Mä kirjoittelin jo maaliskuussa, juuri ennen Zeldan syntymää siitä että haluaisin päivittää mun vaatekaappia klassisen tyylikkäämpään suuntaan ja vältellä heräteostoksia ja huonoja materiaaleja. Ajattelin tehdä katsauksen siihen olenko onnistunut pyrkimyksissäni nyt kun synnytyksestä on jo kolme ja puoli kuukautta ja muutama uusi vaate on tullut hankittua. Samalla on uudistunut muukin ulkonäkö hiuksista lähtien ja ihan vertailun vuoksi mä selailin kuvakansioita ja tein monen monta kollaasia mun tyylin kehityksestä näiden reippaan kahden blogivuoden aikana.  Hämmennyin ihan siitä miten erilaisia lookeja mulla onkaan ollut koska luulin itse että olen säilynyt suht samannäköisenä hiuksia lukuunottamatta koko tämän ajan.

Nämä kuvat ovat blogin ensimmäisiltä kuukausilta, kesältä 2011 jolloin odotin Tiaraa. Huomaa että olin raskaana ja mukavuus oli tärkeintä kun jalassa olivat useimmiten leggingsit tai sitten verhouduin maximekkoon. Mulla oli mustat pitkät hiukset (pidennykset) ja  käytin aika paljon meikkiä ja itseruskettavaa.

Raskauden jälkeen laitoin uudet 60cm pituiset hiustenpidennykset ja voi apua että ne olivat kyllä ihan liian pitkät nyt kun katson!! Miten mä olen ikinä pärjännyt pienen vauvan kanssa noin pitkällä ja hankalalla tukalla? Vaatteista huomaa myös että olin tyylini kanssa ihan hukassa, päällä on niitä vaatteita joita käytin ennen raskautta vaikka kroppa on ihan eri mallinen kun kyseessä ovat heti synnytyksenjälkeiset viikot ja kuukaudet.

Edelleen noissa kuvissa vilkkuvat ylipitkät hiukset joita onneksi älysin lyhentää juuri ennen Tiaran ristiäisiä! Ristiäismekostani (keskirivin oikeanpuolimmaisin kuva) tykkään edelleen hirmuisesti! Se oli mun ensimmäinen tyylikäs ostos vuosikausiin. Tykkään myös tuosta vihreästä parka-takistani jonka olen ostanut jo neljä vuotta sitten, mutta joka edelleen näyttää raikkaalta ja hyvältä asun kuin asun kanssa.

Keväällä 2012 mä päätin antaa mun hiusten levähtää ja otin pidennykset viiden vuoden yhtäjaksoisen käytön jälkeen ensi kertaa kokonaan pois. Mulla oli orpo olo lyhyessä tukassa, muistan vieläkin miten oudolta tuntui varsinkin aluksi kun ei ollutkaan sitä turvallista, yleensä aina hyvännäköistä pitkää tukkaa. Se tauko kuitenkin teki mun hiuksille tosi hyvää! Kevät taisi innostaa mut kokeilemaan uusia värejä kun noissa kuvissa näkyy niin paljon keltaista, oranssia ja pinkkiä.

Loppukesästä mä ilmeisesti innostuin sitten mustasta ja valkoisesta kun niitä näkyy aika paljon. Vaalensin sen kesän aikana myös hiuksia ensi kerran punaruskeiksi, tämän vaalennuksen jälkeen en värjännytkään tukkaa melkein vuoteen kun tulin raskaaksi.

Raskausaikana tunsin hukanneeni tyylini taas kerran aivan totaalisesti. Tuntui että mikään vaate mitä ostin ei loppujenlopuksi ollutkaan sellainen kuin olin toivonut. Alkuraskauden väsymys ja migreenit myös aiheuttivat sen että viimeinen asia mielessä oli pukeutuminen! Niimpä mun vakiovarustus koko talven olivatkin mustat legginsit ja tuo jättimäinen beige parkatakki joka lämmitti kun olin ihan jäässä vaikkei olisi edes ollut pakkastakaan.

