Eilen perjantaina vietettiin samaan aikaan kahta hauskaa teemapäivää Lapsen oikeuksien viikon merkeissä. Varsinaista lapsen oikeuksien päivää vietetään huomenna sunnuntaina, mutta toki tämä koko viikko on hyvä aika ottaa esiin lasten asioita. Tällä viikolla onkin sopivasti jo ehditty kohuta #someäideistä, ja olen lukenut aiheeseen liittyen monta hyvää kannanottoa. En kokenut enää tarpeelliseksi sanoa sitä minkä moni muu, esim. Puutalobaby on jo sanonut niin hyvin. Sen sijaan eilen me vietettiin lasten kanssa hauskaa päivää, kahdenkin eri teeman merkeissä, ja niistä on luvassa asiaa nyt!

18.11. on siis sekä Ota lapsi mukaan töihin- että Anna lapsesi pukea sinut -päivä. Meillähän nämä yhdistyivät hurjan hyvin, kun lapset olivat kotona, eli mun töissä, ja saivat stailata mut ja ottaa kuvia asusta, eli sekä pukivat mut että osallistuivat mun työntekoon. Ota lapsi mukaan töihin .päivää vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mun lapsille se nyt ei juurikaan eronnut muista päivistä, he ovat tottuneita olemaan usein mukana mun työhön liittyvissä jutuissa. He ovat olleet mukana valo- ja videokuvauksissa silloin kun työskentelin vielä Jevelolla, ja he ovat useinkin mukana blogihommissa. Meillä mun työ on iso osa arkea, ja se on lapsille luontevasti läsnä. He tietävät mitä teen työkseni, ja tykkäävät katsella kuvia ja videoita.

Varsinaisia kirjoitustöitä mä en yleensä tee silloin kun lapset ovat kotona ja hereillä, koska sitä varten mulla on ne päivät kun tytöt ovat päiväkodissa. Mutta kuvaan lasten kanssa jonkin verran, ja he tietävät että esimerkiksi jotkin lelut ovat meillä testattavana, ja me saamme ne vain siksi, että ne myös kuvataan ja esitellään. He tietävät, että on leluja ja vaatteita jotka äiti ja isi ostavat itse tai jotka joulupukki tuo, niillä saa heti mennä leikkimään ja tehdä ihan mitä haluaa. Ja sitten on leluja ja vaatteita, jotka ensin testataan ja kuvataan, ja sitten vasta niistä tulee omia ja niitä saa käyttää vapaasti. Se on lapsille ihan ok, he ovat tosi hienosti ymmärtäneet sen että ne ekstrajutut ovat osa äidin työtä, ja että niiden saamiseen liittyy myös ekstrahommia. Olen myös tehnyt heille hyvin selväksi, että jos he eivät halua osallistua, niin ei ole ikinä pakko.

Meidän lapset ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita siitä mitä me vanhemmat tehdään työksi, ja usein kyselevätkin meidän töistä. Ihan ekoja kysymyksiä joskus pari vuotta sitten taisi olla niinkin yksinkertainen kuin ”Miksi aikuisten pitää tehdä töitä?” ja silloin saatiin aikaiseksi hyvä keskustelu siitä miksi niitä töitä pitää tehdä ja mitä töiden tekemisestä hyötyy. Mun mielestä on tärkeää opettaa lapsille että ruoka, vaatteet ja katto pään päälle eivät vaan tipu taivaasta vaan niiden eteen on tehty kovasti töitä. Toinen mikä on hyvä juttu opettaa on myös että työstä saa nauttia, ja itselleen saa tavoitella sellaista työtä josta oikeasti tykkää ja inspiroituu. Ja että kaikki tehty työ on arvokasta.

Mä sain itse olla usein äidin mukana töissä lapsena, ja mulla on siitä pelkästään positiivisia muistoja. Vaikka mun äidin työhön ei kuulunutkaan yllätysleluja tai lastentapahtumiin osallistumista, muistan että oli jännittävää mennä äidin mukaan työpaikalle ja kursseille ja työmatkoille. Sain pelata tietokoneella barbiepelejä, piirrellä ja koulutukset järjestettiin aina jossain kivassa hotellissa missä oli uima-allas ja pääsin äidin työpäivän jälkeen uimaan. Mäkin muistan olleeni kiinnostunut äidin työstä, ja leikkineeni esimerkiksi kokouksen pitämistä päiväkodissa. Minä toimin kuulemma puheenjohtajana, ja me päätettiin yhdessä äänestyksessä että päiväkotiin piti saada lisää barbeja.

