Siitä on nyt noin puolitoista viikkoa kun meidän esikoinen oppi lukemaan. Lukutaito on kehittynyt jo tässä ajassa huimasti, ja hän lukee jo lyhyet sanat ilman tavujakin. Hän on alkanut lukemaan kirjojen nimiä, kylttejä ulkona, lehtiotsikoita cosmosta aamupalalla ja muita lyhyempiä tekstejä. Meillä ei onneksi ole sanomalehtiä kotona, sillä luen päivän uutiset mieluummin netistä reaaliajassa. Onneksi sanon siksi, että pystyn ainakin vielä kotona suojelemaan nelivuotiasta lukemasta masentavia ja pelottavia tekstejä lehtien etusivuilta.

Lukeminen tosissaan avaa ihan uusia maailmoja, niin hyvässä kuin pahassakin. Toivon että pystyn suojelemaan niiltä pahoilta asioilta – lähinnä maailman pahuuden ymmärtämiseltä – vielä mahdollisimman pitkään. En tiedä kuinka kauan se oikeasti onnistuu, sillä uutisia tulee joka tuutista, kokoajan. Toistaiseksi ulkona huomiota ovat kiinnittäneet kuitenkin ennemmin ihanat mainokset kuin kioskien lehtitabloidit, onneksi. Neljävuotiaan ei tarvitse tietää vielä sitä kaikkea mitä meille aikuisille päivittäin suolletaan.

Lukemaan oppiminen on kuitenkin ennenkaikkea hieno asia, ja me ollaan vietetty paljon ihania yhteisiä lukuhetkiä. Nelivuotias on myös lukenut pikkusiskolleen kirjaa, tosin pikkusisko kyllästyi aika nopeasti sillä lukeminen on vielä aika hidasta, etenkin kun esikoinen on luonteeltaan niin perusteellinen että hän varmistaa moneen kertaan lukeneensa varmasti oikein.

Lukeminen on mun mielestä yksi kivoimmista asoista mitä lasten kanssa voi tehdä, ja myös yksi mun lempiharrastuksista ihan yksin. Olen ollut addiktoitunut lukemiseen siitä asti kun kuusivuotiaana Oulun reissulla luin kyltistä että ”Pateniemeen”. Muistan sen hetken, mulla vaan loksahti kaikki kohdalleen päässä ja luin tuon yhden sanan jälkeen kaikki mahdolliset kyltit ja lehtien nimet. En koskaan ehtinyt opetella tavuttamaan kun opin suoraan lukemaan, toki sitten koulussa opeteltiin vielä tavujakin. Siitä asti mä olen ahminut itseeni tarinoita, tietoa ja kaikkea mahdollista.

Nyt vietetään lukuviikkoa, ja huomenna on jälleen Kirjan ja ruusun päivä. Viime viikolla olin lapsimessuilla Kirjan ja Ruusun päivän tämän vuoden teoksen, Ronja Salmen ja Jami Nurmisen Onks Noloo? -teoksen pohjalta paneelikeskustelussa Ronjan sekä kolmen muun äitibloggaajan kanssa. Keskusteltiin kirjan teemasta, noloudesta, ja saatiin aikaiseksi mun mielestä tosi mielenkiintoinen keskustelu. Kirjaa saa tosiaan huomenna ja vain huomenna kaikista kirjakaupoista, kaupan päälle ostaessaan vähintään 15€ edestä kirjoja.

Yritän ehtiä jossain vaiheessa Inspispäivän ja Inspiration Blog Awardsien välissä käymään itsekin kirjaostoksilla, sillä onhan mun pakko päästä lukemaan että minkälaisessa kirjaproggiksessa olen ollut tänä keväänä mukana! Kirjaa kun ei jaeta etukäteen luettavaksi kenellekään, edes niille jotka ovat olleet siitä puhumassa. Samalla voisin metsästää esikoiselle lisää helppolukuisia kirjoja!

Me vietetään tänään kotipäivää ja Tiaran kummitäti tulee meille Rovaniemeltä illalla yökylään, ihan parasta. Ollaan aamun ajan tehty tyttöjen kanssa helmikoruja Zeldan synttärilahjaksi saamalla setillä, ja luettu kirjoja. Illalla mennään ehkä pyöräilemään jos säät sallivat.

