Tyyli raskausaikana & 5x keväiset asut

09.04.2021

Kaupallinen yhteistyö Sokos kanssa.

Pukeutuminen ja oma tyyli ovat pienestä asti olleet mulle tosi tärkeitä juttuja. Ilmaisen itseäni vaatteilla, rakastan miettiä erilaisia asukokonaisuuksia ja kokeilla paljon erilaisia tyylejä, värejä ja muotoja vaatteissa. Mutta raskausaika on aina ollut mulle vähän sellaista haastavaa aikaa pukeutumisen kannalta. Tiedän periaatteessa miltä haluaisin näyttää, mutta sitten ne mun ajatukset ja todellisuus ei aina ihan ole kohdanneet. Alkuraskaudessa yleensä olen niin väsynyt, että ei paljoa jaksa vaatteita miettiä ja suurin osa omista vaatteista tuntuu tosi epämukavalta, mutta äitiysvaatteet on vielä liian suuria. Keskiraskaus on pukeutumisen kannalta yleensä mulle ihan hyvää aikaa ja lopussa taas sitten sama juttu, että mukavuus nousee kaikkein tärkeimmäksi tekijäksi vaatteissa ja muu tuntuu toisarvoiselta.

Tykkään korostaa vatsaa raskauspukeutumisessa, mutta samalla en kuitenkaan haluaisi ostaa hirveästi äitiysvaatteita, jotka menevät vain sen lyhyen ajan. Haluan mieluummin kestävämpiä ratkaisuja, joita voi käyttää myös raskauden jälkeen. Raskaudet ovat tarjonneet itselleni hyviä hetkiä tarkastella ja kehittää omaa tyyliä ja vaatekaappia. Olen yleensä jollain tapaa päivittänyt tyyliäni raskauden jälkeen. Raskausaikana yleensä pakkaan kaapista pois sellaiset vaatteet, jotka eivät mene vatsan kanssa. Se on samalla hyvä keino erotella kaapista ne vaatteet, joita on kaivannut raskauden aikana ja ne, joiden olemassaoloa ei ole edes muistanut. Sitten voi laittaa eteenpäin ne, joita ei ole kaivannut, ja näin saa omasta kaapista selkeämmän kokonaisuuden.

Tässä raskaudessa mulla on ollut tosi hyvä fiilis mun tyylistä. Tuntuu, että olen onnistunut ainakin toistaiseksi säilyttämään oman tyylin myös kasvavan vatsan kanssa. Tiedän, miltä haluan näyttää ja tiedän mistä tykkään. Siihen varmasti vaikuttaa se, että valikoin nykyään ostoksiani paljon tarkemmin kuin muutama vuosi sitten. Tuntuu, että olen löytänyt sen oman lookin vihdoin!

Kävin Sokoksen muotiviikoilla pyörähtämässä ja hakemassa itselleni viisi keväistä asua kuvauslainaan. Mulla on suuri kunnia tehdä tämän vuoden ajan Sokoksen kanssa vuosiyhteistyötä ja tällä kertaa oli muotiviikkojen vuoro! Vuoden aikana on luvassa vielä paljon muitakin kivoja juttuja. Oli ihanaa leikitellä erilaisilla tyyleillä ja kokeilla sellaisia asuja, joista olen haaveillut.  Sokoksella on mieletön valikoima erilaisia merkkejä, tyylejä ja värejä ja olisin voinut valita sieltä vaikka 10 asua, kun oli niin paljon kaikkea ihanaa. Mutta nämä viisi nyt nappasin mukaani ja sovittelin niitä kaikessa rauhassa kotona. Asuissa mukana olevat kengät ovat omiani, mutta muuten kaikki asujen osat ovat siis Sokoksen valikoimasta lainattuja.

5x keväiset asut Sokoksen muotiviikoilta

1. Asu – Pinkki kukkamekko & Marimekon laukku

Mekko – Y.A.S | Laukku – Marimekko 

Rakastan tämän asun värikkyyttä. Se on mukava ja kaunis ja kukkakuvio on niin ihanan iloinen. Marimekon laukku on ihanan pirteä ja keväinen. Tässä mekossa oli hyvin tilaa vielä mahalle kasvaa, mutta tämä menee super hyvin myös ilman mahaa. Ihan mieletön asu!

2. Asu – Laventelihuppari, bucket hat & neulehousut

Huppari – Noisy May | Housut – Y.A.S | Bucket Hat – Adidas

Asu oli ihanan rento ja housut maailman mukavimmat! Pehmeää neulosta, jonka kanssa mahakin mahtui hyvin ja mukavasti. Kuminauha vyötäröllä ei ollut liian puristava ja vyötärö oli tosi korkea. Huppari oli kokoa S, mutta sellainen hieman oversize-malli, joka oli myös mahan kanssa oikein mukava. Bucket Hat oli käännettävä, toisella puolella mustaa puuvillaa ja perus Addun raitaa, toisella puolella samettia ja kimalteleva logo.

