Muistatteko, kun keväällä jaoin insta storiesissa fiiliksiä videokuvauksista, joissa me oltiin? Videomateriaalia kuvattiin isolla tuotantoryhmällä useampana päivänä, ja me päästiin tekemään ja kokemaan ihania juttuja, ja tutustumaan ihan mahtavaan kuvausporukkaan. Kuvaukset olivat meille ihan uskomattoman siisti kokemus, joista nautittiin koko perhe. Meidän lapset puhuvat vieläkin kuvausporukan ihanista tyypeistä, siitä miten paistettiin vaahtokarkkeja nuotiolla, laskettiin ihan hurjaa vauhtia alas mäkeä, ja miten juostiin meren jäällä. Nyt mä saan vihdoinkin näyttää teille sen videon, ja pääsen kertomaan mistä oli kyse!

Kuten ehkä tuosta kaupallisen yhteistyön merkinnästä huomaatte, kyseessä olivat Reiman järjestämät kuvaukset. Tarkoituksena ei kuitenkaan ollut kuvata vaatteita – vaan kuvata Helsinkiä, ja meidän lempipaikkoja siellä. Reima on julkaissut tällä viikolla upouuden Reima Cities -sivuston, joka on täynnä ihanaa tekemistä ja ideoita, mitä tehdä lasten kanssa Helsingissä.

Sivuilta löytyy ihan huikeita vinkkejä, ja paikat on esitelty kattavasti. Lisäksi kaikista paikoista löytyy videot, joilta voi aistia lasten riemun ja tunnelman. Me ollaan mukana kahdessa videossa, ja olen kyllä tosi ylpeä ja iloinen noista videoista. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että niistä tulee noin hienoja. Toinen meidän videoista on sivuston ”päävideo” jolla kerrotaan sekä Helsingin tarinaa, että meidän perheen tarinaa. Mä herkistyn ihan kyyneliin kun vain katsonkin sitä. Toinen keskittyy enemmän Sinebrychoffin puistoon, jossa oltiin pulkkamäessä.

Klikkaa itsesi Reima Cities -sivustolle katsomaan meidän ihanat videot!

Vaikka sivusto näin alkuun on tehty pelkästään Helsingistä, sen on tarkoitus laajentua muihinkin kaupunkeihin (ja maihin). Mutta koska olen itse nähnyt millainen työmäärä siellä taustalla on, ymmärrän hyvin, miksi aloitettiin vain yhdestä kaupungista. Se työmäärä on ihan tajuttoman suuri! Mutta meidän rakas Helsinki on todella upea paikka aloittaa, sillä täällä jos missä on upeita kohteita, joissa liikkua, leikkiä, iloita ja kokea yhdessä.

Yhdistävä tekijä näillä kaikilla paikoilla on se, että perheet voivat nimenomaan liikkua yhdessä. Toki museovinkit ja muut ovat tärkeitä myös, ja niitä onkin kaikki nähtävyyssivustot pullollaan, mutta tällainen paikka, josta löytää yhteistä liikuttavaa tekemistä koko perheelle on aivan uniikki ja upea juttu. On suuri ilo saada olla mukana. Ja odotan innolla, millaisia vinkkejä jaetaan muistakin Suomen upeista kaupungeista, kuten Oulusta (oikeutetusti ykkönen, koska Oulu),  Espoosta, Vantaalta, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä ja Rovaniemeltä.

Jotenkin tuntuu, että noista pakkaspäivistä Uutelassa ja Koffarissa on ikuisuus, mutta eihän niistä ole kuin muutama hassu kuukausi. Ja muutaman hassun kuukauden kuluttua on taas talvi, pulkkamäet ja meiningit. Onneksi siihen asti sivusto on täynnä vinkkejä myös syksyyn ja näihin kesäisen lämpimiinkin säihin. Reiman missio on kannustaa lapsia ja perheitä liikkumaan yhdessä, ja se on mun mielestä ihan super hieno missio! Reima on myös onnistunut siinä todistetusti hyvin (kukapa ei olisi lukenut siitä, kuinka Reima & Visit Finland saivat maailman lapset liikkumaan yli miljoona tuntia), ja uskon, että tämä uusi upea sivusto kannustaa entisestään perheitä kokemaan ja liikkumaan yhdessä.

