Mä jotenkin kummallisesti ajattelin päässäni, että häiden jälkeen otan rennosti ja kiireet hellittävät, mutta mitä vielä – tämä viikko on ollut ihan samaa pyöritystä kuin ennen häitäkin. Sanallakaan en kuitenkaan halua valittaa kiireestä, päinvastoin! Huikeita asioita on tapahtunut tällä viikolla, ja jos tämä vuosi jatkuu samaa rataa kuin tähän asti niin en uskalla edes haaveilla miten hienoja asioita tänä vuonna saattaa vielä tapahtua kun on reilut kymmenen kuukautta vuotta jäljellä.

Kiire ei mua haittaa, mä oon oppinut nauttimaan siitä. Silloin kun on hiljaisempi viikko, niin olo tuntuu jotenkin aikaansaamattomalta, vaikka nautinkin myös sellaisista perus kotipäivistä puistoreissuineen ja rauhallisine ruuanlaittohetkineen. Ehdittiin me tälläkin viikolla rauhoittua myös kotona ihanan fajitaillallisen merkeissä, katsoa muutama jakso Himymiä jotka oli jäänyt katsomatta hääkiireiden aikaan, sekä tietysti leikkiä lasten kanssa.

Fajitaksien reseptin olenkin täällä jo aiemmin jakanut, mutta en löytänyt sitä tähän hätään edes itse blogistani, eli jos joku sitä kaipailee niin kysykää vain!

Zelda oli eilen niin söppänä (tai on aina) kun luki niin keskittyneen vakavalla ilmeellä muumikirjaa, Muumit is serious business. Tiaran kanssa ollaan leikitty vaikka ja mitä, ja etenkin Zeldan päiväuniaikaan meillä lähtee Barbieleikit kunnolla vauhtiin kun saadaan kaivella piiloistaan esille kaikki kengät ja muut pikkutilpehöörit jotka pikkuahmattimme Zelda muuten vetelisi napaan. Tipa on tosi hienosti ymmärtänyt että pikkuesineitä ei saa levitellä sillon kun sisko on hereillä, vaan odottaa aina kiltisti siihen asti että Zelda nukkuu, ja kerää ne myös nätisti pois ennen Zeldan heräämistä.

Eilen lähdin käymään Love Me Do -häätapahtumassa ystäväni Kaislan kanssa, ja oltiin lähinnä kavereiden moikkailu – ja kiertelytarkoituksella liikenteessä, mutta ilta huipentui siihen kuinka kaikeksi yllätyksekseni voitin Vuoden Hääblogi 2014 -palkinnon! Mä kirjoitan Love Me Do:sta ja palkinnosta lisää häblogini puolella, sekä Häät.fi -sivustolla lähipäivinä, mutta olen todella kiitollinen ja otettu tästä kunniasta, olette te vaan aivan hitsin mahtavia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella♥

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Mä alan nyt herkuttelemaan dippivihanneksilla Oton kanssa, ja syvennyn pian vastaamaan kommentteihin joita olette laittaneet ihanan runsaasti viime päivinä! Jokainen kommentti merkitsee mulle oikeasti tosi paljon, ja piristää päivää. On ihanaa huomata, että mun kirjoittamista teksteistä herää ajatuksia, kysymyksiä ja mielipiteitä. Kiitos kaikille teille jotka jaksatte aina avata sanaisen arkkunne!♥

Kun kirjoitin syys-lokakuussa hääpukuostosreissustani, mulla komeili leveä hymy kasvoilla. Mä tiesin että olin löytänyt sen täydellisen, oman pukuni. Kuten tiedätte, mun hääpuku ei ollut yhtään sitä mitä mä lähdin etsimään. Ei pitsiä, ei merenneitohelmaa, ei vähäeleistä tyylikkyyttä. Mutta mun hääpuku oli näyttävä, tajunnanräjäyttävä ja ennenkaikkea mun näköinen! Kun mä spottasin sen muiden pukujen joukosta, mä kiinnitin siihen huomioni samantien, enkä saanut siitä silmiäni irti vaikka yritin samaan aikaan etsiä sitä täydellistä pitsipukua.

