Kuvat: 1 2 3 4

Meiltä puuttuu vielä sellainen erittäin olennainen osa hääpäivää kuin hääkuvaaja! Tiedän että ollaan varmasti vähän myöhässä tämän kuvaajavalinnan kanssa, sillä häihin on enää niin vähän aikaa että moni kuvaaja on varmasti jo buukannut helmikuun kahdeksannelle päivälle puuhaa. Mutta siksi ajattelimmekin kääntyä teidän puoleenne!

Hääkuvat ovat todella tärkeitä mulle ja Otolle ja ollaankin puhuttu aiheesta paljon. Me halutaan taidokas kuvaaja, joka osaa ikuistaa kaikki ne tärkeimmät hetket, hupsuimmat ilmeet, herkimmät tunnelmat ja hauskimmat tilanteet mutta niiden lisäksi ottaa myös loistokkaita, kaupunkifiilistä huokuvia potrettikuvia. Hääkuvat ovat muistojen lisäksi se juttu joka hääpäivästä jää jäljelle ja mä haluan muistella meidän häitä upeista ja taidokkaasti otetuista kuvista seuraavat 100 vuotta.

Potrettikuvien lisäksi me halutaan siis dokumentäärinen hääkuvaus eli kuvaaja tulee työskentelemään aamusta iltaan ja ehkä jopa yöhön. Me halutaan ikuistaa kaikki hääkampauksen asettelusta alttarille ja hääjuhlien pikkutunneille. Omat haasteensa kuviin tuo tietysti häiden ajankohta – helmikuu. Valoa ei riitä kovin pitkälle iltapäivään, mutta toisaalta talvisissa ulkokuvissa on varmasti aivan mieletöntä tunnelmaa jos vain sää suosii. Ja mikäpä olisi upeampi miljöö hääpotreteille kuin talvinen Vanhan Kirkon puisto tai Bulevardi tunnelmallisine valoineen ja raitiovaunukiskoineen?

Jos siis olet itse mieletön lahjakkuus ja sinulla on kokemusta hääkuvauksesta tai haluat suositella meille mahtavaa hääkuvaajaa, ota yhteyttä couturecouture@windowslive.com ja laita mukaan infoa itsestäsi, linkki tai kuvaliitteitä töistäsi sekä hintapyyntö mukaan!

Uusi postaus, vanha tarina: kiirettä, kiirettä ja kiirettä. Miksi musta tuntuu että kiireet ei koskaan hellitä vaan aina vähän lisääntyy pikkuhiljaa salakavalasti? Jotenkin sitä hommaa vain aina kertyy ja kertyy ja sitten huomaakin yhtäkkiä ettei ole istunut itsekseen alas ja syönyt rauhassa jäätelöä blogisuosikkeja lukien moneen viikkoon! Tänään mä aion ottaa rennosti, ulkonakin on kökön näköinen ilma niin voi hyvällä omallatunnolla viettää yhden pyjamapäivän. Zelda nukkuu ja Tiara lukee kirjoja, ah mikä ihana rauhallinen hetki.

Musta tuntuu että viime aikoina olen vähän valahtanut kiireisestä suorittajan puolelle, en enää osaa rentoutua vaikka joskus saisinkin nipistettyä hetken ettei tarvitse tehdä mitään. Takaraivossa kummittelee ainavain uusi puuha joka on tekemättä; sähköpostit, kommentit, uusi postauskin pitäisi kirjoittaa, blogin Facebook -sivut, hääblogin päivitys vain muutamia mainitakseni – ja sitten samalla mulla on nämä meidän kaksi ihanaa pientä palleroista joista huolehdin sekä koti. En valita, olen maailman onnellisin siitä että olen tässä pisteessä ja teen edes osapäiväisesti työkseni hommaa jota rakastan: kirjoittamista.

Joskus vain kaiken yhteensovittaminen arjessa tuntuu haasteelliselta, mulla kun sitä selkeää työaikaa ei ole vaan hommat täytyy tehdä silloin kun arkipuuhilta kerkeää. Blogihommiin saattaa helposti kulua vain yhden päivän aikana neljästä viiteen tuntia jos laskee kuvien ottamisen, niiden läpikäymisen, sähköpostit, kommentit ja uuden postauksen kirjoittamisen! Osan saan hoidettua tietysti silloin kun Otto on töissä ja neidit joko päikkäreillä tai puuhailevat omiaan, mutta vähintään viitenä iltana seitsemästä tyttöjen mentyä illalla nukkumaan lähestulkoon mun koko ”vapaa-aika” kuluu näihin blogijuttuihin. Se on mulle ihan okei, mutta mun täytyisi löytää se taito rentoutua edes niinä parina vapaailtana uudelleen! Pitäisi kyetä päästämään hetkeksi irti kaikista velvollisuuksista ja olla vain.

