Vuoden toisiksi viimeisenä päivänä se sitten tapahtui: meidän 10-kuinen kuopus lähti kävelemään ihan itse ilman tukea. Hän päätti kahdeksan tunnin ajomatkan jälkeen, että nyt riittää istuskelu ja minähän lähden kävelemään, ja niin hän sitten lähti. Ensin otti kahdeksan askelta kaatumatta, sitten yksitoista, sitten jo sekosin laskuissa. Ja nyt hän on kävellyt siitä asti, ja tällä hetkellä kävelee jo enemmän kuin konttaa, kun viikko sitten tilanne oli vielä aivan toinen. Hän on ollut liikkumaan opettelijana aivan erilainen kuin meidän vanhemmat tytöt, ja tosi jännityksellä ollaan seurattu uusien taitojen karttumista tälläkin kertaa.

Hän nousi seisomaan puolen vuoden iässä, ja siitä asti on harjoitellut pystyssä olemista. Viimeiset pari kuukautta hän olisi jo tasapainoltaan pysynyt itsekseen pystyssä kävellenkin, mutta on kaivannut sitä henkistä tukea niiden äidin tai isin (tai isosiskojen) pikkurillien verran. Reilu viikko sitten hän alkoi ottamaan joka päivä aina muutaman askeleen ilman tukea, ja sitten tosiaan lauantaina tapahtui tämä harppaus ja hän alkoi aivan oikeasti kävelemään. Ja nyt hän sitten kävelee, meidän vauveli on taas yhden suuren harppauksen verran isompi tyyppi.

Jotenkin niin hassua että yhtäkkiä hän vaan liikkuu kävellen ihan niin kuin me kaikki muutkin, ja niin reippaasti nousee pystyyn joka kerta kuin pyllähtää. Pyllähdyksiä tapahtuu koko ajan harvemmin ja harvemmin, ja veikkaan että parin viikon päästä hän ei enää edes muista kontata ikinä. Niin vaan vauva taaperoistuu koko ajan, apua. Täällä Oulussa hänellä on reippaasti tilaa liikkua ja kävellä koko ajan, sekä kolme tyyppiä kahden sijaan joiden perässä pysytellä, joten tuntuu että aina täällä tapahtuu suuria kehitysaskelia, kuten tämä nyt. Ihan hauskaa aina tulla tänne, ja miettiä että mitähän hän tällä kerralla oppii. Konttausasentoonkin hän nousi silloin 5kk iässä juuri täällä Oulussa.

Siitä huomaa, että kävely on vielä tuore taito, kun hän heiluttelee käsiään ja tekee niillä kaikenmaailman hienoja liikkeitä samalla kuin kävelee. Ilmeisesti ex-konttailija ei ole vielä ihan tottunut siihen että käsillä ei yhtäkkiä olekaan mitään järkevää tekemistä kävellessä, vaan niiden pitäisi vaan hengata mukana. Se on hauskan näköistä, kun kävely on melkein kuin tanssia. Ja se hymy, mikä kasvoille syttyy joka kerta kun hän käppäilee, sillä voisi valaista puoli Oulua (ja koko meidän vanhempien maailman).

Mä kirjoitan lisää kasvamiseen liittyviä juttuja kunhan hän täyttää muutaman päivän kuluttua 11 kuukautta ja aloitetaan vauvavuoden viimeinen kuukausi. Kävelyn lisäksi tämä kulunut kuukausi on pitänyt sisällään paljon muitakin merkkipaaluja joista mieluusti kirjoittelen pidemmän kaavan mukaan, nyt halusin vain juhlistaa tätä hienoa merkkipaalua joka ansaitsi aivan oman postauksensa. Kävelyharjoituksia on vilahdellut mun instastoriesissa @iinalaura ja siellä niitä näkyy varmasti lisääkin tämän reissun aikana.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille<3

Ihanaa tammikuun ensimmäistä kaikille! Edellinen vuosi on paketissa, ja ensimmäinen sivu on käännetty vuodesta 2018. Meidän vuosi vaihtui rennoissa ja mukavissa tunnelmissa täällä Oulussa mun tädin luona. Saatiin meidän kanssa juhlimaan mun tädin perheen lisäksi myös mun äiti, sekä mun pappa. Meillä ei ollut sen suurempaa ohjelmaa, muuta kuin perinteinen hodaribuffet jolla herkutellaan melkein joka uusi vuosi, sekä perus tähtisadetikkuja ja raketteja. Me ei ostettu yhtään raketteja itse, mutta tädin mies oli panostanut ja saatiin ihastella toinen toistaan hienompia ilotulituksia. Ikkunasta näkyi hienosti myös monen muun raketit, kun tässä vieressä on iso kenttä jonne monet menivät ampumaan niitä. Käytiin ulkona katsomassa raketteja jo hyvissä ajoin illalla, ja loppuilta ihasteltiin ilotulitusta sisätiloista ikkunoista.

