Tänään torstaina

19.11.2015

Meille tapahtui kaikkea kivaa, ja hauskaa ja hassua ja kummallistakin. Meillä oli vapaapäivä, ja aamulla ei pidetty mitään kiirettä tyttöjen kanssa. Ulkona oli sellainen koiranilma, että hengattiin pyjamat päällä puolillepäivin ja sitten rupesin laittamaan lounasta. Uunin luukkua avatessa mulla jäikin lapsilukko käteen ja iski pieni hämmennys että mitä ihmettä juuri tapahtui! Soitin kuitenkin huoltoyhtiöön ja sieltä tullaan onneksi pian korjaamaan se. Onneksi ei tarvitse itse miettiä tuollaisia sen enempää, muuten olisi kauhea stressi. Yritin mä kyllä laittaa sitä takaisin paikoilleen mutta siitä on joku liitososa kokonaan irti niin ettei itse ole edes mahdollista sitä korjata.

Iltapäivällä kävin ostamassa Otolle lahjan, sillä tänään on kansainvälinen Miestenpäivä. Me puhuttiin tästä juuri viime vuonna Oton kanssa, miten tyhmää on että miestenpäivälle vain naureskellaan, mutta naistenpäivä on oikein juttu jota markkinoidaan kuten mitä tahansa muutakin merkkipäivää ja naistenpäivälle on omat lahjat ja ruusut ja happeningit. Toisaalta ainakin Suomessa osasyy päivän ignooraamiselle on varmasti se että täällä se ei ole virallinen juhlapäivä, toisin kuin länsinaapurissamme Ruotsissa, tai esimerkiksi USA:ssa tai Trinidad & Tobagossa. Mun mielestä sen pitäisi olla, sillä miksi Miestenpäivä olisi yhtään vähemmän tärkeä kuin Naistenpäivä?

Miestenpäivän englanninkielisillä nettisivuilla päivän tarkoitusperiä kuvaillaan näin (vapaa suomennos):

”Miestenpäivän juhlimisen tavoitteena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, sukupuolten välisten suhteiden parantamiseen, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja myönteisten miesroolimallien korostamiseen vastapainoksi tiedotusvälineiden tarjoamille usein kielteisille mieskuville, jotka saattavat lannistaa poikia ja miehiä tuottamasta positiivista panosta läheisiin ja yhteiskuntaan.

Miestenpäivänä kiinnitetään huomiota miehiin kohdistuvaan syrjintään ja se on hyvä tilaisuus juhlistaa tapahtunutta edistystä ja saavutuksia kuten miesten panosta yhteisöihin, perheisiin, parisuhteisiin ja lastenhoitoon.”

Tärkeitä asioita joita on hyvä pysähtyä miettimään. Mun mielestä on hölmöä, että meillä Suomessa ei tätä päivää virallisesti tunnusteta. Mä olen toki juhlapäiviä rakastava ihminen muutenkin, mua ei haittaisi että vaikka joka viikko olisi jokin juhlapäivä, koska ne tuottavat iloa ja hyvää mieltä. Mitä mieltä te olette? Pitäisikö Miestenpäivä ottaa Suomessakin virallisesti juhlapäiväksi?

Otto aamulla harmitteli, kun ei ollut tajunnut että Star Wars Battlefront -peli julkaistaan tänään. Mä kävin ostamassa sen Otolle Miestenpäivälahjaksi, ja herra oli ikionnellinen, oikeasti naama loisti melkein kuin meidän hääpäivänä. Piti kysyä Zeldan kummisedältä neuvoa kun en tiennyt että millä laitteella hän haluaa sitä edes pelata, ja sain kuin sainkin ostettua ihan oikean pelin.

Tuolla se nyt istuu pelaamassa tyytyväisenä, ja mä naputtelen teille tätä. Mun mielestä toisten, etenkin oman perheen, ilahduttaminen on vaan ihan parasta maailmassa. Ja ilahdutus on toki molemminpuolista, Ottokin ajoi tänään parran, kun sanoin sille joskus kuukausi sitten kaikella rakkaudella, ja pilke silmäkulmassa, että haluaisin nähdä sen nätin naaman vielä kerran kaikkien karvojen alta ennenkuin siitä tulee vanha ja rupsahtanut. Otolla on siis ollut parta ja viikset tyyliin vuoden jo. Nyt on tyytyväinen vaimo ja tyytyväinen mies, ja parrankin saa kasvattaa takaisin jos haluaa, hahha!

