Näissä asioissa olen toiminut äitinä toisin kuin etukäteen ajattelin

11.05.2019

Huominen äitienpäivä laittoi mut pohtimaan omaa äitiyttäni jälleen kerran. Perinteisen syväluotaavan analyysin sijaan ajattelin kuitenkin tarkastella omaa äitiyttäni tällä kertaa vähän toisesta näkökulmasta. Nimittäin siitä, missä asioissa olen toiminut äitinä toisin, kuin etukäteen ajattelin. Meillä kaikilla äideillä varmasti on joku periaate, joku olettamus, joku juttu jonka aikoo äitinä tehdä tietyllä tavalla etukäteen. Mulla oli montakin, monen monta ajatusta ja periaatetta, joista olin ennen varsinaista äitiyttä tosi varma.

Mä haaveilin äitiydestä ihan pikkutytöstä asti. Mietin omaa äitiyttäni melko usein jo lapsena, millainen äiti tulisin olemaan ja millaisia mun lapset olisivat. Haaveilin neljästä lapsesta, seurasin julkkisäitejä lehdistä ja muodostin kuvaa äitiydestä lähipiirini äitien perusteella. Niiden pohjalta ehkä loin sellaiset omat ihanneäitiyden periaatteet, joiden mukaan mulla oli vankka aikomus toimia. Nyt mä kerron teille mitä kaikkia ajatuksia  ja periaatteita mulla etukäteen oli, jotka kuitenkin kumosin oikeasti äidiksi tultuani. Antakaa vähän armoa, olin tosi nuori kun musta tuli äiti. Olin siis aika periaatteellinen ennen äitiyttä, nuorena ainakin mulle asiat olivat paljon enemmän joko niin tai näin, kun taas nykyään näen mieluusti ne kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä.

1. Laitan lapset päiväkotiin viimeistään 1,5-vuotiaana.

Olin ihan varma tästä etukäteen, sillä ajattelin haluavani aikuisena ”palata töihin” melko nopeasti äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen, kuten niin moni äiti mun lähipiirissäkin teki. Meidän tarina meni vähän toisella tavalla kuten tiedätte, ja kuopuksen ja esikoisen pienen ikäeron vuoksi meidän esikoinen oli kotona jopa 3,5-vuotiaaksi ennen kuin aloitti päivähoidon. Eikä mulla ollut työpaikkaa mihin palata, vaan lasten päiväkotiura alkoi kun sain ihan uusia töitä startupissa vuonna 2015. Sitä ennen esikoinen kävi kyllä pari kertaa viikossa metsäkerhossa 2,5-vuotiaasta asti. Keskimmäinen ja kuopus ovat molemmat menneet päiväkotiin siinä n. 2-vuotiaana, toinen kuukautta vaille ja toinen kuukautta yli 2-vuotiaana. En koe edelleenkään, että siinä olisi mitään huonoa, että päiväkodin aloittaa vaikka 1-vuotiaana, mutta meillä vaan asiat menivät eri tavalla kuin etukäteen ajattelin.

2. Lapset nukkuvat alusta asti omassa sängyssä.

Esikoisen kanssa pidin tästä vankasti kiinni ja hän nukkuikin ihan alusta asti omassa sängyssä tosi hyvin. Keskimmäinen ja kuopus sen sijaan nukkuivat lähes koko vauvavuotensa meidän välissä ja sekin oli maailman parasta. Tähän vaikutti eniten se, että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ja nuorempien kanssa taas onnistui. Perhepeti oli yksinkertaisesti se vaihtoehto, jonka ansiosta meidän koko perhe sai imetysaikana eniten nukuttua ja siksi koettiin se hyväksi. Esikoinen nukkui jo reilusti alle puolivuotiaana yli 8h pätkiä unta, joten hänen kanssa oli helppoa pitää kiinni omassa sängyssä nukkumisesta, kun ei tarvinnut paljoa yöllä heräillä ja nousta. Tämä oli mulle todella sellainen juttu, josta aioin pitää kiinni ja ajattelin, etten koskaan voisi nukkua vauvan vieressä. Toisin kuitenkin kävi.

