Kevättä rinnassa

10.03.2012
64
Inhoon tota sanontaa! Mutta nyt on ainakin kevättä ilmassa, vaikka täällä meillä päin toi sää onkin tällä hetkellä sumuinen ja kostea. Lämpömittari näyttää +3 astetta, mutta jos Iltalehteä on uskominen niin ensi viikolla Föhn -ilmiö lämmittää Suomenkin sään ja saadaan ehkä nauttia jopa +10 asteen ihanasta kevätsäästä. Kevätfiilis on alkanut iskemään muhunkin tällä viikolla, ihan kuin huomaamatta. Ehkä se johtui naistenpäivänä saamistani tulppaaneista, ehkä mukavasta seurasta vauvakerhossa. Saattoi siihen vaikuttaa Tiaralle löytyneet täydelliset aurinkolasitkin tai ehkä se että otettiin vaunuista koppa pois jotta neiti näkisi vähän ympärillä olevaa kevättäkin ulkona kun on alkanut suurimman osan vaunuissaoloajastaan viettämään hereillä ihmetellen. Pussilakanatkin vaihdoin jouluisista sydänkuvioisista keväisen vihreisiin ja kaivoin varovasti kaapista esille trikoisen tuubihuivin villaisen tilalle. Kyllä se kesä vielä tulee! Onko muita kevätfiilistelijöitä?
                       Naistenpäivänä mun unelmat toteutui ja ylittyi moninkertaisesti. En tiedä oliko Otto lukenut mun ajatuksia vaiko mun blogimerkintää mutta mun naistenpäiväkortissa oli lupaus omasta ajasta, Otto lähti nimittäin Tiaran kanssa vaunulenkille. Mä sain ruhtinaalliset 40 minuuttia viettää aivan yksin kotona, ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Arvatkaa mitä mä tein? Soitin mun äidille koska en keksinyt mitään tekemistä. Kuinka säälittävää! Viimeisen vartin ajan mä katsoin kelloa minuutin välein kun tuntui että oon ollut yksin jo monta tuntia. 
                      Ehkä mä vaan pitäydyn siis tässä meidän nykyisessä käytännössä, että jos mä kaipaan omaa aikaa niin mä lähden vaikka kahville tai shoppailemaan, silloin sentään osaan käyttää aivoja muuhunkin kuin Tiaran kypärälakin hikisyysasteen miettimiseen tai kellon tuijotteluun. Ehkä vielä jonain päivänä mäkin osaan nauttia taas yksinolosta kotona, mutta nähtävästi vielä en siihen ole valmis. Mutta miksipä pitäisi ollakaan?

Kuinka ihana voi toinen olla? Ihan itse oli töissä askarrellut mulle kortin ja sit vielä toi että ”Hyvää naisenpäivää muru!” ”Koska mun elämään kuuluu vain yksi nainen” ”Ja yksi ihana pieni tyttö!” En kyllä tiiä mitä mä oon tehnyt että oon noin ihanan miehen itelleni löytänyt, mut sen tiiän että aion pitää siitä kiinni ja lujasti. Oonhan mä arvon tuleva rouva niinkuin herra itse totesi ;).
Tänään ollaan leikitty, syöty, siivottu ja tehty tunnin lenkki tuolla sumussa. Oli yllättävän lämmintä ja ihanan raikasta jotenkin kun oli niin kostea ilma. Tässä ois vähän kuvia, lenkistä ja neidin ihanista ihka ensimmäisistä arskoista, feikki wayfarerit tietysti!
Maailman sulosimmat lasit <3

”Mä nyt chillaan iha coolisti täs!”

”Älä kuule ala mulle, mul on mustat lasit!”
 Noi on oikeesti tosi hyvät noi arskat, koska ne on sopivan taipusaa materiaalia ja ihanan yksinkertaset ja tyylikkäät. Ihan eri maata kun jotkut mansikka -tai sydänlasit vaikka on nekin kyllä kieltämättä ihan söpöjä. Aattelin kotiuttaa vielä vastaavat pinkit meille ku en heti viittiny ostaa molempia kun en ollu varma mitä toi pikkuneiti ajattelee aurinkolaseista. Mut ei se ollut moksiskaan onneksi!
Ulos lähdössä ihana palleroinen<3

Voitteko uskoa että ylläolevissa kuvissa näkyvän paikan osoite on Aurinkoranta? Ei ihan siltä näytä, mut oli kiva käydä kävelyllä silti. Ja voi että mä odotan kesää ja sitä et saa taas tehdä ihania merenrantalenkkejä auringonpaisteessa! Tänä vuonna vauva onkin sitten vaunuissa eikä masussa niin ei ehkä oo ihan niin tukalaakaan.

Suomen talvi kaikessa kauneudessaan  kauheudessaan. No mut näille on kiva naureskella kesällä jääkylmän limulasin kanssa bikinit päällä parvekkeella. Kulhossa mansikoita ja vieressä möyrimässä ihana pieni tirriäinen.

