Asumisen neliöistä ja kuluista – mikä on sopivasti?

15.09.2020

Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?


Kuukausi asumista uudessa kodissa

04.05.2020

Ensimmäisestä päivästä lähtien, täällä on tuntunut kodilta. Tämä on tuntunut niin paljon meiltä. Aika on lentänyt eteenpäin täällä puuhastellessa ja asettuessa paikoilleen. Meillä on ollut ihan valtavasti intoa ja energiaa tehdä tästä meidän näköinen koti, vaikka jo heti alkuun tämä tuntui meiltä, ilman yhtäkään meidän huonekalua tai pensselinvetoa seinässä. En tiedä miten osaisin edes kuvailla näitä tunteita paremmin. Kai meille tämän kodin kanssa kävi samalla tavalla kuin toistemme kanssa uutenavuotena 2010 – me oikeasti löydettiin se oikea ja rakastuttiin ensisilmäyksellä. Siitä asti kaikki on vaan tuntunut niin oikealta.

Tiedän, suorastaan ällöttävän siirappista. Mutta se on totta. Ne 1,5 vuotta kun me etsittiin kotia olivat niin täynnä odotuksia ja intoa, turhautumista ja jatkuvaa etsimistä. Sitten kun luovutettiin eikä enää etsitty, tämä koti tuli heti vastaan. Samoin meille kävi toistemme kanssa. Löydettiin toisemme juuri silloin kun sitä vähiten toivottiin tai odotettiin. Väärä hetki on meidän paras hetki.

Olen positiivinen realisti – ajattelin, että täällä varmasti tulee olemaan myös asioita, jotka eivät ole täydellisiä, jotka ehkä joskus alkavat ärsyttää. Ja onhan niitä toki joitakin, sellaisia pieniä juttuja, joihin jollain aikataululla toivoo muutosta. Kuten vaikkapa alakerran WC:n allaskaluste. Ne kaapit ei vaan toimi, me tarvitaan ulosvedettävät laatikot! Nyt kuitenkin erona on se, että meillä on aidosti mahdollisuus myös tehdä niitä muutoksia, eikä tarvitse edes kysyä keneltäkään lupaa. Ja siksi ne ei oikeastaan edes ärsytä, koska tiedän, että ne eivät ole ikuisia juttuja, mutten kuitenkaan oleta, että tämä koti muuttuisi hetkessä 100% valmiiksi. 

Kaikkea ei uskalleta muuttaa heti kerralla, koska korona ja taloudellinen varautuminen tulevaisuuteen, josta kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa. Mutta muokataan kotia pikkuhiljaa. Fakta on kuitenkin se, että tämä koti vastaa meidän toiveita ja tarpeita paremmin kuin mikään paikka, missä ollaan koskaan asuttu ennen. 

Kuukaudessa me ollaan kotiuduttu tänne hyvin. Kaikki muu on vielä osittain keskeneräistä, paitsi lastehuoneet, jotka saimme jo täysin valmiiksi. Olohuoneesta puuttuu iso taulu ja/tai seinävaate, koska akustiikan kannalta tarvitsemme sellaisen. Keittiöremontti on vasta tulossa. Eteisen kalusteita ei ole yhtään mietitty vielä, siellä on vaan makkarissa ollut lipasto, kierrätysastiat ja kärry, joka ei mahtunut mihinkään muualle. Ruokailutilasta puuttuu tuolit. Meidän makkarissa on edelleen pelkästään sänky, peili ja seinä maalattu. Mutta täällä tuntuu ja näyttää kodikkaalta ja rennolta ja meiltä. 

Tämä koti on jo tässä lyhyessä ajassa muuttanut meidän elämäntapoja enemmän kuin osasimme edes kuvitellakaan. Varmasti tällä poikkeusajalla on myös jonkin verran vaikutusta, mutta monesta muutoksesta on kiittäminen tätä kotia. Ehdimme viettää poikkeusaikaa muutaman viikon myös vanhassa kodissa, joten vertailupohjaa kyllä löytyy.

Muutoksia, joita olen huomannut ovat esimerkiksi:

– Yhteisen ulkoilun lisääntyminen. Täällä ulos lähteminen on niin älyttömän helppoa ja siellä on aina tekemistä. Omalla pihalla on tramppa ja pihahommat ja siellä tulee ulkoiltua vähintään 1-2 tuntia ihan joka päivä. Sen lisäksi lenkkeillään täällä yhdessä varmaankin 4-6 kertaa viikossa, käydään leikkipuistossa (aina kun se on tyhjillään muuten), jonne on ihan lyhyt matka ja muutenkin tulee hengailtua ulkona porukalla enemmän kuin ennen ja spontaanimmin kuin ennen.  

– Ruuanlaitto on mukavampaa. Rakastan rakastan rakastan tätä isoa avointa tilaa. Samalla kun kokkaa, voi seurustella muun perheen kanssa. Saarekkeen ympärillä on paljon tilaa myös kokata yhdessä. Rakastan sitä, että keittiössä ruuanlaittaminen ei enää eristä muusta perheestä, vaan voidaan olla  kaikki yhdessä samalla. 

– Saunominen on lisääntynyt. Täällä on enemmän tilaa, joten sauna ei todellakaan toimi varastona edes väliaikaisesti, kuten vanhassa kodissa. Siellä saunottiin ehkä kerran kuukaudessa, täällä saunotaan ehkä 3-4 kertaa viikossa. Ja se on niin ihanaa ja rentouttavaa.

– Lelut pysyvät paremmin lastenhuoneissa, vaikka edelleen toki osa leikeistä levittäytyy myös alakertaan. Aiemmassa kodissa monet lelut olivat alhaalla yhteisissä tiloissa, koska lastenhuoneissa ei mahtunut leikkimään kunnolla. Nykyisin suurin osa leikeistä pysyy lastenhuoneissa, joten meillä on vähemmän sotkua, mikä on BEST. Parasta on myös se, miten hyvin lapset viihtyvät omissa huoneissaan. Lähes joka päivä joku heistä myhäilee, kuinka ihania huoneet ovat. Se tuntuu niin hyvältä.

– Kodinhoitohuone on maailman paras juttu ikinä. Se on ollut juuri sitä, mitä me kaivattiin. Se, että on pyykkitelineelle oma paikka, iso pyykkikaappi, omat paikat pyykinpesuaineille ja siivoustarvikkeille on vaan ihan best. Ja myös se, että meillä on kaikki pyyhkeeet kodinhoitohuoneessa, joten ne on super helppo viikata vaan suoraan kuivausrummusta kaappiin, eikä tarvitse kiikuttaa minnekään. On ihanaa, kun kodinhoitohuoneessa on oma vesipiste ja tilaa vaatehuollolle. Kaapeissa on säilössä myös ompelukone, työkalut ja kaikki muut sellaiset jutut, joille ei ennen ollut mitään järkevää paikkaa. 

 

– Rakastan tätä rauhaa yli kaiken. Rakastan sitä, että kuulen lintujen laulua joka päivä kirkkaasti ja paljon. Rakastan sitä, että täällä ei ole liikenteen melua tai ohi ajavia hälytysajoneuvoja. Rakastan sitä, että lenkillä ei tarvitse pysähtyä liikennevaloihin. Rakastan meidän pihalle pomppivia jäniksiä ja meidän lemmikki-kimalaista, joka tulee meidän pihalle. Se on ilmeisesti kuningatar, mutta ehdittiin nimetä se Makeksi jo aiemmin. Joka päivä me moikataan Make-kimalaista ja aina hän tulee takaisin seuraavanakin päivänä yksin pörräämään. Rakastan sitä, että me osataan täällä pysähtyä huomaamaan ja nauttimaan luonnon pienistä ihmeistä, joita on ympärillä ihan valtavasti.

Siinäpä ehkä ne ensimmäiset huomiot täältä, joita olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Me yritetään luultavasti edistää meidän makuuhuonetta tämän viikon aikana. Viime viikollakin piti, mutta se ei vaan ole prioriteettilistalla yhtä korkealla kuin muut jutut, koska makuuhuoneessa oleskellaan lähinnä silloin kun nukutaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Olen niin kiitollinen siitä, että me mietittiin kunnolla mitä kodilta toivottiin ja että löydettiin koti, joka vastaa niitä toiveita tärkeimpien asioiden osalta. Kodilla on ihan valtava vaikutus mun päivittäiseen fiiliksiin ja täällä on niin hyvä ja rauhallinen olo, vähän kuin olisi koko ajan mökillä, mutta on vaan kotona. 

Ollaan vaan niin jäätävän onnellisia täällä, ettei mitään rajaa. Meidän koti <3