Tästä on tulossa toiminnantäyteinen viikonloppu ja parhaiten pysytte mukana kun seuraatta Instaa ja Snapchatia, molemmissa olen nimellä @iinalaura.

Mahtavaa perjantaita ja lukuviikonloppua kaikille <3

Viime viikolla Otto ja Zelda olivat flunssaisia, viikonloppuna Tiara (ja edelleen), ja nyt mullekin on iskenyt eka flunssa joulun jälkeen. Onneksi sain sentään olla näin pitkään terveenä. Olen ollut tänään kotona lasten kanssa ja tehnyt töitä etänä sängyn pohjalta, ja meillä on ollut ihan leppoisa päivä flunssasta huolimatta.

Jos flunssassa on joku hyvä puoli, niin tällä kertaa se oli aika odottamaton: esikoinen makoili niin pitkään sohvalla, että kerkesi aapista selaillessaan oppia lukemaan. Jep. Eilen, 4-vuotiaana meidän neiti oppi lukemaan. Aiemminkin hän on lukenut jo yksittäisiä tavuja, laskea helppoja päässälaskuja ja kirjoittaa hän on osannut pitkään jo ilman apua, mutta nyt  onnistuu sitten lukeminenkin. Kunhan täältä sängyn pohjalta selvitään, täytyy käydä ostamassa muutama helppolukuinen (tavutettu) kirja hänelle luettavaksi, onneksi mun Ennin ja Onnin aapisessa riittää luettavaa kuitenkin pariksi päiväksi. Suomeksi lukeminen on helppoa koska sanat lausutaan niinkuin ne kirjoitetaan. Saa nähdä seuraako ruotsin kieli yhtä helposti perässä tässä asiassa.

Allaoleva video ei ole (ollenkaan) editoitu masterpiece mutta siinä meidän neiti lukee ensimmäistä kertaa pidempiä sanoja ja lauseen. Video on kuvattu eilen, ja eilisen jälkeen niitä sanoja ja lauseita on tullut monen monta lisää. Täällä on kyllä kaksi vanhempaa jotka ovat haljeta ylpeydestä, ja myös ilosta. Lukemaan oppiminen avaa meidän neidille aivan uusia maailmoja, ja kuka tietää, ehkä hän jatkossakin lukee mielellään satuja siskolleen ja itselleen.

Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

PS: Kertokaa ihmeessä jos tykkäätte videoista, koska mä mieluusti tekisin enemmänkin niitä, mutta jotenkin en vaan jaksa koskaan alkaa siihen editoimisrumbaan joka vie tuntikausia tällaiselta amatööriltä. Mutta jos siis tykkäisitte ihan perus höpöttelyvideoista joita ei sen suuremmin ole editoitu – let me know. Mä tykkään tehdä niitä.

Olen ehkä vähän hullu, mutta aion nyt jakaa teille muutamia noloja hetkiä mun elämän varrelta. Niitä on mahtunut mukaan aika tosi monta, enkä kaikkea edes muista, mutta osa on jäänyt niin hyvin mieleen että kerron teillekin.

1. Kun mulla oli ala-asteella kaksi minuuttia aikaa ehtiä bussiin ja juoksin koulun käytävällä vaikka ei saanut, törmäsin opettajaani ja kaaduin lattialle. Sain opettajalta nuhtelut, myöhästyin bussista ja itkin kotona varmaan kolme tuntia että en mene enää ikinä kouluun. Se tuntui niin maailmanlopulta silloin oikeasti, itkusta ei ollut tulla loppua. Mulla oli ikää ehkä 10 vuotta silloin, enkä koskaan ollut hävennyt mitään niin paljon. Näin jälkeenpäin tekisi vaan mieli silittää 10-vuotiaan Iinan päätä ja sanoa että voi kuule, eihän se nyt niin noloa ollut ja tulet kokemaan elämässäsi paljon nolompiakin tilanteita. En sitten tiedä lohduttaisiko se, hah!

