Sain mielenkiintoisen postaustoiveen pikkuvauva-ajan ja yrittäjyyden yhdistämisestä, sekä kysymyksiä siihen liittyen eräältä ihanalta vakkariseuraajalta, johon halusin tarttua. Kipinä tähän syntyi varmasti siitä, kun tässä toukokuun alkupuolella juteltiin perhevapaista ja siitä, kuinka meillä Otto pitää niistä suurimman osan. Meillä on tosiaan jo yhden lapsen kokemus siitä, kuinka yrittäjyyttä ja vauva-arkea yhdistetään ja se rohkaisi tekemään saman valinnan tälläkin kertaa. Tällä kertaa kuitenkin moni asia on myös toisin, paremmin.

Viimeksi kun meidän perheeseen syntyi vauva, olin ollut yrittäjänä vasta puolen vuoden ajan (!). Kokemusta siitä ei siis mitenkään ihan hirveästi ollut ehtinyt karttua. En osannut vielä lainkaan arvioida esimerkiksi mun tuloja juuri seuraavaa kuukautta pidemmälle, enkä ollut tehnyt vielä yhtään täyttä tilikautta.

Kaikki oli hurjan epävarmaa, vaikka onneksi töitä riitti ja yritys lähti heti pyörimään oikein hyvin. Mutta koska oli vaikea ennakoida, oli vaikeaa myös vaikuttaa siihen työn määrään. Tein melko paljon töitä, koska jatkuvasti oli pieni pelko siitä, että riittääkö töitä, kun pidempää kokemusta ei vielä ollut. Alkuun pidin oman pakollisen äitiysrahakauden minimiäitiysrahalla, ennen kuin Otto pystyi jäämään kotiin, kuten tälläkin kertaa mun täytyy tehdä.

Onneksi meidän vauva oli tyytyväinen ja rauhallinen, vaikka halusikin nukkua lähinnä rinnalla. Jos hän sai olla rinnalla tai kantorepussa, hän nukkui monta tuntia putkeen. Työtä tuli siis tehtyä melko epäergonomisissa asennoissa, mutta kirjoittaminen kuitenkin onnistui helposti, vaikka olin päivät yksin. Monesti tein töitä seisten tietokoneen ääressä ja vauva nukkui kantorepussa pitkiä päikkäreitä. Välillä hytkyttelin samalla kun naputtelin. Ja vauvan hereillä ollessa taas keskityin 100% häneen. Välillä yöunet jäivät lyhyiksi ja oma aika oli minimissä, mutta hienosti selvittiin kuitenkin, enkä kokenut itseäni liian kuormittuneeksi.

Nyt kun yrittäjyyttä tulee elokuussa täyteen jo viisi vuotta, on ollut helpompaa myös tehdä jo etukäteen sellaisia ratkaisuja, jotka helpottavat työtaakkaa ensimmäisinä kuukausina, kun olen yksin. Olen esimerkiksi säästellyt pidempiä vuosidiilejä laskutettavaksi syksylle, vaikka olen tehnyt työtä niiden eteen jo koko kevään. Näin ollen pystyn laskuttamaan ja nostamaan itselleni palkkiota, vaikka vauvan ekoina kuukausina en ehtisi keskittyä myyntiin tai tekemään kovinkaan monia kaupallisia yhteistöitä. Lisäksi olen pystynyt kerryttämään hyvin säästöjä, kun olen nyt keväällä tehnyt hieman tavallista enemmän töitä. Olen kiitollinen siitä, että olen fyysisesti voinut hyvin ja jaksanut tehdä paljon, jotta sitten syksyllä päästään helpommalla.

Tämän olen ennakoinut lähinnä siksi, että ei vielä tiedä millainen tyyppi vauva on. Onko hän tyytyväinen vai itkuinen, nukutaanko me hyvin vai semihyvin vai ei ollenkaan. Jos vauva on perustyytyväinen ja nukkuu hyvin, en näe mitään estettä sille, että tekisin enemmänkin töitä. Ihan vauvan ja oman jaksamisen mukaan kuitenkin mennään. Liian ahtaalle en aio itseäni ajaa.

