Kaksi vuotta tässä kodissa – mikä fiilis?

26.04.2022

Huhtikuun alussa tuli täyteen jo kaksi vuotta tässä meidän ensimmäisessä ikiomassa (no okei, edelleen suurimmaksi osaksi pankin omassa) kodissa. Kaksi vuotta sitten ei todellakaan vielä tiedetty, että vuonna 2022 täällä elelee meitä kuusi tyyppiä, vaikka toki siitä haaveilimmekin. Jo silloin moni ihmetteli, että miksi ihmeessä ostamme ”näin pienen” asunnon ja miten kuvittelimme mahtuvamme tänne kolmen lapsen kanssa. Oltiin etsitty toki hieman isompaa, mutta tämä oli kuitenkin meidän vanhaa kotia suurempi. Sanoin silloin hyvin itsevarmasti, että aivan mainiosti. Sillä oltiin juuri naureskeltu meidän edellisessä kodissa sitä, että oikeastaan oltaisiin mahduttu siihen meidän vanhaan kerrostalokolmioonkin ja tavallaan muutettiin tilan puolesta ihan turhaan silloin vuokralta asumisoikeusasuntoon.

Tilaa ei oltaisi edes tarvittu enempää, vaikka toki asumisoikeusasunto olikin meille hyvä välietappi vuokrakodin ja omistusasunnon välissä taloudellisesti. Vaikka vaihdoimme kolmion neliöön vuonna 2016, suurimmaksi osaksi vietimme aikaa yhdessä koko perhe ja lapset tykkäsivät edelleen nukkua (lähes) joka yö yhdessä toistensa kanssa, vaikka alkuun heille oli ihan omatkin huoneet tarjolla. Joten tiesin jo neljän vuoden kokemuksella, että kyllä me mahdutaan edelleen ihan hyvin kolmen kanssa, varsinkin kun oltiin muuttamassa isoimpaan kotiin jossa ollaan koskaan asuttu. Enemmän kuin omia huoneita jokaiselle me kaivattiin avaraa yhteistä tilaa, kodinhoitohuonetta ja omaa pihaa. Ja ne me myös saatiin.

Näin kahden vuoden ja yhden lisätyypin jälkeen se fiilis on vain vahvistunut, että me mahdutaan tänne loistavasti! Eikä meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia muuttaa täältä yhtään mihinkään. Päin vastoin. Me saatiin tästä kodista just ne jutut, joilla oli meille eniten merkitystä. Ja ihanaa sanoa näin kahden vuoden jälkeenkin, että ne asiat joilla kuviteltiin olevan meille merkitystä, oli just ne asiat, joilla on käytännössäkin osoittautunut olevan merkitystä:

Sijainti (edelleen ihan lemppari), Isot makuuhuoneet, kodinhoitohuone, tuplasuihkut (+ ekstrasuihku), korkea huonekorkeus, ekologinen lämmitysmuoto, hyvä kunto, sekä iso oma piha ja terassi.

KHH ENNEN:

Koko ajan tuntuu, että koti toimii meille paremmin ja paremmin, kun saadaan pikkuhiljaa päivitettyä asioita paremmin juuri meille toimiviksi. Vuosi sitten tähän aikaan listasin juttuja, joita oli tarpeellista muuttaa: eteisen säilytysratkaisu, olohuoneen järjestys ja kodinhoitohuone. Ne on kaikki päivitetty nyt vastaamaan paremmin meidän tarpeita. Tänä kesänä vuorossa on terassin ja pihan päivitystä ja syksyllä tehdään sitten meidän perheen pienempien lastenhuoneesta kahdelle sopiva. Etenkin meidän 5-vuotias odottaa jo kovasti, että saa kaverin huoneeseen.

Me rakastetaan tätä kotia niin paljon ja arvostetaan myös. Eikä ikinä tulla ottamaan tätä itsestäänselvyytenä. Koen edelleen kahden vuoden jälkeenkin, että tämä koti oli meille kuin lottovoitto. 1,5 vuoden todella puuduttavan etsinnän jälkeen löydettiin tämä helmi, joka on meille ihan täydellinen. Me aiotaan pitää tästä kodista edelleen hyvää huolta ja uskon, että voidaan viihtyä täällä ihan hyvin vaikka vanhuksiksi asti Oton kanssa. Toki ei sitä ikinä tiedä mitä elämässä tulee eteen tai miten tarpeet muuttuvat tulevaisuudessa, mutta tämänhetkisessä elämäntilanteessa tämä koti on edelleen parasta mitä tiedän. Ja ihanaa kyllä, muu perhe on tasan samaa mieltä. Kenelläkään ei ole minkäänlaisia muuttohaaveita.

Mun mielestä on vaan hyvä, että me asutaan tiiviisti. Se on järkevää niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta, sillä suuri osa hiilijalanjäljestä tulee nimenomaan asumisesta. En todellakaan ole mikään hyvä esimerkki hienoista ympäristöteoista tai täydellinen kuluttaja jokaisella elämän osa-alueella, en lähellekään. Mutta tiiviisti asuminen on yksi niistä hyvistä jutuista jonka voi tehdä, ja joka sopii meille. Oltaisiin voitu ostaa vaikka tuplasti isompi koti, jos oltaisiin ostettu reilusti vanhempi asunto, jota lämmitetään jollain toisella lämmitysvaihtoehdolla. Mutta me päätettiin ostaa just tämä kompakti moderni koti maalämmöllä. Ympäristön lisäksi myös pankkitili kiittää joka kuukausi, kun asumiskulut ovat järkevät ja lämmityksen osuus kuluista on aivan naurettavan pieni jopa talvikuukausina.

Tästäkin valinnasta kiittäminen on kuitenkin enemmän sitä korkeaa huonekorkeutta, pihaa ja sijaintia, jotka tekivät meihin vaikutuksen alunperin, eli mun on aivan turha yrittää kiillottaa sädekehää kuitenkaan tällä ”valinnalla”. Ehkä sen asian tiedostaminen saa kuitenkin harkitsemaan erittäin tarkkaan sitä, että tarvitaanko me ylipäätään ikinä lisää tilaa, vai voisiko tämä koti olla yksi meidän hyvä valinta, josta pidetään kiinni myös tulevaisuudessa, ainakin jos meitä on edelleen kuusi.

Niin kauan kuin lapset ovat tyytyväisiä tässä kodissa ja näihin huonejärjestelyihin, me ei edes mietitä muita vaihtoehtoja. Kyselen lapsilta tasaisin väliajoin kaipaavatko enemmän tilaa ja joka kerta vastaus on ollut, että eivät kaipaa ja eivät todellakaan halua muuttaa mihinkään muualle. He tietävät, että saavat sanoa ihan suoraan jos alkaa tuntua siltä, että se ihan oma huone olisi tosi tärkeä juttu. Viimeksi kun kysyin asiasta, vastaus oli, että eivät kaipaa omaa huonetta, koska

a) nykyinen koululaisten huone kolmella sängyllä (yksi ulos vedettävä) on mahtava pyjamabileiden järjestämiseen kavereille. Toinen sisko voi mennä pyjamabileisiin pikkusiskon huoneeseen, niin kaverit mahtuu koululaisten huoneeseen. Molemmat ovat saaneet järjestää omia pyjamabileitä ja saavat jatkossakin.

b) on kivaa kun on sisko kenen kanssa voi aina tehdä kaikkea ja höpötellä eikä tarvitse nukkua yksin.

c) Kivaa on myös se, että pikkusiskokin mahtuu aina viikonloppuisin yökyläilemään heidän huoneessa, kun he tykkäävät olla yhdessä. 

Meillä on todella läheiset suhteet toistemme kanssa koko perheellä ja viihdymme yhdessä. Jokaiselle kuitenkin löytyy aina myös omaa tilaa ja oma rauhallinen korneri kotoa, jos omaa tilaa kaipaa. Ja se riittää meille.

Meitä mietitytti silloin alkuun, että millaista se pientaloasuminen tulee olemaan ja tuleeko aina ja jatkuvasti kaikkea yllättävää huollettavaa ja tehtävää, mihin ei olla osattu varautua. Viime vuonna yllätti orava välikatossa, tänä vuonna meidät yllätti maalämpöpumpun vesivaraajan hajoaminen. Onneksi senkin sai melko ripeästi korjattua ja tietty kotivakuutus auttoi kustannuksissa. Tänä talvena myös yllätti ihan käsittämätön lumen määrä, me käytettiin ihan valtavasti aikaa lumitöihin. Se sai haaveilemaan ensi talveksi omasta mönkijästä lumiauralla, katsotaan päädytäänkö oikeasti tähän ratkaisuun.

Meillä on pitkä pihatie joka on pakko kolata tai aurata, jotta pihasta edes pääsee liikkeelle autolla, eli aina kun lunta tulee paljon, ne työt on pakko vaan tehdä. Muuten ei kukaan liiku minnekään. Yhtenäkin lauantaina siihen meni kahdelta yhteensä yli kolme tuntia (eli yksin olisi mennyt yli kuusi tuntia). Mutta näistä huolimatta me ollaan kyllä viihdytty hyvin ja vainkeskiluokkajuttuja lainatakseni: eipähän tarvitse ainakaan lumisateella lähteä salille kun tulee huhkittua lumitöissä (ihan kuin kävisin salilla muutenkaan :D). Nyt kun on taas kesä tulossa, alkaa meidän kissanpäivät pihan omistajina: vain vähän puuduttavia hommia (esim ruohon leikkaus, mutta Otto tykkää siitä) ja niin paljon nautintoa ja iloa!

Tämä koti on tärkeä ja rakas meille. Haaveillaan Oton kanssa jo siitä, kuinka joskus mahdolliset lapsenlapset tulee meille yökylään ja silloinkin täällä on hyvin tilaa. Toisaalta tämä ei kuitenkaan ole yhtään liian iso kaksinkaan asuttavaksi, päin vastoin. Ehkä sitten 2030-luvulla meidän nykyisten koululaisten ja 5-vuotiaan aikuistuessa Ottokin saa vihdoin sen oman pelihuoneen täältä, heh. Siihen asti me aiotaan täyttää tämä koti ilolla ja rakkaudella ja naurulla, kuten tähänkin asti, ja tehdä tästä joka päivä enemmän ja enemmän meidän näköinen.


Vuosi kotona – kuvia kodista silloin ja nyt

04.04.2021

Tänään tuli vuosi siitä, oltiin nukuttu täällä ensimmäinen yö. Muistan kuin eilisen sen, kuinka kasattiin tavaroita, syötiin pakastepizzaa ja lämmitettiin sauna perjantai-iltana 3.4.2020. Se oli niin parasta. Se tunne oli aivan huumaava. Vihdoinkin me saatiin muuttaa meidän ikiomaan kotiin ja tehdä niitä juttuja, joista oltiin niin pitkään haaveiltu. Ensimmäiset puoli vuotta me melkein joka päivä ihmeteltiin toisillemme, että ajattele, että me saadaan asua juuri täällä. Niin suurelta ja isolta asialta se tuntui. Nyt siihen on ehkä jotenkin jo tottunut, että tämä tosiaan on meidän koti. Ei tule enää toisteltua joka päivä tuota. Mutta joka ikinen päivä olen edelleen kiitollinen. Täällä on niin älyttömän hyvä olla. Täällä on meidän koti.

Tämä koti on kokenut aika suuren muutoksen siitä päivästä, kun me ekan kerran astuttiin kynnyksen yli. Tummat kohokuviotapetit ovat vaihtuneet värikkäisiin maaleihin. Tumma kivilattia vaaleaan eteisessä ja keittiössä. Korkeakiiltovalkoinen ja tummilla tasoilla varustettu keittiö mattaharmaaseen ja vaaleisiin komposiittitasoihin.

Pikkuhiljaa meidän oma tyyli on alkanut rakentua. Edelleen moni paikka on aivan kesken, kuten olohuone, kodinhoitohuone, eteinen ja meidän oma makuuhuone. Mutta paljon ollaan saatu myös valmiiksi. Keittiö, ruokailutila ja lastenhuoneet ovat sellaisia, että niissä ei tarvitse tehdä enää mitään (paitsi joskus hamassa tulevaisuudessa uusia 4v:n ja vauvan nukkumaratkaisu, kun he joskus muuttavat samaan huoneeseen). Kylpyhuoneet ja sauna olivat jo valmiiksi juuri sellaisia kuin toivottiin, eikä niillekään onneksi tarvitse tehdä mitään.

En usko, että oma koti tulee koskaan kokonaan valmiiksi, ei ainakaan ilman rajatonta budjettia. En toisaalta haluaisikaan, että tulisi. Sehän olisi vallan tylsää. Toiveet ja tarpeet muuttuvat ja se on ihan okei.

Ehkä järkevin strategia olisi tarttua jäljellä oleviin tiloihin yksi huone kerrallaan, kuten ollaan tähänkin asti tehty. Helpoin ja edullisin kohde olisi varmaankin eteinen. Sinne pitäisi uusia vain komeron sisusta, säilytyskaluste ja seinien väri. Luultavasti aloitetaan siitä jo melko pian. Kallein tulee olemaan varmaankin kodinhoitohuone, sillä sieltä pitää uusia kodinkoneetkin. Meidän kuivausrumpu on Oton perheen vanha ja se on oikeasti to-del-la vanha. Ja pesukonekin on vuodelta 2012, eli pian 10 vuotta vanha. Toimii edelleen kuin unelma, mutta se alkaa 7kg koneena olla liian pieni meidän pian  k u u s i h e n k i s e l  l e  perheelle. Nämä meillä on tarkoituksena uusia vielä ennen vauvan syntymää helpottamaan pyykkihuoltoa vauva-arjessa. Muilla tiloilla ei sinällään ole niin kiire, vaikka tietysti sitä aina innostuu kaikesta ja toivoisi, että saisi niitä ihania juttuja toteutettua mahdollisimman nopeasti. Mutta kaikelle on aikansa.

Tämä koti on ollut meille paras mahdollinen miljöö viettää korona-arkea. Täällä ei ole kaatunut seinät päälle, ulos on päässyt milloin vaan ja on riittänyt mielekästä tekemistä. Asuinalue on ollut juuri sitä mitä toivottiin ja palvelut ihanan lähellä, mutta silti sopivan välimatkan päässä, jotta täällä on ollut rauhallista. Naapurit ovat mukavia, kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. Lapsilla on turvallista kulkea täällä lähikauppaan, pyörälenkille, kavereille (silloin kun koronatilanne sallii) tai puistoon. Oma piha on ollut luksusta ja trampoliini helpottanut lasten innostamista ulos. Laatikkoviljely on ollut mukavaa puuhastelua ja grillijuhlat omalla terassilla pienelläkin porukalla olivat juuri sitä, mitä viime kesältä kaivattiin (ja kaivataan tältäkin kesältä, mikäli se vain onnistuu).

Välillä on yllättänyt jotkin pientaloasumisen jutut, kuten orava välikatossa, mutta onneksi siihenkin löytyi sitten ratkaisu ja orava saatiin onnistuneesti häädettyä, eikä se saanut mitään tuhoja aikaan. Eläimiä meidän pihalla pyörii harva se päivä, lintuja, pupuja ja oravia. Kunhan eivät mene välikattoon enää, mä rakastan niitä. Luonto on lähellä ja se on ihanaa. Lumitöitä sai tänä talvena tehdä tosi ahkerasti, viime talvenkin edestä, mutta Otto ainakin omien sanojensa mukaan nautti siitä. Ensi talvena mäkin voin auttaa niissä, kun en ole enää raskaana ja joudu lepäämään, kuten alkuraskaudessa jouduin.

Lapset rakastavat omia lastenhuoneitaan, jotka saivat itse suunnitella. Vaikka 4-vuotiaalla on oma huone, niin suurimmaksi osaksi kaikki lapset nukkuvat meidän isojen tyttöjen huoneessa, jossa on yksi ylimääräinen sänky ja leikkivät 4-vuotiaan huoneessa. Aivan kuten etukäteen arveltiinkin, ja siksi myös se yksi ylimääräinen sänky hommattiin sinne toiseen huoneeseen. Heillä on ollut oikein riittävästi tilaa omille ajatuksille, leikeille, rauhalle ja lukemiselle. Tämänkin pääsiäisloman he ovat nukkuneet kaikki kolme yhdessä ja iltaisin huoneesta on kuulunut ihana höpötys.

Ollaan rakastettu sitä, että meillä on tuplasuihkut, juuri niin paljon kuin etukäteen ajattelin. Kun saunotaan koko perhe, ne auttavat ja nopeuttavat hommaa huomattavasti. Yläkerran kylppärin yksinäistä suihkua ei toistaiseksi ole vielä käyttänyt kukaan (jep, kuvitelkaa!), mutta mikäli me asutaan täällä isojen tyttöjen murrosiän lähestyessä, sillekin varmaan tulee enemmän käyttöä. Ja se korkea huonekorkeus, josta niin kovasti haaveilin, on edelleen mun lemppariasia tässä kodissa. Rakastan sitä joka ikinen päivä. Se on se meidän kodin the juttu, ja se tuottaa mulle iloa edelleen ihan valtavasti.

Tavallaan tuntuu kuin me oltaisiin asuttu täällä aina, niin koti tämä on. Toisaalta muistaa hyvin sen matkan tänne, joka yhdeksän vuoden aikana kuljettiin. Sen ansiosta osaa arvostaa tätä vielä miljoona kertaa enemmän. Kippis kuluneelle vuodelle ja kaikille tuleville päiville, viikoille ja vuosille tässä rakkaassa kodissa.


10 vuotta sitten me muutettiin yhteen

18.03.2021

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Vuokraovi kanssa.

10 vuotta sitten, me oltiin seurusteltu kuukausi ja viikko ja tiedetty kuukauden verran, että meille on tulossa vauva. Mulla oli mun oma vuokrakoti kämppiksen kanssa Ullanlinnassa Vuorimiehenkadun Alepan vieressä, mutta suurimman osan ajasta majailin Oton huoneessa neljän pojan opiskelijakämpässä Kannelmäessä. Oli aika nopeasti hyvin selvää, että me mieluummin etsitään yhteinen koti, johon muuttaa ja jossa voidaan alkaa rakentaa meidän yhteistä elämää.

Muistan vieläkin sen kutkuttavan fiiliksen kun etsittiin koteja Vuokraoven sivuilta. Oltiin kummatkin asuttu Helsingissä vasta hetki omillamme. Otto oli muuttanut soluasuntoonsa vuodenvaihteessa ja minä Oulusta takaisin Helsinkiin edellisen vuoden elokuussa. Meillä oli kova halu löytää koti juuri meille, koti, jossa saataisiin itse päättää sisustuksesta, eikä kukaan söisi meidän ostamia ruokia jääkaapista, kuten opiskelijakämpässä joskus tapahtui. Meillä ei ollut kovinkaan tarkkoja kriteereitä kodille tai asuinalueelle, tärkeintä oli löytää se koti nopeasti.

Ensimmäinen koti, jota käytiin katsomassa, oli myös se koti, johon me päädyttiin vuokralaisiksi. Asunnon edellinen asukas oli todella mukava ja myi meille samalla edullisesti lähes uuden astianpesukoneensa, sekä lahjoitti meille myös vanhan, mutta toimivan pyykinpesukoneen ja vielä pyykinkuivaustelineenkin. Ne helpottivat meidän nuoren perheen alkua todella paljon. Siitä päivästä lähtien kun kirjoitettiin vuokrasopimukset, ei millään maltettu odottaa, että päästäisiin muuttamaan.

Muutettiin hieman ennen vappua vuonna 2011 ja muutto kesti aamusta yöhön asti, kun tavaroita piti roudata kahdesta eri osoitteesta eri puolilta kaupunkia vielä kolmanteen osoitteeseen. Mutta nopeasti se oma koti alkoi muotoutua. Oton mustat kalusteet yhdistyivät mun valkoisiin, Oton punaiset tekstiilit mun vaaleanpunaisiin. Mustapunainen ei ollut yhtään mun juttu, eikä valko-vaaleanpunainen Oton, mutta sieltä se oma tyyli alkoi löytyä. 10 vuotta myöhemmin meillä on Oton valitsema vaaleanpunainen sohva ja mun valitsemat mustat ruokapöydän tuolit.

Olin asunut koko siihen astisen elämäni erilaisissa vuokrakodeissa. Mulle siis vuokrakoti oli nimenomaan oma koti, jota mielellään laitoin oman näköiseksi. Se tuntui heti kodilta ja omalta, meiltä. Otolla kesti ehkä hetken kauemmin tottua siihen, että vuokrakoti on oma koti ihan samalla tavalla kuin omistuskoti. Hän oli ehkä epävarmempi siitä, mitä vuokrakodissa saa tai ei saa tehdä. Itse olin oppinut, että kodissa voi ihan samalla tavalla elää ja olla ja vaikka maalata seiniä ja muuta, kunhan varmistaa ensin vuokranantajalta/isännöitsijältä, että se on ok. Nopeasti Ottokin huomasi, että koti on aina koti.

Myös meidän toinen yhteinen koti oli vuokrakoti, kaunis uudiskohde. Sinne muutettiin, kun perhekoko kasvoi ja yhden makuuhuoneen sijaan kaivattiin kahta. Se oli meidän unelmien asunto, unelmien alueella, josta meillä ei ikimaailmassa olisi ollut mahdollisuutta silloin ostaa omaa kotia 21- ja 22-vuotiaina. Se on myös yksi vuokralla asumisen kiistattomia etuja, että vuokrakotiin voi päästä asumaan juuri sille omalle unelmien alueelle, vaikka omistusasuntoa sieltä ei olisikaan resursseja ostaa.

Meidän talossa oli rauhalliset ja mukavat naapurit, ihana leikkipiha ja näköala kauniille kanavalle. Meillä oli valtava parveke, joka toimi yhtenä lisähuoneena melkein ympäri vuoden. Uimaranta oli niin lähellä, että kesäisin käveltiin sinne suoraan uikkarit päällä. Rakastettiin asua siellä ja yhä edelleen meidän vanhimmat tytöt ikävöivät joskus sitä kotia, se kun oli niin kiva ja asuttiin siellä kuitenkin yli neljä vuotta.

Sieltä kodista me muutettiin seuraavaksi asumisoikeusasuntoon, kun alettiin odottaa meidän kolmatta lasta. Asumisoikeusasunnot löytyvät muuten myös kätevästi Vuokraovi.com -sivustolta vuokra-asuntojen lisäksi. Asumisoikeusasunto oli meille hyvä silta vuokrakodin ja omistuskodin välillä. Sielläkin me asuttiin 3,5 vuotta, ennen kuin viime keväänä ostettiin tämä meidän nykyinen koti. Myös asumisoikeusasunto on mun mielestä joustava ja hyvä asumismuoto.

Kaikissa meidän kodeissa viihdyttiin mainiosti, eikä meillä koskaan ollut mitään ongelmia. Kerran meidän jääkaappi hajosi ja saatiin uusi tilalle jo samana päivänä. Se oli ihan huippua! Jokainen koti oli meille oma kodikas koti. Paikka, jossa luotiin tärkeitä muistoja, johon kannettiin vastasyntynyt ensimmäistä kertaa kynnyksen yli, jossa päätettiin mennä naimisiin, jonne asteltiin ensi kertaa herrana ja rouvana. Rakkaita koteja, joissa meidän lapset oppivat jokainen vuorollaan puhumaan, halimaan, kävelemään ja kasvoivat.

Vuokralla asuminen oli meille helppo, turvallinen ja joustava vaihtoehto melkein kymmenen vuoden ajan. Saatiin etsiä sitä meidän omaa unelmien asuinaluetta ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, ennen kuin sitouduttiin pidemmäksi aikaa. Päästiin asumaan meidän unelmien alueelle, vaikka meillä ei ollut valtavaa budjettia. Pystyttiin helpostí vaihtamaan kotia tarpeiden muuttuessa, eikä tarvinnut murehtia kodin myymisestä ensin.

Meidän mielestä vuokralla asuminen sopi mainiosti myös arkeen pienten lasten kanssa. Ei tarvinnut itse murehtia mistään hoidettavista asioista, kuten lumitöistä tai huolloista. Vuokralla asuminen oli ihanan huoletonta, ja kyllä sitä huolettomuutta on monesti myös ikävä, esim silloin, kun orava riehuu välikatossa eristeitä riepotellen ja se ei ole kenenkään muun ongelma kuin ihan meidän oma!

Vuokraoven sivuilta löytyy kattavasti vuokra-asuntoja ympäri Suomen, kaikkiin erilaisiin tarpeisiin yksiöistä perheasuntoihin ja kimppakämpistä kaksioihin. Jo vuonna 2008 lanseerattu Vuokraovi on asiantunteva ja laadukas sivusto, joka ainoana Suomessa keskittyy vuokrattaviin asuntoihin. Nykyisin en etsi sieltä enää meille kotia, mutta muuten sivustoa tulee vilkuiltua. Seuraan nimittäin vuokra-asuntojen hintakehitystä eri alueilla ja etsin inspiraatiota. Kenties joskus tulevaisuudessa saan itse ilmoittaa vuokra-asunnon sinne vuokrattavaksi ja tarjota jollekin yhtä ihanan kodin, kun meille on joskus tarjottu. Se on ainakin mulle suuri unelma. Jos sä etsit kotia juuri nyt, niin tästä pääset suoraan Vuokraoven sivuille!


Asumisen neliöistä ja kuluista – mikä on sopivasti?

15.09.2020

Meidän perheessä on viisi henkeä ja meillä on tässä asunnossa n. 100 neliötä. Se tarkoittaa n. 20 neliötä per henkilö, mikä tuntuu oikein riittävältä meille. Opiskeluaikanani asuin kämppiksen kanssa kaksiossa, josta oma osuuteni oli 10 neliön huone + toki puolet pikkuvessan kokoisesta keittiöstä ja puolet pikkuvessasta. Helsingissä on myynnissä ja vuokrattavana paljon yksiöitä, jotka eivät ole edes sen 20 neliön kokoisia. Moni pariskunta asuu alle 40m2 asunnossa, enkä näe sitä lainkaan kummallisena. Päin vastoin. Esikoisen ensimmäisen elinvuoden mekin asuimme kolmistaan kaksiossa, jossa oli 52 neliötä. 

Lapsuuteni asuin äidin kanssa kaksiossa ja muutimme kolmioon vasta ollessani 10 vuotta. Muutaman vuoden ajan meillä molemmilla oli omat huoneet äidin kanssa ja täytyy sanoa, että en varmaan olisi selvinnyt järjissäni muuten äidin vakavan sairauden vuosista 2006-2008 yhdistettynä omaan teini-ikääni. Mun pää ei olisi kestänyt, jos en olisi voinut edes joskus sulkea ovea äidin sairaudelta, niin karulta kuin se kuulostaakin. Sen sijaan tilaa en juurikaan kaivannut enempää, kuin sen oman huoneen. Lähes aina jos olin kotona, mun luona oli kaveri tai kavereita, yleensä myös yökylässä. Ollessani 17-vuotias (melkein 18) muutimme uudelleen kaksioon taloudellisista syistä ja siitä sitten hyvin nopeasti muutinkin omilleni asumaan. Kun asuin omillani, mun 10 neliön huoneessa yöpyi parhaimmillaan seitsemän ihmistä. En ole siis koskaan asunut mitenkään erityisen tilavasti, enkä ole koskaan mitään valtavaa lukaalia ympärilleni kaivannutkaan. Sopu sijaa antaa ja silleen. 

Huomasin, että Juliaihminen oli kirjoittanut tosi hyvin ja kiinnostavasti otsikolla Liian iso asuntolaina syö elämästä vapauden. Heidän nelihenkinen perheensä asuu 78 neliön kerrostaloneliössä Helsingissä – ja maksaa sopivan kokoista asuntolainaa, jonka jälkeen jää rahaa myös sijoitettavaksi, säästöön ja muuhun hauskaan, mitä elämässä voi haluta tehdä. Samasta syystä mekin asumme juuri nyt tässä sadan neliön paritalon puolikkaassa, emmekä esim 100 tuhatta euroa kalliimmassa kuuden huoneen talossa, johon olisimme myös ehkä juuri saaneet lainan, mutta emme halunneet. 

Ihan ensimmäinen juttu, jota me lähdimme miettimään ennen kuin edes haimme lainaa, oli maksimisumma, jonka haluamme kuukaudessa käyttää asumiskuluihin. Sen maksimisumman piti olla sellainen, että rahaa jää myös muuhun kuin pelkkään asumiseen. Ei myöskään haluttu laittaa kaikkia säästöjä kiinni vain yhteen kohteeseen (=asuntoon) vaan haluttiin oman suunnitelmamme mukaisesti hajauttaa. Kun haaveissa on myös asuntosijoittaminen lähitulevaisuudessa, piti rahaa jäädä säästöön (ja mahdollisuus säästää lisää) myös sitä varten. 

Meille tämä asunnon koko on alusta asti tuntunut riittävältä, mutta moni muu on sitä kommentoinut esimerkiksi täällä blogissa. En tiedä ovatko nämä ihmiset itse asuneet koko elämänsä sitten esimerkiksi suurissa ja tilavissa omakotitaloissa, mitä itse en ole tehnyt, enkä siksi mitenkään osaa nähdä kotiamme ahtaana tai pienenä. Minulle tämä on suurin koti, jossa koskaan olen asunut. 100 neliötä oli meidän minimi asunnon koolle etsintävaiheessa ja siihen kokoon me lopulta myös päädyttiin huolellisen harkinnan jälkeen. 

Loppupeleissä koen, että asunnon koko (kunhan se nyt on edes jollain tasolla riittävä, eikä esimerkiksi niin, että yrittäisimme tunkea kaikki viisi yksiöön) on ihan sivuseikka meille. Niillä kaikilla muilla asioilla oli niin paljon enemmän merkitystä. Sijainnilla ja hyvillä kulkuyhteyksillä, toiminnoilla, sopivilla asumiskuluilla, pihalla, saunalla ja sisustuksella. Jollekin toiselle se voi olla toisin – ymmärrän, että jos on tottunut asumaan väljästi niin, että ympärillä on paljon avaraa tilaa ja kaikille, vieraillekin, on oma huone, niin ei välttämättä haluaisi asua kuten me. 

Silloin ei ehkä priorisoi sijaintia niin paljon, vaan on valmis muuttamaan kauemmas keskustasta tai pk-seudulta. Tai joku on ehkä remonttitaitoinen ja ostaa vanhemman ja edullisemman, mutta suuremman talon, jota laittaa itse. Tai joku on ehkä valmis suurempiin asumiskuluihin ja tinkii jostain muusta, mistä me ei haluttu tinkiä. Tai ehkä joku on niin onnekas, että ei tarvitse tinkiä mistään, vaan voi saada ihan kaiken mitä haluaa: uuden seitsemän huoneen omakotitalon läheltä Helsingin keskustaa ja säästöt, sijoitukset, harrastukset ja matkustelun. Meidän piti kuitenkin tehdä valinta ja me valittiin näin. 

Näiden reilun viiden kuukauden aikana asunnon jokainen huone ja neliö on ollut käytössä, mutta kertaakaan en ole kaivannut lisää tilaa. Tämä on ollut sopivan kokoinen siivota ja jokaiselle on löytynyt oma rauhallinen nurkka, jossa olla ihan yksin, jos on halunnut. Kaikki ne asiat joita priorisoitiin, ovat aidosti olleet merkityksellisiä. Ja ennen kaikkea: asumiskulut ovat olleet aivan mahtavat. Eivät piiruakaan liian suuret, vaan tismalleen sopivat. Yleisesti sanotaan, että asumiseen saisi käyttää maksimissaan 30% talouden tuloista. Se on ihan hyvä ohjenuora, mutta me halutaan pitää se prosentti vieläkin matalampana. 

Mä en itse halua, että meidän menot kasvavat jatkuvasti samassa suhteessa kuin tulot kasvavat. Mulle vapautta ja hyvää fiilistä tulee siitä, että menot pysyvät järkevinä meille. Silloin mun ja meidän on helpompaa nauttia myös niistä tuloista ja kerryttää lisää passiivista tuloa. Siksi me ajellaan Skodalla, eikä ostettu Teslaa tai Porschea, vaikka varmasti rahoitus tai leasing olisi järjestynyt niihinkin, kun silloin ei ollut edes asuntolainaa maksettavana. Siksi meillä on 100 neliön koti, eikä 150 neliön. Ehkä joskus elämässä tulot kasvavat vielä niin paljon, että nuokin valinnat voivat olla meille meidän mielestä järkeviä ja sopivan kokoisia menoja. Tai sitten eivät.

Juuri nyt tässä kulkee kuitenkin meillä sopivan kokoisen raja ja musta on hyvä, että me tiedetään se. Se, että juuri nyt tämä koti on meille tosi sopiva (ja auto myös) ei tarkoita, etteikö me joskus voitaisi olla sitä mieltä, että kaivataan lisää tilaa tai erilaista autoa. Se tarkoittaa vaan, että juuri tällä hetkellä emme koe sellaiselle mitään tarvetta, vaan meistä tuntuu hyvältä juuri näin. Ja se olikin meidän suurin toive asuntoa etsiessä, että sille ei olisi mitään deadlinea, että “asutaan tossa kaksi vuotta ja säästetään lisää”, vaan että voitaisiin asua siinä juuri niin kauan kuin hyvältä tuntuu, ehkä ikuisesti, tai sitten ei. 

Mikä teille on tärkein prioriteetti omassa asumisessa? Pystyttekö toteuttamaan asumisessa kaikki haaveet, vai oletteko tehneet kompromisseja?


Kuukausi asumista uudessa kodissa

04.05.2020

Ensimmäisestä päivästä lähtien, täällä on tuntunut kodilta. Tämä on tuntunut niin paljon meiltä. Aika on lentänyt eteenpäin täällä puuhastellessa ja asettuessa paikoilleen. Meillä on ollut ihan valtavasti intoa ja energiaa tehdä tästä meidän näköinen koti, vaikka jo heti alkuun tämä tuntui meiltä, ilman yhtäkään meidän huonekalua tai pensselinvetoa seinässä. En tiedä miten osaisin edes kuvailla näitä tunteita paremmin. Kai meille tämän kodin kanssa kävi samalla tavalla kuin toistemme kanssa uutenavuotena 2010 – me oikeasti löydettiin se oikea ja rakastuttiin ensisilmäyksellä. Siitä asti kaikki on vaan tuntunut niin oikealta.

Tiedän, suorastaan ällöttävän siirappista. Mutta se on totta. Ne 1,5 vuotta kun me etsittiin kotia olivat niin täynnä odotuksia ja intoa, turhautumista ja jatkuvaa etsimistä. Sitten kun luovutettiin eikä enää etsitty, tämä koti tuli heti vastaan. Samoin meille kävi toistemme kanssa. Löydettiin toisemme juuri silloin kun sitä vähiten toivottiin tai odotettiin. Väärä hetki on meidän paras hetki.

Olen positiivinen realisti – ajattelin, että täällä varmasti tulee olemaan myös asioita, jotka eivät ole täydellisiä, jotka ehkä joskus alkavat ärsyttää. Ja onhan niitä toki joitakin, sellaisia pieniä juttuja, joihin jollain aikataululla toivoo muutosta. Kuten vaikkapa alakerran WC:n allaskaluste. Ne kaapit ei vaan toimi, me tarvitaan ulosvedettävät laatikot! Nyt kuitenkin erona on se, että meillä on aidosti mahdollisuus myös tehdä niitä muutoksia, eikä tarvitse edes kysyä keneltäkään lupaa. Ja siksi ne ei oikeastaan edes ärsytä, koska tiedän, että ne eivät ole ikuisia juttuja, mutten kuitenkaan oleta, että tämä koti muuttuisi hetkessä 100% valmiiksi. 

Kaikkea ei uskalleta muuttaa heti kerralla, koska korona ja taloudellinen varautuminen tulevaisuuteen, josta kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa. Mutta muokataan kotia pikkuhiljaa. Fakta on kuitenkin se, että tämä koti vastaa meidän toiveita ja tarpeita paremmin kuin mikään paikka, missä ollaan koskaan asuttu ennen. 

Kuukaudessa me ollaan kotiuduttu tänne hyvin. Kaikki muu on vielä osittain keskeneräistä, paitsi lastehuoneet, jotka saimme jo täysin valmiiksi. Olohuoneesta puuttuu iso taulu ja/tai seinävaate, koska akustiikan kannalta tarvitsemme sellaisen. Keittiöremontti on vasta tulossa. Eteisen kalusteita ei ole yhtään mietitty vielä, siellä on vaan makkarissa ollut lipasto, kierrätysastiat ja kärry, joka ei mahtunut mihinkään muualle. Ruokailutilasta puuttuu tuolit. Meidän makkarissa on edelleen pelkästään sänky, peili ja seinä maalattu. Mutta täällä tuntuu ja näyttää kodikkaalta ja rennolta ja meiltä. 

Tämä koti on jo tässä lyhyessä ajassa muuttanut meidän elämäntapoja enemmän kuin osasimme edes kuvitellakaan. Varmasti tällä poikkeusajalla on myös jonkin verran vaikutusta, mutta monesta muutoksesta on kiittäminen tätä kotia. Ehdimme viettää poikkeusaikaa muutaman viikon myös vanhassa kodissa, joten vertailupohjaa kyllä löytyy.

Muutoksia, joita olen huomannut ovat esimerkiksi:

– Yhteisen ulkoilun lisääntyminen. Täällä ulos lähteminen on niin älyttömän helppoa ja siellä on aina tekemistä. Omalla pihalla on tramppa ja pihahommat ja siellä tulee ulkoiltua vähintään 1-2 tuntia ihan joka päivä. Sen lisäksi lenkkeillään täällä yhdessä varmaankin 4-6 kertaa viikossa, käydään leikkipuistossa (aina kun se on tyhjillään muuten), jonne on ihan lyhyt matka ja muutenkin tulee hengailtua ulkona porukalla enemmän kuin ennen ja spontaanimmin kuin ennen.  

– Ruuanlaitto on mukavampaa. Rakastan rakastan rakastan tätä isoa avointa tilaa. Samalla kun kokkaa, voi seurustella muun perheen kanssa. Saarekkeen ympärillä on paljon tilaa myös kokata yhdessä. Rakastan sitä, että keittiössä ruuanlaittaminen ei enää eristä muusta perheestä, vaan voidaan olla  kaikki yhdessä samalla. 

– Saunominen on lisääntynyt. Täällä on enemmän tilaa, joten sauna ei todellakaan toimi varastona edes väliaikaisesti, kuten vanhassa kodissa. Siellä saunottiin ehkä kerran kuukaudessa, täällä saunotaan ehkä 3-4 kertaa viikossa. Ja se on niin ihanaa ja rentouttavaa.

– Lelut pysyvät paremmin lastenhuoneissa, vaikka edelleen toki osa leikeistä levittäytyy myös alakertaan. Aiemmassa kodissa monet lelut olivat alhaalla yhteisissä tiloissa, koska lastenhuoneissa ei mahtunut leikkimään kunnolla. Nykyisin suurin osa leikeistä pysyy lastenhuoneissa, joten meillä on vähemmän sotkua, mikä on BEST. Parasta on myös se, miten hyvin lapset viihtyvät omissa huoneissaan. Lähes joka päivä joku heistä myhäilee, kuinka ihania huoneet ovat. Se tuntuu niin hyvältä.

– Kodinhoitohuone on maailman paras juttu ikinä. Se on ollut juuri sitä, mitä me kaivattiin. Se, että on pyykkitelineelle oma paikka, iso pyykkikaappi, omat paikat pyykinpesuaineille ja siivoustarvikkeille on vaan ihan best. Ja myös se, että meillä on kaikki pyyhkeeet kodinhoitohuoneessa, joten ne on super helppo viikata vaan suoraan kuivausrummusta kaappiin, eikä tarvitse kiikuttaa minnekään. On ihanaa, kun kodinhoitohuoneessa on oma vesipiste ja tilaa vaatehuollolle. Kaapeissa on säilössä myös ompelukone, työkalut ja kaikki muut sellaiset jutut, joille ei ennen ollut mitään järkevää paikkaa. 

 

– Rakastan tätä rauhaa yli kaiken. Rakastan sitä, että kuulen lintujen laulua joka päivä kirkkaasti ja paljon. Rakastan sitä, että täällä ei ole liikenteen melua tai ohi ajavia hälytysajoneuvoja. Rakastan sitä, että lenkillä ei tarvitse pysähtyä liikennevaloihin. Rakastan meidän pihalle pomppivia jäniksiä ja meidän lemmikki-kimalaista, joka tulee meidän pihalle. Se on ilmeisesti kuningatar, mutta ehdittiin nimetä se Makeksi jo aiemmin. Joka päivä me moikataan Make-kimalaista ja aina hän tulee takaisin seuraavanakin päivänä yksin pörräämään. Rakastan sitä, että me osataan täällä pysähtyä huomaamaan ja nauttimaan luonnon pienistä ihmeistä, joita on ympärillä ihan valtavasti.

Siinäpä ehkä ne ensimmäiset huomiot täältä, joita olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Me yritetään luultavasti edistää meidän makuuhuonetta tämän viikon aikana. Viime viikollakin piti, mutta se ei vaan ole prioriteettilistalla yhtä korkealla kuin muut jutut, koska makuuhuoneessa oleskellaan lähinnä silloin kun nukutaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Olen niin kiitollinen siitä, että me mietittiin kunnolla mitä kodilta toivottiin ja että löydettiin koti, joka vastaa niitä toiveita tärkeimpien asioiden osalta. Kodilla on ihan valtava vaikutus mun päivittäiseen fiiliksiin ja täällä on niin hyvä ja rauhallinen olo, vähän kuin olisi koko ajan mökillä, mutta on vaan kotona. 

Ollaan vaan niin jäätävän onnellisia täällä, ettei mitään rajaa. Meidän koti <3