Moikka! Nämä SÄÄT! Ei tämän päivän megahelteen jälkeen vaan voi aloittaa postausta puhumatta säästä, ei mitenkään. Ihan uskomaton kesä ollut kyllä tähän asti säiden puolesta, ei voi kuin olla kiitollinen. Mä kyselin teiltä Insta storiesissa, että mikä fiilis helteistä ja n. 1500 vastanneesta 78% oli sitä mieltä, että kyllä nää helteet on vaan ihan BEST! Mut ymmärrän kyllä oikein hyvin heitäkin kenelle ei helle maistu, omaankin lähipiiriin kuuluu ihmisiä, joille helteet on oikeesti tosi tukalia ja vaikeita, ja se ei kyllä oo yhtään kivaa, jos on paha olla. Että toivottelen täältä sekä tsemppejä, että nautinnollisia helteitä, kuka nämä mitenkin kokee.

Me ollaan onneksi voitu nauttia säistä sydämemme kyllyydestä, vaikka perjantaina saatiin myös pakoilla kaatosadetta Muumimaailmassa, mikä oli ihan hauskaa. Eilen mä koin ihan uusia juttuja, kun matkasin ystäväni Emmiksen kanssa junalla kohti Lahtea ja Summer Upia. Mä en oo koskaan ollut aikuisiällä festareilla, ainoastaan teininä sellaisilla pikkufestareilla, joita en laske, ja siksi tämä olikin nyt mulle ihan uusi rasti ruutuun. Oli tosi kiva ja upean helteinen päivä & ilta Lahdessa, ja oli mahtavaa nähdä monta niin hyvää keikkaa samana päivänä!

Sen kyllä totesin tässä, että mulle taitaa kyllä jatkossakin riittää ihan hyvin se yksi päivä festareilla, koska eilen oli jo siinä 11 maissa illalla sellainen fiilis, että onneksi pääsee nopeasti junalla yöksi kotiin. Ja tänään oli ihan parasta herätä omasta sängystä ja viettää iiiiihan koko päivä kotona. Ehkä jos olisin kaupunkifestareilla täällä kotikaupungissa, voisi joskus jaksaa kaksikin iltaa, mutta ainakin nyt tämä yksi ilta oli ihan riittävä mulle. Mutta tuli todettua myös, että viihdyn festareilla, ja haluan ehdottomasti kokea festarit joskus myös Oton kanssa, ja uudelleen kavereiden kanssa. Paras ois tietty kaverit + Otto! Tällä kertaa kuitenkin Otto jäi lasten kanssa kotiin, ja heillä oli ollut eilen oikein ihana hellepäivä puistoreissuineen ja jäätelöineen.

Tänään vietettiin ihan tavallista sunnuntaita kotona. Esikoisen kummisetä kävi aamulla kylässä, ja sen jälkeen laitettiin lapsille kahluuallas pystyyn ja musat soimaan terassilla. Siellä me hengattiin iltaseiskaan asti, ja illalla tuli vielä kuopuksen kummitäti kylään. Mahtava kummipäivä siis, tai oikeastaan viikonloppu, kun eilenkin olin esikoisen kummitädin kanssa festareilla. Oikein ihana päätös tälle Oton kesäloman ekalle osiolle, sillä huomenna hän menee pariksi viikoksi töihin, ennen kuin aloittaa sitten vielä kuukauden isyysloman elokuun ajaksi.

Meillä on siis tiedossa huomenna lasten kanssa tyttöjen päivä, ja varmaankin pysytellään ihan kotona vaan, kun koko Helsinki on sekaisin presidenttien vierailun takia. Aivan turhaa varmasti edes yrittää lähteä mihinkään keskustaan, joten ehkä me vaan ollaan täällä lähialueilla ja lähdetään leikkipuistoon. Meidänkin yläpuolella pörrää tällä hetkellä helikoptereita, kun presidentti Trump on juuri laskeutunut Helsinki-Vantaalle. Hurjaa!