Sen aikaa kun Otto on vielä töissä ekat kuukaudet ja minä yksin vauvan kanssa, on tarkoituksena tehdä koneella/puhelimella töitä vain silloin kun se helposti onnistuu, eli lähinnä vauvan nukkuessa. Puhelinpalaverit hoituvat helposti myös vaunulenkillä tai vauva kantorepussa nukkuen. Ainakin meidän ala on onneksi sen verran perhemyönteinen, että kukaan ei myöskään hätkähdä jos videopalaverissa samalla syöttää vauvaa. Ja toki jos syksyllä toivottavasti saa jo elää vapaammin, vauva kulkee mukana myös lounastreffeillä ja pr-tilaisuuksissa vallan mainiosti, jos tekee mieli nähdä ihmisiä muutenkin kuin tietokoneen näytöltä.

Vaikka kirjoitukset, kuvat ja videot ovat se osa mun työstä, joka näkyy, iso osa on myös kaikenlaista muuta, kuten ruuanlaittoa, valokuvaamista, tapaamisia tai stailaamista (itseni, kattauksen, ruuan tai esim kodin). Eli kaikkea muuta kuin tietokoneen tai puhelimen ruudun ääressä olemista. Esimerkiksi ruokaa voin tarvittaessa aivan hyvin laittaa myös joskus kun vauva on hereillä, kyllähän ihmiset muutenkin laittavat ruokaa lasten ollessa hereillä.

Sitten, kun Otto jää kotiin, hänkin voi lähteä vauvan kanssa vaunulenkille päivällä tai leikkiä vauvan kanssa hänen ollessa hereillä. Silloin saan tehtyä varmasti jo helpommin koneen äärellä töitä ja palattua pikkuhiljaa normaalimpaan työtahtiin. Mutta suurimman osan töistä aion tehdä Oton vapaallakin nimenomaan silloin kun vauva nukkuu, jotta voidaan nauttia ainutlaatuisesta ajasta yhdessä. Se tarkoittaa sitä, että omaa aikaa on vähemmän, mutta priorisoin itse mieluummin sitä koko perheen yhteistä aikaa. Vauvavuosi on niin ainutlaatuinen ajanjakso, että en halua missata siitä mitään, kerran meillä on tällainen mahdollisuus. Omaa aikaa ehtii sitten viettää taas hyvin, kun vauva on kasvanut isommaksi, ja toki sitä voi tarvittaessa viettää vauvavuodenkin aikana välillä.

Sain muutaman hyvän kysymyksen tähän vauva-arjen ja yrittäjyyden yhdistämiseen liittyen ja vastaan niihin vielä tässä:

Mitä se käytännössä tarkoittaa, että ei voi jäädä äitiyslomalle?

No mulle se meinaa sitä, että en voi laittaa mun kaikkia somekanavia kiinni vaikka kolmeksi (saati sitten yhdeksäksi) kuukaudeksi ja olettaa, että sen jälkeen vielä ihmisiä kiinnostaa mun jutut ja mulla on  yritys, jolla tehdä työtä. Onhan se toki mahdollista, että kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen voisin jatkaa samaan malliin, mutta on myös mahdollista, että siinä putoaa aika pahasti kelkasta. Riskiä en uskalla ainakaan itse ottaa. Kukaan toinen ei myöskään voi elää mun elämää ja tuottaa mun sisältöjä mun kanaviin. Jonkun toisen vierailu voi olla hauska juttu päivän tai vaikka viikon ajan, mutta ei kolmea kuukautta.

Mun työ on sellaista, että se koostuu sekä työstä, josta mulle maksetaan että työstä jota teen ilmaiseksi, jotta voisin tehdä myös sitä maksullista työtä. Kukaan ei maksa mulle siitä, että höpöttelen raskauskuulumisia storyyn tai askartelen lapsille naamiaisasuja ja esittelen niitä. Mutta toisaalta, jos en koskaan höpöttelisi ei-kaupallisia juttuja storyyn, ei kukaan jaksaisi katsoa mun storyja, eikä silloin kukaan haluaisi ostaa sieltä myöskään tilaa kaupalliselle yhteistyölle.

