Ihan kreisiä että meidän reissuun lähdöstä on kohta jo kuukausi! Sitä odotti niin kovasti, ja sitten se olikin jo silmänräpäyksessä ohi. Onneksi mukavaa matkaa voi muistella kuvista ja videoista, ja uusiakin reissuja varmasti tulee. Nyt  on aika päästää lapset ääneen, ja antaa heidän kertoa, mitä meidän Mallorcan reissulla tapahtui. He saivat aika ajoin matkan aikana tarttua itse kameraan, ja tämä postaus onkin kuvitetty täysin lasten ottamilla kuvilla, toki minun editoimana. Kymmenen kysymystä reissusta lapsille!

1. Millaista oli lentää lentokoneella?

Z: Että meni korvat tukkoon. Ja oli kivaa piirtää piirustuslaudalla ja kattoo kaupas M&M’sejä.

T: Kivaa! Mä sain kirjoittaa mun uutta omaa päiväkirjaa joka on Frozen. Liimasin sinne tarroja ja kirjoitin salaisuuksia.

2. Mitä kaikkea me tehtiin Mallorcalla?

Z: Käytiin pomppulinnassa ja leikkipuistossa. Ja käytiin ravintolassa ja siellä minidiscossa ja isossa discossa missä oli popcornikone.

T: Noooooo käytin uimassa, ja liukupompussa ja nii ja sit isi opetti mua uimaan ja mä melkeen osasin. Ja sit käytiin ravintoloissa syömässä ja juna-ajelulla ja mä ratsastin ponilla monta kertaa! Katottiin hotellissa elokuvaa, käytiin rannalla ja ajettiin taksilla sinne toiseen paikkaan.

3. Mitä me syötiin Mallorcalla?

Z: Kanapihviranuja. Ja kanaämpäriä, se oli hirveän iso! Ja sain aina tikkaria ravintolassa, mut kotona ei saa koska tulee reikiä hampaisiin.

T: Gluteenitonta ja maidotonta pizzaa, ja paistettua kalaa ja kanaa ja ranskalaisia. Ja riisikakkuja ja pähkinöitä ja vesimelonijäätelöä ja tikkaria.

4. Mikä oli hauskinta reissussa?

Z: Et me päästiin sinne pikku junaan ajelulle. Ja syödä jälkiruokaa, ja se et mentiin ainakin seitsemän kertaa uimaan!

T: No ekaksi parasta oli uiminen isin ja äidin ja Zeldan ans. Ja tokaksi parasta oli leikkipuisto. Ja sit  kolmanneksi parasta oli lastenkerho ja kaverit. Ja neljänneksi parasta oli mennä kalakumiveneellä siel rannassa.

5. Millaista oli käydä rannalla?

Z: Me kerättiin simpukoita sellaisia pieniä.

T: Oli kivaa kun me kirjoitettiin omat nimet hiekkaan ja etsittiin yhdessä pikkusimpukoita.

6. Mikä oli paras ostos Mallorcalta?

Z: Masha ja minun liskomagneetti. Ja joku vaate se minun mekko, ja kalavene! Ja mun minions-kellukkeet, vaik ne meni rikki.

T: Mun kaksipiippunen vesipyssy jolla ammuin vettä isin ja äidin päälle ja ne kiljui. Ja mun Rarity- My Little Pony pehmolelu.

7. Mikä on sinun kaikkein paras muisto Mallorcan reissusta?

Z: Kiipeily siellä tunnelissa ja se kun mä pääsin siihen isoon liukumäkeen!

T: Et mä sain tarran, ja se ku isi opetti mua uimaan!

8: Mitä haluaisit vielä kertoa reissusta?

Z: Et mä tykkään mun Mashasta jaa se on mun lempipehmolelu ja nukun sen kanssa.

T: Mä haluisin viel kertoo yhden jutun, et mä söin kalaa, ja sit mä leikin hyrrällä ja että Zelda dippasi sitruunaa ketsuppiin ja söi sitä ja se oli kuulemma hyvää!

Mihin haluaisit lähteä seuraavaksi?

Z: Marsiin, mut siel ei oo kuuma kuin Mallorcalla mut kyllä siellä voi marssia.

T: Vaikka Espanjaan mut johonkin toiselle saarelle. Kato niinku samaan maahan mut eri paikkaan mis mä en oo viel käyny.

Lähtisitkö uudestaan Mallorcalle?

Z: Joo tänään mä lähtisin! Voidaaks me äiti?

T: Joo lähtisin kyllä kun siellä oli niin kivaa. Oli siistii mennä niin kauas!