Toivottavasti teillä on ollut ihana viikonloppu myös, ja mahtavaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3

Lähdettiin eilen ihan extempore lasten sokeriserkkujen kanssa käymään Inkoossa Lomamäen lemmikkipuistossa, josta en ollut ennen kuullutkaan, ennen kuin Oton pikkuserkku sitä ehdotti. Lomamäen lemmikkipuisto sijaitsee siis Inkoossa n. 50km päässä Helsingistä, ja siellä on paljon ihania eläimiä. Lomamäen lemmikkipuisto eroaa muista meidän vierailemista eläintarhoista siinä, että siellä eläimiin saa ottaa kontaktia, ja siihen rohkaistaan ihan kunnolla. Toki kotieläinpihoillakin saa syöttää vuohille ruohoa ja tykätään kovasti käydä myös niissä, mutta tuolla mä pääsin syöttämään KETTUA! What!

Enpä olisi ikinä elämässäni uskonut, että pääsen syöttämään kettua, kun näin vasta tänä kesänä muutenkin ekan kerran ketun luonnossa, juoksemassa tien yli Kehä 1:llä Espoossa. Lomamäen lemmikkipuistossa oli kaksi kettua, joista toinen oli kuulemma pelastettu ojasta ihan pienenä vauvana siskonsa kanssa, ja sisko oli saatu hoidettua ja kuntoutettua niin hyvin, että sen pystyi palauttamaan luontoon, mutta tämä toinen kettu oli sitten jäänyt lemmikkipuiston asukkaaksi. Valkoinen kettu taas oli pelastettu turkistarhalta. Molemmat olivat tosi kesyjä ja oikein hakeutuivat meidän ihmisten lähelle hakemaan herkkuja ja rapsutuksia, ja nuuskimaan.

Kettujen syöttäminen oli opastettua, ja kaikkien piti istua kalliolla, ja ketut saivat itse tulla omaan tahtiin siis luokse. Se sujui tosi hyvin, ja meidän isommatkin tytöt pääsivät kokeilemaan. Otto piti myös viljakäärmettä kädessä, ja me silitettiin sitä! Se oli niin sileä, oltiin kaikki ihan yllättyneitä, että käärme tuntui niin sileältä, kun jotenkin oli ajateltu että ne tuntuvat enemmän samalta kuin vaikka kalan suomut.

Kettujen lisäksi Lomamäellä oli pesukarhuja, frettejä, poroja, alpakoita, aasi, kilpikonna, heppoja, possuja ja piikkisika, kalkkunoita, kanoja, käärmeitä, papukaijoja ja vuohia. Tarjolla oli siemenkuppeja, joista sai antaa linnuille siemeniä. Hepoille ja vuohille sai antaa ruohoa. Meininki oli ihanan rentoa ja maanläheistä, ja paikka oli oikeasti aivan uskomattoman kotoisa ja kaunis. Lemmikkipuistossa oli kahvila, josta sai ostaa syötävää, ja sinne sai myös viedä omat eväät ja syödä niitä. Lemmikkipuistossa oli myös lapsille leikkipaikka, missä oli hiekkalaatikko, pomppulinna, trampoliini ja paljon leluja.

Paikan omistajat itse asuvat siellä paikan päällä, ja kaikesta tuli ilmi, miten paljon eläimistä tiedetään, niitä rakastetaan ja hoivataan. Täällä oli ilo käydä. Yhden hengen sisäänpääsymaksu on 15€ (kaikilta yli 3-vuotiailta), mutta perhelippu (max. 6hlö) maksaa vain 50€. Oli todellakin ajomatkan ja pääsylipun arvoinen kokemus, aika kului kuin siivillä, ja oli tosi siistiä päästä kuulemaan eläimistä paljon lisää, ja oikeasti ottamaan kontaktia niihin.

Jos kesälle on suunnitteilla yksi eläinpuistoreissu, suosittelen ehdottomasti tätä, sekä pienten että isojen lasten kanssa. Pienten kanssa helppoa on se, että kaikki eläimet näkee oikeasti läheltä, eikä tarvitse yrittää tihrustaa jotain nukkuvaa tiikeriä lasikopin perällä olevan kopin perältä. Paikalla on myös lyhyet välimatkat, joten pienempikin taapero jaksaa tallustaa. Isompien kanssa kivaa on se, että he pääsevät osallistumaan niin paljon, että aika ei varmasti käy pitkäksi.

Mä suosittelen ihan täydestä sydämestäni, aivan ihana paikka! Ootteko te käyneet Lomamäen lemmikkipuistossa?