3. Asu – Musta college, pliseeratut liehuhousut ja minimalistinen laukku

College – Noisy May | Housut – Y.A.S | Laukku – Tommy Hilfiger

Tämä asu oli yksi mun lemppareista näistä viidestä! Ihanat pliseeratut liehuhousut ja college, jossa trendikkäät kaulukset mukana. Laukku oli ihanan minimalistinen ja moneen eri asuun sopiva. Tässä asussa voisin mennä mihin vaan, lounaalle, pressiin tai syömään. Kirppiskierrokselle tai ruokakauppaan! Super mukava, mutta samalla näyttävä ja tyylikäs asu.

4. Asu – Beige neule & kukkahame

Neule – Samsoe Samsoe (ANNA V NECK väri: quicksand) | Hame – Fransa

Kaikista mun valitsemista asuista tämä oli kuulemma Oton lemppari, ja ihastuin kyllä tähän itsekin. Fransan keveä kukkahame oli maailman mukavin ja Samsoe Samsoen tyylikäs puuvillaneule sopi sen kanssa loistavasti. Hameessa on kauniita laventelin, oranssin ja punaisen sävyjä ja ihastuin siihen ihan 100%. Täydellinen kevääseen ja kesään tennareiden tai sandaalien kanssa.

5. Asu – Maailman ihanin hempeä juhlamekko

Mekko – InWear

Tämä puuteriroosan värinen InWearin mekko on vaan niin suloinen! Jos oltaisiin menossa kesällä häihin tai ristiäisiin (no jälkimmäisiin toivottavasti ollaan, jos koronatilanne sallii), niin tämä olisi todellakin mun valinta. Niin hempeä ja kaunis mekko ja tässäkin oli riittävästi tilaa kasvattaa pötsiä.

Rakastuin kyllä näihin kaikkiin asuihin ihan täysillä ja palauttaessani näitä kuvauslainaan ottamiani vaatteita päädyin myös ostamaan niistä itselleni jotain ihanaa, josta en raaskinut luopua. Sokoksella on todella ammattitaitoista ja mukavaa henkilökuntaa ja siellä on myös useammassa kerroksessa runsaasti tilaa tehdä ostoksia, vaikka toki ostokset onnistuvat myös verkkokaupan kautta. Sokoksella on nyt käynnissä siis kevään Muotiviikot  29.3.–25.4. ja kevään upeimmat uutuudet ovat kaikki saapuneet Sokoksen tavarataloihin. Miesten ja naisten muodin valikoima on täydentynyt suosituimpien merkkien uutuusmallistoilla ja valikoimaa oli tosi runsaasti kun kävin.

ALEKOODI:

Koodilla MUOTI20 saa verkkokaupasta yhdestä normaalihintaisesta pukeutumisen tuotteesta 20 % alennuksen. Etu löytyy myös S-mobiilista kuponkina ja sitä voi käyttää Sokos-tavaratalossa tai sokos.fi. Etu on voimassa Muotiviikkojen ajan 29.3.–25.4. eli nyt kannattaa hyödyntää se!

Käy ihmeessä katsomassa Instasta @iinalaura mun kevättyyli-reels ja kommentoimassa mikä asuista oli sun suosikki! 


Anna lapsesi pukea sinut -viikko 2020

26.11.2020

Tänäkin vuonna halusin toteuttaa Anna lapsesi pukea sinut -päivän laajemmin, eli viikon muodossa (kuten myös viime vuonna). Meillä on kuitenkin kolme lasta, niin yksi päivä olisi ihan tylsä. Lapset saivat jokainen valita minulle viikon aikana kaksi asua, joten asuja tuli yhteensä kuusi. Näitä on aina niin hauskaa tehdä, koska on niin inspiroivaa nähdä mikä omassa vaatekaapissa kiinnittää lasten huomion. Sekin on hauskaa, että kun näitä on monta vuotta tehnyt, on samalla saanut nähdä miten lasten maku ja värimieltymykset muuttuvat iän myötä. Mutta sen pidemmittä puheitta, aloitetaan ekasta asusta!