Lapset pääsivät vastailemaan muutamiin loma-aiheisiin kysymyksiin, että saatiin vähän lomanalkajaistunnelmia taltioitua. Kysyin kummaltakin kuusi kysymystä lomaan liittyen ja tässä ne tulevat, kera sydäntälämmittävien ja huvittavien vastausten.

Miltä tuntuu lähteä lomalle?

T: Kivalta.

Z: Se on hyvä juttu!

Mitä aiot pakata mukaan matkalle?

T: Pieniä Palace Petsejä ja My Little Ponyja ja kirjoja ainakin ABC Boken et mä voin lukee.

Z: Tän ponin, ponin harjan, isin eli minun unilelun, vaatteita, minionin eli minun toisen unilelun, en muuta.

Mitä aiot tehdä lomalla?

T: Leikkiä ja mennä sinne lasten diskoon ja uima-altaaseen uimaan.

Z: Mennä merirosvolaivaan liukumäestä, uida sisäuima-altaassa, mennä merirosvolaivaan sisälle.

Mikä on parasta lomalle lähtemisessä?

T: Se että pääsee merirosvolaivauima-altaaseen!

Z: Että minä saan uikkarit!

Onko jännää mennä lentokoneella?

T: Joo se on tosi jännittävää!

Z: Minä en putoa!

T: Et niin koska sulla on turvavyö!

Z: Joo ja otetaaks me myös matkalaukut? Minä haluan minun Mikki-matkalaukun!

Mitä muuta tulee lomasta mieleen?

T: No ei mitään jännittävänlaista!

Z: Et mä otan mun maton mukaan, mut mä en voi kantaa kaikkii mun tavaroita itte. Ja äiti, mun ponin tukka on tummempi kun sun, mut seki on violetti.

Sanotteko vielä lomaheipat?

T: Heippa, minä lähden nyt lomalle!

Z: Mul ei ole lomaheippoja, mulla on ihan tavallinen heippa!

En osaa kyllä kuvitella ketään hauskempia ja mukavampia matkakumppaneita kuin nämä kaksi neitiä (no toki Otto sarkastisine letkautuksineen pääsee samalle tasolle). Maailman parasta lähteä heidän kanssaan reissuun, mä niin toivon että tästä tulee meille kaikille sellainen hyvänmielen kokemus joka lämmittää vielä talven pakkasillakin.

Tämä postaus on pyörinyt mulla luonnoksissa kuukausikaupalla, sillä olen halunnut kerätä rauhassa niitä vanhemmuuden tähtihetkiä, jolloin todella tiedät ja tunnet olevasi vanhempi. Vanhemmuus on äärettömien tunteiden summa, ja jokaiseen päivään mahtuu ainakin jonkinlainen tunteiden vuoristorata. Välillä se on lasten vuoristorata, välillä aikuisten, varmaa on vain se että yksikään päivä ei ole samanlainen.

1. Meillä ei ole ollut enää kahteen vuoteen vauvaa, mutta silti edelleenkin joka ikinen kerta kun menen suihkuun, kuulen vauvan itkua taustalla. Vaikka missään ei olisikaan itkevää vauvaa. Kai se suihku on aina kuulostanut ihan vauvan itkulta mutta vasta äitiyden myötä sen äänen on erottanut sieltä virtaavan veden liplatuksesta.

2. Vain toinen vanhempi ymmärtää, kun puhun sukkapiiloista. Eli niistä jo kerran tarhassa jalassa olleista sukista, jotka ovat täynnä epämääräistä pikkutavaraa paperisilpusta kindermunaleluihin ja barbien kenkiin, ja joita löytyy sängyn alta, kirjahyllyn takaa, sukkalaatikosta ja nukenvaunuista. Niitä sukkapiiloja, joita löytyy aina vielä se yksi siinä vaiheessa kun olet jo huokaissut helpotuksesta että koko huone on siivottu ja kaikki tavarat paikoillaan. ”Mut kun ne on niin kivoja säilytyspusseja” T. 3-vuotias

3. Vasta vanhemmuus saa tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä ettei ole muovaillut tarpeeksi muovailuvahalla, leikkinyt tarpeeksi barbeilla, rakentanut tarpeeksi isoa legotaloa tai lukenut tarpeeksi montaa kertaa sitä yhtä ja samaa Pikku Eetu -kirjaa.

