Meidän juhannus 2019

24.06.2019

Juhannus on ohi ja tänään me ollaan käyty jo Haaparannalla. Juhannusta vietettiin ensin perjantaina Oton serkun luona täällä Oulussa ja muuten sitten täällä mun tädillä. Se on kyllä ihan mahtava juttu, että Otollakin on sukua täällä Oulussa ja Oulun lähellä, niin pystytään aina tapaamaan molempien sukulaisia samalla reissulla. En olisi kyllä heti arvannut kun Ottoon tutustuin 8,5 vuotta sitten, että tämä(kin) asia on meillä yhteistä. Toki Otolla on paljon mua enemmän sukua myös pk-seudulla, mutta kuitenkin.

Mä tein meille kukkaseppeleet juhannukseksi itse ja tytöt pitivätkin niitä innoissaan päässä taaperoa lukuunottamatta. Hänkin innostui siitä hetkeksi, kunnes sitten viskasi sen nurkkaan jossain vaiheessa. Mutta se oli enemmän kuin ok. Ihanaa. että siitä riitti iloa hänellekin.

Meidän juhannusaatto sujui hyvän seuran, loistavan ruuan ja kauniin auringonpaisteen merkeissä. Ouluun oli luvattu pelkkää vesisadetta koko perjantaiksi, mutta koko päivän paistoikin kaunis aurinko ja oli lämmintä. Nautittiin siitä täysin rinnoin olemalla ulkona ja käymällä jopa uimassa vielä illan päätteeksi läheisessä järvessä. Mä en uskaltautunut uimaan kun tuuli oli aika kova ja olin jäässä jo matkalla, mutta muut uivat niin rohkeasti. Illalla lapset nukahtivat sekunneissa toiminnantäyteisen päivän jälkeen.

Lauantaina me lähdettiin aamulla mun tädin kanssa kunnon 6km lenkille ja meillä olikin loistava ajoitus, sillä viimeisten parin sadan metrin aikana alkoi satamaan pieniä pisaroita ja sitten satoikin lähes koko loppupäivän. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä täällä oli ihan hillitön myrsky, jota mä en edes huomannut ollenkaan kun nukuin vaan tyytyväisenä. Eilen aamulla kun herättiin ja lähdettiin käymään mun äidillä niin huomattiin, että joka puolella on kaatuneita puita (!!!) ja oksia ja lehtiroskaa on kaikki tiet täynnä. Ihan hassua, miten mä missasin koko myrskyn aivan täysin.

Sadepäivä-lauantaita me vietettiin lasten kanssa Go! Vive a tu manera -maratonin parissa, kun uudet 2. kauden jaksot ilmestyivät juuri sopivasti perjantaina. Mä olin todella odottanut niitä, sillä tytöt on koko kevään katsoneet niitä 1. kauden jaksoja uudelleen ja uudelleen ja osasin kaikki laulut jo ulkoa vaikka unissaankin.

Juhannussunnuntai kului kyläluutaillessa, kun käytiin ensin mun äidin luona pari tuntia ja illemmalla kävin vielä mun papalla. Lapset pomppivat trampalla puolet päivästä ja katsottiin me vähän Go!-sarjaakin. Illalla mun täti kertoi saaneensa vanhan kasibittisen Nintendo-pelikonsolinsa toimimaan vielä ja me otettiinkin sitten Tetris- ja Super Mario -matsit Oton ja lasten kanssa. Tuo ikivanha Nintendo on ainoa pelikonsoli, joka mulla on koskaan ollut (lainassa tädiltä) ja nuo kaksi ainoat konsolipelit, joita mä olen koskaan jaksanut pelata pidempään kuin viisi minuuttia. No okei, Singstarin lisäksi. Vitsi mikä nostalgiaryöppy kun sai sen vanhan kulmikkaan ohjaimen käteen. Tetriskin alkoi heti luonnistumaan ja muistin vieläkin mistä löytyy kukat, sienet ja kolikot Super Mariossa.

Teki ihan super hyvää pitää pieni tauko ja olla avaamatta tietokonetta kolmeen päivään. Sai rentouduttua täysillä ja nautittua vaan täällä olosta. Ihan parasta. Nyt jaksaa hyvin taas uudella innolla. Akkujen lataaaminen on tosi tärkeää aina välillä, mutta sen vaan aina ehtii unohtaa miten suuri vaikutus sillä levolla on, kun vaan porskuttaa eteenpäin.