Muistan ikuisesti kun Stilissiman Hanna sanoi mulle että ”sovitetaan toi nyt ensimmäisenä pois alta kun se vie niin paljon tilaa sovituskopissa” ja tuhahdellen totesin että joo, se on kyllä tiellä, eikä yhtään sellainen kuin haluan. Mutta saatuani puvun päälle, mä sekosin totaalisesti. Pidin sitä päällä kauemmin kuin mitään muuta pukua, ja se päällä tunsin itseni heti morsiameksi. Ensimmäisen puvun jälkeen sovitin lähemmäs kahtakymmentä pitsipukua, joista yksi kolahti muhun tosi paljon, mutta loppupeleissä sekään ei tuntunut tämän puvun veroiselta.

Stilissimassa silloin vielä töissä ollut Heidi valoi muhun uskoa, että kyllä mä voin valita jotain sellaistakin mitä en alunperin ollut etsimässä, ja niin mä päädyin sitten valitsemaan tuon ihanan, isohelmaisen pukuni. Miten mä saatoinkin erehtyä niin pahoin ja kuvitella olevani tyylikäs ja aikuismainen pitsipukutyttö, kun ihan selvästi olen muhkeahelmainen prinsessa! Mutta ihminen on erehtyväinen, ja onneksi mä luotin vaistooni enkä ottanut ilmiselvää valintaa vaan villin kortin.

Oli ihan järkyttävän hankalaa pitää pukua salassa Otolta, kun mieli olisi vaan tehnyt samantien hehkuttaa kun puvun olin löytänyt. Kävin ihastelemassa puvusta ottamiani kuvia suunnilleen joka päivä siihen asti että kävin viimeisessä sovituksessa ja sain kokeilla pukua uudelleen. Syyskuussa pukua sovittaessani 6-kokoinen puku istui aivan täydellisesti, mutta viikkoa ennen häitä kun menin kokeilemaan, olinkin kutistunut huomaamattani jonkinverran ja pukua täytyi ottaa sisään viisi senttiä molemmilta puolilta. Mulle iski pieni paniikki, sillä olin kuvitellut vain meneväni hakemaan täydellisesti istuvan puvun.

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva

Onneksi kuitenkin tiesin että Stilissimaan voi luottaa, ja ammattitaitoinen henkilökunta korjasi pukuni sopivaksi parissa päivässä, vaikka päällä oli juuri pahimmat vanhojentanssikiireet, ja huojentuneena hain pukuni roikkumaan kaapin päälle häitä edeltävänä keskiviikkona. Pari viikkoa ennen häitä huomasin että minun upea pukuni, oli voittanut Stilissiman vuoden hääpuku 2014 -äänestyksen, ja hihkuin riemusta! Se valoi todellista itseluottamusta pukuvalintaani, että niin moni oli äänestänyt juuri sen puvun vuoden kauneimmaksi.

Mielestäni se titteli on ehdottomasti ansaittu, ja olen ylpeä ja iloinen että sain kantaa tuota ihanaa pukua hääpäivänäni. En tule koskaan unohtamaan sitä ilmettä, mikä Oton kasvoilla oli kun kävelin hänen eteensä ensimmäistä kertaa hääpuvussani. Siirappista tai ei niin mulla meinaa kyllä tulla tippa linssiin kun muistelen tuota hetkeä. Sillä hetkellä ei ollut epäilystäkään ettenkö olisi valinnut oikean puvun.

© Täydenkuunkuva

© Täydenkuunkuva

Ainiin, ehkä joku haluaa tietää jotain muutakin mun puvusta? Se on tosiaan Ella Rosan mallistoa, joka on Kenneth Winstonin toinen mallisto. Itse en ollut aiemmin törmännyt Ella Rosan pukuihin, mutta ehkä on sanomattakin selvää että olen enemmän kuin iloinen siitä että löysin kyseisen merkin! Puku on mallia BE195 ja sitä löytyy tosiaan Stilissiman valikoimista, eilen viimeksi ihastelin ”omaa” pukuani Stilissiman ständillä Love Me Do:ssa!