Ensi vuonna toivottavasti yhä useammat yritykset lähtevät tähän päivään mukaan, ehkä silloin on meidän lasten vuoro mennä isänsä mukaan työpaikalle. Musta on kiva että lapset pääsevät luontevasti tutustumaan erilaisiin ammatteihin ja työympäristöihin pienestä asti. On hyvä opettaa lapset jo nuorena ymmärtämään että työ on olennainen osa arkea, ja kannustaa heitä omissa haaveissaan.

Tytöt saivat tosiaan valita mun eiliset asut Anna lapsesi pukea sinut -päivän hengessä, sekä kummatkin kuvata itse valitsemansa asut mun päällä. Tipa valitsi yhden asun ja Zelda toisen. Kummatkin valitsivat yllättäen mekon. Molemmat onneksi mahtuivat päälle eikä tullut mitään napapaita ja liian pienet housut -asua, mutta toinen mekko oli kyllä armottomasti liian lyhyt tämän jäätävän rantapallon kanssa, haha!

1. Tiaran valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Primark / Sukat H&M / Kengät Nelly.com /*saatu blogin kautta

2. Zeldan valitsema asu / Takki Shein* / Mekko Gina Tricot / Legginggsit H&M / Kengät Nokian Jalkineet* / Pipo H&M  /*saatu blogin kautta.

Kummatkin asuista oli oikeastaan sellaisia että voisin hyvin pukea muutenkin päälle, tosin tuo Tiaran valitsema mekko oli ihan hippasen vaan liian lyhyt nyt mahan kanssa. Mutta siis muuten kyllä. Tytöt keksivät myös sellaisia yhdistelmiä mitä en muuten olisi ehkä tehnytkään, esimerkiksi yhdistää nuo kumpparinilkkurit mekon kanssa. Yllättävän kiva.

Vietettiinkö teillä jompaa kumpaa päivää eilen, tai kenties molempia? Mitä lapset tykkäsivät? Millaisia ajatuksia nämä teemat herättävät muissa vanhemmissa?

 

Mulle joulukorttien lähettäminen on tärkeä ja rakas perinne, jota haluan jatkaa joka joulu. On tärkeää muistaa läheisiä, ja joulukortti on kiva pieni ele jolla se on helppoa tehdä. Tiedän kuinka paljon sukulaiset ja ystävät niin lähellä kuin kaukanakin ilahtuvat korteista, itsellenikin tulee aina niin hyvä mieli kun kortti kolahtaa postiluukusta. Joskus korttien lähettäminen voi kuitenkin tuntua aikaavievältä tai hankalalta, tai jopa unohtua kiireessä kokonaan. Tänä vuonna me testattiin vähän uudenlaista, helpompaa, ratkaisua joulukorttien lähettämiseen, kun lähdin mukaan Lähetäkortti.comin ja Lifien kampanjaan. Itse kortit ovat samanlaisia ja yhtä persoonallisia kuin joka joulu, mutta lähetystapa on helpompi ja yksinkertaisempi.

Lähetäkortti.com on netissä toimiva palvelu, jonka avulla voi lähettää joulukortit tai minkä tahansa muun kortin kätevästi suoraan verkossa, ja vastaanottaja saa sen kuitenkin fyysisenä postikorttina tavallisen postin mukana. Kortin voi tehdä omasta kuvasta, tai valita palvelussa valmiina olevista kuvista suosikkinsa. Kortin kääntöpuolelle voi kirjoittaa sitten haluamansa tekstin, ja tietenkin vastaanottajan nimen ja osoitteen, kaiken kätevästi netissä. Kortin hinta on aina 2,50 euroa, ja se sisältää niin itse kortin kuin postimaksunkin, sekä sähköisen osoitekirjan johon voit tallentaa kätevästi läheistesi osoitteet. Suomessa kortit lähetetään ykkösluokassa, mutta tuo sama 2,50 kattaa myös kortin lähettämisen mihin tahansa päin maailmaa. Eli palvelu toimii kaikissa maissa, ei pelkästään Suomessa, lähetät samaan hintaan kortit niin Lapin sukulaisille kuin Japanissa työskentelevälle kaverillekin.

Mun mielestä korttien lähettämisessä raskainta on nimenomaan se osoitteiden selvittely ja käsin kirjoittelu, kaikki muu on hauskaa puuhaa. Kun rekisteröityy käyttäjäksi samalla kun lähettää ensimmäisiä kortteja, voi tallentaa Lähetäkortti.comin sähköiseen henkilökohtaiseen osoitekirjaan kaikki osoitteet. Eli kun ne on kerran kirjoittanut ei sitä tarvitse tehdä enää toista kertaa. Näin välttyy myöskin näpyttelyltä jatkossa, eikä tarvitse kantaa osoitekirjaa mukana matkoilla tai kysellä osoitteita joka kerta uudelleen läheisiltä.