Eipä  noi vaunut vielä muuttaneet hirveesti muotoaan, samaisessa lämpöpussissa se neiti hengaili, istuinosa vaakatasossa ja silmät tiukasti ummessa tuhisten. Tietenkin se nyt nukkui kun mä halusin näyttää sille suurta maailmaa. Mutta ei meillä oo mihinkään kiire, hyvin ehtii myöhemminkin. Haaveissa siintää mahdolliset ensiviikon +10 asteen ilmat ja auringonpaiste, kevään ensimmäinen jäätelö ja Tiara vaunuissa aurinkolasit päässä merenrantaa (tai tien vierustaa koristavia koirankakkoja) ihmetellen. Kuulostaa aika kivalta!
Jottei viimeinen kuva olis harmaa ja tylsä niin laitoin vielä meidän pirtsakoista pussilakanoista yhden otoksen. Hei sellasta mulla tuli vielä mieleen tuohon meidän pikkuneitiin liittyen, että tässä on kyllä nyt suhteellisen tuore äiti ihan huuli pyöreenä tän orastavan välikauden kanssa. Onko meillä tarvetta välikausihaalarille vielä tänä keväänä, kun mun laskujen mukaan kevään ajan Tiara on 6-8kk vanha, eli luultavasti ei vielä hirveesti ulkona muualla oleile kuin vaunuissa. Riittäiskö ihan vaan joku normaali keväthaalari (saako semmosia enää mistään?) tai -takki + housut vai tarvitaanko me nyt jo jotain hifistely haalaria? Kiitoksia jo näin etukäteen jos joku viitsii valaista tumpeloa! 

Nyt mahtavat lauantain jatkot kaikille ja vieläkin on yks juttu! TEITÄ ON JO 1000! Tai no ylikin, mut aivan ihana juttu että niin moni on jäänyt meidän vakituiseksi seuraajaksi. Kiitoksia hirmuisen paljon teille kaikille ja toivottavasti seurailette jatkossakin mun löpinöitä! Mulla on tässä yksi juttu kehitteillä tonnin poksahtamisen kunniaksi, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt moikkamoi!!!

En jaksa enää odottaa

06.03.2012
51
… Että Otto pääsee töistä ja mennään kauppaan.
… Että Tiara herää päikkäreiltä ja saan lukea sen kanssa kirjoja.
… Että saan tehdä sen ruokapostauksen, on nimittäin tullut kokkailtua semmosia herkkuja että oksat pois!
… Että Tiaran kummitäti Emmis tulee meille kylään viikonlopuksi parin viikon päästä.
… Että lähdetään kuun lopussa Tiaran kanssa Ouluun pariksi päiväksi moikkaamaan sukulaisia ja kavereita.
… Että on pääsiäinen ja saadaan viettää pitkä viikonloppu laatuaikaa Oton ja Tiaran kanssa.
…Että ilmat lämpenee ja saa laittaa vähemmän vaatetta päälle ulos.
… Että on vappu ja saan hyvällä omalla tunnolla ostaa jättimäisen ilmapallon, Tiaralle tietysti 😉
… Että on kesä ja voi lähteä vaikka päiväristeilylle Tallinnaan tai Korkeasaareen ihmettelemään eläimiä Tiaran ja Oton kanssa.
… Että Tiara kasvaa ja oppii kaikkea uutta ja voin käydä sen kanssa keskusteluja :D!
Mulla on paljon odotettavaa, isoja ja pieniä juttuja. Mä oon semmonen ihminen että mä en jaksa olla ilonen enkä pirtee jos mulla ei oo jotain kivaa juttua odottamassa. Siksi mä koitan keksiä tasasin väliajoin vaikka jotain kivaa tekemistä että jos on vaikka väsypäivä tai muuten vaan harmittaa niin voin aina miettiä että ”No ei oo kauaa niin sit tapahtuu sitä ja tätä”. Onko täällä muita samanlaisia odottelijoita? Mitä asioita te odotatte?
Sitten niitä kuulumisia! Lauantaina Simo, Jonsu ja Kaisla siis oli meillä viettämässä iltaa ja loppujen lopuksi se päätyi siihen että me tehtiin oma ”hieman” kyseenalaisia sanoja omaava Alias -peli ja naurettiin kippurassa toistemme selityksille. Kuvia ei lauantailta pahemmin ole paitsi Kaislan kännykässä taas mutta mä tarkistin  ne pikaisesti ja totesin että mun hiukset on sen verran epäedustavan näköset niissä että saa kyllä ne kuvat pysyäkin siellä puhelimessa. Mutta kivaa oli ja se on tärkeintä!
                 Tiara nukahti lauantaina jo 20.30 yöunille ja siitä lähtien neiti on nukahtanu siinä holleilla joka ilta ja aamuisin on sitten äitiystävällinen herätys aina kello seitsemän. No mutta en mä valita, varsinkaan nyt kun siihen aikaankin on jo suhteellisen valoisaa niin ei tunnu siltä et heräis keskellä yötä. Ja onpahan iltaisin vähän enemmän ”omaa aikaa” Oton kanssa tai vaikkapa blogin parissa, oon paljon aikaansaavampi iltaisin sen oman ajan kanssa kun aamuisin jolloin se kuluis vaan nukkuen.

