8x Lapset jatkavat lausetta pikkusiskosta

08.10.2016

Joskus aiemmin tänä vuonna blogeissa kiersi 18x  jatka lausetta -postausidea, ja nyt päätin soveltaa sitä vähän uudella tavalla kun siihen aiempaankin oli niin hauska vastata. Keksin kahdeksan ihan uutta lauseen alkua ja annoin vastausvuoron meidän tytöille, näin saatiin ihanasti talteen heidän ajatuksiaan tulevasta vauvasta. 18 lausetta olisi voinut olla vähän liikaa mutta kahdeksan oli juuri sopivasti! Saapahan vauva itsekin joskus lukea nämä niin halutessaan, mun mielestä näistä tuli ainakin tosi hauskoja ja symppiksiä kun tytöt saivat ihan itse miettiä. Lisäsin myös omat välikommentit vastausten alle, mitä ajatuksia itselleni heräsi näistä.

Jos ihastuit leggingsseihin* niin scrollaa alaspäin!

1. Kun pikkusisko syntyy aion..

Z: ..olla pikkusisko-isosisko.

T: ..leikkiä sen kaa legoilla.

Zelda on nyt keksinyt että hän on tulevaisuudessa sekä pikkusisko että isosisko ja sekös on maailman siisteintä! Esikoinen odottaa että saa uuden legoleikki-kaverin, siinä tosin saattaa mennä hieman aikaa.

2. Parasta siinä että meille tulee vauva on..

Z: ..että saan auttaa hoitamaan sitä.

T: ..että me saatiin ilmapalloja, muistatko äiti!

Tiaralla taitaa olla mielessä vielä eniten ilmapallot joita he saivat kun paljastettiin vauvan sukupuoli. Ja Zelda odottaa niin kovasti että pääsee hoitamaan vauvaa äidin ja isin apuna, hän hoitaa aina innokkaasti kun nähdään muita vauvoja.

3. Meidän vauva on..

Z: ..tyttö ja sille laitetaan mekko ja panta.

T: ..hieno, kiltti ja rakas.

Nämä esikoisen ajatukset saivat äidille pienet hormonikyyneleet silmäkulmaan, niin ihania mietteitä. Ja saa nähdä millaisista vaatteista vauva itse tykkää, meidän mekkohullu prinsessa Zeldamme on aivan sitä mieltä että vauva hukutetaan röyhelöihin ja rusetteihin ja timantteihin, mutta jää nähtäväksi millainen vaatemaku tulevalla tyypillä sitten on.

4. Vauvalle sopisi parhaiten nimeksi..

Z: Ida.

T: Ida

En tiedä mistä molemmat on keksineet tämän nimen mutta onhan se kyllä söpö! Epäilen tosin että esikoinen vakoili mitä kuopus oli vastannut kun hän näki että olin kirjoittanut sen jo ylös, ja taisi siitä bongata sen nimen, kun en ainakaan koskaan ole kuullut että tytöt olisivat yhdessä puhuneet tuosta nimestä.

5. Vauvan kanssa aion..

Z: ..auttaa sitä piirtämään.

T: ..leikkiä barbeilla.

Aika kauan saavat molemmat odottaa että pääsevät näitä tekemään! Voin jo kuvitella mielessäni sen miten he opettavat jotain 1-vuotiasta piirtämään ja kehuvat jokaista viivaa minkä tyyppi saa sudittua paperiin tai sen ympärille.

6. Haluaisin opettaa vauvalle..

Z: ..piirtämistä ja menemään pinnasänkyyn.

T: ..kirjoittamaan ja syömään lusikalla.

Nämä kuulostaa jo vähän aiemmin toteutuvilta jutuilta, nämä pinnasänkyyn opettamiset ja lusikalla syöminen. Tiarakin syötti Zeldalle sosetta jo 2-vuotiaana, varmasti tytöistä on iso apu sitten kun meidän vauva opettelee syömään ihan itse.

7. Sitten kun vauva on syntynyt, aion isin ja äidin kanssa..

Z: ..leikkiä ja pomppia.

T: ..hyppiä trampoliinilla äidin kanssa.

Käytiin juuri tänään HopLopissa, ja mä skippasin ison mahani kanssa kaikki huvitukset. Mutta odotan kyllä itsekin jo niin innolla että pääsen riehumaan lasten kanssa ihan normaalisti. Tramppa tosin saa odottaa ainakin hetken synnytyksen jälkeenkin, hahaha!