Reiman vastuullisuus & ekologisuus

Reimalle on aktiivisuuden lisäksi tärkeää myös vastuullisuus, sekä kestävät periaatteet. Reima on kansainvälisen BSCI:n (Business Social Compliance Initiative) jäsen, mikä edellyttää, että puolueeton ulkopuolinen auditoija tarkistaa sopimushankkijoiden & tuotantolaitosten toiminnan säännöllisin väliajoin.  Reima on tehnyt myös tuoreen vastuullisuusraportin, jonka lukaisin läpi. Mulle on tärkeää, että lastenvaatteiden tuotantoketju on alusta loppuun asti läpinäkyvä ja eettinen.

Reimalla on myös oma eettinen ohjeisto, joka ohjaa koko tuotantoketjun toimintaa. Kuljetusten osalta etsitään aina ekologisin vaihtoehto ja lentorahtia vältetään. Mannerten väliset kuljetukset hoidetaan pääosin laivoilla. Luonnollisesti kaikki Reiman vaatteet ovat ehdottoman turvallisia ja myrkyttömiä ja valmistettu kestävistä, laadukkaista ja ympäristöystävällisistä materiaaleista.

Postauksen kuvissa lapsilla on päällä Reiman vedenpitävät 3in1 Seiland -takit, jotka menevät välikausitakkina, sekä talvitakkina pienemmillä (alle 20 asteen) pakkasilla irrotettavan kevyttoppavuoren kanssa. Isommilla on jalassa siistit vedenpitävät Softshell-housut, jotka kelpaavat koululaisellekin oikein hyvin, kun näyttävät ihan farkuilta.

Pienimmällä on kevyesti topatut välikausihousut, jotka näillä lämpimillä syyssäillä ovat ehdottomasti liikaa, mutta loppusyksyn kylmillä säillä ihan loistavat. Pienimmäinen rakastaa istua maassa vaikka tunnin tekemässä hiekkakakkuja, joten on tärkeää että istuessakin pysyy lämpimänä silloin kun maa on kylmä. Jalassa kaikilla mustat vedenpitävät ja pesukonepesun kestävät Wetterit & Patterit. Nämä on nyt meillä eka kertaa testissä, ja tähän asti ollaan tykätty hurjasti! Mun mielestä Reima tekee kauniita, kestäviä ja fiksusti toiminnallisia vaatteita, joita meidän lapset käyttävät mielellään, ja mä puen heille mielellään päälle. 

Jos ette vielä käyneet tutustumassa Reima Cities -sivustoon ja katsomassa videoita, niin nyt kannattaa viimeistään mennä, koska:

LUKIJAKILPAILU:

Mitkä on teidän lempparipaikkoja omalla paikkakunnallanne? Jos Reima laajentaisi Cities -sivustoa juuri sinun kotikaupunkiisi, minkä paikan haluaisit mukaan? Jaa vastauksesi, ja osallistut Reiman 150€ arvoisen lahjakortin arvontaan. Ihan huikea palkinto siis, mikäli tämän talven talvikamppeet tai välikausikamppeet on vielä hankkimatta! Arvontaan voi osallistua 9.9-21.9.2018. Voittajalle ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti sähköpostilla, joten muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään! Onnea kisaan kaikille!

Mä en malta odottaa että pääsen lukemaan teidän huippuja vinkkauksia!

Pääsin syksyn kunniaksi tutkailemaan kamppiksen merkeissä Sokoksen pukeutumisvalikoimaa, ja valitsin sieltä kuvauslainaan kolme eri asua, jotka mun mielestä sopivat syksyyn. Sokoksella on monipuolinen valikoima merkkejä ja katumuotia, ja mulle iski osastolla kierrellessä ihan jäätävä valinnan vaikeus. Olisin voinut kuvata vaikka kymmenen asua, mutta sain sitten lemppareita karsittua näihin kolmeen. Sellainen pieni probleema tässä iski, että mun teki mieli ostaa itselleni kaikki mitä lainasin. Hauskinta oli se, että kun en ollut ostamassa mitään omaan kaappiini, uskalsin testata kaikkea sellaista, minkä normaalisti jättäisin ehkä vain rekkiin roikkumaan ”liian jännittävänä”. Ja löysinkin ehkä ihan uusia puolia omasta tyylistäni.

