Meidän tytöt saivat Bebe Au Lait -blogin Iinan ihanalta Nöpsyltä haasteen vastata Nöpsyn ystäväkirjaan, ja haastattelinkin sitten meidän tyttöjä tänä aamuna aamupalan lomassa. Vastaukset olivat meidän tyttöjen näköisiä, sain pikkuisen hyvät naurut ja meinasin vetäistä ruisleivät väärään kurkkuun pari kertaa, hah! Lukekaa vaikka itse! Kiitos vielä haasteesta Iinalle ja Nöpsylle!

Nimi (oikea tai jolla esiinnyt blogissa) ja blogin nimi:

T: Tiara, mun nimi on oikeesti kruunu ja mä olen prinsessa.

Z: Zelda.

Molempien blogikoti But I’m a human not a sandwich

Ikäsi:

T: Neljä vuotta.

Z: Mäkin olen melkein neljä.

T: Sä olet kaksi!!!

Parasta just nyt:

T: Kitaran soittaminen ja Play-Doh ja äiti.

Z: Minion suihkugeeli on pawas ja isi!

Lempiruoka:

T: No se pulled pork tortilla jota syötiin eilen.

Z: Isin pannukakku.

T: Ei se ole ruoka! Mut se on munkin lempi jälkkäri.

Lempijuoma:

T: Vesi.

Z: Maito.

Suosikkileikkini:

T: Barbeilla kodin ja kaupan leikkiminen.

Z: Hirviöleikki.

Harrastukset:

T: Mulla ja Zeldalla on tanssiharrastus.

Z: Ei niin se kirjoiteta!

Idolini (Kysyin lapsilta ”Ketä ihailet?” koska eivät tunne sanaa idoli):

T: Tobiasta* (nimi muutettu, poika päiväkodista).

Z: Tiawaa minä ihailen, ainakin Tiawaa.

T: Ei kun sä ihailet Antonia* (nimi muutettu, poika päiväkodista).

Z: Joo, mä menen sen kanssa naimisiin.

T: Minä ihailen myös Zeldaa pientä pikkusiskoa.

Valitse parempi vaihtoehto potta/vaippa, auto/juna, kukkakaali/parsakaali, lämmin/viileä ja oma sänky/äidin kainalo.

Pönttö!!! huutavat tytöt kuorossa. Zelda valitsisi auton, Tiara junan. Zeldalle maistuu parsakaali, Tiaralle kukkakaali. Tiara tykkää lämpimästä, Zelda viileästä. Zelda nukkuu mieluiten alasängyssä ja Tiara kerrossängyssä.

Nöpsyn ystävänkirja -blogihaasteen säännöt:

– kerro, kuka bloggaaja haasteen sinulle antoi ja mistä blogista

– vastaa blogipostauksessa annettuihin kysymyksiin

– haasta muutama blogilapsi tai -perhe vastaamaan kysymyksiin

– ilmoita haastetuille, että heidän on haastettu

– jos tahdot, että Iina nostaa blogissaan vastauksiasi esille, linkitä hänelle vastauspostauksesi

Laitan haasteen eteenpäin Korinnalle, Sofialle ja Julialle!

Kiitos ihanista vastauksista meidän tytöille ja aurinkoa teidän kaikkien ihanien päivään vaikka tuolta räntää ja vettä sataakin! 😀 <3

Sanoi kaksivuotias käydessään nukkumaan pitkän ajomatkan jälkeen myöhään illalla. Hän katsoi mua suurilla silmillään ja paijasi mun poskea ja sanoi että äiti, sinä olet niin kaunis. Sanoin ”Voi kiitos kulta, niin sinäkin.” Johon hän vastasi: Kiitos, sinä olet niin ihana. Johon minä että ”Kiitos rakas, niin sinäkin olet ihana.” Me oltaisiin voitu jatkaa tätä ikuisesti siinä pötkötellessämme.