3. Opetan lapseni syömään tuttia, ettei mun tarvitse olla tuttina.

En koskaan ollut kuullutkaan, että tutti ei olisi kelvannut jollekin lapselle, ennen kuin meidän keskimmäinen ei huolinut tuttia. Ajattelin, että se on vanhempien valinta, että vauva ei syö tuttia vain jos vanhemmat eivät halua antaa tuttia. Sitten mulle selvisi, että monikaan vauva ei huoli tuttia, eikä oltu todellakaan mitenkään spesiaaleja. Vaikka kuinka yritin periaatteeni mukaisesti opettaa, hän ei tuttia huolinut. Eikä huolinut meidän kuopuskaan, häntä tosin en parin tarjoamisen jälkeen myöskään jaksanut yrittää opettaa. Molemmat olivat aika paljon rinnalla vauvavuoden aikana ja mä päädyin olemaan juuri se tutti, joka olin vakaasti päättänyt olla olematta.

Ekalla kerralla se tuntui tosi sitovalta alkuun, mutta pikkuhiljaa siihen tottui ja opin nauttimaan niistä ihanista hetkistä, kun vauva oli lähellä. Kuopuksen kanssa jopa odotin sitä tosi paljon etukäteen. Etukäteen oli niin helppo ajatella mustavalkoisesti, että voi niitä äitiraukkoja, jotka eivät pääse mihinkään kun vauva on vaan kiinni tississä. Ajattelin, että se on oikeasti vaan sitä tuttina olemista. Mutta sitten kun itse koin sen ihanan maagisen yhteyden ja läheisyyden imettäessä, en todellakaan ajatellut enää niin. Se oli niin paljon muutakin kuin vain sitä. Ajattelin, että se oli maailman paras ja ihanin juttu, että sain pitää vauvaa mun lähellä. Se aika on niin älyttömän lyhyt ohikiitävä hetki vain.

4. Annan vauvan yökylään jo pienenä.

Ja sitten en antanutkaan. Olin ihan varma siitä, että mä haluan aina antaa omat lapseni yökylään jo pienestä asti, koska on hyvä, että lapsilla on muitakin läheisiä aikuisia kuin vain vanhemmat. Ja onhan se, ihan super hyvä olla muitakin turvallisia aikuisia elämässä. Mutta sitten kun lapset syntyivät, en raaskinutkaan antaa heitä yökylään. Keskimmäisen ja kuopuksen kanssa se ei edes ollut mahdollistakaan imetyksen vuoksi, koska kumpikaan ei tutin lisäksi syönyt myöskään tuttipulloa. Mutta eihän se mitään haittaa. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat myös opettaneet, että sillä ettei yökyläile pikkuvauvana ei ole mitään (ainakaan negatiivista) vaikutusta siihen, onko lapsen elämässä muita turvallisia aikuisia vanhempien lisäksi.

5. Lähetän lapset yksin kauppaan ja asioille samassa iässä kun sain itse mennä lapsena.

Mä kävin jo 5-vuotiaana hyvinkin Ruoholahden metroaseman marketissa ostoksilla. Äiti pyysi tuomaan maitoa tai leipää tai mitä milloinkin. Reippaasti menin kauppaan ja jos en johonkin yltänyt, pyysin apua myyjältä tai muilta asiakkailta. Kaikki sujui aina hyvin, eikä siinä ollut mitään kummallista. Meidän lapsista kukaan ei ole vielä käynyt yksin kaupassa, vaikka esikoinen on pian 8v. Ollaan kyllä harjoiteltu esim. ostosten tekemistä niin, että olen itse ollut mukana kaupassa, mutta lapset ovat saaneet asioida kassalla. Mutta vielä ei olla lähetetty yksin kauppaan. En tiedä edes miksi meillä on mennyt näin, se ei oikeastaan ole ollut edes mikään tietoinen päätös. Niin on vain käynyt. En koe, että tässä olisi vielä mitään kiirettä, mutta kyllä varmaan päästäisin jo lapsen kauppaan jos hän itse pyytäisi. Varmasti siellä kaupassa oppii käymään kyllä, vaikka menisikin vähän myöhemmin.

