Huomenna kääntyy (vuokra)auton nokka kohti Helsinkiä, ja kotiudutaan pysyvästi meidän kesäreissuilta. Kieltämättä risteilyreissun ja Oulun viikon jälkeen alkaa olla jo pienoinen koti-ikävä. Oma sänky, oma vaatekaappi ja oma suihku houkuttelevat, vaikka täällä mun tädillä on hieno vastaremontoitu saunarakennus upeine kylppäreineen. Omassa suihkussa vaan on sitä jotain! Ehkä hieman jo kaipaa oman kodin rauhaa, vaikka täällä onkin ollut rento meininki, ja viikko on ollut juuri sopiva pituus reissulle, niin ollaan rauhassa ehditty nähdä kaikkia, eikä hösätty paikasta toiseen 24/7.

Tuntuu että meidän tytöt on kasvaneet ainakin kilometrin isompien serkkujensa seurassa, ja oppineet vaikka mitä uusia taitoja. Zelda on oppinut kiipeämään tuolille ja trampoliinille, ja sanomaan loppu, ruoka ja ihhahhaa. Mieluisaa tekemistä on riittänyt joka hetkelle, ja mekin ollaan Oton kanssa saatu ladattua akkuja kun Zeldalle on ollut monta innokasta syöttäjää ja hoitajaa, ja Tiaralle leikkikavereita. Etenkin Tiaralle oli iso juttu myös vierailla mummunsa kotona ekaa kertaa niin että muistaa, nyt neiti tietää aina kun mummulle soitellaan, että missä se mummu oikein luuraa, on ehkä helpompi sitten miettiäkin päässä että mitä se tarkoittikaan että mummu on Oulussa.

Jokapäiväisten monen tunnin pihaleikkien lisäksi lapset ovat päässeet näkemään kaikkia sukulaisiaan, mökkeilemään, kastelemaan kukkia ja vierailemaan heppatallilla katsomassa heppoja. Zelda oli järkyttynyt kun iso heppa työnsi pään ulos karsinastaan, mutta kovin kiinnostunesti tarkkaili heppoja kokoajan. Tiara säikähti hepan päristelyä, mutta halusi silti innoissaan käydä katsomassa eri heppoja kun mun serkku esitteli suosikkejaan. Tuleekohan tytöistä heppatyttöjä isona?

Tänään näin päivällä mun rakasta Jarppulia keskustassa, sekä serkkuani Riinaa. Oli ihana hengailla, ja vähän aleshoppailla sekä ostaa serkuille tuliaisia. Lisäksi ihana lukijani täältä Oulusta kävi moikkaamassa, ja hänen kauniista sanoistaan tuli niin hyvä fiilis! Ihanaa että te olette niin aktiivisia ja hengessä mukana meidän elämässä, ei voi muuta kuin kiittää sydämen pohjasta teitä kaikkia, jotka kannustatte ja piristätte meitä päivittäin eri kanavien kautta!

Naurattaa muuten hieman mun ja Jarnon identtiset poseerausasennot ja melko samantyyliset takitkin, molemmat ihan vahinkoja!

Shoppailun jälkeen tein jotain mitä en ole tehnyt yli kahteen vuoteen, vietin äidin kanssa pari tuntia kahdelleen, ja suuntasin äidin kanssa kahdestaan lounaalle. Me oltiin sovittu jo Helsingissä, että viimeisenä Oulu-päivänä mennään kahdestaan kiinalaiseen syömään meidän vakkari Kung Po -kanat ja jutellaan oikein kunnolla. Oli ihanaa viettää äiti-tytär -aikaa, yleensä kun ollaan aina liikenteessä koko porukalla ja päähuomion vievät lapset. Käytiin Torinrannan Beijingissä ja ruoka oli superhyvää, mä söin koko annoksen ja tilattiin vielä lisäriisiä, taisi olla ihan pieni nälkä, kun ne annokset on tosiaan ihan rekkamiestasoa kooltaan.