Lapset saivat leikkiä minikokoisilla ”confettitykeillä” joita ostin Flying Tigerista, ja ihanat säästäväiset lapset keräsivät confetit kerta toisensa jälkeen uudelleen, laittoivat confettitykkiin ja ampuivat taas ilmaan. Ihailtavaa viitseliäisyyttä. Valotikkulasit olivat myös kova hitti, oli itsekin pakko testata niitä ja olivathan ne nyt hauskat. Aamulla vielä kun heräsin, niin lasit loistivat yksin täällä pimeässä talossa.

Isommat lapset saivat valvoa, mutta nuorimmainen nukahti jo melko aikaisin yöunille, eikä häiriintynyt raketeista. Hän nukkui pisimmän unipätkänsä ikinä, melkein neljä ja puoli tuntia putkeen, ennen kuin heräsi ekan kerran. Se oli aika yllättävää, kun talon ympärillä kuitenkin paukkui jatkuvasti. Ehkä ”metelissä” oli turvallista nukkua, kun uni maittoi niin hyvin. Me aikuiset sinniteltiin että nähtiin vuoden vaihtuminen, ja puoli yhdeltä olinkin jo tyytyväisenä unten mailla. Ei vaan pysty valvomaan enää niin pitkään mitä joskus ennen, enkä kyllä haluakaan. Siinä oli ihan tarpeeksi että sai pussata Ottoa vuoden vaihtuessa. Oli ihan parasta herätä pirteänä uuteen vuoteen ja päivään, yhdessä meidän nauravaisen kuopuksen kanssa.

Juhlittiin vuoden ensimmäistä päivää käymällä luistelemassa, sekä ravintolassa porukalla syömässä. Tämä oli keskimmäisen ensimmäinen kerta luistelemassa, sillä viime talvena kun hän oli 3-vuotias, en itse pystynyt luistelemaan ollenkaan kun olin viimeisilläni raskaana, tai juuri synnyttänyt. Mutta nyt päästiin kokeilemaan, ja pienen tasapainon hakemisen jälkeen se alkoi sujumaan oikein hyvin. Loppureissusta hän jo pysyi itsekseenkin pystyssä ilman tukea, wau! Sai olla äiti ylpeänä, miten hän hienosti kerta toisensa jälkeen nousi uudelleen pystyyn, ja kysyi vielä että tullaanhan huomenna uudelleen. No todellakin!

Mielettömän ihanaa uutta vuotta 2018 vielä kerran teille kaikille, sekä kiitos ihanista viesteistä ja uudenvuoden toivotuksista <3

Torstai, ja kolme päivää tätä vuotta jäljellä. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että ihan vastahan mä kirjoitin viime vuoden vuosikatsausta, puin mökillä Oton isoisän toppahousut jalkaan jotka juuri ja juuri menivät kiinni mahan kohdalta, ja juhlittiin uutta vuotta Oton pikkuserkun perheen kanssa hodaribuffetilla ja tähtisadetikuilla. Mutta ei se ollut ihan vasta, se oli vuosi sitten. Kohta on jo aika ottaa vastaan vuosi 2018 ja uudet jutut sen mukana.

Me ollaan otettu ihan rennosti, Otto on tehnyt töitä nämä välipäivät mutta onneksi etänä, niin ollaan saatu olla kuitenkin koko perhe yhdessä. Ollaan leikitty uusilla ja vanhoilla leluilla, ja innostuttu esikoisen hampaasta, joka lähti eilen. Suuri merkkipaalu jota hän oli odottanut jo monta vuotta (hän alkoi odottaa hampaan irtoamista kun kuuli asiasta ekan kerran joskus alle kolmevuotiaana). Hammaskeiju-isi kävi tietenkin viime yönä sujauttamassa pikkurahan tyynyn alle, ja hakemassa hampaan sieltä. Hieno ja mieleenpainuva juttu saatiin kokea siis vielä tämän vuoden puolella. Lisäksi meidän keskimmäinen oppi sanomaan R-kirjaimen aivan itse tässä jouluviikolla, ja sekin on niin hieno juttu!

Mun äiti ja Armas lähtivät tänään jo junalla Ouluun, ja me seurataan parin päivän päästä perässä. Mennään mun tädin luokse viettämään uutta vuotta, luistelemaan ja hengailemaan. Käydään ehdottomasti myös moikkaamassa mun pappaa useamman kerran, ja sitten mulla on yksi mahtava työjuttu siellä myös. Tällä kertaa ollaan Oulussa ihan pikavisiitti, mutta parempi edes muutama päivä kuin ei ollenkaan, niin ikävä on jo kaikkia. Sitten tullaan loppulomaksi kotiin, ja ajateltiin käydä ainakin leffassa ja Heurekassa lasten kanssa.

