Kolmannessa luukussa pääsette kurkkaamaan mun lapsuuden jouluihin! Mä kaivelin omaa 12-vuotiaana tekemääni albumia, josta löysin muutaman joulukuvankin, tosin valitettavasti olen 12-vuotiaana ollut sen verran ”fiksu” että olen leikellyt kuvia ”hienon” muotoisiksi jotta albumi näyttäisi jännittävämmältä. Olisinpa 12-vuotiaana ajatellut että haluan siirtää nämä paperikuvat joskus vielä digimuotoon siitä albumista!
Kuten jotkut ehkä muistavatkin, mä oon viettänyt mun jokaikisen jouluni ennen vuotta 2012 Oulussa tai sen lähellä, vaikka me asuttiinkin Helsingissä äidin kanssa. Oulussa on kaikki sukulaiset ja ennen omaa perhettä joulua ei kyllä olisi mitenkään ollut ilman heitä, ja kyllä heitä toki edelleenkin kaipaa vaikka oman perheen kanssa joulua viettääkin.
Tässä on mun toka joulu Oulussa, hahaa vitsi mikä tonttu olen ollut, lakkikin ihan silmillä! Mua naurattaa tää kuva, samanlainen pönttö olin pienenä kuin nykyäänkin!
Me aina vaihdeltiin joulunviettopaikkoja, välillä oltiin mummolassa ja välillä serkkujen luona. Mun mummo ja pappa olivat kuitenkin aina paikalla joulunvietossa, vaikka joskus oltiinkin muualla. Parhaita olivat joulut jotka sai viettää serkkujen kanssa, heistä riitti seuraa ja ei käynyt aika pitkäksi kun odotti joulupukkia. Jouluruoka oli ihan parasta, ja tädeiltä ja mummolta mä olen kaikki jouluruokareseptinikin saanut! Edelleen kokkaan samoja herkkuja joita pienenä söin!
Tässä kuvassa taidan olla jo kolmevuotias? Ihanasti serkkupoika pitää huolen että katson melkein oikeaan suuntaan, hahaaa! Mä en kestä tota mun muumimekkoa, niin ysäri ja niin söpö, harmi kun ei ole tallessa, toi olis päheä meidän tytöille!
Mä aloin vihaamaan hiihtoa silloin kun se tuli koulussa pakolliseksi enkä osannut ollenkaan enää, vaan kaaduin aina pyllylleni. Lapsuuden joululomilla olin kuitenkin kova hiihtämään ja hiihtelin mummon pihaa ympäri kerta toisensa jälkeen joka talvi siitä asti kun sain sukset. Uskookohan Otto silmiään kun näkee allaolevan kuvan, se tietää että oon maailman pahin hiihto-hater!
Iina 4v hiihtämässä mummolan pihaa ympäri. Aika makea myös toi pottamallinen lakki eiks vaan!
Mun mummo ja pappa muuttivat Oulusta vähän kauemmas, Rantsilaan joskus kun olin ekaluokalla, ja siellä maaseudun rauhassa oli myös ihanaa viettää jouluja. Sieltä mulla on tosin mun yksi kamalimmista joulumuistoista, kun me oltiin kaikki mummoa, pappaa ja äitiä myöden influenssassa jouluna yhtäaikaa. Pappa-raukka teki kaikki jouluruuat ja me vaan makoiltiin äidin ja mummon kanssa ihan raatona sängynpohjalla. Oli meillä ihan mukava joulu muuten mutta 40 asteen kuume vähän söi voimia ja jouluruoka ei maistunut eikä lahjojen jaostakaan meinannut tulla mitään kun ei meinattu jaksaa kykkiä paketteja kuusen alta. Nyt jo naurattaa, silloin vähän harmitti olla kipeänä.
Tämä kuva on otettu siellä Rantsilassa kun olin ehkä 9v, mutta ei siis sinä jouluna kun olin kipeä. Mulla on toi tonttulakki vieläkin tallessa, hahha! Bongatkaa myös mummon päheä nokialainen sivupöydältä, mulla oli samanlainen keltaisena!
Ihania joulumuistoja kyllä, tuli niin ikävä Ouluun! Tänä jouluna me ei mennä sinne, mutta joku joulu on kyllä pakko viettää taas siellä yhdessä sukulaisten kanssa.
Millaisia muistoja teillä on lapsuuden jouluista?



























