Luukku 4: Aineettomat lahjaideat

04.12.2018

Joulukalenterin ensimmäiset lahjavinkit tulevat tässä! Ekana haluan vinkata aineettomista joululahjoista, sillä ne ovat suuria suosikkejani ja niitä voi antaa ihan kenelle vaan. Tässä tulee lahjaideoita niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisää lahjaideoita on myöhemmin luvassa, sillä niitä on kovasti toivottu. Nyt ihan ekana kuitenkin näitä

1. Teatteri-, musikaali- tai konserttiliput (tai ooppera tai baletti)

Mä tykkään käydä teatterissa ja musikaaleissa sekä Oton kanssa, että lasten kanssa. Olenpa käynyt tänä vuonna teatterissa äitinikin kanssa, ja sekin oli aivan ihanaa! Tällä hetkellä esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterissa on meneillään musikaali Kinky Boots joka mua kiinnostaa, kun olen kuullut sitä kehuttavan. Ensi kesänä on vaikka mitä konsertteja ja festareita, jotka varmasti ilahduttavat monia. Erityisesti lapsia varten on vaikka mitä, kuten Nukketeatteri Sampo. Kannattaa tutkia oman kaupungin kulttuuritarjontaa, ja tsekata sieltä olisiko siellä ensi vuodelle joku ihana tapahtuma.

2. STAYCAY

Miniloma oman rakkaan kanssa tai vaikka kaverin kanssa on ihan täydellinen lahja! Me saatiin viime jouluna Oton kanssa lahjaksi Staycay ja vielä lastenhoito yön yli hotelliyön ajaksi. Siinä oli joululahja, joka todella ilahdutti vielä heinäkuun helteillä kun se käytettiin. Aina ei tarvitse lähteä kauas, kun jo yö jossain oman kaupungin mukavassa hotellissa voi olla ihana piristys, joka auttaa rentoutumaan.

3. Leffaliput

Mä tykkään ihan hirveästi käydä leffassa, mutta käyn silti harvemmin kuin haluaisin. Sarjaliput on sellaisia, jotka aina kannustaa lähtemään sinne leffaan, eikä odottelemaan vaan, että leffat tulee vuokrattavaksi mukavasti kotisohvalta. Leffassa käyminen on lapsistakin hurjan hauskaa, ja varsinkin jos joskus mennään esim. kahdestaan leffaan jomman kumman isomman lapsen kanssa, niin se on tosi spesiaalia heidän mielestään.

4. Museokortti

Museokortilla pääsee yli 250 museoon Suomessa. Se on kuitenkin sen verran edullinen, että jo muutamalla vuotuisella museokäynnillä kortin hinta tulee katettua.

5. BookBeat-lahjakortti

Jos ei tiedä mikä kirja ilahduttaisi vastaanottajaa eniten, niin miten olisi vaikka BookBeat-lahjakortti? Meillä on ollut BookBeat alkukeväästä asti käytössä, ja kesällä otettiin jopa se perhetili käyttöön, että Ottokin voi lukea. BookBeatissa on sekä äänikirjat että e-kirjat, ja mä käytän itse nykyään varsinkin niitä e-kirjoja. Ihan parasta, kun saa kaikki maailman kirjat (no ei ihan, mutta siltä se tuntuu), ja aina kun ilmestyy joku uusi kiinnostava kirja, niin se on jo valmiiksi mun puhelimessa luettavissa.

6. Yhteistä liikunnallista tekemistä

Luistelureissu tai uimahallireissu johonkin uuteen uimahalliin jossa ei ennen ole käyty. Lapset rakastavat liikkua yhdessä! Luksusta kaipaavalle tai omalle kumppanille yhteinen lahjakortti vaikkapa kylpylään olisi myös ihana! Me vietettiin viime keväänä hääpäivää Flamingo Spassa ja se oli aivan ihanaa hemmottelua.

