Mä olen pienestä tytöstä asti haaveillut kirkkohäistä ja vaikka me vähän jouduttiin käymään Oton kanssa keskustelua siitä mennäänkö naimisiin kirkossa vai Maistraatissa niin lopulta sain onneksi Otonkin hyväksymään ajatuksen ajatuksen siitä että me sanotaan tahdon nimenomaan kirkossa. Aivan pikkutyttönä minä (kuten varmaan aika moni muukin stadilainen pikkutyttö) haaveilin häistä Helsingin upeassa tuomiokirkossa. Se on aivan mielettömän kaunis ja vaikuttava rakennus ulkoapäin ja aivan ihana myös sisältä. Haikein mielin totesin että tuomiokirkko kuitenkin mielestäni vaatii sen verran suuren vierasjoukon että se ei tullut kysymykseen meidän häiden kohdalla.

Helsingissä on paljon vaikuttavia, kauniita kirkkoja. Itse olen käynyt monessakin Helsingin kirkossa, mutta ehkä eniten on tullut vierailtua juuri keskustan kirkoissa koska kävin koulua aika keskustassa ja silloin pääsiäis-, joulu-, ja kevätjumalanpalvelukset pidettiin niissä kirkoissa jotka olivat koulusta fiksun välimatkan päässä. Useiten mä oon vieraillut Helsingin Vanhassa kirkossa joka sijaitsee itselleni toisessa erittäin muistorikkaassa paikassa – Vanhan kirkon puistossa eli tuttavallisemmin Ruttopuistossa tai Ruttiksessa.

Kuva: helsinginkirkot.fi

Ruttis, tuo teiniromantiikan kehto on minulle tuttuakin tutumpi nuoruusvuosien railakkaista kesäilloista. Onpa siellä tullut istuttua keväälläkin farkkutakissa hytisten, joskus myös myöhään syksyllä palelevia varpaita kiroten. Kesällä Vanhan kirkon puisto on täynnä iloisesti alkoholia nautiskelevia ihmisiä, pullonkerääjiä ja vähemmän iloisesti alkoholia nautiskelevia ihmisiä, ihan mukava näky tuokin – mutta talvella puisto on kauneimmillaan. Kun puut ovat lehdettömiä ja puisto valkean lumen peitossa, tulee itse kirkkokin aivan uudella tavalla esille.

 Me mennään naimisiin Vanhassa kirkossa talvella ja olen siitä äärimmäisen iloinen ja onnellinen. Keskustan kirkkojen vihkiaikavarauslistat täyttyvät keväisin nopeammin kuin voisi ikinä kuvitella ja olen todella onnellinen että me saatiin juuri haluamamme kirkko. Mulle kirkko on tärkeämpi kuin hääjuhlapaikka, koska mahtavat hääjuhlat saa aikaiseksi suunnilleen missä tahansa jos on vain loistava porukka ja paljon hyvää ruokaa kuten meillä toivottavasti tulee olemaan. Kirkko on kuitenkin se paikka, missä vietetään se kaikkein merkityksellisin, pieni suuri hetki jolloin me sanotaan toisillemme tahdon. Sillä hetkellä mä haluan että myös miljöö on täydellinen!

Kuvat: Terhi Anneli Koivisto

Mikä on teidän unelmienne hääkirkko? Missä kirkossa menitte naimisiin? Haluaisitteko mieluummin kirkkohäät vai siviilivihkimisen?

Onnellinen uuden puhelimen omistaja täällä moi! Kävin tänään ostamassa rikkimenneen puhelimen tilalle uuden samanlaisen, tosin tämä on 4G-malli kun sellaista 3G-mallia ei enää ollut saatavilla ja oon niin huojentunut kun mulla on vihdoin taas kunnollinen puhelin! Mulla oli niin stressi siitäkin kun en liikkeelläollessani saanut julkaistua blogin kommentteja ollenkaan tai edes luettua mutta onneksi nyt voin taas seurata kaikkea kuten ennenkin. Kylläpä sitä tuleekin stressattua hassuista asioista, ja vieläpä lomalla! Tuskinpa kenenkään maailma kaatuu siihen etten muutamaan tuntiin julkaisisi kommentteja.

Me ollaan oltu nyt menossa pari päivää, eilen oltiin shoppailemassa mm. juhlavaatteita Oton serkun häihin ja tänään käytiin sitten ostamassa mulle se uusi puhelin ja sen jälkeen mentiin Korkeasaareen tuossa hullussa helteessä! Onneksi ostettiin hurjat määrät juotavaa mukaan reissulle niin ei tullut auringonpistosta, hiki kyllä tuli. Imetin Zeldaa Korkeasaaren Amazonia -talon aulassa ja voi hyvä ihme että oltiin molemmat neidin kanssa ihan litimärkiä kun siellä oli se ihana sademetsäilmasto joka vähän laittoi hikoilemaan! Mielenkiintoinen kokemus etten sanoisi, mutta kunnialla selvittiin.

Tiara oli yltiömäisen innoissaan kaikista eläimistä, neiti tajusi niistä jo huomattavasti enemmän kuin kymmenisen kuukautta sitten Korkeasaaressa viimeksi vieraillessamme. Suurin osa kissalaakson asukkaista oli nukkumassa kun päivä oli niin kuuma, mutta lumileopardia me päästiin katsomaan ihan läheltä! Tipa hullaantui myös kameleista ja visenteistä ja bongattiinpa me muutama riikinkukkokin. Suurin suosikki Tiaralle taisivat kuitenkin olla kilpikonnat joita he kävivät Oton kanssa katsomassa sillä aikaa kun mä syötin Zeldaa, niistä riittii juttua vielä kotimatkallakin. Ostettiin  matkamuistoksi vielä pieni susi-pehmolelu joka oli Tiaran mielestä aivan ihana ”koira”!

Eilisiä ostoksia kuvailin myös tänään jonkinverran mutta oman uuden juhlamekkoni jätin kuvaamatta koska haluan pitää sen piilossa siihen asti että oikeasti pääsen käyttämään sitä! Mutta senverran voin kertoa että se on Zarasta ja sellainen ihana, selästä avonainen kirkasvärinen malli. Lasten juhlamekot ja suurimman osan muista ostoksista muistin kuvata. Mä tykkään ihan hirveesti noista tyttöjen uusista raidallisista mekoista, ne on niin raikkaan näköiset! Mä en edelleenkään halua pukea neitejä aina samanlaisiin vaatteisiin mutta nyt tuntui jotenkin niin hankalalta löytää edes yhtä kivaa mekkoa (koska kaikki hienot mekot on valkosia, mutta enhän mä voi häihin pukea tyttöjä valkoiseen!) että sitten kun sen kivan mallin löysin ja vielä molempien koossa niin päätin mennä sieltä mistä aita on matalin ja  ostaa samanlaiset ettei tarvinnut enää jatkaa etsintää.

Zeldalla oli tarvetta parille lyhythihaiselle kesäbodylle koossa 62 kun tuntuu että niitä ei ole ikinä tarpeeksi! Ja sitten ostin pipon ja Mini Rodinin bodyn koossa 68 että on vähän jo isompienkin vaatteiden varastoon jotain uutta kun toi pikku soturi kasvaa niin hurjaa vauhtia. Tiaralla ei varsinaisesti ollut tarvetta muulle kuin uudelle neuletakille mutta en voinut vastustaa noita muitakaan vaatteita kun ne näin. Ja vielä kun on alennusmyynnit niin pönttöähän sitä olisi kivoja vaatteita jättää tankoon roikkumaan ja harmitella sitten kotona!

Itselleni löysin Zarasta sen jo mainitsemani mekon lisäksi tuon ihanan leopardikuvioisen mustavalkoisen paidan jossa on niittejä olkapäillä. Carlingsista kävin ostamassa maailman mukavimmat Dr. Denimin korkeavyötäröiset Plenty-farkut jotka oikeasti istuvat niin jumalattoman hyvin ettei ole tosikaan ja joustavat kivasti kun varsinkin Tiaran kanssa saa kykkiä lattialla ja riekkua puistossa ja ties missä niin että joustaville housuille todella on käyttöä. Viimeisenä muttei vähäisimpänä nappasin vielä Bik Bokista farkkushortsit mukaani, ne kun sattuivat olemaan juuri sellaiset kun olin etsinyt ja niitä vieläpä löytyi mun koossa!

