Ette uskokaan kuinka ikävä mulla on ollut tätä että saan tulla lörpöttelemään teille päivän tai viikon kuulumiset, kertoa mitä kaikkea ihanaa neiti on oppinut, sanonut ja tehnyt sekä tulla kyselemään teidänkin kuulumisianne! Nyt ajattelin vihdoin kamalan pitkäksi venyneen tauon jälkeen alkaa postailemaan normaaliin tahtiin, eli niin usein kuin kerkeän! Muuttohässäkkä tässä on vasta aluillaan ja tulee varmasti jonkinverran vaikuttamaan postaustahtiin jossain vaiheessa, mutta koitan silti postailla niin usein kuin kerkeän. Muutto on tosiaan kolmen viikon päästä keskiviikkona, enkä millään enää jaksaisi odottaa! Eilen käytiin taas kerran kurkkimassa uuden talon liepeillä että miltäs siellä oikein näyttää ja nyt oli hommat jo niin hyvällä mallilla että pihalla olivat istutuksetkin valmiina ja lasten leikkipaikka oli ihanasti laitettu, jopa meidän sukunimetkin löytyivät jo rapussa olevasta taulusta! 

            Uuteen kotiin on tullut hamstrattua sisustustavaraa verhoista seinätarraan ja perjantaina käytiin katsomassa meille uusi sohvakin joka tuodaan viikon päästä maanantaina meille kotiin, jes! Sohva on juuri sellainen ihanuus jonka meille halusinkin, eli tummanharmaa vuodekulmadivaani (mikä sanahirviö!!) ihanalla kangasverhoilulla joka on kuulemma lapsiperheeseenkin juuri sopivan kestävä ja pestävä. Mun pitäis vaan vielä jatkaa enemmänkin tuota tavaroista luopumista kuin niiden hamstraamista, toisinsanoen vieläkin löytyisi myytäviä huonekaluja jos kiinnostusta löytyy! Meidän sohva on jo myyty, sekä dvd-hylly mutta ollaan nyt tultu siihen tulokseen että uusitaan myös tv-taso (toisinsanoen meidän musta kirjahylly jää tarpeettomaksi) ja sisustusvärit menee uusiksi eli mm. punaisesta IKEAn nojatuolista olisi päästävä eroon. Laitelkaa ihmeessä sähköpostia couturecouture@windowslive.com, myynnissä myös sänky, vanha tv-taso (tai ei vanha, mutta se joka oli käytössä ennen kirjahyllyä), mustavalkoinen työpöytä ja vaikka mitä muuta! En vieläkään ole saanut aikaiseksi noita laittaa myyntiin FB-kirppikselle tai huutikseen joten nyt on vielä hyvä sauma napata mitä haluaa (jos haluaa).

                Postauksen kuvamateriaali on tällä kertaa täysin mun puhelimen kamerasta peräisin, eli toisinsanoen laatu vähän on mitä on. Blogitauon aikana myös kamera on pysynyt tauolla ja sinne on kertynyt vain muutama hassu kuva, joten oon sitten räpsinyt puhelimella ettei ihan kokonaan oo tapahtumat jääneet ikuistamatta. Mä aattelin nyt kertoa vähän tauon tapahtumista, jutut eivät ole kronologisessa järjestyksessä mutta eiköhän noista vähän saa käsitystä siitä mitä me ollaan puuhasteltu!

 …Käveleskelty uuden kodin ympäristössä ja ihasteltu maisemia, enää 23 yötä muuttoon!

 … Ulkoiltu ja neiti on nukkunut monet, monet päikkärit vaunuissa!

 …Ulkoiltu vähän lisää! Miten toi neiti onnistuukin aina sammumaan istuma-asentoon ilman tuttia rattaisiin? Tiara on sellanen että se vaan alkaa nukkumaan jos nukuttaa, ihan sama ollaanko kaupassa tai vaikka rock-konsertissa, neiti pistää simmut kiinni ja alkaa koisimaan!

 …Ja vielä vähän ulkoiltu! Ja ulkoilutettu myös ihanaa nallepipoa jonka Nona-kummi antoi synttärilahjaksi kera samanlaisten lapasten ja kaulaliinan!

 …Leikitty mummun kanssa ja saatu mummulta aivan ihana mun serkun ja hänen avovaimonsa tuunaama keinutuoli Tiaralle ihanilla viidakon eläimillä ja neidin nimellä varustettuna! Tirriskän piti testata keinua niin seisten kuin istuenkin ja tuo seisominen näyttäisi kiinnostavan edelleen enemmän vaikka ahkerasti ollaan koitettu opettaa että keinussa pitäisi istuskella. Ehkä se siitä ajan kanssa oppii!

