Mä lopetin imetyksen tiistaina, päätöksen lopetuksesta tosin tein vasta tänään. Alunperin mulla ei ollut mitään tavoitteita imetyksen suhteen, olin vain onnellinen siitä että Zeldan kanssa se sujui niin helposti. Muutaman kuukauden imetettyäni mä aloin ajatella että haluan imettää niin lähelle yhden vuoden ikää kuin mahdollista, ja siinä mä myös koen onnistuneeni. Kaikilla imettävillä äideillä ja myös niillä jotka eivät imetä on varmasti omat mielipiteensä siitä, minkä ikäiseksi asti imetystä on hyvä jatkaa.

Mulle henkilökohtaisesti se ajatus että imetän vuoden ikään tuntui sopivalta, ja etenkin nyt tässä viimeisen parin kuukauden aikana kun imetys on muuttunut Zeldan kasvaessa, on se ajatus vahvistunut. Viimeaikoina ainoastaan illan viimeiset imetykset ovat sujuneet rauhallisesti, ja päivisin imetys on ollut yhtä kiipeilyä, tukasta repimistä, läpsimistä ja vapaanaolevan rinnan nipistelyä, ei niin mukavaa siis.

Aamuyön imetyksistä luovun myös oikein mielelläni, ne kun eivät enää pitkiin aikoihin ole olleet varsinaista imetystä vaan pelkkää huvitutteilua, ja unen pätkimistä. Aina (ne hurjat kolme kertaa) kun olen ollut yön pois kotoa, on Zelda nukkunut kokonaisen 12h yön, mutta mun ollessa kotona typy herää aina tismalleen kello 4.30 ja tulee viereen nukkumaan, syömään, nukkumaan, syömään, vartin välein vaihtaen. Frankfurtissa ollessani Zelda oli tehnyt taas oman uniennätyksensä, siinä missä itse heräilin Suomen aikaa 4.30 (Saksan aikaa 3.30) eteenpäin kello seitsemän herätykseeni asti vartin välein.

Mä järkeilin tämän lopetuksen ajankohdan tänään itselleni niin, että on reilumpaa Zeldaa kohtaan lopettaa kerralla, kun hän kerran on ollut jo kaksi päivää ilman, kuin että olisin tänään imettänyt ja sitten ollut taas huomenna ja lauantaina blogigaaloissa. Kaksi päivää ilman imetystä olivat jo sujuneet hienosti, eikä Zelda ollut kaivannut maitoa nukahtaessaan tai muutenkaan. Tämä päivä sujui myös yllättävän helposti, eikä Zelda kertaakaan hapuillut rintaa tai tehnyt elettäkään siihen suuntaan että kaipaisi maitoa.

Tällä hetkellä neiti nukkuu omassa sängyssään, lastenhuoneessa, jo kolmatta tuntia, jännittävää nähdä kuinka tämä yö sujuu, kun hän tietää että olen kotona ja on tottunut tulemaan viereen rinnalle nukkumaan. En kuitenkaan aio enää pyörtää päätöstäni, kävi miten kävi, koska se vasta hämmentäisikin Zeldaa. Toivotaan siis että yö sujuu nätisti kuten kaksi edellistäkin, ja me saataisin jatkossa nauttia suurimmaksi osaksi kokonaisista yöunista katkonaisten sijaan.

Zelda on n. 10 kuukauden iästä syönyt hapanmaitotuotteita, ja nyt ollaan tosiaan n. reilun viikon ajan annettu pieniä määriä tavallista maitoa, eikä oireita ole tullut. Zelda syö mielellään jugurttia, viiliä, rahkaa, juustoa ja monia muita maitotuotteita joten kalsiumin saannista en ole huolissani. Tiaran kanssa aikoinaan tavalliseen maitoon siirtyminen oli haasteellista, eikä Tipa vieläkään oikein välitä maidosta muuten kuin smoothiessa tai myslin kanssa, mutta onneksi niissä se sentään menee.

Tänään olen miettinyt paljon kulunutta vuotta ja etenkin imetystä, enkä voi sanoin kuvailla miten hyvä fiilis mulla on! Mä oon ylpeä siitä että onnistuin, vaikka taustalla oli Tiaran kanssa koetut imetysvaikeudet. Imetys oli aivan ihanaa, helppoa, parasta, läheistä ja luonnollista. Ajoittain imetys oli myös rajoittavaa, kipeää, ja vaikeaa, mutta päällimmäisinä tunteina silti on vain se, miten ihanaa se oli, ja miten haikeaa on lopettaa. Kaikki tunteet laidasta laitaan tuli kyllä käytyä läpi imetyksen aikana, ainakin kertaalleen, mutta suurimmaksi osaksi mä nautin imetyksestä. Ja ennenkaikkea nautin siitä, että näin kuinka tärkeää se oli Zeldalle.