Sellaista meille kuuluu tällä hetkellä! Huomenna varmaankin pidetään ihan kotipäivä eli toisinsanoen käydään varmaan tuossa läheisellä hiekkarannalla vaan ja kaupassa, ja aamulla Tipa saa pulikoida uudessa uima-altaassaan parvekkeella. Loppuviikolle olisi tiedossa vielä Lintsireissua ja mahdollisesti Ikea-reissuja elleivät säät sitten ole niin huikeat että tekee vain mieli olla ulkona shoppailun sijaan.

Millaisia lomasuunnitelmia teillä on? Onko teillä jotain kivoja vinkkejä mitä Helsingissä voisi tehdä lomalla lasten kanssa perinteisten Lintsin, Korkeasaaren ja sisäleikkipuistojen sijaan?

PS: Ihan huikeaa miten hyvin otitte hääblogin vastaan, mä en ikinä olisi uskonut että näin nopeasti mun vaatimaton pieni hääblogi saavuttaisi tuollaisen suosion! Noustiin nimittäin Bloglovinin Wedding -kategorian sijalle yksi Suomessa ja blogilla on ikää kolme päivää! Aivan mahtavaa, kiitos kaikille teille maailman parhaille tyypeille♥♥

Hääpuku. Sen kuuluisi olla kaunein vaate jonka nainen koskaan pukee päällensä, sen kuuluu istua kuin hansikas ja näyttää siltä että se on kuin valettu omistajansa päälle. Hääpuvussa tärkeintä on mun mielestä, että se on omistajansa näköinen, mutta myös tilaisuuteen sopiva. Mä olen ehkä siinä mielessä perinteinen morsian, että tahdon ehdottomasti valkoisen kokopitkän puvun, värikkäät tai lyhyet koltut eivät ole mua varten, mutta eivät sitten myöskään ne perinteiset valkoiset kermakakut.

Millaisen hääpuvun mä sitten oikein haluan? Tyylikkään, hyvin istuvan ja linjakkaan. Ei turhia hörselöitä tai krumeluureja, ei kilometrien laahusta. Ei tylliä, eikä kerroshameita. Ei kukkakoristeita, timantteja tai mitään muutakaan blingblingiä. Kuulostaako tylsältä? Mun mielestä ei ollenkaan. Se että olen päättänyt jättää kimaltavat koristeet ja megalomaanisen hameen pois antaa tilaa sille mikä on mun mielestä olennaista. Kaunis vartalonmyötäinen muoto, pitsi ja näyttävä selkä.

Kuvat: Maggie Sottero

Mä en halua että hääpuku on häissä kauneinta, vaan että hääpuku on se upea vaate joka tuo morsiamen parhaat puolet esiin. Jos onnistuisin hääpäivänä näyttämään edes tuhannesosan niin elegantilta kuin Grace Kelly huhtikuussa 1956 mennessään naimisiin Monacon prinssi Rainier III:n kanssa, mä tuntisin itseni maailman kauneimmaksi naiseksi. Grace Kelly -olemukseen eittämättä pyrki myös prinsessa Catherine, prinssi Williamin puoliso pari vuotta sitten ja osui kyllä lookillaan naulan kantaan. Catherine oli ehdottomasti viime vuosien kaunein kuninkaallinen morsian! Hassua ehkä, en missään nimessä halua pyrkiä stereotyyppiseen yltäkylläiseen prinsessalookiin puvullani, mutta silti kauneimmat tietämäni morsiamet ovat prinsessoja molemmat. Ehkäpä sitä prinsessastereotypiaa olisi aika jo päivittää?

