Pian vuoden ja kaksi kuukautta täyttävä kuopuksemme on ehdottomasti tämän perheen villein tapaus, on ollut ihan siitä asti, kun nousi konttausasentoon reilun viiden kuukauden iässä. Seisomaan hän nousi puolivuotiaana, ja 10kk iässä alkoi kävelemään kunnolla ilman tukea. Nyt reilut kolme kuukautta myöhemmin hän juoksee, hyppii ja kiipeilee.

Hän rakastaa kiipeilyä yli kaiken, ja näkee hienoja kiipeilypaikkoja joka puolella. Vaikka itsesuojeluvaisto on aivan olematon, hän on sitäkin fiksumpi ja kekseliäämpi. Kun hän haluaa jotain, hän yleensä keksii keinon saada sen. Sitä määrätietoisuutta on mahtavaa ja hauskaa seurata, vaikka välillä vähän pelottavaakin.

Hän on salamannopea ja halutessaan osaa myös liikkua melkein äänettömästi. Joskus hänet löytää esimerkiksi lehtihyllyltä seisomasta ja katselemasta ikkunasta ulos. Tai naulakossa olevan kenkätelineen alahyllylle ahtautuneena. Kaappien tyhjentäminen on hänen mielestään melkein yhtä hauskaa kuin kiipeily, ja olohuoneessa onkin kaksi isoa kaappia joita hän saa tyhjentää ihan mielin määrin. Hän tykkää tyhjentämisen lisäksi myös kerätä leluja koriin, ja saakin tällä tyhjennys- ja järjestysleikillä kulumaan välillä pitkänkin tovin.

Vaikka hän on vilkas tehopakkaus, osaa hän silti rauhoittuakin. Hän tykkää lukea kirjoja ja nimetä asioita kirjoista. Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti, mutta on kyllä vähentynyt jonkin verran ihan taaperon omasta halusta. Aamuisin ja iltaisin tissi on kuitenkin tärkeä, ja välillä kelpaa muulloinkin. Niissä hetkissä hän rauhoittuu ja paijailee äitiä samalla, ja pysyy hetken paikoillaan. Se on ihanaa ja niin tärkeää meille molemmille.

Hän on sydämellinen ja rakastava, ja antaa pusuja ja haleja ihan jatkuvasti. Kun hän haluaa syliin, hän nostaa kädet ilmaan ja sanoo ”kukkuun!” eli sylkkyyn. Hän tykkää kovasti piirtää piirustuslaudalla, ja uppoutuu välillä pitkäksikin aikaa legoleikkien tai palikoiden pariin. Siskot ovat parasta mitä minityyppi tietää, ja hienointa on päästä joskus isosiskojen huoneeseen leikkimään, tai tuhoamaan siskojen leikkejä.

Hän on kova puhumaan, ja ymmärtää myös tosi paljon puhetta. Hän osaa vastata kysymyksiin ”joo”, ”en” ”ei oo” ja ”ei”, ja osaa tehdä monia asioita pyydettäessä. Hän osaa hyvin kertoa jos on nälkä, jano, tai vaipan vaihtoaika. Aamuisin hän ei enää vaadi puuroa (puuwooooo), vaan ”aamu”, eli aamupalaa. Useimmiten hän silti syö aamupalaksi puuroa ja hedelmää tai vihannesta.

Puhe kehittyy tosi nopeassa tahdissa ja, joka päivä tulee uusia sanoja. 1-vuotiaana niitä tuli kymmeniä, nyt jo varmaan lähemmäs sata. Ei hän kaikkia käytä joka päivä, ja jotkut unohtuvat kun uusia tulee tilalle, mutta sanavarasto on joka tapauksessa tosi laaja ja hänen kanssaan pystyy jo kommunikoimaan helposti perusjutuista ja monesta muustakin asiasta.

Yöt hän nukkuu omassa huoneessaan, ja yöunet kestävät yleensä n. 10-11 tuntia heräämättä. Tämä tuntuu niin uskomattoman ihanalta, kun saa nukkua rauhassa kokonaisia öitä. Aamut alkavat yleensä siinä klo 6-7 välillä, ja nukkumaan hän menee n. kahdeksan maissa illalla. Päivisin hän nukkuu nykyään lähes aina kolmen tunnin päiväunet, jollaisia hän ei vauvavuoden aikana nukkunut melkein koskaan. Ne tuntuvat suorastaan luksukselta!

Meidän taapero on tosi sosiaalinen. Mentiinpä me minne tahansa, hän ottaa yleensä oma-aloitteisesti kontaktia uusiin ihmisiin, kunhan vieraat eivät yritä ottaa heti syliin. Silloin hän sanoo heti ”pois” ja haluaa tutun ja turvallisen äidin luo.

