Mörköllä on tommonen tosi paksu side koko masun ympäri :(<3

Mun toivomus ois että kirjottelisit joskus vauva-arjen huonoista puolista? tuntuu että kirjottelet täällä vaan hyvistä asioista etkä ollenkaan koskaan sellasista jos tiara on vaikka vähän valvottanut/kitissyt ja tunnet olos väsyneeksi.
Mut sellanen toivomus jos täällä saa postauksia toivoa. Että mikä on vauva-arjessa raskainta tai väsyttävintä.

Mä aloin miettimään tuota kommenttia ja sitä että miksi mä saan samantyylisiä kommentteja niin usein. Mä oon kyllä kertonut täällä siitä jos Tiara on valvottanut tai kitissyt, esimerkiksi Isänpäivän yönä meillä ei nukuttu kuin muutama tunti jos sitäkään ja viimeviikolla oli vierastuskiukkua. Mutta onko se rikos että Tiara on kiltti ja kultainen tyttö josta mulla ei kovin usein ole mitään valitettavaa? Suututtaako se niin kovasti jos mä en löydä huonoja puolia vauva-arjesta ja ole tyytymätön olooni äitinä?                 Vauvat on kaikki erilaisia ja se että monilla vallitsee käsitys siitä, että kaikilla pienillä vauvoilla on vaikeaa ja ne valvottavat öisin ja vanhemmilla on mielettömän rankkaa, on aivan väärä. Toki joillain vauvoilla on masuvaivoja tai pienestä pitäen jo paljon temperamenttia, mutta esimerkiksi Tiara ei ole sellainen vauva. Tiara on nukkunut jo yli kahden kuukauden ajan täysiä öitä, miksi mä siis valittaisin väsymystä? Tiara kiukuttelee äärimmäisen harvoin ja silloin kun kiukuttaa niin mä yleensä mainitsen siitä täällä koska se on mulle iso ja mainitsemisen arvoinen juttu siksi ettei se kuulu meidän normaaleihin arkipäiviin. Mä saan myös omaa aikaa jos mä sitä haluan, tähän mennessä en ole kovinkaan paljoa halunnut mutta tiedän että jos mä haluaisin lähteä vaikka kavereiden kanssa syömään ja leffaan niin se onnistuisi samantien.                  Se että mun blogi ei ole valitusblogi enkä kerro täällä vauva-arjen kamaluudesta ei tarkoita sitä että mä peittelisin jotain tai korostaisin vaan hyviä asioita. Se tarkoittaa sitä että mulla ei ole mitään valitettavaa, koska kyllä mä täällä kerron ikävistäkin asioista kuten vaikkapa Mörkön sairastumisesta tai mun rankasta teini-iästä. Mä oon jopa paljastanut täällä lähes paljaan, synnytyksen jälkeisen kroppani joten miksi mulla olis jotain salattavaa siitä kuinka usein Tiara kiukkuaa? Postauksia saa kyllä toivoa, ei siinä mitään mutta tää aihe vaan jotenkin särähti mulla niin pahasti korvaan. Miksi vauva-arjen pitäisi olla oletusarvoltaan hirveän kamalaa kärsimystä ja väsymystä kaikilla?                  Mä nautin äitiydestä ja siitä että saan olla mun perheen kanssa, se on parasta mun elämässä. Tiara on kiltti ja ihanan iloinen tyttö joka ei pienistä hermostu ja mä viihdyn sen kanssa ihan mainiosti eikä mulla ole mitään valittamista mistään neitiin liittyvästä. Mä en aio täällä alkaa myöskään esittämään että meillä ois jotenkin rankkaa, kerron mieluummin asiat sellaisina kun ne oikeesti on. Ootteko muut äidit kohdanneet samanlaisia oletuksia siitä että vauvan kanssa pitäis olla niin kammottavan väsyttävää ja järjettömän hirveää? ”Moi oon söpö ja Sophie on mun paras kaveri!” ”Tää on mun lempparikohta, niiiiin jännä!” ” Ei se haittaa et kirja on väärinpäin, mua jännittää silti!” ”Toi kissa näyttää ihan pöntöltä ku se on väärinpäin!” ”Nyt mua naurattaa ku kirja on oikeenpäin!” ”Mä lähen nyt kauppaan!” ”Oon kovis chiksi ja pidän mun nyrkist kiinni!” ”BÖÖÖ oon pihalla ku lumiukko!” ”Äiti voitko nyt lopettaa sen räpsimisen ku mä haluun leikkii rauhassa!” ”Mä nyt vähä luen kirjaa täs!” Sitten vielä vähän bloggaamisesta. Mä oon viettänyt monta tuntia nyt parina päivänä eläinlääkärillä ja sen lisäksi hoitanut ihan normaalit arkiaskareetkin ja tietysti ollut Tiaran, äidin ja Oton kanssa. Oon myös halunnut olla paljon Mörkön kanssa ja paijailla sitä ettei sillä ois niin paha olla. Mä oon siinä samalla jäänyt ihan hirvittävän pahasti jälkeen tässä kommentteihin vastailussa, mistä mä oon pahoillani. Oon kumminkin järkeillyt tän asian päässäni silleen että mieluummin luette multa kokonaisen uuden postauksen kun parin rivin vastauksen kommenttiin. koska tällä hetkellä mulla ei oo riittänyt aika sekä kommentteihin vastaamiseen että postaamiseen. Mä lupaan vastata jokaikiseen kommenttiin mahdollisimman pian, mutta nyt on tärkeysjärjestyksessä kyllä ihan ensimmäisenä Tiaran lisäksi tietysti Mörkö ja keskittyminen sen parantumiseen. Toivottavasti te ymmärrätte! Nyt toivottelen hyvät illanjatkot kaikille ja kiitoksia paljon ihanista kommenteista ja vinkeistä myös Mörkön suhteen! Ostettiin nimittäin Mörkölle semmonen ”uimarengas” kaulaan joten nyt ei tarvi pitää sitä inhottavaa tötsää ja herralla onnistuu juominen ja syöminenkin helpommin!

