Ja en nyt puhu kyllä deittiviikonlopusta tai kahdenkeskisestä pikalomasta johonkin Euroopan kaupunkiin. Mutta rakkausviikonloppu silti, täynnä rakkaita ihmisiä ja yksi rakas pieni chihuahua, joka reilun puolen kilon painostaan huolimatta on suuri persoona, ja tuo suuresti rakkautta meidän elämään. Lapsimessuilla tavattiin iso joukko ystäviä ja tytöt kävivät rakastavasti halimassa muumipeikkoa, ja sunnuntaisilla synttäreillä taas nähtiin rakkaita sukulaisia. Toiminnantäyteisyydestään huolimatta aivan ihana  ja rentouttava viikonloppu.

Kuten eilen jo kerroinkin, täällä ollaan aivan rakastuneita, ihan koko perhe. Nuorempi neideistä ei tosin ole niin kiinnostunut pienestä ”Ahmasta”, mitä nyt käy välillä silittämässä, mutta tänään Armas otti nokoset Tiaran sylissä Pikkukakkosen ajan ja viihtyi oikein hyvin.  Zelda, huomenna tasan kaksi vuotta täyttävä kuopuksemme, on vähän enemmän toiminnan nainen, eikä ikinä istuisi paikallaan edes puolikasta Pikkukakkosta, ainakaan vielä.

Ihan uskomatonta että huomenna siitä on tasan kaksi vuotta kun mä synnytin Zeldan! En voi ehkä vielä käsittää tätä, mutta pakko se on. Mä kirjoitan huomenna enemmän synttärijuttuja ja ajatuksia siitä mitä kaksi vuotta kahden lapsen äitinä on tuonut tullessaan, ja miltä se on tuntunut, mutta nyt tyydyn vain toteamaan että on meidän pienestä ruttuisesta vauvasta kasvanut kyllä maailman ihanin nuori neiti, ja noista kahdesta maailman ihanimmasta neidistä melkoinen parivaljakko.

Huomenna ei vielä pidetä hurjia synttäribibiksiä, mutta kuopuksemme saa viedä itse valitsemansa Angry Birds -keksit päiväkotiin ja tarjoilla komppiksille kanssa. Illemmalla mennään ostamaan hänelle synttärilahja ja käydään varmaan jätskillä. En vielä tiedä mitä ihmettä me ostetaan kun leluja on ihan liikaa, potkupyöräkin saatiin lapsimessuilta ja pyöräilykypärä olisi ehkä vähän tylsä syntymäpäivälahja vanhemmilta kaksivuotiaalle. Ehkä me vain tehdään niin että mennään yhdessä ostoksille ja annetaan Zeldan valita itselleen jotain mistä hän todella pitää.

Sunnuntaina on sitten juhlien aika, ja juhlavalmisteluistakin ajattelin kirjoittaa pienesti etukäteen. Viidakkoteemasta on jo riittänyt vitsiä kummisetien keskuudessa, saapa nähdä millaisia eläimiä meille sunnuntaina tulee juhlimaan! Pitäisi vielä keksiä asut meille kaikille, ja koristelut kotiin. Mä haluaisin jotain tosi siistiä ja viidakkoista, nyt jos jollain on vinkki mistä kaupasta (ei nettikauppoja, koska ei ehdi enää) löytää parhaat teemakoristeet niin saa vinkata!

Mä menen nyt pusuttelemaan tuota Armasta ja katsomaan Game of Thronesia vihdoinkin vuoden odotuksen jälkeen Oton kanssa sohvalle, kun tytötkin jo nukkuvat nätisti kerrossängyssään. Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

Mä istun tässä kirjoittamassa pieni ihana karvainen tuhisija sylissäni, sillä meille tuli eilen kylään mun äiti joka kävi hakemassa itselleen uuden koiravauvan. Koiravauvan nimi on Armas ja hän on yhdeksän viikkoa vanha. Hän on ihana, iloinen pieni tutkimusmatkailija joka ottaa nokoset sylissä aina kun alkaa vähän väsyttää, syö ja juo hienosti ja osaa jo leikkiä minikokoisilla leluillaan. Me ollaan täällä kaikki aivan rakastuneita Armakseen Ottoa myöten.

