Suoraa puhetta parisuhteesta

02.05.2019

Tykkään puhua parisuhde-aiheista tosi paljon, koska ne on tietty omassa elämässäkin aika suuressa roolissa. Vuosien varrella täällä on tullut jaettua kaikenlaista parisuhteeseen liittyen. Mä koen, että avoimuus on tärkeää sekä yleisessä parisuhdekeskustelussa että parisuhteen sisäisessä keskustelussa. Toisin sanoen uskon, että olemalla itse avoin, olen osana niitä ihmisiä, jotka rohkaisevat muitakin puhumaan ja olemaan avoimia ja rikkomaan niitä tabuja, joita parisuhdekeskustelussa edelleen on. On tietysti asioita, jotka kuuluvat vain sinne oman parisuhteen sisälle, ainakin meillä on. Mutta on myös paljon asioita, joista voisi ihan hyvin puhua enemmän ja rohkeammin ja samalla ehkä oppia itse uutta, mutta myös rohkaista muita puhumaan ja näkemään asioita erilaisesta näkövinkkelistä.

Halusin tietää mitä TE haluatte tietää meidän parisuhteesta, joten annoin teille instassa vapaat kädet kysyä, mitä ikinä haluatte kysyä meidän parisuhteeseen liittyen. Nyt jätin pois muistuttelut hyvästä mausta ja rohkaisin kysymään juuri sitä, mitä haluatte kysyä. Sain muutamassa tunnissa aivan valtavasti mielenkiintoisia kysymyksiä, joista  ne keskenään mahdollisimman erilaiset valitsin tähän postaukseen. Yritin valita nimenomaan sellaisia kysymyksiä mukaan, joihin ei koskaan ennen olla vastattu. Otto vastasi yhteen kysymykseen, mutta muuten hän on vaan lukenut nämä nyökytellen läpi ennen julkaisua, koska hänellä oli tänään sen verran paljon koulujuttuja, että ei olisi onnistunut näin moneen kysymykseen vastailu, kun itsekin tein tätä monen monta tuntia.

SEKSI & LÄHEISYYS

Miten paljon seksiä viikossa on tarpeeksi? Välillä tuntuu, että se on ainoa mittari hyvälle suhteelle.

Tarpeeksi seksiä viikossa tai elämässä ylipäätään on sellainen määrä, joka on molemmille suhteen osapuolille sopiva. Sehän vaihtelee tosi paljon sen mukaan, että mitä kumppanit haluavat toisiltaan ja itseltään. Jollekin parille kerran päivässä on liian vähän ja toiselle kerran kuussa on aivan riittävästi. Tässä määrässä on tärkeintä, että molempien tarpeet ja toiveet huomioidaan ja niistä keskustellaan. Mä uskon, että pahinta myrkkyä on se, jos toinen haluaisi tosi usein ja toinen ei halua ollenkaan tai tosi vähän, ja sitten siitä asiasta ei keskustella vaan molemmat vaan kyräilee ja miettii omalla tahollaan, miten ei ole tyytyväisiä tilanteeseen.

Miten teidän seksielämä on muuttunut lasten saannin jälkeen? Kuinka paljon/usein harrastatte seksiä nyt kun teillä on lapsia?

No hauskaahan tässä on se, että me ehdittiin tuntea toisemme vain 5 viikon ajan ennen kuin odotettiin jo yhteistä vauvaa. Eli se on kyllä alusta asti ollut sitä elämän sovittamista lapsiperhearjen ympärille. Kun meidän esikoinen syntyi reilun kuukauden etuajassa syyskuussa 2011, me oltiin oltu yhdessä n. kahdeksan kuukautta. Eli aikalailla elettiin sitä kuherruskuukausivaihetta vielä silloinkin, kun lähdettiin sitä lapsiperheen arkea rakentamaan.