Aihe josta tulee puhuttua lähestulkoon jokapäivä ainakin yhden, ellei useammankin äidin kanssa. Lähinnä silloin kun oma tai jonkun toisen äidin mukula on ollut neuvolassa ja tänään oli meidän vuoro. Tuli sitten taas havahduttua siihen ”mihin ihmeeseen tää aika vaan häviää?” -tunteeseen. Siellä ne kehui meidän neitiä erittäin jänteväksi useaan otteeseen (neuvolatäti ja -lääkäri) ja kuulemma Tiara osaa istua poikkeuksellisen hienosti ikäisekseen (vaikkei sitä mitenkään olla harjoiteltu), ei kuulemma heilu tai huoju ollenkaan vaan lähestulkoon istuu tuetta. Kuulemma saadaan alkaa syöttämään syöttötuolissa sosetta jos syöttötuoli on olemassa. Ja meillähän on, nimittäin huomisesta alkaen kun äiti tuo meille mun kummipojan vanhan syöttötuolin.
                            Oon mä sen silleen itekkin huomannut että Tiara haluaa jo istumaan kun jos se vaikka pitää mua sormista kiinni niin se vetää jo itseään sitterissä istumaan ihan helposti. Sylissäkään makuuasento ei kelpais enää ollenkaan, edes silloin kun on maitopullon aika. Miten ne voi kasvaa niin nopeasti?! Mua vähän arveluttaa vielä tuo syöttötuoli-idea, onhan toi kumminkin vielä niin pieni neiti vaikka kuin olis jäntevä ja eihän se selällekään vielä varmaan ole hyvä jos paljoa istuttaa, mutta tuskinpa se pahaa tekee jos 15 minuutin sosehetken päivittäin viettäisi tuettuna tuolissa. Ja en mä usko että neuvolalääkäri meille mitään sellaista neuvois joka voisi Tiaralle olla vahingoksi. Pitää miettiä vielä, ei tässä mikään kiire ole mihinkään. Ensin aion ainakin maalata puunvärisen syöttötuolin paremmin meidän keittiön väreihin sopivaksi, nimittäin limenvihreäksi. Pitää suunnata piakkoin maalikauppaan niin saa senkin valmiiksi
sitten.

”WIHIIIII!”

”Koska oon oppinu pitää käsii tällee, ni mä pidän niit ain tällee. Niin kerta!”

”No moi, kyl mä äiti tiiän et oon maailman söpöin ja isompana isi ei voi kieltää multa mitää ku vähä räpyttelen ripsii!”