Nyt on levätty ja nyt on hyvä fiilis. Meillä jatkuu Oulumeiningit vielä tämän viikon, ihanaa olla täällä yhdessä rakkaiden kanssa kaikessa rauhassa. Olen niin kiitollinen meidän ihanan rakkaudentäyteisestä juhannuksesta ja kaikista ihmisistä täällä.

Tänään oltiin tosiaan siellä Haaparannalla ja tällä viikolla meillä on luvassa paljon kavereiden ja sukulaisten näkemistä, treffit Oton kanssa kun lapset menevät mummolaan yökylään, sekä mun serkun rippijuhlat viikonloppuna.

Blogi päivittyy ihan tavallisesti taas nyt tauon jälkeen. Huomenna on luvassa ainakin toivottuja arkiruokajuttuja!

Ihanaa viikkoa kaikille <3


Kesälomakuulumisia

17.06.2019

Siis mä en kestä! Nyt on jo juhannusviikko, aika vaan juoksee. Viime viikko oli mulla tosi työntäyteinen ja se on omalta osaltaan vielä nopeuttanut ajankulua. Toisaalta, viikko oli myös älyttömän antoisa. Pääsin tekemään tosi mielenkiintoisia ja kivoja työjuttuja ja tapaamaan ihania tyyppejä vielä ennen kun kaikki alkavat vuorotellen lomailemaan. Siinä missä ekalla viikolla mentiin ja tehtiin ihan hirveästi kesäjuttuja, toka viikko otettiin iisimmin ja paiskittiin Oton kanssa vuorotellen hommia.

Otto käytti lapsia videopelimuseossa ja leikkipuistossa mun työpäivinä. Ollaan käyty yhdessä tihkusadekävelyllä ihmettelemässä kymmeniä kotiloita, jotka olivat löytäneet metsätielle. Ollaan käyty puistossa koko perheellä, tehty palapelejä ja kokattu. Taidettiin me grillatakin yhtenä päivänä.  Perjantaina Otto teki koulujuttuja ja taapero oli mun mukana työtapaamisissa ja vietettiin vähän laatuaikaa kahdestaan niiden välissä. Isot tytöt olivat kavereiden luona leikkimässä. Taapero nukkui hyvät päiväunet ja mä kerkesin sillä aikaa käydä myös metsästämässä Otolle synttärilahjan.

Lauantaina juhlittiin Oton vikat kaksikymppiset synttärit. Aamulla tehtiin yhdessä herkkuaamupala Otolle, kun hän täytti 29 vuotta. Seuraavaksi juhlitaankin sitten Oton pyöreitä vuoden päästä, ihan älytöntä. Vastahan Otto oli 20 ja mä 19 kun me tavattiin. Ja vastahan me juhlittiin Oton ylläri 22v-synttäreitä. Ihan vasta oli meidän keskimmäisen kastejuhla Oton 23v- syntymäpäivänä ja siitäkin on jo kuusi vuotta. Ja tuntuu kuin vasta oltaisiin juhlittu Oton 27v-synttäreitä Oulussa ja käyty pikatreffeillä kahdestaan ekaa kertaa kuopuksen syntymän jälkeen.

Viime vuonna juhlittiin Oton synttäreitä meidän terassilla grillibileillä kavereiden kanssa, mutta tänä vuonna me juhlittiin meidän ystävän valmistujaisia lauantai-iltana. Juhlittiin siis Ottoa ihan vaan perheen kesken päivällä ja juhlitaan sitten isommin vasta niitä kolmekymppisiä. Voi tosin olla, että Oulussa vien Oton syömään synttäreiden kunniaksi, siellä on nimittäin meidän yksi lemppariravintola eli Kauppuri5. Synttäridinneri siellä voisi olla Otolle mieleen. Ehkä pyöräiltäisiin kahdestaan keskustaan ja vietettäisiin rauhassa treffi-iltaa.