1. Asu: Leveät vaaleat farkut ja vaaleanvioletti neule

Yksi mun lempparineuleista ja yhdet mun lempparifarkuista, sekä kengät! Siis asu on ihan todellakin omaan makuuni, mutta tämä oli eka asu joka mulle valittiin, niin olin ihan, että ”höh, eikö enää mitään tosi jännittäviä yhdistelmiä, onko meillä ihan samat lempparit???”. Mutta tykkäsin siis kovasti asusta, tämä oli ihan 6/5. Olisin voinut itse valita saman asun kaapista päälle.

2. Asu: Ruudullinen mustavalkoinen paita, mustat mom jeansit ja ohut vyö

Näitä farkkuja ei ole tullutkaan hetkeen käytettyä jostain syystä. Ovat ehkä jääneet vaan kaapin perälle. Joten hauskaa, että tyttäreni valitsi ne mulle päälle. Sopivat kyllä kivasti yhteen ruudullisen puhvihihapaidan ja suosikkivyön kanssa. Tämäkin asu on kyllä sellainen, että voisin itse valita kaapista päälle ja olen varmaan joskus tämän pukenutkin päälle.

3. Asu: Keltainen röyhelöpaita ja sporttileggingssit, sekä maiharit

No nyt päästiin vähän jännittävämpiin valintoihin! Tämä paita oli mulla tosi kovasti käytössä pari vuotta, mutta tänä vuonna on ollut jotenkin tosi vähän päällä mitään kovin jännää ja se on vähän unohtunut. Varmasti korona on vaikuttanut. Kotona harvemmin tulee pukeuduttua röyhelöihin, vaikka aina tulee ihana fiilis, kun laittaa jotain röyhelöä päälle! Sporttileggareihin en itse ehkä lähtisi paitaa yhdistämään (vaikka mukavat ovatkin jalassa), mutta mustien pillifarkkujen ja maihareiden kanssa tämä asu olisi ihan super. Olen kiitollinen, että lapseni auttoi minua löytämään tämän unohdetun paidan sieltä liian pienestä henkarikaapista, josta ei meinaa löytää oikein mitään.

4. Asu: Ruudulliset housut ja vohvelikankainen paita

Super rento asu, jossa on mukava hengailla. Sopii mielestäni hyvin kotiasuksi, mutta jos lähtisin muualle niin valitsisin ehkä jonkin hieman skarpimman paidan. Nämäkin housut on päässeet vähän unohtumaan, kun kotona tulee hengattua niin paljon jumppahousuissa tai sitten farkuissa. Pitäisi useamminkin valita ne jalkaan!

5. Asu: Sininen kukkamekko, musta toppi ja mustat sukkahousut

Ai että, tämä mekko on niiiiiin herkku! Ja sekin oli ihan vaan unohtunut. Tuntuu, että tänä vuonna henkarikaappia on kesän jälkeen tullut avattua ehkä kaksi kertaa ja siksi kaikki ihanat on unohtunut. Mutta kai se on vaan sitä, että kun ei oikein ole mitään menoja, mihin pukeutua, niin harvemmin jaksaa edes miettiä sen enempää mitä laittaa päälle. Ja silti pukeutuminen on yksi suurimpia arjen iloja mulle, tai ei nyt kyllä suurimpia arjen iloja, mutta asia joka tuottaa mulle paljon iloa. Mun oma juttu. Olen aina rakastanut pukeutumista. Ja heti on paljon freesimpi fiilis kun on lempiasu päällä. Nyt kyllä otan tavoitteeksi sen, että ainakin pari kertaa viikossa oikeasti ajatuksella mietin jonkun ihanan asun, joka tekee mut iloiseksi.

6. Asu Too much black, eli mustat farkut, musta vyö ja musta college sekä mustat korkkarit

Tyttäreni halusi tehdä asun, jonka nimi oli hänen itse keksimä ”too much black” eli kaiken piti olla mustaa. Tämä tulee jostain lasten videoista, he siis tekevät usein myös esim. Sims-hahmoille ”too much pink” ja ”too much blue” jne. asuja. Mutta kokomusta  toimii aina! Kenzon collegepaita on niin ihana! Ja toinenkin lapseni valitsi nämä samat mustat farkut ja vyön asuun, jotka olivat jo toisessa asussa. Nämä ovat kyllä sellaiset hyvät ja mukavat arkihousut. Nämä korkkarit sen sijaan harvoin eksyvät enää jalkaan, sillä ne ovat tosi naftia kokoa ja jäivät minulle kuopuksen syntymän jälkeen puoli kokoa pieneksi. Vaikka muuten käytän edelleen kokoa 36, nämä kyseiset korkkarit puristavat ihan sikana! Muuten tykkään kyllä tästä asusta hurjasti. Ihanaa kun minulle valittiin oikein hiuspanta ja kaulakorukin asusteiksi. Niitäkin pitäisi käyttää useammin. Kummasti piristää lookia, kun lisää edes pari pientä asustetta.