Siksi koen, että lasten saaminen ei ole aiheuttanut mitään järisyttävää muutosta meidän yhteiseloon millään saralla, kun me ollaan alusta asti oltu lapsiperhe. Myös lapset ovat erilaisia, raskausajat on olleet tosi erilaisia ja arki on ollut melko erilaista eri ikäisten lasten kanssa, eli ei ole mitään sellaista absoluuttista ”seksielämä muuttui tavalla x kun saimme lapsia” tai ”harrastamme x määrän seksiä nyt kun meillä on lapsia” vaan kaikki eri asiat ja vaiheet elämässä on vaikuttaneet tai olleet vaikuttamatta omalla tavallaan seksielämään. Kaikissa eri vaiheissa näinä vuosina tärkeintä on ollut se, että ollaan avoimesti puhuttu siitä, mitä kumpikin haluaa ja kuinka usein. Se toimii erittäin hyvin ja ollaan molemmat tyytyväisiä.

Onko seksi lasten saannin jälkeen enemmän ”pikaiset” vai edelleen intohimoista ja rauhassa nauttimista?

Tämäkin on vaihdellut lasten iän ja muun elämänvaiheen mukaan. Esimerkiksi tosi huonosti 20min pätkissä nukkuvan vauvan vanhemmilla ei ollut mahdollisuuksia mihinkään tuntikausien sessioihin, mutta eihän se vauvavuosi onneksi ikuisesti kestänyt. Kyllä mä sanoisin, että kaikkea sopivasti. Mutta mun mielestä se intohimo on tärkeää myös silloin kun aikaa on vähän. Seksi ei saa tuntua miltään pakolliselta suorittamiselta, jota tehdään vaikka väkisin nopeasti, että voisi sanoa seksielämän olevan kunnossa. Intohimosta ja läheisyydestä voi pitää myös muilla tavoin huolta silloinkin kun aikaa itse seksille on vähän.

Onko teidän ollut alusta asti helppo puhua seksistä?

On! On ollut ihan alusta asti. Ollaan oltu tosi avoimia toisillemme ja ollaan jo alussa puhuttu sellaisista asioista, mistä ei ennen toisiamme oltu puhuttu kenenkään kanssa.

Onko läheisyys/haliminen ollut koskaan vaikeeta teille? Esim. pikkuvauva-aikana?

No en sanoisi, että on ollut vaikeaa. Ollaan aina pussailtu ja halailtu ihan hirveän paljon arjessa. Mut oon kyllä itsessäni huomannut, että just esim. imetysaikana alkuun olen tykännyt erilaisesta kosketuksesta ja asioista kuin muuten ja siinä on kestänyt hetki, että se fiilis on tasoittunut. Ehkä just siksi, kun vauva on on ollut niin iholla ja kiinni 24/7, niin ei ole ollut niin kovaa kaipuuta siihen aikuisten läheisyyteen kuin yleensä. En ole silloinkaan kokenut sitä vaikeaksi, vaan se on vaan ollut oma vaiheensa.

RIITELY & LUOTTAMUS

Oletteko rehellisesti koskaan miettinyt eroa?

Ei koskaan, rehellisesti. Koskaan ei ole ollut edes sellaista fiilistä, että pitäisi ottaa toisesta vaikka etäisyyttä hetkeksi tai mitään sellaista toinen lähtee ulos ovet paukkuen -meininkiä.

Mitä tekoa et voisi antaa toiselle anteeksi?

Fyysinen satuttaminen on sellainen, mitä itse en katsoisi edes yhtä kertaa, vaan se olisi ihan samantien eron paikka. Onneksi ei koskaan ole tarvinnut edes miettiä sitä. En tiedä onko mitään muuta, mitä en pystyisi antamaan anteeksi ikinä, mutta varmasti esim. pettäminen olisi myös sellainen paikka, että joutuisi tosissaan miettimään ja keskustelemaan, että pystyykö vielä jatkamaan vai ei. Jos toinen pettäisi pitkään tai eläisi sellaista ”kaksoiselämää”, se olisi varmaan sellainen juttu, mikä aiheuttaisi eron. Kaikki näistä tuntuu ajatuksena jo tosi absurdeilta, enkä osaa onneksi kuvitellakaan, että meille sellaista voisi tapahtua.

Uskotteko, että voisitte päästä yli siitä, jos kumppani ihastuu suhteen aikana toiseen?

Se varmaan riippuisi siitä, tekisikö ihastukselle mitään vai ei. Jos se olisi sellaista kevyttä ihastumista johonkin uuteen siistiin tyyppiin ja kevyttä harmitonta flirttiä niin kyllä ihan hyvin voisi päästä yli ja voitaisiin siitä hyvin myös keskustella yhdessä. Mutta jos toisella olisi johonkin toiseen yhtä vahvoja  tai lähes yhtä vahvoja tunteita kun omaan kumppaniin, niin se tuntuisi kyllä ylitsepääsemättömältä. Kyllä meidän pitää olla ne toistemme ykköset. En näe kuitenkaan, että pystyisi edes kehittymään sellaisia vahvoja ihastumisen tunteita jotain muuta kohtaan, kun ne tunteet toisiamme kohtaan on niin vahvat.

Mikä on haastavinta teidän parisuhteessa?

No mä ajattelen lähtökohtaisesti, että jos parisuhde tuntuu haastavalta, asialle kannattaa tehdä jotain. Silloin pitää miettiä mikä hiertää ja miksi ja mitä asialle voisi tehdä. Siitä kannattaa myös puhua yhdessä kumppanin kanssa. Mulle meidän parisuhde tuntuu yhtä luonnolliselta asialta kuin minä itse tunnun itselleni, tai kuin se, että meillä on lapsia tuntuu. Parisuhde on luonnollinen osa mua niinkuin nenä tai jalat, eikä mikään siinä tunnu haastavalta.

Vaikein hetki teidän parisuhteessa ja kuinka pääsitte siitä yli?

Vaikeinta on varmaan ollut se aika, kun mä olin vuodelevossa keskimmäisen raskausaikana ja mun äiti oli meillä pari kuukautta auttamassa 1-vuotiaan esikoisen hoidossa, kun mä en saanut nostaa häntä tai tehdä mitään muutakaan kun makoilla ja käydä vessassa. Silloin oli hermot kireällä meillä kaikilla aikuisilla, mutta onneksi se oli väliaikaista ja kaikki tiedettiin se koko ajan. Se väliaikaisuus auttoi pääsemään yli, kun tiedettiin, että kun jaksetaan ottaa iisisti ne pari kuukautta niin vauva saa kasvaa rauhassa mahassa ja sitten kaikki on taas hyvin ja voidaan palata normiarkeen.

Kumpi myöntyy toisen tahtoon helpommin?

Ei meillä kumpikaan myönny toisen tahtoon. Me keskustellaan asioista ja yritetään miettiä ne molempien kannalta mahdollisimman hyvin. Yleensä halutaan samoja asioita kummatkin. Kuitenkin jos joskus on vaikka kaksi vaihtoehtoa ja toinen haluaa toista ja toinen toista, niin yritetään järkevästi miettiä kumpi olisi järkevämpi vaihtoehto molempien kannalta.

PITKÄ PARISUHDE & AVIOLIITTO

Miten jaksaa olla toisen kanssa monia monia vuosia? Riittääkö se rakkaus oikeasti?

Tuntuu hassulta, että aikaa on todella kulunut jo niin paljon, että meille voi esittää tällaisen kysymyksen. Pian 8,5 vuotta! Mutta siis, jos toisen kanssa haluaa olla ja toista rakastaa, niin ei se ole jaksamisesta kiinni. Ainakin mulle nää vuodet on ollut ihan älyttömän lyhyitä, enkä voi lakata hämmästelemästä sitä, miten kauan me ollaan oltu yhdessä. Mä en jaksaisi jos me EI oltaisi yhdessä. Ei rakkaus yksin riitä, mutta yhdessä rakkauden kanssa vilpitön halu tehdä toinen onnelliseksi, yhteinen taistelutahto elämän vaikeissa hetkissä ja halu rakentaa yhdessä hyvä elämä riittää.

Onko pitkän suhteen jälkeen teidän suhteessa enää mitään, mikä olis teille vaikeaa? Esim. puhuminen?

No ei tule kyllä nyt äkkiseltään mieleen. Parasta pitkässä parisuhteessa on just se, kun kaikki on niin helppoa. Toinen tietää pelkästä vilkaisusta, mitä toinen aikoo sanoa. Mutta siihen helppouteen ei saa kuitenkaan tuudittautua, ettei kaikki jännitys katoa suhteesta. Vaikka toisen kanssa on helppoa ja vaikka tunnetaan toisemme läpikotaisin, välillä on kiva yllättää, oppia jotain uutta, tehdä jotain yllättävää, mitä toinen ei olisi heti arvannut. Aina voi oppia uutta omasta puolisosta, vaikka olisi ollut tuhat vuotta yhdessä.

Olitteko toistenne ensimmäiset kumppanit?

Ei oltu, ei lähellekään.

Onko rehellisesti koskaan kaduttanut, että tapasitte toisenne niin nuorena?

EI! Koska me molemmat ehdittiin kyllä tehdä ja kokea paljon ennen toistemme tapaamista, vaikka nuoria oltiinkin. Molemmat ovat tapailleet ja bailanneet aivan riittämiin. Kummatkin on kokeilleet mikä ei toimi ja mitä ei haluta ja löytäneet toisistamme sen, mitä oikeasti halutaan ja mikä tekee onnelliseksi. Vähän ehkä itkettää se, että me ollaan niin vanhoja, että tällainenkin kysymys on jo ihan pätevä.

Onko avioliitto muuttanut teidän suhdetta jotenkin?

Ei mitenkään.

ARKI & RANDOM

Kiistelettekö omasta ajasta? Saako toinen sitä enemmän kuin toinen?

Ei kiistellä. Kumpikin saa just sen verran kuin itse haluaa.

Mikä toisessa on ihaninta ja mikä ärsyttävintä? Mitkä ovat ärsyttävimmät piirteet itsessä ja toisessa parisuhdetta ajatellen?

Otossa ihaninta on se, että kaikessa mitä se tekee, se ajattelee aina meidän parasta. Ja se, että se aina kertoo ja näyttää joka päivä moneen kertaan, että rakastaa sekä mulle että lapsille. Ja se on myös tosi hauska ja söpö ja fiksu. Ärsyttävintä on kyllä vaikeaa keksiä. Ehkä se, että Otolla on paljon parempi muisti kuin mulla ja se on tarkempi kaikessa kuin minä. Eli siis ne eivät kuitenkaan ole huonoja piirteitä Otossa, vaan enemmänkin sellaisia juttuja, jotka ärsyttää joskus, koska itse olen suurpiirteisempi.

Otto vastaa: Ihaninta Iinassa on se, että se on noin kolmekymmentäseitsemän biljardia kertaa parempi ihminen kuin minä. Iina on edelleen mun esikuva monessa asiassa, uskomaton äiti ja mahtava vaimo. Jos kuitenkin jostain pitää repiä parantamisen varaa, niin on tuo nainen vähän kohelo. Unohtelee asioita, törmäilee paikkoihin jne jne. Itse olen niin kaikesta tarkka ja jatkuvasti valppaana, että välillä meinaa mennä tunteisiin. Mut aika pieniä juttuja loppupeleissä.

Miten pikkulapsiarki on vaikuttanut teidän suhteeseen? Miten pitää yllä kipinä parisuhteessa kun arki painaa päälle?

Meidän parisuhde on käytännössä koko olemassaolonsa ajan ollut pikkulapsiarkea. Ollaan aina ”jouduttu” keksimään, miten kipinöivä parisuhde yhdistetään pikkulapsiarkeen, joten se on meille se normi. Ei me edes tiedetä millaista se voisi olla, kun on vaan kaksi aikuista ja esim. samanlainen elämäntilanne muuten mitä meillä (talous, työt ym) nyt. Me ollaan saavutettu kaikki meidän elämän isot ja hienot asiat yhdessä, siinä pikkulapsiarjen tiimellyksessä. Se on parasta mitä me tiedetään, eikä muuta kaivata. Mä luulen, että meidän kipinä on säilynyt siksi, koska me jutellaan niin paljon ja osoitetaan rakkautta joka päivä, ja otetaan sitä kahdenkeskistä aikaa niin paljon kuin vain saadaan.

Onko kummallakaan ns. salaisia paheita, joista toinen ei tiedä, vaikka muuten tunnette toisenne niin hyvin?

Ei ole, kun ei kummankaan tarvitse salata toiselta mitään.

Onko toistenne tyylit sellaisia, mitkä kaikki natsaa, vai onko toisella paljon vaatteita mistä et pidä? Kysyttekö toistenne mielipidettä pukeutumisessa?

Aika hyvin kaikki natsaa, vaikka molemmilla on myös sellaisia vaatteita, joita toinen ei ekana olisi kaupasta valitsemassa. Enemmän keskitytään kuitenkin kehumaan niitä toistemme kivoja vaatteita, kun valittamaan niistä joista ei niin välitetä. Kysytään me jonkun verran mielipidettäkin, mutta yleensä jos on joku juttu jonka itse haluaa, niin ei siinä tarvitse toiselta kysellä. Tunnetaan myös toistemme maut aika hyvin ja mä uskallan helposti ostaa Otolle vaatteita ilman, että Otto on mukana. Ei ole sattunut hutiostoksia kertaakaan, kun tiedän koon, värimieltymyksen, materiaalit ja lempimerkit. Mä olen kyllä ehkä vähän rohkeampi maultani, että saatan ostaa sellaista, jota Otto ei itse olisi uskaltanut ostaa, mutta sitten kun mä ostan, niin siitä tuleekin hänen lempivaate.

Onko ollut vaikeaa jakaa lastenhoito ja kotityöt tasaisesti?

Kotitöiden jakamisesta mä kirjoitin pitkän postauksen juuri vähän aikaa sitten, mutta ei siis ole ollut hankalaa. Myös lastenhoito meillä on mennyt tosi hyvin, se on aina hoitanut lapsia kotona, kenelle se on ollut järkevämpää taloudellisesti. Esikoisen ja keskimmäisen kanssa mä jäin kotiin ja kuopuksen kanssa Otto oli puoli vuotta vanhempainvapaalla. Silloin kun ollaan molemmat kotona niin kaikki lastenhoito jakautuu tosi tasaisesti.

Sellaiset kysymykset ja vastaukset! Ihan älyttömän suuri kiitos kaikille, jotka lähettivät kysymyksiä. Aika paljon tuli myös sellaisia vinkkipyyntöjä, että miten me neuvottaisiin muita tekemään asia x. Mä jäin miettimään niiden osalta, että otan niitä varmasti toisessa asiayhteydessä esiin, koska nekin oli hurjan mielenkiintoisia, en vaan halunnut venyttää tätä liikaa ja viedä sitä ns. sivuraiteille, kun alkuperäisenä ideana oli tälle julkaisulle nimenomaan meidän oma parisuhde. Mut tosi mielellään kerron myös jotain vinkkejä jos niitä toivotaan.

Mä haastan tähän kaikki muutkin bloggaajat ja muut somevaikuttajat mukaan! Kysykää omilta seuraajiltanne rohkeasti mitä he haluavat tietää teidän parisuhteesta ja valitkaa mahdollisimman erilaisia kyssäreitä mukaan postaukseen, tai missä ikinä niihin vastaattekaan. #suoraapuhettaparisuhteesta


Kotitöiden jako meidän perheessä

27.03.2019

Ihana Mona haastoi mut kertomaan siitä, miten kotityöt jaetaan meidän perheessä. Kysyin teiltä Insta storiesin puolella mitä mieltä olette aiheesta, ja yli 2000 vastaajasta 94% oli sitä mieltä, että laitetaan toteutukseen vaan! Eli tässäpä nyt tulee sitten ajatuksia siitä, miten kotitöiden jako menee meidän perheessä.

Kotitöiden jako on meidän suhteen ja avioliiton aikana vaihdellut tosi paljon ja suuri vaikutus on ollut myös sillä, onko jompikumpi meistä aikuisista ollut perhevapaalla tai tehnyt töitä kotoa käsin. Silloin kun mä olen esimerkiksi ollut vuodelevossa supistusten takia raskausaikoina, Otto on joutunut ottamaan päävastuuta aivan kaikesta niin kotitöiden, kaupassakäynnin kuin lastenkin osalta. Silloin kun Otto aikanaan teki esim. pitkiä työputkia ja päivysti myös viikonloppuisin ja mä olin kotona lasten kanssa, oli päävastuu kodinhoidosta mulla.

Nyt meillä on ollut melko tasainen jako mun viimeisimmän raskauden jälkeen, eli reilut pari vuotta. Ollaan molemmat oltu vuorotellen perhevapaalla pitkiä aikoja ja ollaan molemmat työskennelty paljon kotoa käsin. Kotitöiden jako on mennyt aika luonnollisesti, sillä tavalla, että ei olla edes hirveästi keskusteltu koskaan siitä, miten ne jaetaan. Kumpikin on päätynyt vaan tekemään niitä hommia, jotka itseä miellyttävät enemmän tai joissa kokee olevansa tehokas. Siitä ollaan kyllä keskusteltu, jos jompikumpi on joskus kaivannut enemmän toisen panosta johonkin tiettyyn asiaan.

Esimerkiksi pyykkihuolto oli ennen mun vastuulla suureksi osaksi, ja lopulta mulla meni hermo siihen, että pyykit eivät koskaan löytäneet tietään edes pyykkikoreihin, ja likavaatteiden kiikuttamisesta puhtaan pyykin viikkaukseen kaikki oli yksin mun käsissä. Vaikka mulla ”meni hermo”, ei meille mitään riitaa tullut asiasta, vaan kerroin Otolle miksi se tuntuu musta ärsyttävältä ja hankalalta, että muut  perheenjäsenet eivät ota pienintäkään osaa pyykkihuoltoon. Sen jälkeen Otto on esimerkiksi ottanut päävastuun pyykkien ripustamisesta kuivumaan, lapset ovat alkaneet laittamaan sukkaparit yhteen kuivina ja viemään omat vaatepinot kaappiin ja jokainen pitää huolen siitä, että vie omat vaatteet oikeaan pyykkikoriin likaisina. Mä lajittelen vaatteet koneeseen ja viikkaan puhtaat pyykit. Kumpikin meistä silittää vaatteita silloin kun tarvitsee, eli lähinnä juhlia varten. Muuten ei olla siitä niin tarkkoja. Nykyään pyykkkääminen ei ärsytä enää ollenkaan, vaan kaikki sujuu hyvin. Kannatti siis ottaa asiat puheeksi eikä vaan hampaita kiristellen hoitaa pyykkihommia yksin.

Otto on se, joka meillä siivoaa useimmin keittiön. Mä en itse tykkää keittiön siivouksesta yhtään ja Otto taas nauttii siitä. Tästäkin on käyty keskustelua: joskus mä esimerkiksi saatoin saada ihan hirveän sotkun aikaiseksi vaikka tein jotain suht simppeliä ruokaa. Nykyisin kiinnitän huomiota sotkuun jo ruokaa laittaessa ja siivoilen pois sitä mukaa kun sotkua tulee siinä ruuanlaiton lomassa. Tämä helpottaa keittiön puhtaana pitämistä huomattavasti Otolle. Toki mäkin siivoan keittiötä välillä, mutta useimmin sen tekee Otto.

Vessan siivous taas on mun vastuulla. Vessa on täynnä mun meikkejä ja tököttejä ja mä jotenkin nautin vessan siivoamisesta. Rakastan sitä, kun vessa on kiiltävän puhdas ja vasta siivottu. Mua ei ällötä pöntön peseminen tai hammastahnatahrojen hinkkaaminen, päin vastoin.

Otto pyyhkii useimmin pölyt ja pinnat (huom. mikrokuituliinalla tai swifferillä, pölyhuiska oli hieno rekvisiitta). Mä taas sitten imuroin ja luutuan lattiat. Mä olen tarkka imuroinnista ja olen todennut, että pääsen itse helpommalla kun hoidan sen vaan itse. Toki molemmat imuroivat vuorotellen ruokapöydän alta sotkuja, mutta viikkosiivouksessa imuroinnin hoidan minä. Tähän aikaan vuodesta eteinen täyttyy hiekasta ja pikkukivistä jatkuvasti ja sitäkin saa olla imuroimassa vähän useammin kuin yleensä.