Neljän päivän kuluttua Zelda täyttää vuoden ja nyt on aika hyväksyä se että vauvasta on tullut taapero. Tänäänkin on seisottu ilman tukea jatkuvasti ja otettu pari haparoivaa askelta. Äitikään ei ole enää ättä vaan ihan selkeä äiti. Ja mun on aika suunnata katse lopullisesti kauemmas imetysvaatteista, kohti vaikka korsetteja jos mieli tekee, ja nauttia pitkästä aikaa siitä että isi on 100% kaikkeen yhtä sopiva vaihtoehto kuin äiti.

Olen aloittanut ja pyyhkinyt pois tämän viimeisen kappaleen valehtelematta kymmenen kertaa, sillä ainakin mulla imetykseen liittyy niin vahvoja tunteita, että on vaikea lopettaa tätä postausta ja koettaa mahduttaa tähän kaikki mitä haluaa kertoa. Ehkä tyydyn vain sanomaan, että imetys on ihanaa, ja mulle tulee sitä kova ikävä, mutta aika aikansa kutakin.

Millaisia imetyskokemuksia teillä on? Miten lopetus sujui ja missä vaiheessa lopetitte imetyksen?

Moikka! Huh, mikä mahtava viikonalku mulla onkaan takana. Tulin viime yönä Frankfurtista takaisin ja huomenna jatkuu taas kiireet, tänään mulla ei ole ohjelmassa kuin ”vain” kynsihuoltoa ja gaalamekkojen noutamista tyttöjen kanssa, mutta huomenna alkaakin sitten blogigaalojen ja lapsimessujen superviikonloppu, jota voisin kuvitella aika monen bloggaajan jo innoissaan odottavan! Mä oon ainakin ihan fiiliksissä kun pääsee laittautumaan ja tapaamaan kaikkia tuttuja ja pukeutumaan ihaniin asuihin. Vähän viime tippaan tosiaan jätin tämän pukeutumisasian kun toista mekkoa en ole vielä edes sovittanut, ja toista olen sovittanut mutta se pitää hakea vielä, mutta toivotaan että mekot istuvat hyvin ja näyttävät kivalta!

Mä kerron Frankfurtista lisää kunhan saan kaikki kuvat kuvaajalta joka seurasi meidän ruotsalaisista ja suomalaisista bloggaajista ja toimittajista koostuneen porukan mukana reissulla. Suomesta mulla oli maailman parhaana matkaseurana Mami Go Go -Minttu ja Kaksplussan toimituspäällikkö Kaisa. Me oltiin siis tutustumassa Pampersin tutkimuskeskukseen Schwalbach am Taunuksessa, Frankfurtin lähellä Saksassa. Reissu oli ihan huikea, vaikkakin todella, todella tiukasti aikataulutettu. Frankfurtin keskustaan emme ehtineet tutustumaan ollenkaan, kun tiistaina oltiin niin myöhään perillä, että suunnattiin suoraan illalliselle porukan kanssa ja siitä hotellille nukkumaan. Eilen taas vietimme koko päivän tutkimuskeskuksessa, mistä hurautimme taksilla suoraan kentälle.

Paljon jäi siis näkemättä ja kokematta varmasti, mutta tietty taksin ikkunoista kerkesin vilkuilla ja pienen matkan Schwalbachin keskustassa kävellä, ja jäi kyllä ehdottomasti sellainen fiilis että tuonne haluan uudelleen. Parasta oli se että Frankfurtissa oli jo ihan kevät, kukkia ja lehdet puissa ja lämpötila +15 astetta. Toivottavasti Suomeenkin tulisi pian taas lämmintä näiden kylmien päivien jälkeen. Schwalbachissa oli jotenkin niin ihanan kotoisaa, söpöjä pikku taloja ja ihania pieniä kauppoja, vähän kontrastina Frankfurtin horisontissa siintäneillr  pilvenpiirtäjille.