”Hmmmmm…”

”Hui sä yllätit mut!”

”Ja sit tuli väsy..” En ees muista millon Tiara on viimeks sammunu tollee iha yhtäkkii kesken leikin, kai se vaan oli nii väsyny pieni neiti<3

”Namimaitoo<3"

”HUI!”

”Äiti älä ees yritä estää mua, mä nyt nuolen tätä peittoo!”

”Mene siitä häiritsemästä! Mulla ja peitolla on bisnekset kesken!”
Sunnuntaina ja eilen oltiin ihan vaan kotosalla, sunnuntaina leivoin nameja herkkuja ja eilen tehtiin ihan super hyvää ruokaa, mutta niistäpä en kerrokaan vielä mitään koska muutaman päivän päästä on ruokapostauksen aika! Ainiin ja sunnuntaina olin oikeesti niin ahkera että en vieläkään meinaa uskoa todeksi; ennen 11.00 aamulla olin jo järjestellyt, imuroinut ja luutunnut koko asunnon, tehnyt kirjahyllystä lisätilaa Tiaran leluille, siivonnut keittiön totaalisesti ja tietysti siinä samalla ollut neidin kanssa ennen kuin se meni päikkäreille.
                     Mulla ei koskaan tuu tommosta siivouskuumetta mut nyt jotenki yhtäkkiä vaan iski semmonen ”pakkosiivota” -fiilis! Otto nukkui autuaan tietämättömänä koko ajan ja mä huhkin hiki hatussa. Oli sit herralle mukava herätys kun olin kahvitkin keittäny valmiiksi ja oli unelmasiisti koti. Ja on kyllä itestäkin kivempi olla kun on siistiä, tehtiinpä taas kerran semmonen sopimus että heti kun on käyttänyt jotain tavaraa niin vie sen takaisin paikalleen, katotaan kuinka kauan tällä kertaa kestää et saadaan tää kämppä sekasin… Toivottavasti tää pysyisi edes hetken siistinä, ois nimittäin kiva tehdä se asuntopostaus kun sitä on toivottu.

Äidin tuima pikkupulla<3

Velmuna<3

Moi! Meitsi lähdössä kauppaan

Ja kaupasta nappasin tommosen komistuksen mukaani<3

Piti sitä vähän pussatakin<3

Mitä Otto tekee tossa kuvassa 😀

Ilonen neiti isin kaa<3

Maailman rakkaimmat<3
Tänään ollaan ylläriylläri taas ihan kotona vaan mutta huomenna olis tarkoitus mennä tuonne meidän läheiseen asukastaloon vauvakahvilaan erään blogikollegani kanssa, mutta siitä ehkä lisää sitten huomenissa. Nyt mä alan vaihtamaan päikkäreiltä heränneen neitiskän vaippaa ja meikkailemaan kauppareissua varten, ihanaa kun pian kello on jo neljä! Mun pää pursuilee ideoita herkkuruuista, pitää vielä katsastaa parit nettisivustot herkkureseptien varalta ennen kun pistän kengät jalkaan ja takin niskaan. Palaillaan ja ihanan aurinkoista uutta viikkoa kaikille <3

Hyvä päivä vs. Huono päivä

03.03.2012
48

Torstai oli hyvä päivä. Me nukuttiin hyvin neidin kanssa ja Tiara oli tapansa mukaan kuin naantalin aurinko koko päivän. Iltapäivällä lähdettiin äidin ja Tiaran kanssa Itäkeskukseen ja Tirriäinen oli ensimmäistä kertaa elämässään hereillä koko shoppailu- ja ravintolareissun ajan. Kiltisti tuijotteli vaunuista kaikkea leveä hymy naamallaan, vaikka ei se varmaan paljoa vielä vaunukopan suojista nähnytkään. Ravintolassa sosiaalinen neitokaisemme jokelteli ummet ja lammet tarjoilijalle ja istuskeli kiltisti niin sylissä kuin syöttötuolissakin ruokailun ajan. Yhtään kitinää, tyytymätöntä ähkäisyä tai vänkyrää ilmettä en muista nähneeni koko päivänä ja illalla Tiara nukahti nätisti omaan sänkyyn.

”Moi!”

”Maitooooo!”

”Maitoooooo!”

”MAITOOOO!”

”Mulla on maailman sulosin pipo<3"

”OON ILOPILLERI!”

”Miks mä en saa noita ruokia, ihan tyhmää!”

”Mä nyt komennan isii vähän jos se antais mullekki kiinalaista ruokaa!”

”Isi on ihan pönttö se vaan nauro kun komensin sitä :(”

”No ihan sama mä yritän sit itte ottaa näitä!”