8. Haluaisin sanoa vauvalle..

Z: ..että se voi hyvin ja on rakas.

T: ..että se saa tulla mukaan meidän kaikkiin leikkeihin.

Kuulostaa hyvältä, eikö vain <3 Olen ylpeä tulevista isosiskoista, niin ihania ja ajattelevaisia neitejä.

Kaikkien kolmen neidin pöksyt* ovat Lucky no. 7:n ja ne on saatu Lilla Companysta. Lucky no. 7 on ihanan rento ja tyylikäs lastenvaatemerkki joka tekee ainakin muhun todella kovaa kolahtavia simppeleitä ja hauskoja lastenvaatteita. Lilla Companyssa on vaikka mitä kivaa merkiltä, nuo 19,95 maksavat Play Hard –leggarit on ainakin ihan must have! Koodilla HUMAN saatte muuten nyt 15% alennusta kaikista Lucky No. 7 -vaatteista Lilla Companysta 12.10. asti, eli nyt kannattaa tilata jos ihastuitte vaikka näihin leggingseihin tai muihin merkin ihanuuksiin.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


Kun paljastettiin vauvan sukupuoli lapsille

04.10.2016

Mä lupasin että kuvaan videolle miten meidän tulevat isosiskot reagoivat vauvan sukupuoleen ja näin myös tein. Tarkoituksena oli käydä ostamassa helium ilmapalloja piilotettavaksi pahvilaatikon sisään, jotta ne pomppaisivat ulos kun tytöt avaavat sen, mutta ilman autoa en päässytkään eilen ajoissa niitä hakemaan ennenkuin hain tytöt päiväkodista ja yllärin piti olla jo valmiina. Päädyin sitten ostamaan led-valaistuja pinkkejä palloja, jotka nekin onneksi aiheuttivat lapsille valtavasti hupia vielä yövaloinakin. Nyt ne ovat tosin sammuneet. Mutta hei, sen pidemmittä puheitta, katsokaa ihmeessä mitä meidän naperot olivat sukupuoli-uutisesta mieltä!

Tämä ilmapalloidea oli ehkä itselleni selkeämpi kuin lapsille, he eivät nimittäin heti tajunneet edes että vauva on tyttö vain siksi että ilmapallot ovat pinkkejä, hah! Eli ainakin joku on mennyt kasvatuksessa oikein kun he eivät ole sitä mieltä että on olemassa tyttöjen ja poikien värejä erikseen. Mutta kyllä he sitten hiffasivat lopulta ja taisivat olla tyytyväisiä pikkusiskouutisesta. Pienille ehkä kuitenkin vauva konkretisoituu enemmän sitten kun hän ihan oikeasti syntyy, nyt taisivat pahvilaatikko ja ilmapallot olla ne kaikista jännittävimmät asiat, mikä on ihan fine.

iinalaura vauvan sukupuoli

Tänään he kertoivat heti päiväkodissa kummatkin että heille tulee pikkusisko, että hetken tuumimisen jälkeen uutinen taisi kuitenkin olla ihan innostava juttu. Aika ihanaa näyttää sitten aikanaan meidän kuopuksellekin miten isosiskot ovat reagoineet uutiseen hänestä ja hänen sukupuolestaan, nämä videot ovat meille ihan hurjan tärkeitä muistoja.

En meinaa vieläkään uskoa todeksi että kohta meillä on täällä ihana tyttökolmikko, terveisiä vaan onnellisuuskuplasta ja ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Raskausviikko 17

13.09.2016

Takana on raskausviikko 17 ja se oli oma muistutuksensa siitä että raskaus se vaan jaksaa aina yllättää kummallisilla oireilla, joista kerron videolla lisää. Videolla mukana myös meidän tytöt kertomassa omia näkemyksiään pikkusisaruksen nimeämisestä ja siitä miten ollaan hyviä isosiskoja! Aika ihania ajatuksia heillä, täytyy sanoa jo näin etukäteen, mua ainakin meinasi hymyilyttää ja naurattaa heidän höpötyksensä. TÄSSÄ vielä suora linkki videoon mikäli se ei upotettuna näy tuossa alla.