Ihanaa kun Oulussa on lunta ja saa nauttia kunnon talvesta, toisin kuin täällä Helsingissä. Vantaalla ja Espoossakin on ollut lunta kun ollaan käyty tällä viikolla, mutta ei meillä, ainoastaan tuo tumma ja pimeä maisema. Toivottavasti se siitä muuttuisi valkoisemmaksi sillä aikaa kun ollaan Oulussa, että päästäisiin kotonakin pulkkamäkeen testaamaan kuopuksen uutta hienoa vauvapulkkaa jonka hän sai joulupukilta.

Koko joulukuu on kyllä ollut aivan ihana  ja humpsahtanut ohi ihan hurjaa vauhtia. Vaikka joulu oli aivan ihana, ja rakastan joulukuusta ja koristeita ja sitä lämmintä tunnelmaa, olen kyllä innoissani uudesta vuodesta, lähestyvästä keväästä ja siitä että vuoden pimein päivä on jo takana päin. Nyt mennään vain valoa k0hti, ja se jos mikä on ihan parasta!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa.

Mun työ on samaan aikaan tosi yksinäistä, ja silti tosi sosiaalista. Suurimmaksi osaksi mun ainoa työkaveri on läppäri, vaikka toki käyn myös paljon tilaisuuksissa, joissa tapaan ihmisiä ja kollegoita. Kotona mun työkaveri on kuitenkin nimenomaan se läppäri, ja sen kanssa koen päivien, viikkojen ja vuosien aikana pal-jon. Läppäri on se, jonka ääressä saan inspiraation ja kirjoitan näppis sauhuten, se joka vastaanottaa ärsytyksen ikävistä sanoista, se jonka kanssa opin uusia taitoja ja se jonka kanssa haastan itseäni joka päivä.

Mulla on ollut oma läppäri vasta siitä alkaen kun täytin 18, siihen asti käytettiin äidin kanssa yhteistä. Ostin läppärin 18-vuotiaana omilla rahoillani, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Se sama läppäri koki kovan kohtalon vain muutamaa kuukautta myöhemmin, kun illanvietossa biisiä vaihtaessani kaadoin punaviinit suoraan koneeni näppikselle. Sen jälkeen läppäri ei ollutkaan enää niin kätevä, kun se toimi vain erillisen näppiksen kanssa. Sillä mä kitkuttelin, kun opiskelijabudjetilla ei ollut varaa uuteen. Sillä samalla läppärillä mä myös perustin tämän blogin vuonna 2011. Aina välillä joku näppäimistä painui itsestään pohjaan, ja kesken postauksen kirjoituksen näytölle alkoi ilmestyä yhtäkkiä pitkä lista ruotsalaista å:ta.

Se vasta oli ärsyttävää! Mutta sillä mä kitkutin siihen asti, että ostin itselleni ihan kunnon läppärin, joka tuntui niin pelastukselta monen vuoden hankaluuksien jälkeen. Kuinka paljon bloggaaminen helpottui kun ei tarvinnut enää tehdä sitä rikkinäisellä koneella! Kun olin ostanut uuden koneen ja tajusin miten paljon nopeampaa ja helpompaa kaikki oli sillä, mua harmitti miten paljon aikaa oli mennyt hukkaan ihan vain rikkinäisen koneen takia, kun piti odotella aina esimerkiksi sovellusten ja nettisivujen latautumista ihan hillittömän kauan.

Koneet on kehittyneet niin paljon niistä ajoista kun mä kaadoin ne punkut, että se vuonna 2009 ostettu läppäri ei riittäisi enää mihinkään, vaikka silloin olikin tosi hieno sen muutaman kuukauden ajan ennen hajoamistaan. Sekin kone on jo aika outdated jonka ostin vuonna 2013, vaikka vielä toimii jos sen laittaa käyntiin. Sen jälkeen hankkimani koneet sen sijaan ovat edelleen ihan priimaa, sillä kun ostaa kerralla kunnollisen, sillä pärjää hyvin monta vuottakin.

Kun tietokone on tärkein työväline, sen ominaisuudet ovat avainasemassa. Mun pitää voida ottaa kone mukaan, kun lähden tekemään töitä kotioven ulkopuolelle. Samalla sen pitää kuitenkin olla riittävän tehokas, jotta pystyn tekemään kaiken mitä tarvitsee. Esimerkiksi videoiden editointi vaatii paljon tehoja koneelta, ja jos samaan aikaan pitää muita ohjelmia auki, ei ihan perustehoilla pärjääkään.

