Ajattelin  tarttua nyt ensimmäiseen postaustoiveeseen näin sunnuntain kunniaksi, ja kirjoittaa vähän kasvatuksesta. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta nyt on luvassa katsausta siihen, miten kasvatus on muuttunut, kun tytöt ovat kasvaneet isommaksi. Oli muuten hauskaa huomata, että kirjoitin aiheesta viimeksi melkein päivälleen tasan vuosi sitten. Viimeksi kirjoittaessani keskityin aikalailla niihin suuriin kasvatuslinjauksiin, mutta nyt aion kertoa siitä miten meillä kasvatusta toteutetaan ihan tavallisessa arjessa.

Mä olen joskus videopostauksia tyttöjen kanssa kuvatessani saanut kritiikkiä siitä, että suhtaudun liian rennosti esimerkiksi siihen, jos Tiara lääppii vaikkapa kameraa tai tekee jotain muuta epäsopivaa. Videoilla olen käyttänyt samoja periaatteita, kuin käytän kotonakin. Rauhallista puhetta ennemmin kuin huutamista. Meillä kielletään kyllä tarvittaessa, ja sanotaan tiukastikin, mutta huutaminen on asia numero yksi, jota ehdottomasti pyrin välttämään aina, ja kaikessa.

Kieltäminen on kokeilunhaluisten pikkutyyppien kanssa arkipäivää, ja pakollinen juttu, mutta turhista asioista ei haluta kieltää. Turhilla asioilla tarkoitan sellaisia asioita, jotka saattavat vähän ärsyttää meitä aikuisia, mutta joista ei oikeasti ole minkäänlaista haittaa. Esimerkiksi leivän paloittelu pieniksi palasiksi ja niiden järjestäminen riviin ennen syömistä, voi tuntua ärsyttävältä ja hitaalta, mutta tavallisena kotipäivänä kun ei ole kiire, mitä se oikeasti haittaa? Tai jos lapsi haluaa syödä aamupalansa joskus (paino sanalla joskus, ei jokapäivä) katsellen sohvalla samalla Pikkukakkosta, onko se niin vakavaa? No ei ole. Asiat joista selviää pienellä imuroinnilla, eivät mielestäni ole kieltämisen ja pahan mielen arvoisia.

Mitä meillä sitten kielletään? Toisten satuttamiseen meillä on ehdoton nollatoleranssi. Missään tilanteessa, toista ei saa lyödä, potkia, töniä, tai satuttaa muuten, ikinä. Tässä asiassa me ollaan tiukkoja,  ja toisen satuttamisesta seuraa poikkeuksetta jäähy. Alussa kun Zelda alkoi liikkumaan enemmän, ja Tiara koki kaksivuotiaan uhmallaan ja tarmollaan, että sisko ikävästi pilaa kaikki hänen leikkinsä, saattoi harmitus joskus johtaa siihen että Tiara yritti vaikkapa työntää Zeldaa pois leikistä, tai ottaa lelun kovakouraisesti pikkusiskonsa kädestä. Me suhtauduttiin kuitenkin alusta asti sellaiseen käytökseen tiukasti, ja nykyään nuo tilanteet ovat vähentyneet huomattavasti, vaikka tietysti edelleen aina joskus uhma iskee, mutta silloin mennään jäähylle, keskustellaan siitä mitä on tehty väärin, ja sen jälkeen pyydetään anteeksi.

Muuten me mennään uhmatuhmailuiden kanssa aikalailla tilanteen mukaan. Jäähyt eivät ole meillä mikään jokapäiväinen juttu, joita annetaan helposti, vaan yleensä uhmahetkillä keskustellaan tapahtuneesta rauhallisesti ja  yritetään puolin ja toisin ymmärtää uhman syy, sekä pyydetään anteeksi jos tarvetta on. Jos vaikka Tiara kieltäytyy pukemasta ulkovaatteita päälle, niin selitän että ei voi lähteä ulos kylmään ilman talvivaatteita, tai voi tulla kipeäksi. Se yleensä riittää, mutta jos ei riitä niin sitten kysyn Tiaralta, että mikä ulkovaatteissa harmittaa, miksi hän ei halua pukea niitä päälle, ja silloin Tiaralla on yleensä joku syy käytökselleen, esimerkiksi lapaset joihin on unohtunut pesulappu ja ne tuntuvat inhottavalta, tai muuta vastaavaa. Tiaran kanssa ollaan päästy helpolla ainakin tähän asti, sillä yleensä melkein aina uhmalle löytyy jokin syy, jonka selvittyä tilanne on helppo purkaa.