Onneksi on Otto joka muistaa sanoa mulle kun stressaan liikaa ja yllättää esimerkiksi itsetekemällä herkkujälkkärillä tai tuomalla kaupasta mun lempilehden. Ja onneksi mulla on myös paljon ihania ystäviä, joiden kanssa sitä väkisinkin irtautuu hetkeksi arjesta ja samalla lapsetkin saavat mukavaa seuraa! Viime päivinä ollaankin tavattu ahkeraan ystäviä ja Tiara on ollut aivan pyörällä päästään kavereiden määrästä. Hienosti Tipa silti muistaa kaikkien kavereiden nimet ja on mummullekin selittänyt puhelimessa ummet ja lammet leikeistään kivojen kamujen kanssa.

Launtaina me saatiin kaksi ihanaa blogiäitiä lasten kanssa meille kylään sekä vekkulit Helmi ja Armas Tipalle leikkikavereiksi. Viimeksi kun näin Armaksen tammikuussa oli hänellä ikää vasta muutama hassu viikko ja nyt hän jo niin tomerasti kääntyili ja ryömi ja oli niin isoa poikaa meidän pikkurääpäleen rinnalla! Oli ihana nähdä Annaa ja Anniinaa pitkästä aikaa, syödä vähän herkkuja ja jutella niitänäitä. Mahtava lauantaipäivän piristys, näitä useammin! Osa kuvista lainattu Annalta.

Sunnuntaina pyörähdettiin rannalla, alunperin suunnitelmana oli suunnata Skidit Festareille, mutta Otolla olikin senverran työjuttuja että päätettiin pysyä ihan kotikonnuilla ja mennä vaan rannalle lekottelemaan ihanaan hellesäähän. Ihan uskomatonta miten Tipa jo nauttii rannalla olosta ja vesileikeistä kun viime vuonna Tipakin oli niin pikkuinen ja pelkäsi kylmää vettä. Me oltiin pari tuntia rannalla ja syötiin jätskit ja oli aivan ihanaa. Siinä toinen keino rentoutua, helle ja ranta! Ehkä mun ongelma ei olekaan se rentoutuminen vaan se että en osaa rentoutua kotona niin helposti kun tietokone ja kamera hengaavat lähettyvillä muistuttamassa odottavista puuhista. Paras stressinpoistovinkki taitaisi olla juoksukengät, läheinen lenkkipolku ja nappikuulokkeista pauhaava musiikki.

Maanantaina nähtiin pitkästä aikaa meidän mahtavia entisiä naapureita Saraa ja Eliasta sekä tietysti pienintä kaveria Niklasta jota ei oltu ennen tavattukaan. Oli tosi mukava vaihtaa kuulumisia ja jutella siitä millaista tämä arki kahden pienen kanssa on nyt kun meillä on sekä esikoiset että kuopukset melkein samanikäisiä ja samalla ikäerolla syntyneitä. Käytiin yhdessä parissakin eri leikkipuistossa, merenrantakävelyllä ja lopuksi kaverit tulivat vielä meille käymään kun eivät tätä meidän ”uutta” kotia olleet vielä nähneet. Hassua muuten ajatella että me ollaan asuttu täällä jo reippaasti yli puoli vuotta vaikka tuntuu että vastahan me muutettiin! Kuvat lainattu Saralta.

Niklas 4kk & Zelda 2,5kk

Eilen tavattiin vielä lisää blogikavereita kun Jenni ja suloiset Joel ja Alex tulivat piipahtamaan meillä kylässä. Lapset tulivat tosi hienosti toimeen keskenään ja oli mukava jutella vähän erilaisista jutuistakin kuten lasten kaksikielisyydestä, meillä kun ei muita ruotsinkielisiä lapsiperhekavereita vielä olekaan! Tipakin intoutui puhumaan muutaman sanasen ruotsia Jennille mutta kyllä se suomen kieli silti on käytössä suurimmaksi osaksi edelleen. Mä kirjoittelen tästä aiheesta lisää Tiaran 22kk-postauksessa jonka teen varmaankin ensi viikolla kun Tipalla tulee tuo ikä täyteen. Hurjaa että kohta Tipa juhlii jo 2v-synttäreitä!