Vahvaa omaa tahtoakin löytyy jo, ja sellaista pientä esiuhmaa on havaittavissa aina aika ajoin. Välillä taas menee ihan uskomattoman hienosti fiinimmätkin tapahtumat. Hän on ollut mukana esimerkiksi pressitilaisuudessa jossa oli pelkkiä aikuisia, ja ison kansainvälisen firman toimitusjohtaja pitämässä englanniksi powerpoint-esitystä, ja kaikkien muiden piti istua hiljaa pöydän ääressä ja kuunnella. Hän mutusti tyytyväisenä ananasta, melonia, marjoja ja skonssia, ja kuunteli esitystä täysin ongelmitta mun kanssa, vaikka olin varautunut siihen että käydään vaan moikkaamassa tuttuja ja lähdetään sitten kotiin ennen varsinaisen esityksen alkua. Päädyttiin vaan jäämään kuuntelemaan, kun hän vielä siinä mutusteli tyytyväisenä kun esitys alkoi. Toisella kertaa taas vartin kauppareissu ei ole ollenkaan hänen mieleensä, ja hän näyttää sen kovin selvästi, haha. Mutta sitähän se taapero-arki usein on, erilaisia päiviä ja erilaisia vaiheita. Joskus menee aivan oppikirjan mukaan tai vielä paremmin, ja toisinaan sitten ei, ja se on enemmän kuin fine.

Hän on kyllä ihan uskomattoman ihana tyyppi ja paras mahdollinen lisä meidän perheeseen mitä vaan voi olla <3

Puolitoista vuotta on kulunut siitä päivästä kun meidän kuopus syntyi huhtikuisena lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yllättäen. Miten kummassa siitä voi  olla jo puolitoista vuotta? Tämä aika tuntuu menneen vielä paljon nopeammin, kuin 1,5 vuotta ennen Zeldan syntymää, vaikka kai se aika silloinkin kului ihan yhtä nopeasti. Muutaman viikon kuluttua meidän perhe on täysin uudessa elämänvaiheessa, sillä silloin meidän perheessä ei ensimmäistä kertaa ole yhtäkään alle 1,5-vuotiasta sitten Tiaran syntymän. Meidän perhe ei ole enää vauvaperhe.

Miksi 1,5 vuotta on sitten merkittävä ikä? Mä sanoisin että siksi, koska 1-vuotiaan ja 1,5-vuotiaan taidoissa on ihan mieletön ero. 1-vuotias on vielä vauva, ihan täysi vauva. Ei ehkä sylivauva, mutta vauva kuitenkin, vaikka sanoja osaisikin tai kävelisi. 1,5-vuotias ymmärtää jo asioita. Häneltä voi kysyä asioita, antaa ohjeita ja pyytää viemään sukat pyykkikoriin. 1,5-vuotias leikkii nätisti, pitkiäkin aikoja isosiskon kanssa ja jaksaa jo vähän keskittyä.

1,5 vuotta on aivan loistava ikä. Silloin ei ole vielä uhmaa tai esiuhmaa, on vain aurinkoisesti hymyilevä pikkutyyppi joka jaksaa aina yrittää uudestaan. Silloin suurin osa hampaista on jo tullut, yöt sujuvat kivasti, ruoka maistuu ja kokoajan opitaan uutta ja innostutaan. 1,5-vuotiaalla on jo hauskoja juttuja ja omia höpsötyksiä joille nauraa. 1,5-vuotias haluaa soittaa puhelimella mummulle ja huutaa ”HETÄTYYYYY!” täysillä, että mummu varmasti herää. Hän haluaa pukeutua äidin takkiin, vaikka hupun ja kauluksen välistä jää vain nenänpää näkyviin. Ei se mitään, takin sisällä on mukavaa!

1,5-vuotias tietää itse milloin on jano, nälkä tai väsy, ja osaa pyytää mitä milloinkin tarvitsee. Hän roikkuu lavuaarin edessä huutamassa ”ANO!” niin kauan että äiti tai isosisko tulee antamaan vettä. Ja trust me, hän ehtii sanoa ano ainakin kymmenen kertaa sinä aikana kun nousen ylös tuolilta, lattialta tai mistä milloinkin, otan mukin ja täytän sen vedellä. Hän hakee pehmolelun ja sanoo ”ukkuu!” kun väsyttää, yleensä kello 12 päivällä ja kello 19 illalla. Hän sanoo ”paita päähän!” kun hän haluaa laittaa paidan päälle, ja laittaa itse kengät jalkaan.

”Ukkuu!” kuulemma.

Puolitoista vuotta on hyvä ikä, ja loistava ikäero. Meidän lapsilla on ikäeroa puolitoista vuotta ja pari viikkoa päälle. Vuosi sitten tähän aikaan, olin sitä mieltä että ikäero on hyvä. Vaikka arki oli rankkaa kaksivuotiaan ja puolivuotiaan yökukkujan kanssa, kaikki meni vielä samalla rutiinilla kuin ekalla kerralla, ja me selvittiin. Tässähän me ollaan. Nyt mä olen kuitenkin sitä mieltä että puolitoista vuotta on loistava ikäero. Meidän lapset ovat toistensa parhaita kavereita, he ikävöivät toisiaan vaikka toinen olisi vain päikkäreillä. He tekevät melkein kaiken yhdessä, viihdyttävät toisiaan, lukevat, piirtävät ja käyvät yhdessä suihkussa leikkimässä kumiankoilla.

Usein kauhistellaan pientä ikäeroa, tai ihmetellään että miksi on niin kiire saada lapset peräkanaa. Tämän kolmen vuoden jälkeen mä en näe siinä mitään kauheaa, vaan ainoastaan hyviä puolia. Kuten aina sanon kun joku kysyy, ensimmäinen vuosi oli rankka, sen myönnän ehdottomasti. Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen mun mielestä kahden kanssa on ollut helpompaa kuin yhden, niin mä sen näen. Tietenkin perheet ovat erilaisia, toisilla ei ole rankkaa edes ensimmäisenä vuonna, ja toisilla on rankkaa ensimmäiset viisi vuotta. Meilläkin on varmasti vielä rankkaa, joskus, ehkä huomenna, ehkä sitten kun tytöt ovat teini-iässä, tai ehkä huomisesta teini-ikään asti. Silti, mä näen että tämä ikäero on meidän perheelle se kaikkein paras.

Mä tiedän että se uhma tai tahtoikä, on sieltä vielä tulossa. Viitteitä siitä on jo ehkä havaittavissa, ja odotankin sitä. Nuorimmaisemme omaa himpun verran tulisemman luonteen kuin esikoinen, ja tahtoiästä voi tulla mielenkiintoista. Nyt me kuitenkin nautitaan tästä seesteisestä elämänvaiheesta, kun kenenkään maidot eivät lennä seinään (paitsi vahingossa), ulkovaatteiden pukeminen on hauskaa ja yleisin vastaus kysymyksiin on ”JOOOOO!!!!!” hyvin innostuneella äänensävyllä.

Millaisia ikäeroja teidän lapsilla on? Mikä on hassuin sana joita lapsenne ovat osanneet 1,5-vuotiaana? Oletteko kohdanneet kauhistelua tai jyrkkiä mielipiteitä pienistä ikäeroista?

Kauheaa, että pian ollaan jo loman puolivälissä, ei tämän näin nopeasti pitänyt mennä! Etenkin tämä ensimmäinen lomaviikko kotona, on mennyt vaa hujauksessa, eikä olla saatu oikeastaan mitään järkevää aikaiseksi. Ollaan vaan niin lomafiiliksellä, että aikataulutus tuntuu ylivoimaiselta. Eilen piti mennä Ikeaan, mutta lähdettiin niin viime tipassa, että myöhästyttiin kolme minuuttia Ikea-bussista, eikä jaksettu odottaa puoltatoista tuntia seuraavaa. Suunnattin siis keskustaan shoppailemaan, kivaa toki sekin.

Vaikka ollaankin vain lusmuiltu ja oltu tekemättä mitään suunniteltua, mua ei harmita ollenkaan, eikä tunnu että loma olisi valunut hukkaan, päinvastoin. Superkiireisen ja aikataulutetun vuoden jälkeen se, että ei ole kiire minnekään, tuntuu vaan niin rentouttavalta ja ihanalta, parhaalta ikinä! Ja kyllä meillä on tässä vielä monta viikkoa aikaa tehdä niitä suunniteltujakin juttuja, kiertää kesäkohteita ja käydä siellä Ikeassakin. Kunhan vaan nuo säät tuosta paranisivat, niin olisi kivempi lähteäkin vaikka sinne Korkeasaareen tai pikinikille.

Tänään pidettiin tyttöjen kanssa askartelupäivä, kun suunniteltu puistoreissu ei tuntunutkaan niin kivalta ajatukselta jäätävän kylmän ja voimakkaan tuulen takia. Tiara on jo pitkään toivonut omaa tehtäväkirjaa, sellaista johon voi harjoitella kirjoittamaan numeroita ja kirjaimia, ja opetella laskemista, ja tänään löydettiin kiva ”Kohta mennään kouluun” -kirja, josta voi pyyhkiä uudelleen ja uudelleen tehdyt tehtävät, ja harjoitella niin monta kertaa kuin haluaa.

Ensin ajattelin, että tehtävät voisivat olla liian vaikeita Tiaralle ja hän turhautuisi, mutta mitä vielä, neiti oli into piukassa ja piirteli kirjaimia katkoviivaa pitkin tai vähän vierestä, kuin vanha tekijä. Ei vaan tuntunut niin kauhean ajankohtaiselta tuo ”Kohta mennään kouluun” meidän 2,5v:n kanssa, mutta Tiara oli toista mieltä, ja äiti oli väärässä luuloineen. Ehkä sitä ei niin kannata näissä oppimisjutuissa tuijottaa suositusikiä, vaan kuunnella lasta itseään, tuskin siitä haittaa on jos lapsella itsellään riittää kiinnostusta haastavempiinkin tehtäviin. Eri asia ovat pelit ja leffat jotka oikeasti voivat olla haitallisia liian nuorille katsojille tai pelaajille.

Zelda keskittyi enemmän (kiinni olevien) tussien imeskelyyn, kirjaintarrojen järjestelyyn pöydälle, ja Tiaralta tussien varasteluun, mutta näytti viihtyvän puuhissaan ihan hyvin hänkin. Mä itse keskityin vauvakirjojen täyttämiseen pitkästä aikaa, kun muutama päivä sitten tilaamani parinsadan paperivalokuvan satsi saapui kotiin asti. Tarkoituksena on päivittää vähän myös olkkarin valokuvakollaasia, ja siksi meidän piti sinne Ikeaankin mennä, että oltaisiin ostettu muutamat kehykset lisää.

Mä rakastan täyttää vauvakirjoja, mutta aina unohdan niiden olemassaolon liian pitkäksi aikaa ja sitten pitää aina stalkata täältä blogista, että mitäs siinä ja siinä ikävaiheessa onkaan tapahtunut. Onneksi kuitenkin on blogi, täältä löytyy niin kattavat höpötykset joka kuukaudelta, että ei ole vaikea täydentää kirjaa jälkikäteenkään.

Huomenna on luvassa lisää höpötyksiä, esittelyssä mun paras ostos ikinä, ja yritän myös vastailla huomiseen mennessä kaikki parin päivän aikana kertyneet kommentit. En voi sanoin kuvailla kuinka kiitollinen olen teille kaikille osoittamastanne tuesta postauksessa, jossa kerroin etten päässytkään kouluun. Epäonnistumisen tunne on vaihtunut toiveikkuuteen ja olen saanut kunnon motivaatioboostinkin. Kyllä tämä tästä, enkä mä kyyneleitä ole tirauttanut tämän asian vuoksi. Syksyn mahtavat haasteet siintävät jo mielessä, vaikka ilolla nautinkin vielä lomasta ja rauhasta.

Ihanaa huomista perjantaipäivää kaikille, ja kauniita unia<3

Tiara täytti perjantaina kaksi vuotta ja nyt ajattelin tarkastella vähän sitä mitä Tiaran maailmaan kuuluu tällä hetkellä ja mistä Tiara tykkää. Kulunut lapsen toinen vuosi on oppimisen ja kehityksen kannalta ihan järjettömän tapahtumarikasta aikaa, mutta tapahtumia meillä on kyllä riittänyt muutenkin aina uuteen kotiin muutosta pikkusiskon syntymään ja ensimmäiseen laivareissuun. Oikeastaan on aivan uskomatonta miten paljon voi tapahtua yhden vuoden aikana! Tiara on kasvanut perheen ainokaisesta vauvasta osaavaksi ja reippaaksi isosiskoksi, vaikka onkin edelleen vähän äitin vauva niinkuin varmasti siskoineen tulee olemaan lopun elämäänsä.

Kuten pari kuukautta taaksepäin kerroinkin, uhma on rantautunut myös meille. Edelleen Tiara on aika rauhallinen, varsinkin vieraiden seurassa vieraskoreus tulee ilmi ja neiti pistää parastaan mutta välillä taas käydään sitten jos jonkinlaista tahtojen taistoa aina väärän värisestä lautasesta siihen että siskon pipo olisi omaa pipoa mukavampi vaikka ei mahdukaan päähän. Myös tämä kuuluisa ”minä itse!” on aika kuumaa kamaa tällä hetkellä, äiti ja isi eivät saa edes lukea Tiaralle vaan Tiara lukee joka ilta iltasadun Otolle eli toisinsanoen selaa kirjan sivu sivulta kannesta kanteen ja sepittää tarinan ulkomuistista ääneen.

Itse pitää saada tehdä ihan jokaikinen asia, riippumatta siitä osaako vai ei ja tämä joskus aiheuttaa pientä kitkaa uhmiksen ja meidän välille. Onneksi me kuitenkin osataan Oton kanssa olla aika ketkuja jos halutaan ja usein saadaan jonkinlainen neuvotteluyhteys toimimaan myös Tiaran kanssa. En sanoisi Tiaraa kovinkaan tuliseksi luonteeksi, Tiara ottaa aika leppoisasti kaiken mutta sitten kun hän suuttuu niin hän todella suuttuu. Leppyy kuitenkin todella nopeasti eli aikalailla muistuttaa mun temperamenttia joka on siis ihan olematon.

Tiara osaa myös olla aivan äärettömän empaattinen, mikä on tosi suloista! Hän pyytää aina heti anteeksi ja tulee halaamaan käskemättä jos tietää tehneensä jotain kiellettyä. Usein Tiara myös pyytää anteeksi vaikka tilanne ei edes sitä vaatisi, esimerkiksi törmätessään vähän hyllyyn leikin tuoksinassa hän sanoo ”anteeksi hylly!” ja silittää hyllyä ja kerran hän oli vahingossa laittanut porkkanapehmonsa siskon lelulaatikkoon ja löytäessään sen pitkästä aikaa  hän sanoi ihan oikeasti surkealla äänellä ”Anteeksi porkkana! Tiara unohti sinut! Vahinko!”.

Kuten varmasti kaikki Tiaran kuukausipostauksia seuranneet tietävät on Tiara ollut 8-kuisena sanotusta ekasta sanasta asti aivan hillitön papupata ja sitä asiaa tulee solkenaan. Meillä harvoin on hiljaista jos Tiara on hereillä, koska Tiara höpöttää taukoamatta. Se vaihe on onneksi mennyt ohi että Tiara selitti jokaikisen asian mitä hän tai joku muu perheenjäsen teki, silloin tuntui niinkuin meillä olisi asunut joku kertoja joka kertoi jatkuvasti että ”äiti ottaa keksin kaapista. Isi meni vessaan. Siskolla lelu kädessä. Tiara ottaa kirjan!”.

Sittemmin tämä selitys on korvautunut jatkuvalla laulamisella. Tiara muistaa lukemattoman määrän lastenlauluja ulkoa ja laulelee niitä kokoajan. Tuiki tuiki tähtönen oli kesän aikohin ensimmäinen laulu jonka Tiara oppi kokonaan ja nykyään hän osaa varmaan kymmeniä lauluja ulkoa, kuten hämähämähäkin, aakkoslaulun ja Risto Räppääjä -elokuvien kaikki laulut. Tiaralla on myös mieletön kyky yhdistellä asioita, esimerkiksi todetessani kaverilleni että olen innokas oppimaan jotain-mitä-en-juuri-nyt-muista Tiara kiljaisi innoissaan ”KAAPO!” koska Kaapossahan lauletaan ”Oon nelivuotias, oppimaan innokas!”. Risto Räppääjä ja Viileä Venla -elokuvaa on kiittäminen sitä että kaksivuotiaamme sanoo nykyään mm. chillaa, vitsin makee ja cool.

Laulamiselle oiva kaveri on tanssiminen, mikä myös kuuluu Tiaran suosikkipuuhiin ja hänen lempparileikkinsä onkin muumidisco joka teki häneen laivareissulla lähtemättömän vaikutuksen. Muumidiscoa leikitään niin että äiti laittaa musat soimaan ja Tipa joraa oikein olan takaa. Tätä leikkiä leikitään joka päivä, monta kertaa päivässä. Kuten blogin fb-tykkääjät tietävätkin, vähän aikaa sitten Tiara keksi itse ensimmäisen tanssisarjansa joka kuului ”Kädet ylös, kädet alas, taputus ja ympäri!” ja sitä piti myös äidin ja isin harjoitella ylpeän tanssinopettajan kanssa. Näitä tanssiliikkeitä Tiara harjoitteli myös viikko sitten esimerkiksi Zaran sovitustiloissa sillä aikaa kun äiti sovitteli vaatteita, kun kuulemma oli niin ”hyvä biiiisi!”.

Laulun ja tanssin lisäksi Tiara tykkää tehdä palapelejä, rakentaa Duploilla ja leikkiä Brio-junaradallaan. Lisäksi piirtäminen, värittäminen, maalaaminen ja muovailuvahalla sotkeminen ovat neidin mielestä mukavaa puuhaa. Tiaralla on vilkas mielikuvitus ja hän kertoo yleensä selkeästi mitä kuvissa näkyy, esimerkiksi kerran hän kuulemma piirsi mummun pyöräilemässä Mörkön kanssa.

Neidin piirtämät kuvat ovat tosi pikkutarkkoja nykyään entisten suurpiirteisten ympyräsuhrujen sijaan, hän omien sanojensa mukaan harjoittelee piirtämään esimerkiksi kasvonpiirteitä ja osa kuvioista jo erehdyttävästi sellaisia muistuttaakin vaikka varmasti menee vielä tovi ennen kuin Tiara piirtää ensimmäisen pääjalkaisensa. Perusmuodot ovat Tipalle tuttuja ja hän piirtää usein ympyröitä ja suoria tai ainakin melkein suoria viivoja. Tiara käyttää monipuolisesti eri värejä ja hän on äärimmäisen tarkka siitä mitä värejä käyttää mihinkin ja kuinka niitä yhdistelee. Tiara tunnistaa ja muistaa nimeltä kaikki perusvärit ja muutkin tavalliset värit oranssista vihreään ja pinkkiin.

