Luukku 4: 45 joulutapahtumaa eri puolilla Suomea

04.12.2017

En missään nimessä halua tehdä joulukalenteristani liian Helsinki-keskeistä, sillä tiedän että suuri osa lukijoistani asuu ihan muualla kuin pääkaupungissa tai sen kupeessa. Siksi olen tehnyt perusteellista tutkimusmatkailua netissä, ja listasin teille 45 erilaista jouluisaa tapahtumaa seuraavien kolmen viikon aikana, ympäri Suomen! Löydät tapahtumia kymmenestä eri kaupungista, sekä lapsiperheille että aikuisille. Listalta löytyy niin ilmaista puuhaa kuin teatteria, messuja, toreja ja myyjäisiäkin, toivottavasti löydät sieltä kivaa tekemistä just sulle!

Mun mielestä on ihanaa joulun alla puuhailla kaikkea jouluista, ja se on upeaa miten paljon kulttuuritarjonta lisääntyy samaa vauhtia kun valon määrä vähenee. Pimeyttä piristää ehdottomasti se että on kaikkea kivaa tekemistä! Myös lapsiperheitä muistetaan monissa kaupungeissa ihanalla tavalla joulun alla, ja yhteinen tekeminen lasten kanssa lisää ainakin mun mielestä sitä joulun taianomaista tunnelmaa. Me aiotaan mennä tsekkaamaan ainakin parit myyjäiset persoonallisia lahjoja ajatellen, ja käydään myös joulupolulla tai sitten kotieläintilan joulutapahtumassa. Kommenteissa saa muuten vinkata muistakin kaupungeista kivoja joulutapahtumia, jos ei oo tässä mainittu!

HELSINKI

9.12.2017 Joulupolku Herttoniemen kartanolla (vapaa pääsy)

10.12.2017 Haltialan tilan joulutapahtuma (vapaa pääsy)

10.12.-14.12.2017 SKIDILÄN Joulu lapsille & X-mas Basaar Siltanen Kalliossa  (vapaa pääsy)

10.12.2017 Seurasaaren joulupolku (vapaa pääsy)

13.12.2017 Lucian Päivä ja Lucia-kulkue Senaatintorilla (vapaa pääsy)

2.12.-22.12.2017 Tuomaan markkinat Senaatintorilla (vapaa pääsy)

15.12.-19.12. Vanhan Ylioppilastalon Joulutori  (vapaa pääsy)

15.11. – 23.12.2017 TRE Christmas Market Aleksanterinkadulla  (vapaa pääsy)

16.12.-17.12.2017 Teurastamon joulumarkkinat  (vapaa pääsy)

6.12., 9.-10.12. & 16.12.2017 Karhupuiston Joulutori Kalliossa (vapaa pääsy)

8.11.2017 – 9.1.2017 Mantan joulumarkkinat Havis Amandan aukiolla (vapaa pääsy)

ESPOO

9.12.-22.12. lauantaisin ja sunnuntaisin Talomuseo GLIMSISSÄ Joulutunnelmaa

13.12. Lucia-kulkue

Lauantaisin & sunnuntaisin joulukuussa Nuuksion Poropuistossa porojen syöttämistä, glögiä & joulupukki (25€ aikuinen/10€ lapsi)

VANTAA

7.12.2017 Viirun ja Pesosen Joulu -teatteriesitys Monitoimitalo Lumossa (Liput 7€)

14.12.2014 – 11.00 – 15.00 Håkansbölen Kartanon joulu (vapaa pääsy)

TAMPERE

18.11.-23.12.2017 Tallipihan joulu (vapaa pääsy)

2.12.-22.12.2017 Tampereen joulutori (vapaa pääsy)

6.12. Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset Tampere-talolla  (vapaa pääsy)

2.12-7.1.2018 Piparipaja Muumimuseossa (museon sisäänpääsy Aikuiset 12 €, lapset 6 €)

30.11. – 28.12.2017 Koiramäen Joulu Särkänniemessä (Liput alkaen 14,90€)