                            En aio kyllä kiiruhtaa tämän asian kanssa, Tiara on kumminkin vasta 4,5kk vanha. Mutta mitäs muuta siellä neuvolassa kerrottiin? Tuosta tekstistä en tällä kertaa pahemmin saa selvää muuta kuin miljoona ”OK” merkintää ja viimeisen lauseen joka kuuluu ”Kasvaa ja on kehittynyt erittäin hyvin”. Kyllähän tuo lämmittää ylpeän äidin mieltä kun pikkuapinaa kehutaan. Hangon keksinä siellä työntelin vaunuja ja into piukassa tungin neitiä uuteen haalariin. Äidin ylpeys on mielettömän ihana tunne kyllä. Tiara oli siis myös kasvanut tosi hyvin, tässäpä vähän näitä mittoja näin 4kk iässä (suluissa 3kk mitat):

”Mä oon jo NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN pitkä neiti!”

”Eikä haittaa vaikka oon vähän pälvikalju, se on mun JUTTU!”

”Moi oon maailman söpöliinein äitin ja isin muru<3" (Kuolan matka äidin karvapeitolle<3)

”Äitillä meni hermo ku kokoaja valutin sosetta ruokalapun välistä bodylle ja se riipas koko ruokalapun pois!”

”Mä vähä söin itekki ku oon niiiiin iso tyttö jo!”

”Sit piti hymyillä kameralle nii luovutin ton lusikan kaa, ihan turha kapistus! Lopuksi äiti pyyhki mun nassun tohon bodyyn ja vaihto mulle puhtaat vaatteet, se oli kivaa!”

Meillä oli aivan ihana viikonloppu! Perjantaina Netta saapui meille onnistuneesti Jyväskylästä vaikka juna olikin myöhässä (ylläri sinänsä). Käytiin kaupassa herkkuostoksilla ja tultiin meille syömään kaupan kalatiskiltä ostettua sushia ja itsetehtyä jättikatkarapu-Caesarsalaattia. Mä haaveilin sushista koko raskausajan mut sit se himo meni jotenki ohi synnytyksen jälkeen. Nyt ku sit vihdoin muistin sushin olemassaolon niin ai että oli taivaallista vuoden tauon jälkeen! Syötiin muuten tasan vuosi sitten viimeksi Netan kanssa sushia Tallinnan reissulla, hassua miten oli päivälleen vuoden tauko ja hassua miten voin muistaa jotain tollasta. Kaikkein hassuinta kuitenkin on kyllä se miten paljon asiat on muuttunu vuodessa!
                        Perjantaina meillä jäi sitten leffakin katsomatta kun Tiaran mentyä nukkumaan innostuttiin fiilistelemään biisejä ja (taas kerran) käymään kaikki meidän vanhat kuvat läpi lähes viiden vuoden ajalta ja (yli tuhat kansiota :D). Lauantaina Netta värjäsi ja muotoili kulmat ja värjäsi myös ripset sekä meikkasi mut. Ainiin ja sain akupainantaa kasvoihin sekä ihanan rentouttavan kasvohoidon ja -hieronnan. Ihana Netta kun jaksoi hemmotella mua, on se kiva että on kosmetologiopiskelija kummitätinä Tirriskällä! Tämmösiä kuvia tuli lauantaina räpsittyä:

                         Sunnuntai meni sitten siivoillessa ja valmistautuessa toisen kummitädin Nonan vierailuun. Nona toi meille mukanaan blogikollegani Minnan ihanan Leo-poikansa kanssa ja Leon kummitädin Veeran. Voi että oli ihana saada vauvavieraita ja nähdä niin ihana pieni tuhiseva 2kk vanha poju! Kyllä se kahden kuukauden ikäero on vaan niin iso vielä tässä iässä, vaikka vauvat oli melkeen samanpainoisia niin silti Leo-poikaa oli ihan erilaista pitää sylissä kun toinen oli niin ihanan rentona ja Tiara taas on semmonen jäntevä ja tarraa kaulasta kiinni ja sörkkii mun naamaa ja heiluu joka suuntaan. Oli Tirriäinen muuten vähän Leoa isompi mutta kädet oli pienemmät! Vissiin muhun tullu ku mullaki on pienet kääpiösormet.

Uninen neiti, riisuin ulkovaatteet ja juttelin ilosella äänellä ja pussailin ja pöristelin mut toinen ei vaan saanu simmuja auki<3

Onneksi minuuttia ennen kuin ovikello soi vieraiden merkiksi niin Tiaran silmät aukes jotenki maagisesti ja se oli oma pirteä itsensä<3

Kummitätsy ja kummitytsy<3

Leon kummitätsy 🙂

”HÖÖÖÖ!! ÖBÄÖÖÖ!!!”

Otolla oliki kaksi vauvaa hoidettavana, noei mut äidit oli piilossa!

