Tällä viikolla mä luin jotain, mikä sai mun leuan lähes tippumaan lattiaan. Se joku, oli sysmäläisen koulun rehtorin haastattelu YLEllä. On uskomatonta, että uutta sukupolvea kasvattaa korkeassa asemassa oleva ihminen, joka toteaa mm. näin:

”– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.” (lähde: yle.fi)

Tässä lausunnossa on kaikki niin pielessä, että en edes tiedä mistä voisin aloittaa. Rehtori tässä implikoi, että erikoinen pukeutuminen ja seksuaalinen suuntautuminen ovat syitä kohdella ihmisiä eriarvoisesti. Hän myös lausunnossaan väittää, että eriarvoinen kohtelu on vain kiusatun kokemus eikä totuus, ja että kiusattu itse on syyllinen kiusaamiseen olemalla erilainen kuin muut. Haastattelu jatkuu siten, että hän kertoo naureskellen joidenkin lasten näyttävän ihan huoralta, ja toteaa, että, ”Sehän (sen ääneen sanominen) on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä”. Rehtorin mielestä aikuisten pitäisi ymmärtää, että jokainen saa olla erilainen ja oma itsensä, ”Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.” (lähde: yle.fi)

Eli siis käytännössä ei saa olla oma itsensä, eikä varsinkaan erilainen.

Miten voi olla mahdollista, että tällaisia virheellisiä käsityksiä on sallittua jakaa eteenpäin _koulun rehtorina_? Ja kun tätä lähtee miettimään pidemmälle: kuinka yleistä on se, että vanhemmilla on tällaisia ajatuksia, jos jopa rehtorillakin on? Ja kuinka usein he sanovat niitä ääneen lasten kuullen? Me ei koskaan tulla saamaan tästä(kään) sukupolvesta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhtenäisesti kannattavaa, mikäli lapset kuuntelevat aikuisten suusta tällaisia lausuntoja.

Kuva: Canva

Vaikka ihminen näyttäisi miltä tahansa tai olisi millainen tahansa, syy kiusaamiseen on aina kiusaajan puolella. Ei koskaan kiusatun. Syy voi olla kiusaajan kotitilanteessa, vaikeissa elämän kokemuksissa, pahassa olossa, jonkun toisen esimerkissä tai ihan vaan ilkeässä luonteessa, mutta se syy löytyy aina kiusaajan puolelta, ei koskaan kiusatun. Kiusaaja tekee sen päätöksen sanoa ne ilkeät sanat tai tehdä ne hirveät teot, ei kiusattu. Kiusaaja on se, joka satuttaa, ei kiusattu. 

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja toteuttaa omaa itseään juuri siten kun itse haluaa, kunhan ei sillä omalla olemassaolollaan satuta toisia. Kenelläkään ei ole oikeutta mennä kouluun esimerkiksi paljastelemaan itseään alasti, vaikka kuinka se tuntuisi omalta jutulta, koska se on nimenomaan toisia satuttavaa. Mutta jokaisella meillä on oikeus laittaa juuri sellaiset vaatteet tai meikit tai hiukset, tai tykätä mistä sukupuolesta huvittaa, puhua sellaisella äänellä kuin haluaa, tykätä mistä väristä haluaa ja kuunnella sellaista musiikkia kuin haluaa.

Vaikka valinnat olisivat valtavirran mieltymyksistä poikkeavia, ne eivät ole ”provosoimista” tai syy kiusaamiseen. Syy ei myöskään voi olla kiusatun vanhemmissa, tai siinä, millaiset vaatteet he pukevat lapselleen tai minkä nimen antavat lapselleen. Syy ei voi olla kiusatun sisaruksissa, harrastuksissa tai kengissä. Päätös kiusata lähtee AINA kiusaajan puolelta.