Yleinen järjestely on molempien vastuulla. Siinä missä Otto keittiön pintojen siivouksen ja astioiden lisäksi hoitaa myös järjestelyä keittiössä ja ruokailutilassa, mä järjestelen usein olohuoneen ja eteisen. Ne on sellaiset paikat kotona, jotka saa järjestellä yleensä monta kertaa päivässä. Aina kun joku oleskelee olkkarissa tai lähtee ulos tai tulee sisään, saa olla järkkäilemässä. Varsinkin just nyt kun eteiseen on tungettuna sekä talvi- että välikausivaatteet, se ei mitenkään vaan pysy siistinä. Kaikelle ei vaan fyysisesti ole juuri nyt edes paikkaa ja eteinen on yksi kaaos, vaikka kaikki yritetään parhaamme. Toivottavasti pian ilmat alkavat oikeasti pysymään kunnolla plussan puolella, niin saa heivata talvitakit ja muut kamppeet eteisestä varastoon.

Lapset keräävät yleensä lelut itse, vievät vaatteet itse pyykkikoreihin ja vievät puhtaat pyykit itse kaappiin. He saavat halutessaan myös imuroida omat huoneensa, mutta yleensä imuroin sitten itse vielä uudelleen. Välillä mä autan suorittamaan perusteellisen siivouksen lastenhuoneissa, koska heidän omat siivousratkaisut on yleensä hieman erilaisia kuin mun. He myös säästävät kaikenlaista, jota itse en välttämättä säästäisi (kuten wc-paperirullia, joihin on piirretty yksi ympyrä).

En koe tarpeelliseksi kuitenkaan puuttua niihin ratkaisuihin arjessa (esim. siihen kun hyllyn päälle järjestellään hienosti tavaroita asetelmiksi ja rykelmiksi, vaikka ne voisi laittaa myös esim. kaappeihin ja laatikoihin). Mun mielestä on ihanaa kun he itse yrittävät ja toteuttavat itseään ja tekevät huoneista sellaiset, joissa itse viihtyvät. Välillä on silti kiva nähdä sitä hyllyn pintaakin tavaroiden alta, ja siksi joskus (ehkä kerran parissa kuussa) myös siivoilen ihan kaiken paikoilleen ja laitan ne oikeasti unohdetut wc-paperirullateokset ja hampurilaisravintolalelun puolikkaat eteenpäin, eivätkä he huomaa edes. Silloin lapset aina yllättyvät ja kiittävät mua iloisesti ihanan siististä huoneesta. Tämä varmaan muuttuu sitten kun ikää tulee lisää, esim. teinin huoneeseen ei tulisi mieleenkään mennä omin päin järjestelemään ja käymään läpi kaikkia tavaroita. Luvan kanssa toki auttaisin siivouksessa myös teiniä. Lapsilla on oma paikka niille oikeasti tärkeille askarteluprojekteille ja taideteoksille, ja sieltä mä en koskaan heitä mitään pois, varsinkaan kysymättä.

DISCLAIMER: Kuvat on otettu huumorimielessä ja ne ovat täysin lavastettuja. :D

Tällä hetkellä meidän kotityöjako toimii mun mielestä tosi kivasti. Siivous on ihan luonteva osa elämää, ei mikään sellainen osa, joka aiheuttaisi harmaita hiuksia tai ärsytystä. Jokainen huolehtii omasta osuudestaan ja pidetään koti sellaisessa kunnossa, jossa itse viihdytään.

Laitan nyt heti tämän postauksen julkaisun jälkeen instaan kyselyä teille siitä, kuinka teillä hoidetaan kotitöiden jakaminen! Käykää vastailemassa, olisi hauskaa nähdä miten tasaisesti tai epätasaisesti kotityöt jakautuvat ja onko teillä enemmän samoja suosikkeja ja inhokkeja kuin mulla vai Otolla!