Kirjavinkit syyslomalle lapsille ja aikuisille

14.10.2021

Kaupallinen yhteistyö WSOY & TAMMI

Niin vaan tämä syksy on vierähtänyt jo siihen pisteeseen, että ensi viikolla me vietetään syyslomaa! Ihan älyttömän siistiä päästä lomailemaan ja ihan kreisiä, että ollaan jo parin viikon päässä lempijuhlastani heti joulun jälkeen, eli halloweenista. Nyt on juuri se täydellinen aika vuodesta kääriytyä kliseisesti viltin alle, kynttilät palamaan ja lempikirja käteen. Viime viikot vauvan kanssa ovat olleet melko intensiivisiä, etenkin kun hän on alkanut olla jo paljon enemmän hereillä. Siksi välillä tekee ihan älyttömän hyvää uppoutua imetyksen lomassa kirjaan, samalla kun vauva nukkuu rinnalla. Se nollaa aivoja, rentouttaa ja virkistää. Varsinkin näin syystunnelmissa mun dekkarihulluus nostelee päätään, syksy on vaan jotenkin ihan täydellisen mystistä dekkariaikaa.

Tässä postauksessa minun vinkit tämän hetken lempparikirjoista, sekä alempaa löydät myös meidän lasten tämän syksyn lastenkirjasuosikkeja vauvasta esiteiniin.

Aikuisten kirjat syksyyn

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Mun suosikkidekkaristin uutuus! Rakastan Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa, vaikka välillä Emman elämän valinnat ajavatkin melkein hulluuden partaalle. Valheenpunoja alkaa siitä, kun koulun suunnistuspäivän jälkeen metsästä löytyy kuollut teinipoika. Hänet on pahoinpidelty ja arvoesineet ovat kadoksissa. Epäilykset suuntautuvat Brommassa liikkuvaan välivaltaiseen nuorisojengiin, mutta ovatko he sittenkään syyllisiä teinipojan kuolemaan? Emman täytyy löytää oikea syyllinen ennen kuin seuraava murha tapahtuu. Sofie Sarenbrant on juri nimetty vuoden parhaaksi dekkarikirjailijaksi kotimaassaan Ruotsissa, enkä kyllä ihmettele ollenkaan. Emma Sköld -kirjat vain paranevat kirja kirjalta!

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Yksi meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Niin kaunista, raastavaa, pysäyttävää ja ajankohtaista kuvausta luonnosta ja sen tuhosta, jota kohti ollaan matkalla juuri nyt. Franny lähtee seuraamaan maailman viimeisen lapintiiraparven muuttomatkaa. Hän puhuu itsensä mukaan kalastusaluksen kyytiin Grönlannista Antarktikselle. Matkan aikana Franny kohtaa joutuu kohtaamaan oman historiansa, väkivallan ja rakkauden. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, siinä on silti myös toivoa. Suosittelen Viimeistä muuttolintua jokaiselle luettavaksi! Kuvassa maalaus, jonka tein tämän upean teoksen pohjalta.

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste

Tässä vauva-arjen keskellä olen keskittynyt erityisesti lukemaan meidän lukupiirikirjoja, ja tämä Suvi Auvisen tämän syksyn uutuus Kaltainen valmiste oli yksi niistä. Kaltainen valmiste on esseekokoelma, joka kertoo ihmisistä, eläimistä ja anarkismista. Kirja herätti valtavasti ajatuksia esimerkiksi roskisdyykkauksesta ja ylipäätään ruokahävikistä, sekä kansalaisten keinoista vaikuttaa asioihin. Kirjassa puhutaan karismaattisista seurakunnista, talon valtauksesta ja poliiseista. Se sai mut ajattelemaan ihan uusia asioita, mihin en ollut koskaan aiemmin edes kiinnittänyt huomiota, joten olen iloinen, että luin kirjan. Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta mun mielestä on hyvä lukea ja ymmärtää myös erilaisista mielipiteistä ja niiden syistä.

Viveca Sten: Lumen uhrit

Ruotsalaiset naisdekkaristit vaan osaavat, sillä Viveca Sten on mun toinen lemppari Sarenbrantin lisäksi! Viveca Stenin uutuus Lumen uhrit vie lukijat Åren maisemiin. Åressa on Länsi-Ruotsin suosittu hiihtokeskus, jonka rinteestä löytyy ruumis. Merkit viittaavat siihen, että kyseessä ei ollut onnettomuus. Årelainen poliisi Daniel Lindskog ryhtyy selvittämään kuolemaa, ja saa seurakseen Tukholmasta Hanna Ahlanderin, joka pakenee eroa ja potkuja.

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Kolmas meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka löytyy Keltaisen kirjaston valikoimasta. Tämä on ehkä mun koko syksyn lempparikirja, koska se kertoo niin käsittämättömän uniikkia tarinaa. Kirja kertoo nimittäin identtisistä kaksosista, joista toinen päättää elää elämänsä mustana ja toinen valkoisena. Identtiset kaksoset Stella ja Desiree Vignes syntyvät 1930-luvulla yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin, jonka mustat asukkaat haluavat olla mahdollisimman vaaleita. Elämä kuljettaa kaksoset aivan eri suuntiin: toinen heistä päättää elää elämänsä valkoisena ja toinen saa lapsen itseään tummemman miehen kanssa. 50 vuotta myöhemmin Stellan ja Desireen tyttäret joutuvat kohtaamaan äitiensä tekemät valinnat ja virheet. Mikä meidät erottaa, mikä meidät tuo yhteen? Kirja kysyy tärkeitä kysymyksiä ja nostaa esiin tärkeitä teemoja. Tämä oli vaikuttava kirja!

Koululaisten kirjat syksyyn

Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen

Supersuosittu kirjasarja on saanut jo seitsemännen osan! Itse Paula Norosen suurena fanina tykkään kovasti myös Supermarsusta. Supermarsussa pääosassa on mahtava 11-vuotias Emilia, jolla on melko jännä kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, joka taistelee hyvän puolesta ja vääryyttä vastaan. Supermarsut sopivat mainiosti myös ääneen luettavaksi, jos perheessä ei ole vielä kouluikäisiä, jotka lukisivat itse. Ja aikuisellakin lukijalla on taatusti hauskaa, sillä kirjojen huumori on taattua Paula Norosta: älykästä ja ihan hullua samaan aikaan.

Sarjan seitsemännessä osassa Emilia löytää söpön kulkukoiran, jonka he Simon kanssa ottavat hoiviinsa. Kummankaan kotiin ei kulkukoiraa haluta. Emilian äitiä muka haittaa koiran haju, vaikka kyllähän isäpuoli Pertinkin sukat haisevat ja sekin tykkää haukkua tv-ohjelmia! Kirjassa Jättiläismarsu vie Emilian aikakoneella tulevaisuuteen 3000-luvulle. 3000-luvulla ihan tavalliset haisevat ja haukkuvat lemmikkikoirat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja tilalla on pitkälle jalostettuja koiria jotka ovathajuttomia ja haukuttomia olioita, jotka eivät ärsytä ketään. Supermarsun tehtävänä on selvittää, kuka aloitti koirien jalostamisen nykyisyydessä ja estää hänen puuhansa! Ihan mielettömän hauska asetelma tarinalle ja voin kertoa, että tästä ei naurua puutu.

Paula Noronen: Yökoulu ja hyytävä home

Toinen Paula Norosen mahtava kirjasarja eli Yökoulu on myös saanut uuden osan! Helppolukuista Yökoulua meillä on luettu erityisesti 7-8-vuotiaana ja se on Norosen tyyliin hulvattoman hauska sarja. Uusimmassa osassa yökoululaiset ovat joutuneet evakkoon kauhujen taloon. Yökoulun Home, Tähtisädesieni Antti Huisku on kadonnut ja homeen puutoksen vuoksi opettajat ja oppilaat alkavat oireilla. Paavon nenästä alkaa valua sinistä limaa ja Pihla Käpy kärsii silmätulehduksesta. Yökoululaiset joutuvat kohtaamaan pahimman painajaisensa – ihan tavallisen koulun, jossa he joutuvat naamioitumaan ihan tavallisiksi lapsiksi.

Pahinta muutenkin tylsässä koulussa on se, että sitä käy myös yökoululaisille kaunaa kantava Kleopatra Rouhiainen, joka aikoo paljastaa heidät kaikki! Paljastuvatko yökoululaiset, vai löytävätkö he Antin ajoissa?

ElinaAlien & Tiedenaiset: Isosisko – Kaikki muuttuu

Ajankohtainen ja lempeä kirja murrosiästä, johon on koottu Elina Sofia -YouTube-kanavalta tutun Elinan seuraajien kysymyksiä murrosiästä, sekä Tiedenaiset-yhteisön asiantuntijoiden ja Elinan vastauksia niihin. Elina selvittää murrosiän mysteereitä turvallisten Tiedenaisten avulla, tutkittuun tietoon pohjautuen. Kirjassa on huumoria ja juuri sellainen lämmin isosiskomainen ote, jollaista ainakin itse olisin kaivannut murrosiässä. Mulla on tallessa omat murrosikä-opukseni, mutta ovathan ne nyt täynnä aivan auttamattoman vanhenutunutta tietoa ja haitallisiakin näkemyksiä. Jos tiellä on siellä esiteinejä, niin suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, sillä tämä opettaa murrosiästä nuoria kiinnostavalla tavalla, innostaen, ilahduttaen ja turvallisesti.

Christal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous

Rakastan Penni Pähkinäsydäntä! Hän on maailman sympaattisin keiju! Sarjan toisessa osassa Penni on ihan satavarma, että hänen epäkaveristaan Hilda Siukusta tulee aikuisena mörkö. Kun Tuulenpesän metsässä puhkeaa mörkökuume, Pennistä vaikuttaa siltä, että Hildakin on saanut tartunnan. Mikä on tämä eriskummallinen tauti ja sitä ympäröivä salaisuuksien verho? Penni Pähkinäsydän on Christal Snown kirjoittama ja Kati Vuorenton upeasti kuvittama ihana kirjasarja, jonka edellinen osa Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku kannattaa ehdottomasti myös lukea! Sarja sopii hyvin 7-vuotiaasta ylöspäin itsenäisesti luettavaksi, tai jo aiemmin yhdessä aikuisen kanssa.

Nolo elämäni: Olisinpa jäätanssija

Tästä sarjasta olen kirjoittanutkin jo aiemmin, ja se on edelleen meillä yksi koululaisten suosikeista. Nolo elämäni -sarjassa seurataan 14-vuotiaan Nikkin elämää, ja Olisinpa jäätanssija on sarjan neljäs suomennettu osa. Uusimmassa kirjassa Nikkin ihastus Brandon haluaa pelastaa sulkemisvaarassa olevan löytöeläinkodin, ja Nikki rientää tietenkin apuun. Rahaa kerätäkseen Nikki ilmoittautuu luistelukilpailuun, mutta ilkeä MacKenzie yrittää jälleen kerran sotkea suunnitelmat. Onnistuuko Nikki loistamaan kilpailussa ja auttamaan suloisia eläimiä?

Nolo elämäni on vähän kuin glitterillä kuorrutettu versio Neropatin päiväkirjoista. Kirjoissa on paljon hauskaa kuvitusta, huumoria ja draamaa juuri sopivasti. Viihdyttäviä kirjoja esiteini-ikäisille.

Kirjat pienille:

Muumi ja kultainen lehti

Täydellinen kirja syksyyn 3-6-vuotiaille. Muumipeikko ja Nipsu löytävät metsästä kultaisena kimaltavan lehden ja päättelevät, että jossain täytyy siis olla puu täynnä samanlaisia kultaisia lehtiä. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään tuota maagista puuta, jotta voisivat antaa ystävilleen upeat lahjat syysjuhlassa. Kultaa ja kimallustakin tärkeämpää on kuitenkin ystävät, minkä Muumipeikkokin kirjassa  lopulta ymmärtää. Muumipeikko ja kultainen lehti pohjautuu Tove Janssonin originaalikuvituksiin ja on jokaisen pienen Muumi-fanin must have! 

Muumi vauvapörinää

Meidän vauva sai Vauvapörinää vauvalahjaksi ja se on ollut hänen lemppari since day one. Kirjassa on vahvoja kontrasteja ja se pörisee ihanasti kun vetää narusta. En malta odottaa, että meidän vauva oppii tarttumaan kirjaan itse. Vauvan ensimmäinen oma muumikirja on super suloinen lahja lähipiirin tai omalle vauvalle, suosittelen!

Tästä listasta löytyy iso satsi luettavaa koko perheelle! Kaikki kirjat löytyvät esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan valikoimista, joten miten olisi ihana syysloman alkajaisiksi ihana reissu kirjakauppaan? Me tykätään lasten kanssa aloittaa monet yhteiset lomat lomakirjalla, jonka avulla on ihana rentoutua ja virittäytyä lomatunnelmiin.


Eka syyslomapäivä ja 10x ihanimmat syysjutut

15.10.2020

*Mun postauksen kuvissa näkyvät kengät saatu Vamskolta PR-näytteenä

Meidän lapsilla alkoi tänään syysloma koulusta ja sen kunniaksi halusin listata lempparijuttuja siinä, että nyt on s y k s y! Syksy on ihanaa aikaa, vaikka omalta osaltaan se pimeys aina pääsee yllättämään. Toisaalta, syksyisin osaan olla ehkä itselleni armollisempi kuin keväällä tai kesällä, jolloin se valoisuus tuntuu siltä, että se pitää aina hyödyntää mahdollisimman tehokkasti ja tehdä paljon. Syksyllä on aina enemmän sellainen fiilis, että se on ihan ok jos välillä vaan lösähtää sohvalle illaksi.

Tänään ollaan vietetty kunnon ostospäivää lasten kanssa, vaikka ei hirveästi ostoksia tehtykään. Käytiin kirppiskierroksella ympäri Helsinkiä, kun etsittiin meidän Halloween-asuihin tarvikkeita. Ei kuitenkaan löydetty juuri mitään, mutta ei haittaa. Pelkkä kiertely oli jo hauskaa. Käytiin keskustassa lounaalla koko porukka ja sitten ostettiin vielä kuopukselle talvikengät, kun ne uupuivat talven varusteista. Löydettiin Reiman Freddot hyvällä kantisalella Stockalta. Keskustassa käytiin myös ostamassa lasten kovasti toivomat Pumpkin Spice Lattet Starbucksista ja oli kyllä niin hyvää! Pitää sellainen kerran syksyssä käydä nautiskelemassa. Kiertelyn jälkeen haettiin vielä leffakarkiksi Eestin herkuista virolaisia Kalev ja Drako-karkkeja, kun meillä oli tänään leffailta. Oli ihana löhötä sohvalla ja uppoutua Harry Potterin maailmaan. Niihin leffoihin ei kyllä kyllästy koskaan!

Mutta kuulumisten lisäksi lupasin lemppari-syysjuttuja, joten tässä niitä x10: 

1. Pataruuat ja piirakat

Syksy on pataruokien ja piirakoiden kulta-aikaa, sillä niissä hyödynnän usein juureksia ja muita syksyn satokauden kasviksia, sekä sieniä. Rakastan pitkään uunissa muhivia patoja, jotka valmistuvat ihan itsekseen sillä aikaa kun itse vaikka ulkoilee. Me saatiin monta vuotta sitten joululahjaksi valurautainen pata ja se on kyllä ollut kovassa käytössä. Ja piirakat on jotenkin niin ihanan helppoja ruokia, siksi teen niitä usein.

2. Halloween-asujen testailu ja suunnittelu.

Meillä on yleensä selvillä jo pitkälle etukäteen, että mitkä asut puetaan halloweenina päälle perheenä. Silti on hauska aina lokakuussa testailla erilaisia asuja ja kasvomaalauksia. Jostain syystä muuten tulee aika harvoin pukeuduttua naamiaisasuihin, mutta aina lokakuussa eskaloituu niin, että testataan eri asuja ja varsinkin erilaisia kasvomaalauksia usein. Tokihan sitä voisi tehdä halutessaan ympäri vuoden, mutta jostain syystä me aina maalaillaan naamoja koko vuoden edestä aina lokakuussa. Vaikka ei tänään löydetty mitään tarvikkeita kirppikseltä, niin ei haittaa, vielä on hyvin aikaa testailla kaikkea!

3. Pipokausi! Bye bye bad hair dayt.

Ostin viime vuonna Acne Studiosin Pansy-pipon, jota rakastan! Se on niin lämmin, että kovin isoilla plus-asteilla sitä ei kyllä voi pitää, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa sää viiletä siihen malliin, että Pansykin pääsee käyttöön.

4. Syksyn upeat värit ovat kauneimmillaan.

Jostain syystä joka vuosi juuri syksyllä pysähdyn ihastelemaan luonnon kauneutta koko ajan. Yritän kiinnittää ympäröivään maisemaan huomiota toki kaikkina vuodenaikoina, mutta aina syksyisin ihastelen upeita ruskavärejä koko ajan. Edelleenkin silti odotan, että meidän pihan vaahtera suvaitsee syksyyntyä! Se on edelleen ihan vihreä _kahta_ keltaisehkoa lehteä lukuunottamatta. Kaikki siinä ympärillä kellastuu ja punastuu, mutta tämä yksi vaahtera vaan porskuttaa vihreänä.

5. Nilkkurit ja maiharit.

Olen jossain määrin kyllä tennarityttö, mutta kyllä nilkkurit ja maiharit on mulle ne kaikkein mieluisimmat kengät. Niiden kanssa kaikki näyttää hyvältä ja ne ovat mun mielestä lenkkareita tyylikkäämpiä. Rakastan siroja maihareita, mutta samalla myös ronskeja korkoja. Molempi parempi! Dr. Martenssit ja nämä kuvien Vamskon Maiat (*saatu ilmaiseksi) ovat kyllä kovassa käytössä vuorotellen.

6. Tunnelmavalot ja kynttilät.

Ehkä kliseisin kohta ikinä, I know! Mutta niin totta. Meidän täytyy ehkä tehdä jotain valohankintoja, sillä me ollaan jo ripustettu kaikki meiltä löytyvät tunnelmavalot meidän kuistille. Mutta mä haluan ehdottomasti tunnelmavaloja myös makkariin ja olkkariin, ehkä lastenhuoneisiinkin. Kynttilät on ihania. Mä rakastaisin kaikista eniten jotain kanelin ja omenan tuoksuisia tuoksukynttilöitä, mutta migreenin vuoksi en pysty sellaisia polttamaan. Tuoksuttomilla kynttilöillä siis mennään. Migreenin kanssa parhaita ovat sellaiset lyhdyt, jotka pehmentävät kynttilän kirkasta valoa esimerkiksi maitolasilla tms. Mutta toistaiseksi olen uskaltanut kyllä polttaa ihan normikynttilöitäkin, kunhan ei ole sitä tuoksua.

7. Luvan kanssa hyggeily ja käpertyminen.

Sivusinkin tätä kohtaa jo tuossa ensimmäisessä kappaaleessa. Otto tiivisti tämän hyvin, että ”se kun ulkona on paska keli ja saa ihan luvan kanssa olla sisällä”. En itse ajattele niin, että olisi olemassa huono sää ja hyvä sää, sateellakin voi toki mennä ulos ja monesti ollaan mentykin. Sehän on vaan pukeutumiskysymys. Mutta sanotaanko vaikka niin, että kun taivaalta sataa kissoja ja koiria, tuulee ja on pimeää, on helpompaa jäädä sisälle. Kauniilla auringonpaisteella taas tuntuu aina, että pitäisi mennä ulos, vaikka ei aina jaksaisi. Syksyllä on ihanaa käpertyä sohvalle peiton mutkaan lasten kanssa pitämään leffamaratonia. Ja kyllä, käpertyminen ehdottomasti kuuluu mun syksyyn.

8. Hyvät sarjat

Syksyllä tuntuu aina ilmestyvän ehkä kaikkein eniten hyviä sarjoja ja leffoja. Tällä hetkellä me katsotaan Oton kanssa The Haunting Of Bly Manoria ja se on kyllä todellakin vienyt mennessään. Sarja on siis itsenäinen jatko-osa The Haunting Of Hill Houselle, josta myös tykättiin tosi paljon. Seuraavaksi ajateltiin tyypata HBO:lle pian ilmestyvä Björnstad, joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Se taitaa tulla sunnuntaina tai maanantaina katsottavaksi, saataisiinkohan me katsottua The Haunting Of Bly Manor loppuun ennen sitä?

9. Sienet

Mä rakastan sieniä ja tähän mennessä olen saanut Oton sekä yhden meidän lapsista käännytettyä sienten ystäväksi. Ollaan siis jo enemmistö, jolloin sieniruokien tekeminen on enemmän kuin perusteltua. Ollaan menossa reilun viikon päästä sukulaisten mökille taas sienestämään, toivottavasti saadaan yhtä hyvä sienisato kuin viime vuonna samaan aikaan (eli kaksi valtavaa ämpärillistä). Tehdään paljon kantarellicarbonaraa, sienipiiraita, sieniwokkeja, sienipizzaa ja monia muita ihania sieniruokia. Mun paras salaisuus sienien kanssa on kuitenkin se, että tosi pieneksi silputtuna niitä saa helposti piilotettua eri ruokiin niin, että kaksi ronkelimpaakin perheenjäsentä syövät ihan mielellään. Esimerkiksi makaronilaatikkoon ja lasagneen saa tosi helposti sienisilpun piilotettua.

10. Kuumat juomat.

Jo mainittu Pumpkin Spice Latte, Glögi, joulukahvi, amerikkalaistyylinen kuuma omena”siideri” ja uusimpana herkkuna toti! Löydettiin jostain ruokakaupasta poistoerä Marlin toti-tiivistettä, joka oli menossa vanhaksi nyt lokakuussa. Pullot maksoivat vain 50 senttiä, joten ostettiin yksi kokeiluun. Siinä on sitruunaa, hunajaa, inkivääriä ja omenaa ja siihen sekoitetaan vaan vettä ja keitetään. Maistuu ihan super hyvälle. Glögikausikin on korkattu! Kyllähän näistä tulee vähän ekstra sokeria jos liian usein herkuttelee, mutta välillä on ihana nautiskella näistä mausteisista syysjuomista. Ja kun mä en hirveästi syö karkkia, niin ei haittaa jos välillä tulee sokeria sitten tätä kautta.

Olisipa ihana kuulla teidän lemppari-syysjuttuja! Kuinka moni kohta osuu teille? 


Syysloma on lukuloma – kirjavinkit koululaisille & aikuisille

14.10.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Tammi & WSOY kanssa.

Pitkästä aikaa pääsen vinkkaamaan meidän tämän hetken lemppari-kirjoja! Musta tuntuu, että kirjavuosi on parhaimmillaan juuri nyt ja joka viikko ilmestyy vaikka mitä mielenkiintoista luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. On oikein runsaudenpula, kun ei tiedä aina, että mihin kirjaan ensimmäisenä tarttuisi. Tässä tulee nyt kuitenkin kymmenen kirjavinkkiä, joista valtaosa koululaisille, mutta myös muutama ehdoton lemppari viime viikoilta aikuisille.

Kirjavinkit koululaisille:

Koiramies ja Kisulii (ja koko Koiramies-sarja)

Kaapteeni Kalsarin tekijän luoma Koiramies-sarja on yksi niistä, joka saa meidän lapset tarttumaan samantien kirjaan. Hulvattoman hauska sarjakuvamuotoon tehty kirjasarja sopii niin vasta lukemaan oppineille vaikka 5-vuotiaasta alkaen kuin jo isommillekin koululaisille. Meillä 3-vuotiaskin tykkää selata kirjaa itsekseen, kun sen jokainen sivu on täynnä kuvia. 

Jenkeissä Koiramies on mennyt suosiossa jopa Neropatin ohi, mikä on huikeaa. Koiramies-kirjat on tehty täysin sarjakuvamuotoon ja niitä lukiessa lapsi ei välttämättä edes huomaa lukevansa, kun kuvia on niin paljon ja tarina vie niidenkin kautta mukanaan. Nämä sopivat erityisen hyvin myös lapsille, joita muuten on vaikea saada houkuteltua kirjojen pariin. Kirjoissa on myös lasta aktivoivaa tekemistä, esimerkiksi niissä opetetaan piirtämään eri hahmoja helpoilla ohjeilla. 

Koiramies-sarjassa seikkailee koirapäinen poliisi ja Koiramies ja Kisulii on sarjan neljäs osa, jossa Koiramies on saanut kehräävän apurin. Eräänä aamuna paikalle saapuu kisunvahti nimeltä rouva Epäilyliekki, joka laulaa lauluja ja muistuttaa aika lailla Maija Poppasta. Kun kuuluisa elokuvatähti katoaa, Koiramies ja Kisulii joutuvat tosi toimiin! Pysyvätkö sankarit oikeilla jäljillä vai harhauttaako Maailman Häijyin Kissa Pahis Pete heidät väärille poluille?

Mä tykkään vanhempana erityisesti siitä, kuinka Koiramies-kirjoissa hyvä voittaa ja empatian merkitystä korostetaan. 

Sami muuttuu hirmuliskoksi (ja koko Sami muuttuu -sarja)

Sami! Mä rakastan Samia! Sami on poika, jonka huolet saavat muuttumaan milloin miksikin eläinhahmoksi. Sami-kirjat käsittelevät tosi inhimillisellä tavalla tunteita ja se on tehty lapsille helposti samaistuttavassa ja ymmärrettävässä (sekä hulvattoman hauskassa) muodossa. Sami-kirjat sopivat hyvin koululaisille.

Sarjan ensimmäisessä osassa Sami muuttui kanaksi ja tässä toisessa osassa Sami muuttuukin hirmuliskoksi. Sami-kirjat on suomentanut Jaana Kapari-Jatta, eli Harry Pottereiden suomentaja. Eli siihen voi todellakin luottaa, että suomennokset ovat onnistuneet ja siirtävät alkuperäisteoksen tunnelmat täydellisesti suomen kielelle. 

Juuri kun Samin veli parani ja koulussakin alkoi vihdoin sujua, Samin elämä menee uudestaan raiteiltaan. Samin Isällä on talousongelmia ja perhe joutuu ehkä jopa myymään kotinsa ja muuttamaan Brenda-tädin luo. Brenda-tädillä on seitsemäntoista kissaa ja puujalka, mikä ei kuulosta kauhean lupaavalta.

Pystyykö Sami enää vaikuttamaan siihen, milloin hän muuttuu eläimeksi? Ja pystyykö hän muuttumaan takaisin Samiksi vai jääkö ikuisesti eläinhahmoksi? 

Pet Agents: Kadonnut kenttä (ja koko Pet Agents -sarja)

Mahtavan suomalaisen Pet Agents -sarjan kolmas osa Kadonnut kenttä on ilmestynyt tänä syksynä! Meillä sitä odotettiin oikein kovasti, sillä kaksi aiempaa sarjan osaa veivät niin mukanaan. Pet agents- sarjassa seikkailee tuttuun tapaan koodarityttö Kati E, hänen rakentamansa lentorobotti Ti-bot, sekä raivarin saava possu, joka joutuu maatilalle asumaan. Maatilalla seuraan liittyy paljon uusia ystäviä ja Ti-Bot katoaa! 

Pet Agents -kirjat ovat täynnä kuvia ja sopivat siis hyvin vähän nuoremmillekin itsenäisille lukijoille tai yhdessä aikuisen kanssa luettavaksi. Ne ovat kuitenkin riittävän jännittäviä, että pitävät jo vähän isommatkin koululaiset otteessaan. 

Lasse-Maijan etsivätoimisto: Elokuvan arvoitus 

Super suositun Lasse-Maijan etsivätoimiston uusin teos eli Elokuvan arvoitus oli niin mukaansatempaava, että meidän 9v luki sen syksyllä 45 minuutissa kokonaan. Lasse-Maijat olivat ensimmäisiä kouluikäisten kirjoja, joista meidän lapset aikanaan innostuivat opittuaan lukemaan ja ne kiinnostavat edelleen monta vuotta myöhemminkin. Jokaista uutta osaa odotetaan aina innolla ja niitä on kertynyt hyllyyn niin suomeksi kuin ruotsiksikin varmaan kymmenen kappaletta. Kirjastostakin ollaan lainattu. 

Elokuvan arvoituksessa kuvataan nimensä mukaisesti leffaa. Koska poliisi on kuvausten ajan suljettuna häkkiin (näyttelijäntyöhön valmistautuminen vaatii joskus koviakin keinoja), optikkoliikkeeseen murtaudutaan. Miten arvoitus ratkeaa? 

Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku

Cristal Snown kirjoittama upea uusi kirja koululaisille on nimeltään Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku. Kirja hurmaa kekseliäisyydellään ja Kati Vuorenton kuvittama teos on visuaalisesti aivan älyttömän kaunis. Kuvituksessa on jotain sellaista omasta lapsuudesta tuttua satumaisuutta, mutta samalla kirja on aiheeltaan ja kerronnaltaan tosi raikas ja 2020.

Penni Pähkinäsydämellä on niin iso sydän, ettei hän halua tehdä mitään, koska hän pelkää, että hänen iso sydämensä särkyy. Pennillä on jopa pähkinän kokoinen sydän, vaikka hän on itse vain peukalon kokoinen. Suuren sydämensä vuoksi Penni ei esimerkiksi halua laittaa pyykkejä kuivumaan, ettei sydän vain mene rikki. Siksi hän vain loikoilee lukemassa. Mutta mikä on kauhea kadotuskakku ja millaisiin seikkailuihin Penni Pähkinäsydän ajautuu? Kirja sopii luettavaksi 7-vuotiaasta ylöspäin yksin tai yhdessä aikuisen kanssa. 

Erin Hunter: Uljasmaa: Savannin laki

Soturikissojen tekijöiden tuore sarja Uljasmaa jatkuu toisella osalla. Ensimmäinen osa oli meillä ihan hitti ja olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Tässä toisessa osassa savannin lakia on rikottu. Uljasmaa: Savannin laki -kirjassa eläinpäähenkilöt Oka, Taivas ja Peloton saavat yhdistää voimat taistellakseen oikeuden puolesta – ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi. 

Uljasmaa-sarja on sellainen, että se vie täysin mukanaan ja juoni on aina tosi jännittävä ja tapahtumarikas. Kirjat ovat jo melko pitkiä ja selkeästi hieman kokeneemmille lukijoille. Kirjoissa käsitellään vähän synkempiäkin teemoja ja eläinmaailman lainalaisuuksia, joten ihan pikkukoululaisille en välttämättä suosittele, ellei ole aiempaa kokemusta vastaavasta kirjallisuudesta. Meillä kuitenkin esikoinen on lukenut ekan osan 2. luokalla ja nyt tätä tokaa osaa 3. luokalla. Varmasti tosi lapsikohtaista, että miten käsittelee tällaisia teemoja.

Thomas Taylor: Gargantis 

Thomas Taylorin supersuositun Malamanterin jatko-osa Gargantis on meillä yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Jaana Kapari-Jatan suomentama sarja vie yhtä syvälle seikkailuihin kuin Harry Potter omassa lapsuudessani, mutta on kuitenkin ihan oma erilainen tarinansa. Fun fact: tiesittekö, että Thomas Taylor oli alkuperäisen Harry Potter ja Viisasten Kivi -kirjan englanninkielisen teoksen kannen kuvittaja?

Gargantis palaa Malamanterin maailmaan ja tarjoaa kutkuttavan jännittävän lukukokemuksen. Kirjan päähenkilöt Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat hullun rohkeita, mutta tehokkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottelevat toinen toistaan hurjemmat myrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei?

Kirjavinkit aikuisille:

Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet on kirja, joka tempasi mut mukaansa niin voimakkaasti, että luin sen melkein yhdeltä istumalta. Kaikki kadonneet kertoo vajaa kuusikymppisestä gynekologista Annusta, jonka isä teki hänen lapsuudessaan 60-luvulla laittomia abortteja. Silloin aborttia oli todella vaikeaa saada ja niitä tehtaillut Annun isä oli oikealta ammatiltaan bussikuski, eikä suinkaan lääkäri. Annun isä joutui teoistaan vankilaan ja katosi samalla Annun elämästä täysin. 

Tarinassa seikkaillaan sekä Annun lapsuudessa että nykyhetkessä, kun Annu itse tekee gynekologin työtä ja samalla selvittää mitä hänen äidilleen ja siskolleen tapahtui hänen lapsuudessaan. Tämä on meidän tämän kuun lukupiirikirja ja olen niin iloinen, että sain lukea sen. Kirjassa on raskaita teemoja, mutta todella mielenkiintoisesti kerrottuna. Tämä kirja on todella tärkeä! 

Kate Elizabeth Russell: Vanessa

Kate Elizabeth Russellin esikoisromaani, joka jakoi mielipiteitä ja nosti tapetille vaiettuja aiheita. Kirja kertoo nimensä mukaisesti Vanessan tarinaa. 

Vuonna 2000 sisäoppilaitosta käyvä 15-vuotias älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen englannin opettajaansa palavasti. Opettaja rakastuu myös Vanessaan ja he aloittavat erittäin kielletyn suhteen. 

Vuonna 2017 #metoo-liike syntyy ja Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä liittyen muihin alaikäisiin tyttöihin. Vanessa ei tiedä pitäisikö hänen pysyä hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuisiko hän tarkastelemaan oman menneisyytensä tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko mahdollista, että mies, jota Vanessa rakasti – ja joka väitti rakastavansa vain häntä – olikin jotain ihan muuta?

Kirjassa liikutaan kahdessa ajassa ja tekee kirjasta todella mukaansatempaavan ja mielenkiintoisen. Tämä kirja on sellainen, josta oikein palan halusta päästä juttelemaan jonkun toisen kanssa! Jos olet siis lukenut Vanessan tai luet sen, niin laita ihmeessä viestiä vaikka IG:ssä, että mitkä fiilikset jäi! En missään nimessä halua spoilata enempää, tämä kirja pitää kokea itse.

Oyinkan Braithwhaite: Sisareni, Sarjamurhaaja 

Tämä kirja on niin OUTO ja koukuttava ja jotain todella erilaista! Outo siis ehdottomasti hyvällä tavalla, erilainen kuin mikään muu mitä koskaan olen lukenut. Nigerialaisen Oyinkan Braithwaiten mustaa huumoria täynnä oleva kirja  on pitänyt mua otteessaan viime päivinä. Kirja kertoo hoitaja Koredesta ja hänen pikkusiskostaan Ayoolasta, joka on kuvankaunis ja saa aina kaiken anteeksi kauneudellaan.

Kauniilla Ayoolalla on kuitenkin “hieman” synkempi puoli. Pikkusisko Ayoola on mahdollisesti sosiopaatti. Hänen isosiskonsa Korede on hyvä siivoamaan Ayoolan jälkiä. Kun jo kolmas (!!!) Ayoolan poikaystävä kuolee veitsi sydämessään, Korede vaan poistaa tottuneesti veritahrat valkaisuaineella, hävittää ruumiin ja estää sisartaan postaamasta iloisia selfieitä suruaikana, ettei kenelläkään herää epäilyksiä. Seuraavaksi Ayoola iskee silmänsä Koreden pitkäaikaiseen ihastukseen Tadeen, ja sisarusten välit kiristyvät. Ketä Koreden pitäisi suojella ja keneltä?

Kaikkia yllämainittuja kirjoja myy esimerkiksi Suomalainen kirjakauppa. Toki nämä toimivat loistavasti myös ääni- tai e-kirjoina!

Mulla on meneillään 52 kirjaa vuonna 2020 -tavoite, joka etenee edelleen hyvin. Olen kirjoittanut ylös kaikki tänä vuonna luetut kirjat ja julkaisen listan ja fiilikset loppuvuodesta, että miltä tämä haaste tuntui. Kenties ensi vuonna tavoitteeksi 100 kirjaa/vuosi? Niin paljon lukeminen antaa mulle. Näen myös meidän lapsista, että he ovat esimerkin voimasta innostuneet lukemisesta. Meillä lukeminen on koko perheelle tosi luonteva osa arkea ja olen siitä kiitollinen, sillä se antaa niin paljon. Uskon, että lapset osaavat aikuisena arvostaa sitä, että ovat löytäneet tiensä kirjojen pariin ja oppineet sitä kautta niin paljon uutta.

Mitä te luette juuri tällä hetkellä? Onko teillä syysloma meneillään? 


Syysterkut Oulusta

19.10.2018

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä syyslomalla mun tädin perheen luona, ja täällä on ihanaa! Kyllä tuli taas niin kotoisa ja ihana fiilis kun puin kotona tutun Oulu-paidan päälle, lastasin Oton kanssa tavarat ja lapset autoon, ja otettiin nokka kohti Oulua. Täällä on niin helppo rentoutua ja levätä ja irtautua kaikesta. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, lapset leikkivät kaikki kolme tuolla mun kummipojan ja hänen kaverinsa kanssa, ja naurun kiljahdukset vaan raikaavat tänne jatkuvasti.  Oulussa mustakin aina tuntuu kuin olisin lomalla, vaikka tekisinkin täällä välillä töitä. Ympäristöllä ja rakkailla ihmisillä on vaan niin rentouttava vaikutus.

Ihanaa ottaa tällainen pieni hengähdystauko tähän väliin, sillä lokakuu on ollut tavallista enemmän täynnä töitä ja tapahtumia, ja vuoden työntäyteisimmät kuukaudet ovat vasta edessä: marras- ja joulukuu. Uskon, että tämän ihanan akkuja lataavan reissun ansiosta saan hurjasti lisää energiaa tuleviin viikkoihin. Odotan innolla kaikkea ihanaa, mitä lähestyvä joulu tuo tullessaan. Ollaan kyllä onnekkaita, kun meillä on tällainen ihana paikka johon ollaan aina tervetulleita, ja jossa meillä on aina hyvä olla tärkeiden ihmisten kanssa.

Näiden päivien aikana ollaan käyty mun mummun haudalla, herkuteltu donitseilla, nähty mun äitiä ja Armasta ja ulkoiltu. Sellaista ihan perus Oulu-puuhaa, mitä nyt täällä aina tehdään. Huomenna mennään moikkaamaan mun pappaa, kun hän on kotiutunut reissusta. Onkin jo ehtinyt tulla hurja ikävä! Pitää yrittää nähdä taas niin paljon sukulaisia ja ystäviä kun vain ehditään tämän loman aikana.

Täällä on ollut uskomattoman kaunista, aurinko on paistanut ja ruskaakin on vielä jäljellä, vaikka pelkäsin, että täällä olisi jo ihan kaikki lehdet pudonneet puista. Upeaa väriloistoa on onneksi edelleen näkyvissä. Lapset ovat nauttineet ulkoilusta ihan täysillä, kun on koko ajan leikkikavereita paikalla, ja iso piha jossa juosta ja touhuta. Huomenna mun tädilläkin alkaa loma, niin voidaan touhuta sitten koko porukalla jotain hauskaa.

Käytiin tänään aamulla Ainolan puistossa Hupisaarten leikkipuistossa leikkimässä, ja meillä oli niin hauskaa. Siellä on paljon tekemistä sekä isoille että pienille, ja koko perhe viihtyi siellä super hyvin. Ainolan puisto oli ihan lemppari jo lapsuudessa, ja edelleen siellä on käytävä aina kun tänne tullaan. Taapero ihmetteli vesisuihkuja, ja halusi mennä kuulemma ”vähän uimaan”. Ihan ei päästetty enää uimaan lokakuun hyiseen veteen, mutta ihasteltiin kyllä vesisuihkuja kauempaa yhdessä.

Mä toivottelen kaikille upeaa syksyistä viikonloppua <3


Minisyysloma Ahvenanmaalla lasten kanssa

05.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Visit Ålandin kanssa.

Me lähdettiin viime viikon lauantaina aamulla aikaisin kohti Turkua, ja autolla suoraan laivaan. LViking Linen laiva vei meidät Maarianhaminaan minisyyslomalle. Mä en ollut koskaan ennen käynyt Ahvenanmaalla, eivätkä olleet meidän lapsetkaan, joten tämä oli aivan uusi kokemus! Laivamatka meni niin nopeasti, hassua, kun on tottunut menemään aina Helsingistä laivalla Tukholmaan, jolloin matka Ahvenanmaan läpi Tukholmaan on tietysti paljon pidempi. Nyt laiva lähti aamulla ennen yhdeksää, ja kahdelta oltiin jo Ahvenanmaalla.

Ensimmäisenä me kirjauduttiin sisään hotelliimme Park Alandiaan, joka oli aivan älyttömän ihana ja kaunis hotelli ihan Maarianhaminan keskustassa. Me yövyttiin upeassa sviitissä, jossa oli upea kahden hengen kylpyamme ja erillinen makuuhuone. Päästiin myös kurkkaamaan Park Alandian normihuoneeseen, ja tilava ja kaunis oli sekin. Meidän perhe olisi mahtunut loistavasti myös tavalliseen huoneeseen, jossa oli parisänky ja vuodesohva. Kuopus sai hotellilta matkasängyn ihanilla lakanoilla pedattuna.

 

Meidän reissu oli täynnä Visit Ålandin meille järjesteämää hauskaa ohjelmaa, ja ihan ekana lähdettiin vierailemaan Grannasin omenatilalla. Päästiin näkemään upeat omenatarhat täynnä kauniita ja kypsiä omenoita, ja saatiin kuulla kaikenlaista ihanaa omenoiden tuotannosta ja tilan pitämisestä. Lapset poimivat omenat suoraan puusta syötäväksi, ja mukaan meille lykättiin vielä suuri laatikollinen omenoita, omenamehua ja hyvää mieltä. Paikalle remontoidaan juuri aivan upeaa kahvilaa, johon päästiin myös tutustumaan. Koko paikka ja sen omistajat olivat niin sydämellisiä ja ihania ihmisiä, että saatiin kyllä todella hyvä ensivaikutelma Ahvenanmaasta heti alkuun.

Grannasin omenatilalta matka jatkui Käringsundin kalastajakylään, jossa on kuvattu mm. Astrid Lindgrenin Saariston lapset -sarjaa. Kalastajakylä oli juuri sellainen, kuin mikä mielikuva mulla on Ahvenanmaasta ollutkin. Upean idyllisiä puurakennuksia vedessä, kauniita maisemia ja rauhaa. Käringsundissa on myös villieläinsafari, leirintäalue ja vierasvenesatama.

Lauantain ohjelmassa oli vielä Käringsundin lähellä sijaitseva mahtava perhepuisto Smart Park. Smart Park on yleensä auki vain kesällä, mutta tänä vuonna se avataan myös syyslomaviikon ajaksi. Smart Parkissa on laajat ulkotilat, joissa on karuselleja, leikkipuisto, kiipeilylinna, keinuja, sähköautoja ja vaikka mitä muuta. Kesällä Smart Parkista löytää myös ihania kotieläimiä, joita saa paijailla ja halia, veneitä ja ihan kaikkea mahdollista. Siellä olisi voinut viettää ihan koko päivän, tai vaikka kaksi. Smart Parkilla on myös sisätilat, joissa oli paljon lisää tekemistä.

Pomppulinnoja, interaktiivista hiekkaa, sekä ylösalaisin -seikkailu, joka sekoittaa aisteja ja saa katon näyttämään lattialta! Paljon hauskaa tekemistä sekä lapsille että aikuisille. Paikalla on myös kahvila ja kauppa, jossa on mm. paljon ahvenanmaalaisen Plaston klassikkoleluja myynnissä. Lapset laskivat innoissaan myös Plaston rekka-auton mallista tehdystä liukumäestä.

Illastettiin lauantaina Park Alandia -hotellin ravintolassa, jossa oli todella herkullista ruokaa ja hyvä palvelu. Hurjan pitkän päivän jälkeen me mentiin helpoimman kautta, ja valittiin ruuaksi ravintolan hampurilaiset. Nappivalinta! Jälkiruuaksi lapset ottivat jäätelöä kinuskikastikkeella ja tuoreilla marjoilla, ja me otettiin Oton kanssa Ahvenanmaan pannukakut. Aivan superhyvää, ja ihan erilaista kun odotin.

Sunnuntaiaamuna nukuttiin rauhassa, ja käytiin aamiaisella hotellin ravintolassa. Tykkäsin kovasti siitä, miten Park Alandia -hotellissa suurin osa aamupalatuotteista oli paikallisilta tuottajilta ihan läheltä. Juustot, jugurtit, leikkeleet, vihannekset ja hedelmät, kaikki oli lähituotantoa. Ja herkullista sellaista!

Sulateltiin hetki ruokia, ja lapset kävivät kylvyssä meidän sviitin upeassa kylpyammeessa. Kylvyn jälkeen olikin loogisesti oiva hetki lähteä uimareissulle Mariebadin seikkailukylpylään. Mariebad sijaitsi aivan lähellä meidän hotellia, meren rannassa. Kylpylässä on paljon erilaisia altaita, kolme liukumäkeä (joista yksi kiertää rakennuksen ulkopuolella, IIK!), sekä upea ulkoallas mielettömällä näköalalla. Kylpylässä pääsee myös uimaan suoraan meressä halutessaan, mutta me ei oltu ihan niin hurjia, ulkoallas riitti lasten kanssa. Tilat olivat tosi siistit ja viihtyisät, ja pukuhuone oli juuri sopivan kokoinen lasten kanssa, ei tarvinnut pelätä, että taapero menee hukkaan.

Me lounastettiin Mariebadin Thai Orchidissa, jossa oli herkullista thairuokaa, sekä perus kahvilaruokaa kuten panineja. Ruoka valmistettiin alusta loppuun asti itse, ja yllätyinkin siitä, miten laadukasta thairuokaa voi olla miljöössä, joka muistutti vain tavallista uimahallin kahvilaa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, sillä hinta-laatusuhde oli todellakin kohdallaan.

Viimeisenä kohteena meillä oli upea Merenkulkumuseo, josta en tiennyt etukäteen mitään. Meillä meinasi loppua aika kesken, sillä museossa oli niin paljon nähtävää ja tehtävää. Lapsille on museossa Rubyn Aarrejahti, jossa etsitään Rubya ja vastataan erilaisiin kysymyksiin. Täytettyään aarrejahti-lappusen, sai lopuksi valita itselleen aarteen ja osallistua arvontaan. Museossa on todella upeita juttuja esillä, ja vaikka me ei olla esimerkiksi mitenkään erityisen kovia veneilijöitä tai mitään muutakaan, niin meillekin museossa oli ihan hurjasti kiinnostavia juttuja. Rör&Gör -pisteillä pääsee itse kokeilemaan kaikkia. Lapset kiipesivät pelastuslauttaan, ohjasivat simulaattorilla risteilyalusta, värittivät merimiestatuointeja ja harjoittelivat solmuja. Ihan mahtavan toiminallinen ja mielenkiintoinen museo.

Sunnuntaina iltapäivällä oli sitten aika ajaa auto jälleen laivan kyytiin, ja ottaa nokka kohti Turkua. Oltiin Turussa illalla kahdeksalta, ja siitä ajeltiin yöksi kotiin. Älyttömän intensiivinen, mielenkiintoinen ja hauska reissu, josta me kaikki nautittiin aivan täysillä. Lapset juttelivat eri paikoissa ahvenanmaalaisten kanssa sujuvasti ruotsiksi, ja nauttivat kun saivat käyttää toista äidinkieltään pääkielenä.

Ahvenanmaa yllätti mut monipuolisuudellaan ja 24h reissun jälkeen jäi olo, että meillä olisi ollut vielä niin paljon nähtävää ja koettavaa. Neljän päivän syyslomareissu voisi olla juuri sopiva Ahvenanmaan tutkimiseen, tai sitten kunnon kesäreissu. Joka tapauksessa Ahvenanmaalla on hurjasti tekemistä koko perheelle, oli vuodenaika mikä hyvänsä. Tykkään siitä, miten kaikkiin paikkoihin on lyhyt matka, ja kaikki on siinä lähellä. Kaikkea ympäröi upea sininen meri. Ahvenanmaalaiset olivat hurjan sydämellisiä ja ihania kaikki, ja me viihdyttiin loistavasti. Ahvenanmaalle on pakko päästä pian uudelleen!

Visit Ålandin sivuilta voi lukea lisää Ahvenanmaasta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista, lasten kanssa ja ilman. Aivan ihana paikka ja ihana reissu. Mä niin nautin matkustamisesta Oton ja lasten kanssa, kun me osataan reissussa puhaltaa yhteen hiileen ihan yhtä hyvin kuin kotonakin. Vaikka tekemistä oli paljon, meillä oli koko ajan hauska ja rento meininki. Kiitos Visit Åland mahtavasta minisyyslomasta!