Palvelun käyttö on todella yksinkertaista ja nopeaa. Ensin valitaan kuva omista kuvista tai valmiista kuvista, sitten lisätään teksti ja osoite sekä valitaan milloin kortin haluaa lähettää (ne voi myös ajastaa myöhemmin lähteviksi), ja sitten voi täyttää saman kortin uudelleen eri teksteillä ja osoitteella, tai tehdä kokonaan uuden kortin. Kun kaikki kortit ovat valmiita, ne maksetaan, ja sen jälkeen voikin unohtaa korteista huolehtimisen. Tuo ajastustoiminto on musta todella kätevä. Jos vaikkapa tietää että on tulossa tosi kiireinen joulukuu, voi korttien lähetyksen hoitaa hyvin jo marraskuussa etukäteen ja vain ajastaa kortit lähtemään oikeaan aikaan.

Me otettiin tänä vuonna kortteja varten perhekuvia itselaukaisimella ja jalustalla, mutta plörinäksihän se meni, niinkuin meillä aina. Lisäksi kuvasin meidän tyttöjä ihan kahdestaan, ja niistä kuvista tulikin musta tosi söpöjä. Mulla oli valinnanvaikeuksia että mitä kuvia valitsen kortteihin, ja lopulta päädyin tekemään muutaman erilaisen kortin joita lähetin ihan summanmutikassa. Muokkasin kuviin tekstit ilmaisella nettiohjelma Picmonkeylla. Siellä on kivoja jouluisia fontteja ja olenkin käyttänyt sitä jo useampana jouluna.

LUKIJAKILPAILU:

Kerro mikä on sinun suosikkisi Lähetäkortti.comin valmiista korttipohjista, ja osallistut tämän joulun joulukorttien arvontaan! Käy kurkkaamassa suosikkisi Lähetäkortti.comin sivuilta, kommentoi se tähän postaukseen ja muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistut arvontaan jossa voit voittaa 20 kappaletta joulukortteja Lähetäkortti.comin kautta (arvo 50€). Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Osallistumisaikaa on 24.11. klo 22.00 asti. Onnea arvontaan!

Ihanaa päivää kaikille!

Yhteistyössä Lähetäkortti.com

Moikkelis! Mä sain vihdoinkin useamman viikon tauon jälkeen kuvattua raskausviikkovideon, eli sellainen on nyt luvassa! Kymmenen minuuttia vauva- ja raskaushöpinää ja vähän vauvanvaateostosten esittelyä ja kaikkea muuta. Olipa hassua tehdä videota kun on ollut niin pitkä tauko nyt. Toisaalta oli aika kivaa ja rentoakin vaan höpötellä pitkästä aikaa oikein rauhassa, mä kun olen tällainen papupata, heh. Video: Raskausviikko 27+0.

Jos video ei jostain syystä näy upotettuna niin TÄSSÄ suora linkki siihen myös!

Tänään tosiaan alkoi viimeinen kolmannes, eli 28. raskausviikko. Niin jännittävää! Nyt aletaan olla jo ihan loppusuoralla, vaikka tässä vielä pari kuukautta odoteltavaa onkin. Maha kasvaa ja niin kasvan mäkin. Mittasin muuten sen vyötärön ympäryksen mistä videolla höpöttelin, ei ollut vielä 100cm rikki, sen aika on sitten ilmeisesti vähän myöhemmin. Ensi viikolla neuvolassa mittaillaan sitten taas SF-mittaa ja muita. Lisärautaa mun ei vielä ole tarvinnut syödä enkä ole tuntenut itseäni mitenkään erityisen väsyneeksi tai oloa heikoksi, toivottavasti ei tarvitsisi aloittaakaan sitä kun se ei sovi mun mahalle sitten yhtään, missään muodossa.  Toki sen aloitan jos tarve niin vaatii, mutta pidetään peukkuja eikö vain.

Tässä vielä mahakuvaa 27+0

Vointi on hyvä, ja toivottavasti hyvänä jatkuukin mahdollisimman pitkään. Pikkuhiljaa mieleen on alkanut hiipiä myös ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä, haluaisitteko kuulla niitä? Tulevia raskauspostauksia ajatellen, haluaisitteko mieluummin lukea esimerkiksi sairaalakassin pakkauksesta tekstimuodossa, vai katsoa sisällön esittelyä videolta? Vai molempia? Tosiaan kirjoittelen varmaan jokaisesta raskausviikosta jotakin loppuun asti, mutta ihan jokaisesta en tee videota, osasta kyllä. Voin tehdä jotain teemavideoita myös siis raskauteen, synnytykseen ja tulevaan vauva-arkeen liittyen joten jos on jotain näihin liittyviä aiheita mistä toivotte mun höpöttävän videolla niin kertokaa toki!