Otto sai tytöiltä hienot itse confeteista ja kartongista askarrellut ilmapallo-synttärikortit ja mä annoin Otolle lahjaksi ajattoman ja laadukkaan kauluspaidan. Meinasi pokka pettää perjantai-iltana, kun Otto tupisi, ettei hänellä ole mitään hyvää kauluspaitaa sinne valmistujaisiin, kun kaikki on ihan kulahtaneita ja vanhoja. Hymisin itsekseni kun tiesin, että mun lahjapussissa odottaa oikein hyvä kauluspaita. Onneksi se oli Otolle mieluisa, tuli itsellekin hyvä mieli.

Valmistujaiset menivät ihanasti ja lapset viettivät sillä aikaa leffailtaa kotona Oton siskon kanssa. Viikonloppuna varmistui myös meidän lomareissu tälle vuodelle: lähdetään syyskuussa reissuun Oton perheen kanssa Mallorcalle. Tälle kesälle ei nyt sitten äkkilähtöä tullutkaan, mutta aika ihanaa päästä sitten syyskuussa vielä pidentämään kesää ja vielä huikean isolla porukalla! Odotetaan sitä tosi innolla. Mutta täytyy katsoa jos nyt kesällä tehdään kuitenkin joku pienempi laiva- ja/tai autoreissu lasten kanssa tai kahdestaan.

Tällä viikolla on tosiaan jo juhannus ja me lähdetään Ouluun, kunhan työhommat on tehty täällä Helsingissä. Aiotaan myös nauttia auringosta ja ihanasta ulkoilmasta lasten kanssa, ei varmaan yllätä ketään. Nämä lämpimät ja pitkät kesäillat on niin best!

Ihanaa juhannusviikkoa kaikille <3


Kaason vinkit polttareiden järjestämiseen

04.05.2019

Tässä tulee toivottu vinkkipostaus, eli kaason vinkit polttareiden järjestämiseen. Olen listannut sellaisia asioita, joita itse olisin halunnut tietää ennen, kun lähdin järjestämään ensimmäisiä polttareita. Toivottavasti näistä neuvoista ja vinkeistä on apua tämän kesän kaasoille tai miksei myös bestmaneille. Mä olin itse ainakin ihan huuli pyöreänä kun eka kertaa polttareita järjestin, että mistä lähdetään edes aloittamaan. Silloin googlettelin hirveästi ja kyselin muiden neuvoja ja kokemuksia. Joku saa aina olla se eka, joka kaveriporukassa polttarit järjestää ja silloin saattaa kaivata edes jonkun aiempia kokemuksia. Osa näistä vinkeistä voi tuntua myös aivan itsestäänselvältä (hyvä niin), ainakaan silloin ei jää mitään tärkeää puuttumaan.

1. Lista päivistä, jotka eivät sovi polttareille & lista vieraista, jotka morsian haluaa paikalle.

Ensimmäiseksi kannattaa pyytää morsiamelta lista päivistä ennen hääpäivää, jotka eivät sovi hänelle polttareiden järjestämiseen. Näin hän voi edelleen yllättyä, mutta päivä sopii hänelle varmasti. Kannattaa pyytää myös lista ihmisistä, jotka morsian haluaa paikalle.

2. Selvitä kaikille sopivin päivä niiden järjestämiseen esim. kyselyllä.

Jäljelle jäävistä päivistä kannattaa järjestää kysely niiden ihmisten kesken, jotka morsian on ilmoittanut haluavansa mukaan polttareihin. Valitaan se päivä, johon pääsisi eniten osallistujia paikalle. Tämä kysely on helppo järjestää esim. yksityisessä FB-tapahtumassa tai -ryhmässä, tai sitten vaikka Whatsappissa. Joku polttariryhmä kannattaa perustaa yhteydenpidon helpottamiseksi, jotta kaikki pysyvät ajantasalla suunnitelmista ja kysymyksistä.

3. Tulevalle puolisolle polttaripäivä tietoon.

Kannattaa informoida tulevaa puolisoa päätetystä päivämäärästä, jotta hän voi auttaa pitämään sen vapaana polttareita varten.