Lounaan jälkeen oli vuorossa vielä viimeinen  vierailu, käytiin moikkaamassa Oton serkkua ja hänen avovaimoaan, sielläkin sai ahtaa herkkukakkua naamariin. Meillä alkaa kyllä nyt monen viikon herkkulakko kotona, aivan liikaa tullut syötyä herkkuja tämän viikon aikana kun joka kyläpaikassa on aina ollut uudet herkut tarjolla, välillä monta kertaa päivässäkin. Mutta onneksi tämä on vain väliaikaista, kotona laitetaan taas ruokavalio kuntoon ja herkutellaan tuoreilla mansikoilla, pensasmustikoilla ja muilla kesäihanuuksilla.

Lomaa on varjostanut ainoastaan yksi ikävämpi juttu, nimittäin mun viisaudenhammas. Ensin päättelin kipeän posken johtuvan vain aftasta, mutta kun kipu ei ollut vielä viikonkaan jälkeen helpottanut, päätin tarkastella suun tilannetta. Viisaudenhammashan se sieltä puskee takahampaan vierestä kauniisti 90 asteen kulmassa, suoraan kohti poskea. Nyt hieman kaduttaa, että yhden traumaattisen viisaudenhampaan poistoeikkauksen jälkeen en antanut leikata muita pois 18-vuotiaana.

Hammaslääkäriin on melkeinpä pakko suunnata, vaikka kylmä hiki puskee jo pelkästä ajatuksesta otsalle. Elättelen vielä pientä toivoa että hampaan puhkeaminen pysähtyisi, sillä se on jo vuosia ollut läpi ikenestä yhden millinkokoisen kulman verran, mutta melko epätoivoiselta tuntuu tämä toiveiden elättely. Saa nähdä miten tässä vielä käy! En jaksa stressata, kun en asialle juuri nyt voi mitään. Ja pitihän se pieni kiusa olla muuten niin ihanalla lomalla, eihän sitä liian mukavaa saa olla näin suomalaisen ajattelutavan mukaan olla, eikö, haha!

Mä lähden nyt pakkaamaan vielä viimeiset jutut ennen huomista, ja sitten nukkumaan, että jaksetaan sitten aamulla olla pirteinä hakemassa autoa. Luvassa on ainakin arvontaa ja kaikkea muutakin hauskaa, pysykää kuulolla! Ihanaa huomista torstaipäivää kaikille! Blogi aktivoituu kunnolla taas kunhan päästään himatunnelmiin!

Biisinsanoituksiin mieltyneenä lainasin Robinilta postaukselle otsikon. Yksi teistä ihanista toivoi postausta mun ja Oton erilaisuuksista ja samanlaisuuksista, kun kuulemma blogien perusteella vaikutamme niin erilaisilta ihmisiltä. Se on varmasti totta, sillä suurin osa meidän kiinnostuksenkohteista on aivan kuin toiselta planeetalta, kun verrataan toisiamme. Ei me kuitenkaan täysin erilaisia ihmisiä olla, kyllä se toimiva suhde vaatii niitä samankaltaisuuksiakin, enkä usko että oltaisiin oltu yhdessä kolmea ja puolta vuotta jos meissä ei mitään samaa olisi.

Siinä missä Otto on kiinnostunut peleistä ja paranormaaleista ilmiöistä, muhun iskee muoti ja chicklit. Ottoa ei juuri vaatetus kiinnosta, hänen lempiasunsa mulle on farkut, toppi ja hiukset auki. Mä taas rakastan etsiä vaatteita Otolle, ja olen saanut entisen huppari-teeppari-farkut-converset -herran ostamaan farkkushortseja, kauluspaitoja, nahkapaikatuin olkapäin varustettuja neuleita ja vaikka mitä kenkiä itselleen.

Vaikka Otto tykkää perusvaatteista, hän ei koskaan yritä rajoittaa mun pukeutumista tai hauku mun asuja, vaikka ne erikoisia olisivatkin. Päinvastoin, Otto kannustaa tekemään niinkuin itsestä tuntuu hyvältä. Sama toimii toisinpäin, vaikka mä kannustankin Ottoa kokeilemaan rohkeasti erilaisia tyylejä, en ikinä pakottaisi häntä ostamaan tai pukeutumaan vaatteisiin joista hän ei oikeasti tykkää. Lähinnä vaan autan löytämään uusia ja erilaisia tyylejä, joita hän ei muuten ehkä tulisi ajatelleeksi.