Kokonaisuudessaan tämä viikko oli jälleen aivan ihana kokemus. Oli ihanaa nähdä mitä lapset valitsivat ja oli ihanaa, että he edelleen halusivat lähteä mukaan tähän! Toivottavasti taas ensi vuonna saan toteuttaa tällaisen viikon lasten kanssa. Tuli hyvä mieli kun sai pukea päälle monta vanhaa suosikkia ja oli mahtavaa, kun lapset kaivoivat esiin unohtuneita helmiä. Nyt haastan oikeasti itseni loppuvuodeksi pukeutumaan edes kerran viikossa johonkin, jota olen miettinyt kauemmin kuin kaksi minuuttia. Johonkin ihanaan, joka hymyilyttää kun katsoo peiliin!


Lokakuun arkiasuja puhelimen kätköistä x6

29.10.2020

*Postauksessa näkyy myös ilmaiseksi pr-näytteenä saatuja tuotteita Björn Borgilta ja Vamskolta. Tuotteet merkitty erikseen. 

Arkiasuja tulee usein kuvattua puhelimella, koska se on niin mukavan helppoa. Viimeksi tykkäsitte arkiasukollaasista puhelinkuvilla ja siksi ajattelin tehdä sellaisen tälläkin kertaa. Näin lokakuussa huomaan, että ihan ehdottomasti pääosassa on ollut mukavuus ja lämpö. Olen valikoinut päälleni mahdollisimman rentoja ja helppoja asuja, joissa on hyvä olla. Lokakuussa sää on ollut todella vaihtelevaa! Välillä hengitys on höyrynnyt ja autossa on pitänyt laittaa penkinlämmitin päälle, välillä nahkatakissakin on ollut hiki. Onneksi ollaan saatu sateen ja kylmän lisäksi myös paljon aurinkoa ja kauniita värejä.

1. Kamelin värinen villakangastakki, siniset pillifarkut ja mustat platform-nilkkurit (*saatu Vamskolta)

Valitsin tämän asun päälleni kaupungille erääseen tapahtumaan viime viikolla. Ihanan klassinen asu, jossa oli helppo olla. Nämä mustat Maia-nilkkurit ovat olleet todella kovassa käytössä koko syksyn ja rakastan niitä! Niin hyvät jalassa ja sopivat asuun kuin asuun.

2. Vaaleanpunainen jättihuppari (*saatu Björn Borgilta) ja persikkasukat

Tämä on mun ihan lemppari kotiasu! Hengailen isossa ja mukavassa jättihupparissa ja rennoissa sukissa. Tämä toimii niin leggingssien kuin sukkahousujenkin kanssa, koska on niin pitkä, että menee mekosta.

3. Ruutukuvioinen puhvihihapaita ja mustat pillifarkut maihareilla

Mulla oli tämä asu päällä kun vietettiin mun synttäreitä ja se on ollut monesti päällä niiden jälkeenkin. Mustat pillifarkut ja maiharit on kyllä lyömätön kombo! Tähän asuun yhdistyy hyvin niin nahkatakki, villakangastakki kuin trenssikin.

4. Beige trenssitakki (2015 ostettu), Musta huppari (*saatu Björn Borgilta), mustat sporttileggarit, jotka ostin New Yorkista ja mustat platform nilkkurit (*saatu Vamskolta) sekä Guccin laukku

Tämän asun puin päälleni erääseen pressitilaisuuteen. Ihanan rento ja mukava asu, jossa oli hyvä olla. Onneksi laitoin näin mukavat vaatteet, sillä tarjolla oli valtavan runsas aamiainen, jonka jälkeen ei olisi ollut mukava hengailla kireissä farkuissa, heh! Hupparit ja trenssit sopivat mun mielestä ihanasti yhteen ja olen käyttänyt paljon tätä yhdistelmää.

5. Harmaa Filippa K. villaneule, musta nahkatakki ja mustat pillifarkut Dr. Martensin maihareilla

Klassikko syksyisin! Tämä neule on ollut käytössä vuodesta 2o17, tämä takki 2018 asti ja mustat pillifarkutkin useamman vuoden. Tämä yhdistelmä toimii mun mielestä aina ja on ihanan lämmin ja rento. Kevyemmät takit menee kylmänäkin päivänä kun yhdistää ne tähän muhkeaan ja superlämpimään villaneuleeseen.