Anteeksipyytämisen taito, on varmaan yksi tärkeimpiä taitoja joita ihminen oppii. Tiara on osannut pyytää anteeksi jo aika pitkään, vuoden verran suunnilleen, eikä ole tainnut koskaan taidon opittuaan kieltäytyä pyytämästä anteeksi, kun on tehnyt jotain väärää. Vaikka 2,5-vuotiaalla ei olekaan vielä lähellekään sellaista empatiakykyä kuin vaikka kahdeksanvuotiaalla, aikuisesta puhumattakaan, osaa Tiarakin pyytää vilpittömästi anteeksi ja halata päälle. Me pyritään opettamaan empatiakykyä Tiaralle sillä, että kerrotaan aina miltä toisesta tuntuu, kun Tiara on tehnyt jotain (niin hyvässä kuin pahassakin). ”Teit äidin tosi iloiseksi kun keräsit legot ihan itse, hienoa Tiara!” ”Siskoa harmittaa kun otit lelun sen kädestä.”

Olen pitänyt tunteiden sanoittamista tärkeänä, ja yrittänyt muistaa tehdä sitä mahdollisimman usein. Nykyään Tiara osaakin aika sujuvasti kertoa milloin on iloinen, milloin kiukuttaa, milloin harmittaa, milloin itkettää tai milloin on hauskaa (ja lukuisia muita tunnesanoja). Mä kerron lisää Tiaran puheenkehityksestä ja sosiaalisista taidoista 2,5v -postauksessa, sillä tässä postauksessa oli kuitenkin pointtina ne kasvatukselliset asiat eikä se mitä Tipa osaa. Tunteiden sanoittaminen on keino lapselle itselleen oppia tunnistamaan omia tunteitaan, ja hallitsemaan niitä, ja ainakin mun mielestä, mitä enemmän Tiara oppii tunnistamaan tunteitaan ja kertomaan niistä, sitä vähemmän meillä esiintyy ”turhaa” kiukuttelua.

Mä vältän puheessa määrittelemästä meidän lapsia, en koskaan sano tytöille että ”Oletpa sinä tuhma” tai ”Oletpa sinä kiltti”. Tytöt on aina rakkaita, ihania, kilttejä ja tärkeitä, myös sillä kaikkein kiukkuisimmalla hetkellä, eivät tuhmia. Käytös voi kuitenkin olla tuhmaa, silloin pyrin korostamaan sitä että teko oli väärin, sanomalla esimerkiksi että ”se oli väärin tehty, koska…”. Tytöt ansaitsevat tuntea itsensä ehdoitta rakastetuksi, enkä halua että he koskaan miettivät että olisivat jotenkin huonoja tai tuhmia meidän silmissä, vaikka olisivatkin käyttäytyneet typerästi.

Yleisesti ottaen mulla on kasvatukseen sama lähestymistapa, kuin kaikkeen muuhunkin: positiivinen ja rento asenne. Lähden aina mieluummin liikkeelle niistä hyvistä asioista, ja en säästele kehuja koskaan silloin kun niille on pientäkään aihetta. Mä uskon että hyvällä saa aikaan enemmän hyvää, kuin pahalla. Ainakin toistaiseksi olen saanut olla ylpeä molemmista tytöistä, jotka osaavat hyvät käytöstavat niin kotona kuin kaverin luona tai ravintolassakin. Toisten huomioon ottaminen on tärkeää, ja sitä haluan opettaa erityisesti. Mun mielestä myös hyvät käytöstavat esittäytymisineen, kiitoksineen ja tervehdyksineen ovat turhan aliarvostettuja nykyään, ja toivon että meidän tytöt ainakin osaavat käyttäytyä vaikka joku muu ei osaisikaan.

