Moi kaikille!

Mä oon vähän väläytellytkin tasaisin väliajoin alkuperäisen blogini puolella meidän aikeista mennä naimisiin, mutta nyt teillä kaikilla halukkailla on mahdollisuus päästä seuraamaan meidän matkaa alttarille ihan omassa blogissaan, täällä! Jatkossa aion siis olla uhkarohkea ja tuplata työmääräni kirjoittamalla oman blogini lisäksi tätä hääblogia, sukkuloiden samalla perhearjen ja näiden loputtomien hääjärjestelyiden keskellä. Toivottakaa onnea!

Mähän olen häiden järjestämisessä aivan täysi untuvikko, muutaman kerran on tullut jonkun sukulaisen tai tuttavan häissä vierailtua mutta muuten olen save the date -korttien, bonjour -pukujen ja häävalssin keskellä kuin kala kuivalla maalla. Mulla on paljon haaveita ja lennokkaita ideoita siitä millaisia asioita haluan tuoda meidän häihimme ja millä tavalla, mutta tämä toteutuspuoli tuottaa vielä paljon haasteita. Onneksi mulla on apunani maailman parhaat kaasot, perhe ja ystävät. Sekä tietysti suurimpana tukena ja turvana tuo tuleva aviomies mutta hänet varmaan lasketaan perheeseen kuuluvaksi!

Jos luulette nyt lukevanne tavallista hääblogia, olette väärällä sivulla. Kuten kaikki mun alkuperäistä blogia lukevat tietävätkin, mä en ole mikään mailman perinteisin ihminen, eikä meidän perhe tai rakkaustarinakaan ole kovin tavallinen. Tulevat häämme noudattavat aika pitkälti samaa kaavaa, ja uskon että ennen kuin me sitten viimein sanotaan Oton kanssa tahdon, tulee olemaan vielä aika monta hassunhauskaa käännettä matkanvarrella.

Alunperinhän meidän tarkoituksena oli mennä naimisiin kesällä 2014 ja menestyksekkäästi varailin vihkiaikatoiveita Helsingin keskustassa sijaitsevaan suosikkikirkkooni heinä- ja elokuulle ensi vuonna. Aikavaihtoehtoja sai kuitenkin laittaa yhteensä 30 kappaletta ja tyypilliseen tapaani päätin viimeiseksi vaihtoehdoksi laittaa villin kortin – meidän vuosipäiväämme lähimmän lauantain eli helmikuun 8:n päivän ja kuinka ollakaan aika moni muukin halusi mennä naimisiin juuri heinä- tai elokuusssa, ja niin me saatiin sitten tämä viimeinen vaihtoehto vihkiajaksemme.

 Nyt tilanne on siis se että hääpäivään on aikaa vajaat yhdeksän kuukautta ja meillä on valmiina se vihkiaika ja vihkipappi jonka varasin pari viikkoa sitten kun suunnittelimme tyttäremme kastetilaisuutta tutun papin kanssa. Meidän suhde on ollut muutenkin suhteellisen nopeasti etenevää sorttia ja suhteellemme tyypillisesti me häidenkin kanssa mennään eikä meinata vain. Hieman kauhistuttaa tämä lyhyehkö aika ja se miten ehdimme kaiken hoitaa, mutta eiköhän se onnistu. Ja luulenpa että aika moni on mennyt menestyksekkäästi naimisiin vieläkin lyhyemmällä varoitusajalla!

Tässä kaikessa lyhykäisyydessään melkein kaikki mitä mä tällä hetkellä tiedän meidän häistä varmasti. Hääkirkosta mä kerron teille myöhemmin lisää, mutta senverran paljastan että saatiin juuri se kirkko joka haluttiinkin, onneksi.

Mahtavaa päivää kaikille ja tervetuloa mukaan seuraamaan!

