Me suunnattiin tyttöjen kanssa iltakävelylle eilen illalla, tarkoituksena etsiä iiiiiisot kimput kukkia joista voisi tehdä kukkaseppeleet juhannushengessä. Ihan kuulkaa suunnittelin tekeväni jopa mahdollisen tutoriaalin tänne blogiin, miten saisi tehtyä kauniit ja helpot kukkaseppeleet ihan itse vaikka siellä mökillä. No, ei ihan löytynyt sellaista kukkasaalista.

Me käveltiin tunti lähimetsän ja rannan ympäristössä, ja saaliina oli kuvissa esiintyvä kimppu kukkia. Niistä ei saanut seppelettä josta kehtaisi tutoriaalia vääntää, mutta jotenkin kummasti sain ne pysymään kasassa edes hetken. Kovin kaunista ei lopputuloksesta tullut, mutta lapsille se kelpasi paremmin kuin hyvin. Kukkaseppeleen kanssa sai kyllä silti ihania kuvia, kun oli niin ihanat mallit.

Tärkeintä ei kuitenkaan nyt ollut se tuleeko lopputuloksesta hyvä vai ei, vaan se miten ihanaa oli olla yhdessä lasten kanssa, tutkia luontoa ja höpötellä. Esikoinen tiesi kertoa että keltaisiin kukkiin ei kannata koskea, ne kun on myrkyllisiä (ne jotkut pienet keltaiset, muistan kuulleeni saman lapsuudessa), ja kuopuskin osasi jo ihanasti poimia apiloita jotka molemmat hyvin tunnistivat.

Mä haluan tehdä vielä oikein kunnon runsaat kukkaseppeleet neideille ja itselleni juhannuksen kunniaksi. Otto saa ajella meidät jonnekin kukkaniitylle että saan tämän tehtyä, kunhan hänkin saapuu viimeiseltä työmatkalta hetkeen takaisin kotiin ja juhannuksen viettoon.

Nämä viikot tyttöjen kanssa kolmestaan ovat olleet välillä raskaita, lähinnä logistisista syistä, mutta pääosin meillä on ollut vain hauskaa ja rakkaudentäyteistä. Ollaan nähty enemmän kavereita kuin pitkään aikaan, ulkoiltu, naurettu, höpötetty ja tehty kaikkea vähän ekstraspessua melkein joka päivä. Ihan parasta! Mutta silti, ihana saada Otto kotiin ja tietää että kesälomakin häämöttää jo reilun parin viikon päässä, tytöillä vielä vähän aiemmin.

Tästä se juhannus sitten alkaa, jes! Ja jos jossain vaiheessa kerkeätte omalta juhannuksen vietoltanne, niin seurailkaa meidän meininkejä instassa ja snapissa @iinalaura ja täällä blogin puolella, joka päivittyy varmasti seuraavien kolmenkin päivän aikana. Maailman ihaninta juhannusta kaikille teille mahtityypeille, ja kiitos kaikista ihanista kommenteista ja viesteistä joita olette viime päivinä laittaneet <3

Eilen illalla tytöt siivosivat huoneensa, ja sen jälkeen tehtiin neideille siskonpeti lattialle. Onpa muuten hassu termi, en ole ennen käyttänyt mutta nyt se oli niin sopiva, hah. Mä tiesin, siis sieluni silmin jo näin sen, miten höpötys ja kikatus tulee jatkumaan vielä pitkään nukkumaanmenon jälkeen, mutta silläkin uhalla petasin lattialle tytöille oman pesän. Itseasiassa jo sen höpötyksen ja kikatuksen ajattelu sai mulle hyvän mielen. Miten erityisen ihana meininki noilla on keskenään, miksi en edistäisi sitä niin paljon kuin pystyn? Tiedossa oli vapaapäivä eikä mitään kiirettä herätä.

Lapset söivät iltapalat ennätysvauhtia ja hampaidenpesu meni tavallistakin sujuvammin, kun he niin kovasti odottivat että pääsevät nukkumaan vierekkäin. Molemmat valkkasivat lempipehmot pesäänsä, ja sen jälkeen luettiin ainakin viisi iltasatua. Tyttöjen äänestä paistoi vilpitön onni, kun he sanoivat ”kiitos äiti, kun me saadaan nukkua patjoilla!”. Se on hauskaa, miten pienet asiat tekevät lapset onnelliseksi. Toki muistan itsekin kuinka jännittävää oli kun kaveri tuli yökylään, tai meni itse jollekin yökylään ja sitten nukuttiin vierekkäin ja supatettiin ihan liian myöhään.

