Ja en nyt puhu kyllä deittiviikonlopusta tai kahdenkeskisestä pikalomasta johonkin Euroopan kaupunkiin. Mutta rakkausviikonloppu silti, täynnä rakkaita ihmisiä ja yksi rakas pieni chihuahua, joka reilun puolen kilon painostaan huolimatta on suuri persoona, ja tuo suuresti rakkautta meidän elämään. Lapsimessuilla tavattiin iso joukko ystäviä ja tytöt kävivät rakastavasti halimassa muumipeikkoa, ja sunnuntaisilla synttäreillä taas nähtiin rakkaita sukulaisia. Toiminnantäyteisyydestään huolimatta aivan ihana  ja rentouttava viikonloppu.

Kuten eilen jo kerroinkin, täällä ollaan aivan rakastuneita, ihan koko perhe. Nuorempi neideistä ei tosin ole niin kiinnostunut pienestä ”Ahmasta”, mitä nyt käy välillä silittämässä, mutta tänään Armas otti nokoset Tiaran sylissä Pikkukakkosen ajan ja viihtyi oikein hyvin.  Zelda, huomenna tasan kaksi vuotta täyttävä kuopuksemme, on vähän enemmän toiminnan nainen, eikä ikinä istuisi paikallaan edes puolikasta Pikkukakkosta, ainakaan vielä.

Ihan uskomatonta että huomenna siitä on tasan kaksi vuotta kun mä synnytin Zeldan! En voi ehkä vielä käsittää tätä, mutta pakko se on. Mä kirjoitan huomenna enemmän synttärijuttuja ja ajatuksia siitä mitä kaksi vuotta kahden lapsen äitinä on tuonut tullessaan, ja miltä se on tuntunut, mutta nyt tyydyn vain toteamaan että on meidän pienestä ruttuisesta vauvasta kasvanut kyllä maailman ihanin nuori neiti, ja noista kahdesta maailman ihanimmasta neidistä melkoinen parivaljakko.

Huomenna ei vielä pidetä hurjia synttäribibiksiä, mutta kuopuksemme saa viedä itse valitsemansa Angry Birds -keksit päiväkotiin ja tarjoilla komppiksille kanssa. Illemmalla mennään ostamaan hänelle synttärilahja ja käydään varmaan jätskillä. En vielä tiedä mitä ihmettä me ostetaan kun leluja on ihan liikaa, potkupyöräkin saatiin lapsimessuilta ja pyöräilykypärä olisi ehkä vähän tylsä syntymäpäivälahja vanhemmilta kaksivuotiaalle. Ehkä me vain tehdään niin että mennään yhdessä ostoksille ja annetaan Zeldan valita itselleen jotain mistä hän todella pitää.

Sunnuntaina on sitten juhlien aika, ja juhlavalmisteluistakin ajattelin kirjoittaa pienesti etukäteen. Viidakkoteemasta on jo riittänyt vitsiä kummisetien keskuudessa, saapa nähdä millaisia eläimiä meille sunnuntaina tulee juhlimaan! Pitäisi vielä keksiä asut meille kaikille, ja koristelut kotiin. Mä haluaisin jotain tosi siistiä ja viidakkoista, nyt jos jollain on vinkki mistä kaupasta (ei nettikauppoja, koska ei ehdi enää) löytää parhaat teemakoristeet niin saa vinkata!

Mä menen nyt pusuttelemaan tuota Armasta ja katsomaan Game of Thronesia vihdoinkin vuoden odotuksen jälkeen Oton kanssa sohvalle, kun tytötkin jo nukkuvat nätisti kerrossängyssään. Ihanaa maanantai-iltaa kaikille <3

En villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut että #oikeanainen voisi saada näin huikean vastaanoton. Mitä nöyrin kiitos kaikille, jotka ovat lähteneet mukaan, mitä upeimmin kuvin ja tekstein. Olen saanut lukea täysin ääripäistä olevia kertomuksia, rankkoja kokemuksia ja upeita kasvutarinoita. Toivon että te lukijatkin olette nauttineet, ja nautitte kun pääsette edelleen näitä kirjoituksia lukemaan. Samaistuen, ymmärtäen, ja toivottavasti vielä hitusen enemmän itseänne, ja toisia arvostaen.

Te, tämän haasteen osanottajat olette tehneet juuri niinkuin mä toivoin, ja vielä miljoona kertaa enemmän. Kun instagramista selaa feediä #oikeanainen -hashtagilla, saa nähdä yli sata kaunista, upeaa ja rohkeaa oikeaa naista. Ei vain yhtä lähestymistapaa, vaan täysin erilaisia naisia ja erilaisia kuvia.

Mä olen lukenut jokaisen tekstin joka vain on linkattu mulle jossain niin että olen sen löytänyt. Jokaisen kuvan ja tarinan olen katsonut Instagramista jotka ovat julkisissa profiileissa #oikeanainen -hashtagilla, ja yli puoliin niistä olen kommentoinutkin jo. Teille jokaiselle mä haluan ilmaista henkilökohtaisesti mun kiitoksen, ja sen tulen vielä tekemään. Mun alkuperäinen tarkoitus oli esitellä täällä kaikki kuvat ja tarinat joiden julkaisuun mulla on lupa, mutta niitä tulikin niin paljon, että ei se vaan kyllä mitenkään ole yhdessä tekstissä mahdollista, enkä mitenkään ehdi kaikilta kysymään lupaa ennen tämän julkaisua. Siksi mä jaankin tänään ne kuvat ja tekstit, jotka mulla on lupa jakaa, ja tulen varmasti tekemään vielä toisen tämän tyyppisen postauksen lähiaikoina, jossa jaan kaikkien halukkaiden jutut. Mulle saa siis ilmoittaa edelleen joko täällä, tai missä tahansa somekanavissa jos haluatte osaksi postausta.

Sofia Heart Pumps Diesel -blogista oli ensimmäinen ihana, joka kirjoittaen tarttui haasteeseen. Sofian kirjoitus naisille luoduista paineista ja hänen omista kokemuksistaan sai mut kyyneliin, ja herätti tunteen että tälle haasteelle todellakin on tarvetta. Happyheels -blogissa aiheeseen paneuduttiin naisen vapauden ja vastuun kannalta, mikä oli ihan järjettömän hyvä näkökulma naiseuteen. Lempi-blogissa naiseutta pohdittiin muuttuneen parisuhdestatuksen kannalta. Millaista on naiseus yksinhuoltajana?

Minä kirjoitin siitä millaista on, kun omaa kroppaa kutsutaan pikkupojan vartaloksi. Aija Mini & Me -blogista on kokenut täysin päinvastaista. Aijan tekstissä kiteytyi se, miten raadollisia ihmiset voivat olla, ja miten kovasti sitä haluaa täyttää ne toisten vaatimukset, vaikka olisi täysi oikeus olla itseensä tyytyväinen sellaisena kuin on. Pinjan naiseutta ei ole koskaan kyseenalaistettu, mutta hän kirjoittaa Norsunluusydän -blogissaan siitä, miten se että on stereotyyppinen nainen, ei tarkoita sitä että se olisi oikea tapa olla nainen. Nimenomaan! Höpsöä Pientä Elämää -blogin Lindan tekstissä taas on sellaista naiseuden energiaa ja asennetta, että ei voi kuin ihailla.

Englanninkielistä tekstiä aiheesta löytyy blogista Inspiration and Madness in Nowhere. SugarRat kertoo kaiken muun ohella, kuinka jopa omia harrastuksia kyseenalaistetaan naisellisten muotojen, tai niiden puutteen, perusteella. Jonna Kaaosta ja kukkamekkoja -blogista ei ole kokenut sopivansa mihinkään muottiin, vaan on ollut aina jotain siltä väliltä. Äiti, kehystetääks tää? -blogin Jonnan herkkä ja kaunis jopa runon omainen teksti osui ja upposi.

Tätä kirjoitusta tehdessäni sain lukea vielä yhden postauksen, ystäväni Annan Lapsellista -blogista. Annan kosketattava kirjoitus sai mut miettimään tätä asiaa vielä syvemmältä. Miten nuorena niitä odotuksia, paineita ja muotteja aletaan jo iskostaa lasten mieliin. Miten leikki-ikäistäkin arvioidaan jo koon perusteella, ja kuinka erilaisia odotukset eri sukupuolille voivat olla, vielä tänäkin päivänä tässä tasa-arvoisena mielletyssä yhteiskunnassa.

Tärkeää on että me kaikki hyväksymme itsemme ja toisemme. Vähintään yhtä tärkeää on, että me opetamme lapset, omat lapset, kummilapset, sisarukset ja hoitolapset kunnioittamaan toisiaan. Tärkeää on puolustaa heitä silloin kun joku toinen yrittää määritellä millaisia he saavat ihmisenä olla, ja tärkeää on olla tukena ja turvana silloin kun he itse kokevat että eivät riitä. Koska me kaikki riitetään, juuri sellaisena kuin olemme.

Jos haluatte olla osana #oikeanainen -haastetta, ohjeistus menee näin: Ottakaa kuva itsestänne, postatkaa se tekstin kanssa tai ilman blogiin tai somekanaviin hashtagilla #OIKEANAINEN. Näytetään medialle miltä näyttää oikea nainen, koska jokainen nainen on oikea nainen.

Kiitos vielä kerran kaikille osallistuneille <3 Ja hyvää yötä kaikille, huomenna luvassa kuulumisiakin!

Mä istun tässä kirjoittamassa pieni ihana karvainen tuhisija sylissäni, sillä meille tuli eilen kylään mun äiti joka kävi hakemassa itselleen uuden koiravauvan. Koiravauvan nimi on Armas ja hän on yhdeksän viikkoa vanha. Hän on ihana, iloinen pieni tutkimusmatkailija joka ottaa nokoset sylissä aina kun alkaa vähän väsyttää, syö ja juo hienosti ja osaa jo leikkiä minikokoisilla leluillaan. Me ollaan täällä kaikki aivan rakastuneita Armakseen Ottoa myöten.

Meidän tytöt suoraan sanoen sekosivat kun astuin äidin kanssa meidän ulko-ovesta Armas takin sisällä lämpimässä. Ensin he eivät edes huomanneet pientä päätä joka sieltä pilkisti, vaan ilahtuivat vaan mummunsa näkemisestä. Mutta voi sitä riemua kun he vihdoin tajusivat että ei hitsi tuolla on pieni koira! Tosi nätisti ovat molemmat osanneet silittää ihan pienesti vaan, ja ymmärtäneet että toinen on vasta vauva jonka unta tai ruokailuja ei saa missään nimessä häiritä. Armas vielä vähän jännittää meidän pikkuisia, ja ollaankin sovittu tyttöjen kanssa että he saavat tulla silittämään vain silloin kun Armas on aikuisen sylissä, ja muuten he antavat hänen tutkia ihan rauhassa.

Isompi osaa pitää omatkin liikkeensä rauhallisina eikä kilju jatkuvasti vaikka onkin innoissaan, ja hänelle Armas on antanut pusujakin nenän päähän. Neiti-tiistaina-kaks-vee sen sijaan on vielä vähän taapero ja pomppii ja kiljahtelee innosta niin hän on vielä vähän jännittävämpi tuttavuus Armakselle, mutta osaa hänkin silittää sievästi ja alkuinnostuksen jälkeen on pysynyt kohteliaasti pienen matkan päässä silloin kun koiravauva pyörii itse haistelemassa ja katselemassa asuntoa.

Mulla on ollut ihan järjetön koirakuume jo pitkään, mutta tämä pieni ihanuus onneksi helpottaa sitä edes vähän, kun saadaan hänen kanssaan olla ja leikkiä ja ulkoilla aina kun äiti tulee kylään. Armas on meille kuitenkin niinkuin melkein oma koira, kun aina nähdessä sitä saa hoitaa ja pitää lähellä. Mä oon ihan hirveän onnellinen että äiti otti itselleen uuden koiran, vaikka elokuussa Mörkön kuoltua olikin sitä mieltä että ei ikinä enää pystyisi. Mä näen jo nyt miten mun äiti on miljoona kertaa onnellisemman ja iloisemman näköinen, ja tiedän miten hyvää hänelle tekee päästä huolehtimaan tästä pienestä kasvavasta karvakaverista. Ei tietenkään kukaan voi ikinä korvata Mörköä, eikä tarvitsekaan. Mutta Armas onkin Armas, ja hänestä tulee ihan omanlaisensa persoona ja varmasti aivan hurjan rakas meille kaikille ihan omana itsenään.

Mun on pakko kyllä kohta nousta tästä ja herättää tuo pieni kun jalat puutuu näin risti-istunnassa tuolin päällä, enkä voi liikuttaa niitä kun tuo ihana nukkuu. Mutta sen verran vielä ihan muuta asiaa, että mä olen ihan hurjan kiitollinen kaikille jotka ovat lähteneet #oikeanainen-haasteeseen mukaan, ja kiitollinen myös teille kaikille jotka olette kommentoineet ja jakaneet omia tarinoitanne. Teen illalla koontipostauksen haasteesta, jossa jaan iltaan mennessä osallistuneiden kuvia ja kirjoituksia, siis tietenkin kaikkien joiden juttuja on lupa jakaa. Jos näet tämän kirjoituksen ja olet mukana tai aiot osallistua ennen iltaa, kommentoi ihmeessä että saako kuvaaasi/kirjoitustasi jakaa ja laita instatilisi/blogisi linkki perään niin tiedän kenestä on kyse. Kaikilta jotka eivät tätä näe, mä kysyn erikseen luvan, koska en tietenkään halua jakaa mitään sellaista mitä te ette halua jaettavaksi.

Me lähdetään iltapäiväksi pienen pikkupikkuserkun 1-vuotissynttäreille tyttöjen ja Oton kanssa juhlimaan, mutta tosiaan illemmalla luvassa vielä toinen postaus! Ja hei ihanat tyypit, Indiedaysin Blog Awardsit ovat taas käynnissä. Jos haluatte auttaa mua ja Ottoa, niin käykää naputtelemassa meidän blogien nimet äänestyskaavakkeeseen, ja äänestäkää. Otto on ehdolla Blogitulokas -sarjassa, ja minä Luonnollisen upea -sarjassa. Kiitoksia ihan mielettömän paljon teille kaikille siitä että me olemme ehdolla, mä oon ihan pirun ylpeä Otosta joka jo ensimmäisenä blogivuotenaan on päässyt ehdolle! Siellä on taas tuttuun tapaan palkintona lippupaketteja Blog Awardseihin, jotka ainakin tähän mennessä on olleet huippuhauskoja juhlia. Kiitos jo etukäteen teille kaikille<3

Oikein ihanaa sunnuntaipäivää!

Se yksi #tissigate on varmaan jo ihan tarpeeksi loppuun kaluttu aihe, enkä siihen haluakaan ottaa kantaa sen enempää, mutta haluaisin kiinnittää huomion johonkin paljon suurempaan ilmiöön kuin yhden Maisan mielipiteeseen. Ilmiö on nimeltään oikea nainen. Kuka on tai ei ole oikea nainen?

Mä olen aina ollut luonnostani pieni ja hentorakenteinen, ja mulla on nopea aineenvaihdunta. Olen elänyt lähestulkoon pelkällä roskaruualla opiskeluvuosina yksin asuessani liikkumatta ollenkaan, ja olen syönyt terveellisesti ja monipuolisesti liikuntaa säännöllisesti harrastaen. Olen syönyt aina paljon, ja jokainen joka mut tuntee tietää sen. Silti olen ollut 13-vuotiaasta asti samassa painossa kilon heitolla raskaus- ja imetysaikoja lukuunottamatta. Se paino on pieni, mutta se on mun oma luonnollinen paino.

Jo ennen kuin tulin teini-ikään, mua kutsuttiin kukkakepiksi, riisitikuksi ja kirpuksi. Kirppu on ihan kiva, mutta mut määriteltiin jo ala-asteiässä ihmisenä monen aikuisenkin toimesta mun painon perusteella. Ylä-asteen ja lukion ajan kävin painokontrolleissa jokaisessa koulussa jota kävin, ja olin erityistarkkailussa koska kouluterveydenhuollossa luultiin että mulla on anoreksia. Siitäkin huolimatta, että niiden kuuden vuoden aikana mun paino ei laskenut grammaakaan.

Olen päässyt kokemaan myös sen toisen puolen.  Molempien raskauksien aikana keräsin 14-17 kiloa painoa ja sain kuulla kuinka olen ällöttävä, turvonnut, läski, bulldogin näköinen pallonaama ja kuinka en koskaan tule palautumaan ennalleni. Haluatteko tietää paljonko painoin kun menin synnyttämään? Mä painoin ensimmäisellä kertaa 62 kiloa ja toisella 59. Pituutta multa löytyy 167cm. Varsinainen läski bulldoggi.

Mulle itselleni mun paino ei koskaan ole ollut ongelma, on se ollut sitten se normaalipaino tai viimeisillään raskaanaolevan paino, mutta monelle muulle on. ”Hyi sä oot oikeesti ihan sairaan laiha, syö jotain!” ”Sä näytät anorektikolta!” ”Tässä kuvassa oot kaunis kun näytit vielä terveeltä” ”Toi on tollanen pakkasen raiskaama pulkannaru” ”vituttaako kun vaimos näyttää 12-vuotiaalta pikkupojalta?” vain muutamia kuulemiani kommentteja lainatakseni. Joskus olen leikitellyt ajatuksella että lisäisin normaalin aikuisen naisen ruokavaliooni 2000 ylimääräistä kaloria ja alkaisin kasvattamaan lihasmassaa ja keräämään painoa että näyttäisin terveemmältä. ”Terveemmältä”, niin kenen mielestä, ja miksi? Omasta mielestäni mä olen ihan terve. Voin hyvin, olen pirteä, jaksan liikkua ja touhuta lasten kanssa, enkä kärsi nälästä tai mystisistä oireista.

Miksi joku muu saa määritellä kuka näyttää terveeltä? Ja miksi, oi miksi joku muu saa määritellä kuka on oikea nainen? Törmäsin tässä, jälleen kerran, artikkeliin jonka otsikkona oli ”Tältä näyttävät oikeat naiset!”. Artikkeli käsitteli pluskokoisille suunnattua alusvaatemallistoa, ja kyllä todellakin mielestäni he näyttivät oikeilta naisilta, upeilta ja kauniilta. Mutta miksi se, että he ovat oikeita naisia sulkisi pois muunlaiset vartalonmallit oikean naisen määritelmästä? Miksi minä olisin vähemmän oikea nainen koska en näytä samalta kuin he?

Sen lisäksi että en ole terve enkä oikea nainen, en myöskään ole oikea synnyttänyt nainen. Sen sain kuulla kun pari vuotta taaksepäin osallistuin paljon hyvää aikaansaaneeseen ja aivan ihanaan A beautiful body -haasteeseen, josta minä ja varmasti moni muukin sai rutkasti itsevarmuutta, vertaistukea ja hyvää fiilistä. Joidenkin mielestä mulla ei kuitenkaan ollut oikeutta osallistua, koska vartalossani ei ollut heidän mielestään tarpeeksi merkkejä raskaudesta ja synnytyksestä. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta mun tietääkseni oikea synnyttänyt nainen on nainen joka on synnyttänyt.

Oikea nainen ei ole vain median kulloinkin valitsema lähestymistapa naiseuteen, vaan se on jotain paljon enemmän. Oikealla naisella ei pidä olla tissejä, raskausarpia, lapsia, mallivartaloa, ylipainoa, pitkää tukkaa, lyhyttä tukkaa, rehevää pyllyä, sixpackia, ryppyjä, meikkiä, silikoneja, hajuvettä, sorjia sääriä, kynsilakkaa, kokkaustaitoja, tanssiharrastusta, leveää lantiota, kapeaa vyötäröä, ralliautoa eikä edes sitä kuuluisaa pimppaa.

Olen kyllästynyt siihen että joku muu määrittelee kuka näyttää miltäkin. Meillä jokaisella on oikeus olla ihan yhtä oikeita, koosta, tissien muodosta, liikunnan määrästä tai mistään muustakaan tekijästä riippumatta. Oikea nainen voi olla kuka tahansa meistä. Oikea nainen voi olla syntymätodistuksessaan mies mutta tuntea olevansa nainen. Oikea nainen voi olla äiti, ja oikea nainen voi olla 100-vuotias lapseton nainen. Oikea nainen voi olla fitnessmalli, salikissa, sunnuntailenkkeilijä, liikunnanvihaaja tai jotain siltä väliltä. Oikea nainen voi olla kuka tahansa meistä, jos me vain kaikki voitaisiin ymmärtää se ja arvostaa sekä itseämme että toisiamme sellaisina kuin olemme.

Vastakkainasettelu on typerää, eikä johda mihinkään. Kaikkia ei tarvitse tunkea samaan muottiin, koska mitään muottia ei ole. Mä haastan teidät kaikki näyttämään millainen on oikea nainen, ja kertomaan oman tarinanne naiseudesta, koska oikea nainen on jokainen nainen. Jonkun toisen tarina voi olla täysin päinvastainen kuin mulla, joku toinen samaistuu. Yhtä kaikki, mä olisin kiitollinen jos saisin kuulla teidän tarinoita.

Mä toivon että tämä haaste leviäisi mahdollisimman pitkälle, koska jos edes yksi median edustaja kiinnittäisi tämän ansiosta enemmän huomiota naiseuden määrittelyyn ja johdatteleviin otsikoihin, tämä haaste olisi voitto. Ottakaa kuva itsestänne, postatkaa se tekstin kanssa tai ilman blogiin tai somekanaviin hashtagilla #OIKEANAINEN. Näytetään medialle miltä näyttää oikea nainen, koska jokainen nainen on oikea nainen. Postauksia saa myös linkittää mulle tässä, tai fb:ssä, eikä blogi ole edellytys osallistumiseen. Jakaisin mielelläni teidänkin kokemuksianne, sillä kenelläkään ei ole oikeutta väittää että me ei oltaisi oikeita naisia.

Loman jälkeen on viikko lähtenyt vauhdilla käyntiin kun huomenna on jo torstai, mitä ihmettä? Viikko on ollut yllätyksiä ja ihania asioita täynnä, ja fiilis on ihan loistava. Ollaan oltu paljon ulkona, ja nautittu auringosta. Tytöt ovat olleet päiväkodissa ja me töissä, ihan sitä perus arkea kuitenkin kaiken ihanan keskellä. Päiväkodissakin on sujunut mukavasti vaikka pääsiäinen aiheuttikin tavallista pidemmän tauon päiväkotipäiviin. Mä en oikein tiedä edes mitä sanoa! Pää on jotenkin ihan pyörällä, koska Otto. Tuntuu hullulta, että Oton eilinen Tissikriisi-postaus levisi niin laajasti ja leviää edelleen. Mutta mä olen ylpeä mun miehestä, ja myös kiitollinen kaikille teille kauniista sanoista. Te olette ihania, kannustavia, upeita ja piristätte aina päivää!

Takki on jotenkin ihan tyhjä, mulla oli niin paljon ajatuksia mutta nyt istun tässä ja tuijotan näyttöä enkä saa mitään muuta suusta ulos kuin hömelön virneen kun tuijotan söpöjä kuvia meidän tytöistä. On ne vaan aika ihania tyttöjä, joista mä olen maailman kiitollisin ja onnellisin. Toinen on oppinut keittämään äidille kahvit Dolce Gustolla, ja toinen puhua pälpättää niin että ei saa suunvuoroa. Hyödyllisiä taitoja molemmat, ja kompensoivat toisiaan. Toisen keittämä kahvi herättää kun pitää yrittää pysyä toisen juttujen perässä, kätevää!

Me tehtiin maanantaina yli kahden tunnin lenkki tyttöjen kanssa auringossa. Istutiin merenrannassa, käytiin padolla kävelemässä ja katsomassa meidän vanhaa kotia jossa asuttiin Tiaran vauva-aikana. Niin paljon ihania muistoja, niin paljon naurua ja toisaalta myös ylpeyttä siitä miten pitkälle siitä kaksiosta, rikkinäisellä pyykinpesukoneella varustetusta nuoren perheen ensimmäisestä asunnosta, on päästy. Oton kanssa muisteltiin miten onnellisia me oltiin meidän ekasta yhteisestä asunnosta, miten isoja mullistuksia me koettiin siellä. Me oltiin siellä niin onnellisia, vaikka olikin se rikkinäinen pesukone. Mutta se oli oma rikkinäinen pesukone, ja oma koti, jossa asui meidän oma pieni perhe.

Vaikka nykyään asiat on huomattavasti paremmin kuin siellä, ja edelleen on oma koti, ihan ehjällä pesukoneella varustettuna, tulee sillä vanhalla kodilla olemaan aina erityinen paikka mun sydämessä. Ja musta on ihanaa, että aina kun huristellaan siitä bussilla ohi, tai käydään kävelyllä lasten kanssa, isompi tunnistaa jo ”äiti tuossa talossa me asuttiin kun minä olin vauva!”.

Meidän nostalgialenkki huipentui kevään ensimmäisiin ulkona nautiskeltuihin jätskeihin, kun pysähdyttiin vanhan kodin lähellä Mäkissä. Daim Mcflurry keväisessä auringossa oman perheen kanssa maistui niin pirun hyvälle, rakkaudelle, lämmölle ja noh sille Daimille, Daim on mun lemppari ja näytti maistuvan naperoillekin. Tulee hyvä mieli kun muistelee maanantaita, eipä voi kovin monena viikkona vuodessa sanoa näin, heh.

Viikonloppu koittaa jo ihan pian ja meillä on edessä ainakin vierailu lapsimessuilla, sekä tyttöjen pikkupikkuserkun ensimmäiset synttärijuhlat. En melkein malta odottaa, kaikkea kivaa tekemistä! Oletteko te menossa lapsimessuille käymään?

Ihanaa huomista torstaipäivää ja hyvää yötä teille kaikille <3