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

EN omasta aloitteestani, muiden järjestämien tapahtumien takia toki kyllä. Tämä on oikeastaan vähän paha, sillä katsoin juuri meidän lomakuvia Kreikasta uudelleen, kun olin selannut yhden fanittamani instaajan feedin kuvia Kreikasta. Meidän kuvat on täynnä värejä, lasten liukumäkiä, strutsikuvioisia UV-pukuja ja hahmoilla varustettuja pillimehuja. Ehkä siksi mulla on vain 14,7 tuhatta instaseuraajaa, kun mun instafeedi ei ole tarpeeksi someystävällinen. Vaikka rakastan estetiikkaa ja kauniita kuvia, arvotan hyvän fiiliksen, viihtyvyyden ja oman perheen ”näköisyyden” aina kaikkea muuta korkeammalle. Eli EI, kun itse valitsen, en koskaan mieti someystävällisyyttä, vaan sitä, missä meillä on paras olla.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Silloin kun olen ottamassa sisustus- kattaus- tai asukuvia, niin toki ovat kuvat myös mielessä. Järjestelen kotona, teen kauniin kattauksen tai laitan sellaisen asun päälle, jonka haluan ikuistaa. Mutta en ole sisustanut meidän kotia sen mukaan, mikä näyttää hyvältä kuvissa, vaan mistä meidän perhe tykkää. Siksi meillä on olohuoneessa aina vähän liikaa tavaraa, ja pöytä ei ole upean näköistä käsiteltyä puuta vaan halpaa valkoista kalustelevyä, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. En ole ostanut vaatteita kuvat mielessä, vaan omia pukeutumistarpeitani ja mieltymyksiäni ajatellen. Kattauksen kanssa varsinkin olisi parannettavaa, sillä mulla on todella vähän sellaista ”kattausrekvisiittaa”. Meidän arkikattaukset koostuvat Ikean laseista, Teema-lautasista, ja sekalaisista aterimista. Ei kovin instakamaa, eh?

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

No otan todellakin! Meikittömyys on ihan normijuttu eikä mikään uroteko.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä ja en. Esimerkiksi yhteistöissä olen tosi tarkka siitä, millaisiin yhteistöihin suostun. Mulla on super tarkat kriteerit, ja kieltäydyn usein monista tarjouksista, jotka eivät istu omiin arvoihini. Mun oma brändi perustuu mun omiin arvoihin, ja itse asiassa mun blogista on myös tehty opinnäytetyönä brändianalyysi viime vuonna. Se oli todella mielenkiintoista luettavaa mulle. Vaikka tavallaan tiedän, millainen mun brändi on, ja haluaisin kaiken sisällön tukevan sitä, se ei aina onnistu koska mä olen kuitenkin ihminen, ja ihmisenä myös ristiriitainen. Joskus siis julkaisen myös asioita, jotka eivät oikeastaan istuisi omaan brändiini, mutta koska tärkein osa mun brändiä (mun mielestä) on AITOUS, on niiden asioiden julkaisu perusteltua. Ja silloin kun istun tässä naputtelemassa suoraan sydämestä, ei brändin rakennus ole mielessä. Mulle se brändi on vaan se yleinen fiilis, minkä haluan mun persoonasta, mun blogista ja muista kanavista välittyvän, eikä mikään tiukka ohjenuora jota orjallisesti noudatan.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

EN. Toki kuvakulmat valitsen niin, että näytän mahdollisimman edustavalta omasta mielestäni, ja kyllä mä esimerkiksi hillittömän kokoisen monsterifinnin saatan editoida leuasta pois blogia varten, ihan vaan ettei joka toisessa kommentissa sitten lue, että ”sulla on muuten jäätävän kauhea menkkafinni leuassa”.  Insta storiesissa sekään ei ole edes mahdollista, video paljastaa kaiken. Väri ja valo tekevät myös paljon ulkonäölle, ja niitä editoin Lightroomissa. En kuitenkaan harrasta mitään varsinaista ulkonäön muokkaamista editointiohjelmilla, koska se ei vaan ole mun juttu (enkä varmaan edes osaisi). Ihan ilman käsittelyäkin kuvissa on suuria eroja, ja kroppa tai kasvot voivat näyttää aivan erilaiselta ihan vaan kuvakulman tai valon ja varjon takia.

Silottelen elämääni somessa.