Hui mikä kaveripläjäys! Ihanaa miten äitiyden myötä on saanut tutustua niin mielettömän kivoihin tyyppeihin ja ihaniin minityyppeihin jotka viihtyvät meidän minityyppien kanssa. Multa toivottiin postausta siitä miten kaverisuhteet ovat muuttuneet lapsien myötä ja aion ottaa tämän aiheen kyllä esille mahdollisimman pian! Mutta nyt mä jatkan mun rentoilupäivää ja menen sohvalle lukemaan ison kasan kirjoja Tiaralle ja Zeldalle.

Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt väärin mun stressiavautumista, tarkoitukseni ei suinkaan ole sanoa että en jaksaisi blogata tai en jaksaisi arkea lasten kanssa, vaan halusin vain kirjoittaa ajatuksia ylös. Ehkäpä juuri siksi että itse muistaisin miten turhaa on stressata! Mä tiedän että te ihanat lukijat ymmärrätte vaikka joskus postaustauko venähtääkin parin päivän mittaiseksi tai jos en heti kerkeäkään vastata kaikkiin kommentteihin.

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille, olette parhaita♥♥

Me ollaan Oton kanssa mietitty nyt monta iltaa että millaiset häät me halutaan (ulkoasultaan) ja pyöritelty erilaisia värejä ja teemoja. Otto on onneksi ihanan avoin kaikelle ja kuulemma jopa överipinkit prinsessaunelmahäätkään eivät olisi liian imelät vaan kelpaisivat herralle paremmin kuin hyvin, mutta ne eivät ehkä kuitenkaan ole se meidän juttu. Mä oon pyörinyt ympäriinsä eri inspiraatiosivustoilla ja selannut satoja ellen tuhansia kuvia erilaisista väriteemoista. Vielä en ole tehnyt päätöstä mutta olen onnistunut jo karsimaan vaihtoehtoja niin että jäljellä on enää kaksi suosikkia.

Mä haluan ehdottomasti meidän häille väriteeman, ihan vain jo senkin takia että jos ei mitään teemaa olisi, mä tulisin hulluksi liikojen koristelumahdollisuuksien kanssa. Muutama väri rajaa mahdollisuuksia sen verran, että myös mulla on pieni todennäköisyys kyetä jopa tekemään jonkinnäköisiä ratkaisuja, eikä jäädä miettimään niin että hääpäivä kerkeää jo mennä ohitse. Mielestäni on myös tyylikästä pitäytyä koristelujen suhteen muutamassa teemavärissä. Kuten sanoinkin, vaihtoehtoja on nyt jäljellä kaksi ja te saatte auttaa mua päättämään kumpi on ihanampi!

1) Mintunvihreää ja vaaleanpunaista

Kaikki kuvat: Pinterest ”Mint green pink wedding”

Vaaleanpuna-mintunvihreä väriteema olisi ihanan hempeä, mutta ei kuitenkaan yli-imelä. Kylmät vaaleat värit sopisivat mielestäni talvihäihin kuin nenä päähän! Voin kuvitella hääkimpussa ihanat kylmän vaaleanpunaiset pionit ja miten upea olisikaan ylläolevassa kuvassa näkyvä mintunvihreä liukuvärjätty hääkakku. Karkkibuffetissa (jollaisen ehdottomasti haluan, muotivillitys tai ei mutta mun karkkihammasta kolottaa aina) voisi tarjoilla ranskanpastilleja, vaahtokarkkeja ja vaikka mitä söpöjä nameja vaaleanpunaisen ja mintun sävyissä.

Pöytäkoristeiksi voisi laittaa tuollaisia supersuloisia viirejä ja niiden lisäksi vaaleanpunaisia ja mintunvihreitä pioneja. Mä näen myös mielessäni hempeitä vaaleanpunaisia helmiä joita voisi myös laittaa vaikka lasimaljoihin koristeeksi, sekä helmiäisvaaleanpunaisia kynttilöitä palamaan. Kynttilöitä haluan paljon koska talvella on niin pimeää muuten!

