Kolmen lapsen vanhempina me ollaan koettu tosi tärkeäksi se, että aina välillä järjestetään kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa, tai aikaa, jolloin yksi lapsi saa molempien vanhempien huomion kokonaan yksin. Arjessa pyritään joka päivä järjestämään rauhallista aikaa jutella jokaisen lapsen kanssa ja vaihtaa päivän kuulumiset rauhassa. Mulle on ihan ehdottoman sydämen asia se, että jokainen meidän lapsista kokee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Ettei kenelläkään olisi koskaan sellainen olo, että äitiä ja isiä ei kiinnosta tai ne ei välitä.

Tietenkään me ei olla tässä asiassa täydellisiä, kuten ei varmasti kukaan  vanhempi. Aina joskus tulee niitäkin päiviä, että tuntuu ettei ole ehtinyt puhua rauhassa yhtään kenenkään kanssa. Mutta pääosin pyritään siihen, että vaikka tykätäänkin viettää aikaa koko perhe yhdessä, jokainen saisi päivittäin myös rauhassa kertoa omasta päivästään ja ajatuksistaan sen mitä haluaa edes toiselle vanhemmalle, kysyä ne kysymykset jotka mieltä askarruttaa, ja mahdollisuuksien mukaan puuhailla yhdessä jotain hauskaa tai sitten ihan vaan olla hiljaa kainalossa ihmettelemässä, joskus sekin on aivan parasta.

Meidän kuopus saa joka perjantai rauhallista aikaa yksin vanhempien kanssa, kun hänellä on vapaapäivä dagiksesta. Isompien kanssa kahdenkeskisiä hetkiä järjestetään muuten aina kun se onnistuu. Viimeksi oli Oton ja keskimmäisen vuoro viettää kahdenkeskistä päivää ja tänään mä otin esikoisen mun mukaan Last Christmas -elokuvan kutsuvierasnäytökseen (leffa oli K-7).

Meillä oli niin ihana ilta keskellä arkiviikkoa! Jotenkin musta on niin mielettömän kivaa, että meidän esikoinen on jo niin iso, että hänen kanssa voi mennä jo katsomaan romanttista komediaa, ja hän itse jo on tsekkaillut elokuvaa etukäteen, että ”tuon mä haluaisin nähdä”. Että ei ole enää ne pelkät piirretyt ja muut, vaan meillä on oikeasti paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita. En mä sitä sano etteivätkö lasten leffatkin olisi hyviä, kyllä mä tykkäsin ihan hurjasti esim. Toy Story 4:stä ja viimeksi katsomastamme Late Lammas Farmageddonista. Mutta jos vaihtoehtoja olisi ne kolme, niin kyllä mä tätä Last Christmasia mieluiten lähdin katsomaan.

Kuvan nappasi Oi mutsi mutsi -blogin Elsa. 

Meidän esikoinen oli ainoa lapsi tilaisuudessa, mutta meillä meni loistavasti. Herkuteltiin tapaksilla, joita oli tarjolla ja katsottiin leffaa rauhassa. Me pidetään kotonakin hänen kanssa juusto- ja tapasiltoja, joten tiesin jo etukäteen että hänelle kelpaavat oikein hyvin vähän erilaiset leffaherkut. Siellä hän maisteli mun kanssa artisokan sydämiä, juustoja, siemenkeksejä, kirsikkahilloa ja muita herkkuja tyytyväisenä. Hän tykkäsi elokuvasta, kuten myös minä. Kotimatkalla metrossa juteltiin niin leffasta kuin kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Oli ihan paras ilta. Ja siitä tulee itsellekin niin hyvä fiilis kun näkee, miten paljon lapsi nauttii siitä kahdenkeskisestä ajasta.