Pelit ei ole koskaan ollut mun kiinnostuksenkohteiden toplistan kärkipäässä, mutta pelasin mäkin pienenä meidän kasibittisellä Super Marioa joka päivä. Mä en ennen Ottoa tiennyt mikä on MMO tai rpg, mutta nytpä tiedän. Ennen ajattelin Wowin olevan typerää, koukuttavaa ajan ja rahan hukkaa. Oton kanssa olen oppinut että se voi olla monia eri taitoja kehittävä harrastus, joka antaa harrastajalleen paljon. Vaikka mä en olisikaan itse innostunut uusista haarniskoista tai jousipyssyistä pelissä, tai sen yhden pelin loppuratkaisusta, satuttaako se mua että kuuntelen kun toinen kertoo itselleen tärkeästä asiasta? Ei.

Kuten parisuhteessa muutenkin, kuuntelu on tärkeää myös kiinnostuksenkohteissa mun mielestä. Se että arvostaa toista sen verran, että kiinnittää huomiota toisille tärkeisiin asioihin, on välttämätöntä. Jos sua ei kiinnosta mitä sun miehelläsi on sulle kerrottavaa, miksi olette edes yhdessä? En mäkään aina jaksa innostua ja hihkua mukana, kun psn networkiin on julkaistu uusi hyvä peli, tai katsoa animea, kun en piirretyistä elokuvista pidä, mutta mä voin silti olla läsnä ja kuunnella, olla iloinen toisen puolesta.

Meidän erilaisia kiinnostuksenkohteita on siis pelit, anime, paranormaalit ilmiöt, muoti, kauneus ja jossain määrin myös musiikki. Mä rakastan klubimusaa, r’n’b:tä ja Rihannaa. Otto kuuntelee kaikkea örinähevistä emo- ja pelimusiikkiin. Tykätään me kuitenkin molemmat hiphopista ja monista suomalaisista artisteista, enkä mä vanhana Asking Alexandria -fanina inhoa niitä Oton örinöitäkään, vaikka en enää sellaista musiikkia itse laitakaan juuri soimaan.

Ei se kuitenkaan ole mikään ongelma, että musiikkimaussa on eroja. Spotifysta löytyy molempien suosikit ja biisejä on helppo vaihtaa niin että molemmat saavat kuunnella omia lemppareitaan. Ja tokihan Otolla on työmatkat ja kuulokkeet joista kuunnella päivisin mitä haluaa, niinkuin mullakin on päivisin aikaa kasvattaa meidän tytöistä pikku tanssijoita klubimusan tahtiin.

Silloin kun Otto pelaa, on mulla aikaa (heh, ihannetilanteessa jos ei olisi niin paljon töitä tehtäväksi) lukea kirjoja, katsoa hömppäleffoja ja selata lookbookia ja pinterestiä, tai nettikauppoja. Me myös bloggaillaan nykyisin aina yhtäaikaa, joten mun blogihommat eivät enää vie yhtä paljon meidän yhteistä aikaa kuin ennen. Istua nakotetaan yhteisen tietokonepöydän ääressä makkarissa, höpötellään ja oikoluetaan toistemme kirjoituksia. Sitten kun sitä yhteistä aikaa on, me katsotaan leffoja tai sarjoja, syödään ja jutellaan.

Leffoissa meillä on tosi samanlainen maku, rakastetaan molemmat kunnon toimintaleffoja, draamoja ja komedioita, kauhukin menee. Otto tykkää ehkä enemmän scifistä kuin minä, ja mä taas romcomeista, mutta vuorotellen katsotaan niitäkin sulassa sovussa. Sarjamaku meillä on myös lähes identtinen, ja yleensä katsotaankin iltaisin juuri lempisarjojamme, vaikka nyt kaikki ovatkin kesän korvalla harmillisesti jääneet tauolle ja joudutaan odottelemaan kevääseen asti Game of Thronesia, Shamelessia ja muita lemppareita.