En voi siis valita vain jompaa kumpaa, vaan molemmat tukevat toisiaan ja tarvitsevat toisiaan. Jos en tekisi kaupallista sisältöä, en voisi myöskään tehdä niin paljoa ei-kaupallista sisältöä, koska sitten mulla olisi jokin muu päivätyö, joka veisi leijonaosan mun ajasta. Normaalista päivätyöstä taas toki voisin jäädä äitiyslomalle normaalisti, mutta se ei koskaan ole ollut mulle mikään must-juttu. Mulle tärkeämpää on se, että arki kokonaisuutena toimii, sekä vauvavuonna että myös sen jälkeen. Yrittäjyys sopii mun luonteelle ja elämänarvoille parhaiten ja olen kokenut sen olevan helppo yhdistettävä perhe-elämään.

Tässä meidän ”tosi rauhallinen” kolmas mini seisomassa puolen vuoden iässä, juuri pari päivää aiemmin opittuaan nousemaan itse seisomaan tukea vasten. Ja vieressä hieman vauvan meininkiä jännittävä Otto vanhempainvapaalla.

Miten arvioin mitä jaksan/voin tehdä?

Tämä onkin tosi hyvä kysymys! Etukäteen kun ei tosiaan voi tietää millaista vauva-arki on juuri tällä kertaa, kuten ei voinut viimeksikään. Pyrin katsomaan siis tilanteen mukaan. Toistaiseksi olen sopinut vain muutamia työjuttuja ekojen kuukausien ajalle, ja pyrkinyt pitämään toimeentulosta huolta muuten jo etukäteen. Mutta vasta aika näyttää kuinka paljon pystyn tekemään. 10 vuoden kokemus alasta ja kolmesta lapsesta on onneksi jonkun verran jo opettanut arvioimaan sitä omaa jaksamista. Tiedän, että jaksaisin tehdä ainakin kerran viikkoon kaupallisen yhteistyön, vaikka nukkuisin tunnin pätkissä joka yö. Muuta sisältöä tuotan muutenkin oman elämän tahdissa ja matalalla kynnyksellä, joten se onnistuu varmasti, oli se arki sitten millaista tahansa. Ja siinäkin voi käyttää harkintaa ja joustaa tilanteen mukaan.

Äitiysvapaan aikana töitä saisi tehdä sunnuntaisin ilman, että se vaikuttaa äitiyspäivärahan määrään. Itse en halua kuitenkaan sitoa itseäni mihinkään tiettyihin viikonpäiviin, vaan teen töitä silloin kun se helpoiten onnistuu. Siksi teen tälläkin kertaa niin, että otan pakolliselta äitiysvapaalta ainoastaan minimiäitiysrahan, enkä YEL-työtuloon perustuvaa äitiysrahaa, ja teen töitä rajoituksettomasti juuri silloin kun siltä tuntuu. Se on meille taloudellisesti kaikkein helpointa, eikä mun silloin tarvitse ilmoitella mun työpäiviä kenellekään, tai miettiä yhtään enempää.

Muuttavatko työt luonnettaan vauva-arjen myötä?

En usko, että töiden luonne muuttuu. Jatkan samalla hyväksi havaitulla linjalla omien arvojeni mukaisesti. Mutta korona saattaa muuttaa töiden luonnetta. Yli vuoden 100% kotoa työskentelyn jälkeen voi olla ihan kivaakin jos syksyllä olisi jo enemmän tapahtumia ja livetapaamisia, jotka piristäisivät sitä kotiarkea.

Toivoisinko, että voisin joskus ottaa lomaa? Tekisinkö silloin mieluummin sisältöjä ennakkoon vai palkkaisinko harjoittelijan?