Eilen illalla sain inhottavan puhelun että joku super mega idiootti omistaja oli antanut ison koiransa käydä meidän pienen Mörkö-chihun kimppuun kun äiti ja Mörkö oli lenkillä illalla. Mörkö sai sormen syvyisen haavan mahaansa kun isompi koira oli retuuttanut mörköä suussaan ja koiran omistaja oli kaksin käsin vääntänyt sen leuat auki että sai irrotettua sen Mörköstä. Mörkö piti nukuttaa ja leikata mutta onneksi ei tullut sisäelinvaurioita, toivottavasti se pieni pulla paranee pian että äiti ja Möge pääsee meitäkin tänne moikkailemaan! Kauhee ikävä sitä pientä karvasta palleroa<3 Ja äitiä kans!
                    Tänään herättiin Tiaran kanssa aamulla vasta kymmeneltä ekan kerran neidin kolmannen kummitädin puheluun Rovaniemeltä! Ompas ollut kummientäyteisiä päiviä, ihanaa! Mut missä ne kummisedät luurailee ku tätejä tässä vaan tullu nähtyä! Vinkvink vaan herra kummisedillekin että saa tulla kahvittelemaan ja vaihtamaan kakkavaippaa, eiku!
                    Tänäänkin on ollu kiva päivä kyllä, ollaan laulettu ja leikitty neidin kanssa! Mä oon vähän huono noissa lastenlauluissa ku en muista aina sanoja kaikista mutta onneksi tuo Tirriäinen ei vielä niin paljoa ymmärrä muuta ku että äiti kuulostaa iloselta ja laulaa jotain.  Ja onneksi on youtube josta voi laittaa taustalle pyörimään niin Piippolan Vaarit kuin Muumilaulutkin niin äiti saa vähän avitusta sanojen kanssa. Pää olkapää peppu -laulu on Tiaran suosikki kun siihen liittyy myös leikki ja se onneksi onnistuu multakin ja ihan ilman youtubea! Tässä vielä kuvia meidän ihanasta pallerosta jolla on muuten päällä ihanan blogimutsin Anniinan joululahjaksi lähettämä Espritin upea rusettipaita!

No okei tää muumiyökkäri ei oo kyl Esprittii nähnykkää ku tää on otettu vast aheränneenä aamulla 😀

Voiko tota ilmettä kuvailla muulla sanalla ku HOOPO :DDD ihana <3

”Naminaminaminami nyrkkiäääää, hampaitaa see vahvistaa!” ”Oho se tais kyl olla porkkana joka niitä vahvistaa, eikä mulla kyl oo hampaitakaan”

Tämmönen ilmestyi tänään isin facebook -seinälle työpäivää piristämään!

Mä oon ollu niin kiireinen tänä viikonloppuna että jääny blogin päivitys vähän vähemmälle. Mä en halua ikinä lopettaa kyllä tätä blogia jos sen jatkaminen vaan on mahdollista läpi elämän mutta sen voin kertoa että kyllä muakin välillä ahdistaa. Mua stressaa jos mä en ehdi postaamaan, mua stressaa jos mä en jaksa postata, mua stressaa odottavat kommentit vaikka niihin onkin kiva vastata ja mua stressaa se että jollain tapaa ”petän” lukijoiden odotukset jos vaikka oonkin luvannut postata ja sitten en millään jaksakkaan. Se stressi vie nykyään osan postaamisen ilosta, mä en tiedä miksi. Tää on alkanu tuntua välillä melkein kuin duunilta vaikka tän pitäis olla vaan mukava harrastus.
                           Toinen stressitekijä blogin pidossa on taas viimeaikoina ollut anonyymien ilkeät kommentit, joka kerta kun meen hyväksymään uusia kommentteja mua pelottaa että mitähän  kakkaa sieltä taas löytääkään mieltä pahoittamaan. Vaikkei niistä tarvitsekaan välittää niin ei ne mukavaltakaan yleensä tunnu ja viime viikolla niitä tuli pitkän tauon jälkeen taas todella paljon ja todella törkeistä aiheista. Mulle on ihan sama mitä musta tai mun ulkonäöstä sanotaan, vaikka en mä mitään törkykommentteja hyväksy itseenikään liittyen, mutta sillon kun joku kommentoi mun lapsesta jotain ilkeää niin todella tekee mieli ottaa anonyymeiltä kommentointimahdollisuus pois. Se ois ikävää että kaikki mukavatkin anonyymikommentit häviäis samalla, mutta toisaalta en koe tarvitsevani tollaista ihan turhaa haukkumista mun elämään kun sen kerran voin välttääkin.
                            Mä haluaisin löytää sen bloggaamisen  ilon uudestaan ja lopettaa tän turhan stressaamisen, koska mä tiedän että mun blogi ei ole kenellekään niin tärkeä että päivä menis pilalle jos postausta ei näykään. Siksi mä aion nyt olla stressaamatta, mä postaan jos mulle tulee sellainen olo että ”Mun on pakko saada kirjottaa tästä blogiin!/Hei tietäisköhän toiset äidit tätä?/Mä haluun et kaikki näkee kuin söpö meidän ipana on!” etc.  Blogi ei ole siis jäämässä millekään tauolle tai mitään enkä usko että postaustauot venyvät paria päivää pidemmiksi edelleenkään mutta pointti oli se että en aio ottaa enää stressiä. Jos musta tuntuu että on asiaa niin postaan vaikka kolmesti päivässä ja jos ei ole niin sitten ei vaan ole ja tuun postaamaan sitten kun siltä tuntuu.  Ja mä mietin vielä tota kommentointiasiaa, riippuen siitä loppuuko noi törkeät kommentit boxissa vai ei.