Sokoksen pukeutumisvalikoimassa on paljon tuttuja merkkejä, kuten Levi’s, Adidas Originals, Marimekko, Filippa K. ja Tiger of Sweden. Valikoimassa on juuri nyt paljon syksyn uutuuksia, ja  myös uusia merkkejä. Sokoksen pukeutumisosastolla on paljon myyjiä, jotka ovat valmiita auttamaan ja neuvomaan, mikäli apua tarvitsee. Toisaalta, siellä saa myös kierrellä ihan rauhassa ja katsella ja tutustua itse, jos tykkää enemmän tehdä niin. Me suomalaiset joskus säikähdetään palvelualttiutta, ja parasta onkin se, jos henkilökunta osaa lukea asiakasta, ja katsoa kuuluuko hän enemmän siihen tyyppiin, joka haluaa olla rauhassa, vai siihen, joka kaipaa opastusta ja neuvoja.

Ihan ekaksi mä törmäsin pukeutumisosastolle kävellessäni Adidaksen valikoimaan, ja sitä tutkiessa vierähti tovi. Lopulta valitsin ekaksi asuksi mielettömän siistit kukkakuvioiset leggingssit ja takin, sekä vyölaukun. Otolla on ollut vyölaukku jo meidän Kreikan reissusta asti, mutta tämä taisi olla mun eka kerta lapsuuden jälkeen, kun kokeilin tätä uudelleen muotiin tullutta asustetta. Adidas Originalsin nahkainen vyölaukku on niin siisti, simppeli ja en voi uskoa että sanon näin vyölaukusta, mutta myös tyylikäs. Tässsä asussa voisin hyvin lähteä lenkille, lasten kanssa ulos tai ihan mihin vaan. Sporttinen katumuoti on best! Tämä on varmasti yksi rohkeimmista asuista, joita olen koskaan sovittanut päälleni, ja mä tykkäsin siitä aivan super paljon!

Tokaksi mietin sellaista vähän enemmän töihin sopivaa asua, joka oikein huokuisi syksyä ja syksyn värejä. Mulle tänä syksynä ne tärkeimmät (ja aina mun huomion kiinnittävät) värit on olleet sinapin keltainen ja ruosteen oranssi. Ja tietenkin niitä päätyi sitten myös tähän asuun. Valitsin Soyaconseptin sinapin keltaisen t-paidan, Noisy Mayn mustat rennot housut valkoisilla raidoilla, sekä upean YASin ruosteen oranssin neuleen, joka mun mielestä kruunaa koko asun. Asustin tämän vielä Tommy Hilfigerin simppelillä mustalla pikkulaukulla, joka sopi siihen mielestäni tosi kivasti.

Viimeinen asu oli hyvin simppeli, niin kuin mun tyyli on usein muutenkin: farkut ja t-paita. Mutta ei mitkä tahansa farkut, vaan Leviksen 501-klassikot ihan törkeän siisteillä logoraidoilla, sekä saman merkin klassikko t-paita, joka löytyy meillä esikoisen ja kuopuksen kaapista, mutta ei multa itseltäni (vielä). Ensin yritin miettiä jotain monimutkaisempaa asua, mutta kun teemana oli itsensä löytäminen, mä pohdin, että mikä olisikaan enemmän mun näköinen asu kuin juuri tämä simppeli yhdistelmä. No ei mikään! Farkuissa ja t-paidassa tunsin olon rennoksi omaksi itsekseni.