Mä tulen laittamaan puvun myyntiin morsiuspukuliike Lovebirdsiin kevään aikana, vaikka tuntuukin haikealta luopua siitä. Fakta on kuitenkin se että meillä ei mitenkään ole puvulle tilaa, enkä tule sitä enää käyttämään vaikka haluaisin olla se päällä 24/7. Ehkä vielä kerran haikeana kokeilen sitä ennenkuin raaskin luopua, ja onneksi puvun näkee kuvilta ja videoilta ikuisesti.

Moni on kysellyt lisäinfoa mun pikaisesta hiusmuutoksesta ennen häitä ja nyt sain viimein aikaiseksi paneutua kyseiseen aiheeseen. Mulla oli pitkään käytössä synteettinen half wig, jonka paniikkishoppailin itselleni ennen taannoisia Indiedays Inspiration awardseja, kun en ehtinyt enää tilata uutta tukkaa ennen niitä. Ensin kummastelin half wigin käyttöä, mutta pian totuin siihen ja opin laittamaan hiukset omasta mielestäni ihan kivasti sen avulla. Synteettisyydestään johtuen se oli kuitenkin hankala käytössä, epäaidon näköinen ja meni nopeasti huonoon kuntoon. Kahdeksan vuoden hiustenpidennyskokeilujen ensimmäinen ja viimeinen kerta kun kosken muovitukkaan, viimeistään nyt kun olen taas päässyt kunnon aitohiuspidennysten makuun on se selvää, että muovi pitäisi tosiaan jättää ihan vain hätävaraksi!

Uudet hiukseni tilasin Rapunzel of Swedeniltä, ja ne ovat 50cm mittaiset clip-onit sävyä #60. Päädyin clip-oneihin siksi, koska ne ovat kotiäidin pelastus kun ne saa aina kotona ollessa napattua helposti pois, etteivät kuopuksemme pikkuruiset mutta tiukasti tarraavat sormet pääse niitä raastamaan. Mun oli aluksi tarkoitus tilata 40cm pituiset, mutta ne oli loppuunmyyty 1,5 viikkoa ennen häitä, enkä uskaltanut jäädä enää odottelemaan josko niitä tulisi myyntiin niin että kerkeäisin ne ostaa.

©Täydenkuunkuva 50cm pituus näyttää mielestäni jokseenkin erittäin epäaidolta ja paljastaa samantien, että kyseessä on pidennykset. Nuorempana mulla on ollut jopa 60cm pidennyksiä, mutta nyt katsellessani niiden aikojen hiuksia iskee pienoinen myötähäpeä itseäni kohtaan, mitä ihmettä mä olen oikein ajatellut? Mutta on pituudessa hyviäkin puolia; kiharrettaessa tukka ei lyhene niin paljoa, ja hääkampaukseen sai todellista volyymia. Mä luultavasti tulen lyhentämään pidennyksiä lähitulevaisuudessa, etenkin jos kyllästyn kiharoihin jolloin hiusten pitäisi näyttää myös suoristettuna superkivalta ja mielellään edes vähän ”aidolta”. Mutta toistaiseksi nautin ihanista loivista laineista ja hulmuavasta tukasta!

Laitoin pidennyksiin hopeashampoon vielä pari päivää ennen häitä, jotta sain pidennykset sävytettyä oman tukkani väriseksi. Pidennykset tietysti imaisivat violetin värin itseensä heti, mutta sain onneksi pienellä tehohoitohautomisella värin katoamaan jättäen sopivan, kylmän sävyn hiuksiin. Mä läträsin hääkampauksen jälkeen vähän normi Moroccan oililla vaikka vaaleisiin hiuksiin saisi käyttää vain light -versiota (se oli loppu), joten pidennykset kellastuivat taas hieman, mutta niin on kellastunut mun omakin tukka. Mutta pakko oli hoitaa, sillä koko päivän kestävää kampausta joutui ”hieman” tupeeraamaan ja mun erittäin kuiva, vaalennettu pehkoni kaipasi öljyä kipeästi.

Kunhan ehdin taas muilta puuhiltani niin sävytän hiukset takaisin kylmän sävyisiksi, vaikka ei pieni kellertävyys menoa haittaakaan. Mä oon nyt tosi tyytyväinen mun hiuksiin ja koen löytäneeni sen hiustyylin jossa haluan pysyä. Vaikka takana on useita vuosia mustilla hiuksilla ja epäilin pitkään että blondi ei sovi mulle ollenkaan, olen nyt sitä mieltä että ehkä se vaalea kuitenkin on enemmän se mun juttu!

Tänään lauantaina oli huikea Love Me Do -häätapahtuma, jossa mun hääblogini mun suureksi yllätykseksi palkittiin vuoden 2014 yksityiseksi hääblogiksi, ihan hullua! Kiitos kaikille äänestäneille myös tällä puolella, sekä onnittelijoille myöskin! Kiirettä pukkaa joka tuutista mutta tulen kirjoittamaan tästä ihanasta tapahtumasta myös postauksen heti kun löytyy sopiva hetki. Muutenkin palailen mahdollisimman pian! Hyvää yötä ihanat♥♥

Ensimmäisessä hääpostauksessa hääblogin puolelle ajattelin kirjoittaa meidän vihkiseremoniasta, joka oli herkkä, koskettava ja sopivan ytimekäs. Me mentiin siis naimisiin Helsingin Vanhassa Kirkossa, Helsingin keskustassa ja en voisi olla tyytyväisempi kirkkovalintaamme. Mä rakastan Vanhan kirkon tunnelmaa ja sitä kuinka se onnistuu samaan aikaan olemaan kotoisa ja kuitenkin mielettömän näyttävä.

Meidän vihkiseremonia alkoi kello 16.00, ja me oltiin vielä puoli neljän aikaan hääkuvattavana hotellillamme Katajanokalla. Kuin ihmeen kaupalla me ehdittiin paikalle ajoissa, ja vieläpä oikein hyvin, kiitos bestmanien, ja kymmentä vaille neljä me seisoskeltiin kaasojen kanssa takahuoneessa jännityksestä sekaisin. Tiaran piti alunperin kävellä myös mun edellä, kukkaistyttönä, mutta viime tipassa jännitys vei voiton kukkaistytön pestiltä, ja kaasoni kävi viemässä Tipan istumaan turvallisesti mummunsa viereen. Zelda nukahti autossa matkalla kirkkoon ja nukkui koko vihkiseremonian ajan, vaikka yleensä herää pienimpäänkin rasahdukseen. Vissiin oli ollut rankka päivä?

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva© Täydenkuunkuva

Kuten kerroinkin aiemmin, mun pappa talutti mut alttarille mikä oli hyvä. Naureskeltiin papan kanssa ja tunnelma oli mukavan rento. Mä vannon että mua olisi jännittänyt tuhat kertaa enemmän jos olisin joutunut astelemaan alttarille yksin! Se hetki kun pappa luovutti mut Otolle, oli jotenkin niin ihana ja taianomainen. Siihen asti mä muistan vielä kaiken aivan kirkkaasti, mutta kun asteltiin alttarille otti jännitys vallan mustakin ja en oikeastaan muista siitä tilanteesta paljoa.

Mun kaaso luki kauniisti korinttilaiskirjeen, ja yhtäkkiä, mielestäni ihan supernopeasti, me oltiinkin jo pujottamassa sormuksia toistemme sormiin ja suutelemassa. Se hetki kyllä oli ikimuistoinen, vaikka jännittikin ja me vähän sekoiltiin sormusten kanssa. Mua pelotti että pujotan sormuksen väärään sormeen Otolle ja me ei ensin edes tajuttu kumpi sormus oli kumman, kun ne oli niin samannäköisiä siinä jännityksessä. Mutta saatiin me ne lopulta sormiimme menestyksekkäästi, haha!

© Täydenkuunkuva © Täydenkuunkuva Pappi on meille tuttu jo molempien tyttöjen ristiäisistä ja osasi puhua todella kauniisti meidän perheestä ja tarinasta. Monet meidän vieraista kehuivat papin puhetta ja tykkäsin siitä kyllä itsekin, se kuvasti meitä niin hyvin. Kirkossa tunnelmaa kevensivät meidän Tiara -neidin höpötykset joiden ansiosta vaihdettiin papin ja toistemme kanssa välillä erittäin huvittuneita katseita. Mua ei häirinnyt ollenkaan se että oli pieni ihana höpöttäjä tilaisuudessa mukana, päinvastoin! Nyt me voidaan videolta näyttää Tiaralle kun hän kasvaa miten hänkin osallistui isin ja äidin vihkiseremoniaan kaksivuotiaana.