Kaikkein tärkeintä kasvatuksessa ainakin mun mielestä, on se että on lapsille läsnä. Mä luin jokin aika sitten jostain iltapäivälehdestä tutkimuksen, jonka mukaan Suomessa aikuisilla riittää keskimäärin 15 minuuttia 100% läsnäoloa päivässä kouluikäisille lapsilleen. Mä järkytyin! Viisitoista minuuttia ei ole mitään, ja siinä ajassa lapsen kuuluisi saada kerrottua vanhemmilleen kaikesta, mitä mielessä liikkuu tai siitä miten koulupäivä on sujunut! Sen artikkelin luettuani mä tein päätöksen, että mulla on jokaikinen päivä aikaa kuunnella mun lapsia, niin että he saavat oikeasti kertoa omista asioistaan.

Tiara on jo nyt niin kova puhumaan, että jos ei joka ilta ennen nukkumaanmenoa vielä kerran käytäisi päivän tapahtumia perusteellisesti läpi rauhassa jutellen, ei nukahtamisesta tulisi mitään kun Tipa hölpöttäisi tapahtumia itsekseen tuntitolkulla. Mun mielestä on ihana tapa vielä ennen nukkumaan rauhoittumista jutella rauhassa, halia ja sanoa että rakastaa. Läsnäolo ei ole todellakaan sama, kuin olla paikalla. Joskus huomaan itsekin ajattelevani blogijuttuja, selaavani sähköposteja tai muita silloin kun leikin vaikka Tiaran kanssa legoilla, vaikka pitäisi vain heittäytyä siihen hetkeen ja leikkiä täysillä lapsen kanssa.

Tämä on kuitenkin asia johon yritän panostaa, ja olen viimeaikoina jättänyt puhelimen aina leikkimään mennessäni toiseen huoneeseen ja keskittynyt siihen mitä ollaan tekemässä. Tuloksena on ollut hienoja legolinnoja, Barbien kenkäkauppa ja monta hienoa väritystehtävää, sekä hyvä mieli sekä äidille että tyttärelle. Kun jaksaa keskittyä leikkiin rauhassa, on helpompi saada leikin jälkeen itselleen rauhallinen hetki vaikka kahvin ja niiden sähköpostien parissa lapsen leikkiessä tyytyväisenä itsekseen, kun on saanut kaipaamaansa huomiota tarpeeksi.

Huh, tulipa pitkä teksti. Meidän kasvatus pähkinänkuoressa sisältää paljon rakkautta, turvalliset rajat, toisten huomioonottamista, läsnäoloa ja tunteiden näyttämistä. Toivon että niillä pääsee pitkälle!

Miten teillä kasvatetaan? Käytättekö jäähyjä tai muita rangaistuksia? Miten selviätte uhmatuhmailuista?

Käytiin tällä viikolla tyttöjen kanssa moikkaamassa vähän uusia kavereita, mikä oli äärimmäisen mukavaa! Tai no mä itse olen tavannut Jemmiä aiemminkin, mutta meidän muksut eivät olleet vielä päässeet leikkimään keskenään. Tiaralla, ja melkein päivälleen samanikäisellä Olivialla klikkasi jo heti tavatessa, tytöt moikkasivat kuin vanhat tutut ja lähtivät käsi kädessä kävelemään ja juoksemaan samantien. Oli aivan ihanaa seurata tyttöjen leikkiä, sillä Tiaralla ei ole oikeastaan ketään noin samanikäistä kaveria ollut aiemmin, vaikka ihania kavereita muuten onkin!

Yhteisiä jutunaiheita neidit löysivät heti Angry Birds -Stellasta ja yhteisleikkikin toimi oikein hienosti, vaikka tietysti sen huomasi että kyseessä ovat kaksivuotiaat tytöt joilla ”tämä on minun” -vaihe on vielä vahvasti päällä. Yhtään tappelua tai pahaa mieltä ei kuitenkaan tullut vaan tytöt lörpöttelivät ja leikkivät tosi hienosti yhdessä, ja selkeästi olivat samalla aaltopituudella. Mekin saatiin Jemmin kanssa istua rauhassa ja höpötellä niin häistä kuin kaikesta muustakin, kun tytöt leikkivät. Zelda ja Olivian tuore pikkusisko tosin järjestivät kyllä meille välillä puuhaa isompienkin tyttöjen puolesta, mutta se nyt on ihan normaalia.