 …Oltu kipeänä, kuten Tiaran kuumeisista silmistä varmaan huomaakin. Oli se toinen niin raasuna kun makoili ja nukkui vain kokoajan ja välillä yritti jutella ja naureskella vaikka ihan selvästi oli aivan kauhea olo. Onneksi kuume laski ja neiti on terve!

…Shoppailtu! Tästä puuttuu puolet ostoksista kun en oo vielä kerennyt niitä kuvailemaan ja osa on narulla kuivumassakin kun oon pessyt ahkerasti pyykkiä, mutta löydettiin Tirriskälle ainakin kuvassa näkyvät parit perusbodyt ja -villatakki, ihana ihana ballerinahame, valkoinen nallepipo sekä fleece vk-haalarin alle. Itselleni ostin meikkejä, paidan ja ihanat viininpunaiset leggingsit joille tuo kuva ei tee kauheasti oikeutta joten pitääkin esitellä ne hieman tarkemmin kunhan tässä kerkeän!

Nyt mä luovutan, mulla on pää tosi kipeä ja tietokone ei kyllä ole paras kaveri siihen, mutta olin luvannut itselleni että tänään mä aloitan kirjoittamisen uudelleen enkä voinut/halunnut sitä lupausta rikkoa. Anonyymikommentointi lähtee nyt tämän postauksen myötä pois kokonaan, niin kauan olen sitä pähkäillyt ja nyt ajattelin sitten kokeilla, joten kiltit ihanaiset nimettömänä kirjoitelleet, jos jaksatte vain ja haluatte niin tehkää ihmeessä tunnukset niin voimme jatkaa jutustelua jatkossakin! Ihanaa alkanutta lokakuuta sekä viikkoa kaikille ja isot kiitokset vielä tsemppauksesta!♥♥

Täällä nyt on ollut jos jonkinmoista spekulaatiota mun poissaolosta ja mä pahoittelen yli viikon hiljaiseloa, mutta sille on syynsä. Kuten olen blogin facebook -sivustolla jo viikko sitten kertonutkin, me oltiin koko perhe kipeänä ja vasta tällä viikolla on alkanut olo parantumaan vähän. Edelliseen postaukseen tulleet aika törkeät kommentit tietysti ovat myös osasyy siihen että kirjoittelu ei ole pahemmin huvittanut sängynpohjalta kuumeisena ja migreenin kourissa. Mä en koe olevani velvollinen ottamaan hymyssä suin vastaan kaikkia ilkeyksiä joita ihmiset vain ikinä jaksavat keksiä vain siksi että mulla on blogi ja mun mielestä on aivan naurettavaa edes ajatella niin. Senpä takia blogi tuleekin lähiaikoina kokemaan muutoksia, joiden laajuutta en aivan vielä ole päättänyt mutta jotka kaikki tulevat kyllä huomaamaan. 

            Mä niin kovin mielelläni jatkaisin mun blogia sellaisena kuin se on, mutta en vain kertakaikkiaan kykene siihen enää, tää kun ei todellakaan ole ensimmäinen kerta kun näitä kommentteja mun blogiin tulee. Ei kukaan halua lukea tuollaisia asioita joita te jotkut musta kirjoittelitte, varsinkaan niitä mitä mä oon jättänyt julkaisematta. Mun pappaa lainaten ”Hulluahan se on laittaa itsensä sinne toisten haukuttavaksi”. Mun pappa on oikeassa, me bloggaajat ollaan hulluja, kun altistetaan itsemme vapaaehtoisesti kamalille idiooteille, mutta minkäs sitä mahtaa kun tää on silti niin pirun ihana ja antoisa harrastus! Mutta niin hullu mä en halua enää olla että saisin samanlaisia kommentteja kuin tähän asti.