Vaikka me ollaan tosi tiivis porukka ja rakastetaan tehdä hirveästi yhdessä koko perheen kesken kaikkea, niin silti se on ihan eri juttu aina välillä saada se täysin jakamaton huomio. Se on ihan älyttömän tärkeää, meille kaikille. Eikä sen kahdenkeskisen ajan tarvitse aina olla mitään niin erityistä kuin leffa tai muut huvitukset. Ihan  tavallisetkin jutut on erityisen ihania, kun niitä saa tehdä rauhassa kahdestaan. Kävelyllä käyminen, kirjastoreissu tai kaupassa käyntikin voi hyvin olla ihanaa kahdenkeskistä aikaa, kunhan on lapselle täysillä läsnä.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Marli Vital -mehun & Indieplacen kanssa.

Marli Vital haastoi mut kertomaan mun oman sisäistä kauneutta juhlistavan hyvinvointimoton ja tää tehtävä oli aika hauska. Mä en tunnetusti ole mitenkään erityisen motto-ihmisiä, oikeastaan mulla on ollut vain yksi oikea motto, jonka olen kirjoittanut ainakin Krissen ystäväkirjaan teininä. Viisaat sanat on tärkeitä ja joskus jonkun toisen motto kolahtaa täysillä ja kuulostaa todella fiksulta ja inspiroivalta. Itse uskon kuitenkin eniten elämässä, hyvinvoinnissa, työssä ja ihan kaikessa mitä teen siihen, että yksi sana riittää. Yksi sana, joka pitää sisällään kaikkea sitä, mitä haluan ilmentää kaikessa mitä teen. Oli kyse sitten itsestäni huolehtimisesta, ystävyydestä, työstä, lapsista tai vaikka harrastuksista. Arvaatteko mikä se sana on?

Se on R A K K A U S. Mun hyvinvointimotto on rakkaus.

En tiedä onko korrektia kertoa motto-aiheisessa kamppiksessa olevansa ei-motto-ihminen, mutta mä koen, että mun elämää ja kaikkia valintoja ohjaava kantava voima sisältyy paremmin yhteen sanaan kuin yhteen lauseeseen. Yksi lause määrittelisi liikaa, yksi sana sopii paremmin.

Mä haluan, että mun olemuksesta välittyy rakkaus mun lähimmäisille ja ystäville. Haluan myös, että rakastan itse itseäni ja pidän itsestäni huolta. Kun muistan rakastaa itseäni, muistan myös kuunnella omia fiiliksiä ja ottaa ne huomioon. Annan itselleni tarpeeksi aikaa myös levolle ja palautumiselle ja ihanien asioiden huomaamiselle. Koska rakastan itseäni ja muita, muistan olla itselleni ja myös toisille armollinen.

Kun mietin mun työtä ja tulevaisuutta, päätöksiä ohjaa rakkaus. Mitkä on ne osa-alueet mun työstä, joita rakastan? Niihin mä haluan keskittyä myös tulevaisuudessa. Kun mä mietin millaista sisältöä haluan tehdä, mä mietin sisältöä, josta rakkaus näkyy. Kaikenlainen, ihana erilainen rakkaus. Kun mietin mikä auttaa jaksamaan niin arjessa kuin vaikeina hetkinäkin, mieleen tulee ensimmäisenä rakkaus, rakkaat ihmiset.

Kun mä mietin millaisessa kodissa haluan asua, ekana ajattelen: kodissa, joka on täynnä rakkautta. Kun mä täytän kalenteria, täytän sen asioilla ja ihmisillä, joita rakastan. Rakastan olla mun perheen kanssa, lukea kirjoja, kirjoittaa, kokata ja herkutella, tavata uusia ihmisiä, keskustella, juosta ja löhötä sohvalla katsomassa sarjoja. Ne asiat tekee mut onnelliseksi ja saa mut voimaan hyvin. Ja kun päivä on ohi, mä mietin niitä asioita, joissa sain tuntea rakkauden, en niitä tylsiä asioita, jotka lipuivat ohi sen suuremmin mua koskettamatta.

