Lauantaina mentiin yhdeksi yöksi mun serkkujen mökille, ja meillä oli siellä tosi kivaa. Kokattiin herkullisia hamppareita, lapset söivät marjoja suoraan pensaasta, mäkin pääsin ajelemaan elämäni ensimmäistä kertaa pellolla pikkumopolla, ja oli muutenkin paljon hauskaa tekemistä. Taapero nautti sydämensä kyllyydestä kun sai juosta koko päivän ulkona ihan vapaasti, hakea punaviinimarjoja syötäväksi aina kun huvitti, ja kastella kukkia omalla pikku kastelukannulla (ja omia sukkia). Mun serkku harjoitteli omalla isommalla mopolla ajamista mökkitiellä, kun hän täyttää parin viikon päästä 15, ja saa sitten mopokortin. Mäkin kävin kyydissä istumassa, ja ihan hyvin tuntui jo sujuvan hänellä.

Isommat tytöt pääsivät käymään kalassa mun serkun kanssa, ja olivat saaneet pari kalaakin! Mä myös kalastin itse juuri tuolla samalla mökillä pienenä ihan eka kertaa, ja sain pienen ahvenen, josta mun tietämättä kokattiin myös mulle ruokaa. Se ilme kun tajusin syödessäni, että syön juuri sitä mun kalastamaa, ja ”juustoksi” ristimää kalaa, oli varmasti näkemisen arvoinen. Voi niitä aikoja, lapsuuden kesiin liittyy niin paljon lämpimiä muistoja. Lapset nimesivät sitten tribuuttina lauantaina toisen kalan Juusto junioriksi.

Siinä kun alettiin laittamaan sänkyjä lapsille, mä iskin varpaani mökin takan edessä olevan laatoituksen reunaan niin pahasti, että se vääntyi. Varvas meni aivan mustaksi ja turposi, ja oli pari päivää ihan tosi kipeä. Nyt alkaa onneksi jo vähän helpottaa, vaikka ilkeän näköinen se on edelleen. Onneksi se oli vain nimetön varvas, eikä pikkurilli tai pottuvarvas. Varmasti paranee äkkiä, kunhan malttaa antaa sen parantua rauhassa. Saattoihan siihen tulla joku hiusmurtuma, mutta eipä varpaalle oikein mitään voi tehdä.

Onneksi tämä on ihan pikku juttu vain, eikä mitään sen vakavampaa. Varpaasta huolimatta meillä oli mahtava reissu, ja niin kiva viettää aikaa mökkimeiningeissä. Saunottiin puusaunassa ja istuttiin ulkotakan äärellä puoleen yöhön asti höpöttelemässä. Sen myöhempään mä en pysy hereillä, kun meidän mini herää jo ennen seitsemää joka aamu. Paitsi mökillä häntä nukutti tietenkin kasiin asti, se vasta oli luksusta, kun sai täydet kahdeksan tunnin unet.

Sunnuntaina käytiin vielä syömässä mun tädin perheen, mun äidin ja mun papan kanssa, ja selattiin mun  äidin kanssa läpi kaikki meidän vanhat valokuva-albumit. Nämä muutaman päivän reissut Ouluun on aina melko intensiivisiä, ja touhua täynnä. Onneksi paljon kivaa tekemistä, ja rakkaita ihmisiä. Katsellaan sitten syksyllä, että milloin päästään taas käymään siellä. Ikävää tuli taas kaikkia, mutta kivaa oli palata kotiinkin.

Tänään ajeltiin tosiaan Oulusta kotiin, ja huomenna alkaa arki. Huomenna on suuri päivä meille kaikille, ja tänään lapset menivät aikaisin nukkumaan, niin huominen tulee vielä nopeammin! Reput on pakattuna, vaatteet valittuna ja herätyskello soimassa, vaikka tuo meidän mini varmasti herätyskellona toimiikin. Nyt on tämä kesä paketissa, ja syksy saa tulla.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Me lähdettiin eilen vielä muutamaksi päiväksi Ouluun, sillä ensi viikolla alkaa arki, koulu ja harrastukset. Arjen myötä alkaa myös mun työt täysillä, ainakin kalenterin mukaan. Sähköposti on jo täyttynyt, ja ensi viikosta alkaen sitten täyttyy päivät ja illatkin tilaisuuksista ja tapaamisista kesän jälkeen.