Meidän tytöt suoraan sanoen sekosivat kun astuin äidin kanssa meidän ulko-ovesta Armas takin sisällä lämpimässä. Ensin he eivät edes huomanneet pientä päätä joka sieltä pilkisti, vaan ilahtuivat vaan mummunsa näkemisestä. Mutta voi sitä riemua kun he vihdoin tajusivat että ei hitsi tuolla on pieni koira! Tosi nätisti ovat molemmat osanneet silittää ihan pienesti vaan, ja ymmärtäneet että toinen on vasta vauva jonka unta tai ruokailuja ei saa missään nimessä häiritä. Armas vielä vähän jännittää meidän pikkuisia, ja ollaankin sovittu tyttöjen kanssa että he saavat tulla silittämään vain silloin kun Armas on aikuisen sylissä, ja muuten he antavat hänen tutkia ihan rauhassa.

Isompi osaa pitää omatkin liikkeensä rauhallisina eikä kilju jatkuvasti vaikka onkin innoissaan, ja hänelle Armas on antanut pusujakin nenän päähän. Neiti-tiistaina-kaks-vee sen sijaan on vielä vähän taapero ja pomppii ja kiljahtelee innosta niin hän on vielä vähän jännittävämpi tuttavuus Armakselle, mutta osaa hänkin silittää sievästi ja alkuinnostuksen jälkeen on pysynyt kohteliaasti pienen matkan päässä silloin kun koiravauva pyörii itse haistelemassa ja katselemassa asuntoa.

Mulla on ollut ihan järjetön koirakuume jo pitkään, mutta tämä pieni ihanuus onneksi helpottaa sitä edes vähän, kun saadaan hänen kanssaan olla ja leikkiä ja ulkoilla aina kun äiti tulee kylään. Armas on meille kuitenkin niinkuin melkein oma koira, kun aina nähdessä sitä saa hoitaa ja pitää lähellä. Mä oon ihan hirveän onnellinen että äiti otti itselleen uuden koiran, vaikka elokuussa Mörkön kuoltua olikin sitä mieltä että ei ikinä enää pystyisi. Mä näen jo nyt miten mun äiti on miljoona kertaa onnellisemman ja iloisemman näköinen, ja tiedän miten hyvää hänelle tekee päästä huolehtimaan tästä pienestä kasvavasta karvakaverista. Ei tietenkään kukaan voi ikinä korvata Mörköä, eikä tarvitsekaan. Mutta Armas onkin Armas, ja hänestä tulee ihan omanlaisensa persoona ja varmasti aivan hurjan rakas meille kaikille ihan omana itsenään.

Mun on pakko kyllä kohta nousta tästä ja herättää tuo pieni kun jalat puutuu näin risti-istunnassa tuolin päällä, enkä voi liikuttaa niitä kun tuo ihana nukkuu. Mutta sen verran vielä ihan muuta asiaa, että mä olen ihan hurjan kiitollinen kaikille jotka ovat lähteneet #oikeanainen-haasteeseen mukaan, ja kiitollinen myös teille kaikille jotka olette kommentoineet ja jakaneet omia tarinoitanne. Teen illalla koontipostauksen haasteesta, jossa jaan iltaan mennessä osallistuneiden kuvia ja kirjoituksia, siis tietenkin kaikkien joiden juttuja on lupa jakaa. Jos näet tämän kirjoituksen ja olet mukana tai aiot osallistua ennen iltaa, kommentoi ihmeessä että saako kuvaaasi/kirjoitustasi jakaa ja laita instatilisi/blogisi linkki perään niin tiedän kenestä on kyse. Kaikilta jotka eivät tätä näe, mä kysyn erikseen luvan, koska en tietenkään halua jakaa mitään sellaista mitä te ette halua jaettavaksi.