Viime viikolla vaivannut puutuminen on onneksi helpottanut paremman työskentelyasennon ja venyttelyiden ansiosta, eikä mua enää vaivaa mikään. Olen maailman kiitollisin fysioterapeutille joka neuvoi mulle hyvät perusliikkeet joilla saan niskaa ja hartioita venytettyä ja veren kiertämään kunnolla raajoissa. Raskausaika on niin hassu, sillä silloin voi tulla mitä kummallisimpia vaivoja. Niitä ei mitenkään osaisi yhdistää raskauteen, mutta sitten ne kuitenkin liittyvät siihen jollain tapaa.

Itselläni ei onneksi ole ollut esimerkiksi hampaiden reikiintymistä, mutta miettikää että raskaus esimerkiksi muuttaa syljen koostumusta ja voi aiheuttaa reikiä. Ja näkö voi huonontua imetysaikana! Ja raskauteen voi liittyä myös esimerkiksi suonenvetoja, vaikka niitä ei muuten normaalisti olisikaan. Ihan outoa. Tämä raajan puutuminen raskausaikana oli itselleni kyllä sieltä oudoimmasta päästä.

17+0

Tässäpä mahakuva raskausviikolta 17, ei se eroa kauheasti edellisviikon kuvasta mielestäni. Ihan kuin kasvu olisi hetkeksi pysähtynyt tai jotain, vaikka kyllä kai se tyyppi siellä kasvaa. Ehkä se turvotus alkaa vaan vihdoin väistyä oikean mahan tieltä, ja siksi kasvu ei näytä niin suurelta. Pitää varmaankin tuossa puolivälissä vaikka tehdä vertailua siitä että miten se mahan muoto on kasvanut ja muuttunut tässä alkaen viikosta 14, ihan vielä en viitsi kun vasta neljä viikkoa mahakuvien ottamista takana kun en heti ihan alussa vielä aloittanut. Ihan pian ollaankin siellä raskauden puolivälissä, ja jos oikeastaan mun edellisiä kahta raskautta katsotaan niin ajallisesti se puoliväli alkaa olla jo nyt, kun kummatkin ovat kestäneet max. toinen alle 36 ja toinen tasan 37 viikkoa. Hullua ajatella, että saman verran aikaa mitä viime toukokuun puolivälistä on kulunut, olisi enää siihen että pieni bebis on jo meillä sylissä, iik!

Mun täytyy alkaa valmistautumaan pikkuhiljaa päiväkodin vanhempainiltaan, sitä ennen on vielä ruoka laitettavana ja vähän pitää keretä halimaan ja pusimaan tyttöjäkin kun siellä vanhempainillassa menee varmaan melkeinpä koko ilta. Mutta tosiaan, kuten videollakin sanoin niin toivokaa ihmeessä joko videon kommenttiboksiin tai tänne postauksen kommenttiosioon, millaisia videoita haluaisitte mun kuvaavan Oton kanssa, niin me kuvataan. Oton kanssa kahdestaan on hauskaa kuvata ja tekin kovasti siitä yhteisvideosta ilmeisesti tykkäsitte, niin voitais hyvin tehdä niitä lisää.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3


Meidän perheen inhokit ja lempparit

29.07.2016

Oikeampi postausotsikko olisi ehkä lempparit ja ”ei-niin-lempparit” mutta se olisi ollut aika pitkä. Sain idean tähän postaukseen eräältä teistä ihanista lukijoista, kun olin kirjoittanut ruokaohjeen ja maininnut lasten tykkäävän kovasti avokadosta. Lukijani halusi tietää meidän muitakin lemppareita ja inhokkeja, eli niitä einiinlemppareita. Mä vältän ainakin lasten kuullen sanomasta että ”INHOAN” jotain, käytän ennemmin vaikka että ei ole ihan mun suosikki. Myös meidän lapset on oppineet sanomaan vaikkapa ruuasta, josta eivät pidä, että ”tämä ei ollut ihan mun makuun, mutta maistoin kuitenkin”. Ja se on musta ihan sallittua, kaikesta ei tosiaankaan tarvitse tykätä, mutta ei tarvitse myöskään olla ikävä ruuan valmistajaa kohtaan ja sanoa inhoavansa hänen tuotostaan.

Mutta joo, nyt rönsyilin vähän aiheen vierestä, sen pidemmittä puheitta mennäänpä niihin lemppareihin ja ei-niin-lemppareihin! Jokaisen vastaukset kirjoitettu ylös tismalleen sanasta sanaan niinkuin vastaaja itse vastasi. PS: tekisi mieleni kommentoida mieheni vastauksia, mutta en nyt spoilaa etukäteen, hahhaa.