Me otetaan tällainen ihana miniloma rakkaiden kanssa tähän kesän loppuun, siihen on hyvä päättää ehkä paras kesä ikinä. Mä olen tehnyt kaikki lähipäivien työt etukäteen valmiiksi, ja aiotaankin ottaa ihan rennosti ja viettää pitkä viikonloppu täällä. Ohjelmassa on rentoa hengailua mun tädin perheen ja mun äidin kanssa, papan luona käymistä, shoppailureissu keskimmäisen kanssa ihan kahdestaan, sekä päiväreissu puolen tunnin matkan päähän serkkujen mökille huomenna.

Maanantaina tullaan kotiin, ja tiistaina alkaa sitten koulu. Keskiviikkoiltana käytiin koulutielle siunaamis-tilaisuudessa esikoisen kanssa, ja se oli kyllä hurjan tunteellinen hetki mulle. Meidän pieni koululainen siellä, muiden samanikäisten kanssa. Kaikki intoa ja iloa ja pientä jännitystä täynnä. En kestä! Tiedän, että koulun aloituksesta on ollut paljon asiaa nyt, mutta se on tosi iso ja merkittävä juttu meille kaikille, ja paljon mielessä juuri nyt. Kyllä se siitä sitten laantuu, kun koulu muuttuu odotuksen aiheesta arkipäiväiseksi jutuksi. Ja sehän ei missään nimessä ole huono asia, että koulu innostaa, vai mitä!

Tämä reissu tuli siinä mielessäkin hyvään saumaan, että jännitys koulun alusta ei ehdi kasvaa liian suureksi kenelläkään, kun on paljon kivaa puuhaa Oulussa. Maanantaina ollaan kyllä sen verran aikaisin kotona, että ehditään pakata koulureppu, valita ja laittaa valmiiksi ekan koulupäivän vaatteet ja mennä kaikki ajoissa nukkumaan.

Toivottavasti saadaan nauttia vielä auringosta ja lämmöstä, ja päästäisiin käymään uimassa tämän pikkureissun aikana. Tänään taitaa ukkostaa loppuillan, mutta huomenna pitäisi olla nättiä. Uintireissun jälkeen alkaisi olla tämä kesä 2018 paketissa. En voi kyllä sanoin kuvailla miten hieno kesä tämä on ollut, tästä riittää tarinoita loppuelämäksi. Niin monta hienoa ja ihanaa hetkeä ollaan saatu kokea, ja niistä on tulossa vielä tiivistelmää tänne blogiinkin, kunhan arki on alkanut.

Ihanaa olla täällä. Niin kauan kuin mulla on vielä vuosia jäljellä mun papan kanssa, mä haluan käydä Oulussa niin usein kuin mahdollista. Mummun kuoleman jälkeen olin (ja olen edelleen) vaan niin kiitollinen siitä, että oltiin Oton vanhempainvapaan vuoksi pystytty viettämään niin paljon aikaa Oulussa, ja olemaan osana mummun viimeisiä kuukausia. Tottakai on ihana viettää aikaa kaikkien muidenkin kanssa, koska ainahan se on raastava ikävä, kun ollaan siellä kaukana. Nyt ei onneksi tarvitse ikävää miettiä, nyt vain nautitaan kesäloman viimeisestä pitkästä viikonlopusta! Nämä kuvat on otettu mun papan luona tänään, kun lapset söivät viinimarjoja suoraan pensaasta. Ihanaa kesäpuuhaa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Tultiin eilen illalla kotiin puoli yhdeksän maissa, ja pakko myöntää, että nyt on kyllä ihanaa olla kotona! Vaikka tuli taas kauhea ikävä kaikkia Oulun sukulaisia ja kavereita, ja Kreikkaan lähtisin koska tahansa uudelleen, on ihanaa olla melkein kolmen viikon reissaamisen jälkeen taas kotona. Lapsetkin nauttivat, kun on kaikki omat tavarat ja lelut, ja pihalla naapuriasuntojen lapset, joita he olivat jo ikävöineet. Onneksi meillä on jääkaapin ovessa mun kummipojan iso kuva, jotta häneen syvästi ihastunut kuopuksemme voi 300 kertaa päivän aikana käydä osoittamassa sitä ja kutsumassa mun kummipoikaa nimeltä, kun ikävä yllättää.

