Luukku 21: Lasten aattoaamun selviytymispakkaukset

21.12.2018

*Postauksessa esiteltävät kirjat saatu  S&S -kustantamolta

Jokavuotinen jouluperinne, eli aattoaamun selviytymispakkaukset, on viimein taas valmiina. Nyt en ollut näiden kanssa aivan yhtä ajoissa kuin viime vuonna, mutta ei se mitään, vielä KOLMEE YÖTÄÄÄ JOULUUN ON! Meillä on siis perinteenä, että jouluaattoaamuna lapset saavat yhdet paketit, jotka ilahduttavat ja vähän auttavat siinä joulupukin odottelussa. Mulla oli itsellä lapsena tämä sama perinne, mutta itse sain aina yhden jonkin pienen random lahjan. Meidän lasten selviytymispakkauksissa on aina suunnilleen sama sisältö: luettavaa, pieni herkku ja joku pehmeä juttu, kuten mekko, yökkäri tai aamutossut.

Tänä vuonna paketeissa on kirjojen lisäksi tytöille jouluneuleet. He ovat jo pitkään toivoneet omia, koska äidillä ja isilläkin on, ja nyt löydettiin niin kivat neuleet kaikille kolmelle, että ne vihdoin päätyivät pakettiin. Ostin ne sen verran reilussa koossa, että menevät toivottavasti myös ensi vuoden jouluna. Me käytetään joulun alla jouluvaatteita tosi paljon (oikeastaan melkein koko ajan), eli neuleet tulevat kyllä käyttöön, vaikka ”sesonkivaatteita” ovatkin. Olen huomannut, että lapset tykkäävät samistella keskenään, ja siksi ostin heille samanlaiset.

Aiemmin meillä on ollut aina paketissa joku joulusatu, mutta meillä alkaa olla niin hillitön määrä joulu-aiheisia satukirjoja, että ei kohta ehditä enää lukemaan niitä kaikkia edes joulun aikaan. Siksi tänä vuonna mietin, että pakettiin olisi kiva laittaa jotain sellaista luettavaa, josta on iloa ympäri vuoden. Yksi mun lemppari kustantamoista on S&S, koska heiltä tulee niin paljon ajankohtaista, kantaa ottavaa, tasa-arvoista ja oikeasti fiksua kirjallisuutta niin lapsille kuin aikuisillekin. Esim. meidän lempparit eli Iltasatuja Kapinallisille tytöille 1& 2 -kirjat ovat S&S:n, ne me ollaan itse ostettu viime ja tänä vuonna.

Mulle on tärkeää, että lastenkirjoissakin on joku idea ja ne herättävät lapsissa ajatuksia ja keskustelua. Mä rakastan meidän satuhetkiä ja niiden pohjalta syntyneitä rönsyileviä juttutuokioita. Rakastan lukea yhdessä lasten kanssa, ja rakastan katsoa sitä, kun lapset itse tarttuvat kirjaan ja kaivautuvat jonnekin sohvan nurkkaan lukemaan ja aivan uppoutuvat kirjan maailmaan.

Valitsin S&S:n valikoimasta lasten paketteihin siis kolme kirjaa:

Taaperon pakettiin tuli aivan ihana Karoliina Pertamon Pupu tykkää -kirja. ”Pupu tykkää on herkkä ja iloinen kuvakirja ystävyydestä ja kaikesta siitä, mikä maailmassa on hyvää ja kaunista. Raikkain värein ja selkein hahmoin kuvitetun kirjan jokaisella aukeamalla esitellään uusi eläinystävä omine herkkuruokineen ja lempiasioineen.” (S&S).

Mun  mielestä kirja on aivan älyttömän söpö, ja kuulen jo päässäni taaperon heleän äänen, kuinka hän varmasti sanoo ”Minä tykkään pupusta!”. Paitsi jos hän on oikein taaperotuulella, eikä tykkää mistään, tai halua mitään, heh. Mutta ehkä tämä ihana kirja silti ilahduttaa häntä. 