Nyt mä toivotan ihanaa viikkoa kaikille ja haluan vielä kiittää teitä kaikkia niistä ihanista neuvoista ja kommenteista joita oon saanut<3 Moikkamoi!

Multa on viimeaikoina taas kyselty kauheasti siitä miksi en imetä Tiaraa ja lisäksi vastaanotin muutama viikko sitten postaustoiveen omista imetyskokemuksistani/ mielipiteistäni. Imetys on niin arka aihe äitien keskuudessa että kesti kauan miettiä avaanko nyt tätä sanaista arkkuani vai en, mutta päätin nyt kumminkin sitten kertoa oman kantani tähän asiaan.

Tiara siis syntyi noin kuukauden etuajassa ja oli syntyessään suhteellisen pieni (3010g/46cm) vaikkakin viikkoihinsa nähden (35+6) hyvän kokoinen. Sairaalassa mulla lähti maito hyvin nousuun, Tiaralla oli loistava imuote ja aattelin että kuinka mahtavaa että tää sujuu näin hyvin vaikka pieni syntyikin niin aikaisin. Hoitajat tuli oikein monta kertaa päivässä kattomaan että ”kylläpä se sujuu mukavasti, kuin vanhalla tekijällä”. Näin oli siis ensimmäiset kolme päivää sairaalassa, sitten päästiin vauvan kanssa kotiinlähtötarkistukseen jossa Tiara punnittiin ja yhtäkkiä paino olikin tippunut kolmesta kilosta päälle kahteen ja puoleen. Ei muuten päästy kotiin sinä päivänä! En vielä tänä päivänäkään tiedä että miksi se sitten tippui, Tiara saattoi viihtyä rinnalla puolesta tunnista tuntiin kerrallaan ja imi kyllä kokoajan mutta kai mun maito ei sitten vaan riittäny ja se imi rintaa myös huvikseen. Lääkäri ja kätilöt oli ihan ihmeissään ja samantien Tiara alkoi saamaan lisämaitoa pullosta. Mun käskettiin vaan pumpata maitoa ja Tiaraa piti syöttää kokoajan pullosta jotta maidon määrää voi seurata helpommin. Kun sitten pumppailin maitoa niin eipä sitä niin kovin paljoa tullutkaan ja Tiara sai jo sairaalassa suurimmaksi osaksi lahjoitettua rintamaitoa.
                   Päästiin sitten kotiin yhdeksi yöksi viiden sairaalapäivän jälkeen ja jatkoin pumppaamista mutta oli meidän pakko ostaa korvikettakin koska mun oma maito ei vaan millään riittänyt. Yhden kotipäivän jälkeen jouduttiin taas sairaalaan jossa Tiaralle ei enää edes annettu rintamaitoa, vaan pelkkää korviketta koska oli sitä kerran saanut jo kotonakin. Sairaalassa mä en sen yhden päivän aikana yksinkertasesti jaksanu pumpata, mä olin ihan loppu ja mua ahdisti olla siellä ihan yksin ja Tiara -raukka makas sinivalossa silmäsuojien kanssa. Musta tuntuu et sillon oli hormonit varmaan eniten sekasin mitä kertaakaan raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen on ollut. Mä itkeskelin enkä saanu ollenkaan nukuttua ja sen sairaalayön jälkeen maidon tulo väheni entisestään. Tässä vaiheessa Tiara oli viikon ikäinen ja paino oli edelleen alle 2,7kg eli reilusti alle syntymäpainon.