Tiara on kevättalvesta (olisiko ollut vuoden ja kolme tai neljä kuukautta päälle) osannut luetella numerot yhdestä kymmeneen sekä suomeksi että ruotsiksi. Nykyään sama onnistuu myös takaperin ja päälle vielä kymmenen numeroa lisää molemmilla kielillä, englanniksi menee vasta sinne kymppiin asti. Numeroiden luettelun lisäksi Tipa osaa nykyään myös laskea esineitä jos niitä on sellainen maltillinen määrä, sanotaan vaikka alle kymmenen. Esimerkiksi Duplo-palikoita, pinaattilettuja ja oman kukkaron kolikoita on kiva laskea. Tosin kolikoissa Tiaran laskelmat ovat joskus aika utopistisia, luokkaa ”Tiaralla on yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän kymmentä euroa” samalla kun hän osoittaa seitsemää kolikkoa.

Taaperomme on jo nyt pikkutarkka esteetikko kuten äitinsä joka ihastelee kynsilakkoja ja valitsee sopivaa kenkäparia puoli tuntia. Hän on kiltti ja ihana tyttö joka jaksaa keskittyä tarkasti tekemisiinsä. Rakastaa leikkiä kavereiden kanssa, juoksee ilosta kiljuen ovelle aina kun isi tulee kotiin ja söisi vaikka joka päivä pinaatti- tai porkkanalettuja. Hän on eläinrakas ja ikävöi mummunsa lisäksi Mörkö-koiraa harva se päivä. Puistossa leikkiminen, kiipeily ja liukumäestä laskeminen on Tiarasta kaiken edellämainitun lisäksi ihan huippukivaa ja puistossa me käydään melkeinpä joka päivä. Tiara ei enää nuku päiväunia joka päivä, mutta usein pitkän puistoreissun jälkeen uni maittaa vielä tunnin-pari.

Viimeiseen kuvaan tein kollaasin Tiaran kasvoista kuluneen kahden vuoden ajalta. Oletteko samaa mieltä että viimeisen kahden kuvan kohdalla on tapahtunut tosi iso muutos ihan parissa kuukaudessa? En tiedä tuleeko se kuvista niin hyvin ilmi eikä mulla ole neuvolastakaan vielä mittoja mutta tuntuu että nyt juuri kesän jälkeen Tipa on venähtänyt vaikka kuinka paljon pituutta ja vauvanpyöreys on hävinnyt tosi paljon! Muistan kun ekoina viikkoina ja kuukausina sitä tuli mietittyä että miltähän se vauva näyttää sitten vaikkapa parivuotiaana ja nyt kun katsoo noita kuvia niin tulee sellainen fiilis että neiti näyttää juuri ihan itseltään. Maailman kaunein Tipa♥

Vielä kerran paljon onnea meidän neidille, tästä on hyvä aloittaa neidin kolmas vuosi ja ensi vuonna tätä lukiessa nyyhkistellä kuinka se vuosi taas meni niin äkkiä ja kuinka on taas vuodessa tullut opittua vaikka ja mitä!

Millaisia teidän kaksivuotiaat ovat luonteeltaan? Löytyykö samoja kiinnostuksenkohteita kuin meidän Tipalta?

Moni on kysellyt että eikö Tiara koskaan uhmaa tai ole tottelematon ja aika pitkään sain vastata ihan rehellisesti että ei uhmaa ja tottelee oikein hyvin, mutta viime viikkoina on meilläkin ollut havaittavissa jos jonkinlaista uhmaa ja haluttomuutta toimia sääntöjen mukaan. Tiara on kokeillut rajojaan oikein olantakaa, suurimmaksi osaksi hän testailee niitä pelleilemällä ruuan kanssa (tahtoo syödä vain aamu-, ilta- tai välipalaa mutta lounas tai päivällinen ei kelpaa koskaan). Tiara haluaisi siis elää puurolla, jugurtilla, hedelmillä ja leivällä mutta lämmin ruoka on big no-no.

Ei kelpaa vaikka olisi Tiaran herkkuruokia, ei kelpaa vaikka saisi pikkumyyn luomuketsuppia päälle eikä kelpaa vaikka tekisi mitä. Ollaan pidetty aina johdonmukaiset ja säännölliset ruoka-ajat eikä tarjottu mitään ylimääräisiä herkkuja tai välipaloja normaalin ateriarytmin ulkopuolelta mutta itsepintaisesti Tiara vaan välttelee lämmintä ruokaa.Tiara onneksi syö niitä väli-, aamu- ja iltapaloja ihan hyvin ja vaikuttaisi kasvavankin ihan hyvin joten huolissaan en ole mutta turhauttaahan tämä kyllä joskus! Uskoisin tällaisen ruokalakkoilun olevan kuitenkin aika todella tavanomaista näiden pienten uhmaikäisten keskuudessa, vai olenko väärässä?

Muuten uhmaaminen näkyy ehkä karkailun ja ei-sanan käytön (Tiaralla) lisääntymisenä. Tiara hihittelee ja juoksee karkuun aina kun pitäisi tulla pukemaan/käymään potalla/syömään/lähteä ulos mutta yleensä tottelee kun on hetken saanut juoksennella. Ei-sanaa Tiara käyttää nykyään todella paljon, kaikkeen on kivaa vastata ” Ei oo! Eikä! En! En tahdo!”. Sen lisäksi että uhma on lisääntynyt, on Tiara kuitenkin myös kasvanut ja oppinut paljon uutta. Tiara osaa nykyään tosi hyvin jo pyytää anteeksi jos hän tietää tehneensä väärin ja muistaa aina kiittää ruuan jälkeen tai jos hänelle antaa jotakin.

Kaupassakin Tiara aina tervehtii myyjää ja kiittää ja sanoo heiheit lähtiessä, meidän pieni hurmaaja. Julkisilla paikoilla Tiara ainakin toistaiseksi unohtaa uhman ja vaihtaa hurmausmodin päälle, äidin onneksi. Niitä julkisia uhmakohtauksia ja lattialleheittäytymisiä odotellessa mä nautin tästä mielihyvin! Mä oon tosi iloinen että ollaan onnistuttu opettamaan Tiaralle hyvät käytöstavat ja vaikka ne unohtuisivat aina välillä uhman myötä niin siellä ne kuitenkin ovat jossain pääkopassa  ja toivottavasti pysyvät tulevaisuudessakin.

Tiara on oppinut hirvittävän hyvin myös kertomaan tunteistaan ja siitä mä oon tosi iloinen ja ylpeä! Tiara osaa kertoa olevansa ”innoissaan” tai ”iloinen” ja silloin kun äiti kieltää niin hän osaa kertoa että ”harmittaa!” tai ”surullinen”, Tiara myös kertoo kun ”jännittää”, ”ujostuttaa” tai on ”hauskaa!”. Meillä on sellainen kiva kirja jossa on esitelty erilaisia tunteita ja Tiara osoittelee  kuvista tosi taitavasti innostuneen sammakon, rakastuneet undulaatit ja ujon pandan sekä kaikki näiden muut tunteikkaat kaverit.

Samaisesta kirjasta (ja muista samantyyppisistä) Tiara on oppinut myös tunnistamaan vastakohtia ja alkeellisia syy-seuraussuhteita: ”Iso kissa, pieni hiiri! ”Kuuma, Kylmä! Valoisa, pimeä!” joista jälkimmäiseen Tiara mukavasti yhdistää valokatkaisijan rämppäämisen ”Norsu antaa pikkunorsulle lahjan. Ole hyvä! Pikkunorsu sanoo kiitos!”. Tiara on edelleen aikamoinen lukutoukka ja siitä mä oon tosi onnellinen, varsinkin silloin kun ulkona sataa vettä koska meillä ei ikinä ole vaikeuksia keksiä sadepäiville viihdykettä Tiaran lukuinnon ansiosta. Tipa jaksaa kuunnella pitkiäkin satuja ja nykyään eivät yksinkertaiset kuvakirjat tunnu neitiä kiinnostavankaan enää kauheasti. Sanakirjojen lisäksi suosikkeja ovat mun vanhat Disney-kirjat ja kaikkein lemppareimpia ovat mun vanhat Maikki Harjanteen kirjoittamat ”Minttu karkaa” ja ”Minttu mummolassa”.

Tiara muistaa ulkoa kaikki lempparikirjansa ja niiden lisäksi paljon erilaisia lauluja, kuten esimerkiksi viikko sitten blogin facebook-sivuilla julkaistussa videossa laulamansa Tuiki tuiki tähtösen. Tietenkin sanat menevät vielä vähän sinne päin, mutta kyllä laulut jo tunnistaa helposti. Muutenkin neiti nappaa kyllä hyvin nopeasti uudet sanat ja lauseet joten kotona täytyy todella miettiä mitä suustansa päästelee ellei halua että pikku papukaija toistelee sitä sitten jatkuvasti. Tiaralla tuntuu olevan älyttömän tarkka korva ja hän ymmärtää myös sanojen merkityksen tosi äkkiä ihan vain kuuntelemalla meidän puhetta, vaikka toki paljon myös selitetään asioita.

