Sain kokeiluun Bio-Oilia, raskausajan asettani raskausarpia vastaan. Arpia tuli kaksi, vaikka maha oli aivan hervoton, ja pelkäsin jo että se repeää kokonaan. Käytin Bio-Oilia raskausaikana tunnollisesti joka päivä, ja uskon että se auttoi pitämään ihon kimmoisana ja pehmeänä, ja kestämään venymistä paremmin. Ehkä jos olisin käyttänyt Bio-Oilia jo ensimmäisen raskauden aikana, olisin säästynyt alaselän tiikeriraidoilta, tai ainakin niitä olisi vähemmän. Nyt en ole raskaana, mutta tämän testijakson jälkeen voin kertoa, että Bio-Oil sopii niin moneen muuhunkin tarpeeseen kuin vain raskausarpiin, että se on tullut jäädäkseen tähän taloon.

Vaalennuksesta äärimmäisen paljon kuivahtanut kuontaloni janoaa kosteutusta, ja kesällä mikään ei tuntunut riittävän sille. Vaikka hiukseni leikattiin terveiksi, ja en ole vaalentanut juurikasvuani kesäkuun alun jälkeen, ne alkoivat helteiden aikaan katkeilla aivan valtavasti. Kokeilin kaikkea, mikään ei auttanut. Hiukseni ovat takaa reilusti lyhyemmät kuin sivuilta, sillä ne vain katkeilivat, vaikka tein kaiken kuin oppikirjoissa.

Sitten kuulin, että Bio-Oil auttaa myös hiuksiin. Olen levittänyt Bio-Oilia tukkaani nyt reilun viikon ajan aina suihkun jälkeen pari pisaraa, ja katkeilu on loppunut. Kun harjaan tangle teezerillani, jokapaikkaan ei lentele pieniä katkeilleita hiustenpätkiä, eikä pompulaan enää jää hiuksia kiinni. Olen helpottunut, hiukset voivat paljon paremmin, ja alkavat ehkä kasvaa taas sen sijaan että lyhenisivät kokoajan. Aamujen kauhistus, jota ei taltutettu muulla kuin suihkulla, on nyt hallittavissa ja laitettavissa oleva aamupörrö, kiitos Bio-Oilin!

Bio-Oil on toimiva jokapaikan öljy. Sitä voi levittää kaikkiin kehon kuiviin kohtiin kantapäistä kyynärpäihin. Se on toimiva kynsinauhaöljy rakennekynsien jälkeen kuiville sormilleni. Bio-Oil toimii kuulemma myös aknearpiin. Seuraavaksi aion testata sitä kasvojeni iholle, sillä mulla on poskessa kaksi ikävää arpea, toinen isosta näpystä, ja toinen Tiaran vauva-ajalta, jolloin hän vahingossa raapaisi mua poskesta. Haavasta ei tullut edes verta, mutta vielä kahden ja puolen vuoden jälkeen poskessa on arpi. Ehkä se häviää, tai ainakin vaalenee käsittelyn myötä!

Kideblogien instagramissa on meneillään Bio-Oil -kilpailu, jonka pääpalkinto on aivan huikea 250€ lahjakortti Metsolan verkkokauppaan. Lisäksi arvotaan neljä 30€ arvoista Bio-Oil -tuotepakettia. Kilpailuun voit osallistua jakamalla omalla instagram-tililläsi Kideblogien instagramista löytyvän kampanjakuvan, ja tägäämällä siihen #ihanaihoni #biooil ja @kideblogit. Kilpailuaikaa on sunnuntaihin 12.10.2014 asti!

Yhteistyössä Bio-Oil.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, mä palaan illalla!

Viimekuinen Zaran ostos, ihana vihreä parkatakki Tiaralle, pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla käyttöön torstaina kun käytiin tsekkaamassa H&M:n All for Children -mallisto ennakkoon. Päivä oli kylmä, ja takki ei ollut yhtään liikaa, vaikka topattu onkin. Mä rakastan tuota karvahuppua ja takin ihanaa A-linjaa niin paljon. Takki on kuin Tipalle tehty!