Yksi yhdistävä kiinnostuksenkohde meillä on vielä ylitse muiden: ruoka. Siihen suhtaudutaan rakkaudella, panostetaan ja nautitaan rauhassa silloin kun lapset sen sallivat. Vaikka Otto inhoaa sushia ja mä taas rakastan, meillä on muuten melkein samat lempiruuat ja molemmat tykkäävät kokata. Tie miehen sydämeen kävi meilläkin vatsan kautta, Otto muistelee vieläkin lämmöllä kuinka ensimmäisiä kertoja Oton luona yökyläillessäni olin tehnyt meille lihapullia ja perunamuusia ruuaksi sillä aikaa kun Otto oli iltavuorossa, yhteentoista asti illalla.

Vaikka meillä on paljon samojakin kiinnostuksenkohteita, en pidä niitä parisuhteen kannalta mitenkään tärkeänä. Uskoisin että me oltaisiin ihan yhtä onnellisia, vaikka Otto inhoaisikin blogeja, eikä tykkäisi katsoa leffoja. Paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita tärkeämpi asia avioliitossa on yhteiset arvot. Ja yhteiset arvot meiltä löytyy, kuten pappikin meidän vihkitilaisuudessa sanoi. Me molemmat ollaan koti-ihmisiä, pidetään perhettä suuressa arvossa ja oltiin haaveiltu omista lapsista pitkään ennen tapaamistamme.

Kasvatuksessa vedetään yhtä köyttä, ja ollaan samaa mieltä siitä miten asiat hoidetaan. Kumpikaan ei puutu toisen tapaan olla vanhempi, tai sysää hommia vain toiselle osapuolelle. Me molemmat huolehditaan kodista, ollaan lasten kanssa ja hoidetaan asioita tasapuolisesti. Toki vetovastuu on mulla kun olen päivisin kotona, mutta iltaisin Oton tultua töistä kotiin me ollaan kyllä ihan yhtä paljon lasten kanssa. Meillä ei myöskään tarvita mitään sopimuksia tai listoja asioiden hoidosta puoliksi, kaikki soljuu mukavasti yhteisymmärryksessä.

Kummallakaan ei ole tarvetta rellestää ja juosta kaupungilla harva se viikko, tai edes kuukausi. Siksi kummallakaan ei ole myöskään tarvetta kieltää, jos jompikumpi haluaa joskus käydä jossain. Nalkutus on suhteen tappaja, ja sitä mä en halua tehdä omassa parisuhteessani koskaan, enkä onneksi joudukaan. Kun asioista jutellaan avoimesti, ja muistetaan sanoa asialliseen sävyyn heti jos joku harmittaa toisen käytöksessä, eikä padota ärsytystä sisälle viikkokausia ja laukaista väsykiukussa juuri ennen nukkumaanmenoa maanantai-iltana, on kaikki paljon helpompaa.

Harmituksen aiheita useammin muistetaan kuitenkin kertoa, mikä toisessa on ihanaa. Siitä mä tykkään Otossa, että se ei ole mikään jöröjukka joka ei huomaa jos mulla on uusi kampaus. Otto kehuu aina kun on aihetta, ja piristää jos on huono hetki tai päivä. Mä olen samanlainen, ja olisi kuluttavaa olla aina vain itse kehumassa toista, eikä saada itse koskaan vastakaikua.

Meitä yhdistävät myös ihanat yhteiset ystävät, jotka välittävät meidän perheestä ja meistä, ja haluavat viettää meidän kanssa aikaa. Toki meillä on omiakin kavereita, joita nähdään itseksemme, mutta silloin kun satutaan pääsemään yhdessä jonnekin, ei ole koskaan vaikeaa päättää kenen kanssa mennään. Ystävistähän sen näkee hyvin, että me ollaan samanhenkisiä ihmisiä. Meidän aiemmin ”omat” kaverit ovat nykyään yhteisiä kavereita, ja monet ennestään toisilleen tuntemattomat kaverit ovat nykyään kavereita keskenään.