Mä rakastan testailla asuja, jotka voivat olla täysin erilaisia keskenään. Vähän niin kuin nämäkin kolme asua. Olen aina ollut sellainen, että en pysty keskittymään vain yhteen tiettyyn tyyliin, koska rakastan niin paljon kokeilla uutta. Joskus ajattelin, että se oli ongelma. Että mulla ei ollut tyyliä, koska en näyttänyt aina tietynlaiselta. Mutta fakta on se, että jos käytät vaatteita, sinulla on oma tyyli. Ja tämä on just se mun tyyli, ja saan olla siitä ihan fiiliksissä ja ylpeä, vaikka se ei jonkun toisen silmää miellyttäisikään. Ei mun tarvitse keskittyä johonkin yhteen asiaan, vaan mä olen kokonaisuus, ja niin on myös mun tyyli.

Tämän postauksen kuvaaminen ja asujen suunnittelu oli ihana tyylileikki mulle, ja tämän jälkeen aion olla vieläkin rohkeampi pukeutuja! Askel askeleelta sitä uskaltaa olla ja löytää enemmän itsensä. Kiitos Sokokselle tästä kokemuksesta mun puolesta. Mä suosittelen ehdottomasti tutustumaan Sokoksen vaatevalikoimaan tänä syksynä, sieltä voi löytää vaikka mitä ihanaa.

Mikä asuista oli sun suosikki?

Yksi tärkeimpiä arvoja mulle elämässä, on auttaa apua tarvitsevia niin paljon kuin mahdollista. Mun mielestä se on kestämätön ajatus, että samaan aikaan kun itse opetan taaperoa käyttämään lusikkaa ja maistatan hänellä joka päivä uusia puhtaita, terveellisiä tuoreita makuja, monet muut lapset maailmalla itkevät pullistuneine vatsoineen nälkää. Itse Suomen huipputerveydenhuollon palveluista, kuten neuvolajärjestelmästä nauttineena ja kolme turvallista synnytystä läpikäyneenä ei voi kuin olla kiitollinen. Kaikilla ei asiat ole yhtä hyvin. Suomen synnytyssairaalat ja ilmainen ravitseva kouluruoka ovat yhtä utopistinen ajatus monelle, kuin oikea nälänhätä ja alkeelliset sairaalat ovat meille. Hätä on kuitenkin todellisuutta.

Se, että jotain ei ole kokenut itse, ei tarkoita, että siltä voisi sulkea silmänsä. Se, että piilottaa ikävät hädästä ja avuntarpeesta kertovat julkaisut FB:ssä ja lakkaa lukemasta uutisia ei tarkoita, että maailmassa olisi asiat hyvin. Sen sijaan, että pakoilee ikäviä tosiasioita, kannattaa ottaa härkää sarvista ja miettiä mitä itse voisi tehdä. Miten itse voisi auttaa toisia. Mä ainakin koen, että jokaisen kykenevän velvollisuus ja suuri etuoikeus on auttaa apua tarvitsevia, niin kotimaassa kuin maailmallakin. Auttaa voi monella tapaa, eikä se aina vaadi rahaa. Auttaa voi myös antamalla aikaa.

Syyskuu on alkanut, ja pian alkaa myös vuosittainen Nälkäpäivä-keräys. Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään sitomattomia varoja Suomen Punaisen Ristin eli SPR:n katastrofirahastoon. Sitomattomuus tarkoittaa sitä, että rahoilla voidaan auttaa nopeasti silloin kun niitä tarvitaan. Katastrofirahaston varoilla voidaan tänä vuonna auttaa esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaalaaa Bangladeshissa, minne melkein miljoona ihmistä on paennut Myanmarin väkivaltaisuuksia. Ympäri vuorokauden auki olevassa sairaalassa hoidetaan erityisesti vaikeita synnytyksiä ja tehdään vaativia leikkauksia. Avun tarve on valtava. Katastrofirahasto auttaa myös kotimaassa, esimerkiksi tulipalossa kotinsa menettäneitä ihmisiä.

Ensimmäinen Nälkäpäivä järjestettiin vuonna 1980 Itä-Afrikan nälänhädän uhrien auttamiseksi ja siitä tuli nimi Nälkäpäivä. Ensimmäisenä Nälkäpäivänä kannustettiin halukkaita syömään kevyesti yhtenä päivänä ja lahjoittamaan säästyneet rahat keräykseen. Nykyään Nälkäpäivänä ei tarvitse syödä kevyesti, voi vaikka herkutella jos mieli tekee. Sen ideana ei ole se, että kaikilla on nälkä, vaan se, että kaikilla olisi ruokaa.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa ja toimin Santanderin brändilähettiläänä. Sen myötä jaan teille meidän kokemuksia Santander All-in-one -autorahoituksesta ja ajatuksia kaikesta autoiluun liittyvästä.

Vanhanaikaiset roolit auton kanssa

Meidän perheessä roolit ovat olleet auton ajamisen kanssa todella vanhanaikaiset. Mulla ei siis ole ajokorttia ja Otto ajaa poikkeuksetta (no ylläri, kun ei mulla ole korttia). Se ei ennen haitannut mitään, eihän meidän suhteen ensimmäisinä vuosina meillä ollut edes autoa ollenkaan. Sittenkin kun ostettiin ensimmäinen auto, oltiin vaan hullaantuneita siitä, että meillä ylipäätään oli auto. Alettiin odottaa meidän kolmatta lasta, ja aika nopeasti mä jouduin supistusten takia alkaa ottamaan iisisti, ja pysyttelemään aika paljon vain kotona. Silloinkin oli luontevaa, että Otto hoiti kaikki lasten päiväkoti- ja harrastuskuskailut ja autolla liikkumiset.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin yhä useammin tullut puheeksi, että olisi niin hurjan kätevää, kun mullakin olisi kortti. Lapsia on nykyään kolme, ja heistä kahdella on viikottain harrastuksia, molempia kuskataan kouluun/päiväkotiin, ja lisäksi mulla itselläni on todella liikkuva työ. Olisi reilua, että kuskailut hoidettaisiin yhdessä ja tasapuolisesti. Toki joskus vien ja haen lapsia bussilla, mutta useimmin niitä hoitaa kyllä Otto autolla.

Usein saan myös kutsuja tapahtumiin, jotka saattavat olla esimerkiksi Vantaalla tai Espoossa, mutta en jaksa lähteä Oton ollessa töissä, koska julkisilla mulla menisi matkoihin 1,5h/suunta. Autolla pääsisi alle puolessa tunnissa. Kolme tuntia julkisissa 1,5-vuotiaan kanssa ei houkuttele mua tarpeeksi, että lähtisin ja sitten usein käydään vaan niissä tapahtumissa, joihin pääsee nopeasti metrolla.

DISCLAIMER! Kuvissa auton moottori ei ole käynnissä, eikä jalat polkimilla.

Olen aina pelännyt autolla ajamista

Ongelma ajokortin suhteen on siinä, että mua ei koskaan ole houkutellut autolla ajaminen. Olen oikeastaan aina pelännyt sitä. Yksi aiheista, joista eniten näen painajaisia, on juuri autolla ajaminen. Voi kuinka monta kertaa olen herännyt hikisenä siihen, että olen unessa ajanut autoa, eikä mulla ole ollut mitään kontrollia autoon. En edes tiedä miksi se pelottaa mua niin paljon, koska en ole ikinä ollut missään kolarissa, tai kokenut muitakaan traumoja auton kyydissä oikeasti. Ennen jo se pelkkä ajatus, että joutuisin yksin hallitsemaan jotain niin suurta ja pelottavaa kuin auto, on ollut ihan kauhistuttava.

Tämän meidän nykyisen Santander All-in-one:lla otetun auton myötä olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle omasta ajokortista. Miksi? Koska meidän auto tuntuu niin turvalliselta. Meidän nykymallissa ei edes ole kaikkia mahdollisia kuskin apuvälineitä automaattivaihteista hätäjarrutukseen, mutta se tuntuu silti turvalliselta ja vakaalta. Ehkä siksi, että Otto on myös tosi tasainen ja turvallinen kuski, jonka kyydissä olen istunut kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Ehkä joskus mullekin ajokortti

Pikkuhiljaa olen alkanut ihan pikkupikkuriikkisen lämpenemään ajatukselle siitä, että istuisin joskus itsekin ratin taakse. Osansa siihen on tehnyt myös se, että uuden lakimuutoksen myötä Otto voisi helposti toimia mun ajo-opettajana, ja voisin käydä vain teoriatunnit ja kokeet autokoulussa. Oton opetuksessa mua ei ehkä kauhistuttaisi ihan niin paljon, kuin jonkun tuntemattoman.

