Mua oikeastaan hävettää melkein kirjoittaa tämä postaus, kun oltiin talvella niin varmoja siitä, että ollaan tehty nyt hyvä suunnitelma ja päätöksiä, ja tiedetään tasan mitä halutaan. Tai siis, missä halutaan asua ja miten. Tässä kuluneen puolen vuoden aikana, kun ollaan asuntoja etsitty, katseltu ja tutkittu, meidän mieli on muuttunut jatkuvasti.
Näiden kuukausien aikana me ollaan huomattu se, miten paljon menee aikaa liikkumiseen päivän aikana niinä päivinä, kun mulla on tapaamisia tai tilaisuuksia. Se katkaisee työpäivän ihan täysin, jos lähden käymään lounastapaamisessa keskustassa. Ollessani taaperon kanssa kotona, vähensin tapaamiset ja tilaisuudet ihan minimiin, jolloin se ei juurikaan häirinnyt enkä sitä huomannut. Mutta tällä hetkellä mulla menee aina vähintään 2-4 päivää viikosta tapaamisissa ja tilaisuuksissa, jolloin sillä niihin kuluvalla ajalla on merkitystä.
Matkoihin menee 45min per suunta julkisilla, jolloin esim. 1h tapaaminen vie lähes kolme tuntia päivästä. Tai jos on kaksi tilaisuutta, joiden välissä on tunti. Silloin niihin meneekin jo yhteensä viisi tuntia. Ja toki, vaikka matkojen aikana voi hoitaa esim. puheluita ja sähköposteja, se vaikuttaa silti tosi paljon siihen, minkä koen kuitenkin olevan pääasia: kirjoittamiseen. Siihen tarvitaan aikaa ja erityisesti rauhaa.
Tietysti tämän voisi ratkaista hankkimalla esim. toimistotilan keskustasta ja tekemällä siitä itselle tukikohdan työpäiviin, silloin se 45min menisi vain aamuisin ja iltaisin matkoihin. Mutta tällä hetkellä koen, että haluan tehdä töitä pääosin juuri kotoa. Se on se mun juttu. Pystyn maksimoimaan ajankäytön niinä päivinä kun muita menoja ei ole, ja mulle sopii parhaiten kirjoittaminen oman kodin rauhassa. En myöskään halua maksaa erikseen toimistotilan vuokraa koko ajalta, jos käyttäisin sitä vain niinä päivinä kun hengaan keskustassa.
Ilmastoraporttikin herätteli ajattelemaan pidemmällä tähtäimellä. Halutaanko me jatkaa asumista kaukana, jolloin omaa autoa tulee väistämättä käytettyä julkisia, pyörää ja kävelyä enemmän? Halutaanko me ostaa iso talo tai paritalon puolikas? Vai haluttaisiinko me asua vähän lähempänä ja tiiviimmin tai edes samoissa neliöissä kuin nyt ja pienentää meidän hiilijalanjälkeä nykyisestä edes vähän? Tarvitaanko me iso ja valtava talo meidän ympärille, vai riittäisikö kompaktimman kodin ympärille inspiroiva ympäristö, harrastusmahdollisuudet ja läheiset, joista suurin osa asuisi siinä samassa ympäristössä?
Nyt asutaan kaukana lasten harrastuksista, jolloin heitä joutuu väistämättä vielä vuosien ajan viemään ja hakemaan useana iltana viikossa, varsinkin kun he kasvavat ja esim. viikottaisten treenikertojen määrä on jo nyt lisääntynyt kahdella ja kolmas vasta aloittelee harrastus-uraansa. Haluttaisiinko asua kaikkien harrastusten lähellä, jolloin he voisivat itsekin käydä niissä helposti? Tällöin ei tarvitsisi ollenkaan miettiä sitä puolta, kuinka monta iltaa viikossa pystyy tulevaisuudessa itse viettämään harrastusrumban parissa, vaan treenimäärän voisi valita puhtaasti lapsen oman kiinnostuksen pohjalta.
Halutaanko asua kaukana läheisistä, jolloin heitä on mahdotonta tavata niin usein kuin haluaisi? Vai haluttaisiinko asua lähempänä, jolloin voisi sopia esim. extempore-treffit samalle illalle milloin vaan. Silloin meillä olisi tukiverkkokin lähellä ja voitaisiin lähteä vaikka Oton kanssa muuten vaan leffaan joku ilta sen jälkeen, kun lapset on menneet nukkumaan, kun joku läheisistä voisi helposti vaikka tulla meille hengailemaan ja valvomaan lasten unta.
Tai entä jos vaikkapa Otto saisi mielettömän mahdollisuuden lähteä ulkomaille vuoden työprojektiin? Jos meillä olisi iso talo kaukana keskustasta, sitä voisi olla vaikea saada vuokrattua vuodeksi tai myytyä pois nopealla aikataululla. Mutta jos meillä olisi fiksun kokoinen perhekoti lähellä keskustaa, sen voisi hyvinkin saada vuokrattua määräaikaisesti. Ulkomailla asuminen on yksi meidän suurista haaveista, joka voisi olla mahdollista toteuttaa, jos tehdään sen eteen kovasti töitä. Lapsillekin voisi olla aivan mieletön kokemus olla joskus vuosi kansainvälisessä koulussa ja tutustua uuteen kulttuuriin ja kieleen. Suuri seikkailu, josta voisi oppia aivan älyttömän paljon. Mutta sekin on vain jos – eihän sitä voi vielä tietää mitä vaikka seuraavan viiden vuoden aikana tapahtuu.
Sitten on vielä se toinen puoli, joka haluaa tarjota lapsille lapsuuden siellä samassa tutussa paikassa, jossa he ovat aina asuneet. Samassa koulussa, samojen kavereiden kanssa, jotka heillä aina on ollut. Toisaalta olen tajunnut sen, että vaikka me itse päätettäisiin asua aina samassa paikassa, muut voivat kuitenkin muuttaa. Vaikka me pysyttäisiin aina paikallaan, kaikki muu ympärillä voi kuitenkin muuttua ihan milloin vaan. Mehän päätetään vain siitä, mitä meidän perhe tekee. Ikinä ei voi elämässä tietää mitä tapahtuu, ei meidän eikä muiden.
En kuitenkaan koskaan haluaisi lapsille sellaista tunnetta, että he eivät juurru mihinkään ja heidät raahataan aina uuteen paikkaan kun he ehtivät tottua edelliseen. Haluan, että heillä on turvallinen olo ja he voivat rakentaa kestäviä ystävyyssuhteita ja muistoja. Haluan, että koti on heille tuttu ja rakas turvapaikka. Siksi mulle on todella tärkeää kuunnella heitä herkällä korvalla tässä asiassa.
Me ollaan Oton kanssa kaksi ääripäätä omien lapsuuksiemme kanssa: Toinen on asunut lapsuutensa rauhallisessa pikkukaupungissa lähellä pääkaupunkia ja toinen asunut keskustassa korttelin päässä metroasemasta. Toinen on asunut kyllä lapsuudessa ulkomailla, mutta sen jälkeen käynyt eskarin, peruskoulun ja lukion samassa paikassa, samojen ihmisten kanssa. Toinen taas on vaihtanut koulua alakoulun jälkeen eri yläkouluun kuvisluokalle, puolivälissä yläkoulua Helsingistä Ouluun ja vielä kesken lukion vaihtanut lukiota. Ja aina tutustunut uusiin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä vanhojen lisäksi.
Kummallakin meillä on ollut onnellinen lapsuus ja meillä on molemmilla paljon ystäviä, myös niitä ystäviä, jotka on tuntenut ihan ikuisuuden. Se, että muuttaisi eri paikkaan ei siis ainakaan mun mielestä sulje pois kestävien ystävyyssuhteiden mahdollisuutta, enkä itse osaa nähdä myöskään koulun vaihtamista lähtökohtaisesti huonona asiana. Mulle se oli aina jännittävää ja hauskaa, vaikka oli se tietty myös aina vähän haikeaa. Me juteltiin aina äidin kanssa avoimesti siitä, kun vaihdettiin paikkaa ja äiti antoi aina mun osallistua päätöksentekoon tosi vahvasti.
En itsekään siis ikinä haluaisi, että lapset joutuvat käymään tällaisia isoja muutoksia läpi, elleivät itse missään nimessä sitä halua. Koskaan en pakottaisi lapsia siihen, mikäli he itse olisivat täysin sitä vastaan. Ennemmin pakottaisin itseni silloin asumaan siellä, missä lapsilla on paras olla ja valitsisin tehdä elämästä mahdollisimman hyvää siellä niillä resursseilla mitä on ja keksimään muunlaisia ratkaisuja.
Me ollaan tänä keväänä kyseenalaistettu aivan kaikki asumiseen liittyvät suunnitelmat ja se on tehnyt asunnon etsinnästä vaikeaa. Ei me oikeasti tiedetäkään mitä me halutaan.
Helpointahan olisi siis vaan olla päättämättä mitään ja jatkaa tässä nykyisessä asumista hamaan tulevaisuuteen. Samaan aikaan säntillistä säästäjää kuitenkin ärsyttää laittaa jäätävä summa rahaa jonkun muun taskuun joka kuukausi, kun sen voisi myös käyttää kokonaan omaan asuntoon ja omaisuuden kerryttämiseen. Silmissä vilisevät euron kuvat ja hirvittää se, miten iso summa rahaa niistä asumisoikeus-vastikkeista vuodessa tai kolmessa kertyy.
Tämä oli tosi helppoa silloin kun keskusta (tai asunnon ostaminen) ei edes ollut mikään realistinen vaihtoehto meille taloudellisesti, mutta nyt kun on vaihtoehtoja, on myös vaikeuksia päättää. Tämä on niin pirun iso päätös! En tiedä, halusin vaan kertoa tämän, kun joku varmasti jo ihmettelee, että miksi me ei olla jo ostettu kotia. Niin siksi, kun ei me osata päättää. Siksi me ollaan painettu jarrua. Eikä meillä ole hajuakaan miten tällaisen päätöksen saa tehtyä tai onko olemassa ratkaisua, joka ei ahdistaisi ollenkaan.
Miten voi tehdä tällaisen suuren päätöksen? Pitäisikö meidän tehdä joku + ja – -lista ja vaan rationaalisesti miettiä kumpi on parempi ratkaisu, vaikka se tuntuu mahdottomalta? Pitäisikö vaan tehdä joku päätös ja just go with the flow? Vai pitäisikö vaan rauhassa odotella, että miltä tuntuu vaikka vuoden päästä ja selkenevätkö ajatukset nykyisestä?
Moi,
Tiedän niiin ton tunteen. Meillä on myös kolme tyttöä ja ostimme juuri isomman asunnon, joka on toinen omistusasuntomme. Kehottaisin miettimään ja päättämään mitkä on itselle ne kaikkein tärkeimmät asiat asumisessa/ asunnossa ja sitten vaan go with the flow 😅 Myös erilaisissa näytöissä käyminen on tosi avartavaa ja opettavaista omien toiveidenkin suhteen. Me tosiaan saatiin hankittua uusi asunto, lähes edellisen naapurista vaikka olin aluksi valmis lähtemään kauaskin, ja olen oikein tyytyväinen vaikka ahdistus vieläkin välillä nostaa päätään 🙃🙂
Moikka, hei ihana kuulla, että ei olla yksin tämän ahdistuksen kanssa! 😀 Ja kiitos tsempistä, hienoa, että te löysitte mieluisan asunnon kaikesta huolimatta! Onnea uuteen kotiin <3
Meillä on tismalleen sama ongelma, joten i feel you! Esikoinen aloittaa koulun syksyllä, joten tässä välissä olisi ollut vielä suht ”helppoa” vaihtaa paikkaa, mutta kun ei osata päättää mihin ja minkälaiseen asuntoon halutaan. Ihan mihin vaan ei toki ole varaa – Helsingin hintataso pitää huolen siitä, että esimerkiksi ei pystytä ostamaan asuntoa tältä alueelta millä nyt asutaan, muuten jäätäisiin tänne.
Teillä on paljon samoja ajatuksia aiheeseen liittyen kuin meillä, jään siis mielenkiinnolla seuraamaan millaiseen ratkaisuun päädytte 🙂
Kiitos hurjasti kommentista ja ihanaa saada vertaistukea! 😀 Ja just tää meilläkin, et nyt ois viel melko helppoa muuttaa kun lapset on edes suhteellisen pieniä, mut mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeemmaksi se muuttuu. Hitsi! 😀 mut joo, lupaan raportoida edistyksestä jahka sellaista tapahtuu! Tsemppiä teillekin pohdintoihin 🙂
Asunto on yleensä niin iso ja kallis ostos, että jos ei ole selvillä mitä oikeasti haluaa ja nykyisessä asunnossakaan ei ole mitään pahasti vialla, niin ehdottomasti voi jatkaa vaan pohdiskelua ja seurailla millaisia asuntoja on missäkin tarjolla.
Ei siis todellakaan kannata kiirehtiä.
Kannattaa myös miettiä hieman pidemmälle. Tuletko tekemään aina samaa työtä kuin nyt, eli onko aina asiaa keskustaan? Millä eri suunnilla Oton mahdollisia työpaikkoja on?
Tuletteko tarvitsemaan joka tapauksessa autoa, esimerkiksi Oulun reissuihin? Missä autoa voi säilyttää uudessa asuinpaikassa?
Olisiko kuitenkin hyvät kulkuyhteydet paremmat kuin keskeinen sijainti?
Asumme itse lähiössä, todella mukavassa paikassa ja hyvin keskeisellä paikalla julkiseen liikenteeseen nähden. Keskustaan on noin 18 minuuttia, osa junalla ja osa ajasta junalle kävelyä. Myös bussilla pääsee tosi hyvin ja omalla autolla on nopeasti isolla tiellä, ja helppo lähteä mihin vain.
Työmatka eri suuntiin onnistuu hyvin sekä julkisilla että omalla autolla tarvittaessa.
Vuosaari on alueena ihan kiva ja meren lähellä, mutta sieltä on tosiaan aika pitkä matka keskustaan. Mutta keskustan ulkopuolella vähän lähempänä kuitenkin on myös paljon paikkoja, joista on hyvä ja nopea liikkua vähän minne vaan.
Kiitos, näin mekin ollaan ajateltu, että kai sitä pohdiskelua voisi jatkaa rauhassa, ettei tule tehtyä isoa ja kallista virhepäätöstä.
Mä uskon, että mä tulen aina tekemään työtä samojen juttujen parissa kuin nyt, vaikka en esim. blogia enää kirjoittaisikaan. Hyvin todennäköisesti siis mulla on aina asiaa nimenomaan keskustaan, koska kaikki tämän alan hommat ovat siellä. Myös Oton tulevat työpaikat voivat hyvinkin olla keskustassa tai sen tuntumassa ainakin. Hyvät kulkuyhteydet pitää ehdottomasti kyllä olla ja niin meillä nytkin on, vaikka matka onkin suht pitkä.
Ja just se, että ei me välttämättä ytimeen muutettaisi, mutta lähemmäs nimenomaan, että matka lyhenisi edes puolella. 🙂
Ah, juuri tämä. Tällä hetkellä puolison kanssa asutaan kompaktissa kaksiossa lähes kaupungin keskustassa, järven rannalla pyöräily- ja kävelymatkan päässä kaikesta tarvittavasta. Eli tämä on ihanteellinen paikka meille kahdelle. Perheenlisäyksestä haaveillessa kuitenkin miettii, pitäisikö sitä tilaa olla enemmän, pitäisikö olla oma piha, pitäisikö olla rauhallinen naapurusto jne. Se tarkoittaisi muuttoa kauemmas keskustasta, ja välttämätöntä auton käyttöä. Puolensahan siinä toki olisi, kun tilaa olisi enemmän, mutta jotenkin myös keskeistä sijaintia arvostaa helppouden vuoksi. Tuntuu että kaikki läheiset odottavat, että lasten myötä muutettaisiin isompaan asuntoon lähiöön. Entä jos onkin juuri niin kuin sanoit, oma ilmastotekomme asua tiiviimmin ja välttää siten pakollinen autoilu? Musta se kuulostaa myös ihan hyvältä vaihtoehdolta, vaikka muut muuta ajattelisikin! Toivottavasti saatte pähkäiltyä jonkun hyvän ja kaikille mukavan ratkaisun, mukavaa kun otatte niin vahvasti myös lasten mielipiteet huomioon 🙂
Kiitos kun kommentoit <3 Kuulostaa tosi samansuuntaisilta ajatuksilta kuin meillä! Kaikessa on puolensa ja on tosi vaikeaa valita ne puolet, joilla itselle on eniten merkitystä, argh! 😀 Mutta kiitos paljon tsempistä ja hurjasti tsemppiä pohdintoihin myös sinne! <3
Ei nyt löydy mitään kommenttia itse asumiskysymyksiin, mutta halusin vaan sanoa, että tää sun blogisi vaan paranee koko ajan. Innostuksesi ja panostuksesi näkyvät, ja esim. viimeaikaisissa postauksissa on ollut suorastaan hämmentävän paljon tärkeitä aiheita, asiaa ja ajatuksia tosi miellyttävässä ja vaivattomassa (siis sujuvasti kirjoitettua ja hyvin jäsenneltyä), mutta kuitenkin ajattelemaan laittavassa paketissa. Niin paljon kuin vierastankin influencer/vaikuttaja-maailmaa, niin sussa ja tässä blogissa on sellaista rehellisyyttä ja aitoutta, jonka avulla koko ilmiön ymmärtäminen on helpompaa. Blogin lisäksi kiitos siis siitä!
Voi vitsi miten hyvä mieli tuli sun kommentista, oon ihan sanaton! <3 Kiitos ihan älyttömän paljon kauniista sanoista. Tuntuu hyvältä, että se välittyy ruudun toiselle puolelle, että haluan tuoda tärkeitä aiheita esiin. En keksi mitään tarpeeksi järkevää sanottavaa, muuta kuin KIITOS! <3 Olet ihana kun kommentoit näin ja mahtavaa kesää sinne!
Mä haaveilin pitkään omakotitalosta jossain vähän syrjäisessä paikassa. Vuosien aikana mulle on kuitenkin kehittynyt ilmasto-omatunto, joka on niin vahva, etten enää haaveile edes omakotitalosta saati omasta autosta (ja vaikka onkin tuo ilmasto-omatunto, ei se soimaa, vaan ohjaa). Meillä on kiva kolmio, suuriin kauppoihin 1km matkaa, koulu, kirjasto yms 2 km säteellä. Bussit kulkee hyvin, pyörällä pääsee. Rakastan tätä huolettomuutta!
Ite miettisin lasten kannalta juuri tuota harrastuksiin menoa; helpompaa, kun harrastukset ovat lähempänä. Ja jos mielestäsi arjessa on jotain, joka vaikuttaa oleellisesti sen sujuvuuteen, kannattaa sen ratkaisemiseen panostaa 😊
Kiitos paljon ajatuksia herättävästä ja kivasta kommentista <3 Mullakin on ilmasto-omatunto nykyisin, joka ohjaa monessa asiassa. Ja se on vaan hyvä! 🙂 Pitäisi varmaan oikeasti kirjoittaa se lista niistä kaikista asioista, jotka vaikuttavat meidän päätökseen ja sitten alkaa pikkuhiljaa miettimään, että mitkä on ne listan tärkeimmät kohdat.
Meillä oli aikoinaan samoja ristiriitaisia ajatuksia, ja ainakin meillä auttoi kun otettiin vuoden aikalisä ja mietittiin asiaa uudelleen. Toisella etsintäkerralla kaikki tuntui selkeämmältä ja tiedettiin mikä meille on tärkeintä, ja kun se oikea koti osui kohdalle niin päätös ei hirvittänyt.
Vuoden aikalisä kuulostaa kyllä hyvältä, mahtavaa kuulla, että löysitte sen jälkeen oikean kodin <3 Kiitos paljon kommentista!
Asunnon osto on toki iso päätös, mutta eihän sen nyt tarvitse mitään lopullisuutta edustaa.
Ymmärrän, että suuren valinnan edessä pelottaa, mutta paikoin tekstiäsi lukiessani tuli sellainen olo, että pyörittelet enemmän tunteella tekosyitä, kuin oikeita esteitä tai kriteerejä.
45 minuutin työmatka julkisilla.
– Vaikka matka kestäisi vain vartin, se katkaisisi työpäivän. Vaikka asuisit keskustassa, keskelle päivää sovittu tapaaminen katkaisisi kirjoittajan työpäivän. Siellä keskustassakin asuessa kone pitäisi laittaa kiinni ja usein myös siirtyä jonnekin. Myös keskustassa siirtyminen vie aikaa. (Ja oman auton omistajalta se muuten vie sitä todella paljon.) Sinulla on hallussasi jo ratkaisu tähän: taaperon kanssa ollessasi vedit tapaamiset minimiin. Asunnon hankinta idästä tai lännestä ei siis ongelmaa ratkaise, vaan priorisointi ja ajankäytön hallinta. Kun kalenterissa on tilaa kirjoittamiselle, sinne ei samaan aikaan mahdu muuta.
– Pieni ja kompakti perhekoti
Ajatuksena toki kiva ja varmasti joku on joskus saanut myös toimimaan. Minullakin oli sellainen silloin, kun opiskelin ja asuin yksin. Kaipaan sellaista keskustakotia toki välillä edelleen, mutta fakta on se, että lapset kasvavat. Myös fyysisesti. Tulee aika, jolloin televisiota on mahduttava katsomaan samalle sohvalle viiden aikuisen (kokoisen) voimin. Ruokapöytäänkin on mahduttava viisi ”aikuista”: Myös nukkumaan ja pesulle on mahduttava viisi saman mittaista. Eteiseen on mahduttava talvella viisi aikuisen kokoista toppatakkia ja viidet täysimittaiset kengät. On yllättävää, kuin paljon kasvanut teini vie fyysisesti tilaa.
Lisäksi he tulevat todennäköisesti kaipaamaan ympärilleen henkistä tilaa. Ehkä joku haluaa lukea kokeisiin rauhassa, toinen kuunnella musiikkia ja kolmas kutsua kaverin kylään. ”Kompaktissa asunnossa” tätä kaikkea ei ehkä voi tehdä kerralla. Arki sujuu paremmin, kun on tilaa, mihin vähän väistyä.
Kodin perustaminen lasten harrastusten mukaan onmtokinajatudleikkinä tuttu meille monille. Kuka sitten tuntee asuvansa jäähallilla tai jalkapallokentällä jo nyt, Mutta lapsella on lupa vaihtaa mielipidettä ja harrastusta, emmekä me voi aina pakata muuttokuormaa sen mukaan. Tiedä vaikka seuraavaksi haluaisiavt ratsastaa Sipoossa…
Ei kaikkien tarvitse asua omakotitalossa Hyvinkäällä. Keskustakin on alue, jonka varmasti miellämme kukin tavallamme.
Asuntokaupat ovat aina nippu kompromisseja: sellaista töydellistä ja kaiken ratkaisevaa asuntoa ei ole olemassakaan.
Kiitos paljon pitkästä ja pohdiskelevasta kommentista, josta heräsi paljon ajatuksia <3
Työmatkasta: on totta, että se katkaisee aina työpäivän, mutta parempi mun mielestä se, että esim. tunnin tapaamiseen menisi yhteensä 1,5h matkoineen kuin 3h. Ja se, että vähentää tapaamiset minimiin ei ole vaihtoehto, silloin onnistuu kyllä ylläpitää esim. blogia, mutta ei kehittyä. On pakko verkostoitua ja tavata paljon ihmisiä jos mielii tällä alalla myös edetä eikä vain ylläpitää.
Pieni ja kompakti perhekoti: Itse äidin kanssa vuosikaudet kaksiossa asuneena (myös teini-iässä) ja nyt 8v meidän elämää lasten kanssa seuranneena mä en näe sitä ongelmana, että ympärillä ei olisi isoa kotia ja kaikilla ei olisi omaa huonetta.
Toki kaikelle pitää olla tilaa ja jokaiselle pitää olla se oma rauhallinen soppi kotona, jossa saa olla yksin halutessaan ja ihan rauhassa, mutta en ajattele, että se tarkoittaisi esim. yli 100 neliön kotia. Mä en itse esim. ennen tätä nykyistä kotia ollut koskaan asunut isommassa kuin kolmiossa :D.
Harrastuksista: se on hyvin totta, että lapsella on lupa vaihtaa mielipidettä harrastuksesta. Mutta Helsingissä lähes kaikkea voi harrastaa keskustassa, niin en näe sitä ongelmana. Ja esim. ratsastuskin onnistuu Keskuspuistossa yms. ei ole pakko minnekään Sipooseen asti lähteä.
Tosi hyvin sanottu, että asuntokaupat on nippu kompromisseja ja täydellistä asuntoa ei ole olemassakaan. Niin se ihan varmasti on. Sitten pitää vaan miettiä, mitkä on ne asiat jotka merkitsee eniten. Kiitos vielä superisti kommentista <3
Ps. Ja sitä nyt on pidä hävetä tai anteeksi pyytää, että miettii ja harkitsee. Jos aikaa kerran on, kannattaa itsensä kanssa kyllä keskustella siitä, mitä haluaa ja mistä on valmis luopumaan
<3
Kyllä asunnon ostaminen on niin iso päätös, että sitä kannattaakin miettiä monelta eri kannalta 🙂 Kun on lapset mukana, tulee vielä lisää pohdittavaa. Uskon, että antamalla asian vähän hautoa mielessä, ja keskustelemalla yhdessä se päätös teille jotenkin selkiytyy. Itseäni auttoi nykyistä asuntoa etsiessämme myös asuntonäytöissä käyminen myös vähän laajemmalta alueelta, toki se vie aikaa, mutta siinä hahmottuu aika hyvin se, mitä oikeastaan haluaa ja tarvitsee 🙂
Mukavaa helatorstaita!<3
Ida
http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa
Kiitos paljon ihana taas kommentista <3 Toi on hyvä vinkki, että kannattaisi käydä laajasti erilaisissa asuntonäytöissä, siinä todella voisi saada paremmin sitä näkökulmaa siihen, mitä tarvitsee. 🙂 Ihanaa, että löysitte teille mieluisan asunnon <3
Katsopa yksi uusimmista Asuntokaupat sokkona – jaksoista. Siellä oli juuri tähän liittyvää pohdintaa. Itse sanoisin että lapsiperheen on parempi asua väljemmin lähiössä kun tiiviisti ja kalliisti keskustassa. Mutta päätös on jokaisen oma.
Kiitos paljon vinkistä, pitääkin katsastaa tää jakso! 🙂
Oi, meillä sama tilanne paitsi nykynen on oma mut isompaa tarvis yhellä huoneella! Puolivuotta ollaan etitty, vaan aina joku töppää! Ei se olekkaan helppoa löytää sitä oikeaa.. Ja ajatus tietynlaisesta asumisesta muuttuu ihan täysin tässä välillä, kun käy katsomassa erilaisia vaihtoehtoja!
Ihanaa saada vertaistukea, kiitos <3 Ja siis tunnistan tuon tunteen ihan täysin, et ajatukset muuttuu aina täysin erilaisista vaihtoehdoista, niin hankalaa 😀 Tsemppiä sinnekin asuntopohdintoihin <3
Mulla ei ole kokemusta (autollisesta) esikaupunkielämästä, mutta on paljon kokemusta asumisesta ratikkalinjojen varrelta lähellä Hkin keskustaa. Meidän perhe liikkuu julkisilla silloin kun ei kulje pyörillä, työpaikat ovat 15 minsaan fillarointimatkan päässä (20-30 minsaa bussilla, joten sattuneesta syystä fillari on vaihtoehto aina kun vaan kelin kestää). Näin lähellä keskustaa oma auto olisi vaan rasite, siis parkkipaikat on vähissä ja autolla ajelu ruuhkissa, huhhuh (esim. keskustaan nopein vaihtoehto on fillari 10 minsaa, sitten ratikka vartti ja auto sit enemmän). Hyvä puoli tässä keskeisessä asumisessa on että palvelut löytyy läheltä (kävelymatka suurimpaan osaan), on kauppoja ja kahviloita. Lapsen harrastukset (joita on ollut vuosien mittaan paljon) eivät ole koskaan olleet 1km kauempaa kotoa (mikä helpotus ja ei ole tosiaan tarvinnut yhtään toivetta karsia siksi, että harrastus olisi liian kaukana). Nykyinen koti on vieläpä niin lähellä Keskuspuistoa, että luontoon pääsee melkein kotiovelta ja merenrantaakin on vain kivenheitto. Jos negatiivisia puolia miettii, niin liikenne kaduilla on runsasta (vaikuttaa ilmanlaatuun ja kun autot/pyöräilijät eivät noudata liikennesääntöjä, on liikenne kaoottinen kokemus pikkukoululaiselle, meillä vilkkaassa kaupunkiliikenteessä kulkeminen on lapselle tuttua koko elämän ajan, mutta kyllä siltä vanhempana huolettaa). Esim. iltikseen lapset saatetaan koulusta. Meilläkin on asunnonvaihto ajankohtainen ja uutta etsitään omasta lähiöstä tai vielä lähempänä keskustaa, harmi vaan että perheasuntoja on tosi vähän tarjolla (just seurasin huvittuneena kun omassa kaupunginosassa yksi 4h+k oli tarjouskaupassa ja siitä käytiin huutokauppaa usean ostajan voimin, hinta nousi kevyet 125 000 tarjouskaupan lähtöhinnasta, huh).
Onnekasta asunnonmetsästystä teille, kyllä se oma näkemys varmaan kirkastuu! Helppoa ei ole, etenkin on yhtälössä mukana lapset ja toiveet turvallisesta koulumatkasta jne. Mutta kyllä se teidän oma koti teitä jossain odottaa.
Psykologiaan ja ihmisen mieleen jonkun verran perehtyneenä uskallan sanoa, että tällaisissa isoissa asioissa kannattaa luottaa intuitioon. Ihmisen mieli ei pysty analyyttisesti ja rationaalisesti tarkastelemaan näin isoa asiaa kaikilta mahdollisilta kannoilta. Sen sijaan intuition uskotaan olevan luotettavampi vaihtoehto juuri isoissa ongelmanratkaisutilanteissa. Enkä nyt tarkoita, että teidän pitäisi summamutikassa valita se koti miettimättä ollenkaan niitä järkisyitä, mutta ehkä sait ideasta kiinni.
Asuntojutuissa oon itse kuunnellut aina pääasiassa vaan sydäntä ja ”gut feelingiä”. Toki rationaalinen puoli tulee pitää mielessä, mut mun mielestä pelkällä rationaalisella ajattelulla ja hyvien&huonojen puolien listauksilla ei asuntoa ikinä saa ostettua. On niin paljon pohdittavia juttuja eikä kaikkea saa ikinä otettua huomioon 🙂
Käykää katsomassa paljon asuntoja eripuolilla kaupunkia ja miettikää mistä tykkäätte. Esim keskustassa jätkäsaari vois sopis teille?
Siellä kyllä on vaan kerrostaloja. Puistoja lähellä, kouluja, palveluja ja keskusta.
Uskon kyllä että sitten kun se oikea asunto osuu kohdalle niin tiedätte 😊
Me ollaan asuttu ulkomailla, sörkässä, vallilassa ja nyt itä-helsingissä joka tuntuu meille hyvältä ja lapsen kanssa toimii 😊 itse en keskustassa meitä näkisi.
Lasten kanssa voi olla vaikeampi muuttaa erialueelle mutta jos se helpottaa kaikkien elämää niin miksi ei?
Mä ajattelisin että jos mikään vaihtoehto ei oo selkeesti se parhaalta tuntuva niin sit odottelisin ja rukoilisin Taivaan Isältä viisautta ja johdatusta & rauhaa asiaan:)
Kiva kuulla talonetsintä kuulumisia, olen nimittäin miettinnyt monesti, että mitä sille rintamalle mahtaa kuulua 😀 varmasti ootte pohtinu kaikkea ja nääki asiat ootte ottanu varmaan huomioon mut haluun silti sanoo, et kantsii muistaa, että aina automaattisesti asumismuoto tai asunnon koko ei ratkaise ekologisuutta, vaan lämmitymuoto on se ehkä ratkaisevin asia kun puhutaan kuitenkin kohtuu kokosista asunnoista, kerros-, rivi- ja pien omakoti- tai paritaloista. Uusi energiatehokas omakotitalo maalämmöllä voi voittaa vanhemmat pienetkin kerrostaloasunnot päästöissä, jotka lämpeää esim. Öljyllä, mennen tullen. Toki pohdit juuri etäisyyttä ja liikkumista enemmän tekstissäsi ja hyvä kun mietitte niitä, mutta ei kannata liiaksi ottaa taakkaa siitä, että mikä olisi varmasti se ekologisin, koska aina ei voi laittaa niitä asioita perheen tarpeiden edelle. Mutta tsemppiä pohdintaan ja etsintään ja toivottavasti selkeää ajatukset ja löydätte ekologisen ja teitä palvelevan vaihtoehdon 🙂
Itse en pidä 45min matkaa parina kertana viikossa pahana, suurin osa ihmisistä kuiteski kulkee joka päivä töihin tuon 45min tai enemmänkin. Itsellä ei ole työmatka kuin 8km mutta pakollisille asioille kun menen parina päivänä viikossa, niin matkaa on 60km eli vajaa tunti suuntaansa.
Luulisin, että lapset viihtyisivät paremmin keskustan ulkopuolella, missä olisi leikkipuistot, turvalliset naapurit ja kotikadut, jonne uskaltaa lapset keskenäänkin päästää. Helsingissä kuitenkin toimii julkiset hyvin. Voi muuttaa alueelle, josta kulkee hyvin bussit/metrot yms. Ja lapset voi opetella niillä kulkemaan harrastuksiinkin,kunhan kasvavat.
Ja tehän hankitte uuden autonkin. Ei kai keskustassa asuva tarvitse autoa? 🤔 Ja keskustassa asuminen on hurjan kallista niihin neliöihin nähden mitä sillä saa. Teillä kuitenkin on kolme kasvavaa tytärtä, jotka varmasti kasvaessaan kaipaavat omaa tilaa ja omat huoneet. Mieluummin itse* siis asuisin kauempana keskustasta hyvien kulkuyhteyksien läheisyydessä ja niin että talossa olisi kaikille lapsille omat huoneet kun kasvavat. Ja rahaakin kuluisi vähemmän itse taloon. (*siis jos haluisin asua helsingissä, itsehän asun maalla korvessa rauhassa, enkä täältä helsinkiin lähtis vaikka maksettais 😁)
Jokainen tekee miten haluaa, mutta outoa jos keskustaan muuton syynä on se, että menee kolme varttia siihen, että muutaman kerran viikossa pitää käydä keskustassa tapaamissa. Ainahan työmatkoihin menee aikaa,olet onnekas kun sinun ei tarvitse kulkea työmatkoja joka päivä 😁 luulen, että oman ajankäytön suunnitelulla, ei tuo tapaamisiin meno tuntuisi siltä, että työpäivä katkeaa.
Tää asia on kyl just se mihin kannattaakin käyttää aikaa 😉 ja olla kriittinen ja tutustua itseensä ja päivittää omia unelmiaan.
Me asuttiin 1 km Oulun keskustasta 4 vuotta ja elettiin ilman autoa. Esikoinen syntyi 2014 ja remontoitiin meidän kaksiosta kolmio. Sit iski hirveä talokuume. Tehtiin nopeita päätöksiä, kun saatiin laina ja olihan se sentään meidän molempien unelma saada oma talo! Ja ihana ajatus, että lapset saa kasvaa siellä pienestä asti yms. Etäisyyttä tuli rakentamisen mukana 33 km keskustaan.
Tapahtui monenlaista, mutta lopulta kamalan tuskailun jälkeen päätettiin myydä talo. Ostettiin isompi asunto 2017 kahden vuoden omakotitaloasumisen jälkeen ku edellinen kerrostalokoti, mutta samalta tieltä mistä lähdettiin.
Nyt 2 vuotta taas keskustan läheisyydessä elämistä takana. Neliöitä on 64, lapsia muutaman viikon päästä kolme ja ollaan todella tyytyväisiä tähän elämäntapaan. Kaikki lähellä, autoa ei tarvitse olla ja tää seutu on meidän mielenmaisemaa (Heinäpää). Kulut huomattavasti pienemmät kuin isommassa kodissa kauempana ja kaikki vaivattomampaa.
Paljon viisautta pohdintoihin! Olen aika herkästi kertomassa meidän kokemusta, koska tää omakotitalokeikka ei todellakaan ollut ilmainen ja sanoisinko että jopa todella rankka reissu henkisesti. Sitä vaan tavoitteli unelmaa, jota ei koetellut eikä myöskään tajunnut, että näinkin voi valita. Ahtaasti on lupa asua ja lasten ei ole pakko saada kaikkea sitä, mitä vaikka itsellä on lapsuudessa omakotitalossa ollut. Vähemmälläkin pärjää ja on hyvin tärkeää, että vanhemmilla on hyvä olla siellä missä on ja ei ainakaan ylimääräistä stressiä asumismuodon vuoksi.
Voi kuule, ihan samaa pohditaan täälläkin jo ainakin toista vuotta eikä päätöstä tunnu syntyvän. Asutaan tällä hetkellä maalla, omakotitalossa (ei kuitenkaan oikeasti omassa) järven rannalla ja suurimman osan ajasta rakastan tätä. Mutta itsellä tie vie rakkaan harrastuksen takia 2 – 5 kertaa viikossa 55 km päähän lähimpään isompaan kaupunkiin treeneihin, eli mulla treenit lohkaisee vapaa-ajasta sen vähintään 3,5 h jokaisena päivänä, kun treenaamaan lähden. Työpaikka on kuitenkin alle 10 min päässä tästä asuinpaikasta, joten jos muuttaisimme lähemmäs kaupunkia, pitenisi työmatka. Näin lapsettomana se ei ole kovin suuresti haitannut, mutta eka lapsemme syntyy heinäkuussa ja toivoisin voivani tarjota hänellekin mahdollisuuksia harrastaa, koskaharrastus antaa minulle niin paljon. Kuinka monta kertaa viikossa joudummekaam ramppaamaan kaupungissa tulevaisuudessa, jos tässä asumme? Järkevintä olisi tietenkin varmaan muuttaa isoon kaupunkiim ja vaihtaa työpaikkaakin kaupunkiin. Onneksi olemme miehen kanssa molemmat alalla, jossa on varaa valita työpaikkansa. Suurin ongelma tässä vaan on se, että me emme halua asua kaupungissa eikä varsinkaan lähiössä. Mutta jokupäätös olisi varman hyvä joskus saada aikaiseksi. Mistä olemme vlmiita luopumaan..
Itselläni on hieman erilainen kokemus koulun vaihtamisesta, jouduin tahtomattani muuton takia vaihtamaan koulua 10 vuotiaana ja en pitänyt siitä ollenkaan. Koin että uudessa koulussa en päässyt koskaan oikein kunnolla ”porukoihin” mukaan, kun vahvat kaveri suhteet oli jo syntynyt luokkaan mihin siirryin. Sain kyllä kavereita, enkä ollut yksinäinen, mutta surin kovasti kun vanhat kaverit jäi ja tuttu ympäristö vaihtui.
Toki kaikki lapset kokevat muutot ja koulujen vaihdot erilailla, voi olla myös todella positiivinen kokemus. Tämä vain minun oma kokemus.
Kiva lukea pohdintojanne. Musta on ihan tosi hienoa että ajattelet ja tuot esille myös asumisen hiilijalanjälkeä valintaa tehdessä. Vaikka moni tuo esille täällä isompien neliöiden mukavuuden arjessa, on myös hyvä että mietit valintojesi kautta arvojesi mukaista elämää. Kyllä mun mielestä esim. kokemus siitä, että valinnoillaan elää mahdollisimman kestävää elämää lisää myös arjen hyvinvointia ja mielenrauhaa. Mekin etsittiin vielä lapsen synnyttyä sompaa asuntoa, mutta ipcc:n raportin jälkeen todettiin, että me mahdutaan hyvin meidän pieneen kaksioon, kunhan järkätään säilytystiloja ja käytäntöjä aina lapsen kasvaessa. Nyt just muutetaan vuodeksi ulkomaille, kun löydettiin helposti kämppävaihto – varmasti just siksi, että meidän koti sijaitsee hyvällä paikalla lähellä keskustaa. Itse oon muuttanut kans paljon lapsena, ja mun kokemus on että vaihtuneet kokemuspiirit ja uudet ystävät oli hieno ja perspektiiviä tuova asia, joka rikastutti elämää. Siitä on ollut hyötyä pitkälle elämään. Kunhan perheessä on asiat hyvin, muutoksista puhutaan avoimesti ja vanhemmat jaksavat auttaa ja panostaa kaverisuhteiden kehittymiseen, niin usein lapsi kyllä pärjää hienosti. Te kuitenkin muutatte kaupungin sisällä, eikä yhteys vanhoihin kuvioihin katkea kokonaan, vaikka kotihuudit muuttuiskin.
Kiva lukea pohdintojanne. Musta on ihan tosi hienoa että ajattelet ja tuot esille myös asumisen hiilijalanjälkeä valintaa tehdessä. Vaikka moni tuo esille täällä isompien neliöiden mukavuuden arjessa, on myös hyvä että mietit valintojesi kautta arvojesi mukaista elämää. Kyllä mun mielestä esim. kokemus siitä, että valinnoillaan elää mahdollisimman kestävää elämää lisää myös arjen hyvinvointia ja mielenrauhaa. Mekin etsittiin vielä lapsen synnyttyä sompaa asuntoa, mutta ipcc:n raportin jälkeen todettiin, että me mahdutaan hyvin meidän pieneen kaksioon, kunhan järkätään säilytystiloja ja käytäntöjä aina lapsen kasvaessa. Nyt just muutetaan vuodeksi ulkomaille, kun löydettiin helposti kämppävaihto – varmasti just siksi, että meidän koti sijaitsee hyvällä paikalla lähellä keskustaa. Itse oon muuttanut kans paljon lapsena, ja mun kokemus on että vaihtuneet kokemuspiirit ja uudet ystävät oli hieno ja perspektiiviä tuova asia, joka rikastutti elämää. Siitä on ollut hyötyä pitkälle elämään. Kunhan perheessä on asiat hyvin, muutoksista puhutaan avoimesti ja vanhemmat jaksavat auttaa ja panostaa kaverisuhteiden kehittymiseen, niin usein lapsi kyllä pärjää hienosti. Te kuitenkin muutatte kaupungin sisällä, eikä yhteys vanhoihin kuvioihin katkea kokonaan, vaikka kotihuudit muuttuiskin.
Hyviä pohdintoja! Meidän koti on 35 min keskustasta julkisilla, mutta aivan maalla, ja täällä ainakin vuokrattavista omakotitaloista on pulaa. Naapurustosta juuri vuokrattiin yksi ja koko kylä ruuhkautui näytön ajaksi 🙂
Mun lapsuusperhe asui yleensä 2 vuotta samalla paikkakunnalla ja sitten taas muutettiin. Tyyliin Nurmijärveltä Hyrynsalmelle, pitkin poikin Suomea. Ne muutot ei ollut mitenkään harkittuja, mentiin, missä oli opettajan paikka isälle tarjolla.
Mä niin tykkäsin! Mulle ja mun sisaruksille se on ollut rikkaus, että olemme nähneet erilaisia paikkoja. Meillä oli seuraa toisistamme ja uuteen kouluun meneminen oli aina jännittävää. En muista kokeneeni edes haikeutta jättäessäni paikkakunnan taakseni.
Myös oman perheeni kanssa olemme muuttaneet paljon. Asuntoja – myös taloja – on ostettu ja myyty ja aina on sopeuduttu. Jos ei heti, niin muutaman vuoden jälkeen. Tiedän, ettei tämä nykyinenkään talo ole viimeinen, mutta aika sen näyttää… Jos perheessä on useampi jäsen, tod.näk. joku joutuu joustamaan, mutta itse ajattelen, ettei kaikkea voi tarkalleen suunnitella.
Me ollaan toistaiseksi tyytyväisiä kantakaupunki valintaan. Toki maksetaan kohtuullisen suurta vuokraa, mutta meillä ei IKINÄ tulisi olemaan varaa vastaavaan 2016 rakennettuun kolmioon tältä alueelta, jos omaksi ostaisi. Koen kuitenkin, että alle 10min työmatka mulla ja miehellä julkisilla, palvelut 247 auki vieressä, lapset voi tulevaisuudessa kulkea harrastuksiin esim sporalla, koulu ja päikkyvaihtoehtoja joka nurkalla yms painaa vaakakupissa enemmän, kuin omistusasunto kauempaa idästä, josta kulkisi sitten töihin julkisilla sen vähintään 45min tai vaihtoehtosesti tarvittaisiin auto. Tuntuu, että työt vie muutenkin elämästä sen verran ison osan, että haluan käyttää kaiken mahdollisen vapaa-ajan lapsiin ja ”omaan elämään” ja esim 45minx2h x 5pv työmatkoilla häviäisin kuukaudessa jo 30tuntia. En osaa ajatella, että heitetään yli 1000e kk jollekkin toiselle, sillä vuokran jälkeen meille jää ihan riittävästi rahaa, josta saa hyvät määrät reissusäästöön jne. Samalla asutaan kivassa uudessa kämpässä ns hyvällä alueella. Ei olla valmiita karsimaan tästä ainakaan toistaiseksi 😀
Mies osallistu puoliksi vitsillä 2015 asuntoarvontaan, jossa arvottiin onnekkaille omistusasuntoja kantakaupungissa (Jätkäsaari) ja onneksemme hän voitti kaksion ja olen NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN onnellinen. Vaikka meitä on vain kaksi, niin silti. Kämpän hinta oli 4:s osa siitä mitä se oikeasti oli tällä alueella. Ja sijainti on paras mahdollinen ikinä. Tämän lähemmäksi en edes haluaisi keskustaa. Meri lähellä, 247 kaupat lähellä ja mitä vielä! Kannattaa siispä osallistua vaikka ihan huvikseen noihin arvontoihin – aina voi kieltäytyä 🙂 Meillä asuu yläkerrassa ja ylimmissä kerroksissa useampikin perhen joilla neliöitä 70-120 ja hinna tosiaan kohtuulliset siihen nähden, kun vertaa oikeasti mitä maksaisi..
[…] hitsin paljon me nautitaan siitä, kun ympärillä on tilaa ja iso piha. En kestä miten meidän toiveet ja tarpeet oman kodin suhteen vaihtelee niin täydellisesti vuodenajankin mukaan. Talvella tuntuu, että mehän pärjätään […]