Kissoihin ihastunut tyttäremme pitäisi nahkayksityiskohdin koristeltuja kissalegginsejään jokapäivä, jos itse saisi valita. Toinen vaihtoehto ovat samat legginssit ilman nahkaa, mutta kissapolvilla kyllä. Mä en ole niin ihastunut kissoihin, mutta jokin noissa korvissa viehättää aina kun niitä laitetaan lastenvaatteisiin. Vauvat, taaperot, ja söpöt korvat, olivat ne sitten polvissa tai hupussa, saavat huokailemaan ihastuksesta. Luulin että korva- ja karvavillitys alkaisi esikoiselle hamstrattujen Hello Kitty -pileetakkien jälkeen hellittää, mutta mitä vielä. Aina talven tullen korvat ja karvat löytävät tiensä vaatekaappiin!

Pipo Zara / Takki Zara / Leggingssit H&M / Kengät Zara /

Jatkossa lastenvaatepostaukset tulevat löytymään omista tunnisteistaan helposti, joko Tipalooks- tai Zeldalooks-tunnisteella (tai molemmilla, mikäli molemmat ovat samassa postauksessa). Mulla on on blogin tunnisteet tällä hetkellä siivouksen alla, ja jatkossa pitkän listan sijaan tulette löytämään helposti seurattavan listan, josta haluamansa aiheet on yksinkertaista löytää. Tämä suursiivous vie aikaa satojen eri tunnisteiden vuoksi, mutta palkitsee varmasti lopussa!

Huomasin tänään että olen unohtanut julkistaa Rynkebyn mehuhetki-arvonnan voittajan, vaikka olen hänet arponut jo aikaa sitten! Eli voittajaksi selviytyi tällä kertaa Salla. Paljon onnea! Laitatko minulle sähköpostilla yhteystietosi osoitteeseen couturecouture(ät)windowslive.com, kiitos!

Ihanaa lauantaipäivää kaikille!

Oletteko tekin sortuneet hamstraamaan karva- tai korvavaatteita? Valkoinen karhuhaalari korvilla vastasyntyneelle ja pupunkorvapipo taaperolle, check?

Toivotuimpia postausaiheita viimeaikoina ovat yllättäen olleet treenijutut! Mä oon tosi innoissani, miten moni teistä on näistä kiinnostunut, sillä se tsemppaa muakin jaksamaan ja yrittämään! Mä haluan onnistua tässä! Treenejä on nyt takana melkein seitsemän viikkoa. Treenit eivät maistu edelleenkään puulta, jokapäiväisestä liikunnasta on tullut ihan normaali osa arkea. Nautin siitä että ohjelmat muuttuvat rankemmaksi viikko viikolta. Alussa ohjelman osana tehdyt 40 Mountain Climberia x 2 ovat vaihtuneet 80 toistoon, joista joka kymmenennen välissä vielä kaksi punnerrusta. Tuntuu joo, mutta ei samalla tavalla enää kuin ne 40 silloin alussa. Mun kunto on kasvanut ja kehittynyt.

Mä oon lisännyt huomattavasti vielä entisestään kasvisten ja hedelmien osuutta ruokavaliossa, ja kiinnittänyt huomiota säännöllisiin ruoka-aikoihin. Olen nauttinut joka aamu aamupalan, päivällä lounaan, iltapäivällä välipalan, illalla illallisen, ja vielä iltapalan ennen nukkumaanmenoa. Silti iltapäivisin ja iltaisin mulle iskee nykyään J Ä R J E T Ö N herkkuhimo. Siis ihan hirveä. En tiedä johtuuko se siitä, että tarvitsisin vielä enemmän ruokaa, vai siitä että multa puuttuu itsekuria.

Tämä alkoi Tiaran synttäreillä, niihin asti nimittäin vastustin systemaattisesti kaikkia herkkuja suklaasta sipseihin ja kekseihin. Synttäreillä annoin itselleni luvan herkutella. Huomasin etten turvonnutkaan, eivät ne vaikuttaneet mitenkään. Jotenkin siitä sitten jäi se sellainen ”No jos nyt pari palaa. Eihän ne tunnu missään. Juoksen kilsan enemmän ja lankutan vähän pidempään”. Fakta on että ei, ne eivät ole vaikuttaneet mitenkään ulkonäköön, treenien laatuun tai mihinkään muuhunkaan. En vetele levyllistä suklaata päivässä, vaan palan tai kaksi, tai yhden leivoksen jossain pressitilaisuudessa. Mutta silti, ei se ole kenellekään hyväksi herkutella joka päivä, eihän?