OULU

10.12.2017 klo 12 – 15 Hietasaaren Ponipihan tonttuilut (vapaa pääsy tapahtumaan, poniajelu maksullinen)

9.12.-23.12.2017 Joulukuusen hakuretki Kasken Metsätilalla (kuusen hinta)

TURKU

9.12.2017 Tonttujuoksu Turun keskustassa (ennakkoilmoittautuminen)

16.12.2017 Tiernakilpailu Turun keskustassa (ennakkoilmoittautuminen)

25.11.-23.12.2017 Turun Kauppatorin Joulutori (vapaa pääsy)

23.11.2017 asti viikonloppuisin Makasiinien Joulumarkkinat (vapaa pääsy)

17.12.2017 asti Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat (vapaa pääsy)

2.12.-17.12.2017 lauantaisin ja sunnuntaisin  Turun Linnan tonttu-ukon kierrokset (liput 2€-10€ tai 22€/perhe)

ROVANIEMI

15.12.-17.12.2017 Arktiset markkinat Arktikumissa 

Vuoden ympäri Joulupukin pajakylä Napapiirillä 

23.12. Joulupukki Matkaan jo käy Joulupukin Pajakylässä

JYVÄSKYLÄ

23.12.2017 asti Toivolan Vanhan Pihan Joulupiha  (vapaa pääsy)

9.12.2017 Hippoksen joulumarkkinat Hipposhallissa (vapaa pääsy)

15.12.-22.12.2017 Joulukatu Jyväskylän keskustassa (vapaa pääsy)

17.12.2017 Jyväskylän DesignTori

LAHTI

16.12.-22.12.2017 Lahden Joulukylä Lahden Torilla keskustassa (vapaa pääsy)

17.12.2017 asti Saiturin Jouluyö -näytelmä (Liput 10€/alle 7v ilmaiseksi) Lahden Kaupungintalon sisäpihalla

7.12., 8.12. ja 15.12. klo 14-16 Dilan Joulupiha Lahden Diakonialaitoksen Sisäpihalla (vapaa pääsy)

9.12.2017 Keinuhongan Joulumarkkinat (vapaa pääsy) Keinuhongan tilalla

KUOPIO

22.12.2017 asti Kuopion Joulumaa Kuopion keskustassa  (vapaa pääsy)

8.12.-9.12.2017 ja 14.12-15.12.2017 Pikku-Pietarin Torikuja Hatsalankatu 24 (vapaa pääsy)

15.12.-22.12.2017 Design Joulu Pop-up Kauppakeskus Minnassa (vapaa pääsy)

15.12.-16.12. Joulun Loimu Glögitapahtuma Kuopion keskustassa (vapaa pääsy)

+ SUOMI100 Itsenäisyyspäivän aaton ja Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ympäri Suomen näet TÄÄLTÄ

 

Ihanaa maanantaipäivää ja uutta viikkoa kaikille <3 


Riemua lumessa & ensimmäinen adventti

03.12.2017

Saatiin nauttia upeasta lumesta sentään kaksi päivää ennen kuin vesisade palasi! Eilen kun aurinko paistoi pitkän tauon jälkeen, tuntui että pitää imeä sitä itseensä niin paljon kuin vain mahdollista. Siksipä me ulkoiltiinkin useamman tunnin ajan koko perhe + Oton sisko joka oli mukana. Käytiin kävelyllä läheisellä metsäreitillä ja otettiin pulkkalkin mukaan, eka kertaa tänä talvena oli niin paljon lunta että pulkalla pääsi eteenpäin. Vauvapulkkaa meillä ei vielä olekaan, mutta voihan se olla että joulupukki tuo kuopukselle tänä talvena ihan oman vauvapulkan.

Talvella aurinkoa osaa arvostaa jotenkin vielä sata kertaa enemmän kuin kesällä, kun sitä ei näe niin usein. Ja tuntuu myös, että siitä saa energiaa ihan eri tavalla. Täytyy toivoa että upean aurinkoisia päiviä olisi luvassa vielä, ja lunta myös. Luminen joulu on tietysti ihan unelma, silloin pääsisi ehkä aattona pulkkamäkeen niin kuin yhtenä jouluna tehtiin. Se vasta oli hauskaa! Mutta saa nähdä.