2. Kaikki raskaanaolevat tietävät että silloin pissattaa, ihan kokoajan. Kun odotin esikoistamme ja olin jo aika pitkällä, mulle kävi yksi juttu jota häpesin ja samaan aikaan huvituin siitä ihan hulluna, mikä ei kyllä yhtään auttanut. Olin tulossa muistaakseni Kampista kotiin, ja jo metrossa mulla oli pissahätä. Jotenkin pääsin kuitenkin pitkän matkan meidän kodin rappuun asti, kun hississä sitten alkoi tuntua siltä että nyt ei tästä tule enää yhtään mitään. Sain juuri ja juuri kotioven auki, kun se tapahtui. Vauva potkaisi mua lujaa virtsarakkoon, ja mä pissasin housuun. Siinä meidän ovella, ovi oli vielä auki. Kukaan ei nähnyt tätä, mutta ai luoja musta tuntui että mä kuolen häpeästä. Samaan aikaan mua kuitenkin nauratti että eihän hitto vie aikuiselle ihmiselle voi käydä noin! Tästä on viisi vuotta aikaa eikä tätä varmaan saisi vieläkään kertoa ääneen koska se on niin noloa, mutta pointtini on että ihan sama, ei se ole noloa koska en voinut mitenkään estää sitä tilannetta, enkä mä nyt tahallaan sitä tehnyt.

3. Tämä sattui yläasteella, muistaakseni seiskaluokalla. Me keskusteltiin nimistä, ja mä sanoin että en tykkää yhdestä nimestä. Kaikki muutkin olivat sanoneet nimiä joista tykkäävät, ja nimiä joista eivät tykkää, mutta tämä yksi nimi jonka mä sanoin sattuikin olemaan yhden tytön koiran nimi. Ja siitähän riemu repesi. Mä olisin voinut vajota maan alle, kaikkien muiden mielestä mä olin ihan törkeä koska en tykännyt koiran nimestä, jonka en edes ollut tiennyt olevan kyseisen koiran nimi. Se sama olisi voinut käydä kenelle tahansa, mutta se kävi sitten vain mulle. Silloin posket punertuivat ja teki vaan mieli oikeasti juosta piiloon ja pysyä siellä. Miten pienistä jutuista tuleekin niin hirveän isoja tuossa iässä?

4. Opiskeluaikana mä matkustin joka päivä raitiovaunulla. Yhtenä päivänä sinne tuli tarkastajat, ja näytin ihan muina naisina korttiani koska olin ihan varma että siellä on aikaa. En tiedä mikä aivopieru se oli, mutta aika oli umpeutunut jo kaksi päivää aiemmin, enkä ollut vaan tajunnut. Sain sakot pummilla matkustamisesta, ja paljon pahoja katseita. Voitte uskoa että sen jälkeen olen ollut ekstrahuolellinen siitä että kortilla on aina aikaa tai arvoa. Opiskelijan kukkarossa silloin se 80€ sakko todella tuntui ja kyllä hävetti. Tuntui että kaikki katsoivat mua kuin B-luokan kansalaista koska sain tarkastajalta sakkolapun kouraani.

Nykyään noloja tilanteita on ehkä vähemmän kuin nuorempana, tai sitten mua ei vaan hävetä enää niin paljoa. En jää enää murehtimaan jos jotain vähän hassua tapahtuu. Mutta nyt tämän sanottuani ääneen lähiaikoina on varmasti luvassa jotain ihan supernoloa. Pitääkin kertoa siitä sitten täällä!

Ai miksi mä kerron teille mun elämän noloimpia hetkiä? Siksi, että kävin tuossa pari viikkoa takaperin yhdellä elämäni mielenkiintoisimmista illallisista ravintola Grönissä (illallisen tarjosi Kirjakauppaliitto). Mukana oli tuttuja bloggaajia, sekä tämän vuoden Kirjan ja Ruusun päivän kirjailija Ronja Salmi, 23, kuvittaja Jami Nurminen ja Kirjakauppaliiton puheenjohtaja Katriina Jaakkola. Kirjan ja Ruusun päivän (23. huhtikuuta) konsepti on varmasti monelle tuttu, silloin puolisot ostavat toisilleen toinen kirjan ja toinen ruusun.