4. Budjetti

Kuinka paljon ihmiset ovat valmiita panostamaan? Budjetti kannattaa sopia heti seuraavana päivämäärän jälkeen, jotta tietää, mitä on juhliin mahdollista järjestää. Mitä enemmän osallistujia, sitä pienempi summa per osallistuja yleensä riittää. Mitä vähemmän osallistujia, sitä enemmän yksittäinen ihminen ”joutuu” maksamaan. Esimerkki: jos summaksi per osallistuja sovitaan 100€ ja osallistujia 5, rahaa on käytettävissä 500€ koko polttareihin. Jos osallistujia on 15, on rahaa käytettävissä jo 1500€. Summa kannattaa sopia yhteisesti sellaiseksi, joka on kaikille ok. Toisissa porukoissa kaikki ovat valmiita panostamaan vaikka monen päivän ulkomaan reissuun ja toisessa mennään murto-osan budjetilla. Mä uskon, että onnistuneet polttarit ei ole summasta kiinni, vaan siitä, että kaikki on täysillä mukana ja morsianta huomioidaan niin hyvin kuin mahdollista.

5. Mitä morsian toivoo polttareille? Tai mitä hän ehdottomasti ei toivo?

Ihan siitä riippuen millainen morsian on kyseessä, kannattaa vähän kysellä toiveita. Monella on joku ehdoton ei-juttu, mitä ei missään nimessä halua tehdä. Ja se olisi kyllä tosi ikävää, jos morsian joutuisi omissa polttareissaan tekemään jotain, mikä on hänelle erityinen no-no. Morsiamesta riippuen ihan mikä tahansa asia voi olla sellainen, mitä ei omiin polttareihin haluaisi. Jollekin saunominen voi olla kauhistus, joku ei halua nolausjuttuja ja yksi ei missään nimessä halua tehdä mitään extremeä. Vaikka yleensä tuntee omat kaverit tosi hyvin, joku sellainen juttu voi yllättää, mitä juuri omiin polttareihin ei haluaisi, vaikka muuten tykkääkin. Toiveet kannattaa ehdottomasti huomioida mahdollisuuksien mukaan. Jotkut toivovat myös jotain erityistä teemaa polttareilleen ja teemapolttarit voivat myös olla tosi hauskat!

6. Mitä budjettiin sisällytetään?

Ovatko polttarit täysin kuluttomat osallistujille sen maksetun summan jälkeen, vai maksetaanko esim. omat ruuat ja juomat itse? Nyrkkisääntönä se, että budjettiin pitäisi sisältyä ainakin mahdollinen kaikkien yhteinen tekeminen, mahdollinen morsiamen tekeminen, morsiamen ruuat ja juomat polttareiden ajan, sekä mahdollinen yöpyminen joko morsiamelle, osalle porukasta tai kaikille. Budjetin jakaminen kannattaa suunnitella pääpiirteittäin valmiiksi ennen kuin alkaa buukkaamaan yöpymispaikkaa, illallista tai tekemistä. Paljonko on varattuna yöpymiseen, paljonko morsiamen ruokailuun, paljonko panostetaan tekemiseen.

7. Aikataulu

Moneltako polttarit alkavat, montako ruokailua niihin sisältyy, missä vaiheessa halutaan tehdä mitäkin. Tähän voi toki vaikuttaa se, että mihin aikaan päivästä esim. joku aktiviteetti on saatavilla tai moneltako on mahdollista varata pöytää. Moneltako polttarit päättyvät. Ovatko ne esim. koko viikonlopun kestävät, yhden illan kestävät vai yön yli kestävät.

8. Aktiviteetit

Halutaanko jotain yhteistä aktiviteettia? Vai useampi aktiviteetti? Kannattaa hyvissä ajoin varata ne mitä haluaa tehdä. Olen ollut polttareissa, joissa ei ollut erityisiä aktiviteetteja, polttareissa, joissa oli aktiviteetti yhteisesti sekä morsiamelle ja polttareissa, joissa oli yksi yhteinen aktiviteetti. Yhteisiksi aktiviteeteiksi voi keksiä mitä vaan hauskaa, kannattaa miettiä se, haluaako urheilla vai tehdä jotain rauhallisempaa. Erilaisia vaihtoehtoja on esim. tankotanssitunti, Korkeasaaren polttarikierros, Escape room-pakopeli ulkona, joku historiallinen kierros polttariteemalla, sauna & uiminen, kuplapukujalkapallo, twerkkaustunti ym. Hauskoja ideoita löytää googlailemalla. Aktiviteetti voi olla myös reissu tai risteily, esim. Otto on ollut sekä viikonloppupolttareilla Latvian Riikassa, että viikonloppupolttareilla mökkeilemässä.