Yrityksen perustamisen jälkeen 1,5 viikkoa on pisin loma, jonka olen pitänyt. Sitä pidempää täyslomaa (eli kokonaan ilman mitään somea ja sähköpostia) en usko voivani pitää, mutta se ei myöskään haittaa mua. Olen ihmisenä sellainen, että kaipaan sitä tekemistä ja ideointia, enkä oikein viihdy kokonaan lomalla pitkiä aikoja. Kirjoitin blogia ja tein somesisältöjä myös esikoisen ja toisen lapsen vauvavuosina säännöllisesti, silloin en vaan vielä tienannut siitä rahaa niin paljoa, että olisin voinut kutsua sitä mun työksi. Mua ei kiinnosta se, että saisin olla tekemättä töitä täysin, vaan mulle vapautta ja luksusta on se, että saan tehdä mua kiinnostavaa työtä mun omilla ehdoilla ja aikatauluilla. Työn ja vauva-, sekä perhearjen yhdistäminen menee tosi rutiinilla näin monen vuoden jälkeen ja se on mun elämäntapa, jossa tunnen olevani vapaa ja onnellinen.

Kokeilin välissä myös sitä, että kävin palkkatyössä muualla ja tein blogia/somea vain sivutyönä ja kyllä tämä nykyinen tapa sopii mulle itselleni ja meidän perheelle paljon paremmin. Mun lyhyiden lomapyrähdysten ajaksi en ole ottanut itselleni sijaista. Joskus olen tehnyt sisältöjä ennakkoon, toisinaan taas antanut vain olla. Se on työn kannalta kannattavampaa, että tekee ennakkoon sisältöjä, joita julkaisee myös lomalla (eli ei ole kuitenkaan ihan täyslomalla), mutta välillä kaipaa ihan 100% irtautumistakin toki. Molempia tilanteen mukaan.

Itse odotan tulevaa arkea innolla ja avoimin mielin. Yksi kokemus takana tuo varmuutta, eikä mua oikeastaan hirveästi jännitä. Voin kertoa sitten kokemuksia kun nähdään millainen tämä meidän hulivilivauva on mahan ulkopuolella, hah! Ymmärrän, kuinka ainutlaatuista ja harvinaista on se, että me pystytään järjestämään vauva-arki näin ja viettämään suurin osa vauvavuodesta koko perhe yhdessä. Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, etenkin kun takana on myös kaksi aivan erilaista vauvavuotta, joista etenkin toisen aikana olin lähes täysin yksin lasten kanssa Oton tehdessä pahimmillaan aina monta 7-päiväistä työviikkoa päivystyksineen putkeen, kun me säästettiin häitä varten. Olen siis nähnyt myös sen toisen puolen ja juuri siksi arvostan tätä meidän nykyistä arkea vielä miljoona kertaa enemmän.

Kirjoitettiin postauksia tähän aiheeseen liittyen myös meidän kolmannen lapsen vauvavuonna Oton kanssa, ne löytyvät tästä:

Kun Otto vanhempainvapaalle jäi

AKKAVALTA: Otto vanhempainvapaalla

AKKAVALTA: Vanhempainvapaan loppumetreillä

Vuosi yrittäjänä (vauvan ollessa n. 7kk)

Yhteiskunnallinen kampanja: Väestöliitto

Sain viime viikolla kouraani raskaustodistuksen neuvolasta ja jälleen on aika suunnitella, miten me jaamme perhevapaat Oton kanssa vauva-aikana. Tämä on jo neljäs kerta kun niitä jaetaan ja sävelet ovat selvät. Yhtä selvää kuin Suomessa edelleen on suurimmalle osalle perheistä, että äiti pitää perhevapaat pääosin, on meille se, että Otto jää kotiin ensin isyysvapaalle ja heti mun pakollisen osuuden loputtua vanhempainvapaalle, jonka hän pitää kokonaisuudessaan.

Miksi näin? No, siihen on monta syytä. Tärkeimpänä syynä se, että tehtiin näin jo kerran ja se oli hienoin ajanjakso meidän elämässä tähän asti, yhtään liioittelematta. Hienoa siitä teki se, että me saimme molemmat vanhemmat olla kotona vauvan kanssa, kokea ne ensimmäiset hetket, elää kiireetöntä arkea ja saada paussin oravanpyörästä. Vaikka tein töitä jo pian synnytyksen jälkeen, läpi vauvavuoden, se vuosi tuntui pitkältä yhteiseltä lomalta, koska saatiin olla yhdessä. Tein töitä pääosin vauvan nukkuessa tai ulkoillessa Oton kanssa ja muu aika me vietettiin yhdessä koko perhe. 