2) Mustavalkoinen teema

Kaikki kuvat: Pinterest Black white wedding

Mustavalkoinen teema olisi selkeä, tyylikäs ehdottomasti ja raikkaan erilainen. Rakastan mustavalkoraitaa ja olisi ihana tuoda sitä koristeisiin, karkkibuffetiin ja vaikka hääkimpun silkkinauhaan. Mustavalkoisuus on myös ehkä enemmän Ottoa kuin hempeät pastellisävyt. Mä tykkään mustavalkoisesta niin sisustuksessa kuin vaatteissakin joten miksipä sitä ei voisi tuoda myös häihin? Teeman voisi viedä jopa niin radikaaliksi että pukukoodina olisivat mustan ja harmaan sävyt, tai sitten pitäytyä ihan vaan mustavalkoisissa koristeissa.

Mä olen muuten melkeinpä kallistumassa itse enemmän tähän mustavalkoiseen teemaan, mutta se toisaalta mietityttää että onkohan musta sitten kuitenkin liian synkkä? Mun mielestä ei, eikä Otonkaan mutta jonkun mielestä varmaan on. Meidänhän häät ne ovat ja tämän teeman koen eniten meidän näköiseksi. Emmekä kuitenkaan toteuttaisi mustavalkoisuutta synkällä tavalla vaan nimenomaan raikkaasti raidoilla tai vaikkapa pallokuosilla. Mustia ja valkoisia jätti-ilmapalloja kattoon, valkoisia pioneja ja unikoita hääkimppuun sekä sitä mustavalkoraidallista silkkinauhaa, mustavalkoraidallisia tikkareita ja muita ihania nameja karkkibuffetiin ja jokin mieletön mustavalkoinen hääkakku kruunaisi kokonaisuuden.

 Mutta kysymys kuuluu, mitä te olette mieltä? Meneekö ääni mustavalkoiselle vai mintunvihreävaaleanpunaiselle?

Heippa! Näin sunnuntain kunniaksi ajattelin toteuttaa ensimmäisen toivepostauksen joita toivoitte. Kuten otsikosta voikin ehkä päätellä, kirjoitan tällä kertaa siitä mitä samaa ja mitä erilaista on meidän kahdessa ihanassa naperossa ja meidän tavassa hoitaa heitä. Tietysti suurimmaksi osaksi koitetaan hoitaa molempia tyttöjä samoin periaattein, mutta on joitakin asioita jotka väistämättä aiheuttavat eroja koko vauva-aikaan.

Suurimpana erona kasvatuksessa on se että Zeldaa mä imetän kun taas Tiara oli melkein alusta asti korvikevauva ennenaikaisuutensa ja pienen kokonsa vuoksi. Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa enkä koe toista huonommaksi, vaikka tietenkin imetyksen puolesta puhuvat sen antamat terveyshyödyt. Tiaran kanssa oli todella helppoa kun Ottokin saattoi syöttää niin yöllä kuin päivälläkin pullosta. Zeldan kanssa taas melkeinpä ainoa ruuanlähde olen minä, muutaman kerran Zelda on saanut pumpattua maitoa pullosta mutta pullo ei nauti kovinkaan suurta suosiota meidän pienemmän neidin mielessä joten 99,9% ajasta Zeldaa syötän minä.

Varmasti imetyksestä johtuen, Zelda on aikapaljon mun perään. Nyt kun ikää on tullut lisää se pari kuukautta ja hän ei ole enää vastasyntynyt, Zeldalle on tärkeää että äiti on lähettyvillä ja jos iskee hätä niin silloin hän yleensä rauhoittuu vaan mun sylissä. Tiara oli alusta asti ihan isin tyttö, aina rauhoittui nopeammin Oton sylissä ja nykyäänkin vielä Tiara on ihan Oton tyttö vaikka varmaan äitikin on ihan kiva hänen mielestään kun usein kertoo kuinka äiti on rakas ja ihana. Mä veikkaan että Zeldakin kun tuosta kasvaa vielä sinne puolenvuoden ikään ja päästään aloittamaan kiinteät niin sitten Ottokin saa suuremman roolin kun syöttäminen ei ole enää vain äidin juttu joten tästä en ota mitään paineita.