Kyllä, me ollaan erilaisia. Mutta me ollaan myös samanlaisia, niissä tärkeimmissä asioissa. Mä törmäsin tällä viikolla erääseen blogitekstiin, jossa pohdittiin onko ainoa oikea rakkaus sellaista, joka satuttaa ja jonka tietää olevan tuhoontuomittua. Mulla on kokemusta myös siitä satuttamisesta ja riipivästä ”rakkaudesta”, ja mä olen sitä mieltä että ei missään nimessä. Mun mielestä oikea rakkaus on sitä, mikä ei satu koskaan, ja minkä tietää kestävän mitä vastaan ikinä tuleekaan. Se että voi luottaa toisen rakkauteen, ja suhteen kestävyyteen ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö rakkaus voisi olla intohimoista, palavaa ja kutkuttavan ihanaa. Mä voin kertoa, että vieläkin kun odotan Ottoa töistä iltaisin kotiin, ja tiedän sen olevan bussissa, mulla tulee sellainen kutkuttava tunne että iik kohta mä nään mun Otsukan.

PS: Kuvituksena kuvat joita otettiin maailman kauheimmasta kuvakulmasta, sängyllä makoillen laivalla viime viikolla. Otettiin ne koska haluttiin nauraa sille miten idiootilta näytettiin, ja niiden ei pitänyt päätyä minnekään. Tässä ne nyt kuitenkin on.

Eilen oli Oton 24v-juhlat, ja oli mahtia päästä juhlimaan ystävien kanssa, ja sitä ennen vielä treffeille kahdestaan Oton kanssa. Kyselin teiltäkin ravintolavinkkejä videopostauksessa, mutta päädyttiin lopulta niinkin perusvalintaan kuin Pizza Hutiin, kun tajuttiin ettei olla käyty siellä ikinä yhdessä. Me ei haluttu mennä mihinkään superhienoon paikkaan, koska oltiin pukeuduttu rentoa grilli-iltaa varten, joten Pizza Hut oli oikein hyvä valinta. Mä söin vanhan lempparini Super Supreme -pizzan, ja kyllä se vaan maistui vuosien tauonkin jälkeen yhtä hyvältä.

Oli ihanaa istua ja syödä vaan kahdestaan, ihan rauhassa vailla mitään maidon kaatumisia, pöydälle kiipeämisiä ja muita. Silti huomasin katsovani miten kiva lasten leikkipaikka ravintolassa oli, ja kuinka hauskaa olisi tulla sinne lastenkin kanssa syömään. Aina sitä vaan ikävöi lapsia, vaikka kuinka nauttiikin omasta ajasta. Onneksi tytöt saivat olla tutussa ja turvallisessa omassa kodissa mun äidin kanssa yötä, ja ennen kahdeksaa illalla tuli jo viesti että molemmat nukkuvat rauhallista yöunta.

Pizzareissulta lähdettiin kohti Espoota, Kaislalle ja Simolle valmistautumaan iltaan. Kesällä on yleensä kaikilla aina vaikka ja mitä menoja joka viikonloppu, mutta nyt onnistuttiin saamaan koko porukka kasaan ja kaikki kutsutut tyypit tulivat paikalle. Hengattiin vajaan 20 hengen porukalla ja grillailtiin grillikatoksessa, sekä kuunneltiin musiikkia. Oli ihan parasta nähdä kaikkia pitkästä aikaa! Me oltiin Kaislan ja Karon kanssa vähän vähemmistönä siellä kun kaikki muut olivat poikia, tai no miehiähän nuo taitaa olla jo, mutta mun mielestä poikaporukassa hengaaminen on aina ollut rentoa.

Kaisla oli leiponyt synttärikakuksi mokkapaloja, ja Otto sai kavereilta lahjojakin, uskoisitteko tuota hempeän vaaleanpunakukallista pakettia pojan paketoimaksi, aww! On meillä vaan ihania ystäviä, ei voi muuta sanoa. Mun lahjan Otto saa vasta huomenna teknisistä vaikeuksista johtuen, täytyy toivoa että herran on siihen sitten tyytyväinen kun joutui vielä odottamaan yhden ekstrapäivän.