Me lähdetään iltapäiväksi pienen pikkupikkuserkun 1-vuotissynttäreille tyttöjen ja Oton kanssa juhlimaan, mutta tosiaan illemmalla luvassa vielä toinen postaus! Ja hei ihanat tyypit, Indiedaysin Blog Awardsit ovat taas käynnissä. Jos haluatte auttaa mua ja Ottoa, niin käykää naputtelemassa meidän blogien nimet äänestyskaavakkeeseen, ja äänestäkää. Otto on ehdolla Blogitulokas -sarjassa, ja minä Luonnollisen upea -sarjassa. Kiitoksia ihan mielettömän paljon teille kaikille siitä että me olemme ehdolla, mä oon ihan pirun ylpeä Otosta joka jo ensimmäisenä blogivuotenaan on päässyt ehdolle! Siellä on taas tuttuun tapaan palkintona lippupaketteja Blog Awardseihin, jotka ainakin tähän mennessä on olleet huippuhauskoja juhlia. Kiitos jo etukäteen teille kaikille<3

Oikein ihanaa sunnuntaipäivää!

Loman jälkeen on viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin kun huomenna on jo torstai, mitä ihmettä? Viikko on ollut yllätyksiä ja ihania asioita täynnä, ja fiilis on ihan loistava. Ollaan oltu paljon ulkona, ja nautittu auringosta. Tytöt ovat olleet päiväkodissa ja me töissä, ihan sitä perus arkea kuitenkin kaiken ihanan keskellä. Päiväkodissakin on sujunut mukavasti vaikka pääsiäinen aiheuttikin tavallista pidemmän tauon päiväkotipäiviin. Mä en oikein tiedä edes mitä sanoa! Pää on jotenkin ihan pyörällä, koska Otto. Tuntuu hullulta, että Oton eilinen Tissikriisi-postaus levisi niin laajasti ja leviää edelleen. Mutta mä olen ylpeä mun miehestä, ja myös kiitollinen kaikille teille kauniista sanoista. Te olette ihania, kannustavia, upeita ja piristätte aina päivää!

Takki on jotenkin ihan tyhjä, mulla oli niin paljon ajatuksia mutta nyt istun tässä ja tuijotan näyttöä enkä saa mitään muuta suusta ulos kuin hömelön virneen kun tuijotan söpöjä kuvia meidän tytöistä. On ne vaan aika ihania tyttöjä, joista mä olen maailman kiitollisin ja onnellisin. Toinen on oppinut keittämään äidille kahvit Dolce Gustolla, ja toinen puhua pälpättää niin että ei saa suunvuoroa. Hyödyllisiä taitoja molemmat, ja kompensoivat toisiaan. Toisen keittämä kahvi herättää kun pitää yrittää pysyä toisen juttujen perässä, kätevää!

Me tehtiin maanantaina yli kahden tunnin lenkki tyttöjen kanssa auringossa. Istutiin merenrannassa, käytiin padolla kävelemässä ja katsomassa meidän vanhaa kotia jossa asuttiin Tiaran vauva-aikana. Niin paljon ihania muistoja, niin paljon naurua ja toisaalta myös ylpeyttä siitä miten pitkälle siitä kaksiosta, rikkinäisellä pyykinpesukoneella varustetusta nuoren perheen ensimmäisestä asunnosta, on päästy. Oton kanssa muisteltiin miten onnellisia me oltiin meidän ekasta yhteisestä asunnosta, miten isoja mullistuksia me koettiin siellä. Me oltiin siellä niin onnellisia, vaikka olikin se rikkinäinen pesukone. Mutta se oli oma rikkinäinen pesukone, ja oma koti, jossa asui meidän oma pieni perhe.

Vaikka nykyään asiat on huomattavasti paremmin kuin siellä, ja edelleen on oma koti, ihan ehjällä pesukoneella varustettuna, tulee sillä vanhalla kodilla olemaan aina erityinen paikka mun sydämessä. Ja musta on ihanaa, että aina kun huristellaan siitä bussilla ohi, tai käydään kävelyllä lasten kanssa, isompi tunnistaa jo ”äiti tuossa talossa me asuttiin kun minä olin vauva!”.