Jokaisena Kirjan ja Ruusun päivänä valitaan yksi kirjailija, jonka kirjoittaman kirjan saa vain sinä päivänä, kaupan päälle vain ostaessaan kirjakaupasta minkä tahansa toisen vähintään 10€ maksavan kirjan. Nerokas taka-ajatus tässä on siis houkutella ihmisiä käymään kirjakaupassa, eikä vain selaamaan Buzzfeediä ja iltapäivälehtiä. Kirjaa ei tosiaan saa koskaan muulloin mistään, kuin tuona kyseisenä päivänä, sitä ei jaeta siis bloggaajille tai toimittajillekaan arvosteltavaksi etukäteen.

Tämän vuoden kirjailija, Ronja Salmi on 23-vuotiaana saavuttanut enemmän kuin moni kaksikymmentä vuotta vanhempana. Onks noloo? on paitsi Ylellä pyörinyt TV-sarja, myös Ronja Salmen kolmas teos, joka käsittelee ystävyyttä, heppoja, kiusaamista, ihastumista ja tietysti sitä paljon puhuttavaa noloutta. Ensimmäistä kertaa ikinä Kirjan ja Ruusun päivän kirjaksi on valittu lasten kirja aikuisten kirjan sijaan, mikä on musta aivan huikeaa ja vallankumouksellista. Kirja soveltuu parhaiten alakouluikäisille, mutta varmasti myös vanhemman kannattaa se selata läpi.

Itse suurena lukutoukkana aion ehdottomasti käydä kirjaostoksilla silloin, koska ostan kirjoja muutenkin paljon ja pakkohan mun on päästä lukemaan tämäkin teos. Mä olen pienestä asti lukenut paljon, ja jatkanut samaa lukuperinnettä myös lasten kanssa. Rakastan kivijalkakirjakauppojen tunnelmaa, ja uuden kirjan tuoksua. Tämä kirja on varmasti myös hyvä säilyttää kaapissa, sillä ennenkuin mä huomaankaan on mun omista lapsista tullut niitä varhaisteinejä joista vanhemmat on noloja, pojat on noloja, itse on ainakin tosi nolo ja kaikki muukin on ihan noloa. Kahden vuoden päästä mun esikoiseni astelee jo koulun penkille, herregud!

Molemmat sekä Ronja että Jami ovat aivan huikean inspiroivia tyyppejä, ja nauraa rätkätettiin illallisella vähän väliä. Saatiin myös aikaiseksi erittäin mielenkiintoinen keskustelu noloudesta ja kaikesta muusta. En voi muuta sanoa kuin että tunnen itseni onnekkaaksi kun pääsen tapaamaan näin huikeita ihmisiä.

Mitä noloa teille on sattunut? Oletteko tykänneet aiemmista Kirjan ja Ruusun päivän kirjoista? Aiotteko juhlistaa päivää kirjaostoksilla?

Rakastan antaa lahjoja, ja rakastan kivoja jouluisia ideoita. Siksi olen päättänyt ottaa meille uuden jouluperinteen käyttöön, jonka bongasin Pinterestistä, ja joka on kotoisin Yhdysvalloista: Christmas Eve Box nimittäin. Tämä boksihan kuuluu antaa siis jouluaattoiltana, koska sielläpäin lahjat avataan joulupäivän aamuna. Boksi sisältää yleensä kivaa jouluista tekemistä lapselle, kuten vaikka joululeffan ja jouluisen sadun, jouluisen värityskirjan ja -kynät sekä pyjaman ja jotain pieniä, usein itsetehtyjä, jouluherkkuja. Sellainen jouluaattoillan selviytymispakkaus.

Meillä tämä lahja kuuluu kuitenkin jouluaattoaamuun, koska ei me nyt hitsi vieköön aleta vielä aatonaattona lahjoja jakelemaan, ja joulua juhlitaan päivää aiemmin kuin valtameren toisella puolella. Aattona aamulla avattava yksi paketti on meidän perheen perinne jo aiemmilta vuosilta, eli aamulla saa avata yhden pienen lahjan. Me muunnetaan siis tästä vuodesta alkaen tuo aamun yksi paketti tällaiseksi kivaksi joulupakkaukseksi. En ehkä ole ihan yhtä mahtipontinen kuin USA:n äidit tässä paketin sisällössä, mutta pääpointti mun mielestä on ilahduttaa ja piristää jollain pienellä kivalla aattoaamuna.