EN. Kaikista meidän kohtaamista suurista vaikeuksista, kuten äitini sairaudesta ja mummun kuolemasta olen kirjoittanut, kuten myös pienemmistä jutuista kuten oksennustaudeista, valvomisista, vuodelevoista ja supistuksista ja kaikesta muusta. Mulla on kuitenkin melko tiukat rajat, ja joistakin asioista kirjoitan ympäripyöreästi enemmän kuin henkilökohtaisesti. Pidempi kirjoitus aiheeseen liittyen löytyy otsikolla Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

KYLLÄ. En siksi että en voisi seistä tuotteen takana, vaan siksi, että en itse ole saanut aina kaikilta yrityksiltä tai yhteyshenkilöiltä reilua (tai edes asiallista) kohtelua tai palkkiota, lähinnä silloin alkuaikoina. Onneksi olen Indieplacella onnellisesti jo neljättä vuotta (eiks noin voi sanoa, jos on ollut kolme täyttä vuotta ja neljäs on meneillään?) ja Indieplacen kautta kaikki hoituu aina reilusti ja bloggaajan panosta ja näkemystä kunnioittaen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

KYLLÄ ja EI. Ihan samat kakkavaipat, flunssakaudet, aikaiset ja nihkeät päiväkotiaamut ja satunnaiset mikropizzalounaat ne multakin löytyy. Mutta bloggaamisen myötä elämässä on myös paljon enemmän ilmaista shamppanjaa, lanseeraustilaisuuksia lasisilla kattoterasseilla, jatkuvia uutuustuotteita, gaaloja ja hienojen ihmisten tapaamista. Joka päivälle olisi jotkut kekkerit, joskus monetkin. Harvoin kuitenkaan tulee käytyä missään, koska se ei-glamourinen puoli mun elämästä on korkeammalla mun prioriteettilistalla. Se on kuitenkin suuri etuoikeus, että saa kutsuja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, ja joskus pääsee jopa ulkomaille asti kokemaan mielettömiä ja eksklusiivisia juttuja, ja silloin kun on sopiva hetki, on upeaa päästä käymään noissa tilaisuuksissa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

EN. En osaa tätä, ja se on varmasti yksi syy siihen, miksi mun instafeedi on juuri niin repaleinen värioksennus, kuin alussa kuvailin. Ehkä mun pitäisi harjoitella?

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

EN, koskaan. Opin jo vuosia sitten, että olen paljon onnellisempi, kun en seuraa em. kanavia (no silloin kun opin tämän, ei Jodelia vielä ollut edes olemassa). Olen myös kieltänyt kaikkia mun ystäviä ja läheisiä kertomasta, mitä niissä puhutaan, ja siksi olen onnellisen, autuaan tietämätön. En koskaan myöskään avaa tai julkaise lukijoiden lähettämiä linkkejä ks. palstoille, tai katso screenshotteja. Silloin vielä kun näitä juttuja luin, opin sen, että siellä harvoin puhutaan mitään, mikä olisi totta. Sillä ei ole mitään väliä mikä on totta, vaan juttuja keksitään ihan jatkuvasti täysin hatusta ilman totuuden häivääkään, ja siksi niitä on turha lukea.

Bloggaaminen ei ole oikea työ. 

ON! Mä olen elättänyt itseni ja perheeni jo pitkään bloggaamalla. Bloggaaminen on ihan oikea työ, ja siitä saa ihan oikeaa rahaa, jos pystyy tarjoamaan tarpeeksi rahalle vastinetta. Se taas vaatii tarpeeksi suurta tavoittavuutta. Se, mikä bloggaamisen arvoa työnä vähentää on se, että jotkut edelleen suostuvat tekemään ”yhteistyötä” jotain 5€ arvoisia ilmaislahjoja vastaan, eli tekevät ilmaista työtä. Siksi edelleen mullekin tulee viikottain myös ehdotuksia, että esittelisinkö vaikka mun instaseuraajille jonkun 10€ heijastimen, ja ”saisin arpoa” heille toisen. Huom. se palkkio mulle olisi siis se heijastin ja arpominen. Kukaan ei elä heijastimilla eikä arpomisella, eikä lehdistäkään osteta mainostilaa esim. koiranruualla. Olisi ihan mieletöntä, että kaikki noudattaisivat samoja pelisääntöjä, jollaiset alalle on luotu. Niiden nimi on PINGEthics, käykää allekirjoittamassa (ja noudattakaa) jos koskettaa teitä.

HAASTE:

• Kerro, keneltä sait haasteen.
• Vastaa väittämiin.
• Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
• Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Saatu Iinalta, annetaan haaste eteenpäin Elsalle, Emilialle ja Millalle.