Kuten kerroinkin, haluan pukuuni paljon pitsiä. Pitsi on herkkää ja kaunista ja prinsessojen ansiota tai ei – mä olen todella tykästynyt pitsihääpukuihin. Näyttävällä selällä tarkoitan sitä että selässä on ilmiömäisen kaunis koristenapitus ja mahdollisesti puku on selästä joko avoin tai sitten yläosassa on vain ohut pitsikangas takana. Koristenapitus tuo mun mielestä upeasti esiin selän linjakasta muotoa ja näyttää häkellyttävän kauniilta, selkä yleisöönpäinhän siinä alttarillakin ollaan. Ja se puolituntinen minkä tulen alttarilla selkä yleisöönpäin viettämään on juuri se puolituntinen jolloin kaikki kiinnittävät pukuuni huomiota, ei kukaan enää iltajuhlissa muista katsella minkälainen kaula-aukko puvussa on tai millainen kiinnityssysteemi koristaa puvun taka-osaa.

Kuvat: Maggie Sottero

Mä olen tyttö joka rakastaa tanssimista yli kaiken ja haluan että puku toimii hyvin myös iltajuhlassa ja on mukava päällä. Kuitenkaan siihen perinteikkyyteeni hääpukuvalinnassa viitaten en myöskään aio tehdä niin että ostaisin erillisen, lyhyemmän mekon itse hääjuhlaan. Sen sijaan toivon että selviän yhdellä puvulla loistavasti ja tunnen oloni mukavaksi niin alttarilla, ruokapöydässä kuin tanssilattiallakin juuri siinä puvussa.

Olen selannut aika paljon netin hääpukutarjontaa, mutta sovittamassa en ole käynyt vielä kertaakaan enkä ole tietoinen kotikaupunkini hääpukutarjonnan kuumimmista liikkeistä, joten minulle saa todellakin vinkata mistä kannattaa sitä täydellistä yksilöä lähteä etsimään! Netin valikoimia tosiaan olen tutkinut viime kuukausina aika tiuhaan tahtiin ja huokaillut ihastuksesta. Eniten olen ihastunut Maggie Sotteron hääpukutarjontaan, Sotterolta löytyy paljon juuri sellaisia pukuja joita tuossa yllä kuvailin. Maggie Sottero -pukuja on saatavilla myös Suomesta ainakin mun käsityksen mukaan ja toivonkin pääseväni pian sovittelemaan niitä kunhan saadaan kaasojen kanssa sovittua sopiva ajankohta!

Millaisia hääpuku-unelmia teillä on tai millaisessa puvussa menitte naimisiin? Mistä löytyy Helsingin paras hääpukutarjonta? Oliko oikeaa pukua vaikeaa löytää vai tiesittekö heti että nyt se oikea puku on löytynyt kun kokeilitte ensimmäisiä mekkoja?

Seuraa blogiani Bloglovinin avullaIina ja Otto, morsian ja sulhanen. Tuntuu edelleen uskomattomalta käyttää noita sanoja, ei siksi ettenkö olisi koskaan uskonut meidän menevän naimisiin vaan siksi että en koskaan uskonut haaveideni käyvän toteen näin nopeasti ja minun löytävän niin upeaa miestä kuin olen rinnalleni löytänyt. Meillä on takana yhteistä taivalta vasta kaksi vuotta ja neljä kuukautta, joka ei ajallisesti ole paljoa mitään. Nämä kaksi yhteistä vuotta ja ne neljä kuukautta päälle ovat kuitenkin sisältäneet niin paljon rakkautta ja niin suuria elämänmuutoksia että voisin kyllä verrata meitä vaikka kymmenen vuotta yhtä pitäneisiin pareihin, niin yhteenhitsautuneita me Oton kanssa ollaan. Jos et ole aiemmin lukenut meidän tarinaamme, ja sinua kiinnostaa lukea, löytyy muutama aihetta koskeva postaus toisen blogini puolelta parsuhde-kategoriasta *klik!*

Ei ole mitään mitä Otto ei tietäisi musta tai mä Otosta, ei yhtäkään asiaa. Yhdessä me ollaan kasvettu nuorista hölmöistä vastuuntuntoisiksi aikuisiksi, kahden ihanan pikkuneidin rakastaviksi vanhemmiksi. Kun me tavattiin uutenavuonna 2010, me oltiin molemmat aivan hukassa eikä tiedetty mitä elämältä haluttiin. Kumpikaan ei ollut tyytyväinen elämäänsä. Mutta kun me löydettiin toisemme, alkoivat kaikki palaset pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen ja pian me jo asuttiin yhdessä ja rakennettiin yhteistä perhettä ja tulevaisuutta.

Juuri ennen esikoisemme syntymää, mun 20v -syntymäpäivänä syyskuussa 2011 me kihlauduttiin. Se oli tuikitavallinen lauantai-ilta vaikka mun syntymäpäivä olikin koska olin aivan viimeisillään raskaana eikä jaksettu tehdä mitään erityistä. Otto polvistui mun eteen keskiyöllä ja kysyi tahdonko olla aina hänen omansa. Mä vastasin tietysti myöntävästi, enkä epäröinyt hetkeäkään. Se oli mun siihenastisen elämän ihanin hetki ja edelleenkin se on kyllä top-vitosessa ainakin vaikka nuo lasten syntymät ovatkin vallanneet johtopaikat. En ikinä unohda sitä hetkeä kun me oltiin juuri kihlauduttu ja musta tuntui että mun sydän räjähtää rakkaudesta, sama tunne nimittäin on vieläkin rinnassa, joka päivä.

Oton kanssa mä oon löytänyt itseni ja Otto on löytänyt itsensä, enää me ei todellakaan olla hukassa vaan eletään hullunkurista, rakastavaa, ihanaa, tapahtumarikasta ja joskus myös väsynyttä perhearkea. Uskon että näiden vuosien aikana me ollaan todistettu että salamarakkaus voi joskus myös toimia eikä aina pääty katkeraan eroon ja sydänsuruihin. Me rakastuttiin siinä silmänräpäyksessä kun nähtiin toisemme ja tässä me ollaan edelleen turbovauhdilla edenneestä suhteesta huolimatta – tai juuri siksi. Meillä on kaksi mielettömän ihanaa tytärtä ja toisemme. Otto on mun tuki ja turva, ”my rock” kuten imelässä jenkkileffassa sanottaisiin. Me molemmat tiedettiin jo helmikuussa 2011 että me tullaan kokemaan vielä ihania asioita yhdessä. Ja ensi vuonna, kolme vuotta myöhemmin me viimein sinetöidään meidän suhde pujottamalla sormukset toistemme sormiin( valkokultaiset, toivonmukaan).

Se miten me lopulta päätettiin ajankohta häille onkin toinen juttu. Häistä oltiin luonnollisesti keskusteltu kihlautumisesta asti, ei me huvinvuoksi kihloihin menty. Mutta ajankohta oli auki vielä tähän kevääseen asti kunnes lopulta sain Oton suostuteltua istumaan mun kanssa alas ja sopimaan päivämäärän ennen kuin keskustan suosituimpien vihkikirkkojen varauslistat ensi vuodelle nollautuivat toukokuun alussa. Me sovittiin päivämäärä heinäkuulle, mutta tiukan varaustilanteen tiedostaen ei lyöty mitään tiettyä päivää lukkoon. Heinäkuu muuttuikin helmikuuksi ja pienen alkujärkytyksen jälkeen ei voitaisi olla onnellisempia siitä että se päivä jolloin me virallisestikin ollaan toistemme omia aikaistui viidellä kuukaudella.

Vaikka meidän hääpäivä tuleekin olemaan mielettömän ihana päivä, mua ei jännitä yhtään itse vihkiminen, koska en ole ikinä halunnut mitään niin paljon kuin sanoa Otolle tahdon. Imelää tai ei, näin se kuitenkin on. Ja hei, sentään me ei koskaan riidella siitä kumpi meistä on ihanampi kuten eräs kuninkaallisten häiden pariskunta, koska me ollaan molemmat ihan parhaita. Jos en lopeta nyt tätä siirappista kertomusta niin tulen pian hulluksi koska en malttaisi millään enää odottaa että minusta tulee Oton vaimo!

Miten te olette löytäneet oman puolisonne? Kauanko teillä oli takana yhteistä taivalta ennenkuin kihlauduitte? Kuinka pian kihlautumisen jälkeen menitte naimisiin tai sovitte hääpäivän?

Niin vierailkaa TÄÄLLÄ!