Mulla ei tunnu olevan sellaista kultaista keskitietä (meinasin kirjoittaa keksitie, niinpä) tässä herkuttelussa, vaan se on joko kaikki tai ei mitään. Mä en osaa syödä vain yhtenä päivänä viikossa suklaata, jos ostan sitä kerran, haluan sitä jokapäivä. Nyt mun pitäisi ilmeisesti taas vain katkaista tämä kierre, olla ne kriittiset kolme päivää ilman, ja sen jälkeen jatkaa samalla linjalla jouluun asti. Jouluna on lupa herkutella vaikka kaksi laatikollista konvehteja päivässä, koska joulu on joulu.

Mä tunnen morkkista jokaisesta suklaapalasta, ja se on tosi typerää. Siinä, että herkuttelisi kerran viikossa, ei olisi mitään pahaa. Ei ole mitään järkeä kieltää itseltään herkuttelua kokonaan, on vain inhimillistä että joskus tekee mieli jotain hyvää. Mutta miten pääsisi sitten eroon siitä jatkuvasta herkkuhimosta, joka iskee kun sen kerran herkuttelee? Onko teillä muilla tälläistä vai olenko ainoa kuriton?

Tärkeintä on kuitenkin se että treenit tuntuvat hyvältä, ja mulla on tosi hyvä olo kokoajan. Niskajumien helpotus on auttanut ihan valtavasti, ja energiaa riittää paljon enemmän kuin ennen. Uni tulee myös iltaisin helpommin, kun on rasittanut itseään muutenkin kuin istumalla tietokoneen edessä tai tekemällä hiekkakakkuja tai ruokaa. Mulla on hyvä fiilis, en ole varmaan ikinä voinut fyysisesti näin hyvin, pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta. Ranteessa on vanha rasitusvamma, joka on alkanut kiusaamaan, ja mun varpaassa on tulehdus johon sain nyt antibiootit. Mutta ne eivät mua lannista, pitää vaan ottaa rauhassa jos tuntuu ikävältä!

Yksi haaste treeneissä on myös aikatauluttaminen, josta moni teistä kyselikin viimeksi! Toistaiseksi mä olen saanut mahdutettua puolen tunnin circuitit ja puolen tunnin lenkit helposti päiviin. Jos juoksen lenkin vasta illalla, niinkuin joudun taas tekemään kun meidän äiti lähtee takaisin Ouluun, se vie multa työaikaa illalta. 30min ei ole vielä niin paha, mutta mä haluaisin kovasti juosta tunnin lenkkejä. Luultavasti teen niin, että jätän ne tunnin lenkit suosiolla viikonlopulle, ja juoksen arkena edelleen niitä lyhyempiä 30min lenkkejä.

Juoksutakki Topsport / Treenihousut Gina Tricot (saatu) / Kengät Nike / Sukat lainattu Otolta<3

Ohjelmasta on jäljellä vielä reilut viisi viikkoa, ja mä aion kiristää tahtia sen mukaisesti. Seuraavat ennen-jälkeen -kuvat laitan viikon 8 (ensi viikko) jälkeen, niinkuin lupasinkin silloin että laitan aina neljän viikon välein. Moni halusi kuulla ohjelmasta lisää, mutta mä en valitettavasti uskalla paljastaa liikaa, kun en halua rikkoa tekijänoikeuksia millään muotoa. Kayla Itsinesin ilmaisen viikon kokeiluohjelman saa ladattua hänen sivuiltaan, ja siitä varmasti saisi parempaa käsitystä siitä, mitä mä olen tekemässä!

Kuvat on räpsitty iltahämärässä viimeisten luonnonvalon säteiden turvin, ja eivät siksi ole kovin tarkkoja. Sen siitä taas saa kun tulee talvi ja kuvausaikaa on vähemmän ja vähemmän päivä päivältä! Alan taas kerran kallistua sen lisäsalaman hankkimiseen, kun valovoimainen objektikaan ei enää pian auta mitään, jos kuvia ei saa otettua keskellä päivää.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää teitä siitä, että olette ehdottaneet mua ehdokkaaksi Indiedays Blog Awardsien Inspiroivin perheblogi-kategoriaan! Mä en edes tiennyt että tälläinen ehdokkaiden haku oli käynnissä, ennenkuin sain viestin että mut on laitettu ehdolle. Joten kiitos ihan hurjasti, tämä merkitsee mulle todella paljon! Mä olen ensimmäistä kertaa ehdolla perheblogi-kategoriassa, jollaista en ennen muista olleen missään blogigaaloissa(?). Jännittävää ja hauskaa olla ehdolla, vaikka kyllä täytyy sanoa että ollaan jälleen kerran niin kovatasoisessa seurassa, että tuntuu niin pieneltä tuolla isojen kalojen rinnalla! Jos haluatte mua äänestää, niin pääsette äänestykseen klikkaamalla allaolevaa kuvaa:

Äänestäjien kesken arvotaan viisi kahden hengen lippupakettia Indiedays Blog Awards -gaalaan Tivoliin 25.10.2014! Kiitos <3

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Muhun otettiin jokin aika sitten yhteyttä Lekmeriltä, ja kysyttiin haluaisinko alkaa tekemään heidän kanssaan yhteistyötä vähän pidempiaikaisesti, ja mä ehdottomasti haluan. Teille tämä tietää kilpailuita, arvontoja, vinkkejä käynnissä olevista kamppiksista ja alekoodeja! Lekmer oli mulle jo entuudestaan tuttu verkkokauppa, josta olen ostanut lapsille leluja, ja vaatteita, joten mun oli helppo suostua, kun tiedän että kyseessä on laadukas yritys, nopeilla toimitusajoilla ja kivoilla tuotemerkeillä!

Me saatiin Lekmeriltä mulle tuntemattoman merkin Oliver & Kidsin tuotteita kotiin. Oliver & Kidsiltä löytyy hauskoja leluja nukenvaunuista ihaniin puuleluihin. Tykkään siitä että tuotteet ovat laadukkaan oloisia, sellaisia joilla tiedän tyttöjen leikkivän pitkään, eivät mitään kertakäyttökamaa.

Meille tuli aivan hurmaava kermanvärinen keinuhevonen, sekä ihana puinen paloasema hahmoineen ja tarvikkeineen. Keinuhevonen on aika korkea, Tiara saa kiivettyä siihen itse, mutta Zelda tarvitsee vielä vähän apua. Molemmat kuitenkin pysyvät tosi hyvin sen kyydissä, ja tykkään erityisesti siitä että heppa ei yritä näyttää ”oikealta” vaan on rennosti vakosamettikankaasta tehty, ja harja ja häntä ovat narua.

Heppa on ihan huippu! Tiara nimesi sen Mariannaksi, ilmeisesti mummunsa avustuksella. Hevonen oli helppo laittaa kasaan, muuta ei tarvinnut tehdä kuin kiinnittää keinujalakset hepan jalkoihin ja kädensijat hepan sivuille. Kaunis hevonen koristaa nyt meidän olkkaria, ja tulee varmasti viihtymään siellä pitkään. Sen selästä näkee kuulemma muumitkin paremmin! Hepan ansiosta kuopus on oppinut sanomaan ”attattaa” eli ratsastaa, ja esikoinen on oppinut odottamaan nätisti omaa vuoroaan.

Paloasemasta tiesin heti tulevan ihan megahitti! Käytyämme Helsingin Venetsialaisissa, Tiara puhui monta viikkoa vierailustaan paloautossa, joka oli jännittävä ja mieleenjäävä paikka. Paloasemassa on paljon tarvikkeita, ukkelit ja jopa koira, mutta ne ovat sopivankokoisia sekä kolmivuotiaan että 1,5-vuotiaan leikkeihin. Isompi ei tylsisty ja pienempi ei tukehdu. Molemmat ovat tajunneet, että vaahtosammutin ei tarkoitakaan oikeasti heitä, vaan jotain ihan muuta!

Paloasemalla on leikitty monet aamut, ja mun mielestä se on myös tosi kaunis ja ihanan nostalginen. Hyllyn päällä paloasema toimii kauniina sisustuselementtinä muiden puulelujen kanssa. On tosi kätevää, että sen saa suljettua, ja kaikki tarvikkeet sinne sisälle siististi piiloon silloin kun sillä ei leikitä.

Keinuhevonen & paloasema saatu Lekmeriltä.