5-vuotiaan pakettiin tuli hurmaava ja koukuttava Sakke Sokkelosalapoliisi. ”Herra X on varastanut Sokkelokiven, jonka voimat ovat vaarassa muuttaa koko Oopperakaupungin sekavaksi sokkeloksi. Pystytkö auttamaan Sakkea ja hänen ystäväänsä Carmenia löytämään tien sokkeloiden läpi ja pysäyttämään Herra X:n ennen kuin on liian myöhäistä? Tämän kirjan jokainen aukeama tempaa mukaansa uuteen kiehtovaan sokkeloon. Saken mukana seikkaillaan muun muassa kaupungin kaduilla, satamassa, kummituskartanossa ja kuumailmapallojen virrassa. Vihjeiden avulla selvitetään reitti aukeaman läpi, etsitään aarrearkkuja ja muita yksityiskohtia ja ratkotaan haasteita. Kun tehtävät on suoritettu ja reitti selvä, on aika kääntää sivua uudelle aukeamalle, kuin pelin seuraavalle tasolle!!” (S&S).

Sokkelosalapoliisissa lapsi pääsee siis todella haastamaan itseään, ja uskon, että siitä riittää hupia meidän kaikille muksuille aattoaamuna, kun he yrittävät löytää tiensä sokkelossa eteenpäin. Selasin kirjaa jo itse ja se on niin siisti, olisin rakastanut sitä itse lapsena. 

Meidän 7-vuotias on lukenut jo pian kolmen vuoden ajan itse, joten hänelle valikoitui ihan kunnon pitkä kirja. Valitsin S&S:n valikoimasta Vuokko Hurmeen kirjoittaman Kiepauksen, josta on ilmestynyt nyt jo myös toinen osa nimeltä Kaipaus. ”Lenna Anderssen eli elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta kaupungissa, jonka nimi oli Kardum, maailmassa, joka oli kääntynyt nurin päin. Siellä missä ennen oli taivas, oli nyt maa, ja missä piti olla maata jalkojen alla, olikin vain huikaiseva pudotus tyhjyyteen. Tapahtuma, jota kutsuttiin Kiepaukseksi, oli mullistanut kaiken. Ihmiset ovat kuitenkin oppineet pärjäämään ylösalaisessa maailmassaan, ja Lennan perheen elämä Kardumissa on oikeastaan juuri sopivan jännittävää ja mukavaa kunnes puhdas vesi alkaa loppua. Miten Lennan ja hänen perheensä, äidin, isän, pikkusiskon ja lemmikkikanan, käy? Uskaltavatko he lähteä etsimään tulevaisuuttaan toisesta maailmasta, joka ehkä on jossain heidän allaan, taivaalla?” (S&S).

Kirja kuulostaa juuri sellaiselta, josta meidän 7v varmasti tykkää. Jännittävä juoni, ja pitkä kirja johon voi keskittyä ihan täysillä. Ollenkaan ei haittaa, että tälle on olemassa myös jatko-osa. 

Jouluneuleiden ja kirjojen lisäksi aattoaamun paketteihin pakkasin maustamattomia pähkinöitä! Niitä on hyvä napostella jos yllättää pikkunälkä joulupuuron ja joululounaan välissä, hih. Lapset tietävät, että äiti ja isi ostavat nämä aattoaamun pakettien jutut, ja äiti ja isi laittavat ne kuusen alle, eli pukki ei näitä tuo. En oikeastaan edes muista enää miten he keksivät tämän, mutta se on ihan hyvä. He osaavat odottaa näitä paketteja jo, ja ovat miettineet, että mitähän luettavaa saavat tänä vuonna. Toivottavasti paketit ovat mieleiset <3

Aiotteko tehdä aattoaamun paketteja, tai onko teillä sellaista perinnettä että avataan jo aamulla yksi paketti?

Jos kaipaatte joulukirja-vinkkejä, niin tästä pääsette edellisvuosien paketteihin, joissa esittelyssä seitsemän jouluista kirjaa ja muut pakettien sisällöt:

2017 – Astrid Lindgreniä, joululauluja & Heinähattu & Vilttitossu.

2016 – Barbieta ja Pekka Töpöhäntää.