Mulla on osa kuvista otettu puhelimella, kun se tuntui olevan niin helposti käden ulottuvilla. Pahoittelen joidenkin kuvien huonoa laatua, olisi pitänyt enemmän muistaa käyttää kameraa muuallakin kuin tutkimuskeskuksessa! Mutta ehkä näistä saa pientä käsitystä millaisessa kivassa paikassa me oltiin. Allaolevissa kuvissa näkyy meidän hotellia sekä tutkimuskeskuksen ympäristöä.

Tiara ja Zelda olivat kotona viihtyneet oikein hyvin isinsä ja mummunsa kanssa, vaikka mulla olikin kova ikävä enkä oikein saanut nukuttua hotellilla kun ikävöin niin paljon. Mutta onneksi lapsilla meni hienosti kotona tutussa ja turvallisessa seurassa! Nappasin muuten tiistaina muutaman ihanan kuvan Tiarasta kun sain kerrankin laittaa (instagramissa jo vilahtaneen) kampauksen neidille ja pakkohan se oli ikuistaa! Saapa nähdä milloin saan seuraavan kerran lähestyä hänen kallisarvoista kuontaloaan pinnien ja pompuloiden kanssa, haha!

Ihanaa torstaipäivää kaikille, mun pitää rientää nyt pikkuneitien kanssa mekonhakureissulle ja toivoa sormet ristissä että se on menestys. Huomenna viimeistään postailen vielä ennen kiireistä viikonloppua, ja yritän saada taas kommenttejakin käytyä läpi. Haluan vielä erikseen kiittää teitä jokaikistä jotka jaksoitte mua gaala-äänestyksissä äänestää, jo pelkät ehdokkuudet ja Aussieissa Top10:n pääsy ovat niin hienoja asioita etten koskaan olisi osannut edes haaveilla. Kiitos että jaksoitte äänestää, ja kaikille jotka eivät halunneet äänestää niin kiitos siitä että jaksoitte ärsyyntymättä niitä äänestyspyyntöjä, joita varmasti tuli joka puolelta ihan riittämiin. Ootte parhaita kaikki!♥

Lauantaina oli juhlantäyteinen päivä, kuten koko viikonloppu, ja juhlahumu alkoi ihanilla babyshowereilla. Oonalla, meidän naapurilla ja rakkaalla ystävällä on melkein sama laskettu aika kuin mulla oli viime toukokuussa, ja babyshowereitakin juhlittiin tismalleen samana viikonloppuna kuin mun juhlia vuosi sitten. Tulipa jotenkin niin haikea fiilis, etenkin kun samaan aikaan sitten juhlittiin oman ”vauvan” 1v-synttäreitä, aika hyvin kuvasti tätä ajankulua tällainen järjestely.

Oonan äiti ja sisko olivat järjestäneet upeat juhlat Oonan ja tulevan pikkutytön kunniaksi ja tarjolla oli ihania herkkuja ja mukavaa yhdessäoloa. Arvuuteltiin vauvan syntymäpäivää, strategisia mittoja sekä nimeä, ja kirjoiteltiin vauvalle terkkuja ja vanhemmille hyviä neuvoja. Mä kirjoitin yhden neuvon kahteenkertaan alleviivattuna: Älä stressaa. Se on mun mielestä aika hyvä neuvo, vaikka tuppaa kyllä aina joskus unohtumaan itseltäkin. Äitiys ja vanhemmuus on kuitenkin himpun verran helpompaa kun luottaa itseensä ja omiin kykyihinsä, eikä murehdi turhia, eikö vain?

Pääsin vaihtamaan nukkevauvalta vaippaa silmät sidottuna ja suoriuduin omaksi yllätyksekseni aika hyvin ja voitin! En ehkä osannut kohdella vauvaa silmät sidottuna yhtä hellästi kuin omia naperoita yleensä, mutta onneksi se ei tainnut haitataa chuchu-nukkea kauheasti, haha. Vaatteetkin sain päälle ja tutin suuhun, ihan hyvä suoritus se oli!

Viime aikoina lähipiirissä on ollut hurjasti raskaus- ja vauvauutisia ja sitä ei voi kyllä sanoin kuvailla miten onnellinen olen kaikkien puolesta! On ihanaa päästä seuraamaan kun syntyy mahtavia minityyppejä ja pian meidän tytötkin saavat uusia leikkikavereita. Vauvakuumetta mulle ei itselleni ole onneksi tullut, mutta odotan kyllä innolla että saan ihania pikkuisia meille toivottavasti joskus hoitoon ja pääsen ainakin sylittelemään ihania vauvantuoksuisia minejä. Tämä on mulle ja meille myös ihana uusi tilanne, me kun oltiin oman ystäväpiirimme ensimmäinen vauvaperhe ja mä toivon että voidaan olla myös ystäville apuna ja tukena, samalla tavalla kuin he ovat olleet meille.