Lemppariruoka / Ei-niin-lemppariruoka:

Iina: Teriyakilohi on kestosuosikki johon ei voi kyllästyä / Kaikki mauton kökkö. Ja korianteri. Mutta jopa korianteri on parempaa kuin mauton ruoka.

Otto: Pastasafkat uppoaa aina / Sushi, konseptina mahtava mutta maistuu lähinnä kullilta

Tiara: Lasagnette! / Porkkanasopasta mä en pidä ihan niin paljon (kasvissosekeitto)

Zelda: Avokadopasta ja jätski / Mä en tykkää salaatinlehdistä enkä aurinkokuivatusta tomaatista

Lempparihedelmä / E-n-l-hedelmä:

Iina: Hunajameloni ja avokado / Hunajapomelo. Ootteko ikinä maistanut? Se on ihan tosi outoa koostumukseltaan ja makua ei ole nimeksikään, siis ainakaan ihan sellaisenaan.

Otto: Päärynä / Omena

Tiara: Mandariini / banaanista en ihan paljoo tykkää.

Zelda: Banaani ja omena / päärynästä mä en tykkää niin paljon enkä mangostakaan.

Lempparijuoma / E-n-l-juoma:

Iina: Vesi ja kahvi, drinkeistä mojito / appelsiininmakuiset limut

Otto: Yllättäen ei ES, vaan makuvissyt / Tee

Tiara: Vadelmavissy muistatko se mitä me ostettiin joskus Herkusta / Laktoositon maito

Zelda: Maito ja mehu ja vesi / No mä tykkään kaikista! Mä tykkään kaakaosta ja teestä ja vissystä ja kaikesta.

Lemppari lastenohjelma / E-n-l-lastenohjelma:

Iina: Peppi Pitkätossu näyteltynä eikä piirrettynä. Sisustus ja vaatteet ja kaikki oli täydellisiä siihen aikaan kun se sarja on kuvattu, ja siinä on niin hauskat jutut vielä kymmeniä vuosia myöhemminkin. / Hauhau piip ja veli. En pääse yli sen tunnarista joka kuulostaa siltä kuin ne laulaisi ”hauhau pippeli!”.

Otto: Adventure Time, vaikka ei meidän lapsille uppoakaan / Lelumaan Niksu

Tiara: Risto Räppääjä-leffat / The Adventures of Phigaro Pho (zeldan toinen lemppari)

Zelda: Chaplin. / Mä tykkään kaikista paitsi jostain vauvojen ohjelmasta.

Lemppari viikonpäivä / E-n-l viikonpäivä:

Iina: Perjantai koska vapaapäivä tyttöjen kanssa / Ei-niin-lemppari vaihtelee viikon ohjelman mukaan. Yleensä se sattuu päivälle jolloin on normaalia hankalampi aamu.

Otto: Perjantai koska viikonloppu alkaa / Tiistai koska viikonlopun kuulumiset vaihdettu jo maanantaina, ja viikonloppuun vielä pieni ikuisuus

Tiara: Keskiviikko koska silloin on harrastuspäivä / Mä en tykkää lauantaista koska se on karkkipäivä ja karkeista tulee reikiä hampaisiin. Mutta ne on silti hyviä.

Zelda: Herkkupäivä! (lauantai) / Mä en tykkää keskiviikosta.

Lemppari tekeminen / E-n-l-tekeminen:

Iina: Kirjoittaminen, tanssiminen lasten kanssa / Sähköpostin siivoaminen.

Otto: Tatuoitavana oleminen / Pakonomainen turhista asioista stressaaminen

Tiara: Prinsessaleikki ja kaikki pukuleikit / Jostain Zombi- tai luurankoleikeistä.

Zelda: Star wars -leikki ja päiväkotileikki jossa minä olen opettaja. / Toy Story -leikki.

Mistä pidän kaikkein eniten / Mistä pidän kaikkein vähiten?

Iina: Perheen kanssa olemisesta ja perheenä yhdessä asioiden tekemisestä / stressaamisesta, mitä yritän välttääkin viimeiseen asti mutta eihän se tietysti aina voi onnistua.