Syrjivä kiusaaminen eli kiusaaminen, joka liittyy ulkonäköön, sukupuoleen, ihonväriin tai kieleen, vammaisuuteen, perheeseen tai uskontoon, on kiusaamista, jonka lapset oppivat joltain toiselta. He oppivat sen vanhemmiltaan, toisilta lapsilta tai vaikka sitten rehtorilta. Kukaan lapsi ei syrji toisia sisäsyntyisesti. Kukaan lapsi ei opi kiinnittämään negatiivista huomiota erilaisuuteen sisäsyntyisesti, vaan se tulee joltain toiselta.

Siksi on ihan äärettömän tärkeää, että me vanhemmat mietitään erittäin tarkkaan, miten itse puhutaan toisista ja miten itse kohdellaan toisia. Ne aikuisten harmittomaltakin tuntuvat heitot autossa toisista autokuskeista, tai julkkisten toilailuiden päivitteleminen kovaan ääneen, muokkaavat lasten ajatusmaailmaa. Jokainen vanhempien toisten sukupuolesta, ulkonäöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, kansallisuudesta, vammaisuudesta, uskonnosta tai perheestä sanottu ikävä asia muokkaa lasten ajatuksia ja käsitystä siitä, miten muita ihmisiä on ok kohdella. Mä en ainakaan ikimaailmassa halua siirtää yhtäkään turhaa ennakkoluuloa omille lapsilleni.

Siksi ei ole ok sanoa, että joku tosi tv-julkkis näyttää ihan huoralta. Siksi ei ole ok sanoa, että onpas tuolla lapsella ihan helvetin ruma nimi. Siksi ei ole ok sanoa, että taas surkea naiskuski liikenteessä. Siksi ei ole ok sanoa, että homot on ärsyttäviä. Siksi ei ole ok sanoa, että suomenruotsalaiset ovat snobeja. Siksi ei ole ok haukkua jonkun hiustenväriä tai päivitellä kovaan ääneen, miksi johonkin perheeseen on tulossa jo viides lapsi. Siksi ei ole ok sanoa näitä asioita, ei päin naamaa eikä selän takana. (huom. ks. lauseet usein esim. somesta lukemiani stereotyyppisiä esimerkkejä, eivät todellakaan omia ajatuksiani)

Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että meillä kaikilla on joku syntymäoikeus ilmaista sitä, miten erilaisuus on väärin. Että oman mielipiteen ilmaiseminen on sama asia, kuin muiden haukkuminen tai arvosteleminen. Newsflash: näin ei ole. Oma mielipide on esim. että ei haluaisi itsellensä oranssia tukkaa. Haukkumista on sanoa jonkun toisen oranssia tukkaa hirveäksi. Siitä ei mitenkään saa tehtyä tarpeellista mielipiteen ilmaisemista, että haukkuu toisen ulkonäköä. Se, että ei tykkää jonkun tukasta, ei ole sen tukan omistajan syy millään tavalla, vaan se on ihan vaan sen syy joka ei siitä tykkää.

Ne omat pienet kommentit eivät ole harmittomia, vaan ne ovat synty sille ajatukselle lapsen mielessä, että on ok arvostella ja haukkua toisia. Ja se taas on pohja kiusaamiselle. Sitä pohjaa mä en halua koskaan luoda, ja toivottavasti ei kukaan muukaan. Jos kotona kuulee usein muiden ihmisten arvostelua, on helpompi ajautua mukaan siihen kiusaamiseen, tai ainakin olla hiljainen hyväksyjä. Jos taas kotoa saa sellaisen mallin, että toisten haukkuminen ei ole ok ja kaikki me ollaan yhtä arvokkaita, on todennäköisempää, että ei hyväksy inhottavaa kohtelua, eikä ainakaan lähde siihen mukaan.