Ihanaa torstaipäivää kaikille <3

 

Olen mukana Ella’s Kitchenin ja Lifien kampanjassa, jossa maisteltiin Ella’s Kitchenin herkullisia luomuvälipaloja osana arkea. Meille Ella’s Kitchenin tuotteet olivatkin jo entuudestaan tuttuja, sillä ollaan ostettu niitä siitä asti kun ne tulivat Suomessa kauppoihin joskus Zeldan (vai Tiaran?) vauva-aikana. Eli jo kauan sitten. Ella’s Kitchenin luomusmoothieissa, soseissa ja välipaloissa ei ole lainkaan lisäaineita, ei edes vettä, mikä erottaa ne postiivisesti monista muista samantyylisistä välipaloista.

Tykätään paljon siitä että niissä on käytetty monipuolisesti eri vihanneksia ja juureksia hedelmien kaverina, näin lapset oppivat ihan pienestä asti tutustumaan myös erikoisempien vihannesten makuihin, eivätkä pelkkiin perus omenabanaaneihin, vaikka löytyy toki valikoimasta perus makujakin. Meidän Zeldan ehdoton lempparimaku on iloisen vihreä parsakaali-päärynä-herne.

Nuo pussipakkaukset ovat vanhemman näkökulmasta yksi kivoimpia keksintöjä, koska jo pienelläkin lapsella sellainen pysyy helposti kädessä, ja nuo on helppo napata mukaan niin sirkustreeneihin kuin vaikka ulos pulkkamäkeenkin. Arvostin myös kovasti pakkausten helppoutta kun meillä ei ollut vielä asennettu uutta pesukonetta tänne uuteen kotiin, ja yritettiin minimoida astioiden kulutus. Oli ihanaa kun näihin ei tarvinnut kuppia eikä lusikkaa. Näin talvella on kiva että pakkaus pysyy helposti kädessä vaikka välissä olisi hanskakin, jos yllättää vaikka hiukopalan tarve luisteluretkellä. Silloin kun esikoinen kävi vielä metsäkerhossa, pakkasin aina välipalaksi mukaan Ella’s Kitchenin välipalan, sillä eväshetki pidettiin myös ulkona ja kylmemmillä ilmoilla oli helpompi syödä hanskat kädessä hedelmät suoraan pussista.

Lapsia viehättävät iloiset ja värikkäät pakkaukset ja hedelmien ja vihannesten piirretyt kuvat niissä. Heistä on hauska bongailla tuttuja makuja kuvista, ja valita joka kerta erivärinen pakkaus maisteltavaksi. Mäkin olen maistanut Ella’s Kitchen -välipaloja, ja niissä on mukavan paljon makua, kun sekaan ei ole lisätty vettä heikentämään makuelämystä. Mun lemppari on tosin ainakin näin raskausaikana tylsästi persikkabanaani, joka ei ehkä ole niin jännittävä kuin Zeldan lemppari. Varsinkin nyt kun syön myös meidän kuopuksenkin puolesta, on ihanaa tietää että nämä välipalat ovat 100% puhdasta ja luomulaatuista hedelmää ja vihannesta.

Muita makuja löytyy persikka-banaanin ja parsakaali-päärynä-herneen lisäksi siis mansikka-omena, omena-banaani, bataatti-kurpitsa-omena-mustikka ja porkkana-omena-palsternakka. Kaikki ihanan värikkäitä ja maukkaita, ja jokainen näistä on maistunut meidän lapsille.

Facebook -kisa: Ella’s Kitchenin FB-sivuilla on käynnissä kilpailu, jossa jaetaan omia elämänmakuisia kuvia ruokailuhetkistä. Palkintona kisassa on lastenvaatteita ja Ella’s Kitchen -tuotteita. Kannattaa käydä osallistumassa hauskaan kisaan, ja kurkkaamassa miltä muiden hauskat ruokailuhetket näyttävät.

Mitkä ovat teidän luottovälipaloja kiireessä? Mikä on teidän lasten lempparimaku Ella’s Kitchenin välipaloista?