Meidän nostalgialenkki huipentui kevään ensimmäisiin ulkona nautiskeltuihin jätskeihin, kun pysähdyttiin vanhan kodin lähellä Mäkissä. Daim Mcflurry keväisessä auringossa oman perheen kanssa maistui niin pirun hyvälle, rakkaudelle, lämmölle ja noh sille Daimille, Daim on mun lemppari ja näytti maistuvan naperoillekin. Tulee hyvä mieli kun muistelee maanantaita, eipä voi kovin monena viikkona vuodessa sanoa näin, heh.

Viikonloppu koittaa jo ihan pian ja meillä on edessä ainakin vierailu lapsimessuilla, sekä tyttöjen pikkupikkuserkun ensimmäiset synttärijuhlat. En melkein malta odottaa, kaikkea kivaa tekemistä! Oletteko te menossa lapsimessuille käymään?

Ihanaa huomista torstaipäivää ja hyvää yötä teille kaikille <3

Siivouksen, rennon lounaan, sen barbieleikkimaratonin ja puistoreissun jälkeen me pidettiin tänään lasten kanssa pieni askartelutuokio. Askarteluista ei kyllä tullut niin kovin pääsiäismäisiä kun mielikuvitus lähti lentämään, mutta pääsiäisjuttujen sijaan me saatiin aikaiseksi Monsieur Mato, Rouva Leijona suurella leijonanharjalla, muutama pupu, tipu, ihminen ja joku jonka nimeä en enää muista. Me askarreltiin piipunrasseista ja pampuloista, joita saatiin Tigerilta pääsiäisyllätyksen mukana.

Piipunrasseista on maailman helpointa askarrella, ja niistä jo pieni melkein-kaksivuotiaskin saa väkerreltyä mieleisiään juttuja. Pompulapampulat sen sijaan vaativat liimaa kiinnittyäkseen, ja liiman mä jätin mun ja Tiaran jutuksi. Yllättävän vähillä sotkuillakin selvittiin vaikka tämä oli eka kerta kun annoin Tiaran omatoimisesti käsitellä (muuta kuin paperi-) liimaa. Hän osasi hienosti ottaa sitä aina pumpulipuikolla pienestä läjästä johon sitä kasasin paperin päälle, ja levitti oikein siististi aina pampulalle ja liimasi niitä yhteen. Me koristeltiin eläintyypit vielä tarroilla, jotka oli tarkoitettu liimattavaksi pääsiäismuniin. Karvainen pampula ei ollut ihan se paras tarttumapinta, mutta oikeastaan hahmoista tuli ainakin tuhat kertaa hauskempia kun niiden silmät, viikset ja muut olivat aivan vinossa ja ihan miten sattuu. Juuri sopivan sinnepäin-askartelua, taattua meidän tyyliä.

Zeldalle iski väsymys melko pian askartelutuokion aloituksen jälkeen ja hän lähti sohvalle nukkumaan minikokoisen pehmopingviininsä Koi-Koin kanssa, ja sillä aikaa me Tipan kanssa askarreltiin vielä monta eläintä. Pikkuinen pingviini sai nimekseen Koi-Koi kun Zelda vetäisi sen narunvedossa Lintsillä viime kesänä. Silloin hän ei vielä höpötellyt niin paljoa kuin nykyään, mutta osasi silti nimetä pingviininsä ja nimi on pysynyt tähän päivään asti. Mun mielestä Koi-Koi on ihan paras nimi, toivottavasti Zelda ei ikinä vaihda tai unohda sitä.

Meidän askartelut ei ehkä ole mitään sisustuslehden kansikuvamateriaalia, mutta ainakin meillä oli kivaa niitä tehdessä ja saatiin aikaakin kulumaan oikein hyvin. Ei kai kaikella askartelulla tarvitse olla niin hienoa päämäärää, voihan sitä vain askarrella lasten kanssa askartelemisen ilosta, silloin se on oikeastaan vielä entistä mukavampaa ja lapsetkin saavat toteuttaa omaa mielikuvitustaan täysillä!

Hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua kaikille <3

Me herättiin aamulla rauhassa tyttöjen kanssa vasta vähän ennen yhdeksää, ja Ottokin pääsi tänään aiemmin töistä niin saatiin hoidettua useamman päivän ruokaostokset yhdessä ennen illan ruuhkia. Nyt on kyllä niin lomafiilikset! Neljä päivää edessäolevaa vapaata tuntuu ikuisuudelta, vaikka sujahtaakin ohitse varmasti aivan silmänräpäyksessä. Mutta sitä ei kannata miettiä nyt vaan nauttia tästä silmänräpäyksestä täysillä, eikö! Alkuviikko meni tosi nopeasti ohi touhutessa joten on kiva rauhoittua viettämään pitkää viikonloppua tyttöjen ja Oton kanssa.

Takki Sheinside* / Huivi Monki* / Kello Tommy Hilfiger* / Housut Tally Wejl / Kengät Nike / Laukku Coach /*saatu blogin kautta.

Musta tuntuu niinkuin en olisi kirjoittanut kuulumisia ikuisuuteen, kun muutaman päivän on tullut kirjoiteltua enemmän jostain tietyistä asioista kuin siitä mitä ollaan tehty. Mutta hyvää meille kuuluu, ei mitään sen erikoisempaa, haha tällainen perus suomalainen vastaus. Tajusin tänään että meidän kuopus, neiti Zelda, täyttää kaksi vuotta alle kahden viikon kuluttua! Olenhan mä tiennyt että synttärit lähestyvät ja juhlatkin on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta silti se tänään vasta jotenkin jysähti tajuntaan että siihen on oikeasti niin lyhyt aika. Me pidetään juhlat vasta viikkoa oikean päivän jälkeen kun se sopii aikatauluihin paremmin, mutta onneksi kaksivuotias ei ihan vielä ymmärrä ajankulua niin hyvin että se haittaisi. Oikeana päivänä juhlitaan ihan vain perheen kesken varmaankin.

Mutta silti, kaksi vuotta! Miten nyt voi olla jo huhtikuu? On nuo neidit jo molemmat niin isoja ja reippaita ja omatoimisia että ei sitä voi kuin hämmästellä. Heidän kanssaan on ihana jutella ja höpöttää, ja parhaimpia juttuja on kyllä ne mitä he juttelevat keskenään. Niin huvittavia keskusteluita välillä että on pokassa pitelemistä ihan todella. Ei sitä osannut vielä vuosi sittenkään kuvitella miten läheisiä tytöt voisivat olla toisilleen. Mutta tottakai nyt 2- ja 3,5-vuotiaan on helpompi rakentaa yhdessä leikkejä, keskustella ja vain olla yhdessä, kun molemmilla on jo ymmärrystä, kuin vuosi sitten pienemmän ollessa vasta 1-vuotias pikkutaapero.

Mä tunnen olevani maailman onnekkain tyyppi, kun saan joka päivä hengata juuri noiden kahden universumin siisteimmän ipanan kanssa. Tottakai jokaiselle vanhemmalle ne omat muksut on aina rakkaimmat, olen varma että siellä ruutujen takana on aika monta äitiä, joilla on myös universumiin siisteimmät ipanat, haha!

Huomenna meillä on edessä varmasti ainakin barbieleikkimaraton, paljon hyvää ruokaa ja ulkoilua. Pientä pääsiäisaskartelua voitaisiin myös tehdä, ja sitten on se pääsiäismunien piilotus. Vissiin pieni väsymys jo kun meinasin kirjoittaa pääsiäisloman piilotus, apua! Mua nyt vaan jäi mietityttämään että minä päivänä se pääsiäismunajahti kuuluu järjestää? Muistelisin että viime vuonna kun me pidettiin se (en edes muista minä päivänä) niin joku tuli kommentoimaan että se oli ihan väärä päivä. Mutta nyt en muista edes että mikä päivä se väärä päivä oli, saati sitten oikeaa. Ei sillä että se ketään vahingoittaisi jos me nyt jälleen jahdattaisiin yllätysmunia vääränä päivänä, tuli vaan mieleen, haha. Että saa valaista tätä urpoa äitiä, joka ei ole päivästä perillä, jos joku muu sattuu olemaan!

Ihanaa pääsiäistä kaikille, toivottavasti se aurinkokin näyttäisi vihdoin monen harmaan päivän jälkeen!