Nämä asiat yllättivät pientaloasumisessa

04.06.2020

Kaksi kuukautta tässä kodissa takana ja moni asia on kyllä yllättänyt tähän mennessä. 

Yksi suurimmista yllätyksistä on ollut se, miten hiton paljon asioita pitää vaan ostaa! Ja me vielä ollaan päästy helpolla, koska ihanat edelliset asukkaat jättivät meille tänne esim. naapureiden kanssa puoliksi ostetun sähkökäyttöisen ruohonleikkurin. Mutta siis niin monet jutut puutarhaletkusta (ja sen telineestä) korkeisiin tikkaisiin ja jopa postilaatikon nimikyltti! Siis tottakai ne pitää itse ostaa, mutta kun on aina asunut ennen vuokralla tai asoasunnossa, niin joku muu on huolehtinut niistä. Nyt ei. 

Ja siis vaikka joku nurmikon kastelu, niin tietenkin sitä pitää kastella ja hoitaa, mutta ei siihen ole koskaan kiinnittänyt ennen huomiota, kun joku muu, kuten huoltoyhtiö on aina huolehtinut tällaiset asiat. Ei se nurmikko itsekseen nättinä pysy jos ei kesällä vaikka sada yhtään.

Jätehuollon toteutumisesta täytyy huolehtia itse. Lämmitys, vesi ja sähkö – kaikki sopimukset piti tehdä ihan itse ja mittarilukemiakin täytyy seurata. Ei meillä ennen ole ollut mitään käsitystä siitä, paljonko kulutamme esim. vettä kuukaudessa, kun ei ole ollut mittareita vaan kiinteä maksu per hlö/kk, joka menee suoraan. Täytyy myös pysyä kärryillä kodin eri toimintojen huolloista. Vesikiertoisen lattialämmityksen virtauksista, ilmanvaihtokanavista ja siitä, että sadevesiviemärit eivät tukkeudu (+ miljoonasta muusta asiasta). Onneksi saimme kaikkeen hyvät kirjalliset ohjeet edellisiltä asukkailta, joilla on jo vuosien kokemus juuri tästä talosta ja sen seuraamisesta ja ylläpidosta. Olemme niistä ikuisesti kiitollisia. 

Yksi iso yllätys mulle on ollut se, miten elementissään Otto on täällä. Hän muistaa kaikki ne asiat, mistä pitää itse huolehtia ja huolehtii niistä mielellään. Näiden kuukausien aikana on vaan vahvistunut se tunne, että oli todellakin oikea juttu muuttaa tänne keskustan sijaan, jota myöskin harkittiin vahvasti. Kun mä näen miten onnellinen hymy kasvoillaan Otto leikkaa pihalla nurmikkoa, kiusoittelee lapsia puutarhaletkusta syöksyvällä vedellä ja tsekkailee meidän istutuslaatikoiden tilannetta, mulla on niin hyvä fiilis.

Ainahan me oltiin puhuttu tästä ja Otto on meidän yhteisten vuosien aikana muistellut haikeana lapsuuttaan, puutarhanhoitoa äitinsä kanssa yhdessä ja kaikkia niitä pientaloasumisen hyviä puolia. Ennen tänne muuttoa en osannut samaistua niihin muistoihin, enkä ollut edes tajunnut miten suuri merkitys näillä asioilla oli Otolle. Tiedän, että se näkyy muillekin, sillä saan lähes päivittäin viestejä, joissa hihitellään sille, miten onnelliselta Otto näyttää pihalla heiluessaan. 

Koska itse en ole koskaan ennen asunut näin, en voinut tietää miten onnellinen fiilis tästä mulle tulisi. En tiennyt miltä se tuntuu, kun on oma piha. Olen aina luullut, että se mun rauhallinen ja hetkeen keskittyvä fiilis Oulussa johtuu pelkästään siitä, että saa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä. Ja paljon niillä ihmisillä onkin merkitystä. Mutta osa siitä hyvästä olosta on aina tullut siitä, kuinka paljon ollaan Oulussa kesäisin ulkona. Siitä vapauden tunteesta, kun on tilaa hengittää.

Hengataan kesäisin Oulussa pihalla aamusta iltaan, kun se on niin helppoa. Ja nyt sen fiiliksen voi kokea myös kotona. Tämä on ehkä kaikista lähimpänä mun saavuttamatonta unelmaa (sitä, että Oulu ja Helsinki olisivat kartalla vierekkäin). Täällä tuntuu niin paljon Oululta kun ilman ihmisiä on mahdollista. 

En oikeasti tiennyt, että nauttisin näin paljon tästä rauhallisuudesta. Luulin, että kaipaisin myös sitä keskustan vilinää, pieniä kahviloita, kivijalkaliikkeitä ja ihmispaljoutta, kuten kaipasin meidän vanhassa kodissa asuessa. Mutta täällä en kaipaa niitä ollenkaan mun jokapäiväiseen arkeen. Luulin, että mun sisällä tulisi aina olemaan se ristiriitainen fiilis, jossa toinen haluaa omaa taloa ja toinen haluaa asua Ullanlinnassa, mutta olin väärässä.

Toki välillä tulee se tunne, että haluaisin lähteä keskustaan kävelemään ja katselemaan (ja silloin on helppo sinne lähteä hetkeksi piipahtamaan). Mutta mulle itselleni tällä hetkellä paljon suuremmat onnentunteet tulee itse keitetystä kahvista omalla pihalla linnunlaulua kuunnellen, kuin lattesta take away -mukissa Korkeavuorenkadulla. Enkä nyt tarkoita sitä, että olisi yleisesti parempi vaihtoehto nauttia se kahvi omalla pihalla, olen ainoastaan yllättynyt omista tunteistani. Luulin, että kaipaisin jotain sellaista, mikä nyt harvemmin edes käy mielessä. Nyt tämä tuli mieleen, kun oikein aloin kaivelemaan näitä “huomioita” mieleni sopukoista.

On monta uutta asiaa, joista pitää itse huolehtia. Toisaalta on myös monta asiaa, joita ei tarvitse enää miettiä. Sekin on mahtavaa. Ja rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on tilan lisäksi oma rauha. Rivitaloasumisessa oli puolensa (kuten se, että lapsille oli koko ajan leikkikavereita), mutta mä rakastan sitä, että nyt meidän pihalla on täysin meidän oma rauha. 

Näin parin kuukauden kokemuksella sanoisin, että pientaloasuminen sopii meille. Katsotaan toki sitten uudelleen kun ensimmäinen ongelma tulee joskus vastaan – jotain hajoaa, eikä voikaan vain soittaa huoltoyhtiöön, niinkuin aina ennen on voinut. Täytyy toivoa, että saadaan elää ilman sellaisia huolenaiheita mahdollisimman pitkään. Mutta on se silti sen arvoista. Tämä rauhallinen ja harmoninen fiilis on kultaakin kalliimpi. En osaa selittää sitä tämän paremmin.

Tuleeko teille mieleen asioita, jotka ovat yllättäneet teidät, kun on muuttanut vuokralta omaan kotiin, tai kerrostalosta pari-/omakotitaloon?


Me ostettiin koti

19.03.2020

En voi vieläkään uskoa, että kirjoitan tätä, mutta niin tässä vaan kävi. Tänään me allekirjoitettiin kauppakirjat pankissa ja nyt meillä on ikioma uusi koti. Kannatti luovuttaa. Meidän 2. kauden ekassa podcast-jaksossa, jossa me puhuttiin kodin etsinnästä, mä julkisesti ilmoitin, että nyt mä luovutan kodin etsinnän suhteen 1,5 vuoden jälkeen. Rentoudun, en etsi enää, en päivitä joka päivä etuovea. Annan vaan olla. Alettiin jopa miettiä taas tämän nykyisen kodin sisustusta ja laittamista kivemmaksi. Ajateltiin, että tullaan ehkä olemaan tässä vielä pitkään. Mietittiin, että ehkä ensi joulunakin me ollaan vielä täällä, vaikka jo viime jouluna piti olla jossain muualla. Ja kuin ihmeen kaupalla, meni vain pari viikkoa ja me törmättiin THE asuntoon.

Vaikka en päivittänyt enää Etuovea jatkuvasti, kävin kuitenkin perjantaisin tsekkaamassa hakuvahdin asunnot mun tarkoilla kriteereillä. Niitä tuli todella hitaalla tahdilla, ehkä 1-2 viikossa tämän vuoden puolella ja yleensä nekään eivät vastanneet ihan kaikkia meidän toiveita, aina oli jotain pielessä. Paitsi nyt. Nyt ei ollut mitään pielessä. Kaikki oli kuin liian hyvää ollakseen totta.

Kun olin tsekannut kaiken muun, ryntäsin ekana katsomaan, onko asunto sittenkin vuokratontilla, kun se oli niin hieno ja silti juuri sopiva meidän budjettiin. Ei ollut, vaan omalla tontilla! Sitten menin katsomaan remontit, siellä on varmaan ollut vesivahinko tai jotain kun se on noin hieno ja täydellinen meille ja silti hyvän hintainen, mutta ei ollut sitäkään. Selasin ja selasin, että pakkohan tässä on jotain piilevää olla pielessä, kun tämä on vaan niin täydellinen! Mutta mitään ei löytynyt. Näytin kämpän Otolle ja me laitettiin samantien välittäjälle viestiä, että voitaisiin sopia yksityisnäyttö mahdollisimman pian. Saatiin buukattua näyttö kahden päivän päähän, vaikka samalle päivälle oli kuulemma jo viisi muutakin yksityisnäyttöä. Asunnosta oli selvästi paljon kiinnostuneita.

Tuli sunnuntaipäivä ja mentiin näyttöön. Talo näytti vielä ihanammalta kuin kuvissa. Astuttiin sisään ja se tunne tuli! En kestä, että se tunne mistä kaikki puhuivat oli oikeasti totta. Meille oikeasti tuli se tunne, kun me astuttiin sinne kotiin, että tämä. Tämä tuntuu kodilta, tämä tuntuu meiltä, tämä me halutaan. Me kierreltiin siellä asunnossa  _vartti_ , jonka jälkeen pyydettiin vielä välittäjää lähettämään meille tarvittavat paperit ja kysyttiin, että onko asunnosta tullut vielä tarjouksia. Toki välittäjät nyt aina voivat liioitella kiinnostusta halutessaan, mutta meille kävi heti selväksi, että tästä asunnosta on oikeasti todella moni kiinnostunut. Ja olihan se aika ilmiselvää, että miksi. Jos meillekin tuli 1,5 vuoden etsinnän jälkeen näin voimakkaana vihdoinkin se tunne, että tässä on oikea koti, niin varmasti se tuli aika monelle muullekin, joihin on tässä 1,5 vuoden aikana näytöissä törmännyt. Aika monella muulla varmasti oli suht samat hakukriteerit kuin meillä.

Kun painettiin asunnon ovi kiinni meidän takana ja seistiin meidän auton vieressä Oton kanssa, mä kysyin, että mitä me tehdään? Otto vastasi, että ”se oli kyllä oikeesti tosi kiva”. Lapset kiljuivat vieressä, että ”me halutaan muuttaa tänne!” kaikki kolme. Kukaan meistä ei ollut vielä koskaan tuntenut niin voimakkaasti sitä tunnetta, vaikka lapset olivat joistain asunnoista aiemminkin olleet innoissaan. Ajettiin kotiin ja vilkuiltiin toisiamme vähän väliä. Kotona ilmoitin, että soitan nyt kaikille niille ihmisille, ketkä ovat neuvoneet meitä kämppäasioissa ja kysyn mitä tehdään. Näytettiin kaikki paperit meidän asuntoguruille ystäville ja sukulaisille ja saatiin vihreää valoa. Mun hyvä ystävä ja kokenut asuntosijoittaja neuvoi meille kaiken ostotarjouksen tekemisestä ja niin me tehtiin heti samana päivänä, vain pari tuntia näytön jälkeen ostotarjous ja annettiin aikaa seuraavaan aamuun klo kahteentoista.

Sinä iltana oltiin kyllä niin tulisilla hiilillä, että mitä tässä tapahtuu. Päällimmäisenä mielessä oli, että entä jos me ei saadakaan sitä asuntoa. Entä, jos joku ehtii ensin. Seuraavana päivänä saatiin sähköpostia ja puhelu jo ennen meidän asettamaa aikarajaa. Meidän ostotarjous oli hyväksytty. Voin kertoa, että sinä päivänä tuuletettiin ja samalla kyllä tuntui jännittävältä ja vähän pelottavaltakin! ”Nyt meidän on pakko ostaa se asunto!” Se tuntui niin hiton isolta asialta ja sitähän se onkin. Ei tunnu yhtään pienemmältä asialta sekään, kuinka iso asuntolaina meillä nyt on meidän nimissä. Mutta toisaalta, asuntolaina on aivan täysin meidän budjetissa, osattiin neuvotella tosi hyvät ehdot, eikä edes olla budjetin ylärajoilla. Meidän asumiskulut tulevat pysymään suunnilleen samana kuin ne ovat nytkin, tai saattavat olla jopa muutaman euron pienemmät. Asunto on upea, järkevä ostos hyvältä paikalta. Ja se on nyt meidän.

Meidän uusi koti. Tämä tuntuu niin epätodelliselta oikeasti, mutta kai mun pitäisi jo uskoa, että me oltiin näin onnekkaita. Nuorena äidiksi tulleelle pienituloisen yksinhuoltajan lapselle, joka ei koskaan lapsuudessakaan asunut muuten kuin vuokralla, tuntuu erityisen käsittämättömältä, että omistaa nyt Helsingistä ikioman hienon ja modernin paritalon puolikkaan, jossa on oma iso terassi ja piha, paljon avointa tilaa, kodinhoitohuone, ne tuplasuihkut ja  SE KORKEA HUONEKORKEUS. Mä sain senkin. En voi uskoa, että sain senkin. En voi oikeasti sanoin kuvailla miten älyttömän iso juttu se mulle on, että me ollaan päästy tähän asti. Se ei aina ole ollut helppoa ja kun mä mietin mistä olosuhteista me ponnistettiin perhe-elämään ja aikuisuuteen, tuntuu yhä älyttömämmältä, että tässä nyt ollaan.

Olen vaan ihan valtavan kiitollinen siitä, että me löydettiin meille koti, enkä malta odottaa, että päästään muuttamaan sinne tänä keväänä. Kiitos ihan hirveästi kaikille teille, jotka olette tsempanneet ja neuvoneet ja auttaneet meitä tässä pitkässä etsinnässä. Te olette auttaneet näkemään uusia näkökulmia,  joista tarkastella asioita ja neuvoneet kiinnittämään huomion niihin oikeisiin juttuihin. Tunnen oloni ihan älyttömän onnekkaaksi <3

Mä olen niin helpottunut, että vihdoinkin tästä uskaltaa kertoa, kun viime viikkoina en ole halunnut mitään enempää kuin huutaa koko maailmalle, että me löydettiin kämppä, mutta en ole voinut vielä kertoa ennen kuin kaikki nimet oli paperissa. Mutta hei, tulevina viikkoina ja kuukausina on luvassa paljon kotijuttuja! Meillä ei vielä ole uuden kodin avaimia, mutta heti kun saamme ne, niin päästän teidätkin näkemään miltä meidän tulevassa kodissa näyttää. Me tullaan tekemään jonkin verran remonttia ainakin keittiössä ja seinäpinnoilla ja sisustusjuttuja tulee myös paljon. Kertokaa ihmeessä millaista sisältöä haluaisitte uuteen asuntoon/sen ostamiseen liittyen niin minä toteutan!