Otto: Omasta arjesta oman perheen kanssa / Unettomuudesta

Tiara: Minä tykkään kaikista isoista asioista! Niinku perheestä ja ystävistä ja kukista. / Vinkuvista leluista ja ötököistä paitsi leppäkertut ja perhoset on kivoja.

Zelda: Mä tykkään tästä (osoittaa kirahvilelua) ja mun isosta siskosta / Mä en tykkää märästä pususta.

OTTO! Miten voi inhota omenaa mutta tykätä eniten päärynästä?? Nehän maistuu melkein samalta! Mutta joo, tämä oli niin hauska postaus tehdä, mua nauratti myös lasten vastaukset. Ne tulivat kyllä ihan suoraan sydämestä kun oikeen istuttiin juttelemaan yhdessä. Osuiko yhtään samoja inhokkeja/lemppareita? Mahtavaa viikonloppua kaikille!


Lasten suusta kuultua

29.06.2016

Oton jälkeen mun on aina hankala tarttua näppikseen ja saada jotain ulos, ihan vaan koska mikään ei tunnu Oton kirjoituslahjoihin verrattuna olevan tarpeeksi hyvää. Siksi mä päästänkin tänään ääneen lapset,  niin saan vähän pehmennettyä tätä tietä itselleni, hahaa. Älkää ottako vakavasti, en mäkään ota oikeasti. Tämä vaan just nyt tuntui hyvältä tähän väliin.

Ja, fakta on myös se että viime aikoina lapset ovat taas väläytelleet mitä huvittavimpia juttuja ja päästäneet sisäiset sanasepponsa valloilleen. Mä aina yritän muistaa kirjoittaa parhaimpia juttuja ylös, sillä niille on niin hauskaa nauraa myöhemmin. Parhaita ovat juurikin sellaiset spontaanit laukaisut jotka saavat naurunkyyneleet valumaan yllättäen silmistä. Yleensä nämä tapahtuvat vähän hassuissa paikoissa, tai hassuissa tilanteissa, ja se lisää huumoriarvoa entisestään. Musta on ehdottomasti hauskaa haastatella lapsia, silloinkin he voivat yllättää, mutta ihan lemppareita on kyllä nämä varsinaiset älynväläykset joita he keksivät kokonaan itse. Tässäpä siis 10 viime aikojen suosikkia:

1. T: ”Mihin numeroon mun pitää soittaa jos mä haluun puhua intiaanien kaa?”

2. Z: ”Mummu, mä voin opettaa sun koiran pyöräilemään.”

3. T. ”Tämä on erittävän hyvää” totesi lapsi kun söi herkkupäivällistä. Erittäin ja erittävän taisi mennä sekaisin 😀

4. Z: ”Musta tulee pienenä ballerina, ja isona prinsessa.”

5. *Lauloin Dora The Explorerin tunnaria.* Z: ”Äiti! Älä laula, minun korvat on kipeät sinun laulusta!”

6. Z: ”Jag är så mätt att jag ska döööööö.” sanoi neiti ja kävi lattialle makaamaan päivällisen jälkeen.

7. T: ”Ja nyt nää barbiet menee treffeille.” ”Ai treffeille, mitä treffit tarkoittaa?” ”No treffeillä kilistellään laseja, käydään piknikillä ja teekutsuilla. Treffeillä ei saa riehua, lyödä, juosta tai töniä kovaa. Ja treffeillä voi silittää, mut vaan heppoja. Ja treffeille ei saa mennä paidassa ja housuissa vaan pitää olla ihan täydellinen mekko kaikilla.”

8. Z: ”Keittäisitkö äiti minulle iltapäiväteen kun se auttaa minun kuumeeseen?”

9. Z: ”Kato isi, mä tein tatuointeja ihan niinkuin sullakin on!” Ilmoitti lapsi ylpeänä, yltäpäältä sinisen tussikynän peitossa. Lisäsi vielä perään ”Mun jalassa on ukkeli, se on herra perunapää, katso!”

10. Z: ”Isi, sä oot vahvempi kun Hulk! Ollaaks bestiksii?”.

Kuvat nappastiin viime viikolla kun kuvasin Oton tatuointia, ja neidillä oli vielä jalassa omat mahtavat itsepiirtämänsä tatuoinnit, eli ukkeli nimeltä herra perunapää jalassa (ja kaikki muut hienot taideteokset). Taitaa toi isi olla aika kova idoli, ihana.

Nauruntäyteistä keskiviikkoiltaa kaikille <3