Siellä he supattivat, kikattivat ja höpöttivät eilen vaikka kuinka pitkään, ja aamulla herätessään tulivat halimaan mua ja kiittämään siitä että saivat pitää jännittävän patjallanukkumisyön. Ja arvatkaa moneltako he tulivat herättämään mua?? Vartin yli yhdeksän! Oli aika häkeltynyt olo siitä miten paljon kello oli jo, yleensä meidän tehopakkaukset on hereillä ihan viimeistään kasilta. Tämä päivä onkin otettu niin rennolla meiningillä kuin olla ja voi, ja tehty vain ja ainoastaan kivoja juttuja eikä mitään tylsää.

Aamupalaksi vedettiin kilo vesimelonia, puoli kiloa mansikoita, mysliä, maitoa ja mantelimaitoa, sekä hunajaa. Lounaaksi tehtiin nuudeliwokki, ja iltapäivällä auringon viimein pilkistäessä me lähdettiin puistoon ja käytiin sen jälkeen ostamassa jäätelöt. Ollaan leikitty prinsessaa, pelattu jalkapalloa parvekkeella niin että pallo lensi partsilta alas ja kipitettiin kikattaen hakemaan se pihalta, tehty toisillemme niin glitterisiä meikkejä että naama on ollut ihan hopea ja katsottu yhdessä elokuva. Meillä on ollut juuri sellainen perjantai josta mä haaveilin eilen kuunnellessani tyttöjen kikatusta ja käkätystä. Rento, nauruntäyteinen ja hauska. Ja sen kruunasi vielä se kun Otto tuli pari tuntia sitten kotiin.

Juuri nyt on hyvä näin. Tytöt tuhisevat omissa sängyissään jonne nukahtivat kikatuksekkaan yön ja touhukkaan päivän jälkeen ennätysnopeasti, Otto katsoo mun vieressä jotain höpöä youtubevideota meidän telkkarista ja tässä mä kirjoitan tätä tekstiä hymy kasvoillani. Tästä tulee varmasti huippu viikonloppu, toivottavsti myös teille kaikille!

Ihanaa perjantaita tyypit <3

Tänään Otto täytti 26 vuotta. Tuntuu ihan kreisiltä, että ihan oikeasti Otto täytti kaksikymmentäkuusi vuotta! Kun me tavattiin, Otto oli 20 ja mä 19, ja siitä on ikuisuus. Tiedän että ollaan me edelleenkin nuoria mutta kuitenkin, ei sitä pysty vaan käsittämään. Nämä oli Oton kuudennet synttärit meidän yhdessäolon aikana ja silti musta tuntuu että ne Oton ensimmäiset synttärit jotka yhdessä vietettiin oli aivan vasta.

Palataan hetkeksi niihin tunnelmiin, niihin viiden vuoden takaisiin tunnelmiin kun Otto täytti 21. Hitto me oltiin silloin nuoria, hölmöjä, ja rakastuneita, se täytyy sanoa nyt ihan alkajaisiksi. Luin äsken viisi vuotta sitten kirjoittamani postauksen, ja kyllä sellainen kevyt häpeäaalto pyyhkäisi ylitseni. Mutta jostain sitä on lähdettävä etenemään, eikö?

Ja mitä matalammalta aloittaa, sitä paremmalta se tuntuu kun pääsee elämässä eteenpäin. Me aloitettiin sieltä ihan pohjalta, missä kukaan ei odottanut meistä mitään. Sieltä, missä ihmiset lukivat mun blogia naureskellakseen, tai nähdäkseen meidän eroavan ja epäonnistuvan vanhempina ja puolisoina täydellisesti. Meistä piti tulla ne varoittavat esimerkit joiden jo valmiiksi pilalle menneelle tulevaisuudelle tuhahdeltiin selän takana. Ja mä ymmärrän sen kyllä, ulospäin se varmaan näytti juuri tasan siltä, olisin mäkin meille tuhahdellut jos en olisi itse ollut minä.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Saatiin esikoinen, saatiin kuopus, mentiin naimisiin, eikä meistä tullutkaan kaikkien odottamia yhteiskunnan elättejä. Suuri kiitos siitä kuuluu Otolle. Hän on tehnyt töitä perheensä eteen alusta asti, välillä painanut töitä seitsemän päivää viikossa jotta päästiin muuttamaan hienompaan kotiin ja paremmalle alueelle silloin kun mä odotin vasta Zeldaa ja olin kotona Tiaran kanssa, eivätkä omat tuloni päätä huimanneet.

Mä olen onnellinen, että nykyään voin korvata Oton näkemää vaivaa omalla panoksellani. Oton tuki on mahdollistanut sen, että olen nyt missä olen, sillä ilman Ottoa mä en koskaan olisi yltänyt samaan. Ja en mä ole Otosta ylpeä vain isänä tai puolisona, vaan myös siitä mitä hän on saavuttanut itse omalla urallaan.