                  Kotona mä yritin neuvolatädin kehotuksesta pitää Tiaraa rinnalla jotta maidontuotanto lähtis paremmin käyntiin, mutta eihän se neiti enää osannut imeä kun oli saanut pullosta. Lisäksi mulle oli tullut kammo imetystä kohtaan kun kaikki näytti muka sujuvan niin hienosti sairaalassa mutta oikeasti Tiara ei tainnut sitä maitoa mun rinnoista saada masuunsa paljoa yhtään. Mua harmittaa että Tiaraa ei sairaalassa punnittu jo heti alussa useammin, mun mielestä se ois ollu loogista koska neiti kumminkin syntyi niin paljon etuajassa. Jos jo heti alussa olisi voitu puuttua tilanteeseen ennen kun paino tippui liikaa niin ehkä imetys olis onnistunut pidempään. Mutta niin mä sitten pumppailin omaa maitoa ja laitoin aina loput korviketta. Pikkuhiljaa maidontulo vaan väheni ja väheni ja kun Tiara oli kolmen viikon ikäinen, maitoa ei tullut enää edes 10ml kerralla ja Tiara veteli korviketta 60-100ml kolmen tunnin välein. Me oltiin siirrytty kokonaan pulloruokintaan.
                   Tiara saavutti kuukauden iässä taas syntymäpainonsa ja me voitiin huokaista helpotuksesta. Paino lähti huimaan nousuun ja ekan kuukauden jälkeen Tiara onkin kasvanu tosi hienosti. Mua toisaalta harmittaa hirveästi että imetys ei onnistunut meidän kohdalla, olishan se ollut tietenkin Tiaran kannalta parempi jos olisin voinut imettää pidempään. Mutta toisaalta, pullossakin on hyviä puolia: Ottokin voi syöttää, maidon määriä on helppo edelleen seurata ja Tiaralle on kehittynyt selkeät rytmit. Yöt nukutaan meillä kokonaan eikä enää herätä parin tunnin välein syömään vaikka ikää on vasta rapiat kolme kuukautta. Tiara ei myöskään oo tottunut nukahtamaan rinta tai pullo suussa vaan nukahtaa ihan itsekseen omaan sänkyynsä sitten kun hänet sinne viedään iltamaidon jälkeen.
                    Meillä kävi onneksi hyvin, ensimmäinen korvikemerkki jota kokeiltiin (NAN1) passasi heti ja neidillä ei oo ollu masuvaivoja pienen ikänsä aikana juuri ollenkaan. Tiara ei oo koskaan puklaillut paljoa, en tiedä johtuuko siitä että masu on hyvin kehittynyt vai Mamin anti-colic -pulloista (maailman parhaita!) mutta meillä ei kyllä neiti puklaile edes joka viikko. Muutenkin masu toimii hyvin joka päivä. Mä pelkäsin että meillä tulis hirveesti masuongelmia koska Tiara oli ennenaikainen, pienipainoinen ja korvikevauva. Mutta eipä meillä olla niistä onneksi koskaan kärsitty lukuunottamatta muutamaa ilkeää pierua joskus harvoin. Mutta niitä varmaan on useimmilla vauvoilla joskus.