Meidän taapero täyttää alle kuukauden kuluttua kaksi vuotta, mä en kestä! Olen kauhuissani ajankulusta, mutta innoissani siitä, miten ihana tyyppi hänestä on kasvanut. Innoissani olen myös siitä, miten omatoiminen ja taitava hän jo on, ja miten monet asiat hän on osaa jo kertoa ja kysyä ja pyytää. Helpottaa elämää ja kommunikointia, kun tietää mitä toinen haluaa tai mikä mieltä painaa. Mä edelleen mietin vauvavuotta (kaikkia niitä) haikeudella, se oli vaan niin ainutlaatuisen ihanaa aikaa. Mutta samalla olen vaan niin fiiliksissä tästä hetkestä, tästä tilanteesta, joka meillä on juuri nyt:

Kolme mieletöntä persoonaa, jotka rakastavat toisiaan ehdoitta ja näyttävät sen. Kolme upeaa tyyppiä, jotka osaavat ja tietävät jo niin paljon. Ja ne on meidän! 

Vaikka kuopus on taidoiltaan vielä kaukana koululaisesta, on ikäero tasoittunut huomattavasti siitä, mitä se oli vaikkapa vastasyntyneen ja viisivuotiaan välillä vajaat kaksi vuotta sitten. Silloin tuntui hyvin kaukaiselta, että esikoinen ja kuopus joskus leikkisivät vielä yhdessä jotain leikkiä, jossa on jopa juoni ja idea. Ja nyt se on jo totisinta totta ihan joka päivä. He leikkivät pitkiäkin aikoja yhdessä, joskus jompikumpi isoista tytöistä leikkii kahdestaan taaperon kanssa, usein kaikki kolme leikkivät yhdessä. Mä en tiedä olenko ikinä kuullut meidän lasten suusta, että ”äiti, mulla ei oo mitään tekemistä”, koska he rakastavat uppoutua leikkeihinsä ja aloittavat ne jo heti aamulla aikaisin. On suuri onni, että heillä on toisensa.

Toivon niin, että he tulevat olemaan isompanakin yhtä läheisiä kuin juuri nyt. Toivon, että he kannustavat toisiaan yhtä hienosti kuin nyt ja hurraavat toistensa onnistumisille samalla tavalla kuin nyt. Toivon myös, että he lohduttavat ja halaavat toisiaan aina samalla tavalla kuin nyt. On ihanaa, että he auttavat ja huomioivat toisiaan, ja isommat ovat näyttäneet loistavaa esimerkkiä pienimmälle, sillä hänkin tarjoutuu auttamaan aina enemmän kuin mielellään.

Muuten, mä en kestä sitäkään, että meidän taaperolle saa jo ponnarin, tai vaikka saparot!!! Tai siis saisi, jos hän antaisi laittaa. Yhden kerran olen saanut ponnarin laitettua (ks. kuva todisteena), mutta se kerta taisi jäädä ainoaksi. Hän ei nimittäin tykkää ponnareista tai pinneistä ollenkaan, ja juosta kipittää hillitöntä vauhtia karkuun jos edes lähestyn ponnarin kanssa. Mutta ehtiihän sitä laittaa tukkaa myöhemminkin ihan niin paljon kuin sielu sietää, ei meillä ole mikään kiire.

Tämä postaus kumpusi siitä, että meillä oli tänään niin kiva päivä. Oltiin suurin osa päivä Kauniaisissa Oton perheen luona. Ulkoiltiin ja käytiin pizzalla, ja lapset leikkivät majaleikkiä ja pelasivat. Illalla kun tultiin kotiin, lapset leikkivät vielä duploilla ja rakensivat ihan mahtavan ison leikin, jota he kaikki leikkivät yhdessä. Siinä heitä katsellessa ja heidän höpötyksiä kuunnellessa sellainen valtavan suuri onnen ja kiitollisuuden tunne läikähti taas sydämessä. On meillä vaan mahtavat minityypit!

Välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi vaan miettimään sitä, miten uskomattoman suurella onnella meitä on siunattu kun ollaan heidät saatu. <3

Vuoden eka arkiviikko alkaa olla pulkassa. Viikko on alkanut aikaisilla herätyksillä, mutta kuitenkin rennoilla päivillä. Tänään Otolla on ollut vapaapäivä, sillä hänellä on muutama arkivapaa, jotka ”pitää” vielä käyttää ennen opintovapaan alkua. En siis ollenkaan valita, kun saadaan jo tammikuussa nauttia hieman kevyemmistä viikoista, kun on ainakin yksi ylimääräinen vapaapäivä.