4. Vasta vanhemmaksi tultuani olen oikeasti oppinut mitä huono omatunto tarkoittaa. Kyllä sitä joskus aiemminkin vähän kalvoi rintalastassa jos ei jaksanut nähdä kaveria tai jos oli pitämässä hauskaa vaikka olisi pitänyt tehdä läksyjä. Vanhempana huono omatunto saa kuitenkin aivan uuden merkityksen: se on asia joka kuuluu vähän jokaiseen päivään. Aina on huono omatunto jostain lapsiin liittyvästä, ja se huono omatunto on jotain syvempää ja raastavampaa.

5. Tiimalasinkääntäjä. Tiesittekö että se on maailman tärkein luottamustehtävä? En mäkään ennen. Vanhempana olen oppinut että Alias-peliä tai muuta tiimalasin sisältävää peliä pelatessa se kuka saa kääntää tiimalasia on verrattavissa lottovoittajaan. Ja se kuka ei saa kääntää tiimalasia, ilmaisee tyytymättömyytensä oikein kuuluvasti. Yhtä cooleja luottamustehtäviä ovat mm. hissin nappulan painaja (se on parempi joka saa tilata hissin kuin se joka ”vain” valkkaa kerroksen) sekä telkkarin avaaja.

6. Munavideot, luojalle kiitos niistä. Jos et tiedä mitä ovat munavideot, et ole luultavasti vanhempi tai sitten lapsesi on vielä alle 2-vuotias. Videot joissa avataan yllätysmunia ovat jokaisen lapsen suosikkeja, niissä on jotain sellaista mitä mä en ainakaan tajua mutta mitä lapset ympäri maailman rakastavat. Kaikki eivät tykkää samoista piirretyistä tai elokuvista, mutta munavideoista tykkää jokainen mukula.

7. Numero seitsemän on maaginen. Ensin siitä tulee kellonaika, johon et enää koskaan usko pääseväsi nukkuen heräämättä kertaakaan yön aikana. Sitten siitä tulee kellonaika, jonka nähdessäsi kiljut riemusta: ”ME NUKUTTIIN KOKO YÖ!”. Muutaman vuoden kuluttua huomaat että kello seitsemän on ja pysyy vaikka lapset ovat oppineet nukkumaan pidempään. Mikä pitkään nukkuminen? Missä? Ei meillä. Menitpä nukkumaan kymmeneltä illalla tai kolmelta yöllä, silmät aukeavat viimeistään seitsemältä.

8. Vaikka luulet että muistat lasten huvittavimmat kommellukset ikuisesti, olet väärässä. Kirjoita ne ylös, heti. Kun luet vauvakirjaa puolen vuoden jälkeen, saatat yllättyä. ”Ai sanoiko se oikeasti Puuha-Peteä Kuuka Kekeksi?”.

9. Meidät vanhemmat on suunniteltu niin että ne  kaikkein traumaattisimmat kokemukset unohtuvat ihan huolella. Ajan kuluessa niistä kuitenkin irtoaa yleensä suurin hupi. Älä siis lannistu kun lapsesi kakkaa niskakakat Citymarketin kassalla kurkku suorana huutaen, vaan poistu paikalta tyylikkäästi, kirjoita tapahtuma ylös vauvakirjaan ja naura kolmen vuoden kuluttua niin että kyyneleet valuvat ja poskiin sattuu. Lapsesi ei ehkä usko sinua kun kerrot, mutta viimeistään 30:n vuoden kuluttua voit sanoa ”mitä mä sanoin” kun lapsellasi on lapsia. Tai ainakin voit lohduttautua ajattelemalla näin.

10. Lapsille Sylkevä Kameli -pelin säännöt ja vanhemman työpuhelu ovat samanarvoisia. Kun ne säännöt tulevat mieleen ”JA sitten minä painan sitä nappia ja jos se on väärä niin sitten se kameli sylkee mun päälle mut jos se on oikee niin saan ottaa pullon!” niin ne on vaan saatava sanoa ääneen, ja vielä varmistettava että vanhempi on varmasti ymmärtänyt ne.

11. Valikoiva kuulo on ihan perusjuttuja. Kun juttelet kaverin kanssa puhelimessa henkilökohtaisia juttuja ja luulet lapsen värittävän keskittyneenä värityskirjaa, hän kysyy puhelun jälkeen erittäin henkilökohtaisia kysymyksiä joihin vastaaminen saa hien nousemaan otsalle.  Mutta kun muistutat muistuttaneesi jo kahteen kertaan oman huoneen siivouksesta tai iPadiajan loppumisesta, ovat korvat yllättäen olleet ihan hukassa.