Näiden lisäksi muita aineettomia lahjaideoita joita tulee mieleen on mm. lahjakortti kauneushoitoon tai ravintolaan, tai miksei vaikkapa itse kokattu kolmen ruokalajin illallinen? Otto antoi sisaruksineen omalle isälleen viime isänpäivänä illallisen lahjaksi, ja se oli ainakin musta aivan ihana lahjaidea. Tai sitten voi hyvin antaa lahjaksi vaikkapa lastenhoitoapua, siivousapua tai muuten lahjoittaa omaa aikaansa. Mä olisin myös itse varmasti tykännyt nuorempana Netflix- tai Spotify -lahjakortista, jos sellaisia olisi silloin ollut olemassa. Lapsille kelpaisi mieluusti  varmasti Hoplop- tai muu sisäleikkipuistolahjakortti, tai joku harrastus-lahjakortti. Psst! Eikä kannata unohtaa pelaajille varmasti mieluisaa Steam-lahjakorttia!

Ihania ideoita kaikki ainakin mun mielestä, ja osa näistä löytyy myös meidän perheen joulupaketeista. Mutta en missään nimessä paljasta, että mitä tai kenen paketista!

Oletteko te innostuneet aineettomista joululahjoista? Mikä on teidän paras aineeton lahjavinkki?


Kolme vuotta kummina & talvien muutos

09.11.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Olen toiminut WWF:n kummina nyt reilut kolme vuotta. Muistan vieläkin sen päivän kun ryhdyin kummiksi: olin kävelemässä Helsingin rautatieaseman asematunnelissa pikavauhtia metroon, että ehtisin tapaamaan Oton ja tytöt ja mentäisiin yhdessä ruokakauppaan päivän jälkeen. Matkalla tunnelista liukuportaisiin mut pysäytti kuitenkin WWF:n edustaja, joka oli siellä värväämässä kummeja Saimaan norpille. Ensin en meinannut pysähtyä, koska mulla oli oikeasti kiire, ja tiesin että Otto ja tytöt odottivat. Mutta jotenkin mä vaan pysähdyin, ja sitten jäin siihen kuuntelemaan kaiken infon, ja kyselin vielä lisää, ja lopulta värväydyin sitten kummiksi.

Kummiksi ryhtyminen oli helppoa, ja kummina oleminen on vielä helpompaa kummille itselleen: multa menee vaan suoraveloituksena tietty summa kuukaudessa norpille, eli mun ei tarvitse itse tehdä yhtään mitään. Jos kuitenkin haluan, voin osallistua kummina enemmänkin. Saan WWF:n kummilehden säännöllisesti, ja saan sähköpostiini raportteja siitä miten norpat ovat kummien lahjoituksista hyötyneet. Lisäksi voisin osallistua kummeille järjestettäviin tapahtumiin, joita on aina välillä.

Mulle on tärkeää se, että tiedän, että mun  rahat menee oikeasti suoraan norppien auttamiseen, ja on mahtavaa nähdä millaisia tuloksia niillä saadaan aikaan. Esimerkiksi viime talvena norpille kolattiin apukinoksia, jotta ne saivat pesiä rauhassa ja synnyttää poikasia, vaikka lunta ei ollut satanut tarpeeksi. WWF:n työntekijät ja vapaaehtoiset konkreettisesti kolasivat siis kymmeniä apukinoksia lumesta Saimaalla – sen konkreettisempaa luonnonsuojelutyötä on vaikea kuvitella. Apukinokset tarjoavat vähälumisina talvina saimaannorpan poikasille korvaamatonta suojaa kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan. Ilman ilmastonmuutosta norpilla riittäisi lunta joka talvi, mutta talvet ovat lämmenneet vuosi vuodelta ja ilman apua norpat eivät enää pärjää. 