Imetys vaikuttaa tietysti myös yöuniin ja vieläpä aika paljonkin. Tiara alkoi kolmen kuukauden iässä nukkumaan 9-12h mittaisia kokonaisia yöunia mutta siihen asti hän oli heräillyt suunnilleen kolmen tunnin välein syömään koska alussa häntä piti pienen koon vuoksi herättää tasan kolmen tunnin välein syömään että paino saatiin nousemaan. Tiarakin onneksi aina nukahti heti syötön jälkeen, vaikka syöttöjä olikin niin tiuhaan. Korvike täyttää masua paremmin kuin rintamaito joten mä en usko että Zelda tulee nukkumaan yhtä pitkiä pätkiä ennen kuin me aloitetaan kiinteät. Mutta Zelda taas on synnäriltä asti nukkunut n. 5-6h mittaisen pätkän ja herännyt vain 1-2 kertaa yössä syömään enkä koe sitä ollenkaan rankaksi koska en missään vaiheessa ole joutunut valvomaan yöllä vaan tytsy jatkaa aina heti uniaan.

Olen siitä todella onnellinen että molemmat tytöt ovat aina olleet hyviä nukkumaan ja toivon että näin on myös jatkossa! Tiara nukkui alusta asti yönsä pinnasängyssä ja silloin kun hän vielä söi öisin niin aina jompikumpi meistä nousi lämmittämään pulloa ja toinen sitten syötti. Zelda taas nukkuu mun vieressä ja mä en usein edes itse herää kunnolla siihen kun Zelda syö. Mä koen olevani nyt paljon pirteämpi kuin silloin kun Tiara oli ihan pieni koska kyllä se pullonlämmitys oli paljon hankalampaa öisin kuin imetys ja siinä aina katkesi kunnolla yöunet kun taas nyt havahdun vain hetkeksi siihen että Zelda ähertää nälissään ja sitten jatkan unia.

En tiedä johtuuko hyvien yöunien aiheuttamasta pirteydestä vai siitä että esikoinen vaatii jo muutakin täytettä päiviin kuin sohvalla möllöttelyn ja silmiin tuijottelun, mutta Zeldan kanssa ollaan oltu heti alusta asti paljon menevämpiä kuin Tiaran. Tiaran kanssa meillä usein oli ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana montakin päivää jolloin vain makoiltiin yhdessä sohvalla tai sängyllä ja ehkä käytiin vaunukävelyllä jos oltiin oikein meneväisellä tuulella. Zelda taas on ihan parin viikon ikäisestä ollut mukana niin leikkipuistossa kuin missä tahansa muuallakin. Ei me Tiarankaan kanssa pelkästään kotona völlätty mutta kuitenkin oltiin aikapaljon rauhassa omissa oloissamme ennen kuin uskaltauduttiin vauvakerhoon Tiaran ollessa jo neljän kuukauden ikäinen.

Tiaran kanssa oli ihanan rauhallista ja kiireetöntä, oli aikaa tuijotella pienen neidin tuhinaa loputtomiin ja loikoilla yhdessä vaikka koko päivä Oton ollessa töissä. Zeldan kanssa me otetaan rennosti yleensä silloin kun Tiara on päikkäreillä tai jo yöunilla, kun muuten menoa ja vilskettä kyllä riittää eikä kauheasti ole aikaa rentoiluun. Zelda on kuitenkin saanut paljon läheisyyttä koska imetykset ovat ihania läheisyystankkaushetkiä kiireen keskellä, ja koska Zelda on ollut paljon Tulan kyydissä esimerkiksi kauppareissuilla, kävelyillä ja ihan pienenä kotonakin. Täytyy muuten sanoa että Tula + tuplarattaat on autottomalle perheelle aivan loistava yhdistelmä kun käy tekemässä viikon ruokaostokset kerralla; kauppareissun päätteeksi toinen muksu reppuun ja näin on ruhtinaallisesti tilaa rattaissa ostoksille!

Näitä edellämainittuja juttuja lukuunottamatta me ollaan yritetty toimia mahdollisimman samalla tavalla Zeldan kuin Tiarankin kanssa. Antaa läheisyyttä ja aikaa, leikkiä, lorutella ja laulella. Zeldakin on tottunut jo pienenä kirjojen lukemiseen kuten Tiara koska usein lueskelen Tiaralle kirjaa ja Zelda kuuntelee myös siinä vieressä. Joskus myös luen kirjaa Tipalle samalla kun imetän Zeldaa. Zelda on myös tottunut sekä ruotsin kieleen että suomen kieleen jo pienestä kun Otto on puhunut ruotsia sekä Tiaralle että Zeldalle. Jännää nähdä miten Zeldan kielellinen kehitys sitten eroaa Tiaran kehityksestä, koska Zeldalle on puhuttu synnäriltä asti ruotsia ja Tiaralle vasta paljon vanhempana.