9. Mahdollinen morsiamen oma aktiviteetti

Tähän voi miettiä jotain extreme-juttua, mikäli morsian on sen tyylinen tyyppi, joka niistä innostuu. Esimerkiksi mulle itselleni joku benjihyppy olisi hirvein asia ikinä, enkä missään nimessä suostuisi tekemään, koska mua pelottaisi liikaa. Jollekin toiselle se taas voisi olla siisteintä, mitä on ikinä päässyt tekemään. Tässä kannattaa kuulostella tosi vahvasti morsianta.

10. Ruokailut

Laitetaanko ruokaa itse vai mennäänkö syömään, vai molempia? Tosi ihana idea, jolla itse asiassa kaikki polttarit joissa olen ollut on aloitettu, on ollut yhteinen itse tehty brunssi. Se on toiminut joka kerta yhdessä skumpan kanssa loistavasti. Se on myös edullinen vaihtoehto, jos pari ”pääruokalajia” ja skumpat esim. kustannetaan kaikille polttaribudjetista ja muuten mennään nyyttärimeiningillä niin, että jokainen osallistuja tuo jonkun yhden jutun mukanaan. Näin pystyy panostamaan enemmän esimerkiksi illalliseen ravintolassa, jos haluaa.

11. Leikit

Leikit ovat hauska lisä, jotka erottavat polttarit muista pirskeistä. Toki kaikki eivät niitäkään halua. Leikit ovat siitä hauskoja, että ne ovat yleensä ilmaisia tai tosi edullisia. Tässä tulee nyt muutama leikki-idea, joita minä olen nähnyt polttareissa.

  • Prosecco Pong eli sama kuin Beer Pong mutta kuoharilla. Tähän tarkoitettuja settejä löytyy juhlatarvikeliikkeistä. Hinta n. 20€: skumppa 10€ ja pelisetti 10€.
  • Tuttu juttu show: Kysytään tulevalta puolisolta kysymyksiä etukäteen morsiameen ja parisuhteeseen liittyen ja morsian saa vastata samoihin kysymyksiin. Tästä voidaan tehdä myös juomapeli: jos morsiamen vastaukset ovat samat, polttariporukka juo, jos erit, morsian juo. Hinta: ilmainen
  • Wc-paperihääpukukisa: Morsian toimii tuomarina ja polttarivieraat jaetaan 2-3hlö joukkueisiin. Ostetaan Wc-paperia n. 2-3 rullaa per joukkue. Annetaan esim. 5 minuuttia aikaa ja joukkueet tekevät yhdelle joukkueen jäsenelle niin hienon hääpuvun wc-paperista kuin osaavat. Hinta: iso wc-paperipaketti n. 3€
  • Polttari-aarrejahti (valokuvaustehtävä): Morsiamen pitää ottaa valokuvia erilaisista etukäteen määritetyistä jutuista, joista hän kerää pisteitä. Tähän löytyy hauskoja listoja ja ideoita Pinterestistä. Jos polttareissa on joku teema, sitä voi soveltaa myös tähän. Hinta: ilmainen
  • Kuvamuistot: Jokainen polttarivieras tuo yhden tai useamman valokuvan itsestään ja morsiamesta (tai pelkästä morsiamesta) ja morsian muistelee, mistä tilanteesta kuvassa oli kyse. Samalla voidaan tutustua vieraisiin, koska tämän voi tehdä myös niin, että jokaisen vieraan yhteiskuvan kohdalla morsian kertoo miten ja missä on kyseiseen vieraaseen tutustunut. Hinta: kuvat voi tilata tai tulostaa itse, 0-5€
  • Never have I ever: En ole koskaan-leikki sopii hyvin loppuiltaan, testattu on! Tähän löytyy valmiita listoja ja appeja, tai sitten voi keksiä omasta päästään näitä. Herättää loistavia keskusteluita. Hinta: ilmainen

Lisää polttarileikkejä löytää helposti esim. Pinterestistä tai googlailemalla Bachelorette party games tai Henparty games.

12: Morsiamen yllättäminen polttaripäivänä

Miten morsian saapuu polttareille, vai saapuvatko polttarit hänen luokseen? Tämä kannattaa suunnitella hyvin, jotta yllätys on mahdollisimman suuri! Kannattaa myös miettiä, miten morsian saa tarvittavat tavarat mukaan polttareille. Pakkaako hän ne itse, vai pakkaako esim. tuleva puoliso ne hänelle valmiiksi? Sopiiko joku morsiamen kanssa treffit jonnekin, vai yllätetäänkö morsian kotoa?