Kaksikymmentä minuuttia kului nopeasti ja pian me oltiinkin jo kävelemässä takaisin takahuoneeseen Oton kanssa. Takahuoneessa meillä molemmilla jännitys ja onni purkautui hulluna tunnemyrskynä ja pillitettiin siellä kuin viimeistä päivää, vaikka alttarilla mulla ei tullut yhtään kyyneltä. Me oltiin ja ollaan edelleen nin iloisia siitä että ollaan vihdoin toistemme omat, ihan kokonaan♥

Vieraat kerääntyivät kirkon portaille saippuakuplien kanssa ja oli kyllä aika hauskaa kävellä saippuakuplien läpi hääautolle. Onneksi ei ollut liian kylmä saippuakuplille, olisi voinut olla aika inhottavaa puhallella niitä esimerkiksi 20:n asteen pakkasella. Vihkiseremonia sujui kyllä ihan nappiin, niinkuin koko päivä! Mä en ole vielä saanut kirkosta kaikkia kuvia, mutta en malttanut odottaa tämän postauksen tekemistä enää ollenkaan. Luultavasti tulen laittamaan lisää Täydenkuunkuvan huikeita kuvia myös kirkosta kunhan saan ne, ketään ei varmasti haittaa? 😉

Ensimmäiset kevätvaatteet, check! Valitsin Sheinsidelta talven neuleiden ja tummien värien jälkeen jotain keväistä ja raikasta itselleni. Kukkakuosia mulla ei ole vaatekaapista löytynyt koskaan mitenkään runsaasti, sillä mielestäni se on kuosi joka on hankala toteuttaa nimenomaan raikkaasti. Sheinsiden valikoimaa tutkiessani törmäsin kuitenkin ihanaan, pitsikoristeiseen kauluspaitaan, jossa kukkakuosi oli vain pienenä tehosteena, katseenvangitsijana hihoissa. Pitsi ja kukkakuosi, ei kuulosta kovin raikkaalta, eh? Mutta raikkaalta se kuitenkin mielestäni näyttää, sillä pääosassa on kuitenkin valkoinen.

Paita Sheinside* / Farkut Dr.Denim / Kengät ZARA / Kello Guess*

* saatu blogiyhteistyön kautta

Pitsi-kukka-kauluspaidan lisäksi valitsin itselleni bikermallisen tekonahkatakin, jota moni teistä kehuikin jo meidän hääpostauksessa. Mä en ollut vielä hääpäivää edeltäneeseen päivään mennessä ostanut tai edes valinnut, mitä takkia tulen hääpuvun kanssa käyttämään. Kuin tilauksesta perjantaina ollessamme koristelemassa juhlapaikalla, kotiimme oli tuotu Sheinsiden paketti, missä tämä ihana bikertakki oli juuri sopivasti. Se päätyi sitten mulle häätakiksi ja olen kyllä todella tyytyväinen että päätin laittaa sen, se toi vähän huumoria ja raffimpaa tyyliä hempeään tylliunelmahääpukuuni!

Nahkatakin ja kauluspaidan lisäksi sain vielä sen harmaan collegemekon josta aiemmin kerroin haaveilevani. Mekko oli kuitenkin suuri pettymys, sillä se oli aivan järkyttävän suuri mulle enkä voi sitä käyttää. Mekko on tosi pehmeää materiaalia, ja juuri sellainen rento mutta tyylikäs hengarissa, mutta tosiaan kun laitoin sen päälle niin näytin joltain hemulilta enkä usko sen olevan toivottu mielleyhtymä muotivaatteesta. Jos siis ihastut mekkoon niin suosittelen tilaamaan kokoa pienemmän kuin normaalisti tilaisit, tai jos olet kokoa XS tai S niin älä tilaa ollenkaan.

Illemmalla luvassa vielä meidän kuopuksen neuvolakuulumisia täällä puolella, ja hääjuttuja hääblogin puolella! Mukavaa iltapäivää kaikille♥

Mikä vaatteista oli lemppari? Kukkakuosi hot or not?