Osana Indiedaysin ja Kotiuunin kampanjaa päästiin tyttöjen kanssa leipomaan Vaasan Kotiuunin Pullataikinasta teidän valkkaama resepti, eli Puustipopsit! Kampanja sattui sopivasti Zeldan 3v-synttäreiden holleille, ja niin mä päätin ottaa puustipopsit osaksi synttäritarjoiluja, varsinkin kun ne tikkarimaiselta muodoltaan ja hauskoilta koristeluiltaan sopivat täydellisesti teemaan, eli Jali ja Suklaatehdas -elokuvaan.

Kuten varmaan kaikki vanhemmat tietävät, lastenjuhlissa riittää järjestettävää. Leivottavaa on paljon, ja yleensä tarjottavien pitää sopia sekä lasten että aikuisten makuun. Vaasan kotiuunin pullataikina maistuu siltä miltä pullataikinan kuuluukin, ja puustipopsien överihelppo resepti ja toteutustapa olivat tervetullutta vaihtelua sokerimassan kaulimiseen ja pikkutarkkaan leivontaan. Lapset tekivät puustipopsit kaulimista lukuunottamatta melkein kokonaan itse, sillä jokainen työvaihe oli niin iisi.

Sokeria ja kanelia vähän humpsahti reippaammalla kädellä kun tytöt saivat niitä ripotella, mutta enpä ole koskaan kuullut kenenkään valittaneen että pulla olisi liian makeaa tai liian kanelista, hah! Näitä voi hyvin tehdä nopsana tarjottavana joskus jos tulee vaikka kavereita kylään, ja varmasti tulevat olemaan varma kestohitti tulevissakin synttäripaardeissa. Kiva kokeilla jotain vähän uudenlaista ja pirteää.

Kotiuunin Taikinoista löytyy hauskoja video-ohjeita, niin myös puustipopseista. Muita reseptejä joita te ehdotitte edellisessä postauksessa olivat pullavohvelit sekä pullachurrot, ja ainakin niitä churroja on pakko kokeilla kun vappu on jo ensi viikolla. Nyt vaan synttärikiireessä valkattiin nämä puustipopsit, sillä marsipaanimassahahmon muotoilu oli mulle jo niin haastavaa että en uskaltanut enää alkaa kokeilemaan uppopaistamista ensimmäistä kertaa elämässäni. Ensi viikolla ehtii! Mutta kurkatkaa ihmeessä helppo puustipops-ohje alta, jonka Zelda katsoi leipomisen aikana ainakin 35 kertaa uudelleen hauskan musiikin takia. Nyt mulla tulee tuosta musiikista aina mieleen meidän hauska leivontahetki ja lentelevät kanelit.

Loput videot löytyvät tosiaan Vaasanin youtubekanavalta, jos churrot alkoivat himottaa.

Kiitos Vaasan Kotiuunin taikinoille tämän kevään siisteimmistä, helpoimmista ja rennoimmista leivontahetkistä, koko meidän perheeltä. Kotiuunin taikinat toimivat hyvin sekä arjen piristykseen että juhlajärjestelyiden helpotukseen.

Moikka täältä synttärivalmisteluiden keskeltä! Me ollaan Oton kanssa viimeiset kaksi iltaa leivottu, askarreltu ja koristeltu ja rampattu kaupassa hakemassa synttärijuttuja. Nyt ei ole enää tekemättä kuin puustipopsit, yksi helppo kakku ja täytekakun koristelu. Otto on niin ihanasti auttanut mua kaikessa ja leiponut ja askarrellut Willy Wonkan suklaalevyjä ja meillä on ollut hauskaa yhdessä touhuillessa. Vaikka Otto itse järjestäisi synttärit varmaan vähän eri kaliiperissa, tyylillä ”kaupasta pari jätskiä kulhoon ja nomparelleja päälle”, musta on ihanaa että hän ei yhtään tuhahtele mun synttäri-innolle tai jätä mua yksin laittamaan kaikkea.

En mä olisi saanut puoliksikaan yhtä paljoa tehtyä ilman Oton apua. En malta odottaa että päästään näkemään Zeldan ilme huomenna kun kaikki on valmista!

Koska tämä loppuviikko on ollut yhtä hullunmyllyä synttärivalmisteluiden lisäksikin, mä ajattelin näyttää teille kolme kuvaa näiltä päiviltä. Kolme kuvaa jotka ovat niiiiin ME!

1. Yksi pieni elefantti

Näin söi mummun ostamaa myslipatukkaa meidän pieni kolmevuotias eräänä päivänä. Isosiskon vanha norsupuku on kova hitti tällä hetkellä, ja hän hengailee siinä mielellään kotona. Saa nähdä onko huomenna synttärijuhlissa sittenkin päällä norsupuku silinterihatun sijaan.

2. Rainbow cupcakes

Näistä taikinoista syntyi meidän sateenkaarimuffinssit, niiden tekeminen oli aika hauskaa ja yllättävän helppoa! Lopputulos oli aika hauska. Jali ja Suklaatehdas -teemalla saa tarjota melkein mitä vaan kreisiä ja me ollaan Oton kanssa laitettu mielikuvitus likoon näitä miettiessä.

3. Ryhmä rämä Lapsimessuilla

Tänään käytiin piipahtamassa lapsimessuilla kun mä osallistuin Lapsimessujen Olohuoneessa 45:n minuutin paneelikeskusteluun yhdessä muutaman muun äitibloggaajan sekä kirjailija Ronja Salmen kanssa Kirjan ja Ruusun päivän tiimoilta. Oli ihan tosi hauskaa olla mukana keskustelemassa ja mua jännitti yllättävän vähän olla siinä lavalla, äänikään ei oikeastaan tärissyt ekan lauseen jälkeen! Otto ja tytöt kävivät mua välillä kurkkimassa yleisössäkin, vaikka muuten pyörivät kolmestaan touhuamassa. Oli ihan hauskat lapsimessut vaikka en ehtinyt kauheasti kiertelemään, pari juttua kuitenkin tarttui mukaan siinä kymmenen minuutin pikakiertelyn aikana ja niistä lisää myöhemmin. Tytöt olivat aivan onnesta soikeana kun pääsivät messuille ja saivat vielä ilmapallotkin. Kuvassa myös mun uusi tukka, josta lisää heti kun kerkeän!

Huomenna on sitten the juhlapäivä, toivottavasti kaikki menee hyvin eikä kakusta tai mistään muustakaan tule katastrofia. Jännittää vähän, mutta onneksi paikalle tulee vaan rakkaita ystäviä ja sukulaisia, ja kyllä ne tietävät kaikki että meillä on aina kaikki melkeen eikä just. Eiköhän meillä ole rento meininki ja hyvät bailut.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Meidän pienin rakas täytti tänään jo kolme vuotta. Kolme vuotta on kulunut siitä kun hän yhtäkkiä yllättäen tulla tupsahti maailmaan kolme viikkoa etuajassa, ja otti heti oman paikkansa perheessä. Jokainen perheenjäsen sitä perhettä tottakai muokkaa omalla tavallaan, mutta kuopuksen myötä sen tajusi jotenkin eri tavalla. Esikoislapsi mullistaa koko siihenastisen elämän, mutta kyllä ne nuoremmatkin sitä elämää muuttavat. Ei kukaan ”mene siinä samalla”, eikä mielestäni kuulukaan.

Kuopus on meidän lapsista se pippurisempi, ja nyt kun ikää on sen kolme vuotta, on omaa tahtoakin jo aimo annos. Aina hän on pitänyt hyvin huolen siitä että ottaa oman tilansa, ja nyt on taas menossa sellainen vähän tulisempi vaihe kun tunteet heittelevät laidasta laitaan. Joskus äiti on esimerkiksi maailman hirvein ihminen, kun hän irroittaa jugurttipurkin kannen kokonaan siitä purkista, eikä muista jättää sitä reunasta kiinni. Mutta suurimmaksi osaksi kuopus on silti hyväntuulinen ja huomaavainen ilopilleri.

Tänään, syntymäpäivänsä aamuna hän kipitti herättyään kylppäriin, missä mä olin suihkussa. Lauloin siinä suihkussa hänelle ”Paljon onnea vaan” ja lopuksi vielä kutsuin häntä ”äidin synttärisankariksi”. Kuopus melkein liikuttui kyyneliin (en ole varma osaavatko lapset itkeä onnesta), mutta siis hän totesi niin vilpittömän onnellisella äänellä hymy korvissa ”kiitos äiti kun sinä kutsuit minua synttärisankariksi, se oli niin kauniisti sanottu” että mulla tuli kyllä ainakin suihkussa silmäkulmaan muutakin kuin hanavettä.

Hän sai lahjaksi itse valitsemansa Baby Born pojan, jonka hän nimesi tietysti ”Charlie-Jaliksi”. Hän on hoitanut vauvaaa suurella rakkaudella koko päivän ja illan, ja yöksi hän peitteli sen hellästi nukkumaan rattaisiin, viiksikuvioisella keittiöpyyhkeellä, rapupehmolelu kainalossa.

Tuolla meidän kolmevuotias nyt tuhisee sängyssä tyytyväisenä. Huomenna edessä vapaapäivä, ja viikonloppuna lapsimessut ja synttärit. Kuulemma hänellä on”Hyvä boogie, ja on kivaa olla kolmevuotias.”. Mitäpä siihen lisäämään sen enempää, kuin että olen mä vaan aika hitsin onnellinen siitä että olen saanut kaksi noin mielettömän ihanaa ja rakasta tyttöä. Onnea meidän rakas Zelda kolme vuotta <3

Viime viikonloppuna siivottiin parveke vihdoin talven jäljiltä, ja nyt se alkaa olla kukkia ja jotain torkkuvilttejä/muuta tilpehööriä lukuunottamatta aikalailla valmis. Parveke toimi talven ajan enemmänkin varastona, siellä oli kaikkea mahdollista säilössä, lähinnä pari vanhaa huonekalua meidän syksyn sisustuksen uudistusprojektin jäljiltä. Nyt saatiin aikaiseksi purkaa ne ja viedä pois ja siivota parveke muutenkin kesäkuosiin.

Me ollaan pitkään etsitty partsille kivoja mattoja, ja Ikean sivuilla pyöriessäni mun silmiin osuivat uuden kesämalliston isot harmaakuvioiset muovimatot. Me käytiin ostamassa kaksi kappaletta 180×240 -kokoisia mattoja ja ne riittivät melkein kokonaan peittämään koko meidän partsin lattian, ainoastaan sellainen puolen metrin syvyinen alue jäi sohvan alle piiloon missä ei ole mattoa. Mutta kaikki alueet missä hengaillaan tai kävellään on nyt peitetty mukavalla ja pehmeyttä tuovalla matolla. Kuosi oli ihan täydellinen ja se tuo särmää meidän muuten niin tavalliselle lasitetulle parvekkeelle.

Harmaat polyrottinkihuonekalut on ostettu meidän kaverilta pari vuotta sitten kesällä, ja ne on kyllä olleet tosi helppo pitää puhtaana ja mukavat istua ja hengailla. Niiden kaveriksi nostin parvekkeelle pari bOblesin donitsia* jotka ollaan saatu tytöille blogin kautta. Istumatilaa on ihan tarpeeksi meidän perheelle muutenkin, mutta tytöt tykkäävät heilua ja pomppia noilla ja niistä saa myös oikein kätevät jalkarahit meille aikuisille niin voi ottaa oikein rennosti.

Varsinaista ruokapöytää meillä ei partsilla ole, eikä sinne sellaista oikein mahdukaan sillä kuvista piiloon jäävään osaan tulee kesäksi lasten leikkiteltta, ja sitten siinä on vaan parvekkeen ovi. Me ehkä panostetaan enemmän tähän hengailupuoleen ja syödään sitten vaikka lattialla piknikkeillen taikka ihan vaan keittiössä, ei se ole niin justiinsa.

Meillä kasvaa parvekkeella Oton ja tyttöjen istuttama valkosipulinkynsi, josta siis ehkä pitäisi kasvaa valkosipulia? Ainakin siitä jotain vihreää kasvaa ja se on söpö ja tytöt kastelevat sitä innoissaan. Saapa nähdä mitä siitä tulee! Kuten huomaatte, viherpeukalointi ei ole mun vahvimpia alueita (yhtään), saa siis ihmeessä vinkata mitkä kasvit tai kukat tai ehkä jopa syötävät jutut olisi kaikista helpoimpia ylläpidettäviä partsilla tällaiselle ei-niin-viherpeukalolle.

Huomenna onkin sitten kuopuksen 3v-synttäripäivä <3 Niin vaan kolme vuotta sitten olin Kätilöopistolla itku kurkussa kun ajattelin että Otto joutuu lähtemään kotiin kun ei synnytys ollutkaan käynnistynyt vaikka luulin niin. Enpä tiennyt silloin että ihan muutaman tunnin päästä meidän neiti olisi jo syntynyt.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Kenen mielestä otsikko kuulostaa lapselliselta, käsi ylös? Täällä nousi ainakin. Ja se oli tarkoituskin, koska mun mielestä on tärkeää että vanhemmat heittäytyvät välillä lapsen tasolle. Otsikkona toimiva lause on mun tärkein ohjenuora kasvatuksessa rakkauden osoittamisen, turvallisuuden takaamisen ja rajojen asettamisen lisäksi.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Saako meillä lapset tehdä mitä vaan ja vastataanko me aina kaikkeen kyllä? Ei suinkaan. Mutta en halua koskaan vastata automaattisesti ei, punnitsematta eri vaihtoehtoja ja miettimättä asiaa ennenkaikkea lapsen kannalta, mikäli kyseessä on asia joka ei uhkaa kenenkään turvallisuutta tai terveyttä tai aiheuta pahaa mieltä kenellekään. Aina kun lapsi pyytää jotain, pyrin miettimään miksi vastaisin joo tai miksi vastaisin ei. Usein ei-vastaus tulisi ikäänkuin luonnostaan, jos ei sitä sen kummemmin miettisi.

Zeldan paita saatu Lindexiltä.

”Äiti, saanko tehdä meille itse herkkuaamupalan?” ”Ei nyt kun siitä tulee sotkua.” vai ”Tee vaan kulta, ihana ajatus!”?

”Voidaanko rakentaa barbien koti olohuoneeseen?” ”Ei kun omaan huoneeseen, se on leluja varten.” vai ”Tehkää vaan kunhan siivoatte sitten kun äiti ja isi pyytää.”?

”Voidaanko hankkia sisälle ihan oikea keinu?” ”No eiks keinut kuulu ulos?” vai ”Laitetaan vaan, vähänkö se olisi kivaa!”

”Äiti saanko laittaa tämän prinsessamekon päiväkotiin?” ”Ei nyt kun se menee sotkuun eikä ole hyvä ulkoleikeissä.” vai ”Laita vaan, voit laittaa alle legginssit ja paidan niin saat mekon otettua pois kun lähdette ulos ja puette ulkovaatteet.”?

Joskus on niin kiire että ei ehdi tehdä herkkuaamupalaa. Joskus on tulossa vieraita, eikä barbietalo olohuoneen lattialla ole se paras ajatus.  Ja joskus prinsessamekkokin on tahraisena pesussa eikä sitä saa laitettua päälle silloin kun haluaa. Se on elämää, ja lapsi ymmärtää sen oikein hyvin, koska tietää että vanhempi ei sano ei vaan ein sanomisen ilosta, vaan että kiellolle on oikeasti joku syy. 99% ajasta meidän lapset hyväksyvät kieltävän vastauksen mukisematta, koska kiellolle on yleensä perustelu, joku järkevä syy joka selitetään heille niin että hekin sen ymmärtävät.

Donitsi ja keinulisäosa saatu bOblesilta blogin kautta.

Meidän lapset eivät koskaan ole hermostuneet kaupan karkkihyllyllä koska eivät ole saaneet karkkia. Se ei johdu siitä että ostettaisiin karkkia aina kun he sitä pyytävät, koska niin se ei tosiaankaan ole. Meillä on karkkipäivä kerran viikossa, jolloin lapset saavat valita yhdet pienet karkkijutut itselleen, tai pienen karkkipussin puoliksi. He eivät hermostu siitä että eivät saa karkkia, koska he tietävät että sille yhdelle karkkipäivälle on järkevä syy: sokeri on pahaksi hampaille. Syy ei ole se että ”Tänään ei ole karkkipäivä”, vaan se, että karkki- tai herkkupäivä on vain kerran viikossa koska liika sokeri aiheuttaa hampaisiin reikiä. Ja se on sellainen syy jonka lapsetkin ymmärtävät.

Lapset on oikeasti aika fiksuja, he kyllä ymmärtävät, kun heille selittää lapsentasoisesti, ja näkee sen vaivan että jaksaa perustella ja ymmärtää myös heitä. Toki nyt puhutaan sen ikäisistä lapsista jotka tajuavat jo syy-seuraussuhteita, 1-vuotiaalle on turha alkaa kertomaan sokerin vaaroista jos hän kiljuu karkkihyllyllä rapisevan pussin perään.

Koska mä haluan olla mieluummin kiva kuin tylsä äiti, mä saatan joskus:

..Laukata Iso Roobertinkadulla lasteni kanssa eteenpäin. Kyllä, laukata.

..Syödä aamupalaa olkkarin lattialla viltin päällä.

..Kirota sitä miten perkeleen iso sotku voi tulla barbieleikistä olohuoneessa.

..Puhaltaa saippuakuplia kymmenen asteen pakkasessa.

..Antaa lasten meikata mut oikein kunnolla.

..Pukeutua tyllimekkooon ja lähteä siinä lasten kanssa ulos.

..Leipoa yhdessä lasten kanssa, vaikka siitä tuleekin isompi sotku kuin yksin leipomisesta.

..Antaa lasten ottaa kuvia mun järjestelmäkameralla, vaikka se onkin kallis enkä halua että se menee rikki.

..Ja miljoona muuta asiaa, jotka jonkun mielestä näyttävät höpsöltä, ovat idioottimaisia, turhia tai hankalia.

Se että on kiva, ei tarkoita rajojen unohtamista missään nimessä, eikä rajojen noudattaminen tee tylsäksi. Mutta joskus on hyvä asettua miettimään omia tarkoitusperiä silloin kun on kieltämässä jotain. Mä en halua kieltää mitään vain siksi että se on mulle helpompaa. Mun tarkoituksena ei ole tehdä mun elämästä vanhempana mahdollisimman helppoa, vaan meidän koko perheen elämästä mahdollisimman mukavaa, turvallista, rakkaudentäyteistä ja hauskaa kaikille perheen jäsenille. En ole kuitenkaan mikään viihdytysautomaatti, ja siksi ylläolevien esimerkkien alussa on sana joskus. Joskus mäkään en jaksa laukata, lähteä ulos tai sotkea. Ja sekin on ihan fine, silloin mä sanon ihan rehellisesti että mä en nyt jaksa, tehdäänkö niin joku toinen päivä. Ja se kelpaa yleensä sellaisenaan.

Mun mielestä tärkeintä on että lapsilla on mahdollisuus ehdottaa, tulla kuulluksi ja tulla vakavasti otetuksi. Lapsella on oikeus tuntea itsensä tärkeäksi ja tasavertaiseksi perheenjäseneksi, jonka mielipiteillä, toiveilla ja ideoilla on merkitystä, olivat ne kuinka hupsuja tahansa. Kun lapsi ehdottaa jotain, pyrin kehumaan siitä että hän on itse ajatellut jotain tai keksinyt jonkin hauskan jutun, riippumatta siitä mikä vastaukseni ehdotukseen tulee olemaan. Lapsella on myös oikeus saada kunnon perustelu kiellolle.

Uskon että olen oikealla tiellä, koska meillä asuu kaksi onnellista, tyytyväistä ja rohkeaa neitiä, jotka ehdottavat, kyseenalaistavat, höpsöttävät, osoittavat rakkautta ja osaavat keskustella ja ottaa muut huomioon.