Nyt mun täytyy alkaa pakkaamaan, sillä iltapäivällä lähtee lento kohti maata jossa en ennen ole käynytkään. Mitähän mä otan mukaan? Siellä on säätiedotusten mukaan 15 astetta lämmintä tänään, mikä kuulostaa ainakin kivemmalta kuin tuo puhelimeni ilmoittama Helsingin yksi miinusaste. Kerron tosiaan myöhemmin lisää, laitan ainakin Instagramiin (@iinalaura) kuvia vielä lentokentältä ja koitan sitten hotellilla käyttää vaikka wifiä ja laittaa lisää kuvia myöhemmin!

Ihanaa tiistaipäivää kaikille!♥

Viimein pääsin kirjoittamaan meidän tyttöjen välikausivaatteista, joista monet ovat kyselleet! Me saimme siis Reimalta Zeldalle Fella-haalarin, ja Tiaralle Tuike-takin, sekä molemmille tytöille makeat vihreät Orawa-tennarit. Vaatteet ovat olleet nyt testissä muutaman viikon sitä parin päivän takatalvea lukuunottamatta, ja tyytyväisiä ollaan. Melkein-yksi-vuotiaan ja omatoimisen 2,5-vuotiaan kanssa ulkovaatteilta vaaditaan aika paljon. Zelda on juuri siinä iässä että konttaa menemään hirmuista vauhtia ja polvet ovat koetuksella. Tiara taas on viime vuoden hienohelmailun jälkeen enemmän innoissaan kuin koskaan kaikesta, mitä ulkona voi tehdä. Läträtä lätäköissä, rakentaa hiekkalaatikolla, kontata talven jäljiltä liejuisella nurmikolla.

Mä valitsin molemmille tytöille pirteän punaisen värin viime vuoden keltaisen ähkyn jälkeen, ja ollaan oltu todella tyytyväisiä tähän valintaan. Punainen erottuu edukseen ja näyttää raikkaalta, etenkin vihreän kanssa. Muhun iskee kovasti Tuike-takin vähän retro, raikas malli valkoisine nappeineen. Uudistuneen Reiman ruskeat nahka-yksityiskohdat tuovat ihan uutta tyylikkyyttä Reiman vaatteisiin,. ja mä tykkään kovasti tästä linjasta jolla Reima on jatkanut syksyn suurten uudistusten jälkeen.

Reimatec Fella-haalarin vesipilari on 15 000mm ja Tuike-takin 10 000. Molemmat ovat kestäneet hienosti myös loskassa ja liejussa, kertaakaan ei ole tytöillä vaatteet kastuneet läpi. Fellassa on hengittävä verkkovuori, joka ei tietenkään ole kovin lämmin, mutta mahdollistaa haalarin käytön vielä pitkään keväällä. Haalariin on myös mahdollista Reima play layers -neppareilla kiinnittää fleecehaalari, jolloin haalari menee pitkälle syksyyn. Klassikkomallisesta Tuike-takista löytyy myös samat kätevät välikerrosten kiinnitykseen tarkoitetut nepparit.

Tiaralle otettiin takki kokoa 86 koska kokemukseni Reimasta on aiemmin ollut aika reilua mitoitusta. Tipa on kuitenkin kiskaissut nyt kunnon kasvupyrähdyksen kevään kunniaksi, eli takki ei varmaankaan enää syksyllä mene hänelle. Onneksi Zeldakin kasvaa kovaa vauhtia ja Tuike pääsee hänen käyttöönsä sitten syksyllä. Fella-haalari otettiin koossa 80 ja se olikin oikea valinta pitkäselkäiselle ja -jalkaiselle kuopuksellemme, ainoastaan hihat on vähän reilut, mutta se ei haittaa kun ne saa kyllä pysymään resoreilla niin että kädet jäävät vapaasti esille.

Orawa-kengät ovat tosi makean näköiset ja meidän neidit (tai siis Tipa) eivät muita kenkiä pahemmin halua käyttääkään. Tiara saa itse vedettyä Orawat oikeisiin jalkoihin ja laitettua tarran kiinni, helpottaa siis huomattavasti meidän pukemisia. Zeldallekin kengät on kätevää ja nopeaa laittaa pieniin pullaviin jalkoihin kun ne mukautuvat hyvin jalan muotoon ja joustavat.  Kävelyharjoituksiin joustavat tennarit eivät tietenkään ole oikea valinta, kun jalka kaipaa tukea, mutta vaunukenkinä ja hiekkalaatikolla/keinussa istuskellessa Orawat on taaperollekin täydelliset.

