Testasin eilen ensimmäistä kertaa tehdä naked caken, ja mun ensimmäinen testiversio on nimeltään kahden suklaan naked cake. Kahden suklaan naked cakessa on siis oikeasti pääosin valkosuklaata, mutta pohja on tietty suklaapohja joka on enemmän suklainen niin sain siitä kakulle hienon kuuloisen nimen, haha!

Olen varmaan joskus aiemminkin kirjoittanut täällä siitä että en ole mikään varsinainen kakkumestari? Tämä naked cake-trendi kuitenkin tuntuu olevan ihan just eikä melkein mulle tehty: ei tarvitse olla niin tiptop vaan vähän sinnepäin riittää. Ei hienoja kuorrutteita tai uberluomuksia koristeina, vain kakkua joka saa näyttää kakulta. Kuopuksen synttärit lähestyvät jo kovaa vauhtia, ja ajattelin helpottaa huhtikuista urakkaani testailemalla etukäteen vähän erilaisia juttuja. Eipähän tarvitse sitten silloin ihmetellä tarjottavia! Vaikka nyt tämä talvi tuntuu loputtomalta niin oikeastihan se on niin että huhtikuu on täällä ennenkuin huomaankaan.

Tämä kakku on kirjaimellisesti ihan piece of cake, etenkin kun on niin laiska että käyttää valmista suklaakakkupohjaa niinkuin minä. Mä en ole koskaan huomannut eroa maussa tai muutenkaan valmiskakkupohjan ja itsetehdyn välillä, joten oikaisen joka kerta näillä valmiilla.

Kahden suklaan Naked Cake

1 valmis suklaakakkupohja (tai itsetehty)

3dl vispikermaa

250g valkosuklaata

200g vaniljatuorejuustoa

1rkl sokeria

1tl vaniljasokeria

2 liivatelehteä

koristeeksi mansikoita

Vatkaa kerma. Sulata 200g valkosuklaata mikrossa, ja raasta 50g hienoksi raasteeksi/muruksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa tuorejuusto ja sokerit erillisessä kulhossa, lisää sulatettu valkosuklaa. Liota liivatelehdet pikkutilkkaan kiehuvaa vettä, lisää ohuena nauhana kokoajan vatkaten tuorejuusto-valkosuklaaseokseen. Nostele vatkattu kerma mukaan. Lisää vielä lopuksi puolet suklaaraasteesta. Kokoa kakku irtopohjavuokaan ja anna hyytyä 2-3h jääkaapissa. Koristele mansikoilla ja lopulla suklaaraasteella.

Kuten DIY-jutuissa, myös leivonnassa olen aivan hitsin kärsimätön. Kaiken pitää olla valmista ihanjustheti  ja kaikkein pahimpia on ne joissa käsketään hyydyttää yön yli. Ei vaan pysty! Joten mä lupaan ja vannon nyt käsi sydämellä kaikille niille jotka ovat yhtä kärsimättömiä kuin minä: en ikinä julkaise yhtään reseptiä jonka valmistumista pitäisi vaan odotella yön yli!

Millaisia Naked Cakeja te olette kokeilleet? Ihanaa lauantaipäivää kaikille <3

Meidän mukulat ovat tyyleiltään kuin yö ja päivä: 4v rakastaa kyllä prinsessoja ja mekkoja, mutta arkipukeutumisessa hän haluaa aina päälleen mieluiten housut ja paidan. Niin tässäkin asussa, jonka hän ihan itse valitsi. Kuopus taas rakastaa niitä mekkoja arkenakin. Tuntuu vähän kuin meidän lapsissa mun omat henkilökohtaiset pukeutumismieltymykset olisivat jakautuneet kahteen eri mukulaan, itse kun vaihtelevasti rakastan yltiönaisellista liehuhelmatyyliä ja tennari-farkut-ruutupaita-meininkiä, haha!

Neljävuotiaalle on kehittynyt ihan selkeät mieltymykset millaisia vaatteita hän tykkää pitää. Lempiväreihin lukeutuu viininpunainen, jota löytyy tämän asun poolopaidasta. Lisäksi neiti tykkää farkuista kovasti, ja haluaisi pitää niitä päiväkodissakin mutta äiti laittaa vastaan. Kyllä sitä ehtii koulussa sitten pitää farkkuja, päiväkodissa, etenkin talvella ulkovaatekeleillä, on hyvä pitää pehmeämpiä collegehousuja tai leggingsejä ainakin mun mielestä. Onneksi hän on tyytynyt siihen että saa pitää farkkuja aina muulloin. Ovathan nämä farkut vuonna 2016 huomattavasti mukavampia kuin mitä ne ovat olleet esimerkiksi omassa lapsuudessani 90-luvulla, ja etenkin jeggingssejä voisi varmaan ihan hyvin pitää tarhassakin, mutta jostain on vaan itselleni juurtunut sellainen ajatus että tarhaan laitetaan leggingssit tai collarit ja niillä on menty.

Vaatteiden lisäksi hänellä on mieltymyksiä myös asusteisiin, ja hän kovasti jo asustaa itseään. Yleensä kaulassa on Frozen-kaulakoru, päässä Frozen-pompulat ja korvissa Frozen-klipsikorvikset. Myös sormukset ovat kovaa huutoa, ja oikea lottovoitto on jos pääsee äidin korurasioille penkomaan. Joskus annan hänen lainata myös mun koruja tai kelloja kotona, sillä tiedän että hän pitää niitä kuin kukkaa kämmenellä, ja tulee maailman iloisimmaksi niistä.

Meidän perheen tyttöjen kanssa on kampauksen valinta eräänlainen projekti joka aamu. Suosikki sekä äidille että tyttärille on puolinuttura (superhelppo ja nopea ja rento), mutta tykätään kovasti harjoitella erilaisia lettejä ja muita väkerryksiä yhdessä. Yleensä ajoitetaan nämä letitystuokiot iltaan kun on enemmän aikaa, etenkin päiväkotiaamuina yleensä ihan perusletti saa riittää jos lettilinjalle lähdetään. Ihanaa kun tältä isommalta tyypiltä löytyy jo pitkä tukka millä harjoitella ja kokeilla enemmänkin.

Paita Zara / Farkut H&M  / Kengät Skopunkten / Kello Tommy Hilfiger* (minulta lainattu kuvia varten) /*saatu blogin kautta.

Millaisia pukeutujia teidän perheen muksut ovat?

Meidän neiti 2v9kk aloitti isosiskonsa jalanjäljissä tanssiharrastuksen viime viikolla. Kuopus käy samalla tunnilla missä Tiara aloitti viime syksynä, ja me ollaan tietenkin ihan haljeta ylpeydestä kun katsotaan miten molemmat viilettävät menemään ja pitävät hauskaa, miten innoissaan he ovat tunneilla. Tässä vaiheessa on tärkeintä, että harrastus on mukava, innostava ja sitä harrastaessa on hauskaa. Tavoitteellinen harrastaminen on okei heti jos jompikumpi lapsista itse innostuu siitä, mutta en aio tuputtaa mitään väkisin, koskaan.

Me ollaan harrastushistorioinemme aivan toistemme ääripäitä Oton kanssa, mulla on ollut enimmillään kolmena päivänä viikossa harrastuksia: kaksi tanssituntia ja yksi taidekoulutunti, ja Otto taas treenasi tavoitteellisesti kahta eri urheilulajia vuoden ympäri viikon jokaisena päivänä, melkein kaikki viikonloput kisa- ja treenireissuilla matkustellen ympäri Suomea ja ympäri Eurooppaa. Molemmilla on omasta harrastushistoriastaan vain hyviä muistoja, vaikka erilaisia ollaankin oltu. Erilaisuudesta huolimatta ollaan tästä asiasta, onneksi, tosi samoilla linjoilla: Lapset itse saavat päättää mitä harrastavat, mutta yksi liikunnallinen harrastus olisi hyvä olla jo pienestä asti. Ei tarvitse olla tosissaan tai kilpailla missään jos ei halua, mutta kunhan on joku missä saa vähän riehua ja pitää hauskaa, se riittää.

Jos lapset itse innostuvat jostain enemmän, niin me tuetaan täysillä. Jos jompikumpi haluaa aloittaa vaikkapa ratsastuksen, lentopallon tai jääkiekon ja alkaa harrastaa niitä täysillä, tai haluaa ottaa lisää tanssitunteja niin se ei tosiaankaan ole mikään ongelma. Sitä en kuitenkaan halua että he joutuvat koskaan ottamaan liikaa paineita, varsinkaan vielä kovin pienenä, harrastuksista. Enkä myöskään halua  että kouluiässä harrastuskertoja on liikaa, ja lapsi uupuu harrastuksen ja koulutyön määrästä. Harrastaminen on ok niin kauan kun lapsi itse jaksaa ja nauttii siitä.

Liikunnallisten harrastusten lisäksi kuvioihin voi hyvin astua musiikki, taidekoulu tai jokin muu taiteellisempi juttu myöhemmin, ja silloin pitää varsinkin pitää huolta siitä että lepoon, leikkiin ja vapaaseen olemiseen jää aikaa kaiken muun lisäksi. Onneksi tässä on vielä muutamia vuosia aikaa ennenkuin pitää oikeasti näitä asioita miettiä. Ja voihan se olla että meidän lapset keskittyvät ihan muihin juttuihin, ja jatkavat tanssia muuten vain aikuisikään asti sen kummempaa harrastuksia miettimättä. Ei voi tietää.

Haluan tehdä selväksi molemmille neideille sen, että jos he keksivät jonkin harrastuksen jota haluavat kokeilla, ei tarvitse kuin pyytää niin se järjestyy (ellei kyseessä ole jotain aivan utopistista kuten laskuvarjohyppyä tai laitesukellusta viisivuotiaana). Ja haluan tehdä selväksi myös, että harrastaessa on lupa kokeilla ja olla tykkäämättä, epäonnistua, kokeilla uudestaan ja vaihtaa mielipidettä.

Juuri nyt Showtanssi tuntuu olevan molempien mieleen. Siellä on kivoja koreografioita, välillä tuttuja biisejä Frozenista ja Risto Räppääjästä kaiken muun kivan musiikin lisäksi. Mukavia kavereita, kiva ope ja hauskoja harjoituksia. Ja jokaisen tunnin jälkeen äidit ja isit saavat tulla katsomaan lopputanssin, mikä on ihan parasta. Tunnin jälkeen saa raikuvat aplodit ja juosta oman vanhemman turvalliseen syliin. Mitä muuta voisi enempää toivoakaan?

Alle kolmivuotiaan harrastuksista vielä sen verran, että ihan hyvin voi kokeilla jos tuntuu että oma lapsi saattaisi jaksaa jo keskittyä, ja etenkin jos hän on vaikka isosisaruksen mukana tutustunut jo vähän johonkin harrastukseen. Tämä meidän tyttöjen tanssitunti on oikeasti 3-4-vuotiaiden tunti, mutta me kysyttiin erikseen että voisiko kuopus aloittaa jo nyt heti tammikuussa kun hän niin kovasti halusi. Vastaukseksi saimme että mikään ei estä kokeilemasta joko se sujuisi, ja sehän sujui. Varmasti myös se että on ollut päiväkodissa, ja tottunut myös tekemään asioita vanhemmista erossa vaikuttaa siihen että kuopuskin hymy korvissa vaan kiljaisee heippa, vilkuttaa ja lähtee reippaasti tanssimaan eikä meitä kaipaile ollenkaan tunnina aikana.

Mitä teidän lapset harrastavat? Kuinka usein? Missä iässä harrastu(k)s(et) on aloitettu?

Mä oon jotenkin ihastunut tässä viimeisen vuoden aikana sellaisiin luonnonmateriaaleihin ja kodikkaisiin juttuihin. Yksi kodikas juttu ovat punasaviset perinteiset kukkaruukut, jotka ovat ihan vieneet mun sydämen! Mä tiedostan itsekin että meidän koti oli välillä jo aika kolkko, kun niin rankalla kädellä karsittiin kaikkea vanhaa ja ei oltu vielä saatu hankittua kaikkea uutta. Nyt kun isoimmat hankinnat on tehty, on kiva lisätä kotiin sitä meidän perheen omaa persoonaa, lämminhenkisyyttä ja rentoutta omilla pienillä jutuilla. Yksi niistä jutuista oli tämä erittäin kotikutoisen näköinen mutta mielestäni tosi hauska kukkaruukku.

Tällaisen nyt osaa varmasti tehdä kuka tahansa, mutta koska vastaanotin pari kysymystä aiheesta, ajattelin tehdä ihan yksinkertaiset ohjeet. Kukkaruukun voi tehdä joko tällä tavalla tosi rennon rönttöisesti niinkuin minä, tai sitten aivan prikulleen siististi, molemmat onnistuvat kunhan on oikeat välineet.

Tarvikkeet: 1 punasavinen kukkaruukku, halutun väristä maalia, maalarinteippiä (kapeampaa ja leveämpää), sivellin sekä kontaktimuovia jos haluaa saada siistit puoliympyrät eikä omaa täydellisen vakaata kättä.

Teippaa ruukkuun maalarinteipillä raitoja halutun levyisinä. Teippien alta kohdat jäävät alkuperäisen väriseksi ja muuten siis peittyvät maaliin. Leikkaa kontaktimuovista (tai teipistä) puoliympyröitä tai jotain sinnepäin, ja laita niitä vierekkäin tasaisesti koko ruukun ympäri. Maalaa ruukku, anna maalin kuivua ja poista sitten teipit. Teippien alla olleisiin tyhiin kohtiin maalaa vapaalla kädellä ympyröitä ja vaikka siksak-kuviota tai kolmioita. Jos haluaa vähän siistimpää lookia, voi kolmiotkin tehdä ensin kontaktimuovista, ja siitähän voi leikata sabluunan ympyröillekin jos haluaa oikein prikulleen tarkkaa jälkeä.

Anna ruukun kuivua ja täytä haluamallasi kasvilla!

Tästä tuli niin söpö, taidan askarrella muutaman tällaisen ruukun lisää eri puolille kotia. Itsetehdyt jutut on musta tosi ihania, ja haluaisin tehdä enemmänkin kaikkia DIY-projekteja. Olen DIY-tyyppinä äärimmäisen kärsimätön, eli sellaiset yhden illan tai parin tunnin projektit on ihan mun juttu. Mitkä on teidän parhaita DIY-vinkkejä? Mistä löytyvät parhaat DIY-vinkit?

Otto lopetti räjähtävän nopeasti suosioon nousseen Akkavalta-bloginsa kuukausi sitten. Syyt siihen olivat samat, jotka itseänikin ovat blogatessa joskus mietityttäneet: bloggaamisen sivutuotteena tuleva julkisuus ja inhottavat kommentit ja perättömät juorut, sekä tietenkin ajanpuute. Ne ainoat huonot puolet bloggaamisessa. Otto ehti blogata vain vuoden, mutta hän aloitti suoraan huipulta. Se on mielestäni se ratkaiseva ero mun ja Oton blogiurissa, se syy, miksi mä ainakin toistaiseksi pystyn tähän ja haluan tehdä tätä, ja miksi Otto ei pystynytkään.

Siinä missä mulla kaikki on kasvanut tasaiseen tahtiin, ja aloitin oikeasti ihan nollasta, oli Otto jo ensimmäisenä päivänään keskustelupalstojen riepoteltavana, ja otti stressiä päivitystahdista. Siinä missä mä kirjoittelin bloggerissa omaksi ilokseni puolitoista vuotta ennen portaaliin siirtymistä, Otto siirtyi jo kolmen kuukauden kuluttua ensimmäiseen portaaliin ja siitä kolmen kuukauden kuluttua lehtitalon alle. Hänellä oli jo ensimmäisenä päivänään tuhansia kävijöitä, siinä missä itselläni oli 16 lukijaa.

Hän ei koskaan ehtinyt tottua hiljalleen kaikkeen siihen mitä blogi mukanaan tuo. Suosion, kannustuksen, tunnustuksen ja mahtavien tyyppien lisäksi paineita ja ilkeitä ihmisiä. Mulle blogin mukanaan tuomat negatiiviset asiat ovat aina olleet pienemmässä roolissa kuin positiiviset jutut. Olen kohdannut urani aikana ties minkälaisia kohuja, ja joutunut kerran tekemään jopa rikosilmoituksen kun eräs mies ahdisteli mua pelottavilla kommenteilla kuukausien ajan joka ikinen lauantaiyö. Silti olen aina kokenut blogin mukanaan tuomat hyvät asiat miljoona kertaa suurempina, kuin huonot.

Vaikka ymmärrän täysin miksi Otto lopetti, en voi väittää ettenkö kaipaisi hänen tekstejään. Hitto vie, mulla on ihan kauhea ikävä niitä postauksia. Oli niin parasta lukea Oton ajatuksia isyydestä tai parisuhteesta, ja ihan niitä pelkkiä läppäpostauksiakin. Vaikka me jutellaan paljon ja tiedän suunnilleen mitä tyyppi milloinkin ajattelee, ja hän ei myöskään peittele tunteitaan, oli ihana lukea hänen ajatuksiaan kirjoitettuna. Koska kirjoittaa Otto osaa, se on yksi hänen parhaimpia taitojaan. Akkavallan poistuminen jätti ammottavan aukon blogimaailmaan.

Mä olen houkutellut Ottoa että hän kirjoittaisi edes joskus jotain, omaksi ilokseen  tai muiden, koska hänellä on kirjoittamisen lahja joka ei saa mennä hukkaan! Mutta painostaa en aio, kirjoittaa jos kirjoittaa. Toisaalta näen miten helpottunut ja vähemmän stressaava hän on nyt, kuukausi blogin lopettamisen jälkeen. Se tekee mut onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin yhdenkään tekstin lukeminen.

Siitä mä olen Otolle tosi kiitollinen, että vaikka hän ei haluakaan enää blogata, hän tukee täysillä mun blogiuraa ja auttaa mua edelleen parhaansa mukaan. Ehkä vielä joskus saadaan lukea jotain Oton kirjoittamaa mun blogista, tai jostain muualta, ainakin toivon niin! Tänään muuten ilmestyi Kaksplussan nettisivuille Otosta joulukuun Kaksplussassa julkaistu haastattelu, jos ette ole vielä lukeneet. Siinä Otto valottaa ajatuksiaan isyydestä, perheestä ja vähän kaikesta muustakin.

Jäittekö te kaipaamaan Akkavaltaa?