Hän on edennyt määrätietoisesti eteenpäin vuosi vuodelta, ja tavoitellut haaveitaan. Kun katsoo matkaa taaksepäin, se on pitkä ja kivinen ja mutkainen, mutta tässä hän nyt seisoo, tai no ei tässä vaan työmatkalla toisessa maassa. Nauttimassa synttäri-illallista työkavereiden kanssa. Videopuhelun päässä musta. Ajattelin laulaa luikauttaa vielä onnittelulaulun, kunhan tyyppi pääsee takaisin hotellille eikä kukaan muu kuule mun epävireistä Paljon Onnea Vaanta.

Me ollaan kuin paita ja peppu, mutta tavallaan nämä työmatkat ovat tehneet hyvääkin. Me ollaan huomattu, että pärjätään myös hetki ilman toisiamme. Vaikka puhelinlinjat käyvät kuumana, ja me höpötetään kokoajan ja ikävä on järjetön – me ollaan selvitty jo monta viikkoa ja vieläpä ihan hyvin. Ennen näitä reissuja me ei juuri olla oltu toisistamme erossa paria yötä kauempaa.

Me ollaan edelleen toisillemme ihan samanlaisia kuin viisi vuotta sitten. Kiusoitellaan toisiamme kokoajan, ja riidellään vaan hölmöistä jutuista. Yleensä nälkäisenä ja väsyneenä, muutoin ei. Ja me pussaillaan vieläkin paljon, ihan joka päivä jos van ollaan yhdessä. Edelleen mun mahassa on perhosia aina kun odotan että näen Oton, oli hän sitten hakemassa mua autolla normi työpäivän jälkeen tai tulossa lentokentältä kotiin.

Mä uskon että tämä fiilis tulee säilymään sinne asti että ollaan oltu yhtä kauan yhdessä kuin mun mummo ja pappa, ja mikäli terveys sallii niin pidempäänkin. En osaa kuvitella millaista olisi, jos en ensimmäisenä aamuna saisi sanoa tuolle höperölle huomenta, ja jos en illalla saisi viimeisenä toivottaa hänelle hyvää yötä. Otto on itsepäinen, sopivasti nörtti, kova höpöttämään vaikka moni ei uskoisi, ja niin hauska että poskiin sattuu kun naurattaa. Ja välillä se jopa nauraa mun jutuille, se on parasta.

Paljon Onnea Otto 26v, sä olet maailman paras ja mä rakastan sua <3

Sain töistä uuden koneen itselleni, elämäni ensimmäisen MacBookin, ja parin päivän testailun jälkeen alan pesunkestävänä PC-tyttönä päästä tästä jo vähän jyvälle. Onhan tämä aika lystikäs vehje, ja monessa asiassa toimii paremmin kuin Windows. Sitten on taas niitä pinttyneitä tapoja jotka tuntuvat niin paljon yksinkertaisemmilta, kuin nämä Macin versiot, kuten oikeaklikkaus vs. klikkaus kahdella sormella yhtäaikaa. No, kaksi päivää on lyhyt aika, mulla menee varmasti viikkoja että olen tämän kanssa ihan kotonani. Mutta hyvään alkuun olen päässyt, ja töissä olen päässyt käyttämään photariakin pitkästä aikaa kun nyt on kone joka sitä jaksaa pyörittää kunnolla. Töissä työkaverit, kaikki Macin onnellisia omistajia, ovat hihitelleet ensin mun PC:lle viimeisen vuoden, ja nyt viimeiset kaksi päivää mun kysymyksille kun olen yrittänyt opetella käyttämään konetta. Onneksi hyväntahtoisesti, hahah. Mutta kyllä mä vielä opin!

Mun vanha kone oli jo vähän hyytynyt mun tehokäytöstä, laitoin sen niin koville että se ei jaksanut oikein mitään. Kivaa kun on tällainen uusi kaveri nyt, niin esimerkiksi postauksen kirjoittaminen ja jakaminen eri kanaviin sujuu huomattavasti nopeammin, kuten myös kuvien editoiminen ilman turhaa hidastelua.