Yhteistyössä Reima.

Mitkä ovat teidän valintanne tämän kevään välikausivaatteiksi? Iskeekö uudistunut Reima? Entäpäs punainen väri?

Usein viittaan blogiini hyvän mielen paikkana, jonka toivon  inspiroivan ja piristävän lukijoiden päivää. Sain hienon mahdollisuuden osallistua kampanjaan, jonka tarkoituksena on jotain paljon suurempaa, kuin vain piristää jonkun päivää, vaikka toki se varmasti sitäkin tekee mitä suurimmassa määrin. Plan on ottanut hienon tavoitteen, kerätä 1000 kummia kolmessa kuukaudessa kehitysmaiden lapsille.

Mitä Plan -kummius tarjoaa lapsille? Kummien tuella lapset saavat mahdollisuuden tulevaisuuteen, jota heillä ei muuten välttämättä olisi. Meille tavalliset asiat kuten koulutus, terveys, hygienia ja taloudellinen turva ovat näille lapsille ja heidän perheilleen tavoittamattomissa ilman Plan-kummien tukea. Tuki ei auta vain yhtä lasta, vaan koko yhteisöä elämään turvatumpaa elämää. Ajatus omasta kummilapsesta tekee kuitenkin ainakin itselleni ajatuksen avusta paljon konkreettisemmaksi, vaikka se onkin hienoa että samalla saa auttaa kokonaista yhteisöä.

Avulla pyritään vastaamaan suoraan yhteisön tarpeisiin neuvottelemalla sen jäsenten kanssa siitä, mitkä asiat heidän elinoloissaan kaipaavat eniten parannusta. Myös lapset saavat osallistua avun suunnitteluun ja päätöksentekoon. Viime vuonna kummien tuella Plan koulutti 528 000 ihmistä, rakensi tai korjasi 1700 koulua, paransi sanitaatiota 128 000:ssa perheessä ja rakensi melkein 6000 vesipistettä. Työ lasten kanssa on pitkäkestoista ja kansainvälinen Plan valvoo, että apu menee sinne missä sitä eniten tarvitaan ja kummien tuki käytetään kohdemaassa tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti.

Ryhtymällä kummiksi pääset seuraamaan täysin erilaisen kulttuurin arkielämää, ja näkemään konkreettisesti kuinka apusi saa aikaan pysyviä positiivisia muutoksia kummilapsesi ja hänen yhteisönsä arjessa. Kummina saat myös säännöllisesti tietoa työn etenemisestä sähköisten raporttien ja uutiskirjeiden kautta. Oma plan -verkkopalvelussa pääset tarkastelemaan kummilapsesi tietoja. Lapsen kummiksi ryhtyessäsi voit olla henkilökohtaisesti kirjeenvaihdossa kummilapsesi kanssa, mikä on varmasti palkitsevaa teille molemmille.

Niinkin pienellä summalla kuin 27 euroa kuukaudessa, voit vaikuttaa pysyvästi lapsen ja hänen yhteisönsä elämään. Minulle henkilökohtaisesti tuo summa tarkoittaisi luopumista muutamasta erikoiskahvista ja naistenlehden irtonumerosta kuukausittain, ei todellakaan mikään mahdottomuus siis. Kun vertaan miten paljon enemmän tuolla summalla saa aikaan jossain muualla, missä apua tarvitaan, on melkeinpä mahdotonta olla ryhtymättä kummiksi.

Kaikille ei välttämättä yksinkertaisesti ole rahallisesti mahdollista osallistua kampanjaan, mutta auttaa voi muutenkin. Tutustumalla kampanjasivuun KLICK! ja jakamalla sitä eteenpäin tai tykkäämällä Plan-kummien Facebook -sivusta voit levittää kampanjatietoutta  muillekin ja innostaa ystäviäsi tai tuttujasi liittymään kummiksi. Myös koululuokka, harrastusporukka tai vaikka työpaikkasi voi liittyä kummiksi.

Minä ainakin haluan olla mukana rakentamassa oikeudenmukaisempaa ja turvallisempaa maailmaa kaikille maailman lapsille, toivottavasti myös te!