13: Morsiamen asu & polttarivieraiden asut

Riippuen polttareiden teemasta tai ei-teemasta, polttariasuja kannattaa pohtia. On olemassa esim. ihania matchaavia ja kustomoitavia polttarisettejä (me tilattiin esim. Henparty Superstoresta kustomoidut polttaripaidat mustana vieraille ja valkoisena morsiamelle). On myös olemassa erilaisia polttarinauhoja tai kruunuja. Monet tykkäävät ”merkata” morsiamen ilmapalloilla ulkona liikkuessa, mä törmäsin viime viikonloppuna pariinkin polttariporukkaan, joissa morsiamella oli sormus-ilmapallo ja hempeän värisiä pienempiä ilmapalloja. Myös teeman mukaan voi pukeutua ja miettiä vaikka roolit kaikille.

Huh, aika paljon asiaa. Kannattaa edetä yksi asia kerrallaan. Tärkeintä polttareiden järjestämisessä on hyvä yhteishenki, hyvä organisointikyky ja rento asenne. Tai no, kaikkein tärkeintä on pitää mielessä kenelle niitä polttareita järjestää. Ykkösprioriteettina mulla on aina ollut se, että toteutetaan morsiamen toiveita ja pidetään hänelle mahdollisimman ihanat juhlat. Polttaripäivänä vieraiden pitäisi laittaa ne omat mieltymykset ja esim. mahdolliset keskinäiset ristiriidat sivuun ja heittäytyä täysillä mukaan juhlimiseen, morsianta ja toisiaan kunnioittaen.

Onko teillä polttarivinkkejä, jotka eivät tässä tulleet vielä esille? Hauskoja polttarileikkejä? Kivoja aktiviteetteja, joita ei heti ekana tulisi ajatelleeksi? Kauhukokemuksia omista tai muiden polttareista? Mitä EI kannata tehdä polttareilla? Nyt saa jakaa kaikki omat polttareihin liittyvät kokemukset, niin täältä löytyy mahd. paljon hyviä vinkkejä erilaisiin tilanteisiin! 


Polttarit & vappuaatto – juhlakuulumisia

30.04.2019

Olin viikonloppuna polttareissa, kun mun ystävä Emmis menee pian naimisiin ja minä saan olla hänen kaasonsa. Tämä oli mulle suuri kunnia, sillä Emmis oli myös mun kaaso mun omissa polttareissa ja häissä, ja sain järjestää Emmiksen polttarit yhdessä mun toisen kaason Netan kanssa. Hauskaa sinänsä, että myös viime vuonna vietin juuri tämän saman kyseisen vappua edeltävän viikonlopun polttareissa, silloin oli Emilian Game Of Thrones -polttarit. Tästä voisi tulla vaikka perinne, että joka vuosi on jonkun ihanan polttarit tänä samana viikonloppuna, ei haittaisi yhtään!

Mä tykkään hirveästi järjestää juhlia, joten tämä oli mulle aivan ihana piristys tähän kevääseen! Polttareissa on myös ihan älyttömän hauskaa aina se, että pääsee tutustumaan moniin uusiin ihmisiin. Yleensä jos on ystävä jonkun kanssa, niin tämän ”jonkun” muutkin läheiset ystävät ovat sellaisia tyyppejä, joiden kanssa myös itsellä synkkaa hyvin. Näin kävi tälläkin kertaa ja oli tosi kivaa tutustua niin moneen uuteen ihanaan ihmiseen, joista on kuullut paljon, mutta joita ei ennen vaan ollut tavannut.

Meille sattui polttaripäiväksi aivan mieletön lämmin päivä. Se oli varmasti tämän kevään kaikkein lämpimin päivä. Ihan älyttömän hyvä tuuri siis, koska jo seuraavana päivänä viileni taas ja tänään on ollut alle 10 astetta! Me oltiin lauantaina ilman takkeja ja tuli suorastaan hiki ulkona. Niin hyvä! Just sellainen sää jonka tilasinkin, hah.