Nyt kun oon meidän tarinan imetyksestä ja imettämättömyydestä kertonut niin voisin vähän kertoa mun omaa kantaa imetykseen. Mun mielestä se on äidin oma asia imettääkö vai ei. Jos imetys tuntuu todella epämukavalta tai se ei vaan mitenkään onnistu niin silloin on mun mielestä parempi siirtyä korvikkeeseen kun menettää hermonsa totaalisesti. Sitä mä kyllä vieroksun että ei haluta imettää vaan siksi että rintojen ulkonäkö menis pilalle, se on ainakin mun mielestä aika tyhmä syy olla imettämättä jos se muuten onnistuis hyvin. Mutta tärkeintä on että vauva saa ruokaa ja kasvaa hyvin, imettämällä tai korvikkeella.
                       Mä en itse henkilökohtasesti kokenu imettämistä mitenkään kovin erikoisena, se oli vaan tapa jolla Tiara sai ruokaa (tai no ei saanu ilmeisestikään mut kumminkin :D). Ei se tuntunu yhtään sen läheisemmältä kun pulloruokintakaan, oikeastaan päinvastoin. Imettäessä oli vaikeampaa löytää hyvää asentoa ja siihen itse ruokinnan onnistumiseen piti keskittyä paljon enemmän. Toki oli varmasti kyse myös tottumattomuudesta. Nykyään kun syötän Tiaraa pullosta niin asennon löytyminen on helppoa, neiti kun varmaan söis pullosta vaikka pää alaspäin. Me tuijotellaan toisiamme silmiin ja pidetään yhdessä pullosta kiinni. Usein silittelen Tiaran hiuksia tai sitten se pitää mua toisella kädellä sormesta kiinni. Se on kyllä hämmentävää miten rauhallinen ja keskittynyt Tiara on silloin, on se aika ihanaa♥ Mä oon ehkä vähän kateellinen niille jotka kokee
jonkin selittämättömän yhteyden ja läheisyyden imettäessään vauvaansa, mulle kun ei sellaisia tuntemuksia tullut. Rakastin kyllä Tiaraa ensi hetkestä alkaen ja se oli ihanin asia maan päällä mutta ei se tissin suussa pitäminen mitenkään muuttanut mun fiiliksiä suuntaan tai toiseen.
                       Mä en koe minkäännäköistä syyllisyyttä siitä että imetys ei onnistunut, niin vaan kävi. Ehkä jos olisin vieläkin kovemmin yrittänyt niin se ois saattanut onnistua vähän paremmin ja jos olisin saanut enemmän tukea sairaalassa. Mutta turha sitä enää on jossitella, nyt neiti kasvaa korvikkeella ja vellillä aivan loistavasti, nukkuu hyvin ja on terve ja pirteä. Vain yksi yhden päivän kestänyt (multa saatu) pieni nuha isänpäivänä on tähän 3,5 kuukauteen mahtunut että kyllä se vastustuskyky meilläkin pelaa vaikkei rintamaitoa saakaan neiti ravinnoksi.
                       Jos meille joskus suodaan lisää lapsia niin aion kyllä tarmokkaasti yrittää imettämistä uudelleen, toivottavasti paremmalla menestyksellä. Mutta stressiä en siitä aio edelleenkään ottaa, stressaaminen ei auta mitään ja vähentää maidontuloakin entisestään. Vaikka nyt kirjoitinkin näin arasta aiheesta ja edustan vielä sitä puolta jonka kimppuun yleensä hyökätään niin toivon että voisitte olla kommenteissanne asiallisia.

Miten teillä syödään, rinta vai pullo ja miksi? Kertokaa omia näkemyksiänne asiaan!

Kuulostaa kauhean pitkältä kun sen noin ilmottaa, mut Tirriskä täytti tänään kolme kuukautta! Tasan kolme kuukautta sitten, tiistaina 20.9. tähän aikaan mä olin sairaalassa tuskissani ja odotin malttamattomana että saan neidin mun rinnalle. Nyt oon saanu pidellä tota maailman ihaninta pientä ihmettä mun sylissä jo kolme pitkää kuukautta, jotka on tosin menny ihan hujauksessa! Ja pikkunen on kasvanu niin hirmusen paljon että ihan kauhistuttaa! Mutta on se vaan ihanaa kun neiti kasvaa ja oppii uusia taitoja kokoajan. Mä aattelin nyt omistaa lähes kokonaisen postauksen vain meidän pienen kuulumisille, mut loppuun laitan vielä parit asukuvat kun niitä on kovasti pyydelty viimeaikoina! Mutta nyt alkaa Tiaran oma postaus:

”Moi oon neiti nappisilmä♥”

”Mä rakastan potkii jaloilla jokasuuntaan ku oon nii innossani!”

”Äiti on ihan hömppä ku se aina räpsii musta kuvia!”

”Mulla on taas niin paljon asiaa etten tiiä mitä oikeen sanoisin, niinpä tyydyn vaan ölisemään hulluna!”

”Tässä on teille mun leveä hampaaton hymy!”

Moi äitin lukijat! Mä täytin tänään kolme kuukautta ja oon jo iso tytsy! Aattelin nyt kertoa teille mitä kaikkee mä osaan, mistä tykkään ja millanen mä oon.