12. Lapsen brutaali rehellisyys on toisaalta virkistävää, toisaalta masentavaa. ”Mummu, sä et kyllä yhtään osaa ajaa autoa.” aamuruuhkassa ei kirvoittanut kovin suurta hymyä äitini kasvoilta. Itse yritän vielä pysyä positiivisena kun kuopus toteaa mahani olevan ”ihan iso” ja ruoan olevan ”ei ihan minun makuuni”. ”Isi älä viitsi laulaa kun mun korvia alkaa särkeä” on jo aika paha. Toisaalta, kun lapsi sanoo rakastavansa, tykkäävänsä jostain ruuasta tai että vanhempi on maailman paras, siitä tietää että hän todella todella tarkoittaa sitä eikä käy mielessäkään kyseenalaistaa sitä.

13. Kiusalliset kysymykset ruuhkabussissa ovat tulleet tutuksi. Miten se ihmisen biologia alkaakin aina askarruttaa juuri julkisilla matkustettaessa? Ehkä se on se kun paikalla on erilaisia ihmisiä ja asiat alkavat mietityttämään mukulaa. Ei siinä muuta vikaa kuin hitsin kovat suorituspaineet omaa vastausta miettiessä kahdenkymmenen silmäparin tuijottaessa. Vanhemman paineensietokyky on varmasti ihan omaa luokkaansa muutaman vuoden vastailun jälkeen.

14. Kun lapsi opettelee elämäntaitoja, on rankkaa olla vaan hiljaa ja puuttumatta. Eihän se lapsi koskaan opi ottamaan itselleen juotavaa jos hänen ei anna yrittää. Siispä ole vaan kieli keskellä suuta ja hymyile kauniisti, kun lapsi ensin ottaa haarukan yltääkseen avaamaan hanan haarukalla, sitten toteaa ettei se onnistu, hakee tuolin ja raahaa sitä pitkin lattiaa, kiipeää tuolille, ottaa kaapista mukin ja pudottaa toisen samalla, ottaa mukin piripintaan täyteen vettä ja kaataa ne päälleen hörpätessään. Lopuksi hän vie paita märkänä hanaan koskeneen ja mahdollisesti lattiallekin tippuneen haarukan takaisin laatikkoon, ja katsoo kysyvänä ”Enkö osannutkin hienosti ottaa vettä?!”.

15. Varpaat naamalla onkin ihan kiva juttu. En olisi kuvitellut ennen vanhemmaksi tuloa että joskus haluaisin nuuskuttaa jonkun varpaita. Mutta totta se on. Aamulla kun herään siihen että kolmevuotiaan varpaat ovat mun naamalla ja hän tuhisee vieressäni minionia puristaen, ei eka ajatus todellakaan ole että hyi hitto vie ne varpaat pois. Vaan sitä vaan hymyilee tyytyväisen onnellisena kun on sellainen tuhiseva pikkukaveri siinä niin ja sillä on vielä niin söpöt varpaat, ihan kuin isällään mutta minikokoiset ja vähemmän karvaiset.

Näin meillä, miten teillä? Kuulostaako tutulta?

Ai hitsi vie että aamulla taas äitiä vietiin, tänään mulle esitettiin ensimmäistä kertaa tarkka ja eksakti kysymys, ”Äiti, miten äidit ja isit tekee vauvoja?”. Olimme siis bussipysäkillä aamuruuhkassa. Näitä legendaarisia ajoituksia jotka varmaan monelle vanhemmalle ovat tuttuja. Mä hanskasin mielestäni tilanteen tosi hyvin, vastauksellani ”No isi laittaa semmosen vauvansiemenen äidin mahaan, ja sitten siitä kasvaa vauva.” ”Ai, no pitääkö sitä vauvansiementä sitten kastella että se kasvaa vauvaksi?”. Huomatkaa että olemme juuri istuttaneet rairuohoa sekä kotona että päiväkodissa, ja pieni innokas puutarhuri ilmeisesti ajatteli alkaa tehtailemaan pikkusisarusta itselleen.

Meinasi olla pokassa pitelemistä siinä koko bussipysäkillisellä vastaheränneitä aikuisia. Mä vastasin kuitenkin tosi coolisti että ei sitä tarvitse, mutta se hengailee vedessä siellä mahassa. Mulla piti onneksi pokka hyvin ja neiti tyytyi tähän vastaukseen tämän aiheen osalta. Pian siirryttiinkin jo turvallisempiin aiheisiin, kuten siihen miksi rakeet ovat kovia ja lumihiutaleet pehmeitä, ja siihen mistä johtuu että meillä on juuri neljä vuodenaikaa.