Tehtiin tänään ihan älytön kauppareissu, sillä tavoitteena on, että ei ainakaan viikkoon tarvitsisi kertaakaan miettiä mitä syödään, tai lähteä kauppaan ostamaan jotain tärkeää, mikä on loppunut.  Ollaan viimeiset kaksi ja puoli viikkoa syöty lähestulkoon joka päivä ainakin kerran ulkona, ja siksi haluttiin nyt suunnitella kunnon ruokalista ja täyttää jääkaappi ja pakastin kaikilla terveellisillä herkuilla, joita on helppo valmistaa. Reissussa on niin helppo vaan lähteä ulos syömään tai tilata jotain ruokaa, ja vaikka se on kivaa, niin kyllä siinä ehtii tulla ikävä kaikkia niitä kotona valmistettavia lempiruokia. Seuraavan viikon ruokalistalla on ainakin lohiburgereita, huli-huli -kanaa, nuudeliwokkia ja itse tehtyä spydäriä.

Oulussa oli niin ihanaa olla, ja olen iloinen kun tiedän, että päästään sinne vielä loppukesästä uudemman kerran. Käytiin mun tädin perheen kanssa perinteinen Vauhtipuisto-reissu, ajettiin yhtenä päivänä Haaparannalle karkkiostoksille (ja Max Hamburgareen), käytiin iltauinnilla Nallikarissa, leikittiin leikkipuistossa ja kyläiltiin Oton serkun luona. Isommat tytöt kävivät yhden yön yökylässä mummulassa, ja olivat tykänneet kovasti. Mun äiti asuu yksiössä, niin siksi me aina Oulussa yövytään mun tädin isossa omakotitalossa, kun sinne mahdutaan hyvin koko perhe. Mutta isommat tytöt mahtuvat kyllä hyvin yökyläilemään mummun luoksekin. Käytiin monta kertaa kylässä mun papalla, ja käytiin siellä mun mummun haudalla, mistä kirjoitinkin. Se oli mulle tosi tärkeää.

Yksi ihanimmista jutuista Oulussa, oli nähdä yhtäaikaa mun kahta kaveria, joiden kanssa ollaan viimeksi oltu kaikki yhtä aikaa samassa kaupungissa vuonna 2011! Siis uskomatonta, miten voi niin nopeasti mennä aika. Ja siinä kun oltiin kolmestaan, niin tuntui kuin välissä ei olisi yhtään vuotta. Toki nyt ollaan yhteydessä toisiimme muutenkin usein, mutta kun asutaan kaikki kolme eri kaupungeissa, on vaikeaa sovittaa aikatauluja yhteen niin, että nähtäisiin kaikki kolme yhtäaikaa. Nyt kuitenkin satuttiin kaikki olemaan Oulussa, ja oli ihan kuin silloin vuonna 2011, tai kaikkina niinä meidän teinivuosina. Nauru raikasi, ja huonot läpät lensivät. Niin parasta!

Ihanat reissut, mutta niin ihana olla kotona, kun Kreikan ja Oulun välissä ehdittiin käydä vain yksi päivä kotona pesemässä pyykkiä. Nyt edessä on ainakin muutama viikko ihan vaan Helsingin lomailua. Helsinki on maailman siistein kesäkaupunki, ja nyt otetaan kaikki irti Helsingin kesästä vaihteeksi. Pakko mennä käymään kotieläintilalla, Allas Sea Poolilla, Lintsillä ja Uutelassa. Nyt kun kauppareissu on hoidettu tänään, voidaan seuraava viikko vaan ottaa rennosti, ja tehdä sitä mitä milloinkin huvittaa!

Rodos-postauksia on toivottu, ja seuraavaksi onkin tulossa vinkkipostaus sekä koko saarelle, että alueelle jolla me oltiin eli Kolymbia Beachille. Ja näiden lisäksi me kuvattiin reissun aikana muutama sata videoklippiä, joista koostan mahdollisimman pian Rodos-videota! En malta odottaa, että saan sen valmiiksi, ja saan itsekin fiilistellä meidän ihanaa reissua videolta!

