Koska on maanantai, halusin aloittaa viikon ajattelemalla mahdollisimman paljon lempeitä ja rakkauden täyteisiä asioita. Viikko ei voi alkaa huonosti, jos miettii, mitä kaikkea ihanaa omassa elämässä on. Siispä tässä tulee muutama pieni ja hupsu syy, miksi rakastan meidän perhettä. Näiden lisäksi on tietenkin ne itsestään selvät isot ja merkittävät syyt, jotka on käyty jo läpi miljoonaan kertaan. Mutta mä halusin nyt miettiä näitä pieniä asioita, jotka tuovat onnen ja rakkauden pilkahduksia mun elämään ja arkeen. Toivoisin myös kuulevani (pieniä juttuja), miksi te rakastatte teidän perheitä.

Mm. näistä syistä rakastan meidän perhettä:

Rakastan sitä miten isommat jaksavat kerta toisensa jälkeen leikkiä taaperon kanssa piilosta ja ihmetellen etsiä häntä, vaikka hän menisi piiloon etsijän vieressä seisovan vanhemman taakse. 

Rakastan sitä, miten meillä kaikilla tekee yleensä yhtä aikaa mieli pizzaa. 

Rakastan sitä, miten taapero kysyy isosiskolta, että saanhan mä sitten merkin, kun oon siivonnut mun keittiön. Ja isosisko sanoo että ”joo”, ja ryntää heti askartelemaan pikkusiskolle kunniamerkkiä siivouksesta ja päättää aloittaa siskolle pentupartion, jossa hän saa ansaita merkkejä joka päivä. 

Rakastan sitä, miten Otto herää yllärinä maanantaiaamuna yksin lasten kanssa ja hoitaa yksin kaikki lasten aamutoimet ja viennit, että mä saan nukkua pidempään ja aloittaa viikon rennosti. 

Rakastan, miten isot ovat taaperon oppilaina koulussa ja antavat ”opettajan” opettaa, vaikka kaksivuotiaan opetukset olisivat välillä (lähes aina) vähän höpöjä. 

Rakastan makoilla lattialla taaperon kanssa ja kertoa vaan: rakastan sun ihania pieniä korvia, rakastan sun ihania pikku varpaita, rakastan sun suloista nenää. Rakastan sitä, että lapsi vastaa mulle, ”mäkin rakastan äiti sun kättä”. 

Rakastan sitä, miten taaperon toiveesta mennään usein yhdessä (sohvalle, sisällä) peiton alle katsomaan tähtiä ja avaruutta. ”Pitää olla peitto, koska muuten voi sattua jos tähdet tippuu meidän päälle, kun niissä on sakaroita.” Toim. huom. meidän olkkarin lamput on aurinko ja kuu. 

Rakastan sitä, että kun sanon keskimmäiselle hänen olevan tosi hyvä isosisko ja minun olevan hänestä ylpeä, hän sanoo ottaneensa vain mallia isosiskostaan. 

Rakastan myös ylpeää hymyä esikoisen kasvoilla, kun hän kuulee pikkusiskonsa sanovan näin. 

Rakastan sitä, miten yksi meidän lapsista tulee melkein joka ilta vielä kymmenen minuutin kuluttua nukkumaanmenosta keskustelemaan jostain asiasta, joka on jäänyt mietityttämään, vaikka just puhuttiin ennen hyvänyön toivotuksia kaikesta mahdollisesta, mikä voisi mietityttää. Juuri siksi, ettei tarvitse enää nukkumaanmenon jälkeen hämmentyä yksin mistään. Yleensä silloin nukkumaanmenon jälkeen tulee kuitenkin ne parhaat kysymykset ja ajatukset.

Rakastan katsoa, kun Otto ja tytöt pelaavat yhdessä. Tiedän, miten paljon se merkitsee Otolle ja miten onnelliseksi hän tulee, kun saa jakaa lempiharrastuksensa yhdessä lasten kanssa. Tiedän, miten paljon häntä ilahduttaa se, että he ovat aidosti kiinnostuneita.