Jo esikoisen aloittaessa kerhossa parivuotiaana kehuivat ohjaajat kuinka hän kannustaa ja kehuu toisia aina. Ja siitä asti kun kuopus on oppinut puhumaan, on hän kehunut toisia. Kun mennään kylään jonnekin, lapset kehuvat sisustusta. Uusiin lapsiin tutustuessaan he saattavat kehaista kuinka jollakin on tosi hieno paita tai lelu. Ja aina kun joku kehuu heitä, heidän kasvonsa syttyvät loistamaan ja sieltä tulee niin vilpittömän kuuloinen kiitos ettei mitään rajaa.

Ollapa niin puhdas ja viaton ikuisesti kuin lapsi on. Lapsi kehuu vilpittömästi, näkee kauniita asioita kaikkialla ja on kiitollinen jokaisesta kauniista sanasta jonka saa osakseen. Lapsi haluaa kertoa toisille ihan puhtaasta ilahduttamisen halusta, miten ihania he ovat. Lapsella ei koskaan ole taka-ajatuksia. Hänen sanaansa ja kehuunsa voi luottaa, ja ne tuntuvat erityisen hyvältä. Pieni lapsi ei koskaan loukkaa tarkoituksella, hänen sanojensa ei koskaan ole tarkoitus satuttaa.

Kun pieni lapsi joskus kehuu tyytyväisenä, kuinka hän on nyt vaihtanut neniä äidin kanssa ja hänellä on äidin iso nokka, ei äiti ikimaailmassa loukkaannu, enemmänkin nauraa. Tai jos lapsi kysy kaupassa, miksi joku käyttää rollaattoria, ei hän naureskele rollaattorin käyttäjälle, on vaan puhtaasti ihmeissään.

Mä toivon että tämä vilpittömyys säilyisi lapsissa aikuisuuteen asti. Sitä voin yrittää tukea parhaani mukaan, mutta kaikelta ei tietenkään voi suojella. Pienten lasten äitinä saa kuitenkin nauttia niistä kauniista sanoista, ja joskus niin huvittavistakin huomioista, ja tietää että ne tulevat suoraan sydämestä.

Loppukevennyksenä vielä pakko jakaa esikoisen loistavan huvittava kommentti, kun kuopus ilmoitti haluavansa leikkiä isosiskonsa kanssa päiväkodissa. ”No sepäs oli yllätys!” *teatraalinen huokaisu*. Repesin kyllä niin pahasti nauramaan, ja nauratti neiti isosiskoakin oma kommenttinsa. Sarkastisesta kommentista huolimatta olivat leikkineet päiväkodissa kuin paita ja peppu, ja juosseet heti toistensa luokse antamaan halia kun heräsivät päiväunilta. Ihanat tytöt <3

 

Toisiksi viimeistä viedään! En voi melkein uskoa että huomenna on jo jouluaatto, tuntuuko teistäkin että jälleen kerran joulu tuli kuin varkain ja nämä 23 päivää ovat menneet nopeammin kuin normaalisti edes yksi viikko? Huomennakin on vielä luvassa ylläriluukku, viimeinen 24:s luukku, mutta nyt on vuorossa sitä mistä me alunperin aloitettiinkin: Lapset selittävät joulun pt. 2! Tällä kertaa he pääsivät vastaamaan vähän abstraktimpiin kysymyksiin ja vastaukset olivatkin sen mukaisia. Ensimmäisen osan löydät TÄÄLTÄ.

Mikä on joulun sanoma?

T: Se että löytää joulukuusen tai tontun tai lakin.

Z: öööö sukka.

Miksi joulua juhlitaan?

T: Koska jouluna ollaan yhdessä.

Z: Shikshi. Muwwa on mekko.

Mitä jouluna kuuluu tehdä?

T: No olla nätisti ja syödä jouluruokaa ja avata lahjoja.

Z: Öö että kowistewwaan jouwukuuseh.

