Hei hei maaliskuu

31.03.2019

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä melkoinen ja tuntunut jotenkin ihan älyttömän pitkältä, koska on vaan tapahtunut niin paljon ja niin paljon isoja ja meille merkityksellisiä asioita.

Taapero aloitti päivähoidon. Olin esimerkiksi varma, että me ollaan tehty Oton kanssa täällä päivisin kahdestaan työ- ja koulujuttuja jo pidempään. Havahduin vasta nyt tätä postausta pohtiessani siihen, että siitä on alle kuukausi, kun meidän taapero aloitti päivähoidossa. Sekin tosiaan tapahtui tässä maaliskuun alussa. Kaikki on lähtenyt hyvin sujumaan, ehkä siksi tuntuukin, että siitä olisi pidempi aika kuin onkaan.

Käytiin yön yli-treffeillä Oton kanssa ja siitäkin on jo ikuisuus, vaikka tuntuu kuin oltaisiin ihan vasta käyty.

Meidän 5-vuotiaalla murtui käsi, mutta sekin paranee jo kovaa vauhtia eikä kipsi onneksi paljoa menoa ole hidastanut. Onneksi lapset ovat niin sopeutuvaisia.

 

Tapasin Isabella Löwengripin, jonka uraa ja elämää olen seurannut siitä asti kun olin itse jotain 16. Isabella on edelleen yksi Skandinavian suurimmista vaikuttajista. Hän esimerkiksi kertoi, että hän palkkasi ensimmäisen assarin ollessaan 16-vuotias, ja assari tuli hänen mukanaan kouluun (!!). Siellä assistentti vastaili Isabellan sähköposteihin sillä aikaa, kun Isabella itse opiskeli. Nykyisin Isabella on kahden lapsen äiti ja aivan älyttömän menestynyt yrittäjä ja sijoittaja, joka on mm. viime vuonna nimetty Ruotsin talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Vaikka ihan kaikesta en ole samaa mieltä hänen kanssaan, on todella kunnioitettavaa, millaisen uran hän on rakentanut itselleen. Ja hän on vain vuotta mua vanhempi, 28-vuotias.

Sain uuden ystävän. Oikeastaan me kyllä tutustuttiin jo ihan alkuvuodesta kun tavattiin ekan kerran, mutta kuitenkin. Olen ihan fiiliksissä siitä, että näin aikuisiälläkin voi löytää ystävän, jonka kanssa vaan klikkaa niin hyvin. Parasta on se, että meillä on taustalla paljon samanlaisia kokemuksia, joista ei kumpikaan olla ennen voitu jutella oikein kenenkään kanssa. Ihan mieletöntä vaan kuunnella toista ja nyökkäillä, että mustakin on tuntunut just tolta!

Käytiin Kiasmassa koko perhe ja nautittiin museokäynnistä ihan valtavasti. Pitäisi useamminkin viettää aikaa museoissa.

Lapsilla oli ensimmäistä kertaa ikinä omia yökylävieraita, ja meillä oli niin hauska viikonloppu! Ehdottomasti jatkossakin meille saa tulla yökylävieraita, se on hauskaa sekä lapsille että vanhemmille.

Mä kävin magneettikuvauksessa, jota pelkäsin ja jännitin etukäteen, mutta jonka ansiosta mulla on nyt kevyempi mieli kuin aikoihin. Tuntuu kuin iso kivi olisi tippunut harteilta ja pystyisi taas hengittämään.

Kevät alkoi silleen ihan kunnolla. Kadut on lakaistu ja aurinko lämmittää jo. Nyt on kellotkin käännetty. Ihan mieletöntä, miten paljon energiaa lisääntyvästä valosta saa.

Katsottiin Oton kanssa Sex Education teidän suosituksesta Netflixistä ja sehän oli ihan loistava sarja! Suosittelen itsekin!