Rakastan piirtää yhdessä meidän lasten kanssa. Saan leikkiä opettajaa ja opettaa heille kaiken sen, mitä opin itse lapsena taidekoulussa. Joka kerta he ovat yhtä innoissaan, kun oppivat jotain uutta. Ja joka kerta mä olen yhtä innoissani, kun saan vähän piirrellä ja tuntea onnistumisen tunteita, kun lapset on ihan, että ”wau!”.

Rakastan sitä, kun Otto on viemässä lapsia nukkumaan ja sitten kuulen heleän taaperon äänen sanovan ”isi, mä haluun et sä vähän halailet mua.”

Rakastan sitä, miten syvällisistä asioista voin jo käydä keskusteluita meidän esikoisen kanssa. Hän ymmärtää jo niin älyttömän paljon!

Rakastan sitä, miten meidän perheessä jokainen kannustaa toista, oli kyseessä iso tai pieni asia. Kun joku oivaltaa jotain uutta, jokainen aidosti hihkuu riemusta.

Rakastan sitä, miten nopeasti lapset innostuvat, kun ehdotan jotain yhteistä tekemistä. Nautin tästä täysillä niin kauan kuin sitä kestää, koska voi tulevaisuudessa tulla sellainenkin aika, kun teinejä ei kiinnosta tehdä yhdessä mitään. Tai sitten ei tule.

Rakastan sitä, että Otto on meidän perheessä se, joka opettaa meidän tytärtä ompelemaan ja paikkaa rikki menneet vaatteet, koska itse olen ompelukoneen kanssa aivan poropeukalo.

Rakastan sitä, että meidän lapsille jokainen sellainen juttu, jonka olen halunnut säännölliseksi osaksi arkea (kuten rakkauden ilmaiseminen joka päivä) on vähintään yhtä tärkeä ja luonnollinen  juttu, kuin mulle.

Rakastan sitä, miten armollisia meidän lapset on. Kun joskus sanon, että ”anteeksi, mua väsyttää ja en nyt jaksa tulla mukaan piiloleikkiin, kun haluan vähän aikaa vaan makoilla sohvalla ja lukea kirjaa”, niin he sanovat, että ”ei se haittaa mitään äiti” ja tuovat vielä mulle peiton.

Miksi sä rakastat sun perhettä? 

Uutta vuosikymmentä on nyt pari viikkoa takana ja ajattelin, että olisi hyvä hetki kertoa hieman alkuvuoden kuulumisia. Mitä meille kuuluu juuri nyt, mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua ja mitä on suunnitelmissa lähipäivinä.

Aloitettiin tänään meidän Yhdessä -podcastin 2. kauden nauhoitukset! Niin jännittävää ja ihanaa samaan aikaan. Heti, kun tarkka julkaisupäivä varmistuu, kerron sen teille! Mutta oli niin kivaa istahtaa taas studioon parin kuukauden tauon jälkeen. Jos ei tarvitsisi herätä överiaikaisin joka aamu, niin musta ois hauska tehdä vaikka aamuohjelmaa radioon Oton kanssa. Olis niin kiva höpöttää joka päivä! Tänään nauhoitettiin jo kaksi ekaa jaksoa tulevalta kaudelta.

Leikkasin tällä viikolla kokkiveitsellä kurkkua pilkkoessani etusormeen ihan jäätävän haavan, josta oikein pulppusi verta. Haava onneksi tyrehtyi itsekseen (parissa tunnissa), mutta olen onnistunut vahingossa saamaan sen kahdesti jo vuotamaan uudelleen, kun en ikinä muista, että pitäisi välttää sormen käyttöä edes muutama päivä. Ehkä nyt seuraavat pari päivää saan otettua iisisti ja se vihdoin paranee kunnolla?