Mitä sinä haluaisit tehdä jouluna jos saisit tehdä mitä vaan?

T: Leikkiä yhdessä jotain joululeikkejä.

Z: Minä hawuun weikkiä minioneiwwa.

Mikä on paras jouluelokuva?

T: Joulupukki ja noitarumpu.

Z: Öö fwouteeen.

Mikä on lempijouluruokasi?

T: Noooo mun lempijouluruoka on avokadopasta.

Z: Pipawi.

Mikä on joululoman tarkoitus?

T: Chillata ja leikkiä ulkona ja pulkkailla ja tehdä lumienkeleitä ja lumiukkoja ja lumikoiran ja lumisotaa.

Z: Ööö. Uiminen.

Miten joulupukki pääsee käymään jos ei ole lunta?

T: No höpsö, se tietty laittaa lahjat reppuun ja ratsastaa sillä porolla.

Z: No sekin voi mennä uimaan.

Musta olis hei tosi kivaa kuulla teiltä mitä olette tykänneet tämän vuoden joulukalenterista? Ruusuja, risuja? Liikaa vai liian vähän arvontoja?  Mitä voisin tehdä toisella tavalla ensi vuoden joulukalenterissa?

Koska maanantaisin usein kaipaa vähän piristystä, on tänään luvassa meidän esikoisen kertoma ja kuvittama joulutarina. Kun kysyin häneltä eräänä aamuna haluaisiko hän kertoa joulutarinan, hän oli heti ihan messissä. Tämä on toteutettu joskus aiemminkin joulukalenterissa, olisikohan ollut vuonna 2013, mutta silloin tarina taisi olla ihan parin lauseen mittainen parivuotiaan höpötys. Tällä kertaa mä oikein hämmästyin sitä kuinka tarina oli selkeä tapahtumien jatkumo ja miten ihanasti toinen ajatteli. Miten iso tyttö mulla jo onkaan, en voi käsittää. Itku meinaa tulla kun tuota lukee. Mutta lukekaa ihmeessä itse, turhaan mä tässä höpöttelen!

Pelastetaan Joulupukki

Olipa kerran prinsessa joka lähti etsimään joulupukkia. Se lähti etsimään sitä koska se pukki oli pulassa. Prinsessa haki sen oman hevosen jonka nimi oli Rosa. Prinsessa nousi hevosen selkään ja lähti Kalasataman metroasemalle, siellä olisi kuulemma ehkä poroja. Metroasemalla vartijat tulivat auttamaan prinsessaa joulupukin etsimisessä. Yhdellä vartijoista oli joulupukin puhelinnumero, ja ne soitti sille ja se oli kuulemma joutunut vankilaan. Koska se oli varastanut kaikki joululahjat koska se hhalusi antaa niitä kaikille semmosillekin lapsille jotka ei välttämättä saa lahjoja.

Se halusi että kaikki saa lahjoja ja kaikille tulee hyvä mieli. Joulupukki pyysi anteeksi ja vartija päästi sen pois. Sitten pukki, prinsessa ja vartijat lähti hakemaan poroja sieltä metrikseltä että joulupukki voisi jakaa lahjoja kaikille. Joulupukki päätti ottaa joiltakin lapsilta pari lahjaa jos niillä oli tosi monta ja antaa niille lapsille joilla ei ollut. Vartijat ja prinsessa auttoi jakamaan lahjat. Sitten he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti. Loppu.

Nelivuotiaan tarinassa Joulupukki on vähän kuin Robin Hood ja haluaa antaa lahjoja kaikille. Ja pakko rakastaa tätä urbaania tapahtumaympäristöä, porot hengailee Kalasataman metriksellä!