Grillailun jälkeen me tanssittiin Espoossa vielä pari tuntia, ennenkuin lähdettiin Kaivohuoneelle jatkamaan meininkejä. Kaivolla oli hauskaa, tanssittiin ja jopa pojatkin tanssivat, mitä ei yleensä tapahdu ikinä! Huomaa vissiin mikä mulle oli se paras juttu ystävien näkemisen lisäksi: tanssi, aika paljon tullut hoettua sitä sanaa tässä postauksessa. Mutta minkäs sille mahtaa, mä vaan rakastan tanssia. Ihan loistava ilta kyllä kertakaikkiaan. Yksi teistä ihanista lukijoistakin tuli moikkailemaan, mikä oli hauskaa, vaikka en kyllä ehkä siihen aikaan illasta ollutkaan enää parhaimmillani, haha!

Tänään saatiin nauttia aamulla pitkään nukkumisesta, ja ollaan vietetty päivää vain kotona hengaillen. Tein Oton synttäreiden kunniaksi ruuaksi uuniperunoita katkarapu- ja kylmäsavulohitäytteillä ekaa kertaa elämässäni, ja niistä tuli tosi hyviä! Pitää jakaa reseptit täällä niihin täytteisiin, kunhan saan kirjoitettua ne ylös. Huomenna mä suuntaan valokuvauskoulutukseen pariksi tunniksi, muuten ei ole vielä mitään suunnitelmia. Ihanaa kun  kesäloma on alkanut, tätä on niin odotettu!

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille ja paljon onnea Otolle<3

Vihdoinkin sain arvottua kaikkien loppuneiden arvontojen voittajat, pahoittelut siitä että tässä on kestänyt näin kauan! Tää on kuitenkin mulle itselleni aika ihanaa näin, kun mulla tulee aina paha mieli kaikkien muiden osallistuneiden puolesta, jos on vain yksi voittaja, mutta nyt sainkin arpoa seitsemän voittajaa. Eli mennäänpä suoraan asiaan!

Nescafen pikakahviarvonnassa arvottiin viisi kahvipalkintoa, ja viideksi voittajaksi selvisivät Laura T, Azlakki, J, Iina ja Sophh! Onnea kaikille!

Legon ihanan Luovat jäätelöt-setin arvonnassa voittajaksi arpoutui Pirita Valtonen, paljon onnea!

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä Björn Borgin arvonnan voittaja! Voittajaksi arpoutui Elisabet, paljon onnea myös sinulle!

Kaikille voittajille yhteisesti: Laittakaa postitusosoitteenne ja koko nimenne mulle sähköpostilla osoitteeseen couturecouture (at) windowslive.com mahdollisimman pian, niin saadaan paketit oikeisiin koteihin!

Me lähdetään pian tyttöjen ja parin ystävän kanssa Pampersin Family & Wellbeing -iltaan, jossa on mukana itse lapsiasiainvaltuutettu Raisa Cacciatore. Odotan todella innolla iltaa, mielenkiintoista päästä kuulemaan asiantuntijan vinkkejä ja mielipiteitä, sekä tietysti tapaamaan kaikkia ystäviä! Ihanaa päivää kaikille<3

Havaittavissa on varmasti selkeä tyylikriisi, kun koko ikänsä perusväreissä pysytellyt värjää hiuksensa pastellipinkiksi. Viikon pinkissä tukassa hengailleena voin todeta, että ihana kesätukka – mutta liian rajoittava mun makuun. Mä tykkään kokeilla paljon erilaisia tyylejä, käyttää värejä, meikata räväkästi. Tykkään olla toisena päivänä huoleton, farkkushortseihin pukeutuva teini ja toisena päivänä klassiseen neuleeseen ja farkkuihin sonnustautunut äiti, jos ei aikuinen, niin ainakin aikuismaisempi.

Tämän viikon aikana olen löytänyt itseni melkein joka päivä pukeutuneena samanlaiseen asuun: musta alaosa ja valkoinen yläosa. Tylsää, eikö vain? Niin tylsää että sitä ei pelasta edes pinkki tukka. En halua joka aamu seisoa vaatteita pursuilevan kaappini edessä, katsoa kaihoten täydellisesti istuvia sinisiä farkkuja, ja päätyä sitten kuitenkin mustaan ja valkoiseen. Vaikka uskottelin itselleni, että pastellipinkki on helppo yhdistää mihin tahansa asuun, käytännössä se ei kuitenkaan ole niin, ainakaan omalla kohdallani. Jotenkin kaikki värit näyttävät ihan väärältä, riitelevät hiustenvärin kanssa.