             Mä haluan vielä kerran kiittää teitä kaikkia jotka olette mielettömiä kannustuskommentteja edelliseen postaukseen jättäneet,jokaikisen niistä oon kyllä lukenut moneenkin kertaan ja te ootte ihan parhaita♥♥♥ Mä en tiedä milloin palaan normaaliin postausarkeen, koska en tosiaan ole  vielä päättänyt mitä mä teen blogin kanssa tulevaisuudessa, mutta siihen asti meitä voi seurata edelleen facebookissa ja nyt myös Instagramissa jota vihdoin oon oppinut käyttämään, @iinalaura on nimi. Toivottavasti mä keksin pian oikeanlaisen uuden tavan toteuttaa postauksia jotta pääsen vihdoin kertoilemaan kuulumisia ja kaikkea muutakin kivaa. Sen verran voin kertoa kuulumisista että äiti tuli tänään tänne (jee!!), Tiaralla on huomenna valokuvaus vauvakerhossa (jee!!), muutto on aikaistunut huikeasti yhdellä päivällä (jee!!) ja mennään viikonloppuna ostamaan meille uusi sohva (jee!!).

Ihanaa loppuviikkoa♥

Kuvissa iloinen Tirriäinen uudessa Missoni for LINDEXin ihanassa bodyssa♥

Lukijaa nimittäin, mieletöntä, että teitä on jo näin paljon! En ikimaailmassa ensimmäisen postauksen tehtyäni olisi voinut kuvitella että reippaan vuoden kuluttua niin moni ihminen jaksaisi mun höpinöitä lueskella. Tai no 1300 lukijaa bloggerin kautta, tuohon sivussa olevaan ikäkyselyynkin vastauksia on pamahtanut pitkästi yli 4000, ihan mahtavaa! Bloggailusta on muodostunut mulle tärkein harrastus joka mulla koskaan on ollut, niin tärkeä että tekisin tätä mielelläni vaikka työkseni jos Suomen blogimarkkinat vastaisivat suuruudeltaan edes puolta läntisen naapurimme Ruotsin vastaavista ja itsensä elättäminen blogilla olisi mahdollista. Ja älkää ymmärtäkö väärin tuota, en siis missään nimessä haluaisi mun blogista mitään rahastussivustoa joka elättäisi mut siten että mainostan kaikkea mahdollista ja unohdan omat ajatukseni kokonaan, vaan sitä että olisi upeaa tehdä rakastamaansa harrastusta kokopäivätyökseen. Tänään myös Essin ihanan postauksen luettuani aloin törkeästi Tiaran haaveammatin sijasta miettimään omia haaveammattejani ja sitä, että olisiko kirjoittaminen sittenkin oikeasti se mun juttu, ihan oikeaksi ammatiksi asti? Olisinko mä sittenkin enemmän toimittajakoulun kuin parturi-kampaajan tutkinnon kannalla? Riittäisikö mulla taidot, kestäisikö kantti? 

             Ennen lukiota mä olin aina aivan järjettömän kunnianhimoinen ja ahkera, ylä-asteen päättötodistuksen keskiarvona komeili 9,6 ja stipendejäkin sain kuusi kappaletta kun ysiltä pääsin. Lukiossa koulumotivaatio laski kuin lehmänhäntä, olihan mun elämään tullut muita niin mahdottoman tärkeitä juttuja kuten kaverit, pojat, bileet ja meikkaaminen! Siitä mä oon onnellinen että sitten loppujenlopuksi suoritin lukion hyvillä arvosanoilla läpi ja ylioppilaskirjoitukset myöskin, mutta asia miksi otin lukioajan koulumotivaation esille on se, että uskon nyt selättäneeni sen aikaisen laiskuuden ja nyt mulla on varmasti taas intoa opintoihin sitten kun kouluun menen. Ylä-asteella mä aina haaveilin lähteväni lukion jälkeen yliopistoon lukemaan historiaa, mutta lukion lopussa mä tiesin ettei mulla riittäisi motivaatio siihen puuhaan. Tähän asti mä oon kokoajan ajatellut että toki jatkan parturi-kampaajan opintoja enkä oo ottanut huomioon ollenkaan sitä että oon nyt ehkä vähän eri ihminen kuin pari vuotta sitten ja että mulla on nyt ihan erilaiset valmiudet keskittyä asioihin ja olla tekemisissäni pitkäjänteinen. En elä enää pelkästään hetkessä vaan haluan suunnitella tulevaisuutta ja päästä elämässä eteenpäin!