PS: Sivupalkista löytyy linkit blogloviniin ja blogilistalle, ja blogin voi lisätä myös bloggerin lukuluetteloon aivan kuten muutkin Kideblogit! Pienistä alkukankeuksista johtuen kappalejakojen teko hieman vielä ontuu kun rivinvaihdot eivät jostain syystä näy valmiissa postauksessa vaikka muokkaustilassa toimivatkin moitteettomasti, mutta yritän korjata asian pian!

Moikka! Meillä on ollut tosi kiva viikonloppu vaikka eilisen Otto viettikin töissä. Eilen hengailtiin meidän maailman parhaan  lempparinaapurin Oonan kanssa päivällä ja Tiara oli ihan innoissaan kun sai leikkiä Oonan kanssa legoilla. Käytiin pihalla ulkoilemassa ja muksujen nukkuessa höpöteltiin ummet ja lammet. Onneksi Tipallakin oli tekemistä sillä neiti ei meinannut pysyä pöksyissään sen jälkeen kun aamulla kerroin ohimennen että mummu ja Mörkö tulisivat. Kovasti Tipa suunnitteli kuinka sitten hän menisi mummun kanssa keinumaan ja ”Mörkö tulee, Tiara silittää vähän sievästi!”.

Iltapäivällä äiti sitten saapui Oulusta meille ja voin kertoa että ikinä en ole kuullut Tiaraa vielä niin iloisena tähän mennessä kuin eilen mummun astellessa ovesta sisään Mörkön kanssa! Tiara kiljui ja kikatti ja pyöri ympyrää ja halusi syliin ja halusi silittää Mörköä ja voi sitä riemun määrää. Ihana pieni! Musta on mielettömän ihanaa että meidän pitkästä välimatkasta huolimatta Tiaralla (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös vauvalla) on upea ja ainutlaatuisen läheinen suhde mummuunsa.

Illalla Tiaran ja vauvan mentyä nukkumaan me hiippailtiin Oton kanssa ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen viettämään hetki ihan kahdestaan, ilman lapsia. Äiti jäi valvomaan lasten unta ja me mentiin tuohon läheiselle merenrannalle istuskelemaan tunniksi ja voi että teki hyvää. Istuttiin ja juteltiin ja halittiin, tunsin taas itseni ihan vastarakastuneeksi pikku-Iinaksi. On mulla aika ihana mies! Sitten oli ihana palata kotiin nuuskuttamaan vauvan varpaita♥

Sunnuntain asu / Paita ZARA / Housut BIKBOK / Kengät H&M / Laukku River Island / Aurinkolasit Gina Tricot

Tänään ollaan käyty kävelyllä ja Tiara kävi puistossa mun äidin kanssa leikkimässä. Ei ole neiti huolinut äitiä tai isiä koko päivänä kun vain mummu kelpaa! Kauppaan Tiara sentään lähti meidän kanssa vaikka mummu jäikin huilimaan, ja tuossa kuvassa on mun päivän asu kuvattuna kauppareissulla. Tuossa kuvauspaikalla tuuli ja mua naurattaa kun toi viimeinen kuva näyttää niin hassulta sen tuulen takia, oli pakko laittaa se siksi!

Kuvista varmaan välittyy Tiaran iloisen riehakas olemus? Neiti kaatui illalla rättiväsyneenä sänkyyn iloisen ja touhukkaan päivän jälkeen. Vauveli-ihana on ihan hirmuisesti alkanut jokeltelemaan ja hymyilemään, nyt saattaa jo satunnaisten kujerrusten lisäksi tulla pitkiä jokelluksia ja isojen hymyjen lisäksi mä vannon että toi pikkuneiti on hihitellyt pari kertaa, siltä se ainakin on kuulostanut! Ihania tyttöjä molemmat. Nyt alkaakin sitten puuhaa täynnä oleva ristiäisviikko, tätä on odotettu ja lauantaina neiti saa nimensä, iik!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, ootte parhaita♥♥

PS: Käykää blogin FB-sivuilla kurkkimassa ihana video meidän vauvan leveästä hymystä!

