Viikko sitten tiistaina meidän rakas pikkuinen siis päätti syntyä ja nyt aattelin kertoo teille että miten kaikki tapahtui. Mä en usko yleensä horoskooppeihin mut toissaviikonlopun iltasanomien horoskooppi oli kyl mun kohdalla tosi osuva kun siinä sanottiin et mun pitää nauttii viikonlopun ajan läheisten seurasta kun alkuviikosta tapahtuu isoja muutoksia ja mulla ei oo enää niin paljoa aikaa :D.. Aattelin sillon ku luin sen että ihan varmaan meiän pikkunen syntyy seuraavan viikon aikana mut en silti voi oikeen vielkään uskoa todeksi että tossa toi tirriäinen hengailee♥

Tiistaina päivällä kävin neuvolassa ja nlalääkäri katsoi ultralla vauvan kokoa ja vointia ja arvioi painoksi vähän päälle kolme kiloa. Juttelin lääkärin kanssa siitä et mua pelottaa synnyttää alakautta kun vauva on perätilassa ja lääkäri sanoi että hän suosittelis ilman muuta sektiota et ei mun kannata edes yrittää alakautta kun luultavasti joutuis kumminkin tekemään hätäsektion sitten. Mä sit aattelin et okei en missään nimessä haluu synnyttää alakautta ettei vauvalle vaan käy mitään… Mentiin sit siitä kaupan kautta himaan ja mulla supisteli tosi paljon kokoajan ja oli hirveen kipee selkä mut niin mulla oli ollu viimesen viikon ajan jokapäivä joten en ajatellu et siinä ois mitään ihmeellistä. Makoilin sohvalla ja shoppailin netissä ja tein postausta mun ostoksista ja neuvolakuulumisista :D..
                     Sitten alkoi salkkarit ja ihan yhtäkkiä mun tuskat oli niin järkyttävät et karjuin melkeen suoraa huutoo ja puristin Oton kättä ja en voinu pysyy sekunttiikaan paikallani. Supistukset tuli ensin kuuden minuutin välein ja siinä salkkareiden aikana ne tiheni niin et alko tuleen kahden minuutin välein. Siinä sit fiksuina pääteltiin Oton kanssa et nyt vois ehkä mennä piipahtamaan Kättärillä ja soitettiin sinne synnytysosastolle ja pakattiin tavarat ja soitettiin taksi. Olin siinäki vaiheessa viel ihan varma että me tullaan sieltä takas kotiin kumminkin parin tunnin päästä ja mua ärsytti tosi paljon enkä ois halunnu lähtee mut kivut oli niin kovat et oli pakko. Taksimatkasta en muista juurikaan mitään, roikuin vaan Otossa ja huohotin ja hoin että ”mäenkestämäenkestämäenkestä” ja että ”mä en synnytä alakautta”.
                       Kello 21.00 oltiinki Kättärillä ja mentiin sit hissillä neloskerrokseen ja hississä tunsin et nyt lorahti kyl jotain ja siinä vaiheessa oikeestaan tajusin et nyt mä synnytän. Päästiin sinne osastolle ja meidät laitettiin jonnekki oleskeluhuoneeseen odottamaan et ne sai laitettuu synnytyssalin valmiiksi. Muistan sielt oleskelutilasta vaan semmosen isän ja pienen pojan ja se poika kokoajan kyseli sen isältä et miks toi täti huohottaa ja heiluu ku mä en kestäny niit supistuksia XD.. Sitten meitä tultiinki hakeen synnytyssaliin ja mä hoin siinäki kokoajan et haluun sektion ja että en missään nimessä suostu synnyttään alakautta ja itkinki vähäsen ku mua sattu niin paljon ja sit mulle tehtiin sisätutkimus ja olinkin jo 8cm auki.
                        Lääkäri ei ottanu kuuleviin korviinsa mun sektiotoivetta vaan sano että mun synnytys on edenny niin hyvin että tässä mitään sektiota tarvitse tehdä, et alakautta tulee paljon helpommin ja on mulle ja vauvalle turvallisempaa. Mä menin sit ihan paniikkiin ja itkin vaan ja hengitin ilokaasua. Ekaksi en halunnu ollenkaan koko ilokaasua ku pelkäsin et siitä tulee paha olo mut  loppujenlopuksi se oliki mun paras kaveri ja  pelastaja aina supistuksen tullessa. Lääkäri viel varmisti ultralla et vauva mahtuu varmasti ja sen jälkeen mulle tultiin laittaan epiduraali. Oli maailman hirveintä yrittää pysyä paikallaan ku mulla tuli sellasii kolmen minuutin mittasii järkyttävii supistuksii minuutin välein mut jotenki onnistuin ja se epiduraali saatiin laitettua joskus siinä 22.00 aikoihin.
                        Epiduraalin laiton jälkeen supistuskivut hellitti suunnilleen tunniksi ja sain vähän rauhotuttua ja kerättyä itteeni ja pystyin jopa puhumaan. Yritin viel sanoo sille lääkärille et eiks se vois oikeesti tehdä mulle sektioo ku mua pelottaa niin paljon mut ei se suostunu ja olin ihan raivona, en tosin sanonu sille lääkärille mitään enää vaan alistuin vähin äänin mun karmeaan kohtaloon :D.. Puol yhdentoista aikoihin tunsin oikeesti kunnon lorahduksen ja sit ne lapsivedet meni, kolmessa erässä ja viimenen erä räjähti suoraan kätilön hiuksille ja naamalle ja mua nauratti ja hävetti XD..Vähän ennen yhtätoista mun kivut alko taas koveneen ja pyysin lisää epiduraalia kun se ei vaikuttanu enää mut kätilö teki sisätutkimuksen ja totes että nonni oot 10cm auki, ei tässä enää mitään epiduraalia laiteta.
                        Kätilö käski mun kokeilla et auttaako ponnistaminen siihen kipuun ja harjotella ponnistamista ja mä sit ”harjottelin” ja yhtäkkiä tunsin maailman hämmentävimmän asian: pikkuneiti potkii mun sisältä mun alapäätä! Oikeesti se tuntu niin hullulta mä muistan sen niin selvästi. Siinä samalla huusin edelleen että haluun sektion vaik vauvan jalat oli jo ulkona. Sit ne kaikki loputki lääkärit ja kätilöt tuli sinne huoneeseen ja ne kehu et mä ponnistan tosi hyvin ja mä vaan huusin että en kestä ja kysyin et montako minuuttia viel kestää XD. Puristin vaan Oton ja toisen kätilön kättä ihan hulluna. Lääkäri sano et seuraavalla ponnistuksella syntyy ja sit tuli seuraava supistus ja ponnistin niin perkeleesti ja yhtäkkiä se kipu hellitti ja mä sain maailman pienimmän ihanan pulleron mun rinnalle enkä älynny mistään mitään.
                     Vauvan jalka oli ihan mustelmilla ja tosi pahan näköinen kun pikkuinen oli jalka edellä tullu maailmaan. Itkettiin vaan Oton kanssa molemmat ja soitettiin äidille. Mulle laitettiin kolme tikkiä ja ne ei kyllä enää tuntunu missään sen synnytyksen jälkeen. Otto pääsi kylvettään neitiä ja mä menin itte suihkuun ja noin kahden aikaan yöllä me päästiin vihdoin meidän omaan perhehuoneeseen ihmettelemään pikkuista. Otto nukahti (onneksi koska sillä oli seuraavana aamuna uuden työsopparin allekirjotus :D) mut itte en saanu unta ollenkaan ku tuijottelin ja silittelin vaan pikkuneitiä koko yön. Aamulla jäin ihan paniikissa yksin pikkusen kanssa kun Otto lähti käymään uudella työpaikalla mut kaikki meni hyvin ja Ottokin tuli pian takas ja saatiin viettää aikaa yhdessä koko pieni perhe.
                       Sairaalassa vierähti se viis yötä ja täytyy sanoa et ilman Ottoa en ois ikinä selvinny siitä ajasta. Kätilöt oli kyllä tosi mukavia suurin osa mut se ruoka oli ihan järkyttävää ja siel oli niin rauhaton ilmapiiri ja huomas et vauvaki oli paljon rauhattomampi siellä. Nyt kun ollaan tultu kotiin nii neiti ei oo paljoa itkeskelly, eikä myöskään valvo yöllä muulloin kun syötön ajan ja nukahtaa heti uudelleen.

Synnytyksen kesto sairaalan synnytyskertomuksen mukaan  :

Vaihe1: 4h5min
Vaihe2: 18min
Vaihe3: 7min

Tässä vielä kuvia synnytyspäivältä, jotka otin ennen kuin tiesin että synnytän 😀

Viimeinen masukuva, rv 35+6

Viimeinen kuva kamerassa ennen kuin sinne ilmestyi kuvia pikkuneidistä, otettu 1,5 tuntia ennen kun oltiin taksissa matkalla kättärille ja mulla ei ollu tietoakaan synnytyksestä tossa vaiheessa 😀

Pikkuneiti 12h ikäisenä♥

Sellainen oli mun synnytyskertomus, olipa ihana kirjottaa kaikki tolleen ylös ku sai jotenki selkeytettyä koko tapahtumaa omassakin päässä. Miltäs kuulostaa mun kokemus? Toivottavasti saitte positiivisen kuvan mun synnytyksestä koska mulle itelle ainakin se oli miljoona kertaa parempi, helpompi ja ihanempi kokemus kun mitä aluksi kuvittelin. Ja mulle jäi tosi hyvä mieli kun pikkuneidin maailmaan auttanut lääkäri kävi viel seuraavana päivänä moikkaamassa meitä osastolla ja kehumassa mua siitä kuinka upea synnyttäjä olin ollu ja tehnyt hienosti töitä! 🙂

Meidän pikkutyttö siis päätti ottaa varaslähdön maailmaan ja syntyi rv 35+6 tiistaina 20.09.2011 klo 23.23. Pikkuneiti on maailman sulosin ja ihanin ja rauhallisin ja kiltein ja kaikkea mitä oon aina toivonu mut viel miljoona kertaa enemmän. Synnytys oli tosi nopea mut siitä lisää myöhemmin kunhan saan aikaiseksi kirjoitettua teille kunnon synnytyskertomuksen. Tää postaus on omistettu vaan meidän ihanalle pikkutirriäiselle.♥

Pikkuneiti 3010g & 46cm, tässä 4 minuutin ikäisenä ♥

Isin sylissä on hyvä olla♥

Pikkuneiti nukkuis vaan ihan kokoajan jos sais ite päättää mut ilkee äiti herättää 3 tunnin välein syömään et paino nousis ja bilirubiiniarvot pysyis laskussa 🙁

Bilirubiiniarvot nousi vähän liikaa ja pikkuiselle piti antaa sinivaloa eilen ja viimeyönä, onneksi arvot tänään laski sen verran et päästiin kotiin mut huomenna vielä kontrolliin kättärille…

Vaipassa piti vaan hengata koko päivä eilen sinivalon takia

Maailman sulosin kuva :D:D:D♥

Tää on tällanen  ”multa tulee ihan koht iso lasti vaippaan” -ilme :D♥

Sitterissä kotona on niiin hyvä nukkua! Paljon kivempi kun sen tyhmän silmäsuojan kanssa sairaalassa joka ei ollenkaan meinannu pysyä paikallaan!

Mut huomenna varmaankin postailen teille sit synnytyskertomusta jos ei vaan jouduta enää uusiksi sairaalaan sisälle. Huomenna siis bilirubiiniarvot mitataan aamulla viel ja katotaan et paino ei oo laskenu, joten pitäkää peukkui meille et saadaa huomennaki tulla kotiin ♥

Kiitos superpaljon onnitteluiista joita edelliseen postaukseen sateli ruhtinaallinen määrä♥♥ Nyt meen ihmettelelmään maailmaa ton meidän sulosen prinsessan ja ihanan kihlatun miehen kanssa♥ Hauskaa sunnuntai-iltaa kaikille♥

Varmaan suurin osa teistä on miettinyt että miksi en oo postannu viikkoon ja syy siihen on se että vietin juuri viisi yötä kätilöopiston päivystysosastolla. Voin kertoa että kokemuksena toi sairaalareissu on yks mun elämän ahdistavimpia ja oon maailman onnellisin että pääsin eilen kotiin. Aattelin nyt kertoa teille tälleen mun päivistä sairaalassa ja siitä miksi sinne jouduin alunperin.

Lauantai 10.9.2011 rv 34+3
En ollut koskaan ennen edes tuntenut tai huomannut kunnolla yhtään supistusta mutta perjantai-iltana mulla alkoi  säännölliset supistukset alle 10min välein jotka oli myös jonkin verran kivuliaita. Ne supistukset meni kumminkin ohi parissa tunnissa ja menin nukkumaan normaalisti. Lauantai-aamuna supistukset jatkuivat taas ja tulivat jo viiden minuutin välein, soitin kättärille ja ne sanoi että ”no tuu nyt käymään mut tuskin siinä mitään on”. Lähdettiin sitten Oton kanssa taksilla käymään siellä ja mut laitettiin heti käyrille ja siihen piirtyi tasaisesti supistuksia ja vauvan hyvät sydänäänet.
                     Käyrien jälkeen lääkäri tutki mut ja ultrasi ja ensimmäinen järkytys oli siinä että vauva josta on kokoajan neuvolassa sanottu että ”hienosti on edelleen raivotarjonnassa” olikin perätilassa. Neuvolatäti oli just edellisenä päivänä kehunu mulle kuinka pää tuntuu selkeesti alhaalla ja että varmaan kiinnittyy pian, mut tais neuvolatädillä mennä pahemman kerran perse ja pää sekasin koska mä oisin kyllä tuntenut jos meidän 2,5kiloiseksi arvioitu vauva ois perjantain ja lauantain välillä kääntyny täydellisesti eripäin.
                     Seuraavaksi lääkäri päätti järkyttää mua kertomalla että mun kohdunkaulakanavaa on jäljellä alle 1cm ja kohdunsuu on yhdelle sormelle auki ja että en todellakaan ole kuulemma menossa kotiin vaan jään sairaalaan sisälle. Otto lähti sitten kotoa hakemaan mulle tavaroita ja mä sain tunnin aikana neljä Nifangin -nimistä supistuksia estävää lääkettä ja kortisonipiikin jonka tarkoitus oli kypsyttää vauvan keuhkoja. Nifanginit eivät lopettaneet supistuksia mutta supistukset muuttuivat kumminkin epäsäännöllisemmiksi ja vähemmän voimakkaiksi. Illalla supistukset taas lisääntyivät ja sain lisää Nifanginia ja uuden kortisonipiikin 12h kuluttua edellisestä. Vietettiin ilta Oton kanssa mun huoneessa ihmetellen että mitä ihmettä tässä on just tapahtunut ja kymmenen aikoihin murun piti lähteä kotiin ja mä jäin yksin mun huoneeseen.


Sunnuntai 11.9.2011 rv 34+4
Sunnuntaina sain vielä kaksi kortisonipiikkiä ja lisää Nifanginiä ja mulle sanottiin että kunhan kaikki kortisonipiikit on annettu he eivät enää aio estää vauvaa syntymästä jos vauva päättäisi syntyä. Mulle myös sanottiin että pääsen maanantaina kotiin jos supistukset loppuvat. Olin päivän aikana useaan kertaan käyrillä ja supistuksia piirtyi kokoajan tasaiseen tahtiin.

Maanantai 12.9.2011 rv 34+5
Aamupäivällä osastonlääkäri tutki mut ja sanoi että kohdunsuun tilanne ei ole edistynyt ja pääsen kotiin. Odottelin sitten että Otto pääsee töistä ja mennään yhtä matkaa ja sitten Otto tulikin siinä iltapäivällä ja mut laitettiin vielä viimeisen kerran käyrille. Supistukset olivatkin tosi voimakkaita ja tulivat taas alle 5min välein joten kätilö päätti että eri lääkäri tutkii mut. Edellisestä tutkimuksesta oli siis noin 6 tuntia ja sitten mut tutkittiin ja yhtäkkiä lääkäri ilmoitti että kohdunkaulakanava on kokonaan hävinnyt ja mä oon 3cm auki. Mun kotiinlähtö peruttiin ja sain taas Nifanginia ja määräyksen täydellisestä vuodelevosta vaikka mulle oli just edellisenä päivänä luvattu et kortisonipiikkien jälkeen vauvaa ei enää esteltäisi syntymästä.
                      Kätilö ja lääkäri molemmat sanoi että nyt on enää päivistä kiinni ennen kuin vauva syntyy ja Nifanginit voivat hidastaa synnytyksen edistymistä korkeintaan parilla tunnilla. Makasin siinä sitten koko illan  ihan paikoillaan ja en saanut edes  ruokaa hakea itse.. Ajattelin että eihän tää voi olla totta et meiän neiti syntyy jo nyt, kuukauden etuajassa mut pakkohan se oli uskoa kun mulle niin sanotttiin. Oltiin kyl ihan häkeltyneitä Oton kanssa mut kumminki onnellisia koska meille sanottiin et vauvalla ei oo mitään hätää vaikka syntyiskin nyt koska hän on niin hyvän kokoinen jo. Otto lähti sitten taas yöksi kotiin ja lupasi tulla heti takaisin jos soitan että siirryn synnytyssaliin.


Tiistai 13.9.2011 rv 34+6
Mut herätettiin aamulla jo seitsemän jälkeen uuteen lääkärintutkimukseen ja lääkäri teki taas sisätutkimuksen ja kohdunsuu oli kuulemma auennut sentin lisää ja olin nyt jo 4cm auki. Lääkäri tutki mua yhteensä varmaan puoli tuntia ja se tuntu ihan hirveeltä, varsinkin kun se ei selittäny mitään ja kouri vaan. Mulla oli oikeesti jo kyyneleet silmissä. Yhtäkkiä lääkäri alkoi puhumaan jostain väliseinästä joka kuulemma saattais estää alatiesynnytyksen ja kuulemma hänen piti keskustella ylilääkärin kanssa. Mä en saanut sit syödä enkä juoda moneen tuntiin mitään koska oli olemassa mahdollisuus et joutuisin sektioon samana päivänä.  Parin tunnin syömättömyyden jälkeen kätilö tuli kertomaan että ”väliseinä” josta mulle ei edelleenkään kerrottu mitään ei kuulemma olisi este alatiesynnytykselle ja sain syödä vihdoin aamupalaa.
                       Olin edelleen täydellisessä vuodelevossa koska vauvalle olisi parempi jos pysyisi masussa keskiviikkoon asti ja olisi tasan 35-viikkoinen. Siinä sitten makoiltiin Oton kanssa koko päivä ja mietittiin et onkohan meillä oma pikkuinen jo seuraavana päivänä sylissä. Epätodelliselta se tuntui mut silti aika ihanalta, varsinkin kun meille sanottiin et vauvalla ei oo hätää vaikka syntyiskin. Supistuksetkin piirtyi käyrille kokoajan tasaisen voimakkaina mut mulla ei kumminkaan ollu kovia kipuja. Illalla vielä eri lääkäri teki mulle sisätutkimuksen ja sanoi että kohdunsuun tilanne on pysyny samana ja Otto voi vielä lähteä kotiin.


Keskiviikko 14.9.2011 rv 35+0
Keskiviikkoaamuna sain vihdoinkin luvan liikkua koska vauva oli 35-viikkoinen ja kätilöt kertoi että lantiota pyörittelemällä ja pysyttelemällä pystyasennossa voisin edistää synnytyksen etenemistä. Mä siinä sitten heiluin koko päivän ku heinämies ja keinuin ja kävelin portaita alas ja ylös kanttiiniin Oton kanssa. Oli ihanaa vaihtelua monen päivän tylsän sängyssä makaamisen jälkeen kun sai liikkua. Supistuksetkin tuntuivat ehkä hieman voimakkaammin ja pidin kuumavesipulloa alaselällä ja ajattelin että olin aina kuvitellut et avautumisvaiheen supistukset ois paljon kivuliaampia.
                      Illalla mulle tultiin taas tekemään sisätutkimus ja yhtäkkiä lääkäri ilmottaa että ”Mistä neljästä sentistä te ootte kokoajan puhunu? Mun mielestä tää ei oo kuin kaksi senttiä ja kohdunkaulakanavaakin on vielä sentti jäljellä. Ja mikä ihmeen väliseinä, täällä on minimaalisen ohut ylimääränen limakalvo joka ei tosiaan vaikuta synnytykseen yhtään mitenkään”. Lääkäri oli aivan ihmeissään että miksi mulle on sanottu että synnytys tapahtuu ihan lähiaikoina kun ei tilanne ollut edistynyt lähes ollenkaan. Hän sanoi että saattaa mennä vaikka yliaikaiseksi vielä, kaikki on kuulemma mahdollista. Mä sit kysyin että voisinko sit vihdoinkin päästä kotiin kun kerran mitään ei tapahdu mut jouduin sit olemaan vielä yhden yön tarkkailussa.


Torstai 15.9.2011 rv 35+1
Eilen aamulla mut laitettiin taas käyrille ja sinne piirty sellasia supistuksia että paperissa ei riittäny tila kun oli niin voimakkaita. Sain kipulääkettä supistuksiin mutta se ei kyllä kauheesti auttanut. Olin käyrillä reilusti yli tunnin ja supistukset tuli
vat kokoajan suunnilleen kolmen minuutin välein. Otto tuli heti aamusta osastolle mun kanssa ja nukuttiin sit yhdessä siinä sängyllä ja odoteltiin. Yhdentoista aikoihin kätilö tuli kertomaan että mä pääsen kotiin. Me jäätiin kumminkin vielä odottelemaan kyytiä kahteen asti ja yhden jälkeen mulle tehtiin vielä yksi sisätutkimus. Lääkäri oli eri kuin keskiviikkona mutta hänkin ihmetteli että miten ihmeessä kukaan on voinut sanoa että kohdunsuu olisi 4cm auki. Tilanne ei siis ollut edennyt yhtään ja pääsin eilen kahdelta kotiin.

Siinä on pari kuvaa mun masusta ja tossa on yks käyrä oliskohan toi maanantailta? Eli toi oikeenpuolimmainen viiva on supistuskäyrää ja toi toinen on sit sydänäänikäyrää.

Nyt mä oon sitten ollut yhden yön kotona ja oon edelleenkin ihan sekasin ton koko sairaalareissun osalta. Mä en tykänny yhdestäkään lääkäristä joka mut tutki, jokainen niistä sanoi ihan eriä ja kyseenalaisti kollegoidensa havainnot jotenki tosi törkeellä tavalla. Ne puhui meille välillä niinku idiooteille vaikka me ei kertaakaan oltu itse väitetty et mun synnytys ois käynnistyny vaan muut lääkärit oli ihan itse sellasia merkintöjä tehneet. Olin jo lähellä joutua sektioonkin ja ihan turhaan vielä. Pakko sanoo että kätilöopiston lääkärit ei mun mielestä ollu mistään kotosin, ihan kamalia kaikki; ei tienny mistään mitään ja vaikka o8iskin tiennyt niin ei selittänyt asiallisesti meille mitään. Kätilöt sensijaan oli lähes poikkeuksetta ihania ja tosi mukavia, varsinkin kaikki  nuoremmat ja kätilöopiskelijat.
                         Toi koko sairaalareissu oli mun mielestä ihan täys farssi koska me saatiin kokoajan väärää tietoa ja nyt mulla on tosi epävarma olo kun oon kotona ja pelkään kokoajan et joku menee pieleen. Mun mielestä on myös ihan hirveetä että meille useaan otteeseen sanottiin että ”ilman vauvaa ette kyllä enää lähde täältä kotiin”, ”kyllä se sieltä ennen loppuviikkoa tulee” ja ”taitaa tulla tyttären synttärit vielä ennen äidin omia” (viitaten mun synttäreihin jotka on siis sunnuntaina) vaikka mitään tarkkaa tietoa mun synnytysajankohdasta ei kenelläkään ollut. Tottakai me sit uskottiin kun meille näin sanottiin ja oikeesti synnytys ei ollut edes käynnissä ja vauva saattaa syntyä vaikka kuukauden päästä.
                          Lopputuloksena on nyt siis se että mä oon 2cm auki, kotona, heti jos lapsivedet menee mun täytyy perätilan takia mennä makuuasentoon ja ambulanssilla sairaalaan koska on olemassa napanuoran esiinluiskahtamisen vaara. Muutenkin heti jos mun tilassa tapahtuu muutoksia mun pitää heti ottaa yhteys päivystysosastoon. Mun supistukset on vähentyneet ihan itsestään nyt kun niitä ei kokoajan provosoida ottamalla käyrää ja tökkimällä mun mahaa ja mulla on suhteellisen normaali olotila. Mulle on varattu kontrolliaika 26.9. ja mun pitää mennä lantion kuvaukseen rv36 jälkeen jotta voidaan selvittää onko alatiesynnytys mahdollinen mun lantion koon puolesta, jos ei ole niin sitten mulle varataan aika sektioon.

Ei menny tosiaan ihan niinku elokuvissa tää raskaus ja mua pelottaa et mitä kaikkee tästä vielä loppujenlopuksi tulee. Nyt ei auta kun toivoa parasta ja odotella, mut en tiiä musta tuntuu et sekoon tän epätietosuuden kanssa. Mä yleensä kirjotan tätä blogia aina teitä varten, en itseäni mut tää merkintä on nyt tällanen superpitkä koska haluan itse muistaa kaiken just niinku kaikki tapahtu ja sen takia kirjotin jokaikisen yksityiskohdan noin tarkkaan. Jos joku jaksoi lukea koko tekstin niin nostan kyllä hattua! 😀 Mutta joo tässä sen pidemmittä puheitta kiitän vielä tositosi paljon kaikkia jotka on mua tsempannu Facebookissa ja muutenkin, ootte aivan ihania ja en ois jaksanu tätä kyllä mitenkään ilman teitä♥  Ja täytyy myös kiittää Ottoa, ilman Ottoa mulla ois usko loppunu tähän hommaan jo aikapäiviä sitten, mut muru jakso olla mun tukena sairaalassa ja vakuuttaa että vielä kaikki menee hyvin♥

Huhhuh, mä oon taas ihan finito ku kierreltiin äidin kaa tänään Itäkeskuksessa parin tunnin ajan (puolet ajasta istuttiin kahvilassa).. Sain ostettua parit imetysrintsikatkin vaikka ekaksi tuntu ettei millään löydy semmosia mitkä haluaisin, katsastettiin Stockmannin ja Lastentarvikkeen ja parin alusvaateliikkeenki valikoimat ja ne oli mun mielestä vaan jotenki niin ei mun tyylisiä kaikki et meinasin jo vaipua epätoivoon, mut onneksi perus H&M ei petä koskaan.
                   Löysin kahdet loistavasti istuvat imetysliivit kivan värisinä ja pehmeällä luomupuuvillalla vuorattuina. Ne on myös sen verran säädettävät että kun se maito sitten lopulta nousee rintoihin nii uskoisin et mahtuu hyvin, mut jos ei niin onneksi ne ei ollu kovin kalliita et voi sitten ostaa isommatkin jos tarvii. Mä oon muutenki joutunu uusimaan mun rintsikkavarastoo tässä raskauden aikana jo pariinki kertaan ku tullu ”hieman” lisää kuppikokoa :D.. Löydettiin kans neidille Stockalta viel parit bodyt ja toinen patjansuojus ja ihana pupu-uniriepu Kappahlista.

Bodyt Name It

Kuvailin myös nyt tota lipaston sisältöä ja myös kaikki hengarivaatteet ja onhan noita nyt kertynyt aika paljon. Laskin myös kaikkien vaatteiden määrät jotta näin konkreettisesti että mitä meiltä vielä puuttuu.

Ylälaatikko: Bodyt, yöpuvut ja paidat

Bodyt (koko/lukumäärä): 50/5, 56/8, 62/9, 68/9
Yöpuvut (koko/lkm): 50/2, 56/3, 62/3, 68/5
Paidat (k/l): 50/-, 56/2, 62/2, 68/5

Toinen laatikko: Housut

Potkarit (koko/lkm): 50/2, 56/2, 62/3, 68/4
Leggingssit: 50/1, 56/1, 62/2, 68/1
Housut (collarit, farkut, velourhousut, vakosamettihousut ym): 50/-, 56/2, 62/7, 68/4
Puolipotkarit: 50/1, 56/2

Kolmas laatikko: Villapuvut/Asusteet:

Sukkahousut (koko/lkm): 50/2, 56/2, 62/4, 68/3
Sukat: 50/5, 56/5, 62/4, 68/2
Trikoopipot: 50/2, 56/3, 62/2, 68/2
Lämpimät pipot: 50/1, 56/2, 62/2, 68/2
Villatakit: 50/-, 56/1, 62/1, 68/1
Villahousut: 50/-, 56/1, 62/1, 68/1
Kypärälakki: 1kpl äitiyspakkauksesta
Kahdet toppatöppöset toppapuvun kanssa ja yhdet toppatumput, niiden lisäksi villasukat ja villalapaset
Muita lapasia viidet (koosta en oo niin varma mut pieniä kumminkin)
Neljät kengät joista kahdet 0-1kk vanhalle, yhdet 2-4kk vanhalle ja yhdet 3kk vanhalle, aika samankokosilta tosin noi kaikki näyttää ainakin mun silmiin. 

Neuletakit kokoa 56, 62 ja 68

Hupparit kokoa 62 kaikki (hups! :D)

Mekot alempana kokoa 56 ja ylempi kokoa 62

Mekot kokoa 68

Vanuhaalarit kokoa 56 ja äp haalari n. kokoa 68?

Nallehaalari kokoa 56 ja takki kokoa 68

Vaaleanpunainen haalari kokoa 68 ja äp. haalari n. kokoa 74?

Nyt ku kattelen näitä kuvia niin tuli sellanen olo et tossako ne kaikki tosiaan on, eihän noi riitä mihinkään! Mut kyllä noi riittää jotenkuten ainakin, ja varmasti tulee myös ostettua lisää ajan kuluessa ja varsinkin sit kun neiti on syntyny ja huomaa et mitkä vaatekappaleet arjessa on oikeesti niitä käytännöllisimpiä. Jos teillä on vielä mulle viimehetken vinkkejä et mitä kannattaa ehdottomasti hankkia joka meiltä puuttuu tai mitä pitäisi olla enemmän niin kertokaa ihmeessä!
                      Tänään mulle on valjennut kuinka lähellä se synnytys oikeesti on. Mulla on tasan 5 viikkoa laskettuun aikaan tänään ja huomenna oon menossa keskustelemaan mun synnytyssuunnitelmasta Haikaranpesään kun mulle on tunnin henkilökohtainen aika kätilön kanssa. Jotenkin tota synnytyskeskusteluakin tehokkaammin mulle on konkretisoitunu synnytyksen läheisyys sen takia, et äiti lähtee huomenna Ouluun ja seuraavan kerran kun nään sen niin meillä on vauva. Ihan hullua! Ei sitä vaan voi käsittää, mut pakko yrittää :D..
Ihanaa, jännittävää ja maailman parasta♥
                        Vastailen vielä tän illan/yön aikan noihin edellisen postauksen kommenttihin mut nyt meen nopsaa katteleen tota synnytyssuunnitelmaa viel äidin kaa ja leikkimään ton mun rakkaan karvapalleron kanssa jota tulee hirvee ikävä :(♥  Hyvää alkuviikkoa kaikille ihanille♥

Huh mikä päivä tänää! Ollu tosi kuuma ja mun piti käydä työkkärissä ilmottautumassa. Nyt jatkettiin sit työttömyysaikaa siihen päivään asti ku mul alkaa äitiysloma nii ei tarvi enää ravata sielläkään. Työkkäristä kyllä sanottiinki heti ku olin koulusta eronnut et mun raskaus on jo sen verran pitkällä et sinne ilmottautumiset on vaan muodollisuus ja ei edes mietitty mitään oikeita työllistämismahdollisuuksia. Katsellaan sitten uudemman kerran kun nää asiat tulee uudestaan ajankohtasiksi. Tänään oon tosin tehny töitä koska leikkasin Oton hiukset! Kiva tällanen melkeen puolen vuoden tauko ollu tässä et en oo koskenu saksiin ollenkaan, mut noista tuli kyl hyvät mun mielestä ja oli toi murukin kuulemma tyytyväinen. Otto halus vähän hillitympää tyyliä keesin tilalle nii vedettiin sit takaa lyhyemmäksi.

Hiustenleikkauksen lisäksi oon viettäny päivää nenä kiinni mun lempparisarjan kirjassa, Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan uusimman tulokkaan Minishoppaajan parissa. Mä niin rakastan noit kirjoja! Voin niin samastua tohon kirjan päähenkilöön Beckyyn ku se saa sen shoppailuhimokohtauksia ja toi uusin kirja kertoo Beckyn 2-vuotiaasta tyttärestä josta on hyvää vauhtia tulossa samanlainen kuin äidistään. Ottoki luki pätkän tota kirjaa ja oli sitä mieltä et kuulostaa kuulemma ihan sellaselta mitä meidän elämä on parin vuoden päästä. Toivottavasti ei menis kyl ihan ton kirjan mukaan.. 😀 Mut on toi kyl hyvä kirja, heti tän postauksen jälkeen meen kyl lukeen lisää!

Mutta juu oli mulla oikeaakin asiaa, nimittäin masuun liittyen. Tänään alkaa 28. raskausviikko eli toisen raskauskolmanneksen viimeisiä viedään ja pian alkaa viimeinen raskauskolmannes. Masu on kyl kasvanu viimeaikoina ihan hurjasti ja huomaa kyllä et pikkuneidistä tulee päivä päivältä voimakkaampi. Havaitsen jo selkeesti tiettyjä uni- ja hereilläolojaksoja joita vauvalla on päivän mittaan. Neiti myös työntää suunnilleen 10 kertaa päivässä pyllyn ylös mun navan oikeelta puolelta niin että siihen muodostuu vähintään Mt. Everestin kokonen patti joka on tosi huvittavan näkönen. Mut hyvä et ainaki tietää selvästi missä päin masua se hengailee ja missä asennossa. Oton kanssa aina silitellään sitä kun se siellä möyrii ja völlää.

Sikiön paino: 1000 g
Sikiön pituus päästä peppuun (CRL): 23,5 cm
Koko pituus: 32 cm

Kuva ja tekstit: Vau.fi

rv 27+0

Katselin myös vau.fi -sivustolta noita raskauslaskurin antamia tärkeitä päivämääriä raskauden ajalta ja arvatkaas mikä ihana lause siellä luki tän päivän kohdalla? 90% mahdollisuus selvitä jos lapsi syntyy: 18.7.2011. Oon niin onnellinen ja helpottunu siitä et oon jo näin pitkällä ja enää 10 viikkoa että vauveli on täysiaikainen. Miten aika voi mennä näin nopeesti en tajua! Vastahan mä tein positiivisen raskaustestin tai siltä se ainaki tuntuu, mut oikeesti siitäki on jo yli 5 kuukautta. Toisaalta tuntuu et siitä on ikuisuus.      
                    Kaikki synnytykseen liittyvät asiat alkaa myös tuntua paljon ajankohtaisemmilta vaikka onhan tässä vielä viikkoja jäljellä. Mulle on alkanu hiipii sellasta pientä jännitystä et mitenköhän kaikki tulee sujumaan. Ei mua pelota mut jännittää kyllä senkin edestä. Tulee luettuu varmaan joka päivä eri blogeista muiden synnytyskertomuksia mut ei mulla viel kertaakaan niitä (negatiivisimpiakaan) lukiessani oo tullu sellasta tunnetta että ”Ei helvetti mä en pysty tohon”. Toivottavasti pysyy tää positiivinen fiilis raskauden loppuun asti nii voi sitten lähteä hyvällä mielellä synnyttämään. Varmaan sekin auttaa positiivisen synnytyskokemuksen luomisessa et valmistautuu henkisesti ja tekee kätilön kanssa synnytyssuunnitelman. Eihän suunnitelmaa aina pystytä noudattamaan mutta varmasti ainakin mulle tulee siitä turvallisempi olo kun ainakin osittain voi suunnitella synnytystapaa ja kivunlievityskeinoja.
                   Mä synnytän Kätilöopistolla ja jos kaikki menee suunnitellusti niin Kättärin Haikaranpesässä ois tarkoitus synnyttää. Haikaranpesässä synnyttämiseen on omat erikoisvaatimuksensa ja kaksi ylimääräistä valmennuskertaa mut oon lukenu ja kuullu pelkkää hyvää kyseisestä paikasta ja päätin jo ihan raskauden alussa et jos mahdollista niin haluan synnyttää siellä. Oon itse myös syntynyt Kätilöopistolla, vaikkakin ihan tavallisella synnytysosastolla koska vuonna 1991 ei vielä ollu Haikaranpesää. Onko kellään mun lukijoista kokemusta Haikaranpesästä tai Kätilöopistolta muuten?

Mä jatkan kyllä nyt Minishoppaajan lukemista ja silittelen samalla meidän pikkuneidin selkää kun se taas puskee sitä ylöspäin, hyvää yötä kaikille♥