                          Historiakin kiinnostaa edelleen, kuten myös kauneusala, mutta eniten mua on alkanut kiinnostamaan se toimittajan työ. Hassua oikeastaan että kirjoitan tästä yhtäkkiä tällä tavalla julkisesti, en nimittäin ole kertonut tästä kellekään, edes Otolle, koska en oo tajunnut olevani näin vahvasti tätä mieltä. Eniten kiinnostaisi muoti- tai kauneusalan toimittajan työt, en nimittäin ole kovinkaan kiinnostunut vaikkapa urheilusta tai viihdeuutisista ja ulkonäköasiat taas on aina olleet lähellä mun sydäntä. Mulla on edelleen kaikki ovet avoinna ja vaikka heti keväällä voin pyrkiä haluamaani kouluun, enkä koe menettäneeni 9kk parturi-kampaajaopinnoilla mitään jos se ei olekaan se mun juttu. Mutta tää on kaikki vain pohdintaa, mitään en ole päättänyt eikä mun tarvitse vielä päättääkään kun ensiksi suunnitelmana on kuitenkin olla vielä hetki Tiaran kanssa kotona ja sitten mennä töihin joksikin aikaa. Mutta miten mä sitten tiedän kun tulevaisuudenvalintoja teen että mikä on se oikea suunta? Miten voin olla varma etten vanhana kiikkustuolissa kadu sitä että aloinkin parturi-kampaajan sijasta toimittajaksi tai toisinpäin?

Mä en tiedä miten ihmeessä tässä nyt näin kävi, mun oli nimittäin tarkoitus tulla kirjoittelemaan ihan muuten vain kuulumisia ja höpötellä ja laittaa parit videot ja kuvat kuluvalta viikolta. No tuossapa kumminkin yksi kuva eiliseltä vaunulenkiltä, tänään mä en luultavasti kerkeä enää postailla koska pian alkaa neidin iltapuuhat ja sen jälkeen on vuorossa elokuvan katselua murusen kanssa, mutta huomenna meillä on neidin kanssa ihan perus kotipäivä ulkoilulla höystettynä mikä tarkoittaa sitä että kerkeän neidin päikkäriaikaan kertomaan niitä kuulumisiakin aivan rauhassa.

        Mulla olis monta hauskaa sattumusta ja kuvaa jaettavaksi viime päiviltä, ja kaikki muut säästänkin huomiseksi mutta nyt on pakko vielä hehkuttaa yhtä juttua: Me lähdetään lokakuussa risteilylle, Minä, Otto, Äiti ja Tiara siis! Me käytiin ennen äidin kanssa kaksi kertaa vuodessa (sen jälkeen kun täytin 1v sinne vuoteen 2008 asti) aina Tukholmassa mutta nyt en oo käynyt vuoden 2008 jälkeen joten oon enemmän kuin täpinöissäni, mä rakastan Tukholmaa! Enää vajaat pari kuukautta ja pääsen astelemaan ihanalle Drottningsgatanille ja ihastelemaan Topshopin syysuutuuksia!  Ihanaa iltaa kaikille♥

Eli mäkin päätin tehdä mun blogille facebook -sivun kun sitä on usein pyydelty! Tein tuon sivuston jo varmaan kuukausi sitten mutta tekniikan ihmelapsena en saanut siitä sellaista kuin halusin ennen kuin vasta tänään istuttuani kunnolla alas sitä pähkäilemään. Kiitos teille muutamille tykänneille jotka jotenkin kummasti tuon sivun löysitte siitä huolimatta jo ennen tätä päivää!

Ja sitten mulla olis vielä sellaista nimiasiaa että oon miettinyt blogin totaaliuudistamista nyt tässä tulevan ulkoasumuutoksen yhteydessä ja mä jopa aloin miettimään että vaihtaisin blogin nimeäkin (sisältö ei siis ole muuttumassa mitenkään, kaipaan vain vaihtelua) joten ajattelin kysyä teiltä rakkaat lukijat; Mitä mieltä olette? Onko vanhassa vara parempi vai olisiko uusi nimi virkistävää vaihtelua? Muuttaisiko uusi nimi blogia liikaa? Onko teillä kenties jopa nimiehdotuksia? Äänestäkää pian jos vain kerkeätte, mulla on jotenkin sellainen uudistamisfiilis ja haluan äkkiä saada blogin uuteen uskoon!

Ilmiö nimeltä ”Ei millään pahalla” on tullut mulle tutuksi oikeastaan vasta blogimaailman kautta ja se suututtaa mua aivan silmittömän paljon. Tuon virkkeen siivittämänä kun tuntuu joidenkin mielestä olevan sallittua sanoa ihan mitä vaan. Mä oon jo pitkään pohtinut tekeväni postauksen tästä aiheesta, mutta aina on kohteliaisuus vienyt voiton, ”enhän mä nyt voi kirjoittaa näin negatiivissävytteistä tekstiä julkisesti”. Mutta nyt mä ajattelin, että miksipäs ei, miksi en toisi aihetta esille ja koettaisi herättää keskustelua. Ja olishan se tosiaan ihan hauskaa jos vaikka löytyisi muitakin tämän ilmiön huomanneita! Mutta nyt siis asiaan.

