Mulla ei ole siskoja tai veljiä, mutta omia lapsia ja heidän sisarussuhteitaan seuratessani olen saanut huomata paljon uusia asioita, asioita joissa siskokset tukevat toisiaan. Asioita joista tapellaan ja asioita jotka ovat niin tärkeitä. Ja miten siskokset kiusoittelevat toisiaan, mutta puolustavat myös toisiaan aina. He kaksi vastaan maailma.

Zelda oppi tällä viikolla sanomaan ensimmäistä kertaa S-kirjaimen. Joka kerta kun hän sanoo sanan jossa on S, ja muistaa sanoa ässän ässänä, hänen isosiskonsa huomauttaa siitä kaikille. Tiara myös joka kerta muistuttaa meitä kaikkia, esimerkkiä näyttäen, että nyt Zeldalle pitää taputtaa. Hän on aina ensimmäisenä kehumassa ja kannustamassa, kun Zelda oppii tai tekee jotain uutta. Pienempi seuraa perässä. Kun isi ajaa autoa, hän kannustaa takapenkiltä ”Hyvä ishi hienosti ishi!!”

Tällä viikolla meidän eri ryhmissä olevat neidit saivat kahtena aamuna jäädä yhdessä päiväkotiin tekemään yhteisiä leipomis- ja muita juttuja (koska näin joulun alla on kaikkea ekstrakivaa tekemistä päiväkodissakin). Kolmantena aamuna, kun vein heidät, he olisivatkin jääneet normaalisti kumpikin oman ryhmänsä tiloihin. Pienempi ei yhtään tykännyt tästä ja syvästi järkyttyi, koska se että kahtena aamuna peräkkäin saa jäädä oman siskon kanssa on hänelle  jo tapa, niin pitäisi sitten tapahtua joka aamu. Onneksi meidän dagiksessa on tosi joustava ja ihana meininki, ja Tiara sai sitten mennä kolmantenakin aamuna Zeldan kanssa leikkimään kun oltiin käyty kysymässä ensin. Hän ryntäsi heti lohduttamaan siskoaan ja paijasi tämän tukkaa ja sanoi että ”ei ole mitään hätää kulta, minä leikin sinun kanssa!” Ja niin he lähtivät käsi kädessä leikkimään.

Vaikka molemmilla on paljon omiakin kavereita siellä, niin aina kun mahdollista he leikkivät samassa porukassa. He ovat kuin paita ja peppu, näin klassisesti sanottuna, niin hyvässä kuin pahassa. Jos toinen unohtaa vaikka vahingossa jonkun tietyn lelun kotiin, eikä itse muista sitä niin toinen kyllä varmasti muistuttaa että ”MUTTA EI ME VOIDA LÄHTEÄ KUN ZELDAN ISI JÄI (isi on pehmolelu)!”. Ja niin sitten saa valita mukavasti molempien lasten kauhean pehmoleluvääryysjärkytyksen ja kotiin takaisin palaamisen väliltä.

Joskus he ärsyyntyvät toisiinsa leikkien aikaan, toinen siitä että kaikki on niin tarkkaa ja on kaikenmaailman sääntöjä ja toinen siitä että toisella ei ole mitään sääntöjä ja hän on kuin norsu posliinikaupassa pikkuleluleikeissä. Joskus tulee tappelua iPadista, kun toinen haluaisi katsoa Frozenian Taakse Jää -repeatilla ja toinen haluaisi katsoa My Little Ponya.

Pääosin he ovat kuitenkin sovussa, ja maailman rakkaimpia toisilleen. Tänään illalla, isomman ”lukiessa” Pikku Eetu -kirjaa pienemmälle (vaikka oli isomman vuoro valita vanhempien luettavaksi iltasatu ja hän olisi voinut valita esim My Little Ponyn), mulla taas tuli sellainen olo että sydän pakahtuu kun katsoo näiden kahden meininkiä. On ihan mieletöntä että heillä on tuollainen suhde.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3 Huomenna alkaa viikonloppu ja aurinkoakin on luvattu, JES!

Varsinainen parivaljakko kyllä nämä meidän neidit. Molemmilla vahva oma luonne, heissä on paljon samaa mutta paljon myös suuria eroja. Kummatkin rakastavat My Little Ponyja mutta toinen on aivan ihastunut Frozeniin ja toinen taas on jäätävä Minni Hiiri -fani. Molemmat muistavat hassuja pikkuasioita viikkojen ja kuukausien takaa, muistuttavat aina tietyn talon ohi ajaessa tai kävellessä sen olevan meidän kaverin kotitalo ja bongaavat kaikki samanmerkkiset autot kuin meidän oma, ihan sama kuinka nopeasti ne ajavat ohitse tai kuinka nopeasti me mennään niiden ohi.

He ovat empaattisia. Kun toinen istuu vahingossa isin sortsien päälle, toinen hermostuu ja puolustaa isin sortsiraukkoja jotka menevät ihan lyttyyn. Kun toisella kopsahtaa varvas sohvan kulmaan on toinen jo puhaltamassa ja halimassa äidin ja isin apuna. Kun toinen kaataa maidon niin toinen on jo hakemassa paperia ja sanomassa että ei se haittaa mitään. Melkein aina päiväkodista haettaessa he leikkivät samassa porukassa, ja huolehtivat toinen toisistaan. Sitä on niin ihana seurata, varsinkin kun se on jotain sellaista mitä mulla ei ole koskaan ollut!

He näyttävät tunteensa selvästi ja osoittavat toistensa lisäksi rakkautta kaikille muillekin runsain määrin. Toinen on kosaissut unelmiensa aviomiesehdokasta dagiksessa ja saanut myöntävän vastauksen. Toinen on vieläkin vähän äidin ja isin vauva, ja viihtyy sylissä tai kainalossa pötköttämässä pitkiäkin aikoja samalla höpötellen.

He ovat niin me.  Odotusaikana yritin luoda mielikuvia tulevista pienokaisista, miettiä millaisia he olisivat luonteeltaan, miten käyttäytyisivät, miltä näyttäisivät. Nämä kaksi ovat kyllä ylittäneet kaikki toiveet, haaveet ja odotukset, miljoonakertaisesti, vaikka ihanista tyypeistä haaveilinkin. Mä olen saanut kaksi rohkeaa, rakastavaa ja ihanaa tyttöä, joiden kasvua on maailman parasta seurata.

Tyttöjen vaatteet / Zeldan paita Dedicated (T-Shirt Store) / Kaikki muut vaatteet Zara

Ihanaa perjantaita kaikille <3

Me pyörähdettiin tällä viikolla Jumbossa, kun halusin käydä kurkkaamassa Cubuksen lastenvaatepuolen jota ei esimerkiksi Itiksen Cubuksessa ole ollenkaan. Olin käynyt Jumbossa viimeksi silloin kun se oli vasta avattu, muistan kun käytiin ostamassa mulle ekaluokan joulujuhlaan sieltä hopeinen paljettimekko ja ihanat mustat glittersukkahousut. Älkää kysykö miksi muistan jotain tuollaista, kai mä olin niin onnellinen niistä vaatteista että on jäänyt mieleen. Cubuksesta löytyi hauska vaaleanlila tyllihelmainen mekko ja Zeldalle kevyt takki tähän alkusyksyyn.

Samalla Jumboreissulla käväistiin myös Skopunktenissa, ja Tiara löysi sieltä itselleen valkoiset tennarit jotka oli pakko saada, kun ne olivat kuulemma samanlaiset kuin äidillä. Kieltämättä onhan noissa vähän samaa näköä mun Niken AF1:sten kanssa. Esikoiselle samistelu äidin kanssa on iso juttu, ja on se kieltämättä mustakin hauskaa. Harmi kun ei ollut tarpeeksi pieniä että olisi saanut vielä kuopuksellekin samanlaiset!

Nuo tennarit olivat poikien puolelta, mä en ymmärrä miksei tytöillekin voi olla ihan tavallisia valkoisia lenkkareita omasta takaa, joissa ei olisi glitteriä, leopardikuviota ja paljetteja yhtäaikaa. Onhan ne härpäkelenkkarit varmasti lasten itsensä mieleen, mutta se on jotenkin vaan niin hassua että kaikki kivat perusmallit löytyvät aina poikien puolelta. Tytöillekin voisi tarjota useammin härpäkkeiden lisäksi niitä vähän yksinkertaisempia malleja, vai mitä mieltä te olette? Parasta olisi jos ei niitä kenkiä tarvitsisi jakaa ollenkaan tyttöjen ja poikien osastoihin, vaan kaikki olisivat sulassa sovussa vaikkapa värien ja mallien ja kokojen mukaan.

Pakko kyllä jakaa vielä meidän lasten keskustelu tähän loppuun.

”Sä owet iso tyttö Tiawa. Ja mäkin owen iso tyttö.” ”Joo, me ollaan isoja tyttöjä.” ”Sä owet mun sisko, ja mäkin owen sisko.” ”Mä olen sun isosisko ja sä olet mun pikkusisko”. ”Mutta mä owen iso tyttö! Isi, Tiawa sanoi että minä olen pikku, mutta minä owen iso tyttö!”.

Tämä on jokapäiväinen keskustelunaihe, meidän pienempi kun ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena että häntä sanoo millään muotoa pieneksi, kun hän on kerran iso tyttö. Saa kyllä hihitellä täällä, ja vakuuttaa että isoja ovat molemmat, vaikka ovatkin vielä äidin vauvoja. Äidin vauvaksi ei kuitenkaan saa kutsua kuin silloin kun lapset ei kuule, haha. En kyllä pääse yli siitä että kohta tämä neiti on neljä! Hän on niin fiksu ja empaattinen tyttö, ja ennenkaikkea ihan huippu tyyppi jonka kanssa on hauskaa, vaikka niin ovat kyllä molemmat neidit. Me lähdetään varmaankin rannalle tässä ihan kohta kunhan pyykkikone hurisee valmiiksi, ja mennään ottamaan kaikki ilo tästä ihanasta säästä.

Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3

Tuntuu hassulta, että kesä ei ole vielä edes alkanut mutta Oton loma on jo ohi ja heinäkuukin lähestyy loppuaan. Tänään sitten palattiin arkeen, saldona kaksi hellepäivää, kolme uintipäivää ja lukuisia säästä riippumattomia huippuja kesämuistoja. Kyllä tämä arkeenpaluu tuntuu, jysähtää oikein tajuntaan, mutta kai siihen taas tottuu kun vähän aikaa haparoi.

Mä teen seuraavat kaksi viikkoa töitä etänä, kun lasten päiväkoti on vielä kiinni ja Oton loma loppui jo. Töiden tekeminen lasten ollessa kotona ei ole kyllä mikään helppo yhtälö, mutta onneksi tämä on vain väliaikainen ratkaisu, joka vaatii vaan vähän soveltamista ja kiinnostavaa tekemistä lapsille.

Tänään avuksi otettiin mun vanhat legot, vesivärit ja netflix. Onneksi myös ”uusi” lastenhuone piti mielenkiintoa yllä, vaikka kyllä sitä sai silti pari kertaa hengitellä rauhallisesti että jaksoi yrittää olla johdonmukainen, kun neideillä on nyt  sellainen vaihe meneillään että kummankin pitäisi saada kaikki tavarat yhtäaikaa, ei sillä väliä kenen tavara oikeasti on tai kuka sillä ensiksi leikki. Onneksi mun työ ei ole kellonaikoihin sidottua, enkä lasten kanssa tee mitään täysiä kahdeksan tunnin työpäiviä, se ei olisi reilua heillekään. Kolme päivää menee kyllä näin, ja sitten tehdään loput neljä päivää viikosta kaikkea kivaa kun olen vapaalla.

Tänään saatiin illaksi kylään Jemmi ja tytöt jotka sopivasti ehtivät juuri meille sisään ennenkuin vettä alkoi tulla kuin tiedätte kyllä mistä. Tytöt saivat purkaa energiaa keskenään ja juoksivat ympyrää ja leikkivät ties mitä leikkejä useamman tunnin. Se on parasta että meillä on ystäviä joiden kanssa ei tarvitse miettiä onko lavuaarissa perunankuoria tai hammastahnaa, tai onko naamassa meikkiä. Tänään ei ollut, en ole itseasiassa meikannut sen jälkeen kun käytiin Ikeassa. Vihdoinkin toteutan tätä kesän bucketlistini kohtaa, ehkä huomennakin meikitön päivä? Tekee ainakin hyvää iholle.

Meidän sisustusvimmaan tuli tänään pieni stoppi, kun arki alkoi eikä ollut aikaa jynssätä nurkkia ja järjestellä tai lähteä huonekaluostoksille keskellä päivää, mutta kyllä tämä tästä! Kiitos hurjasti kaikille kommentoineille, tuli sellainen fiilis että tämä muutos taisi olla todella tarpeen!

Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä kaikille muille arkeen palaajille! <3

Viime päivinä on ollut taas kovempia pakkasia, ja olen käpertynyt parkan ja ison karvahupun alle värjöttelemään. Viikonloppuna kerkesin kuitenkin ulkoiluttaa paria muutakin takkia, mikä oli kivaa koska beige parka alkaa jo vähän kyllästyttää. Mentiin sunnuntaina pienen prinsessan 1v-synttäreille, ja mä laitoin sille reissulle Sheinsiden vaalean(beigen), villakangastakin. Ei se väri kyllästytä sinänsä, mutta lähinnä se että käyttää samaa takkia kokoajan ja peilistä tuijottaa aina vilkaistessa sama takki ja sama pipo ja sama naama 😀

Talvi on pukeutumisen kannalta niin tylsää aikaa, kun kaikki kivat asut on aina verhoiltu siihen takkiin, ja jos yrittää ottaa asukuvia ilman takkia, on vähintäänkin jäätynyt asento ja iho aivan kananlihalla, hahaa. Mutta onneksi kevät tulee ihan varmasti nopeammin kuin huomaakaan, nytkin vuoden ekat kolme viikkoa on menneet aivan hujauksessa. Mulla on kauhea inspis kevätshoppailuun, ja ajattelin tehdä pari postausta siitä, mitä meidän himotuslistalla on tällä hetkellä! Omien ja lastenvaatteiden lisäksi mulla tekee kauheasti mieli laittaa myös kotia, ja sitä onkin tarkoitus tässä kevään aikana vähän sisustella uuteen uskoon, etenkin lastenhuonetta joka kaipaa lisätilaa, eli parempaa säilytysratkaisua ja uuden kerrossängyn.

Takki Sheinside* / Huivi Cubus / Farkut Gina Tricot / Kengät H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta

Zeldan kuume onneksi taisi jäädä vain parin päivän kuumeiluksi, mutta mulla itselläni on ollut tällä viikolla myös flunssaoireita. Täytyy toivoa että flunssa ei nyt iske kunnolla päälle viikonlopuksi. Tänään on tiedossa yksi kiva tilaisuus illalla jossa menen piipahtamaan kunhan Otto on tullut töistä kotiin, ja huomenna aletaankin sitten jo viikonlopun viettoon. Tänään oli taas kerhopäivä, ja päivä päivältä meidän nuorempi neiti haluaa enemmän ja enemmän mukaan kerhoon, eikä oikein hiffaa että hän on sinne vielä vähän turhan pieni. ”Minä kejhoon, minä kejhoon” kuuluu vaan, ja reppu on valmiina selässä. Hän haluaisi myös kerhoeväät itselleen, niinkuin siskollakin on, ja tietää että kerhoon pakataan mukaan hedelmä, leipä ja vesipullo.

Tuntuu sydäntäsärkevältä aina sanoa että pääset sitten kun olet iso tyttö. En usko että hän vielä sinällään kaipaisi kerhoilua, mutta siskoaan hän kyllä kaipaa, aina kun he ovat erossa toisistaan, vaikka aika onkin vain pari tuntia. Tiaralle sen sijaan on varmasti ihan huippua päästä välillä leikkimään itsensä ikäisten ja vähän vanhempien lastenkin kanssa, jotka kehittelevät uusia leikkejä ja osaavat jo touhuta ihan eri tavalla kuin vuoden ja yhdeksän kuukauden ikäinen pikkusisko. Pitäisi vaan keksiä jotain kivaa ja jännää pienemmällekin aina kerhon ajaksi, ettei ikävä olisi niin kova. Paljon me ollaan ulkoiltu ja leikitty yhdessä, käyty kaupassa ja hoidettu muita asioita, ja kyllä hän tuntuu nauttivan niistäkin aktiviteeteista, mutta silti kaipaa siskoaan.

Mä alan nyt laittamaan meille ruokaa ja siivoilemaan kämppää, joka tuntuu jälleen kerran olevan kuin pommin jäljiltä, kun ollaan oltu koko päivä kotona kerhoon vientiä ja hakua lukuunottamatta. Miten noita leluja kertyykin aina noin tuhottomasti, ja ihan joka paikkaan! Ihanaa torstai-iltaa kaikille, ja mahtavaa alkavaa viikonloppua!

Miten teillä pikkusisarukset viihtyvät isompien ollessa kerhossa/päiväkodissa? Ikävöivätkö teillä sisarukset paljon toisiaan jos ovat erillään, tai ikävöittekö itse lapsena paljon sisaruksianne?