Koko perheen yhteisen hyvinvoinnin lisäksi toinen ihan yhtä tärkeä syy on se, että Otolla on yhtäläinen oikeus jäädä perhevapaalle kuin mullakin ja muodostaa tasa-arvoisena vanhempana suhde omaan lapseensa alusta asti. 

Meille molemmille on ihan valtavan tärkeää se, että kumpikaan vanhemmista ei ole toisen apulainen tai satunnainen lastenhoitaja toisen kantaessa päävastuun. Halutaan olla molemmat yhtä paljon mukana ja olla kumpikin niitä, joita lapset huutelevat silloin kun tarvitsevat apua jossain tai haluavat kertoa jotain. 

Kun meidän esikoinen syntyi vajaat 10 vuotta sitten, Otto sai juuri samana päivänä vakituisen työpaikan. Itselläni taas ei ollut lainkaan työtä tai koulua, johon palata. Silloin emme edes miettineet muita vaihtoehtoja kuin sen, että minä jään kotiin vauvan kanssa, vaikka toki muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Olisin voinut esimerkiksi hakea kouluun ja opiskella samalla, mutta sitä en silloin tehnyt. Silloinkin Otto piti kuitenkin omat isyysvapaansa täysimääräisinä, ensin ne viikot yhtäaikaa mun kanssa ja myöhemmin vielä ne loput päivät mun vanhempainvapaan loputtua. 

Myös meidän toisen lapsen kanssa minä olin se meidän automaattinen valinta, eikä edes mietitty muita mahdollisuuksia. Olin jo valmiiksi 1,5-vuotiaan kanssa kotona ja jatkoin kotona oloa sitten hänen ja vauvan kanssa. Myös toisen lapsen isyysvapaista Otto piti kuitenkin koko oman osuutensa ennen kuin lapsi täytti kaksi vuotta. Näin jälkikäteen ajateltuna olen toki kiitollinen näistä omista vuosistani kotona, ilman niitä en olisi ehkä perustanut ja kehittänyt blogiani ja muita somekanaviani ja luonut niistä itselleni uraa, joka taas vuosia myöhemmin on mahdollistanut perhevapaiden tasa-arvoisen jakamisen.

Olemme alusta asti pyrkineet tasa-arvoiseen parisuhteeseen ja vanhemmuuteen, mutta on ollut paljon tiedostamattomia asioita, joihin on kiinnittänyt huomiota ja joita on osannut muuttaa vasta kun on saanut enemmän tietoa ja kokemusta. Oton vanhempainvapaalla oli isä-lapsisuhteen kehityksen lisäksi ihan valtavan suuri merkitys koko meidän arkeen myös tänä päivänä. 

Siinä missä monet metatyöt ennen olivat automaattisesti sen kummempia miettimättä mun vastuulla, vanhempainvapaan aikana Otto otti niistä reilusti koppia ja ottaa edelleen. Kumpikin meistä vanhemmista pysyy ihan yhtä hyvin kärryillä lasten koulujutuista, kerhoon ilmoittautumisista, kaverisynttäreistä lahjoineen (no toki ei nyt korona-aikana), hammaslääkäreistä, opettajien joululahjoista ja päiväkodin naamiaisista. 

Vanhempainvapaan aikana Otto innostui myös kokkaamisesta. Ennen hän teki ruokaa ehkä kerran viikossa tai parissa, nykyisin hän tekee ruokaa ehkä viitenä päivänä seitsemästä, koska nauttii siitä niin paljon. Ja niinä kahtena muunakin päivänä hän huvin vuoksi leipoo tai kokeilee tehdä kombuchaa.  Nämä ovat vain pieni murto-osa niitä positiivisista vaikutuksista, joita perhevapaiden tasa-arvoisella jakamisella on arkeen ollut. 