Tänään oli se kauanodotettu jälkitarkastus, jos sitä enää tämänpäiväisen jälkeen voi sillä nimellä kutsua! Meidän vauvalle ja mulle oli laitettu peräkkäiset ajat että ensin on vauvan lääkärineuvola ja sitten mun jälkitarkastus ja sehän meni aivan pipariksi. Kesän kunniaksi meille oli tietenkin laitettu lääkäri-opiskelija ”lääkäriksi” ja nyt täytyy kyllä sanoa että jäi huono maku suuhun koko käynnistä. Mä ymmärrän kyllä että opiskelijankin täytyy saada harjoitella mutta miksi, oi miksi opiskelijat täytyy laittaa yksin harjoittelemaan? Tai tiedänhän minä, resurssipula, mutta kun se johtaa vain suurempiin harmeihin.

Meidänkin käynti kesti lopulta 1,5h aiheuttaen jonollisen kyrsiintyneitä asiakkaita ja ylilääkärin paikalle – vaikka kyseessä  oli ihan rutiinitarkastukset. Meidän jokaisella neuvolakäynnillä harvinaisen tyytyväiseksi tituleeratun vauvan tunnin kestäneestä lohduttomasta itkusta (joka varttitunnin lonkkien vääntelystä aiheutui) hämmentyneenä unohdin sitten kysyä kaikki mieltäni askarruttaneet asiat mm. liikunnasta ja meinasi unohtua jälkitarkastustodistuksenkin saaminen mutta onneksi tämä ylilääkäri sitten muisti kysyä että olenko jo saanut sen lääkäriltä. Niin ja niissä vauvan lonkissahan ei ollut mitään vikaa, opiskelija vain ”kokeili vauvan pulssia nivusista” ja ihmetteli kun ei saanut pulssia tuntumaan silloin kun vauva huusi. Anteeksi, olen vain edelleen tuohtunut koska ei varmasti kukaan haluaisi että omaa pientä vauvaa itketetään aivan turhan takia ja vielä niin pitkään! Täytyy sanoa että tämän päivän lääkärikäynti oli yksi mun elämän turhauttavimpia kokemuksia.

Mutta nyt siihen itse palautumiseen, vaikka en kyllä jälkitarkastuksen perusteella ole yhtään sen viisaampi kuin aiemminkaan. Mitat otettiin jo tiistaina ja kertyneistä 15:stä raskauskiloista oli jäljellä vielä neljä. Mä oon vain tyytyväinen niihin neljään kiloon sillä ennen raskautta mun paino oli jostain syystä laskenut aika alas vaikka söin normaalisti enkä liikkunutkaan normaali vaunulenkkejä enempää. Tällä hetkellä koen olevani siis noin suurinpiirtein mun omassa ihannepainossani! Täytyy vain toivoa että imettäminen ei laske nyt mun painoa enää niin alas kuin mitä se tosiaan ennen raskautta oli.

Palautuminen raskauden jälkeen on varmaan yksi herkimmistä aiheista nostattamaan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin meidän äitien keskuudessa (heti imetys-korvikesodan ja perhepeti vs. pinnasänky -taiston jälkeen tietysti). Toisaalta pitäisi palautua nopeasti mutta toisaalta sekään ei ilmeisesti ole hyvä jos palautuu nopeasti. Itse olen vastaanottanut sekä arvailuja siitä että palaudunko enää koskaan ennalleni toisen raskauden jälkeen, että kommentteja siitä kuinka pukeutumalla tiukkoihin vaatteisiin ja esittelemällä kroppaani synnytyksen jälkeen kasaan paineita toisille äideille palautua nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen.