Viime vuosi oli historian lämpimin vuosi, ja sen takia uusia Lumi-kummeja tarvitaan kipeästi! Lumi-kummit tukevat eläimiä ja luonnonsuojelutyötä vähän laajemmin kuin me norppakummit. Lumi-kummit tukevat arktista suojelutyötä, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Lumi ja jää merkitsevät monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, sekä saalistus- ja lepopaikkaa. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa arktisten lajien elämää jo nyt monella eri tavalla.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa arktisen alueen ainutlaatuista luontoa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat juuri arktisilla alueilla kaikkein suurimmat: arktinen alue lämpenee nimittäin yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Esimerkiksi jääkarhut ovat kuolemassa sukupuuttoon kun jäätiköt sulavat. Alueella on tärkeä rooli maapallon ilmaston säätelyssä, ja jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpinnan nousuun kaikkialla maapallolla. Jos ilmastonmuutos etenee nykyistä tahtia, sillä on suuria vaikutuksia meihin kaikkiin. Suomikin on arktinen maa, ja monet meidän lajeistamme, kuten naali ja itämerennorppa, ovat arktisia lajeja. Vaikutukset eivät kuitenkaan ulotu pelkästään eläimiin, vaan meidän kaikkien elämään. (WWF: Arktinen alue)

WWF tekee tärkeää työtä, josta yli puolet rahoitetaan yksityisten ihmisten lahjoituksilla. WWF:n työhön arktisilla alueilla kuuluu mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen, lajien suojelu niiden elinympäristössä, luonnonsuojelualueiden perustaminen sekä luonnonvarojen ryöstämisen estäminen. WWF:n perustaa ja varustaa jääkarhupartioita, suojelee naaleja Suomen Lapissa ja lainaa öljyntorjuntajoukkojen osaamista arktisille alueille.

Kyllä sen huomaa ihan maallikkokin, että talvet on nykyään paljon lämpimämpiä kuin mun omassa lapsuudessa. Silloin lunta oli joulukuusta maaliskuuhun vähintään, ja kovia pakkasiakin pitkiä aikoja putkeen. Toki talvien lämpötilat vaihtelevat joka vuosi, mutta fakta on että nykyään talvet ovat lämpimämpiä. Jos tulee päivä jolloin pääsee pulkkamäkeen tai saa tehtyä lumiukon, se päivä todella kannattaa käyttää siihen, koska ei ole mitään takeita että seuraavana päivänä enää olisi tarpeeksi lunta. Meidän lapset eivät enää saa kokea samanlaisia talvia kuin mun omassa lapsuudessa oli, koska suurimman osan talvesta on yleensä lumetonta ja märkää. Mun lapsuudessa oli ihan ok lähteä meren jäälle kävelemään tai hiihtämään, nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä noille ohuille jäille talsimaan.

Ilmastonmuutos ja arktisten alueiden lämpeneminen on helppo unohtaa päivittäisessä arjessa, mutta se ei poista sitä faktaa että se tapahtuu koko ajan, joka päivä, joka sekunti. Tärkeintä on kiinnittää arkipäivässä huomiota siihen millaisia valintoja itse kuluttajana ja esimerkiksi vanhempana tekee. Mutta auttaa voi myös helposti ryhtymällä Lumi-Kummiksi. Pienin lahjoitussumma on vain 8 euroa kuukaudessa, joka ei todellakaan paljoa kenenkään lompakkoa rokota. Saman verran menee leffanvuokraukseen ja karkkeihin, tai yhteen pikaruoka-ateriaan kerralla. Siitä on kuitenkin vuositasolla jo iso hyöty. Ja jos pystyy, voi toki lahjoittaa enemmänkin.

Niin kuin kerroinkin, Lumi-kummiksi ryhtymisen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua, vaan lahjoitussumma lähtee kuukausittain tililtä suoraveloituksella. Lahjoittaa voi myös kertalahjoituksena. Se on loistava aineeton lahjaidea jouluun tai vaikka nyt isänpäivään heille, joilla on jo kaikkea.

Lumi-Kummi KILPAILU: Voita liput Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018. Miten nykytalvet eroavat lapsuutesi talvista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja voita kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 16.11.2017 asti, ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan!

Käy ihmeessä lukemassa lisää Lumi-kummiudesta WWF:n sivuilta, tai tee kertalahjoitus joululahjaksi tai isänpäivälahjaksi, tai vaikka ihan muuten vain. Jokainen euro on tärkeä!