Vauva oli kyllä aivan mahdottoman söpö, ihana pieni tuhisija, mutta jotenkin olen helpottunut että söpöydestä huolimatta mulle ei iskenyt tippaakaan vauvakuume. Mä taidan viimein olla parantunut ikuisen vauvakuumeen kierteestä, jes! Mutta siitä olen iloinen että lähipiiriin on keväällä syntymässä lisää ihania pikkuisia, joita saa nuuskuttaa ja paijata ja pitää sylissä, koska vaikka ei omasta enää haaveilekaan, niin ovat ne vauvat vaan niin ainutlaatuisia ja mahtavia minityyppejä.

Koska Tiara ei saanut kevääksi kerhopaikkaa, mä oon äärettömän iloinen siitä että meidän läheltä löytyy ihania ikätovereita, ja nuorempia ja vanhempia ystäviä. Heidän kanssaan Tiara oppii sosiaalisia taitoja ja yhteispeliä, nuorempaa siskoa kun on niin helppo höykyttää kotona ja tehdä juuri niinkuin itseä huvittaa. Ihanaa on myös se että oon saanut blogin ansiosta tutustua niin mahtaviin äitikavereihin, joiden kanssa juttu luistaa ja aina löytyy vertaistukea, neuvoja ja ymmärrystä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Huomenna ollaan tyttöjen kanssa kolmistaan kun Otto menee töihin kun alkaa viimein olla terveenä, mutta eiköhän me jotain kivaa keksitä! Kiitos taas kerran ihan mielettömän ihanista kommenteista joita olette laittaneet, mä oon täällä hymy korvissa lueskellut niitä koko päivän<3

Siinä vaiheessa kun minä, ruuanlaiton truelover olen kolme kertaa peräkkäin onnistunut unohtamaan jonkin valmistamani ruan olennaisen ainesosan ostamisen, voi varmaankin päätellä että häästressi on huipussaan. Eilen unohtui tomaattikastiketta varten ostaa tomaattimurska, tänään makaronilaatikosta makaronit, tiistain ruuan unohtunutta ainesosaa en edes muista enää koska mulla ei ole hajuakaan mitä me syötiin silloin. Miten voinkin olla näin urpo? Tämä ei ole yhtään mun tapaista, mulla on norsun muisti, mä oon se joka muistaa lapsuudenkaverin ovikoodin vuodelta 1997 ja kaikki vanhat kotiosoitteet missä olen asunut elämäni aikana.

Onneksi nuo ruokaunohdukset nyt eivät maailmaa kaada ja muuten olen pyrkinyt nyt tekemään mahdollisimman paljon listoja etten vain unohda mitään tärkeää. Tänään on taas monta asiaa tullut hoidettua, mistä johtuen ensi viikon kalenteri on niin täyteen buukattu kuin mahdollista. Huomenna mä kuitenkin pääsen rentoutumaan koko päiväksi ja aivan uusiin maisemiin, mutta siitä kerron lisää vasta myöhemmin. Antakaa se mulle anteeksi, mä en yleensä harrasta näitä ”siitä lisää myöhemmin” -kiusoittelujuttuja, mutta nyt haluan pitää vielä hetken tämän ihan omana tietona koska olen niin äärettömän iloinen ja innostunut että pelkään että jos sanon sen ääneen niin se ei toteudu!

Tiara täytti tällä viikolla jo kaksi vuotta ja neljä kuukautta, hurjaa että aika vaan vilistää eteenpäin eikä itse huomaakaan kun ei tajua pysähtyä ajattelemaan. Tipasta on kasvanut niin ihanan osaava ja reipas tyttö, joka elää todellista prinsessavaihetta tällä hetkellä. Mielipiteitä on alkanut löytymään siitä mitä aamulla saa pukea hänen päälleen ja yleensä päälle täytyy saada mekko, kaulaan koru ja tukkaan joku härpäke. Sitten Tiara kävelee käsilaukku kädessä kotona, kopistelee mun korkkareilla ja raahaa kauppaankin punaisen glitter-laukkunsa yhdistettynä Mini Rodinin pandahaalariin, jonka ympäri laukun hihna juuri ja juuri riittää niin että perusmittainen olkalaukku roikkuu vyötärön korkeudella.

Tänään ulkoiltiin aamulla rapsakassa pakkassäässä tyttöjen kanssa vaikka ei me kauhean kauan viitsitty olla kun tuntui että posket jäätyy. Neidit keinuivat vuorotellen vauvakeinussa ja Tiara antoi siskolleen ylpeänä vauhtia, mikä sai Zeldan kikattamaan ja kiljumaan riemusta. Viime aikoina Tiara on ottanut yhä enemmän isosiskon roolia omakseen ja huolehtinut Zeldasta innoissaan. Monena päivänä Tipa on saanut syöttää Zeldalle hedelmäsoseen välipalaksi  ja osannut tosi hienosti syöttää koko purkillisen, eikä ole edes pahemmin sotkenut! Ensin vähän epäröin kun Tipa ilmoitti haluavansa syöttää, mutta ajattelin että eikai pieni sotku haittaa jos hän niin kovasti haluaa kokeilla ja yllätyinkin iloisesti kun ruokailu sujui hyvin.

Mutta nyt mun on pakko suunnata nukkumaan koska kello soi aamulla 4.30 ja mua hirvittää jo valmiiksi että miten ihmeessä pääsen ylös! Hyvää yötä ihanat, päivittelen huomenna ainakin Instagramia ahkeraan (@iinalaura) eli jos haluatte tietää mitä huomenna tapahtuu niin kurkkikaa sinne!

Postauksen otsikon on tarkoitus kiteyttää hassunhauskasti se, millaisia meidän tytöt keskenään ovat. Toteutus kieltämättä ontuu hiukan, vaikka osuva onkin. Tiara ja Zelda ovat niin samanlaisia, mutta kuitenkin joissain asioissa ihan kuin yö ja päivä. Multa toivottiin päivitystä siitä, miten tytöt tänä päivänä eroavat toisistaan ja missä asioissa taas ovat samanlaisia, kiinnostusta löytyi myös siihen miten heidän sisarussuhteensa on kehittynyt, ja näistä aiheista voisin jaaritella loputtomiin!

Tässä kuluneen yhdeksän kuukauden (ja jo oikeastaan Zeldan odotusajan) ollaan hihitelty sille, miten erilaisia saman perheen samaa sukupuolta olevat lapset voivatkaan keskenään olla! Eroja löytyy kaikessa mitä mieleen saattaa vain juolahtaakaan, mutta loppupeleissä molemmat tytöt ovat rauhallisia, kilttejä ja leppoisia ja rakkaita tapauksia.

Nukkuminen

Tämä on ehkä se suurin eroavaisuus tyttöjen välillä; nukkuminen. Siinä missä Tiara nukkui alusta asti todella hyvin ja kolmen kuukauden ikäisestä täysiä yöunia, on Zeldan nukkuminen ollut katkonaista tähän päivään asti. Aluksi Zeldakin nukkui pidempiä pätkiä, mutta mitä vanhemmaksi hän on kasvanut, sitä rauhattomammiksi yöt ovat muuttuneet, kun taas Tipalla oli juuri toisinpäin. Tällä hetkellä yöt ovat jo aika sujuvia, herätyksiä on yhdestä kolmeen ja syöntikertoja nolla, mutta itkut saattavat parina yönä viikossa kestää aamuyöllä jopa tunnin tai kaksi.

Vaikka Zelda on ollut erilainen nukkuja, olen kuitenkin kokenut jaksavani pyörittää arkea paljon paremmin nyt. Osansa tähän ovat varmasti antaneet imetyshormonit, mutta nyt imetyksen ollessa paljon harvempaa ja yösyöttöjen loputtua huomaan että yövalvominen alkaa kasvattaa mukavankokoisia silmäjätesäkkejä kasvoilleni. Tiaran kanssa yksittäiset ”huonot” yöt tuntuivat paljon raskaammilta, sillä niihin ei ollut tottunut ja sellaisen yön jälkeen edessä oli aina hyvin väsynyt päivä. Zeldan kanssa  taas yhden herätyksen yö on voitto ja olo kuin uudestisyntynyt! Eli ei jotain huonoa ettei jotain hyvääkin, kun viimein saavutamme täydet yöunet taas jossain vaiheessa, on tehokkuus päivisin varmaan ihan omaa luokkaansa, tai ainakin toivossa on hyvä elää.

Ruokailu

Molemmat tytöt ovat aina olleet hyviä syömään. Tiaran kanssa imetys takkusi alusta asti neidin ennenaikaisuudesta ja mun kokemattomuudesta johtuen, ja siirryttiinkin hyvin, hyvin nopeasti korvikkeeseen,  jota Tipa söikin oikein reippaasti. Zeldan kanssa imetys on sujunut alusta asti kuin tanssi, eikä meillä ole mikään kiire imetyksen lopetteluun vielä. Zelda ei aluksi tykännyt soseista ollenkaan kun aloiteltiin maistelua viiden kuukauden iässä, mutta nykyään syö reippaasti kaikkea mitä tarjotaan. Tipa taas veteli hyvällä halulla heti alusta alkaen mitä tahansa hänelle tarjottiin. Tiara on ehkä ennakkoluulottomampi maistelija, mutta tällä hetkellä Zelda kyllä syö paljon kiltimmin mitä vain. Uhmaikä saattaa tietysti hieman vaikuttaa isomman neidin ruokatemppuiluun, Zeldastahan sitä ei vielä voi sanoa millainen ruokailija hän on esimerkiksi vuoden kuluttua.

Liikkuminen

Siinä missä Tiara oli rauhallinen liikkeellelähtijä ja oppi konttaamisen ja seisomaan nousemisen yhdeksän kuukauden iässä, on Zelda harjoitellut konttausasentoa jo pitkään ja oppi konttaamaan, seisomaan ja nousemaan istumaan yhden viikon aikana n. kahdeksankuukautisena. Zelda on aina ollut tosi liikkuvainen ja vaikka moneen muuhun verrattuna onkin varmasti rauhallinen liikkeellelähtijä hänkin (jotkut kun kävelevät tukea vasten jo puolivuotiaana) niin Tiaraan verrattuna Zelda on oikein menevä tapaus. Tiara on vielä kaksivuotiaanakin enemmän rauhallinen ja pohdiskeleva tyttö joka tykkää piirrellä tai rakennella mitä mielikuvituksellisimpia Lego-rakennelmia, kun taas Zelda viilettää ympäri kämppää repimässä johtoja pistorasioista ja levittelemässä vessapaperirullia.

Matkustus

Zelda ei pikkuvauvana pahemmin viihtynyt vaunuissa, muistan muutamankin kauppareissun kun kannoin pikkupullaa vajaan kilsan matkan kauppaan sylissäni, kun vaunuissa hän huusi suoraa kurkkua taukoamatta. Siksipä Zelda olikin pikkuvauvana reissuilla usein Tulassa, sillä siinä hän viihtyi oikein tyytyväisenä ja suurimmaksi osaksi nukkui kokoajan. Tiaran kanssa testasimme Tulaa kantokiertueella vasta hetkeä ennen 1v-synttäreitä, ja silloin Tiara viihtyi ihan hyvin mutta varmaankin tottumuksen puutteesta johtuen halusi aina aika nopeasti myös repusta pois. Tiara taas on aina viihtynyt vaunuissa täysin mukisematta, ja niin Zeldakin onneksi nykyään kun tuota painoakin on jo vähän enemmän ja Tulassa esimerkiksi useamman tunnin shoppailureissuilla kanniskelu ei olisi enää niin helppoa ja mukavaa (ei sillä että tässä viimeaikoina olisin kauheasti ehtinyt shoppailemaankaan).

Isi ja äiti

Tiara on pienestä asti ollut isin tyttö, siitä ei ole epäilystäkään. Jo ihan pikkuvauvana Tiara rauhoittui aina Oton sylissä heti, jos oli pienikin harmi, ja sama on vielä nykyäänkin. Aina välillä on ehkä ollut havaittavissa pientä mielenosoitusta siitä että isi on paljon töissä, ja silloin äiti on ollut hetken aikaa lemppari, mutta yleensä se on kuitenkin niin että sillä sekunnilla kun isi astuu ovesta sisään niin äiti unohtuu kokonaan ja Tipa haluaa että isi tekee kaiken vesimukin antamisesta hampaidenpesuun ja legotornin rakennukseen.

Zelda taas on niin äidintyttö kun voi vaan olla, ja on aina ollutkin. Imetys varmasti vaikuttaa siihen omalta osaltaan, ja nyt kun eroahdistusikä on parhaillaan menossa, on äidin pysyminen näköpiirissä vauvelillemme äärimmäisen tärkeää. Olemme kuitenkin huomanneet että mitä enemmän Zelda on alkanut liikkumaan, sitä enemmän hän on alkanut ottaa ihan itse kontaktia myös Ottoon, ja eilenkin Oton tultua töistä kotiin Zelda konttasi tämän perässä jatkuvasti eikä muistanut koko äidin olemassaoloa. Zelda seurasi Ottoa huoneesta toiseen kokoajan kannoilla pysyen. Otto on aina hoitanut molempia neitejä ihan yhtä paljon kuin mäkin töissäoloaaikaansa lukuunottamatta, eli ollaan tarjottu molemmille neideille mahdollisuuksia olla kummankin vanhemman kanssa tasapuolisesti ja siksi varmaan loppupeleissä kummallekin tytölle on oikeasti aika sama kumpi vanhemmista tekee mitäkin.

Sisarussuhde

Zeldan opittua liikkumaan olemme huomanneet että tytöt ovat alkaneet viettää paljon enemmän aikaa yhdessä, ja jopa leikkimään yhdessä. Usein se menee niin että Tiara leikkii omia leikkejään, vaikkapa legoilla, ja Zelda nappaa yhden legopalikan jota imeskelee tyytyväisenä vieressä Tiaran leikkejä seuraillen. Zelda on myös alkanut ”rikkomaan” leikkejä, ja tykkää tällätä pyllynsä ihan Tiaraan kiinni jotta saa olla tarpeeksi lähellä Tiaraa. Tämä meidän neiti isosiskoa ymmärrettävästi hieman ärsyttää, mutta meitä vanhempia hihityttää.

Tytöistä huomaa että he ovat selvästi tosi tärkeitä toisilleen, ja Zelda varsinkin seuraa Tiaraa kuin hai laivaa. Tiara auttaa usein Zeldan pukemisessa ja vaipanvaihdossa pyytämättä, antaa Zeldan maistaa omia murojaan ja jakaa maissinaksutkin mukisematta. Kylvyssä vallitsee kristillinen tasajako, Zelda saa yhden kylpylelun ja Tiara kaksi. Molemmat rakastavat läiskyttää vettä toistensa päälle ja kiljua kilpaa. Joka ilta Tiaralle on tärkeää saada toivottaa hyvänyön toivotukset siskolleen ja antaa iso pusu.

Mustasukkaisuutta on välillä havaittavissa puolin ja toisin, mutta kuitenkin aika harvoin mielestäni. Välillä toista ärsyttää toisen saama huomio, tai pitäisi saada juuri se lelu itselle millä toinen leikkii, mutta ei mitään sen suurempia kahinoita ole ollut. Varmasti vielä vuosien varrella on niitäkin luvassa, mutta nyt Tytöt nauttivat toistensa seurasta ja olemassaolosta ainakin ihan uskomattoman paljon, ja mä oon niin iloinen että tytöt saavat kokea sisaruuden kun itse olen aina ollut ainoa lapsi. Vaikka en siitä olekaan kärsinyt ainakaan mielestäni, vaan ollut aina oikein tyytyväinen, niin musta on kuitenkin mukavaa että meidän tytöillä on aina toisensa turvanaan.

Sellaisia ovat meidän ihanat tytöt!♥ Tajusinpa muuten tässä ihan vasta, että tytöillä on kalenterin mukaan vain 1,5 vuotta ikäeroa, vaikka olen aina ajatellut että ikäeroa on melkein kaksi vuotta. Hassua miten en ole aiemmin tajunnutkaan.

Millaisia sisaruksia teillä asuu? Mitä he tykkäävät tehdä yhdessä? Millainen ikäero lapsillanne on?

Moikka! Taas on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin ja vuoden viimeisiä päiviä viedään, ihan huikeaa. Kliseiset ”täävuosionmennytniinnopeaa” -vuodatukset säästän kuitenkin huomiseen vuosikoosteeseen ja tänään keskityn vielä näihin vuoden viimeisiin päiviin. Meillä on ollut tosi mukavia päiviä sen jälkeen kun Zelda parani korvatulehduksestaan, lukuunottamatta sitä että Zelda on herännyt jokaikinen aamu viimeistään klo 4.30 mikä vähän on vaikuttanut väsyttävästi mun aivotoimintaan ja tuntuu että en oo kyllä saanut mitään järkevää ajatusta ulos moneen päivään.

Yritän nyt kovasti kuitenkin kasata itseni ja kertoilla teille vähän mitä ollaan tehty! Viikonloppu sujui mukavasti lomaillessa perheen kesken. Perjantaina meidän ystävät ja tyttöjen kummit Kaisla ja Simo tulivat meille kylään ja lasten mentyä nukkumaan me jatkettiin Bakers’iin istumaan iltaa rankan sairasteluviikon päätteeksi. Teki kyllä niin höpöä, eikä me turhan usein päästä käymään missään. Tytöt nukkuivat nätisti Mummunsa hellässä huomassa kotona, eivätkä tienneet että äiti ja isi olivat juhlimassa. Zelda heräsi sinäkin yönä kello 4.30 mutta onneksi mun maailman ihanin äitini heräsi hänen kanssa niin sain nukkua ruhtinaallisesti kymmeneen ennen kuin heräsin ihan itse, mikä tuntui aivan uskomattoman ihanalta muutaman kello neljän herätyksen jälkeen!

Tänään kokeiltiin laittaa Zelda nukkumaan vasta 21 aikaan, jos se auttaisi, kun tähän asti Zelda on nukahtanut aina kahdeksan aikoihin. Tunti lisää aamu-unia auttaisi jo kummasti, heräisin huomattavasti mieluummin vitosella kuin nelosella alkavan kellonlyömän aikaan. Jännä nähdä moneltako huomenna noustaan ylös, toivottavasti saan yllättyä iloisesti. Mun täytyy kirjoittaa muutenkin Zeldan 8kk-päivitystä viimein, tämä kuukausi on ollut hurjien kehitysharppausten ja hampaiden kuukausi ja ne varmaan myös omalta osaltaan ovat vaikuttaneet yöunen laatuun.

Moni on kysellyt objektiivin lisäksi myös kameran rungosta, eli ostin siis Canon eos 600d:n rikkoutuneen kamerani tilalle. Mulla oli tästä kamerasta ainoastaan positiivisia kokemuksia kun olin kavereiden omia testaillut, ja nyt muutaman viikon onnellisen omistuksen jälkeen en voi kuin ylistää edelleen. Kuvanlaatu on todella paljon parempi kuin ikivanhalla 450d:llä, myös ilman tuota uutta objektiivia. Mutta kyllä selkeästi suurimman eron kuviin tekee tuo ihana objektiivi. Mä tykkään myös siitä että 600d:ssä on videokuvausominaisuus ja nyt meillä on se jalustakin niin videopostausten tekemisestä tulee huomattavasti helpompaa, mikä toivottavasti näkyy kasvuna niiden määrässä ensi vuonna!

Tipan velmuilme onkin jo FB-seuraajille tuttu, mutta ajattelin jakaa sen teille kaikille sillä se on mun mielestä vaan niin loistava! Tiara on innostunut kamerasta äitinsä vanavedessä ja tällä hetkellä poseeraaminen on neidin mielestä huippukivaa, mikä on ihan tervetullutta vaihtelua pitkään jatkuneen ”en katso kameraan, enkä ainakaan pysy sekuntiakaan paikoillaan” -vaiheen jälkeen ainakin blogikuvia ajatellen.

Sunnuntain rentoiluasu / Takki Sheinside (saatu) / Pipo Asos / Toppi H&M / Ruutupaita JC / Farkut Cubus / Laukku Michael Kors / Kengät Converse

Zelda on oppinut nousemaan itse istumaan ja konttaamaan muutaman askeleen, ja pääsee jo tosi rivakkaa vauhtia eteenpäin hienolla ”kontaan pari askelta ja syöksyn mahalleni eteenpäin” -tyylillä. Mä kirjoittelen Zeldan muista taidoista ja jutuista lisää tosiaan sitten siinä kuulumispostauksessa! Tämä nyt oli vähän tälläinen sillisalaatti, toivottavasti ei haittaa. Kommentit on viimeinkin nyt ajantasalla ja tästä lähtien vastaan taas ihan normaalitahtiin kaikkiin! Huomenna luvassa vuosikoostetta ja uudenvuoden juhlintaa.

Mukavaa vuoden viimeistä päivää kaikille <3