Kävin tänään kahvilla ihanan Mona Visurin kanssa ja sain kyllä taas niin paljon inspiraatiota ja hyvää fiilistä siitä tapaamisesta. Niin huikea ja ihana tyyppi!

Olen ilmoittautunut mukaan lukupiiriin, mistä olen salaisesti haaveillut jostain teini-iästä asti! Niin siistiä olla mukana lukupiirissä ja päästä sekä tutustumaan kirjoihin, että tutustumaan uusiin tyyppeihin.

Siivottiin Oton kanssa koko perheen vaatekaapit yksi päivä, sillä kaikki kolme miniä ovat taas kasvaneet hulluna ja Oton ja mun kaapit olivat muuten vain aivan kaaoksen vallassa. Oli kivaa Oton kanssa shoppailla omissa vaatekaapeissa, sieltä löytyi vaikka mitä hauskaa, mitä oltiin jo aivan unohdettu. Ihanaa kun nyt kaapit on siistit ja selkeät ja kaikki löytyy nopeasti, kun esim. jouluneuleet on nostettu vuodeksi pois tieltä.

Olen aloittanut tällä viikolla jokaisen päivän listaamalla päivän kolme tärkeintä tavoitetta, sekä tekemällä yksinkertaisen tehtävälistan päivälle. Samalla olen juonut rauhassa kahvia ja syönyt aamupalaa. Se on ollut todella ihana tapa aloittaa päivä ja yllättäen olen joka päivä saanut tehtyä kaikki ne tehtävät ja vieläpä hyvissä ajoin. Tämä on niin paljon parempi tapa aloittaa aamu kuin mun perus Instagramin selailu ja sähköpostien lukeminen kahvin kanssa. Tästä aion pitää kiinni! Lisäksi saan suurta tyydytystä, kun saan yliviivata saavutettuja tavoitteita ja tehtyjä tehtäviä. Siksi listaan jokaisen pienenkin tehtävän.

Kokeiltiin tällä viikolla ruotsalaisten makaronilaatikkoa, eli flygande jacobia. Se oli musta tosi hyvää, vaikka ensin kummeksuin banaania suolaisessa ruuassa. Seuraavaksi testiin lähtee ruotsalaisten vastine ananakselle pizzassa, eli banaanipizza! Pakko senkin on olla jostain kotoisin. Ootteko testanneet?

Tehtiin tällä viikolla meidän ruokaostosten aikaennätys! Tehtiin koko viikon (kolmen ison kestokassin) ruokaostokset vain 25 minuutissa. Meillä oli lista ja meillä oli deadline (aikaa 40min), ostokset piti saada tehtyä tiettyyn kellonaikaan mennessä. Alitettiin tuo aikatavoite todella tehokkaasti, kun vaan seurattiin listaa eikä pööpöilty ollenkaan. Aion siis jatkossakin tunkea tällaisia ruokaostosreissuja johonkin mahdottomalta tuntuvaan väliin, kerran niiden tekeminen listan kanssa onnistuu näinkin nopeasti. Yleensä meillä menee siis isossa hypermarketissa viikon ostoksiin 45min-1h. Mitä me oikein tehdään siellä kaupassa?

Mun katsotuimmat sivut niin puhelimessa kuin koneellakin on etuovi ja oikotie. En tiedä onko mahdollista tsekata niiden tarjontaa enää useammin kuin jo nyt teen. Lisäksi meillä on asuntovahdit useamman kiinteistövälitysfirman sivuilla, jotta nähdään uudet asunnot ennen kuin ne ilmestyvät noille em. sivuille. Ollaan rampattu muutamassa näytössä taas, viimeksi eilen ja muutama asunto on kiinnostanut, mutta markkinat ei kyllä ole vilkastuneet lähellekään sille tasolle kuin toivoin joululoman hiljaisuuden aikana. Siinä missä syksyllä uusia kiinnostavia ilmoituksia saattoi tulla 7-10 joka viikko, nyt niitä ei välttämättä tule edelleenkään edes yhtä oikeasti kiinnostavaa. Turhauttaa. Ollaan mietitty siis myös niitä mahdottomia kämppiä ja laitettu meidän tarpeet jälleen tiukkaan syyniin.

