Kaksi vuotta tässä kodissa – mikä fiilis?

26.04.2022

Huhtikuun alussa tuli täyteen jo kaksi vuotta tässä meidän ensimmäisessä ikiomassa (no okei, edelleen suurimmaksi osaksi pankin omassa) kodissa. Kaksi vuotta sitten ei todellakaan vielä tiedetty, että vuonna 2022 täällä elelee meitä kuusi tyyppiä, vaikka toki siitä haaveilimmekin. Jo silloin moni ihmetteli, että miksi ihmeessä ostamme ”näin pienen” asunnon ja miten kuvittelimme mahtuvamme tänne kolmen lapsen kanssa. Oltiin etsitty toki hieman isompaa, mutta tämä oli kuitenkin meidän vanhaa kotia suurempi. Sanoin silloin hyvin itsevarmasti, että aivan mainiosti. Sillä oltiin juuri naureskeltu meidän edellisessä kodissa sitä, että oikeastaan oltaisiin mahduttu siihen meidän vanhaan kerrostalokolmioonkin ja tavallaan muutettiin tilan puolesta ihan turhaan silloin vuokralta asumisoikeusasuntoon.

Tilaa ei oltaisi edes tarvittu enempää, vaikka toki asumisoikeusasunto olikin meille hyvä välietappi vuokrakodin ja omistusasunnon välissä taloudellisesti. Vaikka vaihdoimme kolmion neliöön vuonna 2016, suurimmaksi osaksi vietimme aikaa yhdessä koko perhe ja lapset tykkäsivät edelleen nukkua (lähes) joka yö yhdessä toistensa kanssa, vaikka alkuun heille oli ihan omatkin huoneet tarjolla. Joten tiesin jo neljän vuoden kokemuksella, että kyllä me mahdutaan edelleen ihan hyvin kolmen kanssa, varsinkin kun oltiin muuttamassa isoimpaan kotiin jossa ollaan koskaan asuttu. Enemmän kuin omia huoneita jokaiselle me kaivattiin avaraa yhteistä tilaa, kodinhoitohuonetta ja omaa pihaa. Ja ne me myös saatiin.

Näin kahden vuoden ja yhden lisätyypin jälkeen se fiilis on vain vahvistunut, että me mahdutaan tänne loistavasti! Eikä meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa täältä yhtään mihinkään. Päin vastoin. Me saatiin tästä kodista just ne jutut, joilla oli meille eniten merkitystä. Ja ihanaa sanoa näin kahden vuoden jälkeenkin, että ne asiat joilla kuviteltiin olevan meille merkitystä, oli just ne asiat, joilla on käytännössäkin osoittautunut olevan merkitystä:

Sijainti (edelleen ihan lemppari), Isot makuuhuoneet, kodinhoitohuone, tuplasuihkut (+ ekstrasuihku), korkea huonekorkeus, ekologinen lämmitysmuoto, hyvä kunto, sekä iso oma piha ja terassi.

KHH ENNEN:

Koko ajan tuntuu, että koti toimii meille paremmin ja paremmin, kun saadaan pikkuhiljaa päivitettyä asioita paremmin juuri meille toimiviksi. Vuosi sitten tähän aikaan listasin juttuja, joita oli tarpeellista muuttaa: eteisen säilytysratkaisu, olohuoneen järjestys ja kodinhoitohuone. Ne on kaikki päivitetty nyt vastaamaan paremmin meidän tarpeita. Tänä kesänä vuorossa on terassin ja pihan päivitystä ja syksyllä tehdään sitten meidän perheen pienempien lastenhuoneesta kahdelle sopiva. Etenkin meidän 5-vuotias odottaa jo kovasti, että saa kaverin huoneeseen.

Me rakastetaan tätä kotia niin paljon ja arvostetaan myös. Eikä ikinä tulla ottamaan tätä itsestäänselvyytenä. Koen edelleen kahden vuoden jälkeenkin, että tämä koti oli meille kuin lottovoitto. 1,5 vuoden todella puuduttavan etsinnän jälkeen löydettiin tämä helmi, joka on meille ihan täydellinen. Me aiotaan pitää tästä kodista edelleen hyvää huolta ja uskon, että voidaan viihtyä täällä ihan hyvin vaikka vanhuksiksi asti Oton kanssa. Toki ei sitä ikinä tiedä mitä elämässä tulee eteen tai miten tarpeet muuttuvat tulevaisuudessa, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa tämä koti on edelleen parasta mitä tiedän. Ja ihanaa kyllä, muu perhe on tasan samaa mieltä. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia muuttohaaveita.

Mun mielestä on vaan hyvä, että me asutaan tiiviisti. Se on järkevää niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta, sillä suuri osa hiilijalanjäljestä tulee nimenomaan asumisesta. En todellakaan ole mikään hyvä esimerkki hienoista ympäristöteoista tai täydellinen kuluttaja jokaisella elämän osa-alueella, en lähellekään. Mutta tiiviisti asuminen on yksi niistä hyvistä jutuista jonka voi tehdä, ja joka sopii meille. Oltaisiin voitu ostaa vaikka tuplasti isompi koti, jos oltaisiin ostettu reilusti vanhempi asunto, jota lämmitetään jollain toisella lämmitysvaihtoehdolla. Mutta me päätettiin ostaa just tämä kompakti moderni koti maalämmöllä. Ympäristön lisäksi myös pankkitili kiittää joka kuukausi, kun asumiskulut ovat järkevät ja lämmityksen osuus kuluista on aivan naurettavan pieni jopa talvikuukausina.

Tästäkin valinnasta kiittäminen on kuitenkin enemmän sitä korkeaa huonekorkeutta, pihaa ja sijaintia, jotka tekivät meihin vaikutuksen alunperin, eli mun on aivan turha yrittää kiillottaa sädekehää kuitenkaan tällä ”valinnalla”. Ehkä sen asian tiedostaminen saa kuitenkin harkitsemaan erittäin tarkkaan sitä, että tarvitaanko me ylipäätään ikinä lisää tilaa, vai voisiko tämä koti olla yksi meidän hyvä valinta, josta pidetään kiinni myös tulevaisuudessa, ainakin jos meitä on edelleen kuusi.

Niin kauan kuin lapset ovat tyytyväisiä tässä kodissa ja näihin huonejärjestelyihin, me ei edes mietitä muita vaihtoehtoja. Kyselen lapsilta tasaisin väliajoin kaipaavatko enemmän tilaa ja joka kerta vastaus on ollut, että eivät kaipaa ja eivät todellakaan halua muuttaa mihinkään muualle. He tietävät, että saavat sanoa ihan suoraan jos alkaa tuntua siltä, että se ihan oma huone olisi tosi tärkeä juttu. Viimeksi kun kysyin asiasta, vastaus oli, että eivät kaipaa omaa huonetta, koska

a) nykyinen koululaisten huone kolmella sängyllä (yksi ulos vedettävä) on mahtava pyjamabileiden järjestämiseen kavereille. Toinen sisko voi mennä pyjamabileisiin pikkusiskon huoneeseen, niin kaverit mahtuu koululaisten huoneeseen. Molemmat ovat saaneet järjestää omia pyjamabileitä ja saavat jatkossakin.

b) on kivaa kun on sisko kenen kanssa voi aina tehdä kaikkea ja höpötellä eikä tarvitse nukkua yksin.

c) Kivaa on myös se, että pikkusiskokin mahtuu aina viikonloppuisin yökyläilemään heidän huoneessa, kun he tykkäävät olla yhdessä. 

Meillä on todella läheiset suhteet toistemme kanssa koko perheellä ja viihdymme yhdessä. Jokaiselle kuitenkin löytyy aina myös omaa tilaa ja oma rauhallinen korneri kotoa, jos omaa tilaa kaipaa. Ja se riittää meille.

Meitä mietitytti silloin alkuun, että millaista se pientaloasuminen tulee olemaan ja tuleeko aina ja jatkuvasti kaikkea yllättävää huollettavaa ja tehtävää, mihin ei olla osattu varautua. Viime vuonna yllätti orava välikatossa, tänä vuonna meidät yllätti maalämpöpumpun vesivaraajan hajoaminen. Onneksi senkin sai melko ripeästi korjattua ja tietty kotivakuutus auttoi kustannuksissa. Tänä talvena myös yllätti ihan käsittämätön lumen määrä, me käytettiin ihan valtavasti aikaa lumitöihin. Se sai haaveilemaan ensi talveksi omasta mönkijästä lumiauralla, katsotaan päädytäänkö oikeasti tähän ratkaisuun.

Meillä on pitkä pihatie joka on pakko kolata tai aurata, jotta pihasta edes pääsee liikkeelle autolla, eli aina kun lunta tulee paljon, ne työt on pakko vaan tehdä. Muuten ei kukaan liiku minnekään. Yhtenäkin lauantaina siihen meni kahdelta yhteensä yli kolme tuntia (eli yksin olisi mennyt yli kuusi tuntia). Mutta näistä huolimatta me ollaan kyllä viihdytty hyvin ja vainkeskiluokkajuttuja lainatakseni: eipähän tarvitse ainakaan lumisateella lähteä salille kun tulee huhkittua lumitöissä (ihan kuin kävisin salilla muutenkaan :D). Nyt kun on taas kesä tulossa, alkaa meidän kissanpäivät pihan omistajina: vain vähän puuduttavia hommia (esim ruohon leikkaus, mutta Otto tykkää siitä) ja niin paljon nautintoa ja iloa!

Tämä koti on tärkeä ja rakas meille. Haaveillaan Oton kanssa jo siitä, kuinka joskus mahdolliset lapsenlapset tulee meille yökylään ja silloinkin täällä on hyvin tilaa. Toisaalta tämä ei kuitenkaan ole yhtään liian iso kaksinkaan asuttavaksi, päin vastoin. Ehkä sitten 2030-luvulla meidän nykyisten koululaisten ja 5-vuotiaan aikuistuessa Ottokin saa vihdoin sen oman pelihuoneen täältä, heh. Siihen asti me aiotaan täyttää tämä koti ilolla ja rakkaudella ja naurulla, kuten tähänkin asti, ja tehdä tästä joka päivä enemmän ja enemmän meidän näköinen.


Vuosi kotona – kuvia kodista silloin ja nyt

04.04.2021

Tänään tuli vuosi siitä, oltiin nukuttu täällä ensimmäinen yö. Muistan kuin eilisen sen, kuinka kasattiin tavaroita, syötiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna perjantai-iltana 3.4.2020. Se oli niin parasta. Se tunne oli aivan huumaava. Vihdoinkin me saatiin muuttaa meidän ikiomaan kotiin ja tehdä niitä juttuja, joista oltiin niin pitkään haaveiltu. Ensimmäiset puoli vuotta me melkein joka päivä ihmeteltiin toisillemme, että ajattele, että me saadaan asua juuri täällä. Niin suurelta ja isolta asialta se tuntui. Nyt siihen on ehkä jotenkin jo tottunut, että tämä tosiaan on meidän koti. Ei tule enää toisteltua joka päivä tuota. Mutta joka ikinen päivä olen edelleen kiitollinen. Täällä on niin älyttömän hyvä olla. Täällä on meidän koti.

Tämä koti on kokenut aika suuren muutoksen siitä päivästä, kun me ekan kerran astuttiin kynnyksen yli. Tummat kohokuviotapetit ovat vaihtuneet värikkäisiin maaleihin. Tumma kivilattia vaaleaan eteisessä ja keittiössä. Korkeakiiltovalkoinen ja tummilla tasoilla varustettu keittiö mattaharmaaseen ja vaaleisiin komposiittitasoihin.

Pikkuhiljaa meidän oma tyyli on alkanut rakentua. Edelleen moni paikka on aivan kesken, kuten olohuone, kodinhoitohuone, eteinen ja meidän oma makuuhuone. Mutta paljon ollaan saatu myös valmiiksi. Keittiö, ruokailutila ja lastenhuoneet ovat sellaisia, että niissä ei tarvitse tehdä enää mitään (paitsi joskus hamassa tulevaisuudessa uusia 4v:n ja vauvan nukkumaratkaisu, kun he joskus muuttavat samaan huoneeseen). Kylpyhuoneet ja sauna olivat jo valmiiksi juuri sellaisia kuin toivottiin, eikä niillekään onneksi tarvitse tehdä mitään.

En usko, että oma koti tulee koskaan kokonaan valmiiksi, ei ainakaan ilman rajatonta budjettia. En toisaalta haluaisikaan, että tulisi. Sehän olisi vallan tylsää. Toiveet ja tarpeet muuttuvat ja se on ihan okei.

Ehkä järkevin strategia olisi tarttua jäljellä oleviin tiloihin yksi huone kerrallaan, kuten ollaan tähänkin asti tehty. Helpoin ja edullisin kohde olisi varmaankin eteinen. Sinne pitäisi uusia vain komeron sisusta, säilytyskaluste ja seinien väri. Luultavasti aloitetaan siitä jo melko pian. Kallein tulee olemaan varmaankin kodinhoitohuone, sillä sieltä pitää uusia kodinkoneetkin. Meidän kuivausrumpu on Oton perheen vanha ja se on oikeasti to-del-la vanha. Ja pesukonekin on vuodelta 2012, eli pian 10 vuotta vanha. Toimii edelleen kuin unelma, mutta se alkaa 7kg koneena olla liian pieni meidän pian  k u u s i h e n k i s e l  l e  perheelle. Nämä meillä on tarkoituksena uusia vielä ennen vauvan syntymää helpottamaan pyykkihuoltoa vauva-arjessa. Muilla tiloilla ei sinällään ole niin kiire, vaikka tietysti sitä aina innostuu kaikesta ja toivoisi, että saisi niitä ihania juttuja toteutettua mahdollisimman nopeasti. Mutta kaikelle on aikansa.

Tämä koti on ollut meille paras mahdollinen miljöö viettää korona-arkea. Täällä ei ole kaatunut seinät päälle, ulos on päässyt milloin vaan ja on riittänyt mielekästä tekemistä. Asuinalue on ollut juuri sitä mitä toivottiin ja palvelut ihanan lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä, jotta täällä on ollut rauhallista. Naapurit ovat mukavia, kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Lapsilla on turvallista kulkea täällä lähikauppaan, pyörälenkille, kavereille (silloin kun koronatilanne sallii) tai puistoon. Oma piha on ollut luksusta ja trampoliini helpottanut lasten innostamista ulos. Laatikkoviljely on ollut mukavaa puuhastelua ja grillijuhlat omalla terassilla pienelläkin porukalla olivat juuri sitä, mitä viime kesältä kaivattiin (ja kaivataan tältäkin kesältä, mikäli se vain onnistuu).

Välillä on yllättänyt jotkin pientaloasumisen jutut, kuten orava välikatossa, mutta onneksi siihenkin löytyi sitten ratkaisu ja orava saatiin onnistuneesti häädettyä, eikä se saanut mitään tuhoja aikaan. Eläimiä meidän pihalla pyörii harva se päivä, lintuja, pupuja ja oravia. Kunhan eivät mene välikattoon enää, mä rakastan niitä. Luonto on lähellä ja se on ihanaa. Lumitöitä sai tänä talvena tehdä tosi ahkerasti, viime talvenkin edestä, mutta Otto ainakin omien sanojensa mukaan nautti siitä. Ensi talvena mäkin voin auttaa niissä, kun en ole enää raskaana ja joudu lepäämään, kuten alkuraskaudessa jouduin.

Lapset rakastavat omia lastenhuoneitaan, jotka saivat itse suunnitella. Vaikka 4-vuotiaalla on oma huone, niin suurimmaksi osaksi kaikki lapset nukkuvat meidän isojen tyttöjen huoneessa, jossa on yksi ylimääräinen sänky ja leikkivät 4-vuotiaan huoneessa. Aivan kuten etukäteen arveltiinkin, ja siksi myös se yksi ylimääräinen sänky hommattiin sinne toiseen huoneeseen. Heillä on ollut oikein riittävästi tilaa omille ajatuksille, leikeille, rauhalle ja lukemiselle. Tämänkin pääsiäisloman he ovat nukkuneet kaikki kolme yhdessä ja iltaisin huoneesta on kuulunut ihana höpötys.

Ollaan rakastettu sitä, että meillä on tuplasuihkut, juuri niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kun saunotaan koko perhe, ne auttavat ja nopeuttavat hommaa huomattavasti. Yläkerran kylppärin yksinäistä suihkua ei toistaiseksi ole vielä käyttänyt kukaan (jep, kuvitelkaa!), mutta mikäli me asutaan täällä isojen tyttöjen murrosiän lähestyessä, sillekin varmaan tulee enemmän käyttöä. Ja se korkea huonekorkeus, josta niin kovasti haaveilin, on edelleen mun lemppariasia tässä kodissa. Rakastan sitä joka ikinen päivä. Se on se meidän kodin the juttu, ja se tuottaa mulle iloa edelleen ihan valtavasti.

Tavallaan tuntuu kuin me oltaisiin asuttu täällä aina, niin koti tämä on. Toisaalta muistaa hyvin sen matkan tänne, joka yhdeksän vuoden aikana kuljettiin. Sen ansiosta osaa arvostaa tätä vielä miljoona kertaa enemmän. Kippis kuluneelle vuodelle ja kaikille tuleville päiville, viikoille ja vuosille tässä rakkaassa kodissa.