Mä osaan:

• Hymyillä ja nauraa iloisesti
• Huitoa leluja leikkimatolla, lemppareita on norsu josta kuuluu ihana melodinen ääni ja tärisevä toukkahelistin
• Seurata katseella mitä ympärillä tapahtuu ja jos vaikka katselen peilistä ja äiti kääntää mua nii katse pysyy kokoajan nauliintuneena peiliin, pää vain kääntyy
• Jutella, mulla tulee ihan hirmusesti erilaisia äänteitä suusta ja kurkusta kuuluu kunnon kurlutusta vähän väliä, jokasen äänteen välissä mä väläyttelen maailman sulosimpia korvasta korvaan -hymyjä
• Pitää tuttipullosta kiinni, joskus äiti päästää pieneksi hetkeksi irti ja pitelen itse vaan pulloa suussa ja oon iso tyttö joka syö ihan itse mut yleensä äiti kyllä pitää kiinni
• Syödä mun sormia ja nyrkkejä jotka maistuu tosi hyvälle
• Kannatella päätä jo aika hyvin masulleen ollessa ja muutenkin, vaikka kyllä äiti ja isi vielä varookin mun niskaa varmuuden vuoksi
• Kääntyä masulta selälleen hienosti
• Kääntyä selältä masulleen? (Oon kääntyny jo kaksi kertaa)
• Nukkua 9h yöunet putkeen
• Nukahtaa itse omaan sänkyyn

Mä tykkään:

• Nuolla peittoja ja lakanoita jos makaan masulleen vaik äiti ei yhtään tykkää ja se koittaa estää mua
• Kuolata ihan vimmatusti
• Katsella äidin kanssa kuva -ja lorukirjoja joita se lueskelee mulle
• Jutella äidin ja isin kanssa
• Katsella peilistä, ku oon niin nätti vaikken tiiäkkää oikeesti et siel peilis on meitsi
• Kun vaihdetaan vaippaa, sillon aina naurattaa ihan hirveesti
• Pukeminen on kans kivaa, paitsi jos oon ihan superväsyny ja äiti on laittamassa mua päikkäreille
• Syödä mun nyrkkejä ja sormia
• Kuunnella musiikkia äidin kanssa, kun  äiti aina samalla laulaa mulle ja tanssii mun kanssa
• Nukkua vaunuissa parvekkeella
• Katsella ympärilleni vaunuista jos ollaan kaupungilla
• Katsella pinkkiä pehmeää lintu-vaunulelua
• Käydä kylvyssä
• Jutella norsulle leikkimatolla
• Maidosta, se on tosi nannaa
• Joulukuusesta, ne valot on niiiiiiin ihanat
• Äitin joulukalenterin isosta Hello Kitty -naamasta
• Olkkarin pinkki-musta-valkoisesta verhosta, se on nii kiva ja aina tuijotan sitä
• Olkkarin naulakosta, se on niin mahtava ja mielenkiintonen et voin tuijottaa sitä vaikka kymmenen minuuttia putkeen

Mä oon:

• Äidin arvioiden mukaan tällä hetkellä n. 5,5kg painoinen
• Pituutta äiti uskoisi multa löytyvän semmoset n. 60-62 cm (3kk nla vasta 28.12.)
• Käytän vaatekokoja 56 & 62, kaikki 56-kokoiset on vielä sopivia ja osa 62-kokoisista mut suurin osa 62-kokoisista on vielä ihan liian isoja
• Iloinen, tyytyväinen ja rauhallinen
• Hyvä nukkumaan (ainakin toistaiseksi)
• Puhelias ja nauravainen
• Maailman sulosin äidin ja isin rakas tyttö♥

”Hui, kamera on jännä!”

”Oon mä aika tomera täti!”

”Ölöääöliööööö!!!!”

”Mä näytän kieltä, hahhah!”

”Ätshiuhhhh! Oho, tuli aivastus!”

”Mulla on jo ihanat pienet räpsyripsetki!”

”Sitten tuli uni kun niin kovasti esittelin mun taitoja!”

”Masulleen on ihana nukkua pikkupäikkäreitä♥”

”Oho, sukka lähti! Mut kattokaa mun söpöjä pieniä minivarpaita♥”

”Mulla on myös ihanat pienet minikädet ja on turvallista pitää äitin sormesta kiinni ku nukkuu♥”

 XOXO, Tiara♥

Eilen käytiin Itiksessä ostelemassa vielä viimeisiä puuttuvia joululahjoja ja sain jo paketoitua melkeen kaikki, Otolla vieläkin (VINKVINK!) on paketoimatta pari mun lahjaa joista en yhtään tiiä mitä ne on ja haluisin hirveesti tietää mut Otto on piilottanu ne! En tajuu miten jaksan oottaa vielä neljä yötä! Mut tässä on osa meidän muista paketeista paketoituna, sekalaisen kirjava joukko:

Tässä on joku parikymmentä pakettia, Oulussa taitaa tulla vielä jokunen paketti lisää 🙂

Sitten ois vielä mun ja Tiaran päivänasut tän päivän kauppareissulta: