Niin moni toivoi tutista luopumis -tarinaa että päätin sen sitten kirjoittaa! Tiara ei oikeastaan koskaan ole ollut hirveän kova syömään tuttia, vaan on syönyt sitä lähinnä päiväunilla, yöunilla ja silloin jos on ollut jokin harmi kuten flunssa tai se syksyinen vauvarokko. Hampaiden tulo on neidillä tapahtunut sen verran huomaamattomasti että Tiara ei ole niidenkään takia oikeastaan koskaan itkeskellyt tai syönyt tavallista enempää tuttia ainakaan niin että olisin kiinnittänyt siihen huomiota. Kai meidän neidillä on sitten aina ollut vain niin paljon asiaa että tutti on ollut tiellä!

1-vuotissynttäreiden aikoihin mä aloin tehdä niin että tutti oli aina sängyssä/vaunuissa jos ei ollut uniaika ja sitten toki annoin jos Tiara vaikka kaatui kävelyharjoituksissaan ja tuli pipi ja paha mieli. Meidän muuton aikoihin marraskuussa tuttipullo jäi kokonaan pois, siihen asti se oli ollut vielä käytössä yhden kerran iltaisin ennen yöunia. Tiara nukahti muuttopäivänä ilman iltamaitoa ja samalla mä heitin kaikki tuttipullot roskikseen ja päätin että tuttipullon käyttö oli nyt siinä. Eikä Tiara kertaakaan itkeskellyt tai kysellyt iltamaidon perään, kai se oli äidille enemmän jännittävä asia kuin Tiaralle.

Tutin kanssa en pitänyt kiirettä, koska Tiara ei ole sitä niin paljoa syönyt että se olisi hirveästi haitaksi hampaille vaikka luopumisessa olisikin kestänyt pidempään. Alkukeväällä mietin hetken että oltaisiin jätetty tutti pois ennen pikkusiskon syntymää, mutta päätettiin sitten Oton kanssa että antaa Tiaran syödä tuttia vielä. Olisi tuntunut ilkeältä viedä tutti ennen niin isoa muutosta! Kun pikkusiskon syntymä ei sitten ollutkaan Tiaralle niin traumoja aiheuttava ja mullistava elämänmuutos kuin mitä etukäteen ajattelin, olen vain odotellut sopivaa hetkeä tutista luopumiselle.

Tipa 1kk

Tiistaina sitten sopivasti mä en kertakaikkiaan löytänyt tuttia mistään kun Tiara oli menossa päiväunille ja päätin että kokeilen mitä tapahtuu jos en annakaan tuttia. Sanoin Tiaralle tutin menneen hukkaan ja Tiara tyytyi siihen. Neiti totesi itse vielä perään että ”Iso tyttö, ei tartte!” ja jäi reippaasti omaan sänkyynsä höpöttelemään. ”Voiko tää oikeasti käydä muka näin helposti?” mä ajattelin ja eihän se ihan sitten niin helposti mennyt. Tiara höpötteli yli tunnin omassa sängyssään saamatta unta ollenkaan ja sitten mä kävin hakemassa hänet ja hän iloisena toivotti ”Huomenta kaikille!”. Ei siis nukkunut sekuntiakaan.

Mä en kuitenkaan halunnut luovuttaa, koska tiesin että kun päikkärit jäi välistä niin nukahtaminen käy illalla vielä tavallistakin nopeammin, luultavasti siis myös ilman tuttia. Illalla sitten tavalliseen tapaan laitettiin Tiara nukkumaan, annettiin puput kainaloon ja toivotettiin hyvät yöt. Tiara kerran sievästi totesi että ”Tutti hukassa, äiti etsimässä!” johon sanoin että äiti ei löytänyt tuttia ja taas Tipa onneksi otti ihan lunkisti ja laittoi pään ihan tyytyväisenä tyynyyn. Tiara höpötteli varttitunnin ja nukahti sitten, jes!

Ensimmäisen nukahtamisen jälkeen mä olin vakuuttunut että nyt tämä onnistui ja sen jälkeen ei ole tuttia näkynyt Tiaran suussa. Tiara ei myöskään ole varastanut vauvan tutteja, eikä enää kysellyt tutin perään. Sen sijaan iltarutiineista on tullut sitäkin tärkeämpiä (sen lisäksi että ennen piti käydä äiti, isi ja sisko läpi kun mietittiin ketkä rakastavat Tiaraa on nykyään mukana myös mummu, Mörkö ja miljoona kaveria, jokainen yksitellen ja jos joku unohtuu välistä niin Tiara huomauttaa heti asiasta). Vaan eipä se haittaa! Nukahtamisessa kestää Tiaralla edelleen hieman kauemmin kuin ilman tuttia, mutta Tiara on aina jäänyt tosi sievästi sänkyyn itsekseen eikä ole sieltä kiipeillyt omin luvin pois vaikkei uni olekaan heti tullut että se ei mua stressaa todellakaan jos hän hetkisen pidempään selittää omiaan sängyssä ennen kuin uni tulee.

Tipa 6kk

Meillä tämä kävi helpoiten näin, etten alkanut höpöttelemään mitään että tutti viedään oravavauvoille/annetaan siskolle ym. koska Tiara tyytyi noin hienosti siihen että se vain meni hukkaan. Joskus yksinkertainenkin vain toimii, eikö!

Kuulostaa hurjalta, kaksikymmentä kuukautta eli yksi vuosi ja kahdeksan kuukautta. 20 kertaa enemmän kuin meidän kuopuksen ikä, sen verran on kuukausia mittarissa meidän vanhemmalla neidillä. Oikeastihan vuosi ja kahdeksan kuukautta on tosi tosi vähän, se on pieni kärpäsenkakan kokoinen ajanjakso Tiaran elämästä jota hän ei luultavasti muista ollenkaan aikuisena, mutta joka on hänen tähänastinen koko elämänsä. Luultavasti sanoin siksi, koska mun ensimmäinen muistoni jonka muistan ihan tarkkaan on ajalta jolloin olin melkeinpä tismalleen samanikäinen kun Tiara nyt, kesältä -93. Sain silloin keltaisen ankkailmapallon istuessani turvaistuimessa (?) enoni auton takapenkillä äidin pikkuserkulta joka oli vierailemassa Suomessa Amerikasta ja mulle on oikeasti jäänyt tuo tilanne mieleen.

On jännää miettiä mitä näistä elämän ensimmäisistä vuosista jää Tiaran muistoihin. Tällä hetkellä Tiaran muisti on aivan uskomaton ja hän esimerkiksi hoki viikon ajan ennen kuin mun äiti tuli meille että ”Mummu ja Mörkö tulee Oulusta. Tiistaina mummu ja Tiara menee keinumaan!” kun kerrottiin että Mummu tulee tiistaina meille. Eihän Tiara vielä viikonpäivistä tai ajankulusta ymmärrä hölkäsen pöläystä mutta neidin ikävää tuntui kovasti helpottavan tieto siitä että joskus se mummu sieltä tulee ja vie keinumaan. Ja nyt taas mummun lähdettyä on Tiara moneen kertaan toistellut että ”Mummu ja Mörkö meni junalla Ouluun”.

Tiara on ottanut taas kunnon kehitysspurtin tässä viimeisen kuukauden aikana, ja eniten oikeastaan vimeisen kahden viikon aikana, tuntuu että se vauvamaisuus on hävinnyt ja puhekin alkanut selkeytymään huomattavasti vaikka onkin ollut ymmärrettävää jo pitkään. Kaikki kirjaimet tuntuvat onnistuvan ärrää lukuunottamatta ja lauseetkin saattavat olla jo 5-7 sanan mittaisia entisen kahden-kolmen sanan sijaan. Sanat myös tulevat aika usein jo oikeassa muodossa ja lauseet ovat oikeasti lauseita eikä vain sanoja peräkkäin lausuttuna. Erityisen ihania lauseita ovat Tiaran sanomat rakkaudentunnustukset ja Tiara muistaa meidän hyvänyöntoivotuksetkin ulkoa ja ne pitää sanoa joka ilta tismalleen samassa järjestyksessä tai Tiara korjaa. ”Öitä, nuku hyvin, äiti ja isi rakastaa, kauniita unia!”

Mun mielestä tämä ikä on ihan loistava, Tiaralta kun tulee niin mahdottoman ihania, hupaisia, suloisia, hömppiä ja mahtavia oivalluksia harva se päivä. On myös ihanaa seurata miten toinen on innoissaan nurmikosta, kivistä, hiekasta, kaivonkannesta nurmikon reunassa, laiturista, kallioista, voikukista ja kaikesta uudesta ja erilaisesta. Miten onnelliseksi lapsi voikaan tulla kun hän löytää uusia asioita? ”Äiti, katso! Sinisiä kukkia tuolla! Vaaautsi!” Sinisestä puheenollen Tiara tunnistaa neljä väriä – sinisen, pinkin, harmaan ja mustan. Mutta hän muistaa kaikkien värien nimet ja hokee usein ”pinkki, harmaa, sininen, keltainen, musta etc.”

Kaksikielisyys-kuulumisia on moni kysellyt ja toivonut viime aikoina jaettavaksi taas täällä blogin puolella! Aika paljon junnataan vielä siinä missä viimeksikin asiasta kertoessani, eli Tiara osaa paljon yksittäisiä sanoja mutta lauseita ei vielä tule. Tiara ei edelleenkään aina vastaa ruotsiksi Otolle jos Otto puhuu ruotsia, mutta usein toistaa perässä Oton ruotsiksi sanomia sanoja ja usein myös mulle puhuessaan saattaa sekoittaa välillä puheeseen ruotsin kieltä kuten esim. videopostauksessakin taannoin sanoi ”öga” ”silmän” sijaan kun kyselin kasvonpiirteiden nimiä häneltä. Sanavarasto laajenee kokoajan, mutta edelleen suomen kieli on reippaasti vahvempi. Ja rehellisyyden nimissä täytyy myöntää että vauvan syntymä aiheutti pienen repsahduksen ruotsin kielessä ja ollaan koitettu päästä takaisin siihen hyvään tahtiin joka meillä pitkään jo oli ja molemmat vanhemmat puhuivat vain sitä omaa kieltään. Pikkuhiljaa!

Mä voisin lörpötellä Tiarasta loputtomiin, mutta antaa Tiaran kuitenkin kertoa myös itse itsestään! Tässä on muutama mun ylös kirjoittama Tiaran oivallus viime ajoilta:

”Äiti on höppänä, isi on höppänä, mummu on höppänä, sisko on höppänä ja mörkö on höppänä.”

”Äiti on Tiaran rakas.”

”Makoriinilaatikko on Tiaran lemppari ruoka.”

Äiti mitä ihmettä, isi on peppupää!

”Sisko on pieeeeeeni pikkuinen nätti!”

Onnea äidin ja isin pienelle rakkaalle, vuosi ja kahdeksan kuukautta♥

Kuvituksena viime viikkoina julkaisematta jostain syystä jääneitä kuvia koska Tipa oli vielä tänään toipilaana kun oli vasta ensimmäinen kuumeeton päivä. Huomenna jos vain Tipan vointi sallii niin luvassa kummitädin moikkailua ja ulkoilua! Blogin Facebook -sivuilta voi käydä lueskelemassa viikon tulevista postauksista ja käydä kurkkaamassa meidän pienemmän neidin ylisöpöä kuvaa jonka otin tänään ja Instagramista löytyy tuoretta kuvaa mun palautumisesta nimellä @iinalaura. Hyvää yötä kaikille♥