Viikonlopuksi meillä ei ole mitään spessuja suunnitelmia, aiotaan ottaa iisisti ja ulkoilla ja siinä se. Ihana fiilis, kun viikonlopun ruuatkin on jo valmiiksi ostettu perjantaiherkkuja myöten, eikä to do -listalla ole mitään!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Huomenna se arki taas alkaa ja tuntuu siltä, että nyt on oikein loistava hetki aloittaa se. Rentoilua on takana juuri sen verran, että viime yönä en meinannut saada unta, kun olen tainnut saada unta jo liikaakin varastoon. Yleensä siis nukahdan heti kun menen sänkyyn, mutta sitten kun takana on liian monet liian hyvät yöunet, ei uni enää tulekaan heti. Eilen oli juuri se tilanne, että pyörin vaan pirteänä sängyssä, vaikka menin yöpuulle aika myöhään. Onneksi heräsin tänään ihan pirteänä kuitenkin. Arki varmasti tasoittaa yöunitilanteen takaisin normaaliin ”laitan silmät kiinni ja alan nukkumaan” -meininkiin.

Ollaan otettu kaikki ilo irti yhteisestä ajasta lasten kanssa: vietetty lapset päättää -päivää, käyty luistelemassa ja kiipeilemässä. Tänään vietettiin vielä koko päivä keskustassa Oton isällä ja käytiin illalla katsomassa LUX Helsinki -valonäytös. Sitä oli lähtenyt katsomaan ”muutama muukin” ja en tiedä johtuiko siitä väenpaljoudesta vai jostain muusta, mutta itselle tuli sellainen olo, että sitä on hypetetty ehkä vähän liikaa. Toki tuomiokirkko oli mielettömän näköinen ja valokuja Kaisaniemen puistossa oli upea, mutta muuten odotin somehypen pohjalta aika paljon, eikä tapahtuma ihan vastannut niitä odotuksia kaikilta osin. Mutta tulipahan sopivan pitkä iltalenkki hyvässä seurassa. Uskon, että eniten vaikutti ihmisten määrä, sillä kaikkea ei nähnyt kovin hyvin ja eteneminen oli paikoitellen todella hidasta tai täysin pysähtynyttä. Me lähdettiin paikalle heti viideltä lasten kanssa.

Ihan mieletöntä, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja ihan mieletöntä, että tämä saa niin paljon ihmisiä liikkeelle. Jos aiot lähteä vielä katsomaan valotaidetta 7.1. tai 8.1., niin suosittelen ainakin pitkiä hermoja ja hyviä kenkiä ja lisäksi juotavaa mukaan, väentungoksessa voi mennä pitkään ennen kuin pääsee liikkumaan mihinkään suuntaan ja kaksi valoteoksista on sellaisia, että niihin pääsee vain erikseen jonottamalla (toinen niistä on myöskin merkitty ei lapsille suositeltavaksi).

Helsingin talvi on ollut todella leuto tähän asti ja luistelemaan on päässyt ainoastaan tekojäillä. Me käytiin lasten kanssa lauantaina Käpylässä luistelemassa ja se sujui kyllä tosi kivasti. Taaperon tasapaino on kehittynyt vuoden aikana ihan huimasti ja hänkin pysyi jo itsekseen pystyssä luistimilla tosi hyvin. Viime talvena hän oli jo hirveän kiinnostunut luistelusta, mutta silloin pystyssä pysyminen oli vielä paljon haastavampaa, kun ikää oli vuosi ja 11 kuukautta. Nyt meni niin hyvin, oli ihanaa katsoa toisen iloa uudesta taidosta.

Sunnuntaina käytiin kiipeilemässä koko perhe esikoisen kummisedän ja hänen tyttöystävänsä kanssa ja meillä oli sielläkin tosi kivaa! Siis mä en ole koskaan itse kiipeillyt lapsenakaan, muuten kuin johonkin lasten kiipeilytelineeseen. En todellakaan mihinkään puihin tai kallioille. Leikkipuistojen kiipeilyseinät tuntuivat jo lapsena musta pelottavilta ja ihan mahdottomilta ja voin kertoa, että olin eilen kiipeilemässä alkuun aivan pihalla. Multa puuttuu se luonnollinen ote kiipeilyyn aivan täysin. Mutta on myös todettava, että onneksi kiipeillessä oppii nopeasti!

Mua pelotti ihan vietävästi, mutta aloitin lasten radoilla ja kun pääsin ekan lasten radan ylös asti, uskalsin kokeilla helpoimpia aikuisten ratoja. Niissä en päässyt vielä puoliväliä pidemmälle, koska mua pelotti ajatus putoamisesta niin paljon. Mutta se oli niin kivaa silti, että aion kokeilla uudelleenkin ja voittaa mun pelot. Meidän lapset näyttivät upeasti mallia mulle, heillä taas on sellainen todella luontainen kyky kiivetä ja se näyttää heille niin helpolta ja vaivattomalta.

Me käytiin kiipeilemässä Suomenojan Boulderkeskuksessa, missä Otto on käynyt yksin ja meidän isojen lasten kanssa monta kertaa aiemminkin. Siellä on hieno kiipeilyalue lapsille ja sen lisäksi tosi paljon ja hienoja ratoja aikuisille. Aion ehdottomasti lähteä kyllä uudelleenkin. Meillä oli myös taapero mukana ja hänkin kokeili kiipeilyä ja innoissaan, vaikka ei ihan ylös asti ratoja vielä päässytkään.

Mulla on todella pitkä matka Oton tasolle vielä, mutta kiipeily oli tosi hyvää treeniä koko kropalle ja jotenkin tosi hauskaa ja palkitsevaa. Olin ihan yllättynyt siitä, että tuli se fiilis, että haluan mennä uudestaankin, koska ajatus kiipeilystä on ollut mulle itselleni jotenkin niin pelottava ja hankala. Ihanaa kun läheiset innostavat uusien kokemusten pariin.

Olen tosi kiitollinen siitä, miten ihana joululoma lapsilla ja meillä on ollut. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä, ollaan saatu olla kaikki terveenä ja ollaan tehty yhdessä ihania asioita. Tämä aika on ollut juuri sellaista kuin toivoinkin. Parasta oli se, kun kysyin lapsilta, että mikä on ollut kivointa, mitä ollaan joululomalla tehty. He vastasivat, että ”Vaikea valita, kun ollaan tehty niin paljon kaikkea kivaa. Mutta vaikka on ollut kivaa tekemistä, niin on ollut kivaa myös löhötä kotona paljon.” Ja sitäkin ollaan tehty kyllä ja olen nauttinut siitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Sopivassa suhteessa raitista ilmaa, liikuntaa ja sohvalla pötköilyä. BEST!

Näillä eväillä on hyvä lähteä arkeen. Joulukoristeet on kerätty ja koti tuntui päivällä ihanan valoisalta (kiitos pieni kerros märkää lunta) ja avaralta, kun joulukuusi lähti olohuoneesta. Arki saa tulla!

Lopuksi vielä älyttömän suuri kiitos kaikista New York -vinkeistä, niitä on tullut ihan valtavasti ja niin hienoja juttuja! Tässä vain matkainto kasvaa, vaikka vielä vähän aikaa pitää jaksaa odotella.

Ihanaa uutta viikkoa ja arkeen paluuta kaikille <3

Siis joulukuuta on takana jo kaksi viikkoa. Tiedän, etten ole ainoa, josta tuntuu siltä, että joulukuussa aika menee eteenpäin vähintään tuplanopeudella. Kai se on vaan just sitä, että kun nauttii niin kovasti joulun odottamisesta ja oikein haluaa pysähtyä ja fiilistellä kaikkia niitä ihania joulua edeltäviä asioita, niin sitten tuntuu, että aikaa menee vielä tavallistakin nopeammin. Joulukalenterissa on enää kymmenen luukkua jäljellä ja ensi viikolla lapsilla on viimeinen dagis-, koulu- ja eskariviikko tälle vuosikymmenelle.

Me aloitettiin tämä viikko käymällä isojen tyttöjen kanssa kolmestaan leffassa. Käytiin Tammen järjestämässä Frozen II -kutsuvierasensi-illassa, jossa päästiin tapaamaan myös Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia. Ihanat Elina ja Sofia myös ääninäyttelevät elokuvassa Annan ja Elsan hahmoja niissä kohdissa, joissa he ovat vielä lapsia. Tämä oli kyllä huikea tapa aloittaa viikko ja leffa oli kyllä tosi hyvä, tykättiin hurjasti.

Otto aloitti oman lomansa jo tämän viikon keskiviikkona ja se oli kyllä niin ihana juttu. Hänellä on nyt melkein kuukausi lomaa koulusta, joten arki on ihanan rentoa jo nyt, vaikka itselläni vielä hommaa onkin. Mulla on vielä ensi viikko täysi työviikko, mutta ainakin jouluaatoksi ja joulupäiväksi mäkin hiljennyn täysillä joulun viettoon ja ensi viikon jälkeen otan muutenkin loppuvuoden rennommin, vaikka en täysin lomalla olekaan.

Käytiin keskimmäisen kanssa keskiviikkona kahdestaan ravintolassa ja ostoksilla, kun haluttiin viettää kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli kyllä niin hauskaa kahdestaan. Käytiin Vapianossa syömässä ja pyörittiin kaupoissa etsimässä hänelle uusia housuja, sekä jakkua joulujuhlamekon kaveriksi. Molemmat löytyivät.

Lapsilla on ollut jo joulujuhlia ja voi että miten ihanaa oli seurata meidän taaperon ensimmäistä joulujuhlaa. Mua taisi jännittää paljon enemmän kuin häntä, mutta niin hienosti meni. Tippa linssissä katsoin miten reippaasti hän esiintyi siellä kavereidensa kanssa. Ja oli ihanaa mennä yhdessä koko perhe katsomaan, kun joulujuhla oli ennen koulun ja eskarin alkua. Isommatkin kannustivat ja taputtivat pikkusiskolleen niin ihanasti ja olivat hänestä niin ylpeitä. Ensi viikolla on vielä isompien joulujuhlat, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään nekin. Tulevista joulujuhlaesityksistä on kovasti supistu, mutta meille vanhemmille ei ole paljastettu mitään, ettei yllätys mene pilalle.

Tänään oltiin katsomassa esikoisen musiikkikoulun joulukonserttia, jossa hän esiintyi. Hän lauloi Whamin Last Christmasin yksin lavalla isolle yleisölle. Se oli ihan mieletöntä. Esitys meni niin hyvin ja se itsevarmuus ja rohkeus mikä hänestä huokui lavalla ison yleisön edessä, oli jotain ihan huikeaa. Ei voi kuin ihailla.

Huomenna meille tulee meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi, kun ystävillä on muutto. Me ollaan odotettu tätä jo monta viikkoa ja oikeasti aivan ihana päästä pariksi päiväksi kokeilemaan, millaista olisi, jos meillä olisi koira. Koira on (etenkin Otolla) haaveissa ollut jo pitkään, mutta ainakaan ennen meidän omaa muuttoa ei meille varmasti tule koiraa. Katsellaan sitä asiaa siis uudelleen joskus sitten, kun ollaan ensin löydetty se oma koti. Mutta yhtä kaikki aivan ihanaa saada pörröinen kaveri tänne pariksi päiväksi meidän kanssa leikkimään ja ulkoilemaan ja touhuamaan.

Ollaan leivottu piparkakkutaloa, pidetty jouluista perhekasaa (kaikki sai kertoa kivoja asioita, mitä on tapahtunut joulukuussa) ja luettu joulusatuja. Perhejoulukalenteri on toiminut ihan huippuhyvin, vaikka pari luukkua meillä onkin rästissä. Yhtenä iltana ei jaksettu lähteä ruuan jälkeen joulukävelylle ja kirjastosta pitäisi käydä lainaamassa joulusatuja vielä. Ensi viikolla ei ole harrastuksia enää, kun ne jäivät joulutauolle, niin silloin varmasti on enemmän aikaa ja jaksamista tehdä ne rästiluukutkin jos lapset haluavat. Me ei missään nimessä haluta, että perhejoulukalenteri on mitään hampaat irvessä suorittamista, joten silloin kun ei ole ollut fiilistä tai aikaa, niin ollaan ihan surutta jätetty luukut rästiin. Perhejoulukalenterin koko idea on olla innostavaa ja rentoa yhteistä puuhaa ja sellaisena me aina halutaan se pitää. Yksi luukku tehtiin myös etuajassa, kun sille oli niin sopiva hetki, eikä sekään haittaa mitään.

Joululahjaostosten suhteen ollaan jo melko hyvällä mallilla, ehkä 2/3 lahjoista on hankittuna. Tuunattava keittiökin on jo puoliksi valmiina, jatketaan sitä iltaisin ja lasten ollessa hoidossa/koulussa ensi viikolla. Siitä keittiön tuunauksesta muuten tulee sitten myöhemmin postausta, kun sitä on kovasti toivottu. Muuten meillä on vielä jouluvalmistelut ihan vaiheessa. Minkäänlaista joulusiivousta ei ole aloitettu, lopullinen menu pitäisi vielä suunnitella ja alkaa pikkuhiljaa ostella jouluruokatarvikkeita varastoon, koska jotkut jutut loppuvat aina (kuten bataattisoseet, joita usein käytän bataattilaatikkoon säästääkseni aikaa). Joulustressiä ei ole, vaan rennolla meiningillä mennään.

Toivottavasti lumi ja aurinko tekisivät mahdollisimman comebackin, sillä ne piristivät tällä viikolla niin valtavasti! Ihanaa viikonloppua ja huomista kolmatta adventtia kaikille <3

Näin joulun alla saan itseni jatkuvasti kiinni sanomasta ”no se on meillä sellainen perinne”. Joulukoristeiden valinta -perinne, joululahjojen vieminen hyväntekeväisyyteen -perinne, perhejoulukalenteri-perinne, blogijoulukalenteri-perinne, joulukadun avajaisissa käymis-perinne, perinteiset jouluruuat, pyjamabile-perinne, linnanjuhlien katselu -perinne vain muutamia viime aikoina ääneen sanomiani perinteitä listatakseni. Miten tässä kävikin näin, että meidän perheen joulun aika on ihan täynnä perinteitä? En tiedä, mutta rakastan sitä. Se tuntuu niin turvalliselta, lämpimältä ja ihanalta. Perinteet on meidän itse luomia, joten ne tuntuvat omalta, kotoisalta ja raikkaalta, eivät tunkkaiselta tai vanhanaikaiselta.

Mulle jokavuotiset jouluperinteet ovat keino piristää tätä kaikkein pimeintä vuodenaikaa. Joka päivä on jotain kivaa pientä, jotain, joka vie lähemmäs kohti joulua ja jotain, joka tekee pelkästä joulun odottamisesta ihanaa. Mä melkein toivon, että joulua saisi odottaa vieläkin pidempään, koska tämä joulua edeltävä aika on aina niin ihanaa ja menee aina niin nopeasti. Joulun alla tuntuu, että mulla on ihan tuplamäärä energiaa. En tiedä mistä se tulee, kai mä vain olen niin jouluihminen. Haluaisin olla ”jouluihminen” eli näin energinen ympäri vuoden, mutta en ikävä kyllä ihan taida olla.