6. Nahkatakki, musta neule, käärmekuvioinen hame ja mustat platform-nilkkurit (*saatu Vamskolta)

Lämpimämmän päivän lemppariasu! Rakastan tuota käärmekuvioista hametta vaan niin paljon. Tämän malliset hameet tuntuvat sopivan mulle (ainakin omasta mielestäni). Ne korostavat pitkiä jalkoja ja ovat mukavia päällä. Tämän asun voisin laittaa kyllä koska tahansa päälle ja lokakuussa se olikin mun päällä varmaan ainakin viisi kertaa.

Sellaisia asuja on eksynyt päälle lokakuussa! Joulukuussa aion tehdä kaikkien vuoden 2020 asujen kollaasin, koska niitä on niin hauska tehdä. Pääseepähän samalla kurkkaamaan, kuinka tyylini on kehittynyt vuoden aikana. Ainakin hiustyyli on pysynyt jo vuoden samanlaisena, siinä ei ole hirveästi ollut muutoksia.

Ihanaa viikon jatkoa kaikille! 


Ihanat kengät syksyyn koko perheelle

25.09.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kookengän & Indieplacen kanssa.

Tiesittekö, että minä olen ollut todella nuoresta asti ihan hulluna kenkiin? Perin tämän kenkärakkauden äidiltäni, joka nuorempana keräsi makeita korkkareita ja saappaita ja joka vieläkin harmittelee, kun luopui aikuisena 70-luvulla ostamistaan reiteen asti ulottuneista farkkukankaisista platform-saappaista. Uskokaa pois, minäkin harmittelen, että hän luopui niistä. Tosin eivät ne olisi minulle mahtuneet, sillä äitini kengänkoko oli nuorena 35.

Kun olin teini, otin tavoitteeksi kerätä 100 kenkäparia ennen kuin täytän 18 vuotta. Silloin ei paljoa ollut puhetta siitä, että tarvitseeko kukaan niin monia kenkiä, tai onko ekologisesti kestävää haalia sata paria kenkiä. Minä kuitenkin koin kenkien keräämisen eräänlaisena harrastuksena – joku kerää barbeja, toinen postimerkkejä, kolmas astioita ja minä kenkiä. Keräsin upeita kenkiä kirppiksiltä, käytettynä kavereilta, sekä uutena kaupoista. Eräälläkin Lontoon reissulla ostin kuudet kengät. Sittemmin kulutustottumukseni ovat myös kenkien suhteen muuttuneet ja nykyisin mietin hyvin tarkkaan mitä kenkiä ostan ja kuinka paljon. 

Isosta osasta tuota 100 kenkäparin kokoelmaa olen luopunut vuosien saatossa. Olen lahjoittanut niitä eteenpäin ja antanut ystäville. Suurin osa oli korkokenkiä, joille minulla nykyisin tulee harvoin käyttöä. Nykyisin panostan kengissä ennen kaikkea laatuun ja käytettävyyteen. Haluan kaappiini vain sellaisia kenkiä, joille tulee paljon käyttökertoja, jotka ovat mukavia jalassa ja sopivat moneen eri asuun. Olen valinnut kengiksi paljon klassikoita, mutta tykkään ostaa välillä myös näyttävämpiä tai erikoisempia kenkiä, jotka voivat toimia asun “juttuna”, jos on vaikka muuten ihan perusvaatteet päällä.

Yksi klassikko, josta olen haaveillut jo vuosikaudet, ovat Dr. Martensin 1460 Pascal maiharit. Olen käynyt sovittelemassa niitä varmaan vuosien ajan ja pohtinut, että olisivatko ne hyvät minulle. Kuten olen lukenut käyttökokemuksista, myös minulla ne tuntuivat sovittaessa hiukan epämukavalta, mikä sai epäröimään ostopäätöstä. Nyt kuitenkin päätin tämän kamppiksen myötä, että annan niille vihdoin mahdollisuuden vuosien jahkailun jälkeen. Niin moni oli sanonut, että ne muuttuvat käytössä nopeasti mukaviksi, kun muotoutuvat jalan mukaan. 

Ja niinhän siinä kävi, että parin käyttökerran jälkeen maiharit tuntuivat kuin sukilta jaloissa. Niin mukavat ne ovat. Olen käyttänyt niitä lähes joka ikinen kerta kun olen mennyt ulos siitä asti kun ne sain, eikä niitä edes huomaa jalassa, vaikka kävelisi koko päivän. Niistä on tullut lyhyessä ajassa minun lempikengät ja rakastan yhdistellä niitä niin mekkoihin kuin farkkuihinkin. Ne olivat oiva lisä omaan kenkävalikoimaani ja aion pitää niistä hyvää huolta. Suosittuja Dr. Martens -maihareita tulee Kookengän myymälöihin ja verkkokauppaan syksyn aikana lisää, niiden mallikohtainen saatavuus vaihtelee myymälöittäin.