Kysymyskausi oli hetken aikaa tauolla, ehkä meidän lapset keskittyivät prosessoimaan kaikkea aikaisemmin imemäänsä tietoa eivätkä kyselleet (ihan niin) paljoa. Mutta nyt se kausi on tullut takaisin, entistä voimakkaampana. En voi kieltää ettenkö nauttisi tästä. Musta on ihan parasta vastailla lasten kysymyksiin, ja seurata miten he käsittävät asioita ja millaisia päätelmiä tekevät minkäkin vastauksen perusteella.

Kaikkein huvittavinta on ehkä se, kun kuopus ei aina ihan ole vielä samalla sivulla esikoisen kanssa, ja mun vastaillessa esikoisen kysymyksiin hän muodostaa vastausten perusteella aivan omanlaisiaan ajatuksia. Ne ovat välillä aika loistavia.

Välillä on myös kivaa kysellä itse lapsilta kysymyksiä, ja he rakastavat kun heiltä kysellään. Tänään mä kysyin esikoiselta että onko kivaa olla isin ja äidin lapsi? Ja hän vastasi että ”No on, koska mä tykkään teistä ja ku te ootte niin mukavii!”. Mua aidosti kiinnosti mitä mieltä hän on, onko siistiä olla juuri meidän mukula, koska tiesin että hänen vastauksensa on brutaalin rehellinen.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Ja kiitos hurjasti tsempistä ja kauniista sanoista edelliseen postaukseen, teidän vertaistuki on ihan korvaamattoman arvokasta.

Pitkästä aikaa mä jaan teille meidän lasten parhaita juttuja viime viikoilta ja kuukausilta! Näitä on niin hauska aina kirjoitella ylös ja lukea myöhemmin, ja sitten aina ihmetellä jälkeenpäin että onko ne oikeesti tosiaan sanoneet noin. Meillä molemmat lapset ovat aikamoisia persoonia, ja heiltä tulee sellaista settiä välillä että ei meinaa naurusta tulla loppua. Ainakin on asenteet kohdillaan, ja selkeästi äidiltä ja isiltä ja muilta tärkeiltä aikuisilta kopioitu sanoja, puhetyyliä ja vitsejä.

1. T: ”Kato äiti, mä syön tätä banaania niinkuin apinat!”

Z: ”Onks hyvää, apina?”

 

2. Z: ”Mun vauvapäivä on kohta.”

T: ”Mitä silloin tapahtuu?”

Z: ”No mä synnyn varmaan.”

3. T: ”Äiti, voidaanks me mennä Antti Tuiskulle kylään?”

 

4. Z: ”Äiti sillon kun te olitte isin kans pieniä, niin te olitte ihan sikapieniä.”

 

5. T: ”Mua vähän vaivaa tääl päässä se että mun ilmapallo poksahti. Ei mua sureta, mut ihan pikku tippa vaivaa.”

 

6. T: ”Mä oon niin hurja et haluun aamul syödä chilijugurtin.”

7. Ä: ”Mitä äiti tekee työksi?”

Z: ”Vetää mua rattaissa ja pyöräilee.”

 

8. Z: ”Äiti, miten eskimot suutelee?”

Ä: ”Ne tekee sen nenällä.”

Z: ”EI! Ne tekee sen pyllyllä!”

 

9. Z: ”Mulla on jo neljä makaronia mahalaukussa!”

T: ”Ja aika monta lattialla.”

 

10: T: ”Musta tuntuu että mä oon jo aikuinen kun mulla on nii pitkä tukka.”

Z: ”Musta tuntuu et mä olen isi.”

Joo, että sellaisia ipanoita tässä huushollissa! Nämä ovat vaan jäävuoren huippu, ne jutut jotka olen muistanut/voinut kirjoittaa ylös. Usein ne parhaat jutut tulevatkin just silloin kun ei ole kynää eikä paperia missään lähimaillakaan. Tosin aika monet hyvät keskustelut me käydään nimenomaan ruokapöydässä yhteisten aterioiden aikana. Mulle lasten kanssa yhdessä syöminen aina kun mahdollista on tosi tärkeää, ja toivon että se on tapa joka säilyy niin pitkään kuin mahdollista. Vielä sittenkin kun lapset ovat isoja ja muuttavat pois kotoa, olisi ihanaa kerääntyä edes kerran viikossa yhteisen pöydän ääreen syömään, elleivät lapset sitten lennä kauemmas maailmalle.

Kertokaa ihmeessä teidän lasten/kummilasten/sisarusten/muiden lasten viime aikojen parhaita juttuja, mä haluan hihitellä! 😀