Mahtavaa viikonloppua kaikille, ja kiitos aivan ihanista kommenteista ja viesteistä mitä ootte taas laittaneet! Tulee ihan super hyvä mieli kun lukee teidän juttuja. Ootte ihan best <3

Mun serkun vaimo vinkkasi meille Oulussa Kellon Kiviniemessä sijaitsevasta Muumi-leikkipuistosta, ja mehän innostuttiin siitä tietenkin heti. Ajettiin porukalla Muumi-puistoon eilen, ja se oli aivan ihanan sympaattinen ja siisti leikkipuisto hyvin rauhaisalla alueella metsän keskellä.

Puistoon oli vähän hankala löytää, sillä missään ei netissä lukenut tarkkaa osoitetta, eikä Google Maps tunnistanut puiston virallista nimeä ollenkaan. Myöskään Oulun Kaupungin karttapalvelusta ei löytynyt puiston tarkkaa osoitetta, ainoastaan sen sijainti kartalla. Puiston virallinen nimi on Raappananpuisto, mutta myöskään sitä ei Google Maps löytänyt. Hetken ajeltuamme me kuitenkin onnistuimme löytämään puiston sieltä piilosta, ja kun olimme pysäköineet puiston viereen, navigaattori näytti, että Muumipuiston osoite on Kuokkamaankaarre, 90810 Oulu. Siinä on muutama parkkipaikka, jos puistoon tulee autolla.

Puistossa oli taaperoille sopiva liukumäki ja keinulauta, iso hiekkalaatikko, Nuuskamuikkus-keinu ja sen lisäksi iso kiipeilyteline-liukumäki, sekä isompi keinulauta, tavallinen keinu, tasapainolauta, vauvakeinu ja hämähäkkikeinu. Meidän porukan 8v tylsistyi melko nopeasti, mutta meidän tytöt viihtyivät aivan loistavasti, kuten myös serkun 4-vuotias. Kiipeilyteline-liukumäki ei ollut sieltä hurjimmasta päästä, mutta ei nyt lällyimmästäkään. Kyllä siellä puistossa oli vähintään yhtä paljon tekemistä kuin meidän lähipuistossa.

Meidän taapero oli tietenkin aivan innoissaan muumeista, ja ensimmäiset viisitoista minuuttia hän kävelikin laitteelta toiselle, ja osoitti jokaista eri muumihahmoa todeten ylpeänä ”MUUMI!”. Me ollaan 1v:n kanssa vielä siinä vaiheessa, että kaikki on vaan muumeja, mutta eiköhän sieltä pian ala haisulit ja hemulitkin luonnistumaan kun tankataan niitä kuitenkin monta kertaa päivässä hänen toiveestaan.

Muumipuistossa oli aikuisille pari penkkiä, ja hämähäkkikeinuun nyt mahtuu aikuinenkin hengailemaan. Me viihdyttiin siellä pari tuntia oikein hyvin, ja eväiden kanssa oltaisiin varmasti viihdytty vieläkin pidempään. Vessaa puistossa ei ollut, sillä se ei ollut mikään ohjatun toiminnan puisto, vaan pikkupuisto keskellä hiljaista asuinaluetta. Kirjoitin joskus täällä, että tykätään testata eri leikkipuistoja, ja sama harrastus jatkuu edelleen. Sen verran paljon meidän lapset tykkäsivät muumipuistosta, että varmasti mennään sinne uudemmankin kerran.

Meidän viisivuotias innostui askartelemaan puistossa käpy-kilpikonnia. Hän keksi idean ihan itse, ja unohti koko puistoleikit ekan puolen tunnin jälkeen, kun hän vaan istuskeli tasapainolaudan äärellä askartelemassa ”aivan tavallisia käpykilpikonnia”, niin kuin hän itse asian ilmaisi. Ihana ja luova tyyppi, hän oli niin innoissaan omista kilpikonnistaan, ja otti pari mukaankin.

Tuurista löytyy kuulemma toinen Muumipuisto, joka on Suomen suurin. Tuolla Kiviniemen Muumipuistossa näytti kuitenkin olevan monet samat laitteet, kuin tuolla Tuurin vastaavassa, mutta tietenkin se on kooltaan pienempi ja itse muumitalo puuttuu. Ihanaa että meiltä löytyy niin paljon erilaisia mahtavia leikkipuistoja Suomesta.

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3