Tässä keväällä me ostettiin meille kodin siivous-palvelu, ja ekan kerran jälkeen todettiin, että halutaan siitä todellakin pysyvä juttu. Jokaviikkoiselle siivoojan käynnille en koe tarvetta, mutta otettiin siivous neljän viikon välein toistuvana, ja se on ollut ihan täydellinen ratkaisu. Kerran neljässä viikossa me pidetään rokulipäivä: siivooja tulee heti aamusta, ja mä olen sitten aina lähtenyt kuopuksen, tai tänään kaikkien lasten, kanssa kahvilaan aamupalalle tai näkemään ystäviä. Muutaman tunnin päästä siitä saa tulla puhtautta kiiltelevään ja hyväntuoksuiseen kotiin, ja ai että se on niin luksusta! Näinä siivouspäivinä me ei myöskään laiteta kotona ruokaa. Ei askareita, ei sotkuisia astioita, ei spagettia lattialla.

Toki iltapalalla lattia jo menee sotkuun, mutta ennen sitä saa nauttia edes muutamien tuntien ajan täysin siististä ja puhtaasta kodista. Sotku ei haittaa mua, meillä on aina vähän sotkuista jostain nurkasta, vähintäänkin pyykkejä porraskaiteella, hiekkaa eteisessä ja astioita lavuaarissa (+ leluja siellä täällä). Arjessa yritän siivota joka päivä vähän jotain, että sotku ei pääse kertymään hillittömäksi. Mutta silti se fiilis, kun saa tulla ihanan puhtaaseen kotiin, jonka siivouksen eteen ei ole tarvinnut itse tehdä mitään. Ai että! Lasten mielestä parasta on tietenkin siivoojan pöydälle jättämät viisi karkkia, yksi jokaiselle perheenjäsenelle.

Tämä on ollut yksi sellainen arjen helpottaja meillä, vaikka se kiiltävä puhtaus vain hetken säilyykin. Ei pelkästään se siivous, vaan se yhden päivän totaalirentoutuminen: noutoruoka tai ravintolassa käynti ja täydellinen kotitöiden unohtaminen. Yleensä samalla pidän myös vähän kevyemmän työpäivän, vaikka se ei aina onnistukaan. Mä oon ihan hurjan kiitollinen siitä, että tämä on meille mahdollista. Ja olen kyllä hurjan kiitollinen myös mukavalle siivoojalle, jonka voi ilomielin päästää tänne siivoamaan. Täytyy myöntää, että mua jännitti etukäteen tosi paljon päästää joku tuntematon meille kotiin, varmasti ihan siksi, koska se oli ensimmäinen kerta mun elämässä kun mun kotiin tulee siivooja. Mutta jännitys osoittautui heti ihan turhaksi, ja ollaan oltu ihan super tyytyväisiä tähän ratkaisuun.

Tänään me haettiin Rossosta pizzat kotiin, ja herkuteltiin. Taaperokin sai elämänsä ensimmäistä kertaa maistaa ikiomaa lasten Nalle-pizzaa, ja oli siitä niin haltioissaan. Ihanan rento päivällinen yhdessä, ja onhan se pizza nyt vaan hyvää!

Tällä viikolla siivous oli tosi hyvään aikaan, sillä huomenna meille tulee ystäviä juhlistamaan Oton 28-vuotissynttäreitä. Istutaan ensin iltaa meidän terassilla, kunnes lapsilla koittaa nukkumaanmenoaika. He saavat jäädä tänne tätinsä kanssa nukkumaan, ja me lähdetään jatkamaan iltaa kaupungille aikuisten kesken. Ihanaa päästä juhlistamaan Oton synttäreitä, ja saada kaverit kylään grillailemaan ja syömään kakkua. Kohta mä sotken jauhoilla ja tomusokerilla tuon meidän kiiltelevän puhtaan keittiön, kun alan väsäämään Otolle synttärikakkua. Mutta ei se mitään, en malta odottaa että pääsen maistamaan kakkutaikinaa. Pitäkää peukkuja että saadaan huomenna yhtä kaunis sää kuin tänään!