Oton Peking nautaa

Miks riisi on aina parempaa kiinalaisessa ravintolassa ku missään muualla? Ja ei mitään väliä mikä kiinalainen ravintola, kaikissa on yhtä hyvää!

Mun Kung Po kanaa, ihan parasta ku just sopivan tulinen kastike ja cashew -pähkinöitä<3

Mulla ja neidillä on samanlaiset lökärit 😀 Paitsi mul ei oo noin söpöi sydämii 🙁

Ostin ton paidan H&M:ltä, must toi oli nii ihana ku se on tollanen lyhyt ja sit siinä on noi sidottavat tommoset suikaleet, kesällä just ihana esim korkeevyötäröisten farkkushortsien kaa!

                    Eilinen perjantai oli huono päivä. Aamulla herättiin ennen sian pieremää neuvolaa varten, väärällä jalalla tietenkin koko konkkaronkka. Neuvolassa Tiara oli kyllä ihan kiltisti, kunnes tuli rokotusten aika. Nekin täti sai laitettua ihan nätisti, mutta sen jälkeen koko päivä oli aivan uusi juttu meille. Kitinää, kuumetta, itkua, säikähtelyä (neiti säikähti mm. sitä että siirsin sentin verran mun jalkaa kun hän oli mun sylissä syömässä maitoa), tyytymättömyyttä, nälkää ja hikeä. Päivällä kylään tullut kummitäti sai osakseen historiallisen vähän hymyjä ja illalla kylään tulleet perhetuttumme joutuivatkin lähtemään pikaisesti viemään mua apteekkiin jotta sain Tiaralle suppoja ostettua ennen sulkemisaikaa.
                     ”Meillä on kulta niitä suppoja, ei tartte ostaa”. N
oin sanoin aamulla neuvolasta tullessamme, metrin päässä apteekin ovelta. ”Mä tiiän missä ne on, siellä kirjahyllyn päällä”. No ei olleet ei, enpä tiedä mihin oltiin nekin onnistuttu hukkaamaan mutta apteekkireissu siitä tuli. Illalla suppo auttoi ja Tiara nukahti rättiväsyneenä rankasta päivästä ja heräsi tänään seitsemän aikoihin. Aamu jatkui kitinöillä ja kuumeella mutta vielä yhden supon annettuamme ja neidin nukuttua kunnon päikkärit on päivä jatkunut taas tutuissa ja turvallisissa hymynaama -merkeissä. Pahinta oli se että toisella oli koko ajan huono olo eikä oikein voinut tehdä mitään sen helpottamiseksi paitsi tietysti antaa lääkettä ja pitää lähellä, mutta silti. Mieluummin olisin tuon rokotuskuumeen ja -kiukun ottanut itselleni kuin tuolle pienelle ölisijälle.
                       Mutta ei eilinen oikeastaan ollut huono päivä. Kiukkupäivän jälkeen osaa arvostaa miljoona kertaa enemmän sitä että arki koostuu iloisista hetkistä, suloisista hymyistä ja äänekkäästä jokeltelusta. Kiukkupäivänä on maailman suloisinta kun vauvan saa rauhoittumaan sylissä ja se takertuu kaulaan kiinni ja painaa pään olkapäälle syvään huokaisten. Kiukkupäivänä kokee mieletöntä onnen riemua siitä että saa syötettyä kaksi lusikallista puuroa, tapahtuma joka normaalisti menee ihan huomaamatta niiden muiden lusikallisten joukossa. Kiukkupäivän jälkeen nukkuu yön hyvin, nukahtaen kerrankin samantien silmät suljettuna. Ehkä kiukkupäiväkin on ihan hyvä päivä, mutta eri tavalla.

”Mun puhelin!”

”Äiti, älä häiritse! Mä soitan nyt isille!”

Mistä lähtien Samsung Galaxy S on näyttäny lastenpuhelimelta :DD Toi on kyl ihan paras toi sovellus, Tiara osaa laittaa siitä sointuja ja lauluja 😀

Käytiin siis siellä neuvolassa siis eilen ja olin kyllä taas niin polleana ja onnesta soikeena äitinä kun Tiaraa kehuttiin vuolaasti. Tämmösiä se neuvolantäti sinne kirjotti ”Tiara kasvaa tasaisesti. Viihtyy hyvin vatsallaan kyynärnojassa. Syö hyvin soseita ja maitoa. Tyytyväinen neiti.” Saatiin myös hammas-lippusia ja lappusia mukaan, kun kuulemma on hammas jo niin pinnassa että ihan pian puhkeaa, tiedä sitten että olikohan ne vielä ajankohtaisia vai ei. Täti intoutui erityisesti kehumaan meidän päivärutiineja ja syömisiä, joten mun huoli niistä taisi olla aivan turhaa epävarmuutta.Tässä tämän kuukauden mittoja, suluissa tuttuun tapaan viime kertaiset:

Paino: 7780g (6860g)
Pituus: 65cm (63cm)
Pipo: 43,3cm (41,7cm)