           Se, että ei muka tarkoita millään pahalla antaa monen mielestä oikeuden suoltaa niin törkeitä loukkauksia, että niiden ei kyllä minkään järjen mukaan voi ajatella olevan hyvällä tarkoitettuja. Mä oon ihminen joka haluaa ja yrittää nähdä kaikissa jotain hyvää, joskus jopa liiallisuuksiin asti. Siksi mun on niin vaikea käsittää miksi kukaan haluaa tietoisesti pahoittaa toisen mielen. Ja paino nimenomaan sanalla ”tietoisesti”, kyllähän sä kommenttia kirjoittaessasi tiedät olevasi ilkeä jos sun pitää sinne loppuun tuo fraasi lisätä. Mitä sillä voittaa että saa toisen pahalle tuulelle tai pari kyyneltä poskelle? 

               Mä oon itse ajatellut aina niin että jos joku ihminen (joka ei ole minua loukannut mitenkään) oikein ottaa muuten vaan päähän niin silloin oikea ratkaisu ei ole lapsellinen haukkuminen nimettömänä, tai edes nimellä. Silloin vika on siinä, että olen itse eri mieltä kyseisen ihmisen kanssa, ei siinä ihmisessä joka on omalla foorumillaan (esim. blogi tai facebook-profiili) mielipiteensä ilmaissut. Jos tämä ihminen pyytää aatteistaan mielipidettä, niin silloin saatan lähteä keskusteluun rakentavassa hengessä mukaan. Mutta silloinkin avainsanat ovat ”rakentavassa hengessä”,  ei omaa mielipidettään ainoaksi oikeaksi väittäen tai täysin perustelemattomia haukkuja ladellen. Mutta mulla ei koskaan tulisi mieleenkään mennä muuten vaan sanomaan jollekin negatiivisiä, ilkeitä asioita ja vielä suuttua siitä jos haukkujeni kohde harmistuu, koska muistinhan toki laittaa kaiken ilkeyden kumoavan ”ei millään pahalla” -fraasin sinne loppuun. 

             Tuon fraasin taakse verhoutuminen, se ei vain ole oikein. Jos sulla on pakottava tarve sanoa jotain ilkeää toiselle, niin silloin sussa itsessäsi on jotain vikana, ja todella pahasti onkin. Mä en nyt tarkoita tällä tekstillä kaikkia kommentteja joihin nuo sanat sisältyvät, koska joskus saan myös asiallisia ja mukavia kommentteja joihin nuo sanat on kirjoitettu. Mutta toisaalta asiallisuuskin on petollista, onko sekään oikein että toista saa haukkua vaikka rumaksi tai läskiksi kunhan sen vain ilmaisee korusanoin ja muistaa lisätä loppuun ”ei millään pahalla”? Mä oon oikeastaan ihan sujut normaalien haukkumakommenttien kanssa, niiden joissa on vain täysin perusteeton ulkonäköön liittyvä loukkaus tms. ne kun voi ruksittaa suoraan roskaposti -osioon asiattomina, mutta näiden ”ei millään pahalla” -kommenttien kanssa mä oon ihan hukassa. Mitä niille pitäisi tehdä?

            Onko se mun omaa arvoa kunnioittavaa jos julkaisen vaikka hypoteettisen kommentin jossa lukee ”mun mielestä sun nenä on aika kookas ja oot selkeästi kyllä nauttinut liikaa herkkuja, ei millään pahalla”? Tai piilottelenko mä silloin ihmisten todellisia, täysin asiallisia mielipiteitä jos taas en julkaise sitä? Edelleen mun päässä pyörii se perimmäinen kysymys, ”MIKSI?”. Miksi toisilla on niin kova tarve tuoda omat inhottavat ajatuksensa muidenkin tietoon? En todellakaan väitä olevani itse joku pyhimys joka ei koskaan ajattelisi toisista ihmisistä mitään pahaa tai inhottavaa, sillä se on täysin inhimillistä. Ei kukaan voi aina rakastaa kaikkia ja kaikkea, mutta mulla ei ikinä, ei koskaan tulisi mieleenkään mennä haukkumaan ketään jonkin niin vähäpätöisen seikan takia kuin vaikkapa tämän takkuiset hiukset tai ripsiväripaakut. Miksi pahoittaa toisen mieli ilman mitään järkevää syytä kun asian voi pitää omanakin tietonaan?