Kookengän valikoimista löytyi maihareita myös koululaisille sekä Otolle. Meidän koululaiset valitsivat itselleen syyskengiksi upeat nahkaiset Andiamo Chiara -maiharit lämpimällä tekstiilivuorilla, joissa on kauniit oranssit tikkaukset ja vetoketjut sivussa, mikä tekee niistä nopeat pukea jalkaan. Otto valitsi mustat nahkaiset Andiamo Bruno-maiharit, joissa on myös vetoketjut sivussa, sekä lämmin tekstiilivuori. Brunot maiharit on valmistettu Portugalissa. Sen jälkeen kun Otto sai maiharit käyttöön, hän ei ole muita kenkiä juuri käyttänyt. Hän yhdistelee maihareita rohkeasti farkkujen, siistimpien housujen ja jopa kapealahkeisten collareiden kanssa.

Andiamo on Kookengän oma kenkämerkki, jonka alta löytyy laadukkaita kenkiä monipuolisesti niin naisille, miehille kuin lapsillekin. Andiamo -kenkiä myydään vain Kookenkä-myymälöissä ja Kookengän verkkokaupassa. 

Nahkaiset kengät on hyvä suojata suojasuihkeella ennen käyttöä, jotta ne kestävät paremmin. Lisäksi kenkiä kannattaa puhdistaa ja kiillottaa nahkavahalla aina tasaisin väliajoin, niin ne säilyvät parempina. Mustissa nahkakengissä parasta on se, että niitä on helppo huoltaa niin helposti ja siksi ne kestävät käyttöä vuodesta toiseen. Ja jos joskus vähän laistaa huoltamisesta, niin kuluneemmankin pinnan saa vielä pelastettua värillisellä nahkavahalla. 

Lapsilla jalka kasvaa hurjaa vauhtia, eivätkä kengät välttämättä ole vuosia käytössä samalla lapsella. Mutta varsinkin esikoiselta kengät menevät vielä ainakin kahdelle käyttäjälle perheen sisällä eteenpäin, niin on tärkeää, että ne kestävät kovaa käyttöä ja niistä pidetään hyvää huolta.

Sain valita itselleni myös toiset kengät maihareiden lisäksi ja päädyin valitsemaan Andiamon makeat Jade-tennarit, joissa on paksu pohja. Olen haaveillut tällaisista paksupohjaisista kengistä jo jonkin aikaa. Lapsena mulla oli niitä useammat ja onhan ne nyt ihan älyttömän cooleja edelleen. Ihastuin tässä Jade-mallissa kauniiseen konjakinruskeaan väriin ja siihen, että sivussa on vetoketju, niin näiden pukeminen on tosi helppoa ja nopeaa. 

Meidän 3-vuotiaalle valitsin Sprox Sanne -merkkiset konjakinruskeat nilkkurit lämpimällä karvavuorilla ja vetoketjulla. Kengät on helppo pukea itsekin jalkaan ja ne menevät hyvin syksyn viilenevissä säissä “kaupunkikenkinä”. 

Mä tykkään siitä, että Kookengässä on asiantunteva ja mukava henkilökunta, joka auttaa mielellään valitsemaan sopivan koon ja mallin. Etenkin lasten kenkien ostossa saa aina olla tarkkana, että varmasti on riittävästi kasvunvaraa nopeasti kasvaville jaloille. Lasten kengissä kysyn aina neuvoa henkilökunnalta. 

Tiesittekö muuten, että Kookenkä on ollut olemassa jo 1970-luvulta asti? Kookenkä on Suomen suurin ja luotetuin kenkäkauppaketju (yhteensä 31 myymälää 24 paikkakunnalla + verkkokauppa), jossa tunnetaan kengät ja ihmisten tarpeet jo kymmenien vuosien ajalta.

Mitkä on teidän luottokengät syksyyn? Tykkäättekö samistella kengillä perheen kanssa?


10x minä elokuussa

24.08.2020

Tää on edelleenkin niin siistiä, että näihin asukollaaseihin saa nyt mukaan jo asut k-y-m-m-e-n-e-l-t-ä vuodelta! WAU! Pidättelin taas naurun pyrskähdyksiä kun selasin vanhoja asukuvia (ja muitakin kuvia). Elokuussa 2011 oli aivan tavallista, että en kerännyt esimerkiksi vaatteita pois lattialta tai roskia tasolta, tai pedannut sänkyä ottaessani asukuvia. Ja sitten kuitenkin saatoin pohtia, että miten hitossa mun asukuvat ei koskaan näytä siltä, miltä kaikilla cooleilla bloggaajilla. Mutta niin vaan kokemus opettaa. Ei mun asukuvat vieläkään ole muotiblogi-tyylisiä asukuvia (ei ole tarkoituskaan), mutta jotain olen oppinut siitä, miten rauhoitetaan kuvausympäristöä. Näitä tehdessä tulee aina niin hyvä fiilis ja sellainen olo, että pitää oikeasti muistaa ottaa usein asukuvia, että tällaisia saa tehtyä vielä 20 vuoden päästäkin halutessaan. Mutta aloitetaanko asuista?