Me laitettiin pata uuniin muhimaan heti aamupäivällä, ja ulkoilun jälkeen olikin aivan ihanaa päästä melkein suoraan valmiiseen pöytään. Mä rakastan talvella mausteisia ja täyteläisiä pataruokia, ne sopivat ihanasti lumisiin päiviin. Eiliseen pataan heitin keltajuurta, porkkanaa, palsternakkaa, sipuleita, papuja, paprikaa, kirsikkatomaattia & paljon mausteita, sekä naudan sisäpaistia. Siitä tuli ihan super herkullista, ja maistui hyvin lapsillekin. Tosin keitin kaveriksi perunaa, mutta riisi olisi kyllä sopinut paremmin. Ensi kerralla muistan keittää riisit kaveriksi.

Onko teilläkin muuten sama fiilis, että ensin sitä joulukuuta odotti niin hartaasti, ja nyt yhtäkkiä kolme päivää on jo mennyt?! Ja jouluaattoon on enää kolme viikkoa. Miten voikin mennä aika niin nopeasti. Onneksi ollaan hyvällä mallilla jouluaaton valmisteluiden kanssa jo tässä vaiheessa, niin ei sinällään ole joulusta stressiä. Kovasti odotan sitä kun pääsen taas kokkaamaan Oton kanssa kaikki joulupöydän antimet, se on ihan mun suosikkipuuhaa joulussa kun saa viettää pari päivää Oton kanssa keittiössä hääräten.

Tänäänkin tosin ollaan vietetty päivää keittiössä, sillä heti aamulla herättyämme aloimme tekemään piparkakkutaloa. Tänä vuonna tehtiin jättikokoinen piparitalo taikinaa lukuunottamatta kokonaan itse, ja se jopa onnistui! Piparkakkutalo vilahtaa täällä blogissakin jossain vaiheessa joulukalenteria, sekä pari hyvää vinkkiä piparkakkutalon tekemiseen, joita olen saanut sekä teiltä lukijoilta instagram directin kautta (KIITOS!), että oppinut itse. Mutta hups! Nyt paljastin jo ihan liikaa, muuten en kerro joulukalenterista mitään etukäteen. Te olette ottaneet joulukalenterin aivan ihanasti vastaan, kiitos hurjasti kaikesta ihanasta palautteesta mitä olen saanut. Kalenteria on ilo tehdä just teille!

Osan postauksen kuvista on ottanut Oton sisko, olipa ihanaa kun oli osaava (ja tuttu ja rakas) tyyppi mukana kuvaamassa, sai kerrankin vähän perhekuvia! Kiitoksia <3


Luukku 3: 3X DIY joulukoristeet kuivatusta appelsiinista

03.12.2017

Innostuin tänä vuonna sellaisesta rosoisesta joulutyylistä, jossa on itsetehtyä ja luonnon elementtejä paljon mukana. Olen tänä vuonna ihastunut sisustuksessa nimenomaan vihreään väriin, viherkasveihin ja kukkiin, ja pitkin syksyä pistelin mieleeni Pinterestissä törmäämiäni, teemaa noudattavia DIY-juttuja. Mun mielestä yksi ihanimmista ideoista oli kuivatut appelsiinit, ja tuossa viime viikolla kuivatinkin kolme appelsiinia siivuina meidän uunissa, ja viimeistelin ihan huoneenlämmössä.

Sitten kun viipaleet olivat kuivia, istahdin pöydän ääreen askartelemaan, ja sain ainakin omasta mielestäni kivoja jouluisia koristeita aikaiseksi. Tämä askartelu on helppoa, ja onnistuu aivan nollabudjetilla, kun riittää että on appelsiineja, juuttinarua, neula ja mahdollisesti havuja ja kanelitankoja, riippuen mitä tekee.