Ainoa harmillinen juttu oli se, että tämän kuukauden Ihanat erilaiset perheet -postaus siirtyi harmillisesti sairastapauksen vuoksi eteenpäin. Eli se olisi ilmestynyt tänään, mutta sen sijaan tänään ilmestyikin tämä kuukausikatsaus. Mulla ei ole mitään ”varaperheitä” varattuna eri kuukausille, eli jos peruutus tai siirtymä tulee niin se tulee. Nyt siis luultavasti huhtikuussa ilmestyykin kaksi sarjan postausta, tai sitten sarjan aikataulu vaihtuu lennosta. Niin tai näin, en malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tarinoita. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tammikuun perheen tarinan pääset lukemaan tästä ja helmikuun tästä.

Tämä kuukausi on ikävää tapaturmaa lukuunottamatta ollut ihana. Päällimmäinen fiilis on kiitollisuus. Ollaan aivan älyttömän onnekkaita, kun ollaan saatu viettää näin ihana kuukausi, ja ne asiat joita on jännitetty on menneet hyvin. Nyt edessä on huhtikuu, keskimmäisen synttärit, pääsiäinen ja paljon kaikkea muutakin hauskaa. En malta odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin! Ihanaa huhtikuuta kaikille ja kiitos aivan älyttömästi myös teille tästä kuukaudesta.

Mulla oli odotuksia tälle kuukaudelle, koska tämä oli ensimmäinen kuukausi yli kahteen vuoteen, kun mulla oli mahdollisuus panostaa täysillä blogiin aivan tavallisten toimistotuntien aikaan. Tässä kuussa on käyty aivan älyttömän mielenkiintoisia keskusteluita ja blogin kävijämäärät ovat olleet valtavassa kasvussa. Tällä viikolla täällä vaihdettiin myös blogin sadas tuhannes kommentti. Ihan mieletöntä. Kiitos teille aivan hurjasti siitä, miten myötäelätte ja keskustelette ja jaatte ajatuksia ja kokemuksia. Te olette ihan parhaita. 


11 Responses to “Hei hei maaliskuu”

  1. emzi sanoo:

    Ihan mahtava kuukaus on kyllä ollut 😀

  2. Anna sanoo:

    Tapahtumarikas kuukausi teillä takana! Myös itselläni tapahtumia on riittänyt toiseen maahan muuton myötä, sekä uuden työn aloituksessa. Kun suuret muutokset ja tapahtumat lopulta menevät onnekkaasti ja saa uusia kokemuksia, niistä tulee hyvä fiilis. Ja ihanaa kun kesä lähenee. Kiitos niin kivasta blogista, tsemppiä viisveelle käden paranteluun ja mukavaa huhtikuun aloitusta teille <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No kyllä, melkein hengästyttää kun miettii taaksepäin! 😀 Mutta wau, sinullakin on ollut kyllä tosi tapahtumarikasta sitten, onnea uudesta työstä! 🙂 Ja kiitos hurjasti kauniista sanoista, ihana kuulla, että saat täältä hyvää fiilistä <3 Mukavaa huhtikuuta ja kevättä sinnekin!

  3. Kaisu sanoo:

    Mahtavaa, että olet treffannut Isabellan. Minullekin hän on tietynlainen esikuva (förebild), en ole minäkään hänen kanssa kaikesta samaa mieltä, en ole edes parhaiden ystävieni kanssa kaikesta samaa mieltä. Näin se vaan menee ja kuuluukin mennä, pitää olla omat mielipiteet ja se oma itsensä. Isabella rohkeus on yksi asia josta otan esimerkkiä, ajattelen, että juuri uskaltamalla hän on päässyt pitkälle.
    Mukavaa huhtikuuta teille <3
    PS olen seurannut sinun blogia vuodesta 2012 jos oikein muistan, kaikkea en ole lukenut mutta joka viikko ainakin pari postausta. Ihan huippua, että kävijämäärät kasvaa ja työt jatkuvat <3 hyvin olet tehnyt hommia!

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Se oli kyllä todella hienoa, että pääsin hänet tapaamaan! Niin inspiroiva Isabella! 🙂 Ja aivan totta, mun mielestä ei tosiaankaan tarvitsekaan olla samaa mieltä kaikesta. Ja just näin, tuosta rohkeudesta todella kannattaa ottaa mallia. Ihanaa Kaisu, kun vieläkin pysyt matkassa <3 Sinun kommentit on jääneet mulle mieleen ja on ihanaa, kun täällä on vuosien ajalta edelleen tuttuja nimiä! Kiitos hurjasti kauniista sanoista ja ihanaa kevättä sinne <3

  4. Eevi sanoo:

    Miksei tullut erilaiset perheet postausta maaliskuulle ollenkaan, näitä odotan aina eniten ☺

  5. Eevi sanoo:

    Sori hosuinkin liikaa enkä ehtinyt lukea tätä postausta 😂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Haha ei se mitään :D! Ymmärrän, mäkin odotan ihan hirveästi, että pääsen tekemään niitä! <3 Kiitos kun odotat ja toivottavasti pääset pian lukemaan!

  6. Laura sanoo:

    Hei Iina!

    Olen ollut sinun innokas lukijasi jo vuosia. Vaikutat ihanalta ihmiseltä ja kirjoitat monipuolisesti ja taitavasti. Viime viikkoina en ole juuri enää lukenut blogiasi, ja siihen on yksi syy, joka on tavallaan naurettavan pieni, mutta se häiritsee minua valtavasti. Tämä on nyt vain yhden mahdollisesti muutosvastarintaisen äidinkielen opettajan hätähuuto, mutta en saa tästä rauhaa.

    Siteeraan lausettasi: ”Isabella on edelleen yksi Skandinavian suurimmista vaikuttajista.” Ymmärrän, että tällä tarkoitetaan työkseen sosiaalisessa mediassa vaikuttavia ihmisiä. Olet alkanut myös itse käyttää termiä vaikuttaja ammattinimikkeenä puhuessasi työstäsi. En missään nimessä halua kieltää, etteikö sinulla tai muilla ammattisomettajilla olisi valtavasti vaikutusvaltaa. Silti koen, että vaikuttaja-termin lainaamisessa mediatutkijoilta omaan käyttöön on kyse jonkinlaisesta sokeutumisesta. Te olette sosiaalisen median vaikuttajia, mutta jos puhutaan Skandinavian suurimmista vaikuttajista, puhutaan mielestäni pääministereistä, presidenteistä tai vaikkapa tällä hetkellä Greta Thunbergistä, joka on uutisissa harva se viikko eri puolilla maailmaa.

    Minua harmittaa, että Perussuomalaiset ovat omineet itselleen tavalliseen suomalaisuuteen viittaavan käsitteen. Samalla tavalla olen surullinen, jos sosiaalisen median vaikuttajat ottavat omakseen vaikuttaja-käsitteen. Meistä jokaisella on lupa olla vaikuttaja. Toinen on sitä omassa ystäväpiirissään, toinen kunnanvaltuustossa ja toinen sosiaalisessa mediassa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja vaikka some onkin nykyaikaa, on myös elämää – ja vaikuttamista – somen ulkopuolella.

    Tietenkin saat käyttää itsestäsi ja työstäsi mitä tahansa termiä. Mutta muista, että valittu kieli kantaa aina mukanaan siihen sitoutuneita arvoja ja asenteita. Minä haluan lukea bloggaajan ( tai monia kanavia käyttävän sisällöntuottajan) kirjoittamia hyviä blogitekstejä sen sijaan, että olisin vaikuttajan vaikutettavana.

    Tämä viesti on kirjoitettu ystävällisesti, enkä halua mitenkään loukata sinua.

    Ihanaa huhtikuuta!

    Laura

  7. Anu sanoo:

    Kiitos kivasta blogista! Tämä on tuonut piristystä ja viihdykettä arkeen. On kiva lukea hyvinkirjoitettuja positiivisia juttujasi ja katsella kauniita hyvällä maulla otettuja kuvia. Olen myös saanut vihjeitä vierailupaikoista lasten kanssa -tai ilmankin- pk-seudulla ja muuallakin. Pidän myös siitä että blogia päivitetään usein eikä vain silloin tällöin.

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.