Me päädyttiin jakamaan perhevapaat näin, koska se tuntui meille järkevältä. Mun oli työn luonteen vuoksi mahdotonta olla täysin tekemättä töitä vauva-aikana, mutta erittäin mahdollista yhdistää työntekoa vauva-arkeen ja kotona oloon. Otolle taas oli mahdollista jäädä pitkälle perhevapaalle ja työpaikalla sille näytettiin alusta asti vihreää valoa, kuten tälläkin kertaa. Oton jälkeen hänen tiimistään muutama muukin isä jäi perhevapaalle ja Otto on kannustanut kaikkia ystäviä jäämään, koska kokemus oli hänelle niin mullistava ja hieno. 

Vaikka Otolla perhevapaalle jääminen sujui hienosti työpaikan puolesta, näin ei kuitenkaan kaikissa työpaikoissa vielä ole. Vaikka lainsäädäntö puoltaa molempien vanhempien oikeutta jäädä perhevapaalle, työelämässä on vielä paljon niitä asenteita, että kotiin jääminen on vain äidin tehtävä. Onneksi kulttuuri muuttuu jatkuvasti yksi isä ja yksi työpaikka kerrallaan. Toivon, että joskus tämä mun postaus tuntuu absurdilta tuulahdukselta jostain keskiajalta, “miten on voitu ajatella, että kotiin jääminen olisi vain toisen vanhemman tehtävä?!”. 

Toistaiseksi kuitenkin valloillaan on edelleen se ajatus, että kotiin jääminen vauvan kanssa kuuluu pääosin äidille ja suurin osa isistä käyttää vain itselleen korvamerkityt isyysrahapäivät, tai osan niistä. Moni toimii edelleen kuten me 10 vuotta sitten, eikä edes pysähdy ajattelemaan hetkeksi erilaisia vaihtoehtoja tai niiden vaikutuksia vauvavuotta pidemmälle. 

“Kelan lapsiperhe-etuustilaston mukaan vuonna 2019 kaikista vanhempainpäivärahojen saajista miesten osuus oli 42 prosenttia, mutta vanhempainpäivärahapäivistä miehet pitivät vain 11 prosenttia. Naiset käyttivät 98 prosenttia vanhempien kesken jaettavissa olevista vanhempainrahapäivistä. Vanhempainrahaa maksetaan äitiysvapaan jälkeen alkavalta vanhempainvapaan ajalta.” (lähde: THL)

Viidennes isistä ei käytä perhevapaita lainkaan. (lähde: THL)

Nämä ovat melko hurjia lukuja monella tapaa. Nämä ovat hurjia lukuja tasa-arvoisen työelämän ja tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Aitoa tasa-arvoa ei kauniista puheista huolimatta voi saavuttaa silloin kun perhevapaiden jakamisessa on näin valtava epätasapaino. Perhevapaauudistusta tarvitaan kipeästi. 

Yleisin vasta-argumentti sille, miksi mies ei voi jäädä kotiin on raha. Se mainitaan heti ensimmäisenä, automaattisena vastauksena usein ilman, että sen pohjalta on kuitenkaan tehty oman talouden vaikutusten osalta minkäänlaisia laskelmia. Väestöliitto teki yhteistyössä Oxford Researchin kanssa laajat laskelmat, joissa selvitettiin perhevapaiden erilaisten jakomallien vaikutuksia suomalaisten perheiden kokonaisvuosituloihin. Tutkimus on erittäin mielenkiintoista luettavaa. Lyhyesti tiivistettynä: 

“Ainoastaan tilanteissa, joissa vanhempien välinen tuloero on hyvin suuri, voi perheessä olla syytä tarkastella perhevapaiden jakamista taloudelliselta kannalta. Kun tuloerot ovat kohtalaisen pienet, on perheille taloudellisesti kannattavin vaihtoehto jakaa vapaat tasaisesti vanhempien välillä. Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa.” (Lähde: Väestöliiton & Oxford Researchin laskelma vuodelta 2018) 

Eli toistetaan nyt vielä yhdessä: Suurituloisemman vanhemman kokonaan käyttämättä jättämät perhevapaat laskevat perheen nettotulotasoa kaikissa tuloluokissa, myös silloin kun isä tienaa merkittävästi äitiä enemmän. 