Valtava vatsani vaikeutti pukeutumista kevään edetessä pidemmälle, mutta samaan aikaan pukeutuminen alkoi kuitenkin innostaa mua kun ei tarvinnut enää olla vuodelevossa ja sain taas liikkua ihmisten ilmoilla enemmän. Koitin ottaa kaiken irti niistä vaatteista jotka päälleni mahtuivat ja istuin iltaisin koneella tekemässä unelmatyyli -kansiota ja ostoslistaa raskaudenjälkeiselle tyylilleni. Tuo lista on ollut mulla pohjana kaikissa ostoksissa ja nykyään mietin aika tarkkaan mitä haluan ostaa ja mitä en. Joskus toki teen heräteostoksiakin, mutta kyllä silti harkitsen nykyisin huomattavasti tarkemmin ostoksiani kuin ennen.

Kun mä raskauden jälkeen vaalensin hiukseni luonnonvaaleiksi ja tartuin 9kk tauon jälkeen Yves Rocherin itseruskettavaan suihkeeseen, musta tuntui että mä heräsin taas eloon. Itseruskettava ei ehkä kaikkien mielestä ole tyylikäs tapa ruskettua – mutta turvallisempi ainakin kuin solarium. Ja rusketus on mun juttu, se tuo mulle hyvän fiiliksen ja sopii vaaleaan tukkaan. Viimeinen silaus olivat pidennykset, ai että mulla oli ikävä pitkiä, oikeasti pitkiä hiuksia! Mä kävin pitkän tien lyhyillä ”luonnollisilla” hiuksilla ja koitin meikata mahdollisimman vähän ja ehkä, myönnettäköön, muuttua vähän enemmän äitimäiseksi.

Äitimäisyys tai käsitykseni siitä kaikessa stereotyyppisyydessään ei kuitenkaan ole mun juttu. Tylsissä vaatteissa tunnen itseni nuutuneeksi, aikaansaamattomaksi ja tylsäksi. Siksi mä päätin ihan suosiolla ostaa niitä vaatteita joista tykkään ja olla juuri sitä mitä mä olen: Räiskyvän värikäs, vähän bimbo, sopivan naisellinen ja itsevarma. Oma itseni.

Päätös osoittautui oikeaksi, sillä tällä hetkellä mä olen tyytyväisempi tyyliini kuin koskaan ennen. Kahden lapsen jälkeen mä tunnen itseni miljoona kertaa elävämmäksi kuin teinivuosien villeimmissä pippaloissa, kauniimmaksi kuin 17-vuotissyntymäpäivänäni jolloin naisen sanotaan olevan kauneimmillaan ja itsevarmemmaksi kuin ikinä ennen vaikka olen varustettu raskausarvilla ja löllöllä masunahkalla. Mä oon löytänyt itseni ja mä oon löytänyt mieluisaa sisältöä vaatekaappiin. Se todella auttoi että raivasin hyllyjä erittäin rankalla kädellä – mä en nykyisin käytä pukeutumiseen kuin muutaman minuutin sen entisen tunnin tuskailun sijaan.

Kun turhat rievut ovat poissa tieltä on helpompi löytää se mitä etsii. Vaikka vaatemäärä kaapissa on pysynyt aika maltillisena uusista ostoksista huolimatta, voisin vieläkin siivota sieltä vaatteita koska edelleen siellä on vaatekappaleita, jotka eivät kertaakaan ole eksyneet mun päälle sen edellisen siivouksen jälkeen. Matkaa on silti vielä kohti täydellistä vaatekaappia jollaisesta haaveilen. Aiemmin mainitsemani ostoslista jonka tein itselleni näyttää tältä (ruksi niissä kohdissa jotka olen jo täyttänyt):

Monet listan jutuista joista ruksi puuttuu löytyvät jo kaapistani (tavallaan), mutta se täydellinen yksilö puuttuu vielä. Pikkumustia mulla on esimerkiksi useita – mutta yksikään niistä ei ole se täydellinen Audrey Hepburnmainen yksinkertaisen tyylikäs ilmestys josta haaveilen. Mulla on tsiljoonia huiveja, mutta ei sitä yhtä joka viimeistelee lookin kuin lookin upeaksi kokonaisuudeksi. Joitakin mun uusia vaatteita myös puuttuu tältä listalta, mutta ne ovat silti olleet tarpeellisia ja hyviä ostoksia. Tämä lista toimii mun ohjenuorana siihen, millainen vaatekaapin sisällön tulee vähintään olla että pukeutuminen tyylikkäästi ei tuottaisi koskaan ongelmia mulle. Jollekin toiselle täydellinen vaatekaappi tarkoittaa jotain aivan muuta, mutta tämä on mun näkemys.

Tein kollaasin puuttuvista vaatteista jotka ovat tarpeellisia näin syksyn tullen, nuo matalat sandaalit ja kuviolliset bikinit kun ehtii ostaa vaikka sitten lähempänä ensi kesää.

Kuvat polyvore.com

Kun kaapista löytyisivät nuo ihanuudet, olisi syksyn vaatekaappi ihan täysi kymppi ja kaikkia vaatteita olisi tosi helppo yhdistellä keskenään. Näitä lähden siis etsimään meidän elokuisella Tukholman reissulla naapurimaan pääkaupungin hieman paremmista valikoimista. Lempparikaupat TopShop ja Urban Outfitters on ainakin katsastettava ihan heti alkajaisiksi!

Mikä on teidän vaatekaapin puuttuva palanen? Mikä on lempivaatteenne?

Tänään oli se kauanodotettu jälkitarkastus, jos sitä enää tämänpäiväisen jälkeen voi sillä nimellä kutsua! Meidän vauvalle ja mulle oli laitettu peräkkäiset ajat että ensin on vauvan lääkärineuvola ja sitten mun jälkitarkastus ja sehän meni aivan pipariksi. Kesän kunniaksi meille oli tietenkin laitettu lääkäri-opiskelija ”lääkäriksi” ja nyt täytyy kyllä sanoa että jäi huono maku suuhun koko käynnistä. Mä ymmärrän kyllä että opiskelijankin täytyy saada harjoitella mutta miksi, oi miksi opiskelijat täytyy laittaa yksin harjoittelemaan? Tai tiedänhän minä, resurssipula, mutta kun se johtaa vain suurempiin harmeihin.

Meidänkin käynti kesti lopulta 1,5h aiheuttaen jonollisen kyrsiintyneitä asiakkaita ja ylilääkärin paikalle – vaikka kyseessä  oli ihan rutiinitarkastukset. Meidän jokaisella neuvolakäynnillä harvinaisen tyytyväiseksi tituleeratun vauvan tunnin kestäneestä lohduttomasta itkusta (joka varttitunnin lonkkien vääntelystä aiheutui) hämmentyneenä unohdin sitten kysyä kaikki mieltäni askarruttaneet asiat mm. liikunnasta ja meinasi unohtua jälkitarkastustodistuksenkin saaminen mutta onneksi tämä ylilääkäri sitten muisti kysyä että olenko jo saanut sen lääkäriltä. Niin ja niissä vauvan lonkissahan ei ollut mitään vikaa, opiskelija vain ”kokeili vauvan pulssia nivusista” ja ihmetteli kun ei saanut pulssia tuntumaan silloin kun vauva huusi. Anteeksi, olen vain edelleen tuohtunut koska ei varmasti kukaan haluaisi että omaa pientä vauvaa itketetään aivan turhan takia ja vielä niin pitkään! Täytyy sanoa että tämän päivän lääkärikäynti oli yksi mun elämän turhauttavimpia kokemuksia.

Mutta nyt siihen itse palautumiseen, vaikka en kyllä jälkitarkastuksen perusteella ole yhtään sen viisaampi kuin aiemminkaan. Mitat otettiin jo tiistaina ja kertyneistä 15:stä raskauskiloista oli jäljellä vielä neljä. Mä oon vain tyytyväinen niihin neljään kiloon sillä ennen raskautta mun paino oli jostain syystä laskenut aika alas vaikka söin normaalisti enkä liikkunutkaan normaali vaunulenkkejä enempää. Tällä hetkellä koen olevani siis noin suurinpiirtein mun omassa ihannepainossani! Täytyy vain toivoa että imettäminen ei laske nyt mun painoa enää niin alas kuin mitä se tosiaan ennen raskautta oli.

Palautuminen raskauden jälkeen on varmaan yksi herkimmistä aiheista nostattamaan mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin meidän äitien keskuudessa (heti imetys-korvikesodan ja perhepeti vs. pinnasänky -taiston jälkeen tietysti). Toisaalta pitäisi palautua nopeasti mutta toisaalta sekään ei ilmeisesti ole hyvä jos palautuu nopeasti. Itse olen vastaanottanut sekä arvailuja siitä että palaudunko enää koskaan ennalleni toisen raskauden jälkeen, että kommentteja siitä kuinka pukeutumalla tiukkoihin vaatteisiin ja esittelemällä kroppaani synnytyksen jälkeen kasaan paineita toisille äideille palautua nopeasti ennalleen synnytyksen jälkeen.