Kumpi on teidän suosikki? Mä en osaa päättää! Pysykääpä kuulolla, sillä Lekmeriltä on tulossa myös aivan ihana arvonta, jossa on tyylikäs, ihana ja laadukas palkinto! Illemmalla on tulossa vielä treenikuulumisia, ja viikonlopun aikana vaikka mitä muutakin. Ihanaa perjantaipäivää kaikille <3

Kiitos ihan mielettömän paljon jo nyt kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille! Se mikä mut yllätti erittäin positiivisesti oli, että moni sellainen joka ei voinut / halunnut osallistua arvontaan, halusi silti kertoa oman mielipiteensä blogin tilasta tällä hetkellä. Teidän palaute on mulle kultaakin kalliimpaa, ja arvonta on edelleen käynnissä jos haluatte käydä osallistumassa. Moni teistä kehotti ottamaan rennosti postaustahdin kanssa, ja siksi mä olenkin ollut kokonaiset 24 tuntia ihan rauhassa. Tänään saan vielä nauttia vapaaillasta, sillä mun äiti toteutti tänään yhden teidän pitkäaikaisimmista postaustoiveista, ja kirjoitti oman postauksen mun blogiin!

Elämäni ihanin, kaunein ja järisyttävin päivä oli 18.9.1991, jolloin rakas Iina-tyttäreni syntyi. Jo odotusaikana tiesin eläväni tyttäreni kanssa kahdestaan, joten olin valmistautunut rankkaan vauvavuoteen. Mutta mitä turhia! Kolmen viikon koliikkia lukuun ottamatta Iina on aina ollut rauhallinen, iloinen ja positiivinen lapsi. Oletan mielelläni, että siinä hän on tullut äitiinsä, tosin minua ei nykyisin voi rauhalliseksi sanoa, mutta ennen olin sitä.

Vauvavuosi Iinan kanssa oli ihana, täynnä rakkautta, uusia taitoja ja ylpeyttä omasta ihanasta lapsesta. Olin (ja olen edelleen) niin onnellinen siitä, että minulle suotiin lapsi, joka tuo rakkautta ja iloa elämääni.

Vauvavuoden jälkeen minun oli palattava töihin, kun Iina oli vuoden ja viisi kuukautta, sillä Iina syntyi lamavuonna, ja Suomen hallitus leikkasi lapsiperheiden etuuksia rankalla kädellä, ja pahiten leikkaukset iskivät tietenkin yksinhuoltajiin.

Työni oli vaativaa, siihen kuului paljon matkustusta ja kursseja, iltakokouksia ja viikonloppu-tapahtumia. Päätin, että en laita Iinaa aina hoitoon, vaan ilmoitin työnantajalleni, että tyttö kulkee näillä reissuilla mukanani. Ja hyvin meni !
Joinakin iltoina, kun Iinaa väsytti, hän meni kokouspöydän alle ulkopuvun päälle ottamaan torkut, muuten hän istui hiljaa paikoillaan ja piirteli tai katseli kuvakirjoja.

Sitten seuraavana päivänä päiväkodissa hän saattoi pitää tarhakavereilleen kokouksen, jossa hän oli puheenjohtajana, aiheena mm. mitä uusia leluja tarhaan pitäisi hankkia, tai mitä muutoksia pitäisi tehdä ruokalistaan… Kun olin kursseilla, jotka kestivät useamman päivän, Iinalla oli kurssiaikana hoitaja tai hoitopaikka lähellä, ja iltaisin olimme yhdessä. Hänestä tuli työkavereideni maskotti, ja hän oli aina tervetullut mukaan, juuri sen takia että hän osasi käyttäytyä siten, ettei häirinnyt ketään.

Ulkomaanmatkojeni aikana äitini, joka oli jo eläkkeellä, tuli meille hoitamaan Iinaa, ja Iina nautti kun sai olla mummun kanssa kotona kahdestaan, ja odotti innoissaan tuliaisia, joita aina ostin, kun minulla oli huono omatunto reissuista.

Iina osasi jo pienestä pitäen piirtää hyvin, hän käytti värejä jo hyvin pienenä ja yritti aina tehdä hahmoja, eläimiä ja ihmisiä, sekä taloja. Päiväkodista sain aina kehuja Iinan sosiaalisista taidoista, taiteellisuudesta, ja kielellisestä lahjakkuudesta. Iina oppi puhumaan jo ennen kuin kävelemään. Iina on myös aina ollut hyvin empaattinen, ja joskus oli vaikeaa katsoa kun hän kärsi melkein fyysisiä tuskia jostakin epäoikeudenmukaisuudesta.