Luin tuon koko laskelman läpi ja se oli havainnollistava ja alleviivasi hienosti sitä, että esimerkiksi matala- ja keskituloisissa perheissä on edullisinta, että vapaat jaetaan tasaisesti, eivätkä ne kasaudu vain toiselle vanhemmalle. Laskelmassa oli mukana myös esimerkkiperheitä, joissa tuloero oli vanhempien välillä suuri (esimerkiksi isä korkeimmassa tuloluokassa ja äiti matalimmassa). 

Laskelmassa koko perheen suurimmat nettovuositulot saavutettiin vaihtoehdoissa, joissa vapaat on jaettu mahdollisimman tasaisesti, esimerkiksi niin, että, äiti pitää 8,3kk ja isä 4,4kk,  äiti pitää 4,2kk ja isä 8,5kk, tai äiti pitää 6,4kk ja isä 6,3kk perhevapaista. Suosittelen tutustumaan tähän laskelmaan tai tekemään itse suoraan oman perheen tulojen pohjalta tarkat laskelmat erilaisista vaihtoehdoista, mikäli nimenomaan raha mietityttää. 

Rahan lisäksi toinen vasta-argumentti on usein imetyksen onnistuminen, miten imetys onnistuu, jos äidin sijaan isä jää kotiin? 

Ja tähän minä sanoisin, että miten se ei muka onnistuisi? Vaikka äiti haluaisi täysimettää ensimmäiset kuusi kuukautta ja olisi sen aikaa vauvan kanssa kotona, jäisi vielä monta kuukautta vanhempainvapaata toiselle vanhemmalle käytettäväksi. Esimerkiksi 7kk ikäinen vauva syö jo paljon muutakin kuin rintaa ja vaihtoehtoja on monia, miten imetyksen voi toteuttaa vaikka tekisikin töitä. Jos etätyö ei onnistu, maitoa voi pumpata pulloon, imettämässä voi käydä/toinen vanhempi voi tuoda vauvan imetettäväksi esimerkiksi lounasaikaan myös kesken päivän, tai sitten voi imettää tiheästi niinä aikoina kun ei ole töissä. 

Etenkin näin korona-aikana etätyömahdollisuuksien lisäännyttyä aivan valtavasti uskoisin, että on paljon työtehtäviä, joissa myös imetys keskellä työpäivää on täysin mahdollista. Toki on paljon myös ammatteja, joissa imetys kesken työpäivän ei ole vaihtoehto mitenkään päin. Mutta etätyön lisääntyminen on ehdottomasti yksi niistä tekijöistä, jotka tukevat isien jäämistä kotiin ja tasa-arvoisemman ja joustavamman työelämän mahdollistamista meille kaikille. 

Äidin imetystoive ei ole mikään automaattinen este perhevapaiden tasa-arvoiselle jakamiselle. Aina voi käyttää hieman mielikuvitusta ja miettiä asioita käytännössä. On paljon erilaisia tapoja jakaa vapaat, samalla mahdollistaen imetyksen jos se on toiveissa.

Miksi perhevapaiden tasa-arvoinen jakaminen on tärkeää

Moni varmasti miettii, että miksi ne vapaat pitäisi jakaa tasa-arvoisesti, jos itsestä tuntuu parhaalta se ratkaisu, että äiti on kotona ja isä on töissä. Ja pakkohan ei tietenkään ole tehdä mitään, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Mutta jos me halutaan joskus saavuttaa aito tasa-arvo myös työ- ja perhe-elämässä, perhevapaiden tasaisempi jakautuminen on siinä tärkeä askel. Jos me halutaan, että vielä joskus naiset tienaisivat yhtä paljon kuin miehet, tämä on välttämätöntä. Jos me halutaan, että naisilla on vielä joskus yhtä suuret eläkkeet kuin miehillä, tämä on välttämätöntä. 