Meidän tyttöjen aattoaamun paketeista löytyy:

1. Ihana paita/mekko jouluaatoksi
2. Jouluinen pinni hiuksiin
3. Ainekset vaahtokarkkikaakaoon lasipurkissa
4. Jouluiset satukirjat

Mikä olisikaan ihanampi tapa aloittaa jouluaattoaamu, kuin pukeutua ihanaan uuteen jouluasuun, laittaa söpö juhlapinni hiuksiin, keittää yhdessä äidin kanssa kaakaot ja lukea sen jälkeen kivoja jouluisia satuja? Mun mielestä tämä on niin ihana ja söpö idea että haluan tehdä sen joka joulu! Tuo Mauri Kunnaksen soiva laulukirja on varmasti kiva kun sen avulla lapset voivat itsekin opetella joululauluja, ja Tatu ja Patu on niin lasten kuin mun ja Otonkin suosikkeja. En malta odottaa että päästään lukemaan ja laulamaan! Ihanat kimaltelevat vaatteet on Zarasta, ja pinnit H&M:ltä. Vaahtokarkkikaakaon ohje löytyy edellispäivän joulukalenteriluukusta, TÄÄLTÄ.

Aiotteko tehdä aattoaamun paketteja, tai onko teillä sellaista perinnettä että avataan jo aamulla yksi paketti?

”Voidaanko tänään olla koko päivä kotona, kun mä haluaisin vaan lukea kirjoja ja katsoa possuvideoita iPadilla ja tehdä palapelejä?”. ”Ollaan vaan”. ”Miten pottu kiwjoitetaan?” ”P-O-S-S-U, possu.”

No tänään ollaan sitten vaan oltu. Letitetty hiuksia, katsottu niitä possuvideoita youtubesta ja luettu kirjoja, Tarinoita Arendelista ja Lilla spöket Labania. Räkätetty Rohmu krokotiilille ja tehty Frozen-palapelejä ainakin kaksi tuntia. Rakennettiin me talokin pikkulegoista ja arvailtiin millä kirjaimella mitkäkin sanat alkavat, laskettiin jopa paljonko on viisi plus kaksi. Ihasteltiin vesisadetta ikkunasta, syötiin välipalaksi omppuja ja banaaneja ja kirjoiteltiin kirjainmagneeteilla höpöjä juttuja. Meiltä puuttuu monta tärkeää kirjainta magneettikokoelmasta, mutta niillä saa hyvin kirjoitettua esimerkiksi BOSS HÖPÖT.

Niin ihana päivä, näitä rauhallisia torstaipäiviä mä odotan joka viikko. Vaikka on kiva mennä ja tehdä, niin paras torstai on kyllä kotihousutorstai, sellainen torstai että ei tarvitse edes kammata tukkaa jos ei huvita. Näillä vapaapäivillä on hurjan suuri merkitys jaksamisen kannalta. Mä olen oppinut aikatauluttamaan, ja yleensä puristan viikon ensimmäisten kolmen päivän aikana itsestäni irti niin paljon kuin vaan pystyn, herään aikaisin aamulla ennen lasten heräämistä kirjoittamaan, muokkaamaan kuvia ja vastaamaan sähköposteihin, käyn päivän töissä ja jatkan blogijuttuja lasten mentyä nukkumaan tehden niitä yleensä iltayhteentoista asti vähintään. Siten voin ottaa torstain ja perjantain rennommin, tehdä blogijuttuja vain osan illasta ja muuten vain olla lasten ja Oton kanssa.

Olen myös oppinut sanomaan ei ja kuuntelemaan omaa jaksamistani. Vaikka joka päivä voisi juosta kymmeneen eri paikkaan, ei se ole tarpeen. Tarpeen on nauttia hetkestä ja avata silmät kaikelle sille siistille mitä tapahtuu kotona kahdeksan aikaan aamupuuron äärellä. Sieltä voi löytyä ihan mielettömiä ajatuksenjuoksuja ja loistavia keskusteluita.

En ole avannut konetta koko päivänä ennenkuin istahdin tähän sohvalle lasten mentyä nukkumaan. Ja vaikka avasin sen, unohduin hetkeksi katsomaan Antti Holma showta enkä muistanut koko koneen olevan sylissä ennenkuin huomasin että reisiä vähän kuumottaa.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille, ja mahtavaa alkanutta lokakuuta!