Tällä viikolla olen:

– Käynyt neurologilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni mun migreeniä tutkittiin kunnolla, ja sain siihen myös tehokkaampia lääkkeitä, joita voin tarvittaessa ottaa. Tämä huojensi mun mieltä tosi paljon, ja päänsärkykin on onneksi helpottanut, vaikka en edes vielä käynyt ostamassa lääkkeitä. Miten se helpottikin, kun arki taas alkoi? Taisin ottaa lomalla liian rennosti, heh.

– Katsonut uimahallin 360-näkymää tietokoneelta joka päivä. Taapero tykkää seikkailla virtuaalisesti lähiuimahallissa aina kun ei ole siellä uimassa. Joka päivä katsotaan lasten altaan delfiinit ja sammakot läpi. Voisi olla taas uintireissun paikka tälle viikolle, vai eskaloituukohan tämä vaan sen jälkeen? Hän on myös rakentanut oman ”uima-altaan” (bObleseista), täyttänyt sen ”uimaleluilla” (ryhmä hau- ja pipsa possu -leluilla) ja vedellä (torkkupeitolla) ja istunut siellä uikkarit päällä vaikka kuinka kauan leikkimässä.

– Käynyt optikolla näöntarkastuksessa. Mä saan SILMÄLASIT! Tilasin jo ne, ja nyt vaan odottelen, että ne valmistuvat. Aika jännittävää!

– Käynyt kevään ekoissa pressitilaisuuksissa ja tavannut paljon kollegoita. Siitä saa aina niin paljon iloa ja inspiraatiota omaankin tekemiseen, kun juttelee muiden samaa työtä tekevien kanssa.

– Leikkinyt joka päivä kauppaleikkiä taaperon kanssa. Hänen lempileikkinsä tällä hetkellä on kauppaleikki, jossa hän on kassamyyjä ja minä (tai muut perheenjäsenet) olemme asiakkaita. Hän myy esimerkiksi hedelmiä ja leipää, jotka hän pilkkoo valmiiksi ja kaikki maksaa aina viisi euroa.

– Syönyt paremmin kuin pitkään aikaan. Tällä viikolla olen oikeasti syönyt ainakin sen suositellun puoli kiloa kasviksia päivässä, niinkun pitäisi aina. Nyt vaan yritän pitää tätä yllä taas, koska ei se oikeasti ole niin hankalaa pilkkoa sitä avokadoa ja tomaattia leivälle arki-aamuna itsellekin samalla kun pilkkoo lapsille.

– Leikkinyt joka päivä ulkona lasten kanssa. Ollaan saatu nauttia niin upeasta säästä ja lumesta! Ja ehkä eka kertaa mun elämässä meidän tekemän lumiukon päälle satoi joku 20cm lunta päälle, eikä se ole sulanut pois vaikka siitä on jo useita päiviä kun rakennettiin se.

– Katsonut ihan super hyvän sarjan nimeltä Ozark loppuun Oton kanssa. NIIIN koukuttava, ihan älyttömän koukuttava, suosittelen! Löytyy Netflixistä siis.

– Saanut  kutsuja Pariisin muotiviikoille muotinäytöksiin. Mutta en mä niihin voi mennä mihinkään, koska just nyt ei ole hyvä hetki lähteä. Olisin lähes kuollut onnesta teininä, jos olisin tiennyt, että joskus saan kutsuja tällaisiin tilaisuuksiin. Ja nyt vastaan vaan EI, koska ei onnistu kyllä tällaisella kahden viikon varoitusajalla tässä elämäntilanteessa alkaa organisoimaan mitään Pariisin reissua meidän perheeltä aikataulujen vuoksi. Harmittaako? Vähän! Mutta ehkä vielä joskus ehdin varautua ja pystyn lähtemään, se vasta olisi upeaa. Vaikka en olekaan enää teini, niin kyllä nämä kutsut aika paljon lämmittää mieltä edelleenkin.