Työn lisäksi läppäri on tärkeässä asemassa myös vapaa-ajalla, sillä sen kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan animea Crunchyrollista tai Netflixiä, tilataan valokuvakalentereita joululahjaksi ja välillä myös lapset saavat pelata sillä esim. Ekapeli Alkua tai vaikka koneelta valmiiksi löytyvää ”kakkupeliä”. Otosta puhumattakaan, suurin osa Oton vapaa-ajan huvituksista tapahtuu nimenomaan tietokoneella, ellei pelikonsoleita lasketa.

Mun työ on liikkuvaa, pätkittäistä ja monipuolista. Tarvitsen koneen, jonka saan päälle heti kun haluan, kymmenkuukautisen vauvan äitinä, kun mun työaikaa ovat esimerkiksi vauvan päiväunet. Jos kuopus nukkuu vaikkapa tunnin, ei minuutteja ole hukattavaksi vaan on ihanaa, että kone menee tehokkaasti päälle heti kun pääsen koneen ääreen istahtamaan.  Jos joku tökkii, se hidastaa työntekoa todella paljon. Siksi olen pitänyt siitä ensimmäistä ehjästä läppäristä eteenpäin todella hyvin huolta työvälineistäni, ja myös valinnut todella huolella sen elektroniikan johon turvaudun.

Mun blogista voi lukea useampia postauksia yhteistyöstä ASUSin kanssa, sillä olen toiminut ASUSin lähettiläänä viime vuonna ja käyttänyt merkin laitteita jo vuosikaudet muutenkin. Olen testannut montaa eri laitetta, nähnyt ihmiset merkin takana ja oppinut monet tarpeelliset bloggaajan taidot sormet ASUS-läppärin näppiksellä heiluen. ASUS on myös nörttimieheni luottobrändi, ja hänen miesnurkkauksensa onkin ASUSia täynnä, hiirestä näyttöön ja tabletista läppäriin. Viimeisen kuukauden ajan Otolla on ollut käytössä mulla käytössä ollut ASUSin pienempi läppäri, kun itse olen testaillut uutta ASUS Zenbook UX430 -läppäriä, jonka sain myös testilainaan.

ZenBook UX430UQ PURE joka mulla on ollut testissä, on ihan mielettömän tehokas, ja samaan aikaan ihanan yksinkertainen käyttää. Siitä löytyy kaikki tarvittavat liitännät valmiina, mikä ilahduttaa mua kovasti. Sen kanssa ei joudu valitsemaan koon tai tehon väliltä, vaan pieneen kokoon on ahdettu mahdollisimman paljon suorituskykyä ja isoin mahdollinen näyttö. ZenBook PURE ei sisällä ollenkaan esiasennettuja kolmannen osapuolen ohjelmia, testiversioita tai sovelluksia, mikä oli ehkä kaikkein parasta. Ei mitään turhaa viemässä tilaa, sillä mun koneet täyttyvät aina ihan tarpeeksi jo pelkistä kuvista ja videoista.  

Vielä ei ole tullut vastaan yhtään huonoa ASUSin konetta, ja se onkin sellainen brändi jota uskallan suositella kenelle tahansa joka on ostamassa itselleen tietokonetta. ASUSin kattavasta valikoimasta löytyy varmasti kone jokaisen tarpeille, kurkkaa vaikka!

Ihanaa päivää kaikille <3

Muutama teistä ehkä arvasikin mitä viimeinen luukku pitää sisällään, ja kyllä, videoterkuthan ne! Tämä on joulukalenteriperinne jo monen vuoden ajalta, ja ehdottomasti haluttiin sitä noudattaa tänäkin vuonna. Kuvattiin eilen, aatonaattona muutaman minuutin video, ja videolta löytyvät meidän perheen jouluterveiset tälle vuotta.

Kiitos jälleen kerran teille kaikille mahtityypeille siitä, että ootte odottaneet yhdessä mun kanssa joulua ja seuranneet mun blogin joulukalenteria! Toivottavasti se oli teille mieluisa, mulla oli ainakin super hauskaa sitä tehdessä. Blogijoulukalenteri siivittää mut joulufiiliksiin, ja pitää sellaisen hyvän tahdin valmistautumisessa yllä. Se on perinne josta en aio luopua niin kauan, kuin mun blogi on pystyssä. Eli toivottavasti kauan, hah! Sen pidemmittä puheitta mä toivotan teille aivan jokaiselle mielettömän ihanaa jouluaattoa ja joulun pyhiä muutenkin. Jouluaattona en koneelle istu naputtelemaan, mutta eiköhän Tapaninpäivään mennessä meidänkin perheen joulumeiningit ilmesty tänne blogiin.

Nauttikaa yhdessäolosta, rakkaudesta, joulupöydästä mitä ikinä se pitääkään sisällään, ja tehkää joulusta omannäköinen, sellainen joka tekee just teidät onnelliseksi. Ihanaa joulua <3