Mun mielestä se vain tuntuu väärältä että pitäisi peitellä omaa kroppaansa vain siksi ettei jollekin tule paha mieli! Miksei siitä saisi olla ylpeä jos on palautunut hyvin? Miksei saisi iloita kun näkee raskauden jälkeen peilissä viimein sen tutun oman itsensä ja pukeutua juuri niinkuin itse haluaa? Faktahan on kuitenkin se että jokainen palautuu omaan tahtiinsa, eikä mun mielestä palautumisesta pitäisi ottaa mitään paineita kun ei sille näin pian synnytyksen jälkeen oikein voi eikä edes saakaan tehdä mitään. Jos mä itse loisin esimerkkiä että heti synnytyksen jälkeen pitää himokuntoilla ja ei saa syödä muruakaan jotta on mahdollisimman pian entisellään, mä ymmärtäisin syyttelevään sävyyn kirjoitetut kommentit paineiden asettamisesta – mutta jokainen lukija tietää että niin en ole tosiaan tehnyt!

Enkä kyllä ala säkkiinkään pukeutumaan ettei kukaan ottaisi paineita. Mä oon niin tyytyväinen mun kroppaan kuin 6 viikkoa synnytyksen jälkeen voi olla ja pukeudun myös sen mukaan. Viimeksi en ollut ollenkaan näin tyytyväinen näin pian synnytyksen jälkeen, kilojakin oli jäljellä silloin vielä paljon enemmän. Palautuminen voi siis olla todella erilaista jokaisen äidin lisäksi myös jokaisen eri raskauden kohdalla. Mä kirjoitin palautumisesta viimeksi viikko synnytyksen jälkeen – tyytyväisenä senhetkiseen tilanteeseen ja silloin jo totesin että palautuminen on erilaista kuin ensimmäisestä raskaudesta.

Kaikenkaikkiaan koen olevan myös fyysisesti paremmassa kunnossa tämän toisen raskauden jälkeen vaikka vietin keväällä useamman kuukauden vuodelevossa! Jaksan hyvin nostella vaikka molempia muksuja yhtäaikaa ja työnnellä tuplarattaita ylämäessä vaikka kyydissä on rattaiden painon lisäksi 17kg muksuja ja 5kg ostoksia. Viime postauksessa mainitsemani lantiokivut menivät muutamassa päivässä ohi kuten silloin ounastelinkin ja niiden jälkeen olen onneksi ollut ihan kivuton. Myös raskausarvet (ne kokonaiset kaksi kappaletta) ovat haalistuneet suht huomaamattomiksi eivätkä ne mua häiritse yhtään, siinä ovat muistona vanhan umppariarven kyljessä. Linea negrakin erottuu vielä, vaikka raskausaikana sitä ei näkynyt ollenkaan! Hassua miten se tuli näkyviin vasta synnytyksen jälkeen.

Mä oon ottanut tasaisin väliajoin kuvia mun mahasta nyt synnytyksen jälkeen tätä postausta mielessä pitäen että niistä näkee miten palautuminen on viikkojen varrella edennyt. Lähtötilanne kaikelle palautumisellehan oli siis tämä:

Kuvissa mun masu raskausviikolla 36+0 – tasan viikkoa ennenkuin meidän pikkuinen näki päivänvalon. Nämä ovat viimeisiksi jääneet masukuvat! Huh miten iso se olikaan, olin jo iloisesti unohtanut kaiken sen tukaluuden. Hassua ajatella että kuusi viikkoa sitten meidän pieni neiti vielä köllötteli tuollanoin ja mä vain toivoin että hän syntyisi jo ja saisin pitää häntä sylissä. Nyt hän on ollut täällä meidän nuuskuteltavana ja ihasteltavana jo niin kauan ettei tosiaan osaisi kuvitella elämää ilman! Mutta ainiin mun ei pitänyt taas kerran herkistellä vauvahuuruissa vaan kertoa jotain aivan muuta! Tässäpä siis kollaasia masun palautumisesta synnytyksen jälkeen:

Nyt tuntuu niin isolta tuo eka masu vaikka silloin se tuntui aivan minimaaliselta sen megapötsin jälkeen! Eihän se iso ole, mutta on se tietty isompi kuin tämänhetkinen masunen. Ylimääräistä nahkaa on vielä, ei ehkä enää sen jättivatsan vertaa mutta kyllä tuonne saisi muutaman hamsterin ängettyä eikä tekisi tiukkaa. Istuessa se lähinnä näkyy ja jos alkaa oikein vartavasten venyttämään sitä ihoa, seistessä ei enää juurikaan.

Painoa mä en halua enää saada alemmas, mutta kiinteytyminen olisi kiva juttu! Mua vaan nyt edelleenkin mietityttää se että milloin saa alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä tai esimerkiksi juoksemaan ja hyppimään? Koen että lantionpohjalihakset ovat ihan normaalit eikä musta tunnu ollenkaan pahalta jos vaikka juoksen pikaspurtin bussiin mutta saisinkohan mä vielä edes tehdä niin? Harmittaa kyllä niin vietävästi kun en saanutkaan niitä vastauksia tänään joita olin toivonut. Pitänee varmaankin vielä ensi viikolla soitella neuvolaan uudemman kerran ja koittaa vaikka saada uutta jälkitarkastusaikaa (onnea vaan yritykseen kesän aikana, tiedän!). Kuinka pian synnytyksen jälkeen te olette uskaltaneet aloittaa raskaamman liikunnan?

Mulla on pikkuhiljaa aika rientää koisimaan kun huomenna on ne Oton sukulaisen valmistujaiset, mutta toivottavasti piditte postauksesta! Ihanaa viikonloppua ja hurjan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille♥♥

PS: Tuttikertomuksen toteutan mahdollisimman pian kun niin moni toivoi sitä, halusin vain tehdä tämän ensin!

Mä vastaanotin todella kivan (ja erilaisen) postaustoiveen liittyen mun rippi- ja ylioppilasjuhliin ja erityisesti juhlapäivinä käyttämiini juhlamekkoihin! Koska mun rippijuhlista on aikaa jo seitsemän vuotta ei mulla ole kyllä nyt niitä kuvia tällä koneella eikä omalla ulkoisella kovalevylläkään niin mä päätin keskittyä niihin YO-juhliin jotka ovat hieman tuoreemmassa muistissa. Mä valmistuin siis ylioppilaaksi Oulussa keväällä 2010 juuri ennen kuin muutin takaisin Helsinkiin opiskelemaan.

Mun ystävä suunnitteli mulle ensiksi mekon, joka erään meidän tuttavan piti mulle valmistaa mutta kaikenlaisten sattumusten summana mä suunnittelin lopulta itse oman mekkoni ja se teetettiin ompelimossa vain viikkoa ennen juhlapäivää! Mä halusin mekon olevan ehdottomasti valkoinen ja yksinkertainen ja sellainen mekosta myös onneksi tuli. Mekko valmistettiin kauttaaltaan valkeasta morsiussatiinista ja mekon keskiosaan tuli koristeeksi ruusuin ja hopeisin paljetein kirjailtua pitsiä. Mekolle tuli muistaakseni hintaa n. 200 euroa + kankaat ja vetoketju jotka maksoivat muutaman (?) kympin Eurokankaassa.

Hintaan kuului mekon suunnittelu yhdessä ompelijan kanssa, mittaukset ja yksi sovituskerta. Sovituskerralla mekkoa piti vielä pienentää mutta kun lopulta hain sen päivää ennen ylppäreitä se istui kuin hansikas ja oon edelleen sitä mieltä että se oli ihan täydellinen mekko just mulle! Mekko on mulla tallessa edelleen ja mä toivon että jos (ja kun) meidän neidit joskus pääsevät mahdollisesti ylioppilaaksi mä voin pukeutua heidän juhlapäivänään omaan YO-juhlamekkooni. Hassua muuten että ylppäreiden alla mulla ei ollut tietoakaan että siitä 1,5 vuoden kuluttua mulla olisi ihana tytär jonka ylppäreistä haaveilla, mutta silti muistan miettineeni tuota mekkoasiaa jo silloin!

Kuvissa mukana myös mun ihana äitini! Mitäs piditte mekosta? Mekko ei ollut loppuillasta enää ihan noin ihanan valkoinen mutta onneksi on pesula. Mulla oli ihanat juhlat kyllä, mä rakastan kaikkia juhlia joihin liittyy hienon mekon pukeminen päälle sekä voileipäkakku! Onneksi pian on tulossa myös ristiäiset joihin saa pukeutua ihanaan mekkoon ja sielläkin on tarjolla voileipäkakkua ja vaikka mitä herkkuja. Kesällä mulla on pitkästä aikaa useampaan otteeseen tarvetta juhlapukeutumiselle kun meidän oman neidin ristiäisten lisäksi meidät on kutsuttu valmistujaisiin ja häihin, ihanaa!

Onko teillä tulossa valmistujaisia, rippijuhlia tai muita mukavia juhlia kesällä? Miten pukeuduitte itse omissa yo-juhlissanne/valmistujaisissanne?

Nahkatakki, Asos / Aurinkolasit, Gina Tricot / Paita, H&M Mama / Hame, Mamalicious / Sukkahousut, Lindex Mama / Korkkarit, H&M / Laukku, River Island (Asos)

Moikka! Mä tosiaan lupailin jo aiemmin kirjoitella seuraavaksi niitä Tiaran neuvola- ja 1.5v -kuulumisia, mutta sainkin tänään sen Asoksen paketin vihdoin ja innostuin vähän sovittelemaan. Kyselin teidän mielipidettä Facebookissa pikagallupin muodossa että kummasta aiheesta teen postauksen ensin ja te äänestitte että teen tämän Asos -postauksen, joten saamanne pitää!

Aiemmin en ollut koskaan tilannut Asokselta mutta täytyy sanoa että tyytyväisempi en voisi olla! Toimitus oli kohtuullisen nopea ja ilmainen, ja paketti saapui vielä suoraan kotiovelle. Mua on alkanut pikkuhiljaa naurattaa tämä: oon aina epäröinyt tilata ulkomaisista nettikaupoista koska oon pelännyt jonkin menevän tilauksessa pieleen ja toimituksen kestävän ikuisuuden, mutta viimeisen vuoden aikana ulkomaisissa nettikaupoissa paljonkin asioineena olen todennut että niissä on lähes poikkeuksetta nopea toimitus, paketti toimitetaan aina suoraan kotiovelle ja kaikenlisäksi toimituskulut ovat yleensä ilmaiset. Mulle kelpaa oikein mieluusti se että saan tuotteet ilmaiseksi kotiovelle sensijaan että odottelen viikkokausia ja lopulta raahaudun vielä itse postiin tai Siwaan asti hakemaan!

Palatakseni aiheeseen, eli tilauksen sisältöön, voin kertoa että jokainen tuote vastasi kuvaustaan täydellisesti! Tilasin siis itselleni biker -nahkatakin, mustan skater -hameen ja River Islandin ihanan mustan olkalaukun. Hametta en tietenkään vielä viitsinyt sovittaa kun sen optimistisesti koossa 34 tilanneena en haluaisi sitä venyttää piloille änkemällä sen tämän mahan ympärille, mutta sekä takki että laukku varastivat jo mun sydämen ihan totaalisesti. Tulipa taas huomattua kuinka tyylikäs musta biker -nahkatakki ryhdistää asun kuin asun! Ja laukku kivoine yksityiskohtineen piristää muuten niin tavallista asua. Hame ei kuvassa pääse ollenkaan oikeuksiinsa mutta luotan sen silti näyttävän kivalta päällä kunhan siihen mahdun!

Bikerissa on 3/4 -hihat joka on mun mielestä loistava ratkaisu, takki sopii lämpimämpinäkin päivinä, mutta pitkillä hansikkailla sen saa sopimaan myös jo näin alkukeväästä ja myös pitkälle syksyyn. Nyt mä tunnen jotenkin löytäneeni taas itseni, biker-takki oli se joka multa puuttui viime vuonna ja se minkä takia pukeutuminen oli niin hankalaa! Viime vuonna mulla oli käytössä vain mun ikivanha H&M:n erittäin repaleinen ja kärsinyt tekonahkainen biker joka ei enää ollut kovinkaan edustava ja H&M:n farkkubiker joka ei istunut hyvin ja hautasinkin ne sitten varaston perälle, mutta onneksi tänä vuonna tilanne on toinen!

Tuossa hameen yllä näkyvät aurinkolasit ostin viime viikolla Gina Tricotista itselleni ja ne ovat aivan ihanat! Mun mielestäni ainakin yksinkertaisen tyylikkäät, mutta kuviointi on kiva lisä muuten niin perusmallisiin arskoihin. Tuon mallin olen todennut vuosien varrella sopivan hyvin mun kasvoille ja vaikka aina välillä ostan muunkin mallisia niin nuo ovat mun lempparit edelleen. Ensimmäiset wayfarer-kopiot ostin Lontoon reissulla vuonna 2008 ja koukussa olen ollut siitä asti! Ellen olisi niin kova hukkaamaan/hajottamaan aurinkolaseja, sijoittaisin varmasti ihan aitoihin Reiskoihin, mutta ainakin niin kauan kun muksut ovat pieniä ja mä näin huono säilyttämään aurinkolaseja mä pitäydyn tyytyväisenä näissä alle kympin versioissa. Nimim. Tiara on hajottanut omien lasiensa lisäksi jo kahdet mun ja yhdet Oton ja ikää on 1,5v!

Mitäs pidätte ostoksista? Mikä on teidän luottovaatteenne, mulla se on ehdottomasti biker! Mikä on paras nettikauppa teidän mielestänne?

Mä oon nyt muutaman päivän tässä taistellut todella ikävän asian kanssa, enkä nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin tuoda tämän asian päivänvaloon. Varmaankin ainakin muutama teistä muistaa, että otin elämäni ensimmäiset ripsipidennykset tuossa tammikuun alussa. Se, mitä jätin alunperin kertomatta, oli yli viikon mittainen metsästys jota jouduin tekemään että sain edes ajan varattua firmaan – Beauty Salon Saraan Helsingin Albertinkadulla – käyttääkseni Otolta sinne joululahjaksi saamani lahjakortin. En halunnut saattaa Oton rakkaudella mulle ostamaa lahjaa epäedulliseen valoon!

Mulla olisi jo silloin pitänyt hälytyskellojen soida kun ajanvaraus oli niin hankalaa – mutta kuten moni mun lukijakin varmasti tietää, mulla on tarve nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa ja koettaa viimeiseen asti ajatella asioita aina positiivisesti ja kaikkien kannalta kivasti. Firman Facebook -sivuillakin oli useampi seinäkirjoitus samasta aiheesta – että miksei kukaan vastaa puhelimeen ja aikoja ei saa varattua, ja kirjoitin itsekin seinäkirjoituksen eikä siihenkään vastattu moneen päivään. Lopulta sain ajan kuitenkin varattua. Soitettuani  viikon ajan kolmeen eri numeroon ja käytyäni paikanpäällä Kampissa, mulle viimeinkin soitettiin ja sain ajan muutaman päivän päähän. Menin paikanpäälle sovittuna aikana – ja sain ripset, joiden laatuun olin ensikertalaisena ihan tyytyväinen.

Lahjakorttiin jäi mulle vielä tuntuva alennus ensimmäiselle huoltokerralle, joten vaikka firman toiminta oli jo aiemmin epäilyttänyt mua mä ajattelin etten halua heittää halpaa ripsihuoltoa hukkaan ja päätin mennä ensimmäiseen ripsihuoltooni edelleen Beauty Salon Saraan. Ajan sain huoltoon varattua ”suht helposti”, en soitellut/tekstaillut kuin vain pari päivää edelliskerran viikon sijaan ja ainoastaan kahteen eri numeroon. Menin paikanpäälle sovittuna aikana ja sain ripsetkin huollettua. Kaikki sujui sen verran hyvin, että kun huomasin muutama viikko sitten facediilissä olevan tarjolla lahjakortteja kyseiseen firmaan ripsihuoltoon halpaan hintaan, päätin vielä kerran tarttua tilaisuuteen ja ostaa sellaisen.

Aloin varaamaan aikaa itselleni kun ripset alkoivat näyttää siltä että huollolle olisi tarvetta, ja soittelin sekä tekstailin taas muutamaan otteeseen. Lopulta minulle soitettiin viime viikon torstaina ja sain ajan varattua viime lauantaille kello 12.30. Puhelimessa varmistin useaan otteeseen että aika on ok – olihan kyseessä kuitenkin lauantaipäivä keskellä pääsiäislomaa. En myöskään missään nimessä halunnut turhaan rasittaa viimeisillään raskaanaolevaa kroppaani eli halusin olla varma että reissu Kamppiin asti on kannattava. Ripsipidennyksiä tekevän firman omistajan kanssa naureskeltiin yhdessä että mun täytyy saada ripset vielä juuri ennen synnytystä kuntoon ja hän lupasi ilmoittaa minulle jos tuleekin este, mutta kun soittoa ei kuulunut niin matkasin lauantaina Kamppiin ja seisoin Beauty Salon Saran oven edessä klo 12.20.