Hän on myös saanut koulussa neniinsä siitä, että hän sanoi erään tytön äitiä valehtelijaksi, tytön äiti kun oli kertonut tälle, että haikara tuo lapset. Minä taas olin Iinan kanssa käynyt kirjastossa lainaamassa kirjan, jossa kerrottiin lapsentajuisesti siitä, miten lapsi saa alkunsa ja miten hän syntyy. Rehellisyys on ollut aina Iinalle todella tärkeää, kuten minullekin.

Kouluaikoina Iina oli todella ahkera ja sitoutunut koululainen, välillä myös turhautunut, sillä hän osasi jo lukea ja laskea ennen ekaluokkaa, ja koulussa oli välillä tylsää kun muut eivät osanneet. Onneksi fiksu opettaja huomasi sen ja Iina sai toimia ”apuopettajana” luokassa, joten hän alkoi viihtyä paremmin. En muista koskaan joutuneeni moittimaan Iinaa siitä, että läksyjä ei olisi tehty, ja kokeisiin luimme yhdessä niin, että hän ensin opetteli asian ja minä sitten kyselin häneltä.

Vapaa-aikana yritin aina antaa Iinalle niin paljon aikaa kuin mahdollista, sillä koin, että työn vastapainoksi aika Iinan kanssa oli todella antoisaa ja piristävää. Teimme yhdessä pitkiä kävelyretkiä ja juttelimme kaikesta mahdollisesta, ja yhteinen ilomme olivat sadekävelyt. Aina kun satoi, menimme aika myöhään illalla sadevarusteissa ulos ja nautimme sateesta ja raikkaasta ilmasta.

Reissuja teimme kotimaassa sekä työni merkeissä että vapaa-ajalla, vapaalla matkamme suuntautuivat aina Ouluun, jossa kaikki sukulaisemme asuvat. Oulussa Iina oli onnellinen mummusta ja papasta, serkuistaan ja tädeistään sekä enostaan ja kuljimme myös muilla sukulaisilla paljon. Olenkin todella onnellinen siitä, että vaikka asuimme täällä Helsingissä, Iinalla on läheiset välit kaikkiin sukulaisiimme.

Ulkomaille emme kovin usein päässeet, raha kun oli tiukalla. Mutta joka vuosi kävimme laivalla Tukholmassa, joka on meidän molempien lempikaupunki. Irlanti oli myös ihana, ja tietysti ainoa yhteinen rantalomamme, Rhodos. Siellä nautimme auringosta, vedestä, lomasta ja paikallisesta ruoasta todella paljon.

Ouluun muuttomme ja minun sairastumiseni ovat olleet Iinan elämän suurimpia vastoinkäymisiä, ja hän joutui silloin todella rankkaan kouluun. Näin myöhemmin ajatellen Iina oppi silloin vastuuta, rahankäyttöä sekä kodinhoitoa, mutta silloin se tuntui aivan kohtuuttoman kovalta vastuulta teini-ikäisen nuoren kannettavaksi. Lisäksi huoli terveydestäni söi paljon Iinan voimavaroja. Onneksi olimme Oulussa, joten sairaalakeikkojeni aikana tiesin Iinan kuitenkin olevan turvassa sukulaisteni luona, ja pystyin sen suhteen olemaan rauhassa ja keskittymään paranemiseen. Koville se otti, mutta tässä sitä ollaan!

Nyt, kun Iinalla on mies ja kaksi ihanaa lasta, olen onnellinen siitä, että saan olla täällä seuraamassa hänen ja hänen perheensä elämää ja osallistua siihen aina kun voin. Myös hänen lapsensa ovat minulle aarteita, joita rakastan todella paljon.

Olen niin onnellinen siitä, että minulla on Iina, joka on tuonut elämääni vain pelkkää iloa ja onnea ja toivon, että voin olla mukana hänen ja hänen perheensä elämässä niin pitkään kuin mahdollista.

– Iinan äiti Anne

Mä oon tosi iloinen että äiti halusi kirjoittaa postauksen mun blogiin, vaikka samalla vähän hävettää mun lapsuuden höperöinnit täällä kaikkien nähtävillä :D. Mutta toivottavasti te tykkäätte! Ihanaa torstai-iltaa ja alkavaa viikonloppua kaikille. Huomenna tulossa treenikuulumisia, ja lasten juttuja. Viikonloppuna myös kaikkea hauskaa!