Olen kokenut aina olevani rohkea pukeutuja, joka ei pelkää erikoisiakaan vaatteita, tai pukeudu tylsästi ja aina samalla tavalla. Tällä viikolla olen kuitenkin ollut kaikkea muuta kuin rohkea. Satunnaisesti olen rakastanut pinkkiä tukkaani, silloin kun se on vastalaitettuna näyttänyt kivalta mustavalkoisen asun kanssa, mutta se ei mielestäni riitä, että tykkään hiuksista välillä. Mä haluan tykätä niistä kokoajan!

Mutta mitä sitten tehdä hiuksille? Mitä tyylille? Mä viihdyin kyllä blondissa lookissani, mutta jotenkin silti kaipaan jotain uudistusta. Se uudistus ei kuitenkaan ole tämä pinkki, ei sitten mitenkään päin. Mutta mä oon ylpeä itsestäni että kokeilin, ja tyytyväinen että kokeilin – tämä kokeilu osoitti, että selkeästi klassisempi tyyli on oikeasti se mun juttu. Pinkki ei onneksi aiheuta tai aiheuttanut mitään peruuttamatonta vahinkoa, sillä sävy kuluu joka pesulla melkein kokonaan pois, ellen tee käsittelyä uudelleen. En myöskään kuluttanut yhtä markettihoitoainepurkkia enempää rahaa tämän lopputuloksen aikaansaamiseksi, joten missään nimessä en kadu kokeilua.

Kokosin kollaasejä kuluneen vuoden asuistani, viime vuotisen Katsaus raskauden jälkeiseen tyyliini -postauksen hengessä. Koen että mun tyyli on kehittynyt, mua enemmän miellyttävään suuntaan kokoajan, mutta nyt täytyisi vain taas kerran keksiä, että mitä seuraavaksi? Mitä tehdä hiuksille, mitä vaatekaapille? Kesälomareissut häämöttävät jo lyhyen ajan päässä, ja jonkinlaista ostoslistaa haluaisin taas tehdä, sillä turhiin heräteostoksiin on niin helppo sortua ilman tarkkaa listaa.

Edellisvuoden lista on rentoa maximekkoa ja uusia, siistejä tennareita lukuunottamatta täytetty, eli ainakin ne kaksi kuuluvat tämänkin vuoden listalle. Miten ihmeessä en ole vieläkään onnistunut löytämään täydellisiä yksilöitä, kun jo vuoden olen etsinyt? Lisäksi kaipaan siistejä, hyvälaatuisia ballerinoja näiden H&M:n versioiden tilalle, sekä rennon tyylikästä jakkua. Sortsihaalarikin multa vielä uupuu kaapista, se olisi kätevä mekon korvike kesähelteellä, etenkin lasten kanssa puistossa riekkuessa. Muuta ei tule nyt mieleen, eli luultavasti tuhlaan sitten enemmän lastenvaatteisiin, niissä kun heräteostokset on ehdottomasti sallittu, koska eihän sitä kaikkea hupia voi kieltää, ja lastenvaateostokset harvemmin menevät vikaan vaikka kuinka heräteshoppailisi.

Kauneus- ja ihonhoitojuttuja on tulossa lisää lähiaikoina. Ajattelin kirjoitella tämän hetken lempparimeikkituotteistani, ripsijutuista, sekä jonkin verran myös ihostani, ja sen hoidosta tällä hetkellä, ja tulevaisuudessa. Myös lasten kuulumisia on tulossa, ja kaikkea muutakin kivaa, tänä viikonloppuna juuri suunnittelen kuluvan kuukauden postauskalenteria. Toiveita saa myös esittää! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3

Mikä asu on teidän lemppari? Entäs hiusväri? Onko mulla kohtalotovereita tyylikriiseilyn kanssa?