            Mun mielestä ei oikeastaan ole olemassa mitään oikeaa, tai edes tekosyytä  joka oikeuttaisi toisen tavallisen ihmisen haukkumisen tai mustamaalaamisen. Tietysti murhaajat, pedofiilit ja muut oikeasti pahat ihmiset ovat asia erikseen, mutta sekin johtuu heidän teoistaaan, ei kukaan hauku murhaajan kulmakarvoja vaan on kauhuissaan siitä mitä murhaaja on tehnyt; murhannut toisen ihmisen. Mä oon sillä kannalla, että jos mulla ei ole mitään hyvää sanottavaa niin mä pidän pääni kiinni. Tiedän myös että on olemassa ihmisiä jotka etsimällä etsivät ihmisistä ”virheitä” ja kiertävät esimerkiksi ympäri blogimaailmaa niistä mainitsemassa. On todella surullista joskus keskustelupalstoja tekemisenpuuttessa selaillessa huomata, että ne sisältävät monta ketjua joissa pyydetään linkkejä vaikkapa teiniäitien tai kehitysvammaisten ihmisten blogeihin. Sitten niissä ketjuissa yhdessä haukutaan jotain tiettyä kirjoittajaa ja tunnetaan itsensä niin hyviksi ihmisiksi kun ei olla teiniäitejä ja osataan kirjoittaa täydellisiä lauseita. Mikä ajaa ihmisen noin säälittävään tilaan, että pitää oikein tarkoituksella etsiä mukamas itseä jollain tavalla huonompia ihmisiä jotta tuntisi itsensä paremmaksi? Mun mielestä toi on jo ajatuksenakin niin säälittävää, että on kauheaa ajatella että jotkut ihan oikeasti toimivat tuolla tavoin.

               Mutta palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, tuohon kolmen sanan ärsyttävään yhdistelmään, mä en oikeasti voi käsittää mikä tuon yhdistelmän funktio on. Kuka se on keksinyt ja miksi? ”Ei millään pahalla, MUTTA..” ja ”blaablaablaaablaa, ei millään pahalla”. Kumpi noista on ärsyttävämpi, se että heti kommentin alussa tietää että nyt tulee kakkaa niskaan, vai se että nuo kolme sanaa lisätään kommentin loppuun niinkuin ne jotenkin poistais täysin ilkeän sävyn kommentista, jota se ei tosiaankaan tee. Mä en tiedä, henkilökohtaisesti tuo jälkimmäinen combo harmittaa mua kyllä vielä enemmän, mutta pointti on jokatapauksessa se että nuo sanat ovat täysin turhia. Jos aiot tarkoituksella loukata, niin loukkaa sitten kunnolla äläkä naamioi sitä muka-asialliseksi lässytykseksi. 

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole millään tavalla sanoa että mulle ei saisi antaa kritiikkiä tai mitään mun ajatusmaailman kyseenalaistavaa palautetta, tän tarkoituksena on herättää ihmisiä miettimään tätä aihetta. Noita kolmea sanaa. Haukkumista. Mulle saa edelleenkin antaa kritiikkiä ja mä pyrin siihen vastaamaan parhaani mukaan, kuten positiivisiinkin kommentteihin. Mutta mä en koe rakentavaksi tai asialliseksi kritiikiksi esimerkiksi haukkumakommentteja mun, mun lapsen tai vaikkapa mun kavereiden ulkonäöstä, vaatteista tai vaikkapa siitä jos meillä on vessassa likainen lattia. Ja nämäkin olivat vain hypoteettisia esimerkkejä, tällä kirjoituksella en myöskään nosta ketään tiettyä kommentoijaa tai tiettyä kommenttia esille.

Tuokaa ihmeessä ajatuksianne esille, olisi mielenkiintoista keskustella aiheesta jos se mitään ajatuksia edes herättää! Ainiin, ja ei millään pahalla 😉.

PS: Palailen illalla hieman normaalimman postauksen kanssa ja vastailen kommentteihin tässä päivän mittaan kunhan ensin olen vähän ulkoillut meidän ihanan neidin kanssa! Hauskaa päivää kaikille!