– Tehnyt joka päivä seisten töitä koneella. En ole istunut kertaakaan koneen äärellä, vaan seissyt aina kun olen tehnyt hommia. TOIMII! Niskajumi on alkanut pikkuhiljaa hellittää.

– Saanut vihdoin edistettyä useampaakin projektia, joista olen tosi innoissani, mutta jotka vaan seisoivat loman ajan. Niin innostunut ja iloinen fiilis, kun viimein alkaa tapahtua!

Tämä on ollut aika kiva viikko, ja en voi sanoin kuvailla miten huojentavalta ja ihanalta tuntuu olla vihdoin ilman jatkuvaa päänsärkyä. Olen nauttinut täysin rinnoin jokaisesta päivästä tällä viikolla, kun olen saanut olla ilman kipua.  Onneksi se meni ohi. Nyt täytyy vaan pitää taas hyvää huolta niskasta ja hartioista, niin kyllä tämä taas tästä lähtee.

Että sellaista meille, ihana arkinen tavallinen tammikuinen viikko! Mitäs teille?

Tänä vuonna me panostettiin enemmän aineettomaan lahjapuoleen, mutta sain myös muutaman ihanan paketin. Tärkein ja ihanin vaate joka mun paketeista paljastui, oli suloiset keltaiset villasukat äidiltä. Sain silti Otoltakin pari ihanaa pehmeää pakettia: uudet verkkarit ja ihanan hupparin, jota olin ihastellut jo jonkin aikaa. Kotona olen aina verkkarit tai muut olohousut jalassa, ja tuollaiset vähän siistimmät olohousut tulivat tarpeeseen. Noilla kehtaa lähteä myös puistoon ja lähikauppaan, toisin kuin yökkäreillä tai kalsareilla, joissa myös viihdyn hyvin. No okei, lähdin mä näissä Ikeaan ja Itikseenkin.

Verkkarit olivat siis Adidaksen, ja tykkään niistä tosi paljon! Niissä on kapenevat lahkeet, mutta ne eivät kuitenkaan ole ihan super slimmit. Lahkeet on mulle ehkä aavistuksen lyhyet, mutta toisaalta se ei haittaa, koska tykkään muutenkin 7/8-mitasta housuissa. Nauratti vaan, kun luin housujen käyttäjäarviota joskus aiemmin kun pohdiskelin niiden ostamista, ja siinä arviossa luki ”koossa 36 vähän pitkät lahkeet 167cm pitkälle”. Ajattelin että ne on sitten mulle varmasti ihan hyvät, sillä olen itse myös 167cm pitkä, ja otin kokoa 36. Mutta eih, mulle ne ovat vajaamittaiset. Miten erilaisia jopa saman pituiset ja vaatekooltaan samat vartalot voi olla!

Mun uudessa hupparissa mä kehtaan lähteä ihan mihin vaan, se on nimittäin R-collectionin ihana musta Boxy Hoodie. Huppari on nimensä mukaisesti malliltaan vähän laatikkomainen. Mä rakastuin juuri tähän malliin, koska se on ihanan erilainen kuin perushupparit, ja menee ihanasti kaikkien farkkujen ja muidenkin housujen kanssa. R-collectionin huppari on Suomessa neulottua ja sisältä pehmeää puuvillacollegea, ja se on ommeltu Virossa ja Suomessa. Todellinen hyvän mielen vaate! Huppari on siis tuossa karvatakin alla, tajusin vasta näitä kuvia selaillessa, että eihän se niin paljoa edes näy. Mutta se on ihana, pitää joku kerta esitellä se ihan ilmankin takkia – näitä kuvia otettaessa ei voinut, sillä pakkasta oli lähemmäs 10 astetta ja olisin ollut ilman takkia aivan jäässä!

