Näin arvuutteli esikoisemme multa eilen illalla, kun leikimme arvoitusleikkiä. ”No sehän on tietysti isi”, vastasin hänelle. Eilen illalla kun raahauduin tavallista pidemmän työpäivän jälkeen ruuhkametrolla kotiin, mua odotti höyryävä juurivalmistettu sitruunaruoho-chilinuudeliwokki, keltainen ihana krysanteemi ja levyllinen mun lempparisuklaata.

Otto, mitä ihmettä mä olen tehnyt ansaitakseni noin ihanan miehen? En todellakaan tiedä. Ruuan jälkeen se siivosi keittiön, maalasi vielä kertaalleen ruokapöytään viimeisen maalikerroksen ja luki sen jälkeen lapsille kirjoja. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, hän on lasten kanssa tanssissa. Minä jäin tänään yksin kotiin että ehdin hoitaa rästihommia sillä aikaa kun tytöt tanssivat, ja että voin illalla tyttöjen mentyä nukkumaan vähän itsekin rentoutua, katsoa vaikka vähän telkkaria. Tämä viikko on ollut hullu, me ollaan julkaistu android-versio meidän sovelluksesta ja olen järjestänyt elämäni ensimmäisen pressiaamiaisen, mikä oli mahtava ja opettavainen kokemus. Oli hauskaa olla pressitilaisuuden toisella puolella kerrankin.

Mä olen vaan niin kiitollinen tästä kaikesta, vaikka juuri nyt mua väsyttääkin. Olen kiitollinen upeista uusista tyypeistä joihin olen jälleen saanut tutustua, haasteista joihin olen saanut tarttua töissä, siitä että sain tänään pitää työhaastattelun harjoittelijalle, olen kiitollinen siitä että mulla on noin ihana mies ja kiitollinen siitä että mulla on noin rakkaat ja ihanat lapset. Olen kiitollinen siitä, että tänään mun puhelimen sääsovellus on näyttänyt että ulkona on 12 astetta lämmintä, vaikka se luuleekin mun olevan aina Suomenlinnassa vaikka en ole.

Lapset, he ovat mun elämän tärkeimpiä pieniä napoja. Mä olen niin kiitollinen siitä että mulla on heidät ja että mulla on Otto. He ovat ne tyypit joiden elämästä mä haluan tehdä niin siistiä kuin ikinä osaan ja kykenen. He ovat ne joille en koskaan halua tuottaa pettymystä, ne joille en halua sanoa ei jos ei ole pakko. He ovat ne, joiden takia mä olen valmis tekemään aina tuhat kertaa enemmän. Ne jotka tekevät musta paremman ihmisen ja saavat mut olemaan hyvällä tuulella silloinkin kun mikään muu ei anna syytä siihen.  Ne joiden kanssa haluan juhlia jokaista hienoa hetkeä, ja jotka lohduttavat silloin kun päivä ei ole ollut paras mahdollinen.

”Mikä on rakas ja pieni ja saa aina äidin hyvälle tuulelle?” kysyin minä puolestani esikoiselta. ”Minä ja Zelda!” tuli vastaus kuin apteekin hyllyltä. Kyllä nuo kolme taitavat tietää mitä mulle merkitsevät, eikä ole mitään ihanampaa kuin se että on kolme tyyppiä jotka joka ikinen päivä kertovat rakastavansa, monta kertaa, ja joille saan itse kertoa saman.

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Kun katsotte ylläolevia kuvia, uskoisitteko että molemmat on otettu peräkkäisinä päivinä ja samassa maassa? Siinä sen 605:n kilometrin ajomatkan aikana ehtii aika mielettömän upealla tavalla aina herätä siihen miten uskomattoman suuri, monimuotoinen ja kaunis maa Suomi on. Oulussa oli lunta enemmän kuin Helsingissä kertaakaan koko tänä talvena, ja Helsingissä on ollut tänään 12 astetta lämmintä, ei tuulta ja upea auringonpaiste lumettomassa maisemassa. Oulussa leikittiin lumileikkejä, täällä ollaan kaivettu potkupyörät esiin ja käyty leikkipuistossa pomppimassa trampalla ja laskemassa liukumäkeä.

*Kypärät ja hanskat saatu blogin kautta, niistä lisää myöhemmin!

Molemmissa on ollut hauskaa, sehän se on pääasia. Oli oikeastaan tosi mahtavaa päästä vielä oikein kunnolla nauttimaan talvesta ennenkuin siirryttiin taas askel lähemmäksi kesää. Täällä kevään lämmön tuntee jo, lasitetulla parvekkeella on päivisin auringon paistaessa yhtä kuuma kuin kesällä. Nyt meillä onkin projektina parvekkeen uudistus (miten siitä aina käyttämättömänä talven aikana tuleekin enemmän varasto kuin keidas). Siitä lisää juttua kunhan ollaan saatu se ensin tyhjennettyä, ja sitten täytettyä kaikella mukavalla.

Oulun reissu teki niin hyvää, sillä missään muualla en osaa irtautua kaikesta yhtä hyvin kuin siellä läheisten keskellä. Kauhea ikävä tässä on jo kaikkia, mutta onneksi nähdään kesällä taas, ja mun äiti sentään tulee juhlistamaan kuopuksen synttäreitä tänne meille jo parin viikon päästä. Niistä mun pitikin kirjoittaa, että hitsi vieköön niihinkään ei ole kuin enää pari viikkoa kääk!! Jali ja Suklaatehdas -teema aiheuttaa haasteita lähinnä olemalla tosi ei-ajankohtainen, toisin kuin Frozenit, My Little Ponyt ja muut. Mutta toisaalta tämä on kivaa, on kivaa tehdä jotain ihan erilaista kuin muut tällä hetkellä. Joku kauan sitten unohdettu onkin taas freesiä, tai siltä se ainakin musta tuntuu.

Huomenna on paluu arkeen ja seuraavien parin viikon aikana ennen synttäreitä on tiedossa vaikka mitä kivaa. Minäpäs palailen pian ja toivotan vielä kaikille ihanaa alkanutta viikkoa ja arkeenpaluuta <3

Ai hitsi vie että aamulla taas äitiä vietiin, tänään mulle esitettiin ensimmäistä kertaa tarkka ja eksakti kysymys, ”Äiti, miten äidit ja isit tekee vauvoja?”. Olimme siis bussipysäkillä aamuruuhkassa. Näitä legendaarisia ajoituksia jotka varmaan monelle vanhemmalle ovat tuttuja. Mä hanskasin mielestäni tilanteen tosi hyvin, vastauksellani ”No isi laittaa semmosen vauvansiemenen äidin mahaan, ja sitten siitä kasvaa vauva.” ”Ai, no pitääkö sitä vauvansiementä sitten kastella että se kasvaa vauvaksi?”. Huomatkaa että olemme juuri istuttaneet rairuohoa sekä kotona että päiväkodissa, ja pieni innokas puutarhuri ilmeisesti ajatteli alkaa tehtailemaan pikkusisarusta itselleen.

Meinasi olla pokassa pitelemistä siinä koko bussipysäkillisellä vastaheränneitä aikuisia. Mä vastasin kuitenkin tosi coolisti että ei sitä tarvitse, mutta se hengailee vedessä siellä mahassa. Mulla piti onneksi pokka hyvin ja neiti tyytyi tähän vastaukseen tämän aiheen osalta. Pian siirryttiinkin jo turvallisempiin aiheisiin, kuten siihen miksi rakeet ovat kovia ja lumihiutaleet pehmeitä, ja siihen mistä johtuu että meillä on juuri neljä vuodenaikaa.

Kysymyskausi oli hetken aikaa tauolla, ehkä meidän lapset keskittyivät prosessoimaan kaikkea aikaisemmin imemäänsä tietoa eivätkä kyselleet (ihan niin) paljoa. Mutta nyt se kausi on tullut takaisin, entistä voimakkaampana. En voi kieltää ettenkö nauttisi tästä. Musta on ihan parasta vastailla lasten kysymyksiin, ja seurata miten he käsittävät asioita ja millaisia päätelmiä tekevät minkäkin vastauksen perusteella.

Kaikkein huvittavinta on ehkä se, kun kuopus ei aina ihan ole vielä samalla sivulla esikoisen kanssa, ja mun vastaillessa esikoisen kysymyksiin hän muodostaa vastausten perusteella aivan omanlaisiaan ajatuksia. Ne ovat välillä aika loistavia.

Välillä on myös kivaa kysellä itse lapsilta kysymyksiä, ja he rakastavat kun heiltä kysellään. Tänään mä kysyin esikoiselta että onko kivaa olla isin ja äidin lapsi? Ja hän vastasi että ”No on, koska mä tykkään teistä ja ku te ootte niin mukavii!”. Mua aidosti kiinnosti mitä mieltä hän on, onko siistiä olla juuri meidän mukula, koska tiesin että hänen vastauksensa on brutaalin rehellinen.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 Ja kiitos hurjasti tsempistä ja kauniista sanoista edelliseen postaukseen, teidän vertaistuki on ihan korvaamattoman arvokasta.

Moikka ja ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille! Meillä on ollut todella touhukas viikonloppu, lähinnä maalaten ja lasten kanssa touhuten. Olkkari on saanut uutta väriä, kuten myös lastenhuone, ja ruokapöytä sekät tuolit ovat vielä kesken. Eilen maalattiin olkkari valmiiksi ja lastenhuone puolivalmiiksi, ja tänään sitten viimeisteltiin lastenhuone ja aloiteltiin noiden kalusteiden käsittelyä. Vielä niissä riittää työsarkaa, mutta eiköhän tästä hyvä tule. Saatte lukea lisää myöhemmin projektista ja sen edistyksestä, kunhan saadaan kaikki valmiiksi.

Eilen lähdettiin käymään Itiksen lasten lauantaissa, ja lapset pääsivät tekemään virpomisvitsat sekä virpomaan itiksen virpomispolulle. Aivan loisto veto itikseltä, eli lapset saivat ilmaiseksi askarrella virpomisvitsoja, ja käydä eri liikkeissä virpomassa, ja palkkioksi sai tietenkin suklaamunia. Mä tykkään itiksen perhekeskeisestä meiningistä, se todella toimii ja meidän lapset tykkäävät ainakin kovasti.

Itiksen jälkeen tultiin kotiin ja siirreltiin tavaroita olkkarissa takaisin paikoilleen maalausurakan jälkeen, sekä vietettiin lasten kanssa leffailtaa. Oli ihana pitää pikkumuruja kainalossa ja vaan olla yhdessä.

Tänään ollaan vietetty palmusunnuntaita, ja lapset saivat vielä virpoa mulle ja Otolle aamulla, sekä pukeutua noidiksi. Lounaan jälkeen meillä oli käynyt pääsiäispupu piilottamassa vähän pääsiäismunia ympäri kämppää ja tytöt saivat niitä metsästää. Kaikki munat löytyivät ja neidit availivat niitä ja kasasivat pikkuleluja Oton kanssa riemusta kiljuen sillä aikaa kun mä maalasin lastenhuoneen seinää vielä toiseen kertaan. Kumpikin jaksoi syödä tasan yhden kindermunan ja loput laitettiin kaappiin odottamaan. Varmaan unohtuvat sinne, niin kävi viime vuonnakin.

Iltapäivällä huristeltiin vielä keskustaan syömään, valmiisen pöytään istuminen kyllä kelpasi todellakin viikonlopun urakoinnin jälkeen.

Meillä on tulossa aika touhukas viikkokin, kun töiden ja muiden menojen jälkeen torstaina ajetaan Ouluun pääsiäisen viettoon. Ihana nähdä sukulaisia, ja etenkin mun rakasta mummua, jonka takia me pääosin nyt tällainen lyhyt reissu tehdäänkin. Hän ei siis voi tällä hetkellä kovinkaan hyvin, mitään vaaraa ei ole mutta muistisairauden takia nyt alkavat olla viimeiset viikot tai kuukaudet kun mummu on vielä edes jotenkin oma itsensä. Inhottaa olla näin kaukana juuri nyt, mutta onneksi meillä on edes mahdollisuus mennä käymään. Mulla olisi niin paljon sanottavaa tästä, ja voin kertoa että tämän kevään tai oikeastaan kuluneen vuoden aikana on itketty niin monet itkut, mutta eipä se itku mitään auta. Pakko vaan ottaa kaikki irti niistä hyvistä hetkistä mitä on ja olla yhteydessä ja nähdä mahdollisimman paljon ja usein.

Hyvällä mielellä tässä kuitenkin ollaan, koska mä olen niin iloinen että mennään Ouluun, ja lapset ja Otto myös. Mulla on tulossa onneksi myös tosi kiva työviikko ennen matkaa, kun pääsen tapaamaan ihan mahtavia tyyppejä ja tekemään pari haastattelua. Jännää mutta mahtavaa!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

Huomenta, tai melkein aamupäivää sinne kaikille! Työviikko on pulkassa, ja tänään meillä on tyttöjen kanssa ollut perinteinen iisi perjantaiaamu. Paras perjantaiaamu koostuu meidän isossa sängyssä pötköttelystä, kirjojen lukemisesta, herkuttelusta tuoreilla marjoilla ja hedelmillä, loputtomsta kysymyksistä ja hassuista keskusteluista, sekä haleista.

Me kaikki kolme rakastetaan sitä, kun aikataulutetun alkuviikon jälkeen koittaa viimein perjantaiaamu jolloin pyjaman vaihtamiselle päivävaatteisiin ei ole aikarajaa, ja aamulla voi tehdä tasan sitä mitä itse haluaa. Kun lapset menevät torstai-iltana nukkumaan, he jo muistuttavat: ”Minä tulen sitten aamulla sinun kainaloon köllimään koska on perjantaiii jeeee!!!”.

Tänään ollaan mm. katsottu vanhoja vauvavideoita tytöistä, ja eii en ehkä kestä miten hassua oli katsoa kun Tipa 1v6kk laskee kymmeneen ja höpöttää ihan vauvaäänellä. Ja silti nauru kuulosti ihan samalta, samanlainen vekkuli se on vieläkin. Kuopusta on naurattanut hulluna miten pieni hän oli. ”Min storasyster e bebis hahaaa!”. Hän on muutenkin lakannut käyttämästä isosiskonsa nimeä, ja kutsuu tätä siis ”minun isosiskoksi” kokoajan. ”Minun isosisko voisitko antaa minulle Frozen-pinnin kun minä en yllä!”.

*Jotex Premium -pellavalakanat saatu blogin kautta Jotexilta.

Seuraavaksi me ajateltiin kirjoittaa kirje meidän kummilapselle Zimbabween tyttöjen kanssa, mistä tytöt ovat ihan innoissaan. He ovat piirtäneet kuvankin jonka skannaan mukaan. Lounaan jälkeen lähdetään ulos nauttimaan upeasta auringonpaisteesta, ja sen jälkeen mä alan vähän siivoilemaan ja siirtelemään kamppeita, sillä meillä alkaa kotona sellainen viikonlopun kestävä maalausurakka että oksat pois! Siitä lisää myöhemmin kunhan kaikki on valmista, nyt tyydyn vain toteamaan että jänskättää himona mitä tästä tulee.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3