Kummitätsy<3

Juna-asemalle lähdössä, varmaan toi haalari vikaa kertaa päällä kun sen verran kinttanat lahkeet jo 🙁

Tänään äiti lähti kotiin tossa yhden aikoihin ja käytiin saattamassa se junalle koko perheen voimin. Kotimatkalla haettiin Subista syötävät mukaan ja parin tunnin päästä Jonsu, Kaisla ja Simo tulee meille hengailemaan, en vielä tiedä mitä on ohjelmassa mutta mulla tekis ainakin mieli ottaa revanssi viimekertaisesta Alias -pelistä jonka pojat voitti, mä oon nimittäin ihan varma et ne vaa juksutti meitä ja oikeesti täl kertaa me voitetaan ne Kaislan kaa ihan 6-0! Tiedossa myös leikkiä neidin kanssa. Saapas nähdä kuinka paljon Tiara vierastaa, kaupungilla se ei vierasta ketään vaan on oikeestaan normaaliakin sosiaalisempi mutta sit taas meillä kotona se on tosi vierastavainen yleensä. Mutta sen näkee sitten! Nyt mä alan vähän siivoilemaan kun Tiara nukkuu! Ihanaa viikonloppua kaikille!
Hahaa huijasin, täs viel tää video parin viikon takaa jonka vihdoin sain ladattuu!
Mun piti ekaksi salakuvata neitiä ku pelkäsin et se lopettaa ölinän jos se huomaa kameran, mut onneksi ei 😀 nyt MOIMOI ja ihanaa viikonloppua<3

Vuoden oon tota katellu

14.02.2012
75

Ja aion katella niin kauan kun mussa henki pihisee, Ottoa nimittäin! Parempi puolisko, Otsukkaliini, muru, kulta, rakas, avomies, kihlattu ja isi. Maailman ihanin mies! Multa toivottiin postausta meidän parisuhteesta, sellaisen oon jo aiemmin toteuttanutkin mutta ajattelin näin ystävänpäivän ja meidän viime viikolla olleen vuosipäivän kunniaksi tehdä tällaisen uudemman tilannekatsauksen.

”Huhtikuun lopussa sit muutettiin virallisesti yhteen tänne meidän unelmakämppään ja en vois olla onnellisempi. Tossa pojassa on kaikki mitä mä oon aina halunnu ja toivonu ja miljoona kertaa enemmän. Nykyään meidän suhde on tällast rauhallista arkielämää ja mä en tiiä kauan sen ns. kuherruskuukauden pitäis kestää mut must tuntuu et meil on se meneillään vielki koska mikään ei oo muuttunu yhtään tylsemmäks siitä ku alettiin seurustelemaan.”

Toi tekstinpätkä jonka oon viime heinäkuussa kirjoittanut, pitää vieläkin täydellisesti paikkansa, ainoastaan yksi asia on muuttunut. Enää en kyllä kutsuisi Ottoa pojaksi, jos ei se kesällä vielä ollut mies niin nyt se ainakin on! Tunnen kyllä itsenikin enemmän naiseksi nykyään kuin tytöksi joka vielä kesällä olin. Vanhemmaksi tulo ei oo mitenkään mun mielestä häivyttänyt meidän rooleja naisena ja miehenä, vaan päinvastoin korostanut niitä. Me ei olla muututtu pelkäksi äidiksi ja isäksi vaan ollaan pidetty kiinni siitä että ollaan säilytetty omat itsemme. Toisiamme kutsutaan edelleenkin kaikilla muilla nimityksillä kuin pelkät ”äiti ja isi”, tietysti joskus tulee niitäkin käytettyä lähinnä vitsillä. Mutta pointti oli se että ihanasta vauvasta huolimatta meillä on myös edelleen olemassa yks tämmönen ihana juttu nimeltä toimiva parisuhde!
                       Päivä päivältä mä rakastan tota tyyppiä enemmän ja enemmän, kliséistä mutta totta. Ikinä en olisi uskonut että minusta, universumin sitoutumiskammoisimmasta neidistä kuorituisi lopulta ihan kelpo kihlattu, ja maailman onnellisin sellainen. Tuntuu että tää meidän ensimmäinen yhteinen vuosi on mennyt ihan hujauksessa, eihän sitä edes ehtinyt huomata kun se oli jo ohi! Mutta uskoisin että tuo ajan nopea kuluminen johtui siitä että yhdessä ollaan sen vuoden aikana koettu elämämme suurimmat ja kauneimmat muutokset. Ennen en uskonut kun mulle sanottiin että vuosi on lyhyt aika, mutta nykyisin uskon. 365 päivää ja mun elämä on muuttunut ihan totaalisesti.
                      Vuosi sitten ystävänpäivänä mä olin seurustellut Oton kanssa viisi päivää, en vielä tiennyt silloin olevani raskaana, vaikka pieni epäilys alkoikin heräillä. Sain Otolta ihanan kaulakorun lahjaksi ja me pussailtiin koko päivä peiton alla piilossa pakkaselta. Tänä vuonna mä tein vaunulenkin pakkasessa ja tuiskussa Oton työpaikalle ja käytiin syömässä ihana lounas Oton safkiksella läheisessä Cafe Picnikissä. Meidän ihana pieni tuhiseva kaunokainen nukkui vaunuissa ja me saatiin hetki ihan kahdestaan. Juteltiin siinä hyvä tovi, arkisia ja vähemmän arkisia asioita. Ja voin kertoa että mä nään edelleen, vuodenkin jälkeen sen saman ihanan rakastavan katseen Oton silmistä, joka kerta kun mä katon niihin. Miten joku voikin olla noin ihana? 