Mä olen ollut erittäin tyytyväinen Otolta vuosi sitten jouluna saamaani R-Collectionin Oulu-collegeen. Sen perusteella uskalsin lisätä tämän ihanan hupparin mun joululahjatoiveisiin tänä vuonna. Uskon, että tämäkin tulee kestämään hyvin runsasta käyttöä ja pesuja, kuten mun college-paita. Tämä kuvissa näkyvä asu oli lähes tulkoon mun joka päivän asu joululomalla, ellei jouluaattoa ja uudenvuoden aattoa lasketa. Mukava, rento, mun näköinen ja just perfect lomailuun, kun ei halunnut ahtautua farkkuihin.

Takki Second Hand (Zara) | Huppari R-Collection | Housut Adidas | Kengät Timberland | Laukku Gucci

Karvatakin löysin second handina, ja se on käännettävä hupullinen takki! Toiselta puolelta se on ihan perus bomber, ja toiselta puolelta tällainen karva-ihanuus. Olin haaveillut ihanasta pörröisestä takista jo pitkään, mutta en viitsinyt ostaa sellaista uutena, koska mulla kuitenkin mun ihana untsikka ja kiva kevyempi toppatakki. Mutta kun löysin tämän uuden veroisena kirppikseltä, en vaan voinut vastustaa. Käännettävyys lisää sen käytettävyyttä, sillä kun kääntää tuon liukkaan bomber-puolen päälle, tätä voi käyttää vaikka vesisateella (no ainakin kevyessä tihkussa). Kääntämällä saa myös muunneltua sitä takin ulkonäköä eri asuihin sopivaksi. Takki on tosi lämmin ja ihana.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tämä ks. setti on ollut mun käytetyin asu vielä loman loputtuakin, tosin olen käyttänyt nämä sisävaatteet aina nopeasti pesussa ja heti kun ne ovat kuivat niin takaisin päälle. Ovat siis todellakin osoittaneet jo tarpeellisuutensa, vai mitä!

Missä vaatteissa te viihdytte kotona vapaalla? Löytyykö paljon mun kaltaisia verkkarityyppejä, jotka haluavat heti päälle löysät housut kun tulevat kotiin? Saako mukavissa kotivaatteissa lähteä muuallekin kuin sinne kotiin?

*Postauksen kuvissa näkyvät bOblesit saatu Gefferiltä blogiyhteistöissä vuosien varrella. 

Kun loppiaisena sanottiin heipat joulukuuselle ja sen kavereille, oli heti seuraavana päivänä aika toivottaa kevät tervetulleeksi kotiin. Joo, tiedän, että siihen ihan oikeaan kevääseen on vielä aikaa vähän liikaakin. Mutta me tuotiin sellainen kevätfiilis hyggen ja joulun tilalle ja koti alkoi heti tuntua taas avarammalta ja valoisammalta. Vaikka ulkona on samat ruskeat loskat kuin edellisenäkin päivänä, sisällä näyttää paaaljon keväisemmältä.

Mitään sisustusjuttuja ei muuten olla ostettu, mutta käytiin ostamassa meidän ensimmäinen iso viherkasvi. Päädyttiin puistokultapalmuun joka on iso, helppohoitoinen ja puhdistaa ilmaa. Ollaan pitkään jo mietitty jotain suurempaa viherkasvia, mutta ei olla tiedetty mikä ostettaisiin. Mentiin ihan fiilispohjalta vaan kasviostoksille ja päädyttiin sitten tähän. Ostettiin sille yksinkertainen valkoinen ruukku, joka kestää aikaa ja sisustusfiiliksen vaihdoksia, kun se yksinkertaisuudessaan sopii yhteen kaiken kanssa. Puistokultapalmu tuo ihanaa vehreyttä olkkariin ja toivon, että me osataan hoitaa sitä hyvin niin saadaan nauttia siitä mahdollisimman pitkään.