Elokuu 2011

 

Elokuussa 2011 odotin meidän esikoista. Luulin, että en ollut silloin vielä aivan viimeisilläni (koska laskettu aika oli vasta lokakuun loppupuolella), mutta neiti syntyi kuitenkin jo sitten heti syyskuun puolivälin jälkeen. Tässä mulla oli päällä muistaakseni Mamaliciousin äitiyspaita, H&M äitiyspillifarkut vahapinnalla, sekä Zaran leopardiballerinat terävillä kärjillä, joita rakastin. Laukku on Guessin ja kaulakoruista toinen mummon vanha ja toinen on Snö of Swedenin ja äidiltä saatu. Tämä asu on yksi simppeleimpiä asuja, joita mulla esikoisen raskausaikana oli ja laukkua sekä valtavaa korurypästä lukuunottamatta voisin sen kyllä pukea vieläkin päälle. Ei kuitenkaan ole tallessa enää ks. vaatteita.

Elokuu 2012

Elokuussa 2012 pukeuduin edelleen mustiin pilleihin, mutta nämä taisivat olla Cubuksen Jegging Janet. Vuonna 2012 nautin suunnattomasti siitä, kun kaupat alkoivat täyttyä jeggingseistä, jotka istuivat kauniisti mun pitkiin ja hoikkiin jalkoihin. Ennen vuotta 2012 kavennutin monet pillifarkut, koska niissä oli liian leveät lahkeet ollakseen mulle pillit. Mutta jeggingssit mullistivat mun maailman. Tämäkin asu on yllättävän simppeli ja kiva, etenkin asusteita lukuunottamatta. JC:n farkkupaita on edelleen tallessa, muut jutut eivät ja nuo jeggingsit eivät kyllä tosiaankaan enää mahtuisi mulle jalkaan. Nuo ketju-arskat olivat ihan mun lempparit silloin, nyt en kyllä enää käyttäisi.

Elokuu 2013

Elokuussa 2013 hiusten väri oli vaihtunut huomattavasti vaaleampaan ja farkkujen tilalla oli ihan vaan leggingssit. Armeijan vihreä tiikerikuvioinen kauluspaita oli yksi mun suosikkeja, löysin sen Zarasta vuonna 2o12 raskausaikana. Myös nuo niittikengät olivat Zarasta ja mun suosikit. Aika kiva paita mun mielestä, mutta olen jostain syystä kuitenkin luopunut siitä jo vuosia sitten. Kokonaisuutena ihan ok asu, mutta en enää laittaisi ohuita perus-leggareita kauluspaidan pariksi.

Elokuu 2014

Elokuussa 2014 mulla oli näköjään mom jeansit jalassa, wau! Luulin, että karsastin niitä vielä silloin, mutta nähtävästi en. Nehän näyttävät aika kivalta! Näistä kyseisistä housuista muistaakseni halkesi aika pahasti tuo lahje, jossa oli isoimmat reiät ja silloin en osannut niitä jatkojalostaa, joten päätyivät tekstiilinkierrätykseen. Hopeanvärinen neule oli vuodelta 2011 ja mustat sandaletit vuodelta 2013. Nuo ks. kengät olivat minulla jalassa viimeksi viikko sitten Oton serkun avovaimon valmistujaisissa, ovat kyllä olleet niin hyvä ostos. Mun luottokengät aina kesäisin. Laukun myin muutama vuosi sitten eteenpäin. Tämä asu on kyllä aika kiva, voisin laittaa edelleenkin päälleni.

Elokuu 2015

Elokuussa 2015 päälleni päätyi nähtävästi tekonahkaa, tekomokkaa, teko-krokonnahkaa, sekä nahkainen laukku. Aika nahkainen meininki! Mutta siis, tämä asu on kyllä mieluisa. River Islandin apsuviitta on edelleen tallessa ja tykkään siitä, se on monikäyttöinen vaate. Monkin tekonahkaleggingssit ovat kivat, mutta näistä luovuin, kun eivät enää mahtuneet minulle. Topshopin kenkien pohjiin kului parissa vuodessa niin pahat reiät, että niistä ei enää ollut kengiksi. Mutta ne olivat tosi kivat, siksi niitä käytinkin niin paljon. Näistä tallessa on vielä myös Coachin musta laukku, joka on edelleen yhtä hyvässä kunnossa ja kaunis kuin vuonna 2014, jolloin ostin sen Berliinistä. Voisin laittaa tämän asun päälle ihan hyvin edelleen.