Polttaripäiväksi oltiin järjestetty kolme hauskaa polttarileikkiä, ihana hotellihuone, itsetehty brunssi, illallinen ravintolassa, escape room- peli ulkona sekä tietysti sitten illalla jatkot yökerhossa. Polttaripaidat tilattiin Englannista Henparty Superstoresta. Ne olivatkin ihan loistavat, kun ei tarvinnut miettiä asuja koko päivänä, eikä morsiamenkaan tarvinnut stressailla, että mitkä vaatteet pakkaa mukaan.

Mä ajattelin itse asiassa kirjoittaa vinkit polttareiden järjestämiseen kaason näkökulmasta, sillä nyt on takana jo kahdet järjestetyt polttarit, sekä tietty omat polttarit sieltä ikuisuuden takaa. Tehdessä oppii ja on tullut mieleen sekä kivoja leikkejä, että hyödyllisiä vinkkejä esim. porukan kokoamiseen, yhdessä suunnitteluun ja toteuttamiseen. Vastaanotin itse asiassa myös muutaman viestin, joissa tätä pyydettiin, joten kaason polttarivinkkipostaus on luvassa aivan tässä lähiaikoina, niin ehtii vielä toivottavasti auttaa mahdollisimman montaa tämän kesän kaasoa (ja morsianta).

Juhlameininki on vain jatkunut, sillä tänään on jo vappuaatto! Meillä ei ollut tälle päivälle mitään kovin ihmeellisiä suunnitelmia vielä, ihan normi työpäivä ja nyt illalla syötiin vappuherkkuja. Lapset sokeroivat munkkeja ja leikittiin arvausleikkiä. Kahdella nuorimmalla oli vappunaamiaiset dagiksessa ja meidän taapero ilmoitti eilen, että hän haluaa pukeutua sushiksi. SUSHIKSI. Mietin hetken, että mistäs ihmeestä mä hänelle keksin sushipuvun yhdessä illassa ilman ompelukonetta? Onneksi ihana seuraaja laittoi instassa hyvän linkkivinkin, jonka takaa löytyi helppo DIY-ohje englanniksi.

Tunteroisen ahersin yhdessä lasten kanssa ja sain kuin sainkin sushipuvun valmiiksi. Hän oli illalla niin innoissaan sushina ja aikoi laittaa asun päiväkotiin. Aamulla hän kuitenkin kieltäytyi pukeutumasta sushipukuun, ja kertoi haluavansa pukeutua norsuksi. Norsuasu meiltä löytyi siskojen jäljiltä, mutta norsun päähineen päähän saatuaan hän ilmoitti, että haluaa sittenkin olla supersankari-prinsessa, kuten isosiskokin aikoi olla.

Supersankariprinsessana hän sitten lähti tänään naamiaisiin. Sushipuku oli maailman ihanin ja omaperäisin idea häneltä itseltään. Mulle oli tärkeää tukea tätä ideaa, koska hän oli itse sen keksinyt. Ei siis tosiaan harmita jälkeenpäinkään, että käytin tunnin elämästäni sushipuvun väsäämiseen, vaikka hän ei sitä lopulta laittanutkaan. Tehdessä oli hauskaa ja saipahan monet kaapissa lojuneet vanhat kangaspalat käyttöön. Nyt on valmiina hieno sushipuku tulevaisuuden pukeutumistarpeita varten. Dagiksen jälkeen hän kyllä halusi taas olla sushi, vaikka supersankariprinsessan asukin oli kuulemma ollut hitti.

Vappupäivänä eli huomenna me aiotaan kehitellä jotain hauskaa rennosti ja extempore-meiningillä lasten kanssa. Ihanaa vappua kaikille!


6-vuotiaan merirosvosynttärit

15.04.2019

Tämän vuoden teemana meidän synttärisankarilla oli merirosvot, ihan mielettömän hauska ja monipuolinen teema! Oli ihana lähteä toteuttamaan taas jotain uutta ja erilaista, jota ei aiemmin olla tehty. Jos ei ole jo käynyt ilmi, mä rakastan juhlien järjestämistä ja suunnittelua ihan älyttömästi! Siinä on jotain niin hauskaa, kun pääsee miettimään erilaisia tapoja toteuttaa lapselle tärkeää teemaa.