Vaihdettiin olohuoneeseen takaisin meidän ihanat lehtiverhot, jotka ovat olleet kyllä ihan paras ale-löytö ikinä. Ostettiin ne toissa vuonna H&M Homesta hintaan 12,90, kun ne olivat tyyliin 70% alennuksessa, kun kukaan ei ilmeisesti ollut halunnut niitä. Niitä oli iso läjä. Sen jälkeen multa on kysytty vaikka kuinka monta kertaa mistä meidän verhot on ostettu, eli kyse taisikin olla vain siitä, että kysyntä ja tarjonta eivät kohdanneet, paitsi onneksi meidän kohdalla. Niistä tuli heti virkeä fiilis ja ihan kuin olkkariin olisi vaaleuden myötä tullut ainakin pari neliötä lisää tilaa. Tai sitten se oli se joulukuusen pois vieminen, se kuusi nimittäin vie yllättävän paljon tilaa. Verhot sopivat ihanasti yhteen meidän uuden puistokultapalmun kanssa, se voi olla meidän kevätkuusi.

Lehtiverhojen myötä toin sohvalle takaisin myös saman sarjan tyynynpäällisen (alelöytö sekin), ja yhden vähän vaaleamman vihreän samettityynynpäällisen, jotka olivat joulun ajan ylhäällä. Karvatyynyt saivat siirtyä yläkertaan, sillä makuuhuonessa aion jatkaa vielä vähän tätä hyggemeininkiä. On niin ihanaa nukkua pehmeissä  ja lämpimissä flanellilakanoissa.

Joulu oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt on myös ihanaa ottaa katse kohti kevättä ja valoa. Valo lisääntyy minuutti minuutilta joka päivä pikkuisen, ja ennen kuin huomataankaan, on iltaisinkin taas valoisaa. Tai näin haluan ainakin uskoa! Onneksi myös lumi lisää valoa, ja loskan lisäksi ollaan saatu nauttia upeasta ja kauniin lumisesta talvesta jo monta viikkoa. Toivottavasti lunta riittää lopputalveksikin.

Olen saanut paljon kysymyksiä myös meidän TV-tasosta, joka on Ikeasta (Eket-sarjaa). Ostettiin se jo varmaan n. vuosi sitten (ehkä viime keväänä?), mutta en vaan ole muistanut esitellä sitä sen tarkemmin. Se on ihanan matala ja sopii just meidän tarpeisiin hyvin. Rakastan sitä, että meillä ei ole olkkarissa mitään ”turhaa tavaraa”, vaan TV-tason laatikoissa on ainoastaan valokuva-albumit ja pelikonsolit & ohjaimet, ja Bestå-kaapissa on taaperon Duplot, Little People-lelut, Pipsa Possu -lelut ja Ryhmä Hau -lelut. Kirjoja on pari harkittua pinoa, sekä lastenkirjoja iso korillinen. Loput kirjat ovat ruokailutilan Bestå-kaapeissa ja lasten kirjahyllyssä yläkerrassa.

Joulun aikana käytiin muutenkin Oton kanssa kaappeja läpi ja selvitettiin tarkasti mitä on missäkin. Me käytiin itse asiassa viemässä aika paljon tavaraaa Hope ry:lle. Meidän omia vaatteita, lasten vaatteita ja lasten kirjoja ja leluja. Otto kävi läpi kaappinsa kunnolla eka kertaa pariin vuoteen ja suurin osa vaatteista lähtikin sieltä. On niin hyvä fiilis, kun saa vietyä itselle tarpeettomaksi jäänyttä hyväkuntoista tavaraa sitä enemmän tarvitseville. Ja on myös hyvä ja raikas fiilis, kun ei ole mitään epämääräisiä tavaraläjiä, vaan kaikelle on oma paikkansa.

Mä en edelleenkään ole lukenut Konmari-kirjaa, mutta bongattiin Netflixistä Marie Kondon uusi sarja, ja mietittiin, että pitäisiköhän vilkaista ainakin eka jakso. Ootteko kattoneet?

No, mutta joka tapauksessa, nyt on hyvä fiilis meidän olkkarista. Keittiössä ja ruokailutilassakin käytiin suurin osa kaapeista läpi, ja tyhjennettiin tasoilta turhat tavarat. Yleisilme rauhoittui heti.