Mielikuvitus on ottanut vallan ja nykyään Tipa saattaa keksiä vaikka ja mitä hassuja pikku tarinoita ja hänen leikeissäänkin on usein jo vähän päätä ja häntääkin mukana. Duploista rakennetaan talo prinsessalle, Spike-lohikäärmevauvalla on nälkä ja hän haluaa maitoa ja astioista voi kattaa hyvät iltapäiväteet äidille ja Nasu-pehmolle. Kavereiden kanssa leikkiessäkin otetaan jo enemmän kontaktia eikä ainoastaan leikitä vierekkäin omaa leikkiä niinkuin tähän asti. Nyt muksuista alkaa oikeasti tulla kavereita eikä lapsia jotka vain sattuvat leikkimään samassa huoneessa!

Kavereita ollaankin viimeaikoina nähty tosi paljon, kyllä melkein kaksivuotias tarvitseekin jo useammin muutakin seuraa kuin äidin, isin ja vauvasiskon. Ollaan käyty ahkerasti puistossa leikkimässä ja Tiara on reipastunut myös puistossa kauheasti. Entinen arka lapseni kiipeilee nykyään liukumäen portaissa kuin vanha tekijä ja uskaltaa jopa laskeakin jos äiti vähän avustaa, ja viilettää menemään ympäri puistoa kavereiden perässä. Vielä vähän aikaa sitten Tiara ei uskaltanut mennä hiekkalaatikkoa edemmäs ja portaat olivat aivan liian pelottavat.

 Ruotsin kielen kehityksessä Tiara on ottanut harppauksia, hän esimerkiksi oppi yhden illan aikana sanomaan sanat ”mamma”, ”pappa”, ”bebis” ”gulle” ja ”älskling” ja sitten hän toistelikin pitkään että ”Äiti är mamma, isi är pappa, Zelda är bebis, Tiara är älskling”. Usein Tiara sekoittaa suomenkieliseen puheeseensa ruotsia sanan sinne – toisen tänne, ja Otolle hän saattaa tuttuihin juttuihin vastata ruotsiksikin jotain. Mä uskon että ruotsin kieli vahvistuu kokoajan ja kunhan Tipa sitten menee ruotsinkieliseen päiväkotiin niin kieli tulee vielä vahvemmaksi.

Tiara on jo pitkään ollut kiinnostunut numeroista ja osannut luetella numerot yhdestä kymmeneen sekä suomeksi että ruotsiksi. Nyt Tiara osaa  luetella numerot jo viiteentoista (suomeksi) ja lisäksi hän on ihan tässä viimepäivinä oppinut laskemaan sormella osoitellen esimerkiksi palikoita, sormia ja varpaita sekä kuvissa näkyviä juttuja. Me vain yksi päivä leikittiin legoilla ja Tiara alkoi laskemaan kukka-duploja ”yksi kaksi, kolme, neljä kukkaa” ja mä olin ihan hämillään että miten voi osata. Mutta nyt Tiara on laskenut jo monen monta kertaa ja kaikkia muitakin juttuja niin pakko kai se on uskoa.

Tyttömäisyys nostaa päivä päivältä enemmän päätään vaikka kyllä Tiara tykkää auto- ja traktorileikeistä ja erottaa kaivurin traktorista ja osaa erilaisten piipaa-autojen äänetkin. Tiaralle värit on tosi tärkeitä ja hän haluaa usein valita minkä värisistä astioista syö ruokansa ja osaa itse pyytää vaikkapa violettia lautasta. Tiara rakastaa vaatteita, kenkiä, laukkuja ja koruja ja pukeutumisleikit ovatkin ihan tytsyn lemppareita. Toistaiseksi Tiara ilmeisesti kuitenkin luottaa äidin makuun (onneksi) koska ainakin vielä hän pukee mukisematta kaikki mun valitsemat vaatteet päälleen ja vielä toteaa tyytyväisenä päälle että ”Todella hieno! Tyylikäs!”. Tiara myös esimerkiksi itse pukiessaan tunnistaa jo jos kengät menevät vahingossa vääriin jalkoihin ja vaihtaa ne heti oikeinpäin.

Kerroinkin Zeldan kuukausipostauksessa neidin viihtyvän isosiskonsa seurassa todella hyvin ja tunne on onneksi molemminpuolinen. Tiara rakastaa viihdyttää Zeldaa musiikkileluja rämpäten, laulellen ja pusuja antaen. Tiara osaa olla tosi hellä ja antaa sievästi pusun vaikka siskon nenänpäähän. Tiara myös edelleen tykkää auttaa Zeldan hoidossa ja antaa vaipan tai tuoda vaikka Zeldan lelun pyydettäessä ja usein pyytämättäkin. Ihanaa seurata tyttöjen kasvua yhdessä!

Vaikka uhma alkaakin pikkuhiljaa rantautua myös meille, en voi sanoa muuta kuin että mä oon ihan järkyttävän ylpeä meidän pienestä neidistä. Ja pahimpien uhmahetkien jälkeen tekee takuuvarmasti enemmän kuin hyvää käydä lukemassa tämä teksti ja miettimässä miten huikean paljon meidän rakas neiti jo osaa ja oivaltaa♥