Elokuu 2016

Elokuussa 2016 odotin meidän kuopusta ja olin onneni kukkuloilla, kun migreenit ja pahoinvointi alkoivat viimein hellittää. Tämä asu taisi olla yksi ensimmäisiä, joita kuvattiin niin, ettei mahaa tarvinnut enää piilotella. Tykkään kyllä simppelistä asusta kovasti. Tekonahkatakki on mulla edelleen tallessa, samoin kuin Marc by Marc Jacobsin laukku. Zaran farkut annoin serkulle, kun ne eivät enää raskauden jälkeen mahtuneet mulle. Rento asu, jonka voisin kenkiä lukuunottamatta laittaa päälle koska tahansa. Hassua katsoa itseäni ruskeilla hiuksilla (ja vielä punertavilla), kun tuo lyhyt parin kuukauden brunette-aika vuonna 2016 meinaa aina unohtua.

Elokuu 2017

Elokuussa 2017 meidän kuopus oli puolivuotias ja silloin ei taidettu ihan hirveästi ottaa asukuvia, en ainakaan löytänyt kovin monia. Tässä asussa jalassa on revityt mom jeansit (tallessa edelleen), musta tavallinen crop top sekä Oton kesähattu. Aika kiva ihan perus-asu, jonka voisin edelleen pukea päälleni. Vitsi miten ihana high five -vauveli meillä olikaan.

Elokuu 2018

Rakastan tuota sinistä Gina Tricotin mekkoa ja mun Vanseja. Molemmat ovat edelleen mulla olemassa ja käytössä. Miellän tämän sinisen mekon sellaiseksi syysmekoksi ja yleensä käytän sitä ainoastaan syksyisin. Jostain syystä ei vaan tule puettua sitä keväällä tai kesällä, vaikka ei se ole väriltäänkään erityisen syksyinen.

Elokuu 2019

Viime vuoden elokuussa Kaapelitehtaan pihalla kuvattu asu (Lindexin tekonahkatakki, H&M Conscious mekko, Vansit ja Oton sukat) on sellainen, joka on ollut mulla päällä ihan vasta. Myös nuo Monkin arskat ovat edelleen kovassa käytössä. Mekko kuuluu ehdottomasti kevään, kesän ja syksyn luottovaatteisiin ja nahkatakki myös. Myös Guccin (pian 3-vuotissynttäreitään viettävä( laukku on kovassa käytössä edelleen päivittäin.

Elokuu 2020

Tuoreimmat asukuvat ovat viime viikolta ja tykkään tästä asusta kovasti. Viime syksynä ostettu tekonahkahame ei ollut käytössä keskikesällä, mutta syksyyn se sopii jälleen mainiosti. Rakastan elo- ja syyskuun pukeutumista, kun silloin hameita voi käyttää vielä paljailla säärillä, mutta hamevalikoima on laajempi kuin kesällä, kun voi käyttää myös syksyisempiä materiaaleja. R/H Studion college on tuore kirppislöytö, kuten kerroin ja siitä on tullut ihan mun tämän hetken suosikki. Ray Banin arskat ovat vuodelta 2016 ja edelleen mun luotto-arskat. Ja 2018 ostetut Zaran maiharit ovat ihanan rouheat ja rakastan niitä hameiden ja mekkojen kanssa.

Sellainen kymmenen asun kollaasi tällä kertaa. Kyllä voi taas sanoa, että tyyli on muuttunut ihan valtavasti näiden kymmenen elokuun aikana. Toisaalta taas esimerkiksi viimeiset kolme elokuuta ovat sellaisia, että voisin koska tahansa laittaa ne asut päälle sellaisenaan ja kaikki asujen osat ovat ahkerasti käytössä. Sitä se kai on, kun löytää sen oman tyylin, että vaatekappaleet eivät enää lähde jatkuvasti kiertoon ja pois kaapista, vaan niistä omista lemppareista haluaa pitää tiukasti kiinni. Vuosi vuodelta niiden pysyvien lemppareiden osuus kaapissa on kasvanut.

Minkä vuoden asu on sun lemppari? Mun oma on tietenkin tämä uusin 2020, mutta vanhemmista ehkäpä vuoden 2015 asu.