Mua vähän naurattaa lukea näitä mun omia periaatteita näin jälkeenpäin. Ei siksi, että niissä olisi mitään pahaa, vaan siksi, koska mulla oli niin selkeä tiukka kuva päässä siitä, millainen äiti musta tulee. Monessa asiassa olenkin juuri sellainen kuin ajattelin, mutta moni melko isokin asia on mennyt ihan toisella tavalla. Olen iloinen siitä, että en kynsin hampain pitänyt kiinni periaatteista, vaan otin vastaan sen mitä eteen tuli ja toimin sen pohjalta mikä tuntui milloinkin parhaalta. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat opettaneet myös sen, että ei tarvitse kiirehtiä. Ei ensimmäisiä kokemuksia, ei uusien asioiden opettamista, ei mitään. Aika menee jo itsessään niin pirun nopeasti lasten kanssa, että en todella halua kiirehtiä yhtään enempää.

Missä asioissa te olette toimineet vanhempana toisin, kuin etukäteen ajattelitte? Ja teille, jotka ette ole vanhempia, onko teillä jotain periaatteita, joiden mukaan haluaisitte mahdollisesti vanhempana toimia?


Äitienpäivä 2018 & ihana herkku lasten kanssa tehtäväksi

13.05.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä McVitie’sin kanssa.

Tänään sain juhlia jo seitsemättä äitienpäivääni (paitsi jos lasketaan ensimmäisen raskausajan äitienpäivä, sitten tämä oli kahdeksas). Aamu alkoi jo perinteeksi muodostuneella äitienpäivän brunssilla, jonka Otto ja tytöt valmistivat sillä aikaa kun mä sain rauhassa nukkua pitkään (tai siis pötkötellä sängyssä siihen asti että kuulin että on valmista). Mä olen vähän huono nukkumaan pitkään, kun yleensä herään ihan viimeistään kahdeksalta, mutta oli kyllä silti ihanaa pötkötellä sängyssä ja herätä uuteen päivään ihan kaikessa rauhassa, ja juuri silloin kun itsestä siltä tuntui.

Meidän perheessä äitienpäivää juhlistetaan melko samalla kaavalla joka vuosi. Äitienpäivä on mulle ilon täyteinen päivä, ja myös tärkeä päivä. Ennen kaikkea se on kuitenkin tärkeä päivä lapsille, sillä lapset rakastavat pieniä yllätyksiä, ja sitä kuinka saavat yllättää äidin äitienpäivänä itsetehdyillä korteilla tai lahjoilla, kukilla ja leipomuksilla. He olivat kihertäneet koko alkuviikon jo, ja juksuttivat muka mua etukäteen kuinka ei ole kuulemma päiväkodissa tai eskarissa askarreltu mitään tällä viikolla. On ihanaa katsoa sitä lasten iloa ja riemua, kun saavat antaa itse tekemänsä jutut äidille. Ja on myös ihana lukea heidän ajatuksia äidistä, ne ovat yleensä aika osuvia ja hauskoja.

Mä en kaipaa äitienpäivänä mitään erityiskohtelua, mutta se yhteinen brunssi tai aamiainen on ihana juttu, joka monesti muutenkin kuuluu meidän sunnuntaiaamuihin. On ihanaa istua rauhassa yhdessä pöydän ääreen, ja herkutella oikein pitkän kaavan mukaan. Otto yllätti mut tänä vuonna Maria Veitolan uudella kirjalla, ja mä olin niin otettu! Se on sellainen kirja jonka oon halunnut lukea, ja en osannut odottaa mitään lahjaa niin se oli kyllä täydellinen yllätys ihan puskista. Otto ja lapset kokkasivat runsaan aamiaisen, ja herkkujälkkäriksi vielä valmistivat valkosuklaa- rocky roadia.