Mun vuosipäivälahja Otolle <3

Sisälsi mm. nämä<3

Tässä muutamia kortteja, multa Otolle ja Otolta mulle<3 Kaikissa omat ihanat sanat ja muistot<3

Vaikka ystävänpäivä onkin, niin ei tää teksti nyt ihan pelkäksi lässynlääksi saa mennä. Siksi ajattelinkin kertoa nyt (vihdoin) niitä asioita joita multa toivottiin tähän postaukseen, eli sitä millaisia seurustelukumppaneita me toisillemme ollaan.

swingstorm Feb 12, 2012 11:48 PM

”ihana postaus taas kerran :)) tykkään sun hiuksista enemmän tuommosina! en tiiä meneekö liian henkilökohtaseksi mutta voisitkohan tehdä semmosen parisuhdepostauksen, ei nyt mitään semmosta ”mikä toisessa ärsyttää eniten” mutta vaikka et kertoisit kumpi teistä on vaikka positiivisempi, spontaanimpi, kiivaampi, laiskempi jne 😀 tai no siis jooo ymmärsit varmaan pointtini :D”

Mikä toisessa ärsyttää eniten? No voin mä vastata siihenkin, koska uskoisin että suurinta osaa tää kiinnostaa varmaan kaikista eniten! Otossa ei kyllä oo mitään kovin ärsyttävää, ainoa asia jonka mä keksin on ehkä se että joskus Otto on niin pessimisti ja itse oon taas ihan yltiöpositiivinen ihminen ja optimisti. Esimerkkinä ”Otto, mulla on ihan sellanen lottovoittajafiilis! Tänään me saadaan 10 miljoonaa, ihan varmasti!” ”No niin varmaan, enpä usko… Ei se kumminkaan tuu meille!”  Ei Otto ehkä oikeasti ole kovin pessimisti, vaan enemmänkin realisti ja hyvä niin, pitää mulla olla joku joka pitää mut poissa pilvilinnoista, mutta kumminkin lempeästi. Mä oon tämmönen haaveilija ja taivaanrannan maalari, en mä selviäis ilman Ottoa joka aina vetää mut takasin maan pinnalle.
                      Me ollaan molemmat ihan patalaiskoja, mutta eri tavalla ja eri aikaan. Silloin kun mulla iskee siivouskuume, Otto haluaisi tehdä vaan pikaisen pintapuolisen siivouksen ja toisin päin, sillon kun Ottoa huvittais niin mua ei huvita siivota. Onneksi tää vastakkainasettelu pätee vain ja ainoastaan tähän siivoukseen, muissa asioissa ollaan lähestulkoon aina samoilla linjoilla ja onneksi siivouskaan ei ole mikään kuolemanvakava asia mistä tulis mitään kamalia ongelmia. Ruuanlaitossa meillä menee melkein aina ajatukset yksiin, hyvin usein meillä tekee mieli samoja ruokia ja meillä aina osuu yleensä samalle päivälle se ”tänään en jaksa tehdä muuta kun pistää pakastepizzan uuniin” -fiilis. Ainoat eroavaisuudet ruuanlaitossa meillä on Sienet ja Maksa, arvatkaa kumpi tykkää kummasta? Mä rakastan sieniä, pienenäkin aina kävin äidin kanssa sienestämässä niinkun salkkari-Severi konsanaan, Otto taas ei voi sietää niitä. Mua taas kuvottaa ajatus sisäelinten syömisestä, mutta maksalaatikko on Oton herkkua.
                        Mä oon ehkä meistä se spontaanimpi, jos mietitään vaikka kavereiden näkemistä tai ravintolareissua, Otto yleensä suunnittelee pidempään ja tekee vasta sitten. Mutta yleensä Otto kyllä lähtee mukaan mun yhtäkkisiin päähänpistoihin ja sen seurauksena tuli esimerkiksi mun kanssa Ouluun mun äidille, silloin kun oltiin seurusteltu vasta kaksi viikkoa. Mutta osaa Ottokin olla spontaani, monesti se on ihan
itse soittanut töistä käyvänsä ruokakaupassa ja laittavansa mulle jotain hyvää ruokaa, ihan vaan siksi että sillä on semmonen fiilis. Aika spontaaneja taidetaan olla molemmat, jos me oltais kovin hitaita ja harkitsevia kaikessa niin en usko että me kaksi oltais tässä ja nyt, ihanan, lähes 5kk ikäisen tyttären vanhempina vuoden seurustelun jälkeen. Spontaanius on jees!
                         Kiivaita ei olla kumpikaan, vaan aika rauhallisia ja harkitsevia. Me ei pahemmin riidellä asioista, jos joku kaihertaa mielessä niin siitä yleensä mainitaan heti eikä jäädä turhautuneena mököttämään ja pällistelemään omassa päässä. Keskustelu on kaiken A ja O, ainakin mun mielestä parisuhteessa ja meillä toi kommunikaatio kyllä pelaa ihan loistavasti. Otto ei oo koskaan edes huutanut mulle, enkä mä sille. Meidän pahin ”riita” syntyi joulun alla ruokakaupassa, väsyneinä ja nälkäisinä, kun mä halusin jättikatkarapuja ja Otto ei. U get the point? Mä muistan ton episodin yhä, koska se on lähestulkoon ainoa asia josta ollaan koskaan tapeltu. Kumpikaan ei oo tossun alla ja riidattomuus ei johdu siitä ettei me uskallettaisi puhua asioista toisillemme, vaan siitä että me nimenomaan puhutaan.