Molemmat tytöt ovat luonteeltaan perustyytyväisiä ja rauhallisia, eivätkä pienestä hermostu. Kumpikaan ei ole koskaan inhonnut pukemista tai vaipanvaihtoa ja molemmat ovat aina olleet kovia syömään paitsi Tiara nykyään vähän vähemmän mutta se taitaa kuulua ikään. Neuvolakortteja vertaillessa huomaa ettei verrattavaa kauheasti ole, molemmista kirjoitetut tekstit alkavat yleensä aina sanoilla ”tyytyväinen, rauhallinen, suloinen…” tms. Se on neitien kehityksessä erilaista, että Zelda on kasvanut Tiaraa nopeammin koska Zeldan paino ei tippunut paljoa alussa toisin kuin siskollaan. Ja olihan meidän gasellisääri-Zelda siskoaan viisi senttiä pidempikin syntyessään.

Mä oon huomannut myös että kaikki tähänastiset taidot kuten esimerkiksi hymyileminen, nyrkkien löytyminen ja jokeltelu ovat Zeldalla tulleet suunnilleen paria viikkoa aiemmin kuin Tiaralla, johtuen varmasti siitä että Zelda oli syntyessään ollut sen viikon verran kauemmin kohdussa kasvamassa kuin siskonsa. Ei sitä turhaan sanota että yksi kohdussa vietetty päivä vastaa kahta kohdun ulkopuolella vietettyä. Mutta eipä noilla taidoilla mikään kiire ole, nyt toisen lapsen kanssa sen huomaa vaan aina yhtäkkiä että ”ai kato se osaa jo tehdä tuolla tavallakin!”, siinä missä ensimmäisen kanssa niitä uusia taitoja odotti kuin kuuta nousevaa ja niistä oli ihan ylenpalttisen innoissaan.

Kahden lapsen äitinä otteet ovat varmemmat ja luotan itseeni enemmän kasvattajana. Tiarasta on jo kasvanut ihana, hyvinkäyttäytyvä pikkutaapero joten jotainhan mun ja meidän on ainakin täytynyt tehdä oikein, miksemme siis onnistuisi Zeldankin kanssa! Loppuyhteenvetona se, että vaikka toimintatavat eroavat joiltain osin, periaatteet ovat edelleen tismalleen samat. Meillä on kaksi ihanaa tyttöä, niin erilaista, niin samanlaista♥

Oletteko muut kahden (tai useamman) lapsen äidit huomanneet että olette toimineet eri tavalla ensimmäisen ja toisen lapsen kanssa? Miten? Miten arki on muuttunut toisen lapsen kanssa? Onko muutokset tuntuneet suurilta vai onko kaikki ollut samanlaista kuin ennenkin?

Heippa ja pahoittelut pitkäksi venähtäneestä tauosta! Häiden kannalta tauko on kuitenkin ollut todella hyödyllinen ja nyt mulla onkin jo paljon kerrottavaa. Meillä on alustavasti varattuna nyt hääpaikka jonka kanssa samasta yrityksestä tulevat myös ruuat ja juomat sekä henkilökunta. Mä kerron hääpaikasta lisää kunhan kaikki varmistuu mutta tämä varattu paikka sijaitsee tarpeeksi lähellä Vanhaa Kirkkoa ja on mun mielestä meidän tyylinen, rento ja mukava. Tämä postaus käsittelee kuitenkin hääpukusovitusta!

Me suunnattiin keskiviikkona Zazabellaan kolmeksi mun kaasojen sekä Tiaran ja Zeldan kanssa. Otto liittyi myöhemmin meidän seuraan avuksi muksujen kanssa mutta onneksi Zelda nukkui koko sovituksen ajan ja Tiarakin oli suurimmaksi osaksi kiltisti ja ihaili kun ”äiti on kaunis ja ihana pinsessa” ”Äitillä pinsessamekko, ihana, vautsivau!”. Otto ei onneksi nähnyt mun mahdollista tulevaa hääpukua vaan pysytteli naperoiden kanssa pois silloin kun mulla oli hääpuku päällä. Zazabellassa oli rento fiilis ja saatiin mun mielestä todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua.