NÄIN VALMISTAT KUIVATUT APPELSIINIT:

Siivuta appelsiinisiivut 3-5mm paksuisiksi siivuiksi, ja kuivata uunissa uunipellillä 75 asteessa n. 5-7h. Jätä lusikka tai joku muu uunin luukun väliin, jotta appelsiineista irtoava neste voi haihtua pois pienestä raosta.  Nosta jäähtyneet siivut talouspaperin päälle, ja jatka kuivatusta siinä niin kauan että ne ovat aivan rutikuivia, eivätkä tunnu kostealta enää mistään kohdasta.

1. DIY Appelsiiniköynnös kuuseen tai joulupöytään kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet: Ohutta juuttinarua, 1-2 metriä paksumpaa juuttinarua, neula, 15 kuivattua appelsiinisiivua (tai enemmän mikäli teet pidemmän köynnöksen.

Tee neulalla pieni reikä appelsiinin reunaan, ja pujota reiästä ohutta juuttinarua, josta teet pienen silmukan. Toista tämä kaikille siivuille. Ripusta appelsiiniviipaleet paksumpaan juuttinaruun roikkumaan n. 7-10cm välein. Voila! Köynnös sopii kauniisti niin kuuseen kuin joulupöytäänkin koristeeksi.

2. DIY Appelsiinikoristeet joulukuuseen tai mihin vaan kuivatuista appelsiineista

Tarvikkeet: Kanelitankoja, tähtianiksia, appelsiiniviipaleita, ohutta lankaa tai juuttinarua, neula.

Tee neulalla appelsiiniviipaleeseen pieni reikä, ja pujota lanka reiästä. Solmi kanelitanko appelsiiniviipaleen päälle, ja sen päälle vielä tähtianis, ja tee langasta silmukka, josta koristeen voi ripustaa.

3. DIY Lautasliinakoristeet kattaukseen  kuivatuista appelsiinista ja havuista

Tarvikkeet: askartelu- tai oikeita pieniä havun oksia, appelsiiniviipaleita, kanelitankoja, tähtianiksia, juuttinarua

Laita alimmaiseksi appelsiiniviipale, ja sen päälle havunoksa, kanelitanko ja tähtianis. Solmi juttinarulla kauniisti lautasliinan ympäri. Näin saat kattaukseen ihanaa mausteista joulun tuoksua ja ihanat koristeet.

Meillä leijuu ihana appelsiinin, kanelin ja tähtianiksen tuoksu keittiössä ja ruokailutilassa, kun siellä on näitä koristeita. Samalla tekniikallahan voi hyvin tehdä ihanan joulupotpourrin, kuivattaa vain appelsiineja tai muita sitrushedelmiä, ja joulun mausteita uunissa. Kauniiseen pussukkaan tai lasipurkkiin pieniä havuja ja kuivatetut mausteet, ja siinä on ihana jouluisa lahjaidea vaikka naapurille tai ystävälle! Appelsiineista on hauskaa askarrella myös lasten kanssa, sillä se on niin helppoa että pienikin lapsi osaa. Oletteko te kokeilleet kuivattaa appelsiineja tai valmistaa joulukoristeet kuivatuista appelsiineista?

Mahtavaa sunnuntaita kaikille <3


Suu pysyy terveenä älyhammasharjalla, voita oma Oral-B Genius Rose Gold!

01.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oral-B:n kanssa.

Sähköhammasharjalla terveempi suu

Olen käyttänyt Oral B:n sähköhammasharjaa vuodesta 2013 asti, siihen asti pesin ihan tavallisella hammasharjalla. Kävin silloin hampaiden valkaisussa, ja sain myös ensimmäisen Oral B-sähköhammasharjani testiin. Siitä ei ole ollut takaisin paluuta enää, vaan sähköhammasharjalla on menty tyytyväisenä jo yli neljä vuotta. Olen aina välillä päivittänyt uudempaan malliin kun olen saanut niitä testattavaksi, ja antanut edellisen Otolle. Viimeisen vuoden ajan olen pessyt älypuhelimeen bluetoothin kanssa yhdistettävällä GENIUS 8000N-hammasharjalla, ja eron on todella huomannut entiseen verrattuna. Sille on syynsä, miksi hammasharja on järkevää yhdistää älypuhelimeen, vaikka se ensiksi saattaa hassulta kuulostaakin.