Lasten kanssa ollaan tehty lastenhuoneen kesäsiivousta ja järjestelty kaikkea. Vietiin osa leluista kellariin, sellaiset joilla ei hetkeen ole leikitty. Molemmat neidit saivat valita viisi lelua joista halusivat jo luopua ja molemmat keksivät ihan innoissaan, kuopus tosin tarjosi vähän kaikkea, sellaisiakin leluja jotka on vasta ostettu, ja sitten taas tarrasi yhtäkkiä pupuun jonka olemassaoloa ei ole muistanut puoleen vuoteen. Mutta aika hyvään tasapainoon me päästiin, eikä kumpikaan ole ainakaan tähän mennessä kaipaillut yhtään lelua, tuolla jo tuhisevat omissa sängyissään tyytyväisinä.

Otto lähtee taas huomenna Ruotsiin muutamaksi päiväksi ja me jäädään tänne kolmestaan tyttöjen kanssa. Mulla on vielä kaksi työpäivää jäljellä, mutta torstai-iltana töiden jälkeen ajattelin yllättää tytöt pyjamabileillä. Käydään kolmestaan ostamassa jotain pyjamabile-extra-super-megaherkkuja, kuten jätskiä ja mansikoita ja sokeriherneitä, sitten valkataan Netflixistä joku kiva leffa ja möllötetään sohvalla. Ja nukutaan kolmestaan sohvalla, tai no varmaan kymmenestään, jos noiden neitokaisten pehmolelutkin lasketaan mukaan. Tulee ahdas yö, mutta varmasti aika hauska myös. Ja jos musta alkaa tuntumaan että tila loppuu kesken, niin hiippailen yön hämärissä omaan sänkyyn, ja kömmin aamulla takaisin ennenkuin nuo höppänät heräävät. Mä kun olen tällainen aikainen lintu ja he pieniä unikekoja.

Tyttöjen reput on pakattuna, vaatteet valittuna aamuksi, oma laukku pakattu ja vaatteet valittu, ja kaikki muutenkin valmiina aamua varten. Huomenna ei ehkä ole yhtä mieletön aamupala kuin näissä kuvissa viime sunnuntaina, mutta onneksi tuolla on vielä mansikanjämät ripoteltavaksi myslin ja mantelimaidon joukkoon. Kesä ja tuoreet herkulliset marjat tuovat juuri sitä ihanaa pientä luksusta arkeen, mitä juuri nyt kaipaakin.

Nyt mä nautin vielä illasta Oton kanssa ennenkuin hän lentää Länsinaapuriin ja käytän huomisillan aivan varmasti työntekoon Netflixin sijaan. Ihanaa tiistai-iltaa ja haleja kaikille <3

 

Lapset pääsivät vastailemaan muutamiin loma-aiheisiin kysymyksiin, että saatiin vähän lomanalkajaistunnelmia taltioitua. Kysyin kummaltakin kuusi kysymystä lomaan liittyen ja tässä ne tulevat, kera sydäntälämmittävien ja huvittavien vastausten.

Miltä tuntuu lähteä lomalle?

T: Kivalta.

Z: Se on hyvä juttu!

Mitä aiot pakata mukaan matkalle?

T: Pieniä Palace Petsejä ja My Little Ponyja ja kirjoja ainakin ABC Boken et mä voin lukee.

Z: Tän ponin, ponin harjan, isin eli minun unilelun, vaatteita, minionin eli minun toisen unilelun, en muuta.

Mitä aiot tehdä lomalla?

T: Leikkiä ja mennä sinne lasten diskoon ja uima-altaaseen uimaan.

Z: Mennä merirosvolaivaan liukumäestä, uida sisäuima-altaassa, mennä merirosvolaivaan sisälle.

Mikä on parasta lomalle lähtemisessä?

T: Se että pääsee merirosvolaivauima-altaaseen!

Z: Että minä saan uikkarit!

Onko jännää mennä lentokoneella?

T: Joo se on tosi jännittävää!

Z: Minä en putoa!

T: Et niin koska sulla on turvavyö!

Z: Joo ja otetaaks me myös matkalaukut? Minä haluan minun Mikki-matkalaukun!

Mitä muuta tulee lomasta mieleen?

T: No ei mitään jännittävänlaista!

Z: Et mä otan mun maton mukaan, mut mä en voi kantaa kaikkii mun tavaroita itte. Ja äiti, mun ponin tukka on tummempi kun sun, mut seki on violetti.

Sanotteko vielä lomaheipat?

T: Heippa, minä lähden nyt lomalle!

Z: Mul ei ole lomaheippoja, mulla on ihan tavallinen heippa!

En osaa kyllä kuvitella ketään hauskempia ja mukavampia matkakumppaneita kuin nämä kaksi neitiä (no toki Otto sarkastisine letkautuksineen pääsee samalle tasolle). Maailman parasta lähteä heidän kanssaan reissuun, mä niin toivon että tästä tulee meille kaikille sellainen hyvänmielen kokemus joka lämmittää vielä talven pakkasillakin.