En mä lokakuussa jaksa joka (arki)päivä välttämättä keksiä jotain hauskaa ekstraa lasten kanssa. En ainakaan niin usein, että haluaisin itselleni kalenterin, josta joka päivä uusi luukku antaisi meille uuden perheaktiviteetin. Toki me eletään ihan normi arkea ja vietetään yhdessä aikaa ja puuhaillaan milloin mitäkin, mutta aika sellaista tavallista ja jaksamisen mukaan. Ja se on todellakin ihan fine, ollaan me silloinkin onnellisia ja arki tuntuu mukavalta ja rakkauden täyteiseltä meistä kaikista.

Joulun alla se kaikki ekstra ei kuitenkaan ole mulla mitenkään jaksamisesta kiinni. Musta tuntuu, että joka päivä mä haluan tehdä jotain spesiaalia perheen kesken, eikä esim. perhejoulukalenterin yhteiset jokapäiväiset aktiviteetit tunnu työpäivänkään jälkeen koskaan siltä, että ne olisivat liikaa. Mä odotan niitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Tämä on sikäli nurinkurista, että joulun aika on lähes poikkeuksetta mun vuoden kiireisintä työaikaa, jolloin työtunteja kertyy viikon jokaiselle päivälle (ja yölle) enemmän kuin muina kuukausina, joten voisi olettaa, että jaksaminen olisi esim. juuri silloin lokakuussa parempi. Mutta ei, tämä sama toistuu joka vuosi. Ehkä se on sitä joulun taikaa.

Me vietettiin torstaina meidän perinteisiä joulunalusajan (heh) pyjamabileitä lasten kanssa. Otto oli kiipeilemässä ja illastamassa pitkän kaavan mukaan ystävänsä kanssa, joten meillä oli tyttöjen ilta. Levitettiin patjat, peitot ja tyynyt olohuoneeseen, kasattiin iso tarjottimellinen herkkuja, puettiin yökkärit päälle jo iltakuudelta ja katsottiin koko ilta jouluelokuvia. Välissä pidettiin jouludisko ja tanssittiin ja pompittiin patjoilla. Ruuat kerättiin onneksi alta pois.

Meillä oli niin kivaa yhdessä! Eniten mulle merkitsi kuitenkin se, kun juteltiin ja kikateltiin leffojen jälkeen vaikka kuinka pitkään lasten kanssa. Valvottiin vähän, koska edessä oli kolme vapaapäivää itsenäisyyspäivän ansiosta. Puhuttiin ihan kaikesta ja lapsetkin sanoivat, että parasta pyjamabileissä oli se, kun voitiin jutella kaikesta yhdessä. Vitsi miten hyvä fiilis siitä tuli. Ja kyllähän se näin vanhempana on maailman ihaninta, että lapset haluavat vielä kertoa mulle kaikkea ja kysyä multa kaikkea ja ennen kaikkea viettää yhdessä aikaa mun kanssa.

Meidän vanhimmat lapset ovat nyt 6- ja 8-vuotiaita. Tiedän, että tämä perheperinteiden kulta-aika ei välttämättä jatku ikuisesti. Voi olla, että vielä tulee se päivä, kun meidän lapset ovat teinejä ja äidin jokapäiväiset jouluisat perheaktiviteetit eivät todellakaan voisi vähempää kiinnostaa. Siksi mä nautin tästä nyt niin paljon kun vain ikinä osaan. Imen tätä itseeni kaikilla soluillani. Nämä ovat just niitä muistoja, joita mä vaalin sitten, jos tai kun teinejä kiinnostaa joulukuussa ennemmin olla ihastuksen kanssa katsomassa joululeffaa tai kavereiden luona yötä äidin pyjamabileiden sijaan.

Ihanaa iltaa kaikille <3