Fakta on ehdottomasti se, että meidän kolmen lapsen kasvaessa se kuskailun määrä ei ainakaan vähene, päin vastoin. Voin vaan kuvitella millaista on joskus viiden vuoden päästä, kun esikoinen alkaa olla esiteini, keskimmäinen on kymmenen ja kuopuskin jo eskarilainen. Uskon, että silloin me tarvitaan kahta ajokorttia, ehkä jopa kahta autoa. Ajokortin lisäksi olen nimittäin alkanut pikkuhiljaa haaveilemaan myös omasta autosta. Sitten meillä olisi Oton auto ja Iinan auto.

Millainen olisi mun unelmien auto

Saatan eksyä selailemaan Santanderin uusien autojen valikoimaa vähän turhan usein, heh. Haaveilen sähköautosta, sellainen olisi kyllä ihan mun unelma. Välillä tulee kyllä vilkuiltua myös ladattavia hybridimaastureita. Ihan minkä tahansa auton ottaisinkin itselleni, niin tärkeintä mulle olisi , että se on mahdollisimman pienipäästöinen ja siitä löytyy kaikki mahdolliset turvalaitteet kaistavahdista hätäjarrutukseen, automaattiparkkeeraus ja automaattivaihteet. Vaikka tiedänkin, että koskaan ei saa luottaa vain johonkin hätäjarrutustoimintoon, vaan pitää itse olla 1000% skarppina ratissa ihan kaikissa tilanteissa, niin sellainen toisi kuitenkin sitä turvallisuudentunnetta sen verran, että edes uskaltaisin ratin taakse. Se olisi se mun henkinen back-up, vaikka siihen ei missään tapauksessa saisikaan ajaessa tukeutua ja luottaa omien ajotaitojen ohi.

Jos mä joskus otan itselleni käyttöön oman auton, otan sen samanlaisella Santander All-in-one-sopimuksella, kuin meidän nykyinen autokin on. En usko, että meidän vanhan ja epäluotettavan pikkuromuauton kyydissä olisin kerännyt samalla tavalla rohkeutta ja luottoa autoihin, ja siihen, että itsekin voisin joskus ajaa autoa. Santander All-in-onen huolettomuutta ja meidän nykyistä autoa on siis kiittäminen siitä, että itsevarmuus on tämän asian suhteen kasvanut. Ehkä mä istun autokoulun teoriatunneilla vielä tämän vuoden aikana, ken tietää?

Löytyykö mun lukijoista ajokortin vasta myöhemmällä iällä ajaneita? Millainen kokemus se oli? Ja löytyykö muita, joita autolla ajaminen on pelottanut (ja kenties olette voittaneet pelon)?

Meidän koululainen saa pian oman huoneen, kunhan hänelle tilattu sänky valmistuu. Siihen asti kaikki kolme nukkuvat edelleen samassa huoneessa, ja toinen lastenhuone on leikkihuoneena. Koska koululainen tarvitsee kuitenkin rauhallisen läksyjentekopaikan, me laitettiin hänelle jo ennen koulun alkua oma työpiste pystyyn sinne leikkihuoneeseen. Näin ekaluokalla läksyjä on vielä melko vähän, ja sen aikaa kun hän niitä tekee, voivat keskimmäinen ja kuopus leikkiä vaikka alakerrassa. Sitten kun leikkihuoneesta tulee esikoisen huone, siellä on edelleen paljon tilaa leikille, ja kaikki kolme saavat sitä kyllä leikkeihin käyttää silloin, kun esikoinen ei tee koulutehtäviä. Esikoiselle on kuitenkin tärkeää saada nukkua siellä yksin ja kutsua sitä omaksi huoneeksi.