Mun mielestä se vain tuntuu väärältä että pitäisi peitellä omaa kroppaansa vain siksi ettei jollekin tule paha mieli! Miksei siitä saisi olla ylpeä jos on palautunut hyvin? Miksei saisi iloita kun näkee raskauden jälkeen peilissä viimein sen tutun oman itsensä ja pukeutua juuri niinkuin itse haluaa? Faktahan on kuitenkin se että jokainen palautuu omaan tahtiinsa, eikä mun mielestä palautumisesta pitäisi ottaa mitään paineita kun ei sille näin pian synnytyksen jälkeen oikein voi eikä edes saakaan tehdä mitään. Jos mä itse loisin esimerkkiä että heti synnytyksen jälkeen pitää himokuntoilla ja ei saa syödä muruakaan jotta on mahdollisimman pian entisellään, mä ymmärtäisin syyttelevään sävyyn kirjoitetut kommentit paineiden asettamisesta – mutta jokainen lukija tietää että niin en ole tosiaan tehnyt!

Enkä kyllä ala säkkiinkään pukeutumaan ettei kukaan ottaisi paineita. Mä oon niin tyytyväinen mun kroppaan kuin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla ja pukeudun myös sen mukaan. Viimeksi en ollut ollenkaan näin tyytyväinen näin pian synnytyksen jälkeen, kilojakin oli jäljellä silloin vielä paljon enemmän. Palautuminen voi siis olla todella erilaista jokaisen äidin lisäksi myös jokaisen eri raskauden kohdalla. Mä kirjoitin palautumisesta viimeksi viikko synnytyksen jälkeen – tyytyväisenä senhetkiseen tilanteeseen ja silloin jo totesin että palautuminen on erilaista kuin ensimmäisestä raskaudesta.

Kaikenkaikkiaan koen olevan myös fyysisesti paremmassa kunnossa tämän toisen raskauden jälkeen vaikka vietin keväällä useamman kuukauden vuodelevossa! Jaksan hyvin nostella vaikka molempia muksuja yhtäaikaa ja työnnellä tuplarattaita ylämäessä vaikka kyydissä on rattaiden painon lisäksi 17kg muksuja ja 5kg ostoksia. Viime postauksessa mainitsemani lantiokivut menivät muutamassa päivässä ohi kuten silloin ounastelinkin ja niiden jälkeen olen onneksi ollut ihan kivuton. Myös raskausarvet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) ovat haalistuneet suht huomaamattomiksi eivätkä ne mua häiritse yhtään, siinä ovat muistona vanhan umppariarven kyljessä. Linea negrakin erottuu vielä, vaikka raskausaikana sitä ei näkynyt ollenkaan! Hassua miten se tuli näkyviin vasta synnytyksen jälkeen.

Mä oon ottanut tasaisin väliajoin kuvia mun mahasta nyt synnytyksen jälkeen tätä postausta mielessä pitäen että niistä näkee miten palautuminen on viikkojen varrella edennyt. Lähtötilanne kaikelle palautumisellehan oli siis tämä:

Kuvissa mun masu raskausviikolla 36+0 – tasan viikkoa ennenkuin meidän pikkuinen näki päivänvalon. Nämä ovat viimeisiksi jääneet masukuvat! Huh miten iso se olikaan, olin jo iloisesti unohtanut kaiken sen tukaluuden. Hassua ajatella että kuusi viikkoa sitten meidän pieni neiti vielä köllötteli tuollanoin ja mä vain toivoin että hän syntyisi jo ja saisin pitää häntä sylissä. Nyt hän on ollut täällä meidän nuuskuteltavana ja ihasteltavana jo niin kauan ettei tosiaan osaisi kuvitella elämää ilman! Mutta ainiin mun ei pitänyt taas kerran herkistellä vauvahuuruissa vaan kertoa jotain aivan muuta! Tässäpä siis kollaasia masun palautumisesta synnytyksen jälkeen:

Nyt tuntuu niin isolta tuo eka masu vaikka silloin se tuntui aivan minimaaliselta sen megapötsin jälkeen! Eihän se iso ole, mutta on se tietty isompi kuin tämänhetkinen masunen. Ylimääräistä nahkaa on vielä, ei ehkä enää sen jättivatsan vertaa mutta kyllä tuonne saisi muutaman hamsterin ängettyä eikä tekisi tiukkaa. Istuessa se lähinnä näkyy ja jos alkaa oikein vartavasten venyttämään sitä ihoa, seistessä ei enää juurikaan.