Oton vuosipäivälahja mulle<3 Maailman ihanin!

Muistoja, päivä joka muutti meidän elämän lopullisesti<3 Ja Tiaran  ultrakuvat!

                      Otto on hellä, rakastava, hauska, ihana, rakas, tärkeä, huolehtiva ja maailman ihanin kulta. Noiden yllämainittujen asioiden lisäksi eniten mä rakastan Otossa sitä kuinka hyvä isä se on Tiaralle. Kun Otto tulee töistä, se heti ensimmäisenä kaappaa neidin syliin ja höpöttelee ja kutittelee sitä ja viettää sen kanssa ihan omaa isitytär-aikaa. Jos ollaan tulossa kaupasta yhdessä kotiin Oton duunipäivän jälkeen, Otto kysyy jo hississä ”Saanks mä pliis nostaa neidin vaunuista?”. Jos Otolla on valittavana tuttipullon pesu tai vaipanvaihto, se mieluummin vaihtaa vaipan koska sillon se saa höpsöttää pikkuapinan kanssa rauhassa, toisin kuin pulloa pestessä vaikka se oliskin nopeampaa. Mulla itsellä ei ole koskaan ollut isää, mutta jos mulla ois ollut niin oisin toivonut että se ois ollut samanlainen isä kuin Otto on Tiaralle, rakastava, hellä ja ennenkaikkea läsnäoleva. Isä joka on kiinnostunut tyttärensä jutuista, niin isoista kuin pienistäkin. Isä joka haluaa viettää lapsensa kanssa mahdollisimman paljon aikaa.

Toivottavasti swingstorm tää postaus oli edes etäisesti sellainen kuin toivoit! Hyvää ystävänpäivää teille kaikille, ootte ihan parhaita! Ja Otto, mä rakastan sua maailman eniten <3


Pirkolla on purkkaa!

12.02.2012
90
Niin, en tiiä tietääkö kukaan muu teistä tätä Hevisauruksen biisiä mutta mulla soi se kokoajan päässä! Kiitos Oton ja Tiaran, tai varsinkin Oton joka yrittää aivopestä meidän ipanaa kuuntelemaan ennemmin purkkaheviä kun purkkapoppia. Mun kanssa Tiara kuuntelee kaikkia perinteisiä lastenlauluja ja sen lisäksi tietysti Rihannaa ja muita radion listahittejä, isin kanssa neiti saa sitten kuunnella vähän raskaampaa musiikkia. Noh, ihan hyvä että tulee kaikki genret tutuksi jo pienestä pitäen. Ehkä täytyy mun tappioksi myöntää että Pää olkapää peppu -laulun lisäksi se on juurikin tuo isin soittama hevisaurus joka kirvoittaa Tiaralta suurimmat naurunkiljahdukset. Tässä vähän kuvia neidistä ja sen ihanasta isistä:
”BLÖÖÖ ei jaksa nousta! Täs isin kainalos on liian mukavaa!”

”Tää on mun isi, se on ihan paras ja se on MUN!”

”Äiti älä häiritse ku mä leikin nyt isin kaa!”
               