Ja jos me halutaan, että lapset saavat luotua yhtä syvän yhteyden molempiin vanhempiin jo vauvasta asti, tämä on siinä merkittävä keino. En sano etteikö olisi mahdollista muodostaa yhtä tiivistä suhdetta molempiin vanhempiin silloin, kun vain toinen vanhempi on kotona, mutta kyllä se tasa-arvoinen kotona olo helpottaa sitä todella paljon. 

Mä ainakin toivon, että vielä joskus isiltä lakataan kysymästä automaattisesti missä lapsen äiti on, silloin kun he ovat liikkeellä vauvan kanssa kaksin. Että isä aidosti nähtäisiin tasa-arvoisena vanhempana, eikä kakkosvanhempana tai lastenvahtina omille lapsilleen, eikä kukaan kotiin jäävä isä saisi siitä osakseen kuittailua, tai normaalin arjen pyörityksestä supersankarin viittaa. 

Perhevapaauudistus olisi pitänyt tehdä Suomessakin jo vuosikymmen sitten. Tälläkin kertaa se helpottaisi merkittävästi meidän perhevapaiden jakamista ja mahdollistaisi Otolle pidemmän kotona olon vauvan kanssa. Mutta sitä saamme vielä odotella, eikä se tähän meidän tulevaan vauvavuoteen ehdi valitettavasti vaikuttaa. Vanhoilla keinoilla mennään. Mutta pidän sormet ristissä, että perhevapaauudistus saadaan vietyä viimeinkin käytäntöön ja että se on merkittävä askel kohti tasa-arvoisempaa perhe-elämää ja työelämää Suomessa, kuten se on ollut niissä maissa, joissa se on tehty jo aiemmin. 

Haluan sisällöissäni huomioida perhe-elämän monimuotoisuuden, mutta tässä postauksessa päädyin puhumaan nimenomaan isistä ja äideistä, koska nimenomaan isien asemaan ja isien perhevapaisiin haluttiin kiinnittää tässä kampanjassa huomiota. Ja en tiedä, ainakin oma mututuntumani on se, että esimerkiksi tuntemissani sateenkaariperheissä näissä asioissa tasa-arvo on jo pidemmällä ja vapaitakin jaetaan tasaisemmin molempien vanhempien välillä. Faktatietoa tästä ei kuitenkaan mulla ole. Isien pitämistä (ja pitämättä jättämistä) vapaista sen sijaan on ja siksi rajaus oli nyt tällainen, vaikka ehdottomasti tiedostan ja tunnustan sen, että perheitä on monenlaisia ja äidin ja isän muodostamat perheet ovat vain yksi perhemuoto muiden joukossa. 

On valtavan suuri kunnia saada olla mukana tässä yhteiskunnallisessa kampanjassa puhumassa perhe- ja työelämän tasa-arvon puolesta ja näyttämässä esimerkkiä. Väestöliitto tekee uskomattoman tärkeää työtä. Kanssani tässä kampanjassa ovat mukana myös Tuija Pehkonen, sekä Ville Viholainen, eli Koti-iskä88. Ollaan kaikki kolme (+ Otto) oltu mukana tekemässä myös tämän aiheen tiimoilta Väestöliiton Podcastia ja meidän jaksot pääset kuuntelemaan TÄÄLTÄ. 

Pidetään Oton kanssa myös 6.5. Instalive tästä aiheesta ja sen aikana meiltä voi kysyä mitä vaan perhevapaiden jakamisesta, meidän kokemuksista perhevapaista tai tasa-arvoisesta vanhemmuudesta. Käy IG Storyissa jättämässä oma kysymyksesi ja vaikuttamassa siihen, mihin kellonaikaan live pidetään! 

Kuten sanottua, toivon, että joskus perhevapaiden tasainen jakaminen on niin tavallista, että siitä ei tarvitse enää puhua lainkaan. Toistaiseksi ollaan kuitenkin kaukana siitä. Mutta toivottavasti askel askeleelta mennään sitä kohti. Jokainen meistä voi edistää tasa-arvoisempaa perhe-elämää pohtimalla omia asenteita ja oletuksia ja aktiivisesti kehittämällä niitä.