Perhepedistä aikuisten makuuhuoneeksi

17.02.2018

Meidän makuuhuone on kuluneen vuoden ajan ollut vähän sellainen meidän kodin murheenkryyni. Toki siellä on ollut kivoja huonekaluja, kuten meidän ihana iso sänky ja vauvan kaunis talosänky, mutta muuten se on toiminut pyykinkuivatushuoneena, puhtaanpyykin keräyshuoneena, vaatekaappihuoneena ja vain nukkumahuoneena, ja sitä rataa. Se on ollut täynnä tavaraa, ja täynnä sänkyjä. Kun kuopus reilu kuukausi sitten muutti omaan huoneeseen, oli aika miettiä mitä me omalta makuuhuoneeltamme halutaan. Halutaanko että se on edelleen vain nukkumahuone ja keskeneräinen, vai haluttaisiinko ehkä hengaillakin siellä?

No vastaus oli tietenkin ilmiselvä: kyllä siellä olisi kiva joskus viettää aikaakin. Tuntui aika turhalta että asunnossa on iso huone jossa käydään vaan kääntymässä yöaikaan ja tullaan mahdollisimman nopeasti pois. Meidän makkari on kaunis valoisa huone, josta pääsee meidän omalle ihanalle parvekkeelle, jonne ilta-aurinko paistaa kauniisti ja jossa olisi mahtavaa viettää aikaa.

Iltaisin me katsotaan paljon leffoja ja sarjoja, mutta yleensä ollaan katsottu niitä olkkarissa. Otto kuitenkin pelasti isoisänsä vanhan telkkarin joka oli tarpeeton, ja se on odottanut hyvää paikkaa makuuhuoneessa nyt varmaan kuukauden verran, ihan vaan lattialla. Tarvittiin sille joku hyvä taso, mutta ei oikein keksitty mikä sopisi meidän makuuhuoneeseen.

Olkkarin lisäksi toinen murheenkryyni on ollut meidän eteisen tuulikaappi, johon ei olla vaan löydetty sopivaa säilytysratkaisua. Siirrettiin sinne väliaikaisesti vauvanvaatelipasto silloin kun vauva muutti omaan huoneeseen, mutta se ei myöskään ole oikein toiminut. Se on vähän liian iso tuulikaappiin, ja muutenkin hankala. Se ei myöskään sallinut koko tilan käyttöä, niinkuin korkeampi kaluste olisi tehnyt. Nyt päädyttiin hankkimaan eteiseen oikein kunnon eteiskaluste vaatetangolla, vaatekoukuilla ja säilytyshyllyillä, ja siirrettiin lipasto takaisin makuuhuoneeseen telkkaritasoksi. Tämä ratkaisu oli oikein hyvä, ja nyt pienessä tuulikaapissa saa hyödynnettyä myös tilan korkeuden.

Meidän sänky on niin korkea, että joku perinteisempi telkkaritaso olisi ollut aivan liian matala. Siksi päädyttiin hyödyntämään jo olemassaolevaa lipastoa. Lipastolta telkkaria pystyy katsomaan juuri oikealta korkeudelta kun pötköttelee sängyllä.

Katseltiin torstai-iltana lasten kanssa ekaa kertaa hetki telkkaria makkarin sängyllä, ja jopa yleensä niin neutraali esikoinen totesi, että ”täällä on niin mukavaa ja ihanaa, ihan kuin hotellissa”. Tunnetta saattoi lisätä se, että ostettiin Oton kanssa toisillemme yhteinen ystävänpäivälahja: sellainen tuplaleveä unelmanpehmeä peitto, jonka alla nukutaan. Ja me kun vannottiin, että ei ikinä siirryttäisi yhteiseen peittoon. Mut kun se on niiiin ihana, ja mahdutaan sen alle vaikka koko perhe katsomaan leffaa.

Kuinka mukavaa on, että nyt voi illalla jo aikaisin syödä iltapalan, pestä kasvot ja hampaat ja siirtyä sitten yläkertaan katselemaan hetkeksi Netflixiä kunnon isosta telkkarista Oton kanssa, ja sitten voi vaan jäädä siihen nukkumaan. Ei tarvitse raahautua enää erikseen eri kerrokseen siinä vaiheessa kun on jo ihan poikki. Niin parasta! Ja jos joskus ollaan kipeänä, voidaan vaan köllötellä sängyssä katsomassa piirrettyjä, ihan parasta.

Vaikka meidän sängyssä ei enää nukukaan kukaan muu kuin minä ja Otto, musta tuntuu että meidän sängystä tuli nyt enemmän perhepeti kuin ennen: Nyt siellä voi hengailla yhdessä koko perhe ja pitää vaikka pyjamabileet joku viikonloppu. Tai vaikka tänä viikonloppuna, kun lapsilla alkoi hiihtoloma!

Makkaria pitää vielä tehdä kotoisammaksi isommalla matolla, ja tuohon pitkälle oviseinälle tulee varmaankin tauluhylly ja lasten piirustuksia esille. Mutta muuten sekin alkaa olla pikkuhiljaa nyt valmis. En sitä ainakaan kutsuisi enää murheenkryyniksi, vaan ihanaksi rentoutumispaikaksi.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Uusi sängynpääty

24.01.2017

Meidän makuuhuone sai astetta valmiimman ilmeen viime viikonloppuna, kun bongasin Tori.fi:stä pilkkahintaan uudenveroisen sängynpäädyn meidän Ikean Brimnes-sänkyyn. En edes etsiskellyt sängynpäätyjä, vaan yritin etsiä jotain persoonallista 50-luvun tyylistä nojatuolia olkkariin jossa nyt on joulukuusen jäljiltä tyhjä kohta. Tuolia ei löytynyt mutta silmiini osui juuri meidän sänkyyn kuuluva sängynpääty, joka oli priimakunnossa ja noutaa sai vaikka heti. Ei oltu ajateltu hankkia sänkyyn päätyä mitenkään lähiaikoina, mutta kun kerran löysin sopivan niin sama kai se oli käydä hakemassa.

Niin Otto kävi hakemassa päädyn ja nyt meidän sänky näyttää paljon ryhdikkäämmältä, ja mikä parasta: voitiin luopua meidän yöpöydistä jotka estivät sängyn taaempien säilytyslaatikoiden helpon avaamisen, ja veivät muutenkin tilaa. Saatiin myös sängyn päälle kivasti kaikki perhekuvat esille, ja nyt makkari näyttää yhtenäiseltä ja kivalta ja kotoisalta. Mulla ei koskaan ole ollut sängynpäätyä, hassua miten paljon se muuttaa ilmettä, ainakin mun mielestä. En osannut yhtään odottaa että sillä olisi noin suuri merkitys, mutta nähtävästi oli. En kyllä voisi olla tyytyväisempi!

Juuri nyt meidän makuuhuone on aika täynnä, kun siellä on vauvan tavarat, meidän iso sänky ja Oton pelinurkkaus, mutta sitten kun vauva joskus hamassa tulevaisuudessa muuttaa Zeldan huoneeseen, on makuuhuoneessakin taas enemmän tilaa. Kyllä siellä nytkin onneksi hyvin mahtuu liikkumaan, huone on kuitenkin suuri makuuhuoneeksi, mutta se ei ehkä näytä aivan niin esteettiseltä. Onneksi se ei ole niin justiinsa, pääasia että siellä mahtuu tilavasti ja mukavasti nukkumaan me kaksi ja vauveli.

Sänky – Ikea Brimnes

Lakanat – Jotex*

Koristetyynynpäälliset – H&M

Vauvan sänky – Stokke*

Lipasto – Ikea Koppang

Yölamput – Ikea Hektar

*saatu blogin kautta.

Vaikka viime aikoina yöunet on olleet aika katkonaisia, ja saattavat toki olla vielä pitkäänkin riippuen siitä millainen nukkuja meidän vauva on, niin nukkumaan on silti aina ihana mennä. Mä rakastan meidän makuuhuonetta ja omaa rauhaa ja raikkaita pellavalakanoita ja lampaantaljaa joka tuntuu pehmeältä varpaiden alla kun astelee sänkyyn. Sen jälkeen kun ostettiin tuo sänky reilu vuosi sitten on nukkumisesta tullut jotenkin sellainen ihana päätös päivälle. Vaikka mä olen sellainen kokopäiväihminen, tiedättekö – sekä aamuvirkku että iltavirkku – niin nykyään nautin nukkumaan menemisestä, enkä koe että se on  vaan pakollinen paha joka katkaisee mun kivat tekemiset. Ja siihen on iso merkitys viihtyisällä makuuhuoneella.

Vielä kun saadaan yläkerran lattiat valmiiksi joskus tässä kevään aikana niin makkari on valmis ja juuri sellainen kuin olen toivonutkin.

Mahtia tiistaita kaikille <3


Mitä vauva tarvitsee vuonna 2017

02.09.2016

Kokemusta lastentarvikkeista löytyy täältä kahden lapsen verran, silti tällä kertaa tuntuu siltä että kaipaan kovasti vinkkejä tarvikkeisiin. Ehkä siksi, että mun kokemukset lastentarvikkeista ovat jo useamman vuoden vanhoja ja ala on mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin tässä vuosien aikana. Siksi ajattelin vähän pohdiskella meidän tarpeita ennen kuin aletaan ostoksia tekemään, ja samalla pyytää teiltä neuvoja ja kokemuksia. Tästä ehkä toivottavasti tulee myös sellainen vinkkipankki josta muutkin vauvaa odottavat löytäisivät paljon kokemuksia ja tietoa erilaisista tarvikkeista.

Kokosin kuvaan muutamia isoimmista hankinnoista mitä me ollaan jo vähän pohdittu yhdessä. Toistaiseksi ainoastaan yksi asia on päätetty ja se on vaunujen/rattaiden merkki: Bugaboo. Mallista ei olla vielä päästy päätökseen että Cameleon3 vai Buffalo, ja tähän vastaanottaisin erittäin innoissani teidän kokemuksia, kumpi on ollut teillä käytössä ja miksi valitsitte juuri sen. Kaikki muu on tarvikkeiden osalta oikeastaan vielä auki ja muihin juttuihin me niitä vinkkejä nimenomaan kaivataan. Uusia juttuja on edellisiltä vauva-ajoilta myös se että meillä on oma auto, eli niissä autotarvikkeissa me ollaan ihan noviiseja. Mikä on paras kaukalo ja siihen paras isofix-telakka, (istuimen pitää olla adaptoitavissa Bugiksiin eli Maxi Cosin tai Britaxin kaukalot käsittääkseni ainakin sopivat).

Mita-vauva-tarvitsee-vuonna-2017

1. Turvakaukalo, kuvassa Maxi-Cosi Pebble Plus  / kuva: Maxi-Cosi

2. Isofix telakka autoon, kuvassa Maxi-Cosi 2Way Fix / kuva: Maxi-Cosi

3. Turvakaukaloadapterit rattaisiin, kuvassa Maxi-Cosi adapterit / kuva: Bugaboo

4. Yhdistelmävaunut, kuvassa Bugaboo Cameleon3 Blendit / kuva: Bugaboo

5. Sitteri + syöttötuoliyhdistelmä, kuvassa Stokke Steps Bouncer ja tuoli / kuva: Stokke

6. Lämpöpussi turvakaukaloon, kuvassa Baby’s Only lämpöpussi / kuva: AT-Lastenturva

7. Imetystyyny, kuvassa Doomoo Buddy imetystyyny / kuva: AT-Lastenturva

8. Kantoreppu, kuvassa Tula / kuva: Tula

9.  Kylpyamme, kuavssa Stokke Flexi Bath / kuva: Stokke

Ihan ensimmäinen ja tärkein hankinta on varmaankin juuri turvakaukalo ja siihen telakka, sillä niitä tarvitaan jo sairaalasta kotiin lähtiessä. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen. Mitkä on parhaita Maxi-Cosin ja Britaxin kaukaloita? Mikä on paras telakka? Ja mitä eroa noilla kaikilla on? Onneksi meidän upouudessa autossa on ainakin joku IsoFix-valmius takapenkeillä, sitä en tosin tiedä mitä tarkoittaa. Mutta siis telakka pitää joka tapauksessa ostaa. Lisäksi pitää ostaa rattaisiin ne adapterit, sillä se jos mikä on kätevää että vauvan nukahtaessa automatkalla kaukalon voi vaan nostaa rattaisiin kätevästi ja mennä käymään vaikka kaupassa herättämättä vauvaa.

Toinen ehdoton juttu on yhdistelmävaunut. Kuten ylempänä mainitsin, meille tulee joko Bugaboo Cameleon3:t tai Bugaboo Buffalot. Itse olen jo kallistumassa Cameleoneihin, sillä me liikutaan suurimmaksi osaksi ihan cityolosuhteissa eikä Helsingissä ole talvellakaan mitenkään hirveästi lunta ollut ainakaan viime vuosina. Mua viehättää se että ne ovat kevyet, kapeat ja kääntyvät nätisti pienissäkin tiloissa. Cameleoneissa on myös jousitus, mitä Buffaloissa käsittääkseni ei ole. Buffaloissa ilmeisesti on parempi tavarakori ja ne tietenkin kulkevat ihan joka maastossa sitten, mutta tuntuvat jotenkin turhan isoilta. Vertailupohjana käytän itselleni sitä että pärjäsin ihan hyvin Stokken pienirenkaisilla Scoot-matkarattailla seisomalaudan ja kahden n.15kg lapsen kanssa oikein hyvin. Eli uskon että vaikka Cameleoneissa on pienet kääntyvät eturenkaat niin pärjäisin myös niillä. Onko teillä kokemuksia Cameleon3:sta tai Buffaloista?

Sitterin ja syöttötuolin yhdistelmä, tai sitteri ja erillinen pikkuvauvaosa syöttötuoliin löytyvät myös hankintalistalta. Tämä siksi, että haluan että vauvan voi ottaa mukaan jo pienenä ruokapöytään meidän muiden tasolle, eikä hänen tarvitse yksin hengailla lattian rajassa kun muut seurustelevat. Mulle näistä tuttuja on Stokken Steps ja Tripp Trapp, onkohan muita olemassa? Lisäksi olen miettinyt sitterin ominaisuuksia, pitäisikö sitten kuitenkin olla joku keinutoiminto ja tärinä ja mitä näitä nyt on? Tyttöjen kanssa meillä oli ihan normi sitteri jota jalalla keinuteltiin, sekin oli kyllä ihan ok, mutta usein sitten syödessä piti samalla keinutella sitteriä jalalla tai pitää Zeldaa sylissä, Tiara taas viihtyi ihan paikallaankin sitterissä. Millaista sitteriä ja/tai syöttötuolisysteemiä te suosittelisitte?

Lämpöpussi turvakaukaloon on ehdoton. Turvallisin valinta käsittääkseni on että lapsi on lämpöpussissa, eikä valjaita kiinnitetä paksujen toppavaatteiden päälle vaan suoraan sisävaatteiden päälle. Hakusessa on siis söpö ja sopivan lämmin lämpöpussi. Tämä on varmasti kätevä myös em. kauppareissuilla, kun sitten saa pussin avattua sisätiloissa ettei vauvalle tule kuuma eikä uni häiriinny riisumisesta/pukemisesta.

Toivon kovasti että täysimetys onnistuu myös kolmannen vauvan kanssa hyvin, ja imetystyyny on siinä puuhassa tosi kätevä varsinkin alussa kun vasta etsii niitä hyviä asentoja. Muutaman kerran olen myös jo tässä raskauden aikana kaivannut imetystyynyä unikaveriksi, se olisi siinä niin kätevä. Varmasti kaappiin pitää hommata myös varmuuden vuoksi yksi tuttipullo ja rintapumppu.

Meillä oli Zeldan kanssa kantoreppuna Tula, ja se oli ihan korvaamaton apu silloin kun mahakivut vaivasivat Zeldaa ja hän ei viihtynyt muualla kuin äidin tai isin lähellä. Kantorepun kanssa sai kuitenkin tehtyä kaikkea ihan normaalisti, ja se oli tosi hyvä. Mä haluaisin takaisin meidän vanhan kantorepun mutta se on jo eteenpäin tietääkseni neljännellä käyttäjällä tällä hetkellä. Tulan hankin kuitenkin ehdottomasti myös seuraavaksi, ja siihen vastasyntyneen tuen. Tula on musta kaikista söpöin ergonomisista kantorepuista ihanilla erilaisilla kuoseillaan, ja siitä mulla on myös kokemusta. Se on mukavan yksinkertainen säädöiltään, mutta säätöjä on kuitenkin tarpeeksi niin että repusta saa itselleen mukavan.

Vauvan pitää tietysti myös käydä pesulla, eli tarvitaan kylpyamme. Ammeessa pitää ainakin olla tyhjennyventtiili, mitä meidän karvalakkimallissa ei viimeksi ollut. Eikä yhtään haittaisi jos amme olisi myös kokoontaitettava niinkuin tuo Stokken Flexibath. Tyhjennysventtiili helpottaa elämää ja säästää selkää sen verran paljon että olen valmis investoimaan siihen muutaman euron lisää, hah. Vauvatuki oli meillä myös käytössä viimeksi ja se oli ihan kätevä ekoina kuukausina.

Kuvasta puuttuu kokonaan lapsen ensisänky ja pinnasänky. Ensisängyksi me ollaan mietitty vuokrattavaa vaavi-sänkyä, sillä se vaikuttaa niin kätevältä kun voi pyörillä liikutella vauvaa aina sinne missä itse on jos hän nukkuu. Vaavisänky on myös kapea, ja mahtuu pieneenkin tilaan. Toki vauvalle hommataan myös pinnasänky, mutta varmaankin vasta muutaman kuukauden iässä sitten. Viimeksi me nukuttiin yöt perhepedissä, ja päivisin Zelda nukkui 20min pätkiä lähinnä sylissä tai kantorepussa. Tiara taas nukkui päiväunensa parvekkeella rattaissa ja yöunensa omassa pinnasängyssä, ja monta tuntia putkeen. Saa nähdä miten käy tällä kertaa. Haluan tehdä nukkumisasiat itselleni mahdollisimman helpoksi, ja siksi myös hommata erilaisia nukkumapaikkavaihtoehtoja vauvalle, rattaat, ensisängyn, sitterin ja kantorepun. Mikä on teidän pettämätön nukkumapaikkavinkki vauvalle?

Tässä ehkä ne kaikkein isoimmat hankinnat vauvalle, vai puuttuuko teidän mielestä jotain olennaista? Toki sitten on kaikki vaatteet ja vaipat ja hygieniatarvikkeet ja muut pienemmät jutut erikseen. Uskon että vauva pärjää oikein hyvin paaaljon vähemmälläkin tavaramäärällä, parempi (ja liian pitkä) otsikko olisi ehkä ollut että mitä nimenomaan ME VANHEMMAT koetaan tarvitsevamme vauva-ajan helpottamiseksi vuonna 2017. Vauva itse pärjää varmasti parhaiten sillä että saa ruokaa, turvaa, unta ja rakkautta ja puhtaat vaipat ja vaatteet.

Mutta tosiaan, vinkkejä otetaan vastaan! Mahtia viikonloppua kaikille <3