Eilen käytiin meidän isojen tyttöjen kanssa Marcuksen & Martinuksen keikalla Kaisaniemen puistossa. Pakko sanoa, että oli ehdottomasti yksi siisteimpiä juttuja mitä ollaan yhdessä tehty, me nautittiin kaikki niiiiiiin paljon! Ostettiin liput jo aikoja sitten, ja tätä odotettiin ja jännitettiin yhdessä koko kevät tyttöjen kanssa. Ihan mahtava keikka kertakaikkiaan, ja musta on vaan niin ihanaa että me voidaan tehdä yhdessä tällaisia siistejä asioita!

Tytöt alkoivat kuuntelemaan Marcusta & Martinusta kun kuulivat joskus laivan muumidiskossa heidän biisin ”Elektrisk”, ja siitä lähtien on tätä poikakaksikkoa fanitettu oikein urakalla. Siinä on kyllä sellaiset määrätietoiset ja lahjakkaat tyypit, että ei voi kuin ihailla. Ei paljoa parempia roolimalleja voi nuorille ollakaan, joten oikein ilolla tuen tätä fanitusta. Tyttöjen innostusta seuratessa (ja melkein joka päivä M&M musiikkia kuullessa) on itsekin varmaan tullut ryhdyttyä jonkin sortin faniksi. Heissä on sellaista positiivista meininkiä ja hyvää fiilistä, ja musiikkikin on enemmän kuin jees.

Tuntuu niin kreisiltä ajatella, että meillä on jo niin isoja lapsia, että heidän kanssa voi näin helposti ja vaivattomasti lähteä isolle puistokeikalle, eikä keikalla kertaakaan tarvinnut jännittää, että miten se sujuu lasten kanssa. Silkkaa musiikin ja tanssin ja kavereiden riemua koko keikka, ihan kuin olisin ollut omien kavereiden kanssa siellä, mutta ne olikin mun lapset.

Tavattiin keikalla sekä Modernisti Kodikas-blogin ihanaa Kerttua ja hänen tyttöään, että meidän kaveria ja heidän kaksosia, jotka on meidän tyttöjen tuttuja kavereita. Lapsilla oli ihan mahtava meininki, he tanssivat ja kiljuivat ja fiilistelivät kaikki yhdessä. Välillä flossasivat ja shufflasivat (kertokaa tietävämmät jos se ei taivu noin suomeksi) ja pomppivat. Niin siistiä, että näin pienillä on jo niin suuri intohimo joihinkin asioihin, ja miten täysillä he eläytyivät keikkaan. Ehkä kaikkein siisteintä oli se, että he tutustuivat myös uusiin lapsiin keikan aikana, ja kaikki olivat yhtä suurta ja iloista porukkaa. Keikan jälkeen sitten innoissaan kerrottiin kuinka on saatu uusia ihania ystäviä. Miten helposti lapset ystävystyvät! Siitä ennakkoluulottomuudesta ja ystävyyden riemusta voisi jokainen aikuinenkin ottaa mallia.

Kuvat: Kerttu / Modernisti Kodikas

Tämä kokemus oli niin hieno, että se jää varmasti meille lämpimäksi muistoksi ikuisiksi ajoiksi. Ja tämän keikan jälkeen tiedän, että voidaan hyvin lähteä tyttöjen kanssa keikalle vaikka kauemmaskin, jos tulee joku heidän fanittamansa bändi esim. Tukholmaan tai muihin naapurimaiden kaupunkeihin. He jaksoivat tosi hienosti, ja tässä kun vielä kasvavatkin koko ajan niin huimaa vauhtia, niin en epäile hetkeäkään, etteikö onnistuisi hienosti joku vielä isompikin keikka.

Keikalla alle 12-vuotiaat eivät päässeet mitenkään lavan lähelle, sillä se Golden Circle -alue oli K-12. Se oli vähän harmi pienten puolesta, mutta ymmärrän kuitenkin hyvin miksi näin oli tehty. Onneksi meidän lapsia tämä ei tuntunut haittaavan, he näkivät hyvin kun kiipesivät aidalle istumaan, ja sitten välillä fiilistelivät ja tanssivat ihan maan tasalla, ja kuuntelivat keikkaa samalla. Kauempana ei ainakaan ollut mitään ahdistavaa tungosta, vaan mahduttiin oikein hyvin siihen hengailemaan.

Ollaan kyllä vieläkin kaikki ihan fiiliksissä eilisestä. Pakko oikein välillä pysähtyä vaan fiilistelemään sitä, miten siistit lapset me ollaan saatu. He on vaan niin huikeita tyyppejä, että on vaan ihan mahdottoman suuri onni saada olla heidän vanhempia. <3