Nyt Otonkin on aika siirtyä älysähköhammasharjojen aikakaudelle, sillä tänä syksynä minä sain kaikkein uusimman, Oral-B GENIUS Rose Gold -hammasharjan testiin, ja se on niin kaunis että en luovu siitä vaikka mikä olisi. Hammasharjakin voi olla kaunis, miettikää. Mutta tuon GENIUS -sarjan hammasharjoissa ei tärkeintä ole todellakaan se harjan ulkonäkö, vaan se mitä se tekee hampaille ja suun terveydelle.

Ihmiset harjaavat liian vähän ja liian huonosti

Suun terveys on sellainen juttu, johon ihmiset kiinnittävät ihan liian vähän huomiota, vaikka monet tutkimukset ovat osoittaneet että suun terveydellä on suuri merkitys koko kehon hyvinvoinnissa. Monet kärsivät iensairauksista ja kiillevaurioista. Hampaita saattaa vihloa syödessä, ikenet saattavat verestää ja karies-bakteeri jyllää suussa. Tutkimukset osoittavat, että jopa 80% ihmisistä jättää vähintään yhden suun alueen harjaamatta kunnolla, ja 60% harjaa poskihampaitaan liian vähän tai ei ollenkaan. APUA!

Juuri näihin ongelmiin on helppo tarttua Oral-B GENIUS älysähköhammasharjalla. Kuten kaikissa Oral-B GENIUS -sarjan harjoissa, myös Rose Gold -harjassa on paikannusteknologia, joka älypuhelimen kameran avulla havainnoi suun puhdistamattomat alueet, varmistaen ettei mikään suun alue jää puhdistamatta. Siksi hammasharja on siis järkevää yhdistää omaan älypuhelimeen ja Oral-B -sovellukseen.

Se antaa reaaliaikaista palautetta siitä, kuinka hyvin harjaat hampaasi, ja pitää huolen että jokainen kohta hampaiden pinnoista tulee puhdistettua asianmukaisesti. Harjassa on myös älykäs paineentunnistus-teknologia, joka vilkuttaa valoa silloin kun harjaat liian kovaa, ja myös muuttaa harjojen pyörimisvauhtia hitaammaksi, jotta huomaisit painaa vähemmän. Monet harjaavat liian kovaa, ja sekin aiheuttaa ienongelmia ja on pahaksi hampaiden pinnoille. Monessa harjassa on nykyään tuo paineentunnistus, mutta olen kuullut että monissa harjoissa se huomauttaa vasta kun harjaa oikeasti todella kovaa. Oral-B:n harjoissa paineentunnistus on tosi herkkä, ja se alkaa vilkkumaan heti jos yhtään painaa liikaa.

Miksi juuri Oral-B?

Mun valinta hampaiden puhdistukseen on Oral-B, koska merkin harjat ovat testivoittajia, ja niissä on pyöreä ja pyörivä harjaspää, joka on tutkitusti kaikkein paras. Pyöreä harjaspää ympäröi jokaisen hampaan puhdistaen myös ne alueet, jotka usein jää puhdistamatta tavallisella hammasharjalla. Huippuominaisuuksien lisäksi harjassa on tietysti myös ajastin, joka kertoo kun olet harjannut hampaita tarpeeksi pitkään. Todella moni fuskaa harjauksessa normiharjalla, ja harjaa aivan liian vähän aikaa. Silloin hampaat ja hammasvälit eivät puhdistu kunnolla, ja suu on alttiina monille terveysongelmille.