Painoa mä en halua enää saada alemmas, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu! Mua vaan nyt edelleenkin mietityttää se että milloin saa alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä tai esimerkiksi juoksemaan ja hyppimään? Koen että lantionpohjalihakset ovat ihan normaalit eikä musta tunnu ollenkaan pahalta jos vaikka juoksen pikaspurtin bussiin mutta saisinkohan mä vielä edes tehdä niin? Harmittaa kyllä niin vietävästi kun en saanutkaan niitä vastauksia tänään joita olin toivonut. Pitänee varmaankin vielä ensi viikolla soitella neuvolaan uudemman kerran ja koittaa vaikka saada uutta jälkitarkastusaikaa (onnea vaan yritykseen kesän aikana, tiedän!). Kuinka pian synnytyksen jälkeen te olette uskaltaneet aloittaa raskaamman liikunnan?

Mulla on pikkuhiljaa aika rientää koisimaan kun huomenna on ne Oton sukulaisen valmistujaiset, mutta toivottavasti piditte postauksesta! Ihanaa viikonloppua ja hurjan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille♥♥

PS: Tuttikertomuksen toteutan mahdollisimman pian kun niin moni toivoi sitä, halusin vain tehdä tämän ensin!

Aivan loistomaanantai takana! Muutama mulle alunperin blogiympyröistä tuttu ihana äitiystävä (Emilia, Demi ja Jenina) tuli meille eilen kylään mukanaan pari kerrassaan mahtavaa taaperoista nimeltä Ava ja Viima. Kyllä riitti tosissaan menoa ja meininkiä kun muksut pyörivät ja hyörivät ja me blogimammat pistettiin kamerat viuhtomaan.  Aikamoinen räpsräps täältä kuului kun yritettiin ikuistaa koko hauska päivä. Lapsilla riitti hupia toisistaan ja etenkin Ava ja Tiara leikkivät jopa paljonkin yhdessä vaikka ja mitä. Tiara innostui myös Viimasta kovasti, hän oli niin hellyyttävä pieni poika joka konttasi menemään huimaa vauhtia.

Saatiin räpsittyä aivan järjetön määrä kuvia ja muksuista varsinkin niin söpösiä otoksia että teki tiukkaa valita edes mitä tänne laittaa esille! Oli mukava nähdä ihan livenäkin kaikkia mukavia tyyppejä joiden kanssa on jo pitkään tullut juteltua ensin blogien tiimoilta ja myöhemmin ihan muutenkin tutustuttua. Äitiystävät ovat kyllä tärkeä voimavara, toiset äidit kun usein tietävät tasan tarkkaan mitä tarkoittaa kun puhuu jostain lapsiin liittyvästä ja heiltä voi saada niin mahtavia vinkkejä (Kiitos Emilia kun muistutit että Zaran lastenosaston vaatekoot ovat niin nafteja että voin laajentaa etsintöjä Tiaran vaatteiden osalta jo vauvojen osastolta isompien puolelle) kuin vertaistukeakin. Kerran jos toisenkin tuli nimittäin raskausaikana valitettua ja aina onneksi löytyi myötätuntoa!