Kun takana on kaksi hyvin erilaista vauva-aikaa kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja kolmas tulossa, mä olen jo varautunut siihen että en välttämättä ollenkaan tiedä mikä meitä odottaa. Kaikki lapset kun ovat erilaisia, ja mitään ei voi yleistää. Siksi aion suhtautua tulevaan vauvavuoteen avoimin mielin, ja ottaa vastaan tulevan tyypin juuri sellaisena kuin hän on, ilman mitään odotuksia.

Ensimmäisellä kerralla mä pelkäsin etukäteen, että meille tulee vauva joka ei halua nukkua ollenkaan ja että koko muu elämä menee tauolle vuosiksi koska vauva-arki on niin haastavaa. Kaikki meni aivan päinvastoin, saimme maailman tyytyväisimmän vauvan joka alkoi alusta asti nukkumaan hyvin ja söi säännöllisesti, ja vauva-arki oli helpompaa kuin koskaan osasin edes haaveilla. Pelkäsin siis aivan turhaan. Vetelin koko vauva-ajan menemään nuoren äidin itsevarmuudella, enkä epäröinyt itseäni hetkeäkään. Ajattelin että koska meillä on niin tyytyväinen lapsi, mä olen riittävän hyvä äiti ja ei ole mitään hätää.

Toisella kertaa osasin odottaa että tyyppi ei välttämättä ole ihan yhtä kova nukkumaan kuin ensimmäinen, mutta en silti tiennyt mikä meitä odotti. 20 minuutin pätkissä ja hyvin vähän nukkuva vauva ei ainakaan ollut ihan sitä mihin olin varautunut. Koin myös valtavasti syyllisyyden tunteita ensimmäisen vauva-ajan helppoudesta ja kyseenalaistin koko siihenastisen äitiyteni. Olinko voinut muka olla hyvä äiti, jos vauvan kanssa kerran oli niin helppoa ja mukavaa ekalla kerralla? Vai kuuluiko äitiyden olla täynnä vastoinkäymisiä, valvomista ja omituisia termejä?

Toisen vauvavuoden aikana mä syyllistyin ihan kaikesta, ja piiskasin itseäni tekemään kaiken vaikeimman kautta. Luin kirjakaupalla kiintymysvanhemmuudesta, imetyksestä, perhepedistä ja oikeastaan ihan kaikesta vanhemmuuteen liittyvästä. Pelkäsin jatkuvasti etten ole tarpeeksi hyvä, ja jopa ehkä vähän omin vauvan itselleni. Ajattelin että minun yksin täytyy hoitaa kaikki että olen hyvä äiti, vaikka se ei niin todellakaan mene.

Nyt kolmannella kerralla olen kannustanut itseäni ottamaan mallia siitä nuoresta esikoisen äidistä Iinasta, joka ajatteli tekevänsä kaiken ihan oikein.  Joka ei osannut syyllistyä, ja joka vähän tuhahteli sellaisille himopaasaajille joiden elämään ei mahtunut muuta kuin vauvavuosi. Vaikka aion uppoutua vauvaan ihan täysillä ja nauttia kaikesta vauva-aikaan liittyvästä, aion myös olla armollinen itselleni. Mun ei tarvitse selviytyä kaikesta yksin, eikä mun tarvitse tehdä kaikkea vaikeimman kautta. Enemmänkin täytyy yrittää yhdessä Oton kanssa keksiä ratkaisuja, jotka tekevät vauva-ajasta mahdollisimman helppoa ja mukavaa ja nautinnollista.

Voin välillä mennä sieltä mistä aita on matalin. Ja sitten kun alkaa tuntua että ajatuksissa on jo tilaa muullekin kuin vauvan tuoksulle, voin rohkeasti myös tehdä ja olla ja mennä eikä se tee musta huonoa vanhempaa. Isän kanssa vauva ei ole hoidossa ja me tullaan muutenkin Oton vanhempainvapaan ansiosta olemaan enemmän yhdessä kuin koskaan ennen. Meidän tukiverkko on turvallinen, hyvä ja ihana, ja myöskin vahvempi kuin aikaisemmin. Meidän ei ole pakko tehdä kaikkea yksin.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee. Kun on jo yli viisi vuotta saanut seurata itse kasvattamiensa mukuloiden kasvua, voi helpottuneena todeta että ei me varmasti ihan metsään olla menty. Molemmat tytöt ovat ihania tyyppejä, ja heistä huomaa kyllä että elämä on ollut ja on edelleenkin ihan mukavaa, turvallista ja rakkauden täyteistä. Ja sehän on kaikkein tärkeintä. Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.

Mä odotan niin innolla että saan olla äiti meidän kolmannelle pienelle ja tavata hänet <3