Arvatkaa mitä huomasin päästessäni perille: koko liike oli KIINNI! Koetin soittaa omistajalle kahteen kertaan ja odottelinkin hyvän tovin, vaikka seisoskelu paikoillaan ei todellakaan hirveästi helpottanut supistelua, mutta kukaan ei vastannut puhelimeen tai ilmestynyt paikalle. Vihdoin luovutin ja lähdin tyhjin käsin (tai no silmin) kohti kotia. Tunnin kuluttua mun ensimmäisestä puhelinsoitosta sain firman omistajan numerosta kännykkääni viestin, jossa ei lukenut mitään muuta kuin ”Soitit?”. Järkyttyneenä tökeröstä viestistä kuitenkin vastasin viestiin asiallisesti kertoen että odottelin siinä Beauty Salon Saran edessä kun meillä oli se aika sovittuna ja ihmettelin että mistä oli kysymys. Vastausta viestiin odotan edelleen.

Koetin samana päivänä vielä hieman myöhemmin soittaa numeroon uudelleen – tuloksetta. Tänään laitoin vielä yhden tekstiviestin – edelleen ystävälliseen sävyyn – pyytäen soittamaan minulle jotta voisimme selvittää että mitä tämän ripsihuoltoajan kanssa on oikein käynyt ja kuinka tästä eteenpäin voisi toimia. En saanut puhelua, enkä vastausta viestiini ja nyt mulla loppui kyllä kärsivällisyys. Tuloshan on siis se, että mulla on edelleen etukäteen maksettu lahjakortti Beauty Salon Saraan – jota en ilmeisestikään voi siellä käyttää. Mulla ei myöskään ole uusia ripsipidennyksiä, enkä saa firman omistajaan´yhteyttä koska hän ei vastaa viesteihini. Paikanpäällekään en mielellään enää lähtisi, eihän ole mitään takeita siitä että saisin lahjakortilleni vastinetta ja että reissu ei olisi täysin turhaan mua rasittava.

Mä ehkä ymmärtäisin inhimillisen virheen, että vaikkapa unohtaa varatun ajan jos se on päivän ainoa aika – tai että tulee jokin ylitsepääsemätön este josta ilmoittaa etukäteen. Vaikka mulle tulisikin paha mieli siitä että juuri mun aika on unohdettu ja olen turhaan raahannut sotanorsun ruhoni kaikkine vaivoineen (joista firman omistaja oli hyvin tietoinen niistä kanssani keskusteltuaan jo useampaan kertaan) toiselle puolelle kaupunkia, mä ymmärtäisin sen jos mulle tarjottaisiin vilpitöntä anteeksipyyntöä ja jonkinnäköistä korvausta mulle aiheutuneesta ylimääräisestä vaivasta. Mutta se että en saa asian kerrottuani usean päivänkään aikana minkäänlaista vastausta täysin asiallisiin viesteihini tai puheluihini on musta totaalisen käsittämätöntä!!

Miten yritys voi kohdella asiakastaan tällä tavalla?! Naurettavinta tässä on se että mä tunnen huonoa omaatuntoa kirjoitettuani tämän tekstin, tunnen että olen kamala ihminen saattaessani jonkin firman huonoon valoon. Mutta totuus on se että en saa itseni antaa aina olla se kynnysmatto, en todellakaan halua että mun lapset saavat sellaisen kuvan että heitäkin maksavina asiakkaina voi kohdella ihan miten tahansa ja että epäkohdista täytyisi vain pysyä tyytyväisenä hiljaa. Eihän mikään muutu eikä voi saada oikeutta jos ei itse avaa suutaan!

Kysynkin nyt teiltä, onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa? Mitä oikeuksia mulla on, kyllähän mun kuuluisi vähintäänkin saada rahat takaisin eikö niin? Miten voin toimia tästä eteenpäin?