Me lähestyttiin merirosvoteemaa niiden perinteisten juttujen kautta: pääkalloja, kultakolikoita, mustaa, raitoja, silmälappuja ja huiveja. Synttärisankarille kapteenin hattu ja koukkukäsi. Meiltä löytyi melkein kaikki roolivaatteet jo valmiiksi omasta takaa.  Merirosvokapteenin takki on melkein kolme vuotta sitten Disney Storesta ostetusta Ruuturouvan asusta ja meiltä löytyy raitapaitoja koko perheeltä. Asut oli siis helppoa toteuttaa.

Mä halusin päästä helpolla ja tilasin upean syntymäpäiväkakun Cake O’ Clockista. 20 hengen fantasiakakku maksoi 90 euroa, mikä oli mun mielestä hyvä summa. Vähintään saman verran olisi mennyt jos olisin lähtenyt itse ostamaan juuri tähän kakkuun sopivat simpukkamuotit, koristeströsselit, eri väriset sokerimassat, elintarvikevärit voikreemin värjäykseen ja muut ainekset. Puhumattakaan siitä, kuinka paljon aikaa mulla olisi mennyt, vaikka lopputulos ei luultavasti olisi ollut lähelläkään tätä. Juhlien järjestäminen oli ihanan stressitöntä, kun juhlapöydän päätähti oli ammattilaisen tehtävänä ja itse sain keskittyä niihin asioihin, joista mä tykkään: koristeluun ja pikkusuolaisiin.

Katsotaan miten käy seuraavissa juhlissa kakun kanssa. Toki jos esim. lapsi itse erityisesti vaikka toivoisi, että leivotaan kakku yhdessä, niin mielelläni sen tekisin yhdessä hänen kanssaan. Se olisi hauskaa ja kakusta tulisi varmasti aivan mahtava. Mutta jos taas lapselle on ihan sama kuka kakun tekee, kunhan on joku kakku, niin sitten se on helppoa ja mukavaa toteuttaa näin. Tämä kakku ainakin löi lapsen ällikällä ja hän oli kovin iloinen hienosta aarrearkusta. Kakku maistui tosi hyvälle ja sitä onneksi jäi vähän jäljelle, niin voidaan herkutella vielä.

Kakun lisäksi meillä oli tarjolla ruisnappi-skageneita, kahta suolaista piirakkaa, rocky roadia vaahtiksilla, pakastekuivatuilla vadelmilla ja suolapähkinöillä sekä mansikoita ja vesimelonia. Ja tietenkin kahvia! Se on aina synttäreiden suosituin tarjottava, heh. Onneksi meillä on nykyään pari termaria niin juhlissa ehtii muutakin kuin seistä keittimen äärellä. Ekoina vuosina Otto vietti aina suurimman osan juhlista keittämässä kahvia keittiössä.

Ohjelmana meillä oli näillä sukulaissynttäreillä lapsille aarrearkkujen etsintää. Aarteenetsintä-tehtävät olivat super hauskoja ja lapsilla kului hyvin aika niiden parissa. Ostettiin siis tällaiset synttäriaarrearkkusetit taannoin Toys’r’usin konkurssimyynnistä muutamalla eurolla, kun tiedettiin synttäreiden tuleva teema. Niissä oli etsintää ja kaikkia askartelujuttuja paperista ja kartongista ja lopuksi kaikille etsijöille palkinnoksi merirosvovärityskirjat ja omat kynäsetit. Meillä ei ole ollut varmaan ikinä niin hiljaista lasten synttäreillä, kuin eilen lasten rauhoittuessa värittämään värityskirjojaan kaikki yhtäaikaa aarteenetsinnän jälkeen. Oltiin kaikki vanhemmat ihan, että mitä tää on!  Pitää siis jatkossakin kehitellä joku tällainen hauska puuha lapsille, jossa ensin saa vähän purkaa energiaa ja sitten voi rauhoittua hetkeksi tekemään jotain vähän rauhallisempaa. Kaikki kyllä osallistuivat niin hienosti ja yhteistyöllä löysivät lopulta aarrearkut.

Oli kyllä aivan ihana synttäreiden täyteinen viikonloppu (lauantaina oltiin sukulaislapsen synttäreillä) ja eilen vielä virpomispäivä ja vaalipäivä. Actionia kerrakseen. Otetaan oikein mielellään vastaan tämä viikko ja pieni pääsiäisloma vähän rauhallisemmissa merkeissä. Aivan ihanaa uutta viikkoa kaikille <3