Rakkaus voi olla hymy bussikuskille aamulla tai puhelu äidille illalla. Rakkaus itselleni voi olla se värikäs ja runsas aamupala, jonka teen, vaikka oikeasti laiskottaisi ja haluaisin syödä vain yhden harmaan leivän. Jonain toisena aamuna se voi olla se harmaa leipä yhdistettynä ihanan värikkääseen ja herkulliseen mehuun: armoa ja hyvää oloa samassa paketissa. Rakkauden voima ohjaa kaikkea ja se tuo mun elämään tasapainoa. Rakkaus saa mut voimaan hyvin ja tekemään itselleni oikeita valintoja, siksi se on mun hyvinvointimotto.

Marli Vital Omena-Litsi + Kollageeni & C –vitamiini -uutuusmehu on ihanan pirteän värinen ja makuinen herkku, joka sopii hyvin niin sen kauniin aamupalan kuin sen harmaan leivänkin kylkeen. Yhdessä 2 dl:n lasillisessa mehua on 1200 mg kollageenipeptidejä, sekä 30% päivittäisestä C–vitamiinin tarpeesta. C–vitamiini edistää kollageenin muodostumista ihon normaalia toimintaa varten ja kollageeni on mm. ihon, hiusten, kynsien ja sidekudosten rakennusainetta.

Säilöntäaineeton Marli Vital Omena-Litsi + Kollageeni & C –vitamiini -mehu on mulle herkuttelujuoma, josta nautiskelen arjen keskellä tai viikonlopun rauhallisella brunssilla. Mehupakkaus on valmistettu FSC-sertifioidusta kartongista ja uutuusmehuja myydään sekä S-ryhmän että Keskon kaupoissa.

KILPAILU : VOITA 100€ lahjakortti + mehua!

Käy osallistumassa Marli Vital -sivuilla kilpailuun, jossa kaikkien osallistujien kesken arvotaan pääpalkinto: 3 kpl 100 euron arvoisia K-lahjakortteja + 10 litraa uutta Marli Vital Omena + Litsi & C –vitamiini mehua. Kilpailussa arvotaan myös 10 kpl tuotepalkintoa (sis. 10 litraa Marli Vital –uutuutta). Siitä riittää juotavaa isommallekin porukalle! 

Eilen oli ystävien lasten halloween-teemaiset synttärit, joita oli kovasti odotettu! Siellä oli lapsille tarjolla kauhurata ja paljon herkkuja. Ja ihan parasta oli tietenkin se, että saatiin hyvä syy keksiä naamiaisasut koko perheelle. Mulla tuli jo syksyllä mieleen, että olisi hauskaa pukeutua tänä halloweenina koko perhe Addams Familyksi ja onneksi Otto ja lapset innostuivat aiheesta myös. Mua vähän jännitti, että mitä mieltä meidän lapset ovat asuideasta, kun he eivät olleet koskaan kuulleetkaan Addams Familysta vielä alkusyksystä. Mulle itselleni se oli sarja, jota katsoin aina aamuisin ennen kouluun lähtöä ja tykkäsin siitä aivan hulluna. Se oli vaan kaikessa kauheudessaan niin ihana ja lämmin ja hauska ja omaperäinen. Ihan ehdottomasti yksi mun lapsuuden lemppareista, muistaakseni se tuli neloselta aamuisin, vai muistankohan ihan väärin.

Kävi onnekas sattuma, kun oltiin syyslomalla leffassa Oulussa. Siellä tuli uuden piirretyn Addams Family -leffan traileri ja meidän lapsethan innoistuivat siitä tosi paljon. Leffa vaikutti vähintään yhtä hauskalta kuin edeltäjänsä ja aiotaan kyllä mennä katsomaan sitä. Samalla siellä leffassa istuessamme esittelin tämän asuidean muulle perheelle ja lapsilta ei tarvinnut kahta kertaa kysyä. Vaikka meillä on kolme tyttöä ja Addamseilla vain yksi, roolit olivat oikein mieluisat meidän lapsille.

Mä lähdin miettimään asuja siltä kannalta, että mitä voisi toteuttaa jo meillä olevassaolevillä välineillä ilman, että tarvitsisi ostaa mitään uutta. Koko viisihenkiselle perheelle kun miettii asuja, niin tuntuisi aika älyttömältä ostaa yhtä juhlaa varten viiden hengen kamppeet. Siksikin Addams Family oli loistava teema, koska meiltä löytyi jo valmiiksi kaikille teemaan sopivat vaatteet ja muuten teemaa toteutettiin meikeillä ja kampauksilla, sekä mun peruukilla. Kuopuksen ja keskimmäisen tukat liiskattiin hiusgeelillä päätä myöten ja laitettiin niskaan nutturalle. Taapero rakasti viiksiä, vaikka etukäteen mua jännitti, että suostuuko hän niihin. No suostui todellakin ja halusi, että piirrän hänelle viikset vielä seuraavanakin päivänä.

Kun mä olin meikannut itseni ja laittanut mustan peruukin päähän, Ottoa alkoi naurattaa. Mä kuulemma näytin ihan samalta kuin silloin kun me tavattiin! Ja siis totta se kyllä on. Jotenkin huvittaa, että se miltä mä ennen näytin joka päivä on tänä päivänä mulle naamiaisasu: musta tukka, piirretyt kulmakarvat, kolme kiloa silmämeikkiä ja tekoripset. Siltä mä näytin myös yhdeksän vuotta sitten sinä halloweenina, jolloin me Oton kanssa melkein tavattiin.

Otto oli mun silloisen hyvän ystävän luona bileissä meidän yhteisten ystävien kanssa ja lähti alle puoli tuntia ennen kuin mä menin sinne mun kaverin kanssa. Ei tavattu silloin, mutta ehkä silloin ei olisi ollut oikea hetkikään. Lopulta me tavattiin sitten tasan kaksi kuukautta sen jälkeen uutena vuotena, mutta sen tarinan te tiedättekin. Kaksi kuukautta teki paljon, just silloin me oltiin sitten valmiita tapaamaan ja aloittamaan meidän yhteinen tarina.

Mulla ei kyllä ole ikävä sitä, miten paljon aikaa mulla kului meikkaamiseen silloin. Siis huh, miten kauan kesti tehdä nuo tummat silmämeikit ja liimailla kaikki ripset ja piirtää rajaukset ja kaikki. Musta on tullut niin mukavuuden haluinen, että nykyisin mun meikkaaminen kestää ehkä viisi minuuttia ja tuotteita on koko naamalle vähemmän kuin pelkässä 2010 vuoden silmämeikissä. Niin se aika kuluu ja ihminen muuttuu. Mutta Otto kyllä selkeästi tykkäsi mun #throwback -lookista, pitää siis ehkä kodin seinien sisällä meikata joskus toistekin niin, HAH!

Kysyttiin vielä lapsilta, mitä mieltä he olivat omista asuistaan:

Wednesday Addams: Se oli ihana, varmaan yks mun lemppareita mikä mulle oli koskaan tehty!

Pugsley Addams: Haha, vähän hassu asu mut silti aika hieno!

Baby Addams: Mun viikset ei ollut hassumpaa!

Nyt on sitten halloween juhlittu ja me aletaan ihan oikeasti valmistautua jouluun. Kiitos hirveästi ihanista joulukalenteri-toiveista, joita laitoitte. Tuli sellainen fiilis, että olen oikeilla ja jäljillä aikataulujen ja suunnitelmien suhteen ja sain vielä muutaman ihanan luukkuidean, joita ei ollut vielä aiemmin listalla. Vielä kerran ihanaa marraskuuta ja uutta viikkoa kaikille <3

En kestä, mulla soi päässä se Samu Haberin Vain Elämää -versio Elastisen Nyt saa tuulettaa -biisistä, mutta arvaatte varmaan mikä sana tuon tuuletuksen tilalla on. Marraskuu, nyt on lupa antaa joulun tulla. Tämä on siis henkinen lupa itselleni, kyllähän kenellä tahansa on lupa juhlia joulua vaikka kesäkuun puolivälissä halutessaan. Mä itse kuitenkin tykkään aloittaa kunnon joulutuksen marraskuussa, perustuen mun ja Oton ikuisuus sitten tehtyyn sopimukseen siitä, että marraskuussa on hyvä hetki antautua täysillä jouluhulluudelle. Silloin kauan sitten Otto ei ollut vielä yhtään jouluihminen ja mä olin henkeen ja vereen juuri sitä. Nykyään Otto on kuitenkin se, joka googlailee glögireseptejä syyskuussa ja hyräilee joululauluja lokakuussa.

Ei ole vielä edes siivottu halloween-koristeita pois kotoa, mutta mieli on jo joulussa. Tänään ostin piparitaikinaa, katsoin videon huikeasta piparitalosta, joka oli ennemminkin piparikasvihuone ja aloin kuunnella joululauluja. Sunnuntaina viimeisten halloween-juhlien (ja niitä varten kuvattujen asujen) jälkeen sanotaan halloweenille lopulliset heipat ja ripustetaan tunnelmavalot olkkariin ja pihalle. Ehkä myös kranssi ikkunaan?

Mä olin niin haaveillut siitä, että tänä jouluna meillä olisi ikioma koti, jossa viettää joulua. Haaveilin aivan övereistä jouluvaloista omalla pihalla ja haaveilin korkeasta huonekorkeudesta ja joulukuusesta, joka olisi niin iso, että tähden kiinnittämiseen tarvittaisiin tikkaat. Ne nyt jäivät haaveeksi ja tätä joulua vietetään vielä ainakin tässä kodissa, ehkä ensi jouluakin. Onneksi joulu on kiinni asenteesta ja seurasta, ei siitä millainen joulukuusi tulee tai missä sitä edes viettää. Olen varma, että meille tulee tänäkin vuonna ihana joulu, vaikka se ei olekaan ehkä juuri sellainen kuin etukäteen haaveilin.

Mä olen aloittanut jouluun valmistautumisen perusteellisella vaatekaappien siivouksella: kaikki kesäjutut on pesty ja viikattu ylähyllylle pois tieltä ja alas on nostettu jouluneuleet, talven juhlavaatteet ja kaikki lämmin ja pörröinen. Jouluyökkäritkin on kaivettu esiin. Huonekuusi pitäisi ostaa, en ole vielä nähnyt niitä missään, mutta heti kun näen niin ostan kyllä. Ja glögiä, sitä täytyy ostaa ainakin tai sitten voisin keittää lämpimät alkoholittomat joulusiiderit sillä reseptillä, jonka jaoin täällä muutama vuosi sitten. Se oli ihan super hyvää! Yksi meidän lapsista on nukkunut trikoinen tonttulakki päässään siitä asti kun se putosi viikko sitten ylähyllyltä lattialle. Hänellä on kuulemma jo niin joulufiilis, aikoi nukkua niin jouluaattoon asti. Ei kuulemma tule kuuma, vaan lakki lämmittää just sopivasti.

On onni, että muut perheenjäsenet on samanlaisia jouluttajia kuin minä, muuten olisin hullutteluineni aivan yksin. Onneksi mä saan fiilistellä joulua niin paljon kuin sielu sietää ja aina löytyy omasta kodista seuraa jouluhullutuksiin. Mulla on blogijoulukalenterin suunnittelu ihan loppusuoralla ja osa on jo toteutusvaiheessa, mutta kysyn nyt vielä teiltä: onko teillä toiveluukkuja joulukalenteriin? Mitkä ovat olleet suosikkiluukkujanne aiemmilta vuosilta? Mä itse toki näen lukujen perusteella suosituimmat luukut blogin analytiikasta ja niiden pohjalta olen kalenteria pitkälti suunnitellut, mutta kiinnostaisi silti kuulla onko teillä jotain ajatuksia siitä, mitä spesiaalia toivotte kalenteriin.

Ihan mielettömän ihanaa marraskuun ensimmäistä ja viikonloppua kaikille! Kuinka moni on aloittanut joulufiilistelyt tänään tai jo aiemmin?