Ihanaa maanantaipäivää kaikille <3

Mulla ei ole siskoja tai veljiä, mutta omia lapsia ja heidän sisarussuhteitaan seuratessani olen saanut huomata paljon uusia asioita, asioita joissa siskokset tukevat toisiaan. Asioita joista tapellaan ja asioita jotka ovat niin tärkeitä. Ja miten siskokset kiusoittelevat toisiaan, mutta puolustavat myös toisiaan aina. He kaksi vastaan maailma.

Zelda oppi tällä viikolla sanomaan ensimmäistä kertaa S-kirjaimen. Joka kerta kun hän sanoo sanan jossa on S, ja muistaa sanoa ässän ässänä, hänen isosiskonsa huomauttaa siitä kaikille. Tiara myös joka kerta muistuttaa meitä kaikkia, esimerkkiä näyttäen, että nyt Zeldalle pitää taputtaa. Hän on aina ensimmäisenä kehumassa ja kannustamassa, kun Zelda oppii tai tekee jotain uutta. Pienempi seuraa perässä. Kun isi ajaa autoa, hän kannustaa takapenkiltä ”Hyvä ishi hienosti ishi!!”

Tällä viikolla meidän eri ryhmissä olevat neidit saivat kahtena aamuna jäädä yhdessä päiväkotiin tekemään yhteisiä leipomis- ja muita juttuja (koska näin joulun alla on kaikkea ekstrakivaa tekemistä päiväkodissakin). Kolmantena aamuna, kun vein heidät, he olisivatkin jääneet normaalisti kumpikin oman ryhmänsä tiloihin. Pienempi ei yhtään tykännyt tästä ja syvästi järkyttyi, koska se että kahtena aamuna peräkkäin saa jäädä oman siskon kanssa on hänelle  jo tapa, niin pitäisi sitten tapahtua joka aamu. Onneksi meidän dagiksessa on tosi joustava ja ihana meininki, ja Tiara sai sitten mennä kolmantenakin aamuna Zeldan kanssa leikkimään kun oltiin käyty kysymässä ensin. Hän ryntäsi heti lohduttamaan siskoaan ja paijasi tämän tukkaa ja sanoi että ”ei ole mitään hätää kulta, minä leikin sinun kanssa!” Ja niin he lähtivät käsi kädessä leikkimään.

Vaikka molemmilla on paljon omiakin kavereita siellä, niin aina kun mahdollista he leikkivät samassa porukassa. He ovat kuin paita ja peppu, näin klassisesti sanottuna, niin hyvässä kuin pahassa. Jos toinen unohtaa vaikka vahingossa jonkun tietyn lelun kotiin, eikä itse muista sitä niin toinen kyllä varmasti muistuttaa että ”MUTTA EI ME VOIDA LÄHTEÄ KUN ZELDAN ISI JÄI (isi on pehmolelu)!”. Ja niin sitten saa valita mukavasti molempien lasten kauhean pehmoleluvääryysjärkytyksen ja kotiin takaisin palaamisen väliltä.

Joskus he ärsyyntyvät toisiinsa leikkien aikaan, toinen siitä että kaikki on niin tarkkaa ja on kaikenmaailman sääntöjä ja toinen siitä että toisella ei ole mitään sääntöjä ja hän on kuin norsu posliinikaupassa pikkuleluleikeissä. Joskus tulee tappelua iPadista, kun toinen haluaisi katsoa Frozenian Taakse Jää -repeatilla ja toinen haluaisi katsoa My Little Ponya.

Pääosin he ovat kuitenkin sovussa, ja maailman rakkaimpia toisilleen. Tänään illalla, isomman ”lukiessa” Pikku Eetu -kirjaa pienemmälle (vaikka oli isomman vuoro valita vanhempien luettavaksi iltasatu ja hän olisi voinut valita esim My Little Ponyn), mulla taas tuli sellainen olo että sydän pakahtuu kun katsoo näiden kahden meininkiä. On ihan mieletöntä että heillä on tuollainen suhde.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3 Huomenna alkaa viikonloppu ja aurinkoakin on luvattu, JES!