Me mentiin vielä Emilian ja Avan kanssa ulkoilemaan kun muut olivat jo lähteneet kotiin ja oli hauska seurata kun Tiara ihan ihmeissään katsoi miten Ava kiipeili joka paikkaan aivan itse ja juoksi ja teki vaikka mitä. Tiara on ulkona vielä aika arka (kuten muistatte varmaan sen kun Tiara ei aluksi edes istunut hiekkalaatikolle vaan lapioi hiekkaa seisalleen) ja onkin hyvä että Tiaralla on samanikäistä ulkoiluseuraa kun kyllä ne omat ikätoverit aina rohkaisee taaperoa siihen liikkumiseen enemmän kuin äiti tai isi. En tosin usko että Tiarasta koskaan tuleekaan mitään hurjapäätä, meidän neiti taitaa vaan tykätä enemmän rauhallisista leikeistä kuten noilla katuliiduilla piirtelystä ja keinumisesta. Kiitos vielä Demi, Jenina ja Emilia sekä pikkuiset! Eilinen oli kiva hengähdystauko tähän kiireen ja stressin keskelle, mulla on nimittäin vielä hurjasti hommaa ennen meidän oikeaa yhteistä kesälomaa joka alkaa ristiäispäivänä. Ristiäisten ja normaalin blogin päivittämisen lisäksi on jos jonkinlaista projektia, pressitilaisuutta, neuvolaa, sukulaisten valmistujaisjuhlaa ja sitten ois vielä se kaikkein tärkein eli noi muksut joiden kanssa olisi kiva tehdä kaikkea ja nauttia ihanasta säästä ulkoillen. Mulla on suoraansanoen äärimmäisen stressaava kaksiviikkoinen edessä, mutta ehkä mä jotenkin suomalaisella sisulla selvitän sen kunnialla! Täytyy varmaan tehdä jonkinnäköinen tehtävälista jotta muistan kaiken tehdä.

Aivan ihanaa kesäistä alkanutta viikkoa kaikille, toivottavasti teillä ei ole yhtä kiire kuin mulla! Hyviä stressinhallintakeinoja, anyone?

PS: Olettehan muut äitibloggaajat huomanneet Kideblogien avoimen kesätyöpaikan:

Jos et itse ole äitibloggaaja niin käy peukuttamassa suosikkiblogiasi Kideblogien FB-sivuilla! Linkitetyt blogit löytyvät kohdasta ”muiden viimeiaikaiset julkaisut aiheesta Kideblogit” ja siellä niitä onkin jo aika liuta. Mitä blogia sinä haluaisit lukea täältä meidän sivustoltamme?

Heippa! Meillä oli eilen niin kiirettä että en kerennyt tulla kertomaan edes pienemmän neidin neuvolakuulumisia, mutta nyt Otolla alkoi onneksi kesäloma niin josko nämä kiireet hetkeksi hellittäisivät? Eilen meillä oli siis aamulla isyydentunnustus, päivällä pienemmän neuvola ja sitten mun ripsihuolto ja illalla sitten Otto oli viettämässä varpajaisiaan viimeinkin ja mä olin äidin ja tyttöjen kanssa kotosalla. Tänään suunnattiin heti aamulla aikaisin äidin, tyttöjen ja Mörkön kanssa ulkoilemaan ja Tipa innoissaan talutti Mörköä melkein koko lenkin! Mörköä on helppo taaperonkin taluttaa kun se on sellainen pieni kiltti rimpula joka ei vedä tai karkaa.

Aamulenkin jälkeen Tiaralle ihan yhtäkkiä nousi tosi korkea kuume ilman mitään ennakko-oireita ja Tipa onkin sitten ollut ihan raukkeli loppupäivän. Kuume on huidellut lähellä neljääkymppiä vaikka ollaan annettu kuumelääkettäkin tasaiseen tahtiin, aina hetkeksi se on onneksi laskenut ja Tiara on muistanut juoda paljon vettä ja mehua. Toivottavasti kuume hellittää pian eikä Tipalle tulisi muita flunssaoireita niin ei vesittyisi ihan kaikki ensi viikon mukavat lomasuunnitelmat kuten Lintsireissu ja piknik rannalla.