Mulla ei ole edelleenkään ollut koskaan yhtään reikää hampaissa, ja saankin olla kiitollinen siitä että mun suussa ei jyllää karies. Kärsin kuitenkin ienongelmista, koska raskaus- ja imetysaikana mulla on tosi herkästi verestävät ikenet. Hormonit muuttavat jopa syljen koostumusta, mikä aiheuttaa sen että hampaat ovat alttiimpia reikiintymään, ja ikenet saattavat vuotaa verta. On siis todella tärkeää että huolehdin hyvin hampaistani. Hampaiden säännöllisen harjauksen lisäksi yritän myös langata hampaat vähintään kerran päivässä, ja käytän myös suuvettä aamuin illoin.

Jos hoidan hampaita huonosti, kärsin itse

Heti jos jätän jotain tästä pyhästä kolminaisuudesta tekemättä, ikenet alkavat verestämään, ja se on tosi ikävää. Eli yritän siis, pikkuvauva-arjesta ja iltaisin sohvalle nukahtamisesta huolimatta, pitää tunnollisesti huolta mun suusta, ihan oman itseni takia. Toki on myös tärkeää näyttää lapsille esimerkkiä, jotta hekin oppivat huolehtimaan suuhygieniastaan luonnollisesti. Ainoa jolla meidän perheessä on tavallinen hammasharja, on kuopus, sillä hänellä on vasta kaksi hammasta. Me muut harjataan Oral-B:n sähköhammasharjoilla, ja ainakin toistaiseksi ollaan kaikki vältytty rei’iltä ja sen suuremmilta ongelmilta.

Hammastahna auttamaan ien- ja kiilleongelmissa

Koska niin monet kärsivät ien- ja kiille -ongelmista, Oral-B on kehittänyt nyt myös uuden Oral-B Gum & Enamel Repair -hammastahnan, joka auttaa vahvistamaan ikeniä ja korjaamaan hammaskiillettä vain kahdessa viikossa. Hammastahnassa käytetty ActiveRepairTM -teknologia vaikuttaaa ikenien parantumiseen, ja auttaa sekä ien- että hammaskiilleongelmissa. Tahna on valmistettu herkille hampaille, suojaamaan hampaita hapon aiheuttamalta kulumiselta ja eroosiolta,  korjaamaan hammaskiillettä sekä antamaan antibakteerisen ikeniä vahvistavan vaikutuksen. Hammastahna auttaa jopa suojaamaan ja uudelleen rakentamaan hammaskiillettä.

Sähköhammasharja-arvonnat ovat kautta blogihistoriani olleet kaikkein suosituimpia, eivätkä ihan syyttä. Yleensä ne ajoittuvat juuri joulun aikaan, ja sähköhammasharjahan on aivan täydellinen lahja pukin konttiin. Varsinkin aikuisia lahjoessani haluan ehdottomasti välttää turhaa kuluttamista, ja antaa lahjan jossa on oikeasti jotain järkeä ja hyötyä. Meidän jokaisen kannattaa tehdä vastuullisia valintoja, ja suuhygieniaan panostaminen on ehdottomasti sellainen. Käy tutustumassa harjaan paremmin Oral-B:n sivuilla.

LUKIJAKILPAILU:

VOITA ORAL-B GENIUS ROSE GOLD! Kommentoi tähän, harjaatko sähköhammasharjalla vai tavallisella, ja miksi. Muista myös jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 27.12. asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan kaikille!

Mahtavaa joulukuun ensimmäistä!


Luukku 1: 5+1 joulukortti-ideaa

01.12.2017

01IIK! Tervetuloa mun blogin viidennen joulukalenterin pariin, tämä on oikea juhlavuosi kun juhlitaan puolipyöreitä. Joulukalenteri tulee pitämään sisällään uskomattoman määrän jouluhypetystä, vinkkejä, tarinoita, inspiraatiota & joulun sanomaa. Yhdessäoloa, rakkautta, kanelia & kimallusta, sekä kivoja yllätyksiä teille. Sen pidemmittä puheitta, startataan joulukalenteri joulukorttivinkeillä, näin joulukuun ensimmäisenä kun ehtii oikein mahtavasti vielä kuvata, tilata ja lähettää joulukortit!