Mä olen mukana tässä McVitiesin Digestivekeksi-kamppiksessa, ja mä tiesin heti mitä kekseistä teen (jos ei vaihtoehtona ollut vaan syödä niitä kilokaupalla valkohomejuuston & viikunahillon kanssa, ja ei ollut, höh). Mä halusin tehdä rocky roadia, jossa on mukana Digestive-keksejä. Tai siis toivoin, että Otto ja lapset tekevät.  Rocky road on sopivan helppo ja nopea resepti lasten kanssa yhdessä tehtäväksi, ja ennen kaikkea se on järjettömän herkullisen makuista. Rocky Road on siitä kiva, että sen voi periaatteessa tehdä mistä tahansa. Yleensä mä kuitenkin kaipaan siihen jotain rouskuvaa, ja jotain raikasta, kuten marjaa tai hedelmää sekaan. Tässä tulee meidän äitienpäivä-rocky roadin resepti:

Resepti: Valkosuklaa -Rocky Road Digestive-kekseillä & kuivatuilla mansikoilla

400g valkosuklaata

8kpl McVitie’s Digestive-keksejä

1,5dl suolapähkinöitä

1dl minivaahtokarkkeja

100g pakastekuivattua mansikkaa

Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Murskaa keksit sopivan kokoisiksi paloiksi käsin. Sekoita valkosuklaasulan joukkoon (jätä kaikkia ainesosia pikkuisen koristelua varten) Digestive-keksimuru, pähkinät, minivaahtokarkit ja pakastekuivatut mansikat. Laita neliskanttiseen vuokaan leivinpaperi alle, ja kaada rocky road -massa sinne n. 1-1,5cm paksuiseksi levyksi. Ripottele päälle vielä loput Digestive-keksimurusta, pähkinöistä, minivaahtokarkeista ja pakastekuivatuista mansikoista. Anna jähmettyä n. 1h pakastimessa, tai pari tuntia jääkaapissa. Leikkaa neliön muotoisiksi paloiksi & tarjoile sun lempparityypeille.

McVitie’s Digestivekeksit ovat niitä aitoja ja alkuperäisiä Digestive-keksejä ja ne keksi vuonna 1892 McVitie’s & Price yrityksen työntekijä nimeltä Alezander Grant. Yli satavuotiaan keksin nimi on alun perin tullut leivinjauheesta, jonka piti muka aktivoida ruuansulatusta. Vaikka asia ei lopulta ollutkaan ihan niin, Digestive-nimi jäi pysyvästi käyttöön, samoin kuin alkuperäinen resepti, jonka mukaan keksit vielä tänäkin päivänä valmistetaan. McVitie’sin sivuilta löytyy runsaasti herkullisia ja monipuolisia reseptejä, myös niitä juustokakkuohjeita, joiden pohjiin Digestive-keksejä myös usein käytetään.

Ihanan aamiaisbrunssin jälkeen mun äitienpäivä jatkui itse asiassa samalla kaavalla kuin viime vuonnakin: suunnattiin appiukon luokse syömään mielettömän hyvää ruokaa. Sitten lähdettiin vielä Kirsikkapuistoon kuvaamaan nyt kun kirsikankukat ovat kauneimmillaan. Kuvamateriaalia saatte nähdä ensi viikolla, toivottavasti niistä tuli ihania, kun en ehtinyt vielä katsomaan. Äidilleni olen tietenkin myös soittanut onnittelut videopuhelulla tyttöjen kanssa, ja lahjan lähettänyt. Käytiin myös Oton äidin haudalla, kuten aina juhlapäivinä.. Ihana, rakkauden täyteinen äitienpäivä, enkä parempaa olisi voinut edes toivoa. Kiitos Otolle ja meidän tytöille ihanasta juhlapäivästä, ja kiitos mun rakkaalle äidille siitä, että saan näitä ihania äitienpäiviä itsekin täällä viettää. Toivottavasti teillä on ollut ihana äitienpäivä myös!