Mutta tää musiikkijuttu ei kyllä nyt ollut asia mistä tulin kirjoittamaa, vaan meidän viikko! Musta on aivan ihanaa kun äiti on meillä, mullakin on seuraa myös päivällä Oton ollessa töissä ja tulee ulkoiltuakin enemmän kun lenkkeilee Mörkön kanssa. Mörköstä puheenollen, herra on alkanut osoittaa huomattavia piristymisen merkkejä ja tänään jopa innostui juoksemaan onnesta soikeena kun me oltiin tulossa Oton ja Tiaran kanssa kauppareissulta ja törmättiin puistossa äitiin ja Mörköön. Haavat on edelleenkin tosi ilkeen näköisiä, mä en edes pystynyt puhdistamaan niitä äidin kanssa ku mulla meinas happi loppua ja oksennus tulla, mut onneksi toi Otto ei ole ihan yhtä heikkohermoinen ja pystyy auttamaan. Huomenna Mörköllä on taas kontrolli eläinlääkärissä, mutta ihan pirteä ja hyvävointinen se on nyt ollut ja toivoakin on jo enemmän; jos haavat hoidetaan hyvin niin ei ole mitään hätää ja ne alkaa pikkuhiljaa parantumaankin. 
Tässä vähän kuvia hymytytöstä ja vähän tuimastakin tytöstä<3

                Tää viikko meni ihan hullun nopeeta vauhtia kun on juostu eläinlääkäri – koti -väliä jokapäivä. Eilen Mörköllä ei ollut lääkäriä ja me mentiin käymään Oton enolla syömässä. Sinne tulivat myös Oton täti ja toinen eno, sekä mun äiti ja tietenkin Tiara ja Otto! Oli ehkä maailman parhaita ruokia tarjolla; uuniperunoita katkaraputäytteellä, sienipiirakkaa, lihapullia ja ties mitä kaikkia ihania salaatteja. Siellä vierähtikin muutama tunti ja sieltä suunnattiin takaisin kotiin jossa pikainen vaatteidenvaihdos ja sitten jatkettiin Deryan synttäreille. Eilen oli mun toka kerta ulkona Tiaran syntymän jälkeen ja oli ihan mielettömän ihana nähdä kaikkia kavereita pitkästä aikaa! Väsymys tosin alkoi painaa päälle suhteellisen aikaisin kun ei olla niin kamalan tottuneita tähän valvomiseen enää ja loppujen lopuksi ei oltu kotoa pois kun muutama tunti. Tiara nukkui kiltisti omassa sängyssä ja hyvin oli kuulemma äiti pärjännyt sen kanssa 21-01.00 joka oltiin pois kotoa. Kotona kokkailtiin vielä pikaiset iltapalat ja sitten siirryttiin unten maille. 
”Mä oon Tiara ja mä en osaa pysyy paikallaan!”

”Naminami tää on hyvää!”

”Mä nautin tästä silmät kiinni<3"

”BÖÖ!”

”Mä ehkä näytän hämmentyneeltä mut oikeesti oon tosi fiksu ;)”

”HUI!”

Äidin rakas<3 Ihana mulkosilmä -kuva Tiarasta! 😀

Mun kulta<3
                Tänään herättiin neidin kanssa kymmenen aikoihin ja ollaan leikitty sekä tehty kunnon vaunulenkki Vuosaaressa ja kaupan kautta kotiin. Äsken laitettiin vielä ihanaa ruokaa; porsaan ulkofileepihvejä, lankkuperunoita ja paprika-sipulipaistosta aurajuustokastikkeella. Oli aivan mielettömän hyvää! Sunnuntaisin on niin ihana tehdä ajan kanssa ruokaa yhdessä Oton kanssa ja istua kaikessa rauhassa alas syömään. Syöminen on alkanut myös onnistumaan Tiarallakin, sosetta uppoaa nykyään jo puoli purkillista vähintään kerralla ja päälle purkillinen maitoa. Kamalaa, viikon päästä neiti on 5kk ja me saadaan aloittaa lihat ja puurot! Musta kyllä tuntuu että lykätään vähän noita lihojen ja puurojen aloituksia, sitten kun sosetta menee enemmän kerralla niin voisi pikkuhiljaa ottaa mukaan puuroa ja sitä lihaakin.
                Huomasittekos muuten noista kuvista mun hiukset? Ei oo pidennyksiä ei! Oon aika ylpeä itestäni, pian viikko ilman lisätukkaa! Ja eilisissä synttärikemuissa sain runsaasti kehuja uudesta lyhyemmästä hiustyylistäni, se ehkä vahvisti hieman tätä fiilistä että voisin vaikka viihtyä näillä omilla hiuksillakin. Myös Otto tykkää kun on ihan omaa tukkaa vaan päässä eikä toisten! Kuulemma näytän aikuisemmalta ja nätimmältä, itse en kyllä nää tollasta mutta en mä näitä vihaakaan joten antaa olla toistaiseksi. Mitäs te tykkäätte?
Ulos lähdössä!

”Mä oon Otto ja mua ei saa kuvaa!”

Ehkä hieman lumisempina hississä ulkoilun jälkeen!
Tällasta meille! Asiat alkaa taas olla paremmin Mörkölläkin onneksi ja elämä voittaa! Nyt mä alan kattoon leffaa murun kanssa, ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Ja ensi viikolla ei ole tulossa tän mittasia kamalia postaustaukoja, ainakaan näillä näkymin! Moikkamoi<3

« Vanhemmat
Uudemmat »