Myyjä  ymmärsi heti millaista pukua mä etsin ja sainkin sovitettavakseni monenmonta vaihtoehtoa joissa oli pitsiä ja pienet hihat sekä avoin selkä. Mä myös arvostan sitä että myyjä kertoi rehellisesti mielipiteensä, sekä sen mikä on puvuissa mun vartalolla mahdollista ja mikä ei. Ongelmaksi muodostui hihallisten mallien kanssa mun pieni koko ja varsinkin se että mulla on kapeat hartiat. Kävi ilmi että jos tilaan designer-puvun niin vaikka se olisi kuinka pientä kokoa tahansa, hartioita jouduttaisiin silti kaventamaan mikä tulisi pitsipuvun kanssa erittäin kalliiksi vielä puvun normaalin hinnan päälle koska pitsin kanssa kavennus on paljon vaikeampaa.

Mä tulin sitten siihen lopputulokseen että vaikka kuinka ne pienet hihat näyttäisivät ihanalta, tyydyn mieluummin johonkin upeaan olkaimettomaan pukuun niin pääsen paljon helpommalla ja halvemmalla. Hylättiin siis sovituksen puolivälissä hihalliset puvut kokonaan ja siirryttiin olkaimettomiin mutta pysyteltiin edelleen pitsissä ja merenneitomallissa. Kaikkea ei voi saada mitä haluaa, eikä ole järkevää tavoitella sellaista mikä tulisi todella hankalaksi. Mun mieltä kuitenkin vähän piristi kun sain sekä myyjältä että kaasoiltani kehuja olkapäistäni jotka kuulemma näyttävät olkaimettomien pukujen kanssa upealta!

Olkaimettomat puvut näyttivät kyllä mun mielestä myös todella ihanalta vaikka eivät sitä olekaan mitä alunperin lähdin tavoittelemaan. Mä tykästyin Zazabellan monista merkeistä erityisesti Zazabellan ainoana Suomessa myymään Casablanca Bridaliin ja palkintoja ympäri maailmaa voittaneeseen Justin Alexanderiin, mutta en ole vielä sataprosenttisen varma kumman merkin puku mulle tulee koska mulla on yksi suosikki ylitse muiden molemmilta. Toista suosikkiani pääsin sovittamaan (tosin en omassa koossani, mutta sain hyvän kuvan kuitenkin siitä miltä puku näyttää päälläni) ja toinen on tilauspuku. Valinnanvaikeus!!

Täytyy sanoa että se tunne oli huumaava kun ensimmäistä kertaa näin itseni peilistä hääpuvussa! Ei siksi että olisin näyttänyt jotenkin hyvältä tai siksi että ensimmäinen puku olisi ollut suosikkini vaan siksi että se teki hääsuunnitelmat noin miljoona kertaa todentuntuisemmaksi. Ihan mieletön fiilis katsoa itseä peilistä ihan oikeassa hääpuvussa, tästä mä olen haaveillut pikkutytöstä asti. Vaikka mulla oli hiukset hätänutturalle kiireessä pyöräytettynä ja meikit kaukana morsiamen heleän raikkaasta lookista, mä tunsin itseni ihanaksi morsiameksi ensimmäistä kertaa!

Mä en aio tilata ihan vielä pukua koska synnytyksestä on niin vähän aikaa ja haluan katsoa vielä hetkisen aikaa että miten mun vartalo tässä muuttuukaan ja mikä se lopullinen koko on jonka tilaan, mutta onneksi Zazabellassa on nopeat toimitusajat ja puvun ehtii paremmin kuin hyvin tilata vielä n. 4 kuukautta ennen häitä. Vaikka olenkin siis päässyt jo sovittamaan pukua ja liikkeessä olevat puvut ovat myyntikappaleita, mun täytyy tilata puku koska mun kokoa ei ollut liikkeessä. Sovituspukujeni koot vaihtelivat 36-40 välillä ja niitä sai kyllä välillä oikein toden teolla kursia kasaan neuloilla että ne pysyivät mun päällä.

Olen kuitenkin todella onnellinen että jo ensimmäisellä sovituskäynnillä törmäsin unelmieni pukuihin. En aio kiusata itseäni juoksemalla joka liikkeessä sovittelemassa ja hämmentämässä soppaa aina vain uusilla puvuilla, vaan olen nyt valintani tehnyt ja se tulee olemaan jompikumpi niistä puvuista jotka mainitsin. Mä osaan stressata monestakin asiasta, mutta tämä ei onneksi ole yksi niistä!