Mulla oli tänään lähes meikitön päivä (kulmakarvoissa vähän väriä ja uudet ripsipidennykset, ei muuta) ja tukkakin oli vain hutaistu aamulla kiinni ennen ulos lähtöä kun turhauduin bad hair dayhin, aina ei vaan jaksa laittautua eikä onneksi tarvitsekaan. Nämä kuvat on mun ja Oton pikaiselta lähikauppapyrähdykseltä kun käytiin ostamassa Tiaralle pillimehua, juotavaa jugurttia ja muuta helposti alasmenevää syötävää sillä aikaa kun Tiara nukkui kotona mummun hellässä huomassa. Kauppareissun jälkeen kokattiin maailman herkuinta kanasalaattia josta meillä on monia variaatioita. Tänään laitettiin kanan lisäksi halloumia, tomaattia, kurkkua, hunajamelonia, salaattia, salottisipulia, viinirypäleitä ja hunaja-öljy-balsamico-seoksessa paistettuja cashew-pähkinöitä. Oli kyllä tosi hyvää!

Ruuan jälkeen mä kirjoittelin osoitteita kirjekuoriin sillä pian on aika lähettää ristiäiskutsut! Viime aikojen suosituin kysymys kommenttiboksissa onkin ollut että koskas me järjestetään ne ristiäiset oikein ja nehän ovat kesäkuun 15. päivä eli vajaan kuukauden kuluttua. Mulla päivä päivältä jännitys kasvaa ja tekee niiin mieli paljastaa jo neidin nimi mutta vielä täytyy malttaa. Ristiäiskutsujen lisäksi oon alkanut miettimään jo tarjoiluja ja ostanut pinkkejä tarjoiluvateja ja laajentanut meidän Teema-astiastoa että olisi edes hieman enemmän samanlaisia kuppeja ja lautasia kuin viimeksi. Ristiäiskutsut mä tilasin Ifolorilta ja halusin niistä meidän näköiset ja yksinkertaisen tyylikkäät, mitäs pidätte?

Eilen oli tosiaan vauvan 1kk-neuvola ja voi miten hienosti neiti olikaan kasvanut! Pituutta oli jo 55,5cm ja painoakin 4540g eli suunnilleen 900 grammaa on tullut lisää kahden viikon iästä ja nyt neidillä on kuulemma juuri tismalleen oikea paino-pituussuhde. Ja kyllähän sen näkee miten vauva on kasvanut hurjasti kun vaatteetkin istuvat jo paljon paremmin kuin ekoina viikkoina! Vauva sai kehuja tarkkaavaisuudestaan kun hän tuijotteli neuvolatätiä silmiin ja seurasi lelua katseellaan todella tarkkaan. Seuraava käynti taitaakin olla sitten jo se milloin saa sen ensimmäisen rotavirus-rokotteen (jos oikein muistan Tiaran vauva-ajalta?).

Äiti lähtee huomenna takaisin Ouluun mutta on ollut kyllä ihanaa kun äiti on ollut meillä tämän viikon ja ollaan saatu viettää aikaa yhdessä! Ja on pienempi neiti onnistunut jo kietomaan mummunkin pikkusormensa ympärille, Tiarasta nyt puhumattakaan. Harmittaa vaan kun Tipa-raukka on nyt kipeänä ja sitten vielä rakas mummu lähtee taas Ouluun niin voi olla neidillä huomenna vähän harmitus päällä. Täytyy koittaa keksiä Tipalle jotain piristystä! Mä muuten arvoin sen TherisDream-arvonnan voittajankin tänään ja voittajaksi selviytyi tälläinen kommentti:

Onnea Sannille imetystyynyn ja Mamma Padsien voitosta! Mä otan suhun huomenna yhteyttä sähköpostitse. Nyt mä alan jännäämään Euroviisujen finaalia äidin kanssa, mutta huomenna vuorossa ainakin kommentteihin vastailua kun on tässä kiireen takia jäänyt se vähän jälkeen taas. Pahoittelut siitä! Hyvää yötä ja mukavaa lauantai-iltaa kaikille♥