1. Havuköynnöksen alla. Hae metsästä havuja (maahan pudonneita, tai esimerkiksi kaatuneesta puusta), ja pihlajanmarjapuun oksia, ja tee niistä kiva ”köynnös” jonka voit ripustaa niin, että se näkyy kuvan yläreunassa. Havuköynnös rajaa kivasti kuvaa, ja tuo lisäksi jouluisaa fiilistä kuvaan.

 

2. Lapset tai koko perhe selällään makoilemassa, jossain hauskassa muodostelmassa. Tykkään ottaa tällaisia kuvia lapsista keskenään, ja joskus meistä on otettu sellainen myös koko perheestä. Allaoleva kuva meidän perheestä on vuodelta 2015, ja sen on ottanut Photo Saskia. Tämä sopii hienosti tietysti moneen muuhunkin tilaisuuteen kuin jouluun, valitsee vain asusteet tilanteen mukaan.

3. Vauva tutkimassa jouluvaloja. Tämä on klassikko, mikäli pinterestiä on uskominen, ja parasta on tietysti jos vauvalle on myös tonttulakki päähän. Mun oli ihan pakko toteuttaa tämä idea tänä jouluna, vauva on vauva vain tämän joulun ja ensi vuonna juhlitaan joulua taaperon kanssa. Pinterestissä kuvasta on myös hauskoja versioita, joissa vauvan ainoa asuste on tonttulakki. Ideaa voi hyvin myös soveltaa, jos ei ole sopivia jouluvaloja niin yhtä hyvin voi ihmetellä joulukoristeita, ja eihän ihmettelijän tarvitse olla vauva. Pari vuotta sitten joulukuussa otin ihan vahingossa hauskan kuvan josta olisi voinut tehdä vaikka joulukortin.

 

4. Lapset sylikkäin taljalla, valkoisen seinän edessä. Lampaan talja on ihanan talvinen, ja yksinkertainen tausta joulukuville. Se jättää hyvin tilaa räväkämmällekin joulutyylille, tai sitten voi hyvin tehdä korteista tosi hillityt, ihan mikä omaan meininkiin sopii. Tämän sisaruskuvan otin taannoin meidän lasten sokeriserkuista, eikö olekin niin söpöjä minityyppejä (kuvan julkaisuun on lupa.)

5. Nukkuva vauva jouluisissa asusteissa. Tämä oli ihan vahinkokuva myöskin, kun meidän kuopus sattui nukahtamaan tonttulakki päässä, tästä mä juuri kirjoitinkin TÄSSÄ postauksessa, kun kerroin että lähetin Otolle viestiä että kuopus nukahti pikkutonttuna, hahaa. Mutta helppoahan tämä on myös huijata niin että lisää tonttulakin nukkuvan vauvan kaveriksi, jos ei vauva tykkää tonttulakista. 

+1 Joulukortti-idea aikuisille: Värikkäimmät ja hassuimmat jouluneuleet päälle ja yhdessä hassuttelemaan! Sen kummempaa rekvisiittaa ei tarvita, sillä aito ilo kasvoilla ja huvittavat neuleet hoitavat kortin viihdytyksen ja estetiikan. Meillä oli näitä kuvatessa ihan älyttömän hauskaa, eikä vähiten siksi että vauva yritti koko ajan kaataa meidän kamerajalustan.

Me ei olla vielä päätetty mistä kuvista tehdään tän vuoden joulukortit, saattaa olla että otan vielä yhdet kuvat kun kuopukselle ostamani suloinen tonttulakki saapuu postissa. Se on nimittäin niin ihana, että mä en kestä!

Mikä näistä ideoista on teidän lemppari? Ja millaiset joulukortit te lähetätte tänä vuonna?

Ihanaa joulukuun ensimmäistä ihan jokaiselle siellä ruutujen takana <3

Muistakaa että joulukalenterin uusi luukku ilmestyy joka aamu klo 7.00!