2015 – Mauri Kunnasta & Tatua & Patua.


11 Responses to “Luukku 21: Lasten aattoaamun selviytymispakkaukset”

  1. Nimetön sanoo:

    Meillä on joskus avattu aamuisin yhdet paketit. Tai yksi yhteinen, jos luvassa on ollut esimerkiksi yhteinen peli.

    Joskus ollaan yllätetty lapset ja avattu jo kaikki lahjat aamupäivällä. Silloin ei tarvitse kihistä ja odottaa, eikä ottaa sähköllä yhteen sisarusten kanssa. Toisaalta aattopäivääkin jää jäljelle lahjoista nauttimiselle.

    Olen ollut läpi vuosien vähän huono tuon joulupukkitarinan kanssa. Toki yhteiskunta on opettanut lapsia uskomaan joulupukkiin, mutta itse olen halunnut kertoa, että kummien joulumuistamiset on nimenomaan tullut lapsen kummeilta, isovanhempien paketit isovanhemmilta jne. E itsekään pidä välttämättä ajatuksesta, että juuri minun kummilapsille ostamani lahjat hukkuvat siiihen ”pukkimassaan”.
    Niinpä meillä on laitettu lahjat kuusen alle silloinkin, kun pukki on vielä käynyt. Pukki on sitten tuonut niitä äidin ja isän ostamia. Kuusen alta on löytynyt kummien, isovanhempien, sekä lasten toinen toisilleen ostamat paketit. (Kyllä, he ovat ostaneet joululahjat toisilleen alusta asti)
    Minulle on ollut tärkeää, että lapset ovat oppineet vuosien varrella kiittämään saamistaan lahjoista lahjojen antajia, siksi tuo satu-ukko on meillä vähän sivuroolissa.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Toi yhteinen lahja on myös kiva aamulahja, ja just peli on huippu kun riittää tekemistä! 🙂

      Ymmärrän hyvin teidän ajatusmaailman lahjojen takana! 🙂 Meillä lapset tietävät myös, että ei ole mitään tonttujen pajaa missä leluja tehtäisiin, vaan että vanhemmat ostaa lahjat (sen tarkemmin ei olla eritelty eri henkilöitä). Meillä kuitenkin pukki aina tuo ne lahjat, vaikka vanhemmat ne ostavatkin, jolloin siinä on sitä joulun taikaa mukana, mutta ei kuitenkaan huijata. Koska meidän perheessä se on ihan faktaa, että vanhemmat ostaa mutta pukki tuo ne lapsille 😀 Mä uskon, että lapset oppivat kyllä kiittämään joululahjoista antajia sitten kun kasvavat, osaavathan he kiittää synttärilahjoistakin hienosti <3 Mut jokaisella perheellä tässä omat tavat ja näkemykset, tärkeintä on tehdä niin kuin omalle perheelle on hyvä! 🙂

  2. E sanoo:

    Pukki jättää lahjoja vähän joka osoitteeseen missä pysähdytään pyhien aikana. Aattoaamuna kotitonttu laittaa kyllä vähän isommat yllätykset taskukalenteriin, mutta mitään etukäteislahjoja ei ole ollut tapana antaa. Monen päivän lahjakimara kumminkin tulossa.. Ollaan koettu tämä järjestely hyväksi, lapset ehtivät kunnolla keskittyä jokaiseen pakettiin. Meillä ei kyllä myöskään ole niin vakavasti suhraudutta joulun salaisuuksien varjeluun vaan lapsien kanssa yhdessä hankitaan lahjoja lähipiirille jne vaikka tontuista ja pukista sitten puhutaankin.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Toi on varmasti hyvä, jos on monta paikkaa missä käydä joulun aikaan! 🙂 Ja meillä kans lapset on mukana jouluostoksilla, paitsi silloin kun ostetaan niitä heidän omia lahjoja, koska ne halutaan pitää yllärinä. Ihanaa joulun odotusta <3

  3. mammatuinen sanoo:

    Meillä kehittynyt aattoaamun perinteeksi, että piilotan lasten aamupuuroon (riisipuuroa of course) mantelit ja kun he oman mantelinsa löytävät niin saavat aamiaisen jälkeen etsiä kuusen alta itselleen nimikoidut ”aamupaketit”, joissa siis meilläkin yleensä vaatteet aattopäiväksi ja toisinaan myös jotain muuta pientä. Meillä ei siis pukki tuo lahjoja vaan tietävät keneltä lahjansa saavat 😊

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Oi miten ihana idea tuo manteli! <3 Meillä pukki tuo lahjat, mutta vanhemmat ostaa. Eli juuri niin kuin se meillä oikeasti meneekin, kun pukki kyllä tulee aattona pakettien kanssa, mutta me vanhemmat ollaan ne sinne paketteihin hommattu ja lapset tietävät sen. 🙂

  4. Tp sanoo:

    Mekin saimme aina yhden yhteisen lahjan aattoaamuna, yleensä se oli lautapeli.

    Meillä kotona ja kaikille serkuillemme kerrottiin niin, että joulupukki tuo jokaiselle muutaman lahjan ja loput ovat sitten vanhempien, isovanhempien tai kummien hankkimia. Joulupukin kun täytyy viedä lahjoja niin monelle lapselle, ettei pukki mitenkään voi hankkia kaikkia lahjoja ja siksi vanhemmat avustavat pukkia.
    Joulupukki siis oli totta, mutta lahjoja tuli vähän kaikilta, myös joulupukilta.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Aivan ihana tuo yhteinen lautapelilahja, tämä täytyy pitää korvan takana tulevia jouluja varten! <3 🙂 Meillä myös joulupukki on ihan totta, mutta tonttujen lahjapaja taas ei, vaan vanhemmat ostavat lahjat niihin pukinkin tuomiin paketteihin. Mä taas itse ajattelin sen lapsena jotenkin noin kuin teillä, että pukki tuo osan ja vanhemmat ja muut osan 😀 Tässä on yhtä monta erilaista tapaa kuin on perhettäkin <3 Varmasti jokaisella perheellä se itselle parhain sopiva tapa! Ihanaa joulun odotusta sinne<3

  5. HL sanoo:

    Ihania! Meillä joulusukkaan tonttu tuo aamuisin pienen yllätyksen, sekä kuusen alle yhden lahjan. Poikkeuksellisesti tänä vuonna tonttu tuo myös yhden yhteisen. Yhteinen lahja on tiipii. 5v ja 1v ovat varmasti innoissaan! Kuusen alle tulee joka vuosi kirja. 5v saa kirjan 100 asiaa historiasta ja 1v Muumien ison läppäkirjan. Sukkiin on valikoitunut milloin mitäkin. Tänä vuonna 5v saa Harry Potter yllärilegoja ja pähkinöitä, 1v rusinoita ja pienen koiran. ❤️ Tämä perinne on myös minunkin lapsuudesta että aattoaamuna saa yhden tai kaksi pientä lahjaa.

  6. Krista sanoo:

    Me ollaan siskon kanssa saatu niin kauan kuin muistan aattoaamuna yhdet paketit. Ihan pienenä sisällöt niiissä olivat juuri sellaiset, että jaksaa sitten odottaa iltaan loppuja lahjoja. Jossain teini-iän aikoihin aamun pakettien sisältö ”vakinaistui” samaan ja siitä lähtien ollaan joka joulu saatu heti aamusta paketit, joiden sisällä on toffifeetä ja pringles tuubi. Emme enää kumpikaan siskoni kanssa asuta kotona, mutta edelleen joka joulu saadaan toffifeet ja pringlesit, eikä me muita lahjoja enää olla tarvittu pitkään aikaan. Olemme siskoni kanssa 22 ja 24 vuotiaat ja toffifeet on meidän mielestä parhaat lahjat.

  7. Jonna / Palasia arjestani sanoo:

    Meillä tonttu tuo aina yön aikana yhden lahjan ja se saattaa löytyä mistä tahansa kotoa! Taidanpa ottaa ensi jouluna tuon sinun ideasi käytöön:)

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.