Keskimmäinen ja kuopus nukkuvat sitten jatkossa kahdestaan toisessa huoneessa, ja me luultavasti luovutaan sitten pinnasängystä. Näin huoneesta vapautuu paljon lattiatilaa, ja keskimmäinen ja kuopus voivat sitten nukkua yhdessä kerrossängyssä. Kerrossängyn alapedissä on turvalaita, ja keskimmäinenkin muutti siihen 1v10kk iässä. Uskon, että kuopus sopeutuu hyvin nukkumaan siellä, onhan hän jo pitkään nukkunut isojen tyttöjen kanssa samassa huoneessa, ja nukahtanut itsekseen.

Työpisteessä on mun vanha työpöytä, jonka pöytälevy päällystettiin itse uudelleen DC-fixillä. Ostettiin hänelle myös uusi työtuoli, sekä pieni laatikosto työpisteen alle, jossa on hyvä säilyttää värityskirjoja ja akkareita. Lattialamppu saa toimittaa työvalaisimen virkaa, siinä on hyvä himmennettävä valo, ja sitä voi käännellä juuri sopivaan kohtaan. Seinällä oleva kangaslokerikko on saatu.

Esikoinen sai valita työpisteeseensä uusia julisteita, sillä entuudestaan paikalla oli tauluhylly, ja kuopukselle Deseniolta valitut ja Desenion tammipuisilla kehyksillä kehystetyt julisteet. Esikoinen halusi vaihtaa vain kaksi julistetta, sillä hän tykkäsi niin kovasti kuopuksen omista valas- ja maailmankartta-julisteista, että halusi säästää ne. Hän valitsi itselleen Deseniolta ihanan La lune -julisteen, jossa on kaunis kuu. Lisäksi hän halusi ihanan Elephant Pink -julisteen, jossa norsu leijuu ilmapalloilla. Meillä on joskus ollutkin tämä ihana norsu-juliste, mutta se meni muutossa hukkaan, eikä sitä ole näkynyt sen koommin. Hän halusi valita sen uudelleen nyt kun sai mahdollisuuden, ja onhan se nyt aivan ihana ja hellyyttävä. Näistä syntyi mun mielestä ihana ja esikoisen näköinen kollaasi.3

Kuten olette ehkä blogista huomanneet, me rakastetaan pyöritellä huonekaluja, vaihtaa järjestystä ja tehdä sellaisia pieniä ja helppoja sisustusmuutoksia. Alakerta on usein venkslauksen kohteena, mutta niin ovat myös lastenhuoneet. Yksi helppo tapa meille päivittää sisustusta on ollut julisteet. Meillä on melkein kaikissa huoneissa julisteita, isoja ja pieniä, yksinkertaisia ja näyttäviä. Ihan kaikenlaisia. Melkein kaikki meidän kodin julisteet on joko ostettu tai saatu Deseniolta. Deseniolla on hurjan suuri valikoima julisteita, ja aina kun selailee jotain sisustuslehteä, ja miettii, miten jotain tyyliä saisi toteutettua helposti omassa kodissa, Deseniolta löytyy sopiva juliste. Me ollaan säästetty kaikki julisteet, ja vaihdellaan niitä aina tarpeen mukaan.

Esimerkiksi silloin, kun päätettiin tuoda olohuoneeseen vihreää väriä vaaleanpunaisen seuraksi, julisteet toimivat loistavasti. Niiden avulla väriä sai lisättyä hillitysti, mutta kuitenkin niin, että vihreät verhot yhdistyivät kivasti muuhun sisustukseen, ja värimaailma näytti yhtenäiseltä. Deseniolla on suuri valikoima kasviaiheisia julisteita, josta mekin löydettiin ne lempparit meidän olohuoneeseen. Juuri nyt mä harkitsen taas olkkarin julisteiden päivittämistä, sillä mulla on meneillään sinapinkeltainen kausi, ja olen jo lisännyt sohvalle muutamia keltaisia tyynynpäällisiä. Ehkä seuraavaksi sinapinkeltaista julisteessa, kasvien seurana?

25% ALENNUSKOODI DESENIOLLE

Millaisia työpisteitä teidän koululaisilta löytyy? Tykkäättekö sisustaa julisteilla?