Ihana torstaipäivä, uunin hajoamisesta huolimatta. Toivottavasti teilläkin on ollut kiva päivä! Ja hei, huippua miestenpäivää, jos joku mies tätä nyt sattuu lukemaan. Kaikille tasapuolisesti ihanaa iltaa<3


Täydellinen Curry

19.11.2015

Olen mukana Indiedaysin & Spice Up!in yhteistyökampanjassa, jonka myötä sain testiin liudan erilaisia aasialaisia kastikkeita, tahnoja, mausteita ja muita tuotteita. Mä tykkään ihan superisti aasialaisesta ruuasta, mutta yleensä mua häiritsee omissa kokkauksissani aina se, että ne eivät ole maistuneet autenttiselta. Kun tietää miten hyvää aasialainen ruoka oikeasti oikein tehtynä oikeassa paikassa on, on harmittanut että omat keitokset ovat aina olleet vähän sinne päin, vähän liian pliisuja. Paino kuitenkin sanalla yleensä, sillä tällä kertaa niin ei käynyt. Tällä kertaa ruuat veivät mun kielen mennessään.

Mä olen ruuanlaittajana sekä hifistelijä, että sellainen nopeiden ja helppojen ruokien ystävä. Arkisin vedetään enemmän sillä nopea ja helppo -linjalla, ja viikonloppuisin taas tykätään hifistellä ja kokeilla uutta, ja käyttää enemmän aikaa ruuanlaittoon. Arkisin pääasia on mahan täyttyminen ja viikonloppuisin nautiskelu. Viime viikonloppuna me nautiskeltiin oikein urakalla näillä Spice up!in tuotteilla, kokeiltiin sekä nopeaa ja helppoa reseptiä, että sitten tehtiin mun elämäni parasta currya jota keiteltiin yhteensä tunti ja joka maistui ihan täydellisen hyvältä. Ruoan hitaampi hauduttaminen palkitsi, ja maku oli taivaallinen. Ruokaa tuli niin iso satsi että syötiin sitä kaksi kertaa päivälliseksi, ja Otto vielä kerran lounaaksi töissä.

Mulle osa Spice Up!in tuotteista oli tuttuja entuudestaan, esimerkiksi perus makea chilikastike joka varmaan melkein joka kodista perusvarusteena löytyy, sekä kalakastike, osterikastike ja sitten muutama noista valmiista ateriakastikkeista. Kalakastiketta ja Osterikastiketta meillä oli aina silloin kun asuin vielä lapsuudenkodissani, mutta en sen kummemmin ole itse niitä osannut käyttää aiemmin. Valmiit ateriakastikkeet taas on meillä joskus sellaisia arjen pelastajia. Kun kastikkeeseen sekoittaa nuudelia, kanaa ja vähän vihanneksia, on valmiina nopea ja helppo ruoka joka maistuu hyvältä. Lapset tykkäävät kovasti miedommista kastikkeista, kuten hapanimeläkastikkeesta tai Chow Mein -kastikkeesta.

Kaikki nämä erilaiset tahnat olivat mulle täysin uusi tuttavuus, ja yllätyin siitä miten hurjan paljon makua niistä saa ruokaan! Inkivääritahna, sitruunaruohotahna ja valkosipulitahna maustavat kätevästi myös simppelimpiä ruokia. Ja en oikeasti tiennyt että curryja on noin monta erilaista, panang curry, punainen curry, vihreä curry ja massaman curry. Me kokattiin Massaman Currya, jota en ole koskaan maistanut aiemmin edes ravintolassa. Massaman Curry on tuhti thairuoka, joka sisältää useita eri ainesosia ja runsaasti mausteita. Täytyy sanoa että se oli varmaan parasta ruokaa mitä olen ikinä ihan itse kokannut. Se maistui jotenkin niin aidolta, ja mausteiselta ja hyvältä ja miljoonalta eri asialta, se oli niin kaukana arkipöperöstä kuin olla ja voi.

Massaman Curry meidän tyyliin (6 annosta)

450g maustamattomia broilerinfileesuikaleita

4dl Jasmiini- tai Basmatiriisiä

3 isoa porkkanaa

3 keskikokoista perunaa

2dl maapähkinöitä

1 iso sipuli

(kevätsipulia varsineen)

1:n limen mehu

400ml Spice Up! kookosmaitoa

2dl kanalientä

2rkl ruokosokeria

4rkl Spice Up! Massaman curry -tahnaa

4 Spice Up! Kaffirlimen lehteä

3rkl Spice Up! Kalakastiketta

3rkl Öljyä

(thaibasilikaa annoksen koristeluun)

Pilko sipulit. Laita paistokasariin öljy ja massaman curry -tahna, sekoita ne keskenään ja anna lämmetä hetken aikaa. Lisää sitten sipulit ja kuullota niitä kasarissa n. 5 minuuttia. Kaada sekaan kookosmaito ja kanaliemi ja keittele toiset 5 minuuttia. Pilko perunat ja porkkanat sillä aikaa, ja lisää kasariin. Lisää myös Kaffirlimenlehdet ja ruokosokeri. Keitä n. 5 minuuttia. Lisää broilerinsuikaleet ja pähkinät, keitä 20 minuuttia. Mausta curry kalakastikkeella ja limen mehulla. Kiehauta vielä ja voit vähän haudutellakin. Tarjoile riisin ja thaibasilikan kanssa.

Se oli oikeasti niin hyvää, mä en kestä! Vieläkin tulee vesi kielelle kun katson näitä kuvia. Ja siis peruna sopi yllättävän hyvin myös ihan vaan sinne kastikkeen sekaan, vaikka ruoka tarjoiltiinkin riisin kanssa. Kastike oli täynnä erilaisia makuja, jotka kaikki sopivat hyvin yhteen.

Mä olen ihan lumoutunut nyt thairuoasta, ja innoissani siitä että viime viikonlopun jäljiltä meillä on vielä vaikka mitä ihania kastikkeita ja tahnoja jäljellä. Mango-Chilidippikastiketta laitoin jo tortillojen väliin toissapäivänä, ja seuraavaksi mä taidan kokeilla sambal oelekia. Resepti-inspistä käyn hakemassa myös Spice Up!in sivuilta, joilta löytyy hurjasti erilaisia reseptejä kokeiltavaksi. Käykää ihmeessä tekin!

Mulla on teille Spice Up!in kanssa nyt mahtava kilpailu: Minkälaisen reseptin sinä kehittäisit Spice Up!in tuotteista inspiroituneena? Kerro oma resepti-ideasi kommenttiboksiin, ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 25.11. klo 21.00 asti. Voittaja saa palkinnoksi huipun Spice Up! -tuotepaketin ja pääsee testailemaan omaa resepti-ideaansa!

Iik, toivottavasti moni teistä osallistuu kisaan sillä mä ainakin palan halusta kuulla millaisia ruokia te valmistaisitte, voin sitten inspiroitua teidän ideoista ja kokkailla lisää ihania herkkuja. Mahtia torstaipäivää kaikille!


Joulukalenteri tänä vuonna?

18.11.2015

Heippa ihanaiset! Joulukuu lähestyy jo hurjaa vauhtia, ja mä olen jo hetken pohdiskellut, että millaisen joulukalenterin teen tänä vuonna. Kahtena viime vuonna olen saanut siitä kovasti hyvää palautetta, mutta tietenkin joulukalenterinkin pitää kehittyä joka vuosi pysyäkseen kiinnostavana, ja olen jo kaksi vuotta jouluisia juttuja kirjoitellut. Mun joulukalenteri ei ole koskaan tarkoittanut sitä, että en postaa mitään muuta kuin joulujuttuja, esimerkiksi viime vuonna kirjoitin 24 joulukalenteripostausta ja 18 tavallista postausta joulukuun aikana, eli yhteensä 42 postausta, mikä on reilusti enemmän kuin keskiverto blogikuukausina.

Tänä vuonna haluaisin tehdä joulukalenterista taas vähän uudenlaisen, freesimmän. Mun lapsuuden joulumuistot, joulupöydän reseptit ja lempijoululaulut voi käydä lukemassa jo Joulukalenteri-tagin alta jos haluaa, ja siksi haluankin tuoda uusia juttuja mukaan. Tottakai joulukalenterissa on jouluiset jutut olennaisena osana tänäkin vuonna, joulukoristeet, joululeivonnaiset ja kaikki pieni jouluinen kiva mitä tänä vuonna tapahtuu. Mutta se osa mitä aiemmin olen täyttänyt joulunostalgialla, tai jokavuotisilla jutuilla kuten joululeffoilla ja joululauluilla, pitäisi korvata tänä vuonna. Siksi toivonkin, että te toivotte joulukalenteriin postauksia. Mitä te haluaisitte nähdä joulukalenterissa?

Joulukalenteri tulee tänäkin vuonna täyttymään sekä pienistä päivän piristyksistä, lyhyemmistä postauksista, että sitten ihan kunnon kertomuksista jotka ovat pidempiä. Molempia saa toivoa! Mitä te haluatte lukea tai nähdä? Ja toiveiden ei kaikkien tarvitse liittyä jouluun millään tavalla, sillä mun mielestä joulukalenterin ideana on enemmänkin se yllätyksellisyys eikä se että se liittyy pelkästään jouluun. Joka päivä joku uusi kiva pieni juttu jota odottaa. Ja hei, mitä mieltä olette haastatteluista tai vieraskynäilystä? Jotain sellaistakin saa ehdottaa. Onko teillä tarinoita joita haluatte kuuluviin?

Kuvituksena joulunostalgiaa viime vuodelta, sillä säästän tämän vuoden jouluisuudet kalenterin varalle, haha!

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3


Neuleita ja poolokauluksia

17.11.2015

Olen varmaan hehkuttanut mun pooloihastusta aika paljon tänä syksynä, ne on vaan niin mukavia ja nättejä ja ennenkaikkea käytännöllisiä näin syksyllä. Kylmä tuulikaan ei tunnu niin paljon kun kaulaa lämmittää korkea kaulus. Viime viikonloppuna käytiin vähän shoppailemassa, ja ostin, ylläriylläri, pooloja. Oma uusi neuleeni on tosin vähän poolon ja normikauluksen välimaastosta, koska normaalia korkeampi se selkeästi on, mutta ei alaspäin taitettava kuitenkaan. Neule on villasekoitetta, ja ihan superlämmin! Lapsille taas löytyi sekä ribbipoolo, että ihanan tuhti neulepoolo. Oli ihana laittautua kunnolla viikon kipeilyn ja verkkari-sotkunuttura-meikitönnaama -lookin jälkeen, ja kieltämättä uusi neulekin piristi.

Molemmat olivat ihan coolisti poolojen kanssa, vaikka etukäteen mietin että ärsyttäisikö korkea kaulus heitä kun ovat tottuneet normikauluksiin. Eivät he edes huomanneet niitä muuten, kuin että ne oli kiva vetää naaman päälle ja olla muka piilossa siellä. Se on ihan sallittua, niin mäkin aina pienenä tein!

Kaivoin kaapista pitkästä aikaa nahkatakin, sillä tuo neule on niin paksu että tuulettomalla kuuden lämpöasteen ilmalla ne riittivät oikein hyvin yhdessä. Ei me tosin ulkona tuolla reissulla kuvaushetkeä lukuunottamatta oikein oltukaan. Käytiin nappaamassa asukuvat parkkipaikan vieressä samalla kun suunnattiin kauppakeskuksen jouluparaatiin autolla lämpimästä parkkihallista. Lapsetkin pärjäsivät ohuemmilla takeilla reissun ajan. Ulkoiluun meillä on omat kamppeet ja sitten on erikseen kauppavaatteet. Ulkoilussa panostan aina teknisiin ominaisuuksiin, ja kauppavaatteiden kanssa saa sitten vähän hullutella tai samistella tai mitä milloinkin.

Pooloja ja puolinutturoita, niistä on tämä vuosi tehty. En kestä miten söpön puolinutturan meidän kuopuksellekin saa jo, kun tukka on kasvanut reippaasti! Niin söpö pieni pallero siinä pään päällä, ihana.

Mun asu / Takki Sheinside* / Neule H&M / Leggingssit Monki / Kengät H&M / Laukku Marc by Marc Jacobs Tiaran asu / Takki Zara / Neule Zara / Housut Zara / Kengät Zara / Laukku H&M                                           Zeldan asu / Takki Zara / Poolo Zara / Hame Zara / Sukkikset Kappahl / Kengät Zara / *saatu blogin kautta.

Mitäs tykkäätte pooloista, iskeekö teihin? Meidän pooloasut hot or not?

Ihanaa päivää kaikille <3


Aika kiva maanantai

16.11.2015

Maanantai-aamu, herätys kello 6.00 ja tihkuva vesisade? No problem. Tänään oli niin ihana herätä, hyvään oloon, pirteänä ja vieläpä tuntia ennen lapsia. Nukkumaan olin onneksi mennyt jo kymmenen maissa edellisenä iltana, että sain ainakin ihan hyvät yöunet. Heräsin niin aikaisin siksi, että tänään lapsilla oli tosiaan päiväkodissa valokuvaus, ja halusin saada itseni laitettua valmiiksi ennenkuin tytöt heräävät, että voin sitten keskittyä heidän pukemiseen, pesemiseen ja kampaamiseen. Päiväkodilla piti myös tänään olla vähän tavallista aiemmin, kun valokuvaaja tuli niin aikaisin paikalle.

Tytöt olivat niin innoissaan, ja eilen illalla jo sanoivat että eivät kuulemma malta odottaa että on tarhapäivä ja valokuvaukset. Aamulla molemmat jäivät hyvillä mielin päiväkotiin, ja esikoinen huikkasi vielä lähtiessä, että ”Minä sitten sanon Zeldalle meidän sisaruskuvassa, että muistaa hymyillä, ettei se katsele sen varpaita tai jotain!”. Mä naureskelin koko matkan tälle tokaisulle, niin ihana huolehtiva isosisko.

Meidän ainoa kokemus tällaisista perinteisistä kuvauksista on Tiaran 1-vuotiskuvista, kun käytiin perhekerhon kuvauspäivänä ottamassa ne. Silloin hän ei oikein lämmennyt kuvaajalle, ja aika vakavat kuvat saatiin, vaikka hurmaavan söpöjä nekin oli. Tänään ajattelin vaan, että ei sillä ole väliä millaiset kuvat sieltä tulee, ne on tärkeitä muistoja lapsille itselleen ja myös meille vanhemmille, ja onpahan fiilistä mukana jos tukka sojottaa tai ilme on vähän vakava.

Kyselin tarhapäivän jälkeen sekä hoitajilta että tytöiltä miten kuvaus oli mennyt. Ja hyvin oli mennyt, Zeldakin oli kuulemma hymyillyt leveästi vaikka Tiara kertoi ettei ollut muistanut edes muistuttaa vaikka aikoi. He olivat kuulemma saaneet vielä katsoa omat kuvansa jälkeenpäin ja tyytyväisiä olivat olleet. Nyt vaan odotellaan innolla että päästään valkkaamaan lopulliset kuvat yhdessä tyttöjen kanssa ja saadaan ne kotiin.

Mulle tarha- ja kouluvalokuvaukset oli aina tosi iso juttu pienenä, ja olen kieltämättä nytkin innoissani, vaikka ei omat kuvat enää olekaan. Päiväkotikuvaukset on hauska piristys syksyyn, ja musta on ihana kun pääsen sitten täyttämään lapsille omia tarha- ja koulukuvakansioita, sellaisia jollaiset itsellänikin on. Paperikuvista tulee aina mieleen mummola, lapsuus